Seura on tehnyt kaltaisekseen!Maanantai 1.9.2025 - -Esko Erkkilä- Olen pitkän aikaa pidättäytynyt käsittelemästä poliittisia aiheita, mutta nyt politiikan saralla on tapahtunut paljon sellaista, että jokunen rivi on siitäkin paikallaan.Tarkoitan lähinnä perussuomalaisten hallituksen kakkospuolueena esittämiä ajatuksia ja Kokoomuksen hampaattomuutta vastata niihin.*******************Kokoomus oli entisaikaan – eikä niin kauankaan sitten – jämerä ja johdonmukainen puolue, johon monet sen ulkopuolisetkin halusivat samaistua.Vallan toisin on nyt, sillä Kokoomuksesta on tullut perussuomalaisten räksytyksen ja jopa laittomuudet hyväksymä aisankannattaja.Kokoomus tietää, että sitä uhkaa seuraavien vaalien jälkeen kolmanneksi suurimman puolueen asema ja sen vuoksi se hyväksyy perussuomalaisten kannatusalhossaan tekemät surkeimmatkin temput.********************Perussuomalaisten seura on tehnyt Kokoomuksesta itsensä kaltaisen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seura on tehnyt kaltaisekseen!, Hallituksen toimintakyky, Kokoomus, perussuomalaiset, |
Pahanteko on laajentunut syrjäkulmillekin!Perjantai 22.8.2025 - -Esko Erkkilä- On huolestuttavaa, että kaikkinainen pahanteko on laajentunut jo syrjäkulmillekin ja siitä eräänä esimerkkinä on Viljakkalassa sijaitsevan mökkitiemme alkupaikassa sijaitsevien postilaatikoiden turmeleminen.Mökkitiemme varrella on neljä vakituisen asumisen omakotitaloa ja niillä kaikilla on tien alussa postilaatikko – vakituisten asukkaiden postilaatikoiden jatkeena……on meidän postilaatikko viidentenä.Elokuun 7. päivänä kaikki nuo viisi postilaatikkoa oli runneltu käyttökelvottomiksi.Kuva on korjatuista postilaatikoista!Aluksi luulimme, että ne on runneltu jollain ajoneuvolla, mutta tarkemmin tutkailtuamme totesimme, että jokainen postilaatikko oli runneltu ”yksilöllisesti”!***********Toivottavasti pahanteko rajoittuu postilaatikoiden runtelemiseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pahanteko on laajentunut syrjäkulmillekin! |
Valamon ruusun valinta mökkikasviksi on iso teko!Sunnuntai 3.8.2025 - -Esko Erkkilä- Kasvivalinta uudelleenrakennetulle mökkimaisemalle on vielä meneillään, mutta toissapäivänä pääsin siinä eteenpäin, kun Rouva hyväksyi Valamon ruusun erääksi uudeksi mökkikasviksemme.Valamon ruusu on taimena vaatimaton, mutta sillä on perhekunnallemme suuri merkitys.Edesmennyt anoppini työskenteli alle 20-vuotiaana Laatokan Valamon keittiöllä ja olen minäkin kerran pääsyt käymään Laatokan Valamossa.Ostin Valamon ruusun Pinsiön Taimitarhalta ja sain mukaani yksityiskohtaiset istutus- sekä kasvatusohjeet!**********Odotan suurella mielenkiinnolla Valamon ruusun menestymistä Viljakkalan Majajärvellä!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Valamon ruusun valinta mökkikasviksi on iso teko!, Valamon ruusu, Laatokan Valamo, Valamo, |
Rakennusjätekasan voi polttaa sateisella säällä!Perjantai 25.7.2025 - -Esko Erkkilä- Parhaillaan on hellejakso, mutta ennen sitä oli sateinen sää, joka mahdollisti rakennusjätteiden polttamisen.Polttamatonta rakennusroinaa ehtikin muodostua melkoinen kasa.Nestekaasupullo oli kasan sytyttämisessä välttämätön.**********Tuli on hyvä renki ja……sen avulla saadaan valmista!**********Pienoiskaivurilla……saa aikaan näkyvää!***********Paljon sieltä löytyi maata ja vielä tarvitaan myös tultakin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakennusjätekasan voi polttaa sateisella säällä! |
Pihakeinu pääsi arvoiselleen paikalle 44 vuoden jälkeen!Keskiviikko 23.7.2025 - -Esko Erkkilä- Perhekuntamme voitti Kangasalan Maatalousnäyttelyssä vuonna 1981 yleisöarvonnassa pihakeinun.Tuo pihakeinu on ollut mökkitonttimme rannalla neljänkymmenenneljän vuoden ajan ja hyvin pienellä käytöllä.Nyt Rouva määräsi, että sammaloitunut pihakeinu pitää siirtää mökin parhaimmalle paikalle pihakiveykselle.Pihakeinumme on rakenteeltaan yksinkertainen ja sen rakennusvärkkinä on ollut kyllästetty puutavara.Onneksi meillä on tehokas painepesuri ja sillä pinnoille vuosien saatossa kertyneet sammaleet ja muut epäpuhtaudet oli helppo poistaa.**************Pihakeinumme säilyminen hyväkuntoisena on osoitus kyllästetyn puutavaran kestävyydestä!Nyt pohdimme, että pitäisikö pihakeinumme käsitellä jollain puunsuoja-aineella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pihakeinu pääsi arvoiselleen paikalle 44 vuoden jälkeen!, Pihakeinu, Kangasalan Maatalousnäyttely vuonna 1981, Perhekuntamme voitti Kangasalan Maatalousnäyttelyssä vuonna 1981 yleisöarvonnassa pihakeinun. Tuo pihakeinu on ollut mökkitonttimme rannalla nyt |
Mökkiprojektin viimeinen kalustetoimitus!Lauantai 5.7.2025 - -Esko Erkkilä Mökkiprojektimme tuli toukokuussa kahden vuoden ikään heinäkuun 2. päivänä meille tuli rakennusprojektimme viimeinen kalustetoimitus, kun……kalajokinen Topi-Keittiöt Oy toimitti pukuhuoneeseen kolme lattiakaappia ja niiden päälle istuintason.
*************Projektistamme ensimmäinen vuosi kului byrokratian rattaissa, kun haimme mökillemme poikkeuslupaa ja toinen vuosi kului rakentamisessa.Rakentaminen suoritettiin verkkaisesti ja laatua kunnioittaen.***************Olemme tyytyväisiä lopputulokseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökkiprojektin viimeinen kalustetoimitus!, Viljakkalan Majajärvi, Topi-Keittiöt Oy, |
Kyllä sipulit pitää olla itsekasvatettuja!Sunnuntai 29.6.2025 - -Esko Erkkilä- Itsekasvattaminen tuo sipuleille sellaista lisäarvoa, jota kaupasta ostetuilla sipuleilla ei ole.Parhaillaan elämme aikaa, jolloin sipulimaalla on toimittava ahkerasti, sillä monenlaiset rikkakasvit pyrkivät ottamaan valta-aseman sipuleista.**************Olen muutama päivä sitten perannut haralla sipulimaamme kaksi vasemmanpuoleisinta riviä ja eilen oli suunnitelmissa käsinperkaaminen niiden vieressä olevilta kahdelta seuraavilta riveiltä!Perkaamisessa oli suuri apu laskettelupulkista, joihin peratut rikkakasvit oli kätevintä laittaa – laskettelupulkat ovat trekoolimaiden hoidossa muutenkin tärkeitä kapistuksia!***************Homma tuli hoidetux ja seuraavaksi ajattelinkin jatkaa harauksin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä sipulit pitää olla itsekasvatettuja!, Punasipuli, Hopeasipuli, Ryvässipuli, Keltasipuli, |
On hyvä, että Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat SuomessaSunnuntai 22.6.2025 - -Esko Erkkilä- Suomessa on meneillään Atlantic Trident 25 - ilmavoimien yhteinen kolmenvälinen harjoitus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat ja kehittävät yhdessä liikkuvaa taistelutapaa, ristiintukeutumiskykyä ja viidennen sukupolven hävittäjäkaluston yhteistoimintaa.Harjoitus järjestetään yleensä kahden vuoden välein ja se järjestetään nyt ensimmäisen kerran näiden kolmen maan ulkopuolella.***************Harjoitus alkoi kesäkuun 16. päivä ja se kestää 27.6.2025 saakka.Harjoituksen lentotoiminta näkyy meille hyvin, sillä Tampere-Pirkkalan lentoaseman itäinen lähestymislinja kulkee täsmälleen omakotitalomme ylitse ja……harjoitukseen osallistuvat hävittäjät ovat laskeutumassa mahtavaa jylinää aikaansaaden omakotitalomme kohdalla.***************************Ilmavoimissa viimeiset kertausharjoitukseni palvelleena ja siellä myös viimeisimmän ylennyksen saaneena osaan arvostaa Atlantic Trident 25 –ilmasotaharjoituksen järjestämistä Suomessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On hyvä että Yhdysvaltain ja Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat Suomessa, Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat Suomessa, Atlantic Trident 25, |
Kalliovettä ja järvivettäPerjantai 20.6.2025 - -Esko Erkkilä- Nyt meillä on mökillä hyvät vesikaupat, kun Mika Tahlo onnistui porakaivon teossa ja saamme järviveden lisäksi myös ”kalliovettä”!*******************”Kalliovesi” tulee 126 metriä syvästä porakaivosta ja……järvivesi Majajärvestä, joten vettä riittää nyt vallan mainiosti trekoolikasvien kasteluunkin!************Porakaivon teossa on yleisenä sääntönä, että tarvittaessa porataan 120 metriin saakka ja sen jälkeen tehdään ns. halkaisu, jos vettä ei vielä tule.Meillä vettä tuli 119,5 metrin poraamisen jälkeen ja porausta jatkettiin 126 metriin saakka; nyt vettä riittää!**************Kiitokset Ylöjärven Porakaivo Mika Tahlolle sekä omille pojille Juhalle ja Tepolle, jotka olivat vastuullisia ja työhön osaa ottavia ”vesimiehiä”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalliovettä ja järvivettä, porakaivo, porakaivon tekeminen, Mika Tahlo, Ylöjärven Porakaivo Mika Tahlo, |
Kuusi vuotta sitten menetin perhekunnan sotilasarvoissa ykköspaikan!Torstai 5.6.2025 - -Esko Erkkilä- Puolustusvoimien lippujuhlan päivä on aatoksissani eräs merkittävimmistä liputuspäivistä ja vuoden 2025 osalta se päivä oli eilen.**************Nostin siniristilipun omakotitalomme lipputankoon heti aamusella ja samoin tein…… hieman myöhemmin mökillämme Viljakkalan Majajärvellä!*******************Vuonna 2019 Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä menetin perhekuntamme sotilasarvoissa ykkösaseman, kun vanhin poikamme Juha sai ylennyksen kapteeniksi!Sen jälkeen olen saanut ilmoittautua Juhalle näin:”Herra kapteeni, yliluutnantti Erkkilä ilmoittautuu!”************Hyvältä tuntuu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuusi vuotta sitten menetin perhekunnan sotilasarvoissa ykköspaikan!, Kapteeni, Yliluutnantti, Puolustusvoimien lippujuhlan päivä 2025, |
Mökki on nyt virallisesti valmis!Keskiviikko 4.6.2025 - -Esko Erkkilä- Eilen oli iso merkkipäivä, sillä mökkiprojektimme tuli valmiiksi, kun Ylöjärven kaupungin suorittama lopputarkastus teki myönteisen päätöksen!Toki tarkastusteknikko Raimo Syvänen kävi kaikissa huoneissa, mutta pääosin pöydän ääressä tarkastus tehtiin.Kuvassa vasemmalta Kaappo Laine, Raimo Syvänen Ylöjärven kaupungilta ja Rouva.************Osoitan suuret kiitokset Turvala Yhtiöt Oy:n omistajille Turo ja Ville Turvalalle sekä yhtiön kaikille rakennusmiehille, jotka tekivät hyvää työtä!Suuri tunnustus myös Rouvalle, joka osasi valita yhteistyökumppaniksemme Turvala Yhtiöt Oy:n.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökki on nyt virallisesti valmis!, Tarkastusteknikko Raimo Syvänen Ylöjärven kaupungilta, Kaappo Laine, Turvala Yhtiöt Oy, Turo Turvala, Ville Turvala, |
Vaiennut TV-ruutu on jääkiekon MM-kisojen aikana paras televisioruutu!Tiistai 27.5.2025 - -Esko Erkkilä- Jääkiekon MM-kisat ovat tämän vuoden osalta ohi ja television katsojina pääsimme tänä vuonna kohtuullisen vähällä, sillä Suomi tippui jatkosta jo varsin aikaisessa vaiheessa.On kansalaisten kiusaamista, kun TV-yhtiöt sisällyttävät ohjelmistoonsa MM-kisojen aikana niin paljon jääkiekkoa.Toki minullakin oli televisio auki joidenkin otteluiden aikana, mutta yhtään myöhäisottelua en seurannut loppuun saakka – hyvin ehdin kuulemaan lopputuloksen aamulla tai yökuselle herättyäni!********************Vahva mielipiteeni on, että……vaiennut TV-ruutu on paras televisioruutu, kun on menossa jääkiekon MM-kisat!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaiennut TV-ruutu on jääkiekon MM-kisojen aikana paras televisioruutu!, Jääkiekon MM-kisat 2025, |
Rakennusprojektissa syntyy pakkausjätettä!Tiistai 20.5.2025 - -Esko Erkkilä- Vaikka valmistumassa oleva mökkiprojektimme onkin mittakaavaltaan vaatimaton, on sen myötä kertynyt monenlaista kokemusta.Eräs kokemus on se melkoinen pakkausjätteen määrä, joka rakennushankkeen edetessä tulee.Terassin rakentamiseen tarvittava kyllästysaineilla käsitelty puutavara oli melkein ainoa isompi rakennustarvike-erä, joka ei ollut erikseen suojattu muoveilla!On ymmärrettävää, että esim. ovet sekä ikkunat pitää kuljetuksen aikana suojata hyvin, jotta ne saadaan ehjinä perille.Kodinkoneet ovat ääriesimerkki runsaasta pakkausjätemäärästä ja toki sekin on ymmärrettävää, sillä sähkökäyttöiset laitteet pitää suojata hyvin.***************Hankimme kaikki kodinkoneet ”Power Tampere Kaleva” – liikkeestä ja……ne toi meille asennustaitoinen yrittäjä, joka kertomansa mukaan hoitaa Tampereella Powerin sekä Verkkokaupan myymien kodinkoneiden kotiinkuljetukset.Tuon yrittäjän palveluun oli helppo olla tyytyväinen, sillä……hän vei kaatopaikalle kaiken sen pakkausjätteen, joka tuotteita suojasi kuljetuksessa!**********Esimerkillistä toimintaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakennusprojektissa syntyy pakkausjätettä!, Power Tampere Kaleva, Verkkokauppa, pakkausjäte, |
Sopu, odottaminen ja vuorotteluperiaate vallitsevat yksityisteillä!Sunnuntai 18.5.2025 Suomen Tieyhdistys ry:n mukaan Suomessa yksityisteiden ja metsäautoteiden yhteispituus on arviolta noin 330 000 kilometriä.Määrästä pysyvän asutuksen käytössä olevia teitä on noin 100 000 kilometriä, rakennettuja metsäautoteitä 120 000 kilometriä ja muita autolla ajettavia metsä- ja mökkiteitä noin 110 000 kilometriä.Liikenneviraston mukaan maassamme yksityisteitä on n. 360 000 kilometriä ja se vastaa noin 80 % Suomen tieverkosta.****************Mökkini sijaitsee pikitieltä n. kolmen kilometrin etäisyydellä kahden eri yksityistien päässä – Hämeenkyrön puolella kulkevan Majamaan yksityistien ja Viljakkalan puolella kulkevan Majajärven yksityistien takana.Noiden yksityisteiden varrella sijaitsee toistakymmentä vakituista asuintaloa, yksi iso lypsykarjatila, lähemmäs kolmisenkymmentä vapaa-ajanasuntoa sekä useiden satojen hehtaarien verran metsää.*****************Viime perjantaina sain kokea Majajärven yksityistiellä ruuhkaa, kun luotsasin mökillemme saapuvaa rakennustarvikelastia perille:Tie oli ”varattu”, kun……tukkiauto oli lastaamassa naapurin myymiä tukkeja ja ohi ei ollut pääsyä.Tukkiauton kuljettaja kertoi, että hänellä menee puoli tuntia lastaamiseen, joten……peruuttelimme läheiseen metsäautotien risteykseen ja odottelimme.Puolen tunnin odottaminen palkittiin ja pääsimme ajamaan tontillemme sekä……purkamaan meille tulevat rakennustarvikkeet!*********Sopu, odottaminen ja vuorotteluperiaate pätivät tässäkin tapauksessa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sopu ja odottaminen sekä vuorotteluperiaate vallitsevat yksityisteillä!, Yksityistiet, metsäautotiet, Suomen Tieyhdistys ry, Liikennevirasto, Majajärven yksityistie, Majamaan yksityistie, |
Mökkiprojektissa alkaa olla taloksiasettumisen aika!Torstai 15.5.2025 - -Esko Erkkilä- Rakennusmiehet ovat osuutensa kiitoksella hoitaneet ja nyt on oman väen aloitettava taloksiasettuminen.Rouva on teettänyt ylöjärveläisellä Lankkutuotteet T:mi Mikako-nimisellä puusepänliikkeellä ruokapöydän, joka tänään aseteltiin tupakeittiössä paikoilleen.Ruokapöytä koostuu kolmesta leveästä tammilankusta sekä rautajaloista ja se painaa todella paljon.Mika-puuseppä vakuutti, että toista samanlaista pöytää ei ole olemassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökkiprojektissa alkaa olla taloksiasettumisen aika!, Lankkutuotteet T:mi Mikako, Lankkupöytä, |
Myös pieni katos vaatii räystäskourun sekä syöksytorvenTiistai 6.5.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkiprojektimme rakennusvaihe lähestyy loppuaan ja eilen Rami-mestari sai pääsisäänkäynnin katoksen valmiiksi.*********Tässä katos huhtikuun 23. päivänä puolivalmiina ja……tässä Rami-mestari viimeistelee eilen räystäskourun ja syöksytorven liitosta.************Nyt eivät ”räystäät tipu”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Myös pieni katos vaatii räystäskourun sekä syöksytorven, räystäskouru, syöksytorvi, räystäät tippuvat!, |
Mökkiprojektissa huomioidaan myös ulkovalot!Maanantai 5.5.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkiprojektimme on edennyt siihen vaiheeseen, että on aika valita ulkovalaisimia.***Ulkoseinävalaisimiksi Rouva on valinnut……Airam Arvika-valaisimet, joita tarvitaan kahdeksan kappaletta eri puolille rakennusta.*********Pylväsvalaisinpaikkoja esikoisemme on rakennustöiden varhaisessa vaiheessa varannut pihan eri puolille kuusi paikkaa ja niille Rouva päätyi hankkimaan……Nordlux Vejers-valaisimet.*************Kyllä valoa pitäisi olla riittämiin mökin ulkopuolellakin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökkiprojektissa huomioidaan myös ulkovalot!, ulkoseinävalo Airam Arvika, pylväsvalaisin Nordlux Vejers, |
Vesisysteemit pelaavat!Lauantai 3.5.2025 - -Esko Erkkilä- Olen tyytyväinen, kun perhekunnan sisältä löytyi tietoa ja osaamista, jotta mökkiprojektissa vesiasiat ovat kunnossa jo nyt.************Kaiken taustalla ovat kellariin sijoitetut laitteet.::::::::::::::::::::::::::::::Lauteiden alla oleva lämminvesivaraaja ja……pesuhuoneen padassa oleva kuparikierukka huolehtivat huushollin lämpimästä vedestä – lämminvesivaraaja toimii sähköllä ja padan kierukka puilla!***Näillä eväillä saadaan nauttia……suihkusta,……pesuhuoneen lavuaarin sekä……tupakeittiön lavuaarin vedestä!***Kyllä Juha-putkimies osaa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vesisysteemit pelaavat!, Mökkiprojekti Viljakkalan Majajärvellä, Viljakkala, |
Veranta tekee mökin!Lauantai 19.4.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkirakentamisemme lähenee loppuaan ja rakennustyömaa saa näyttävyyttä myös ulkoapäin.Rouvan ideana oli, että verannasta ollaan tekemässä hiemankin verran isompaa, kuin piirustuksissa oli suunniteltu.
Mestarit ovat vakuuttuneita, että suunniteltua suurempi veranta läpäisee lopputarkastuksen – niin minäkin haluan uskoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Veranta tekee mökin! |
Valkosipulikasvustot kaipaavat nyt haraamista, lannoittamista ja sadetusta!Torstai 17.4.2025 - -Esko Erkkilä- Olen suuri valkosipulin ystävä ja totesin, että syksyllä istutetut valkosipulit ovat lähteneet hyvin kasvuun.Valkosipulimaat kaipaisivat nyt kuitenkin nopeasti keväisiä hoitotoimenpiteitä, sillä hyvässä kasvussa olevat taimet tarvitsevat nyt apuja.***********
Kunnollinen lannoitus, haraaminen sekä sadettaminen ovat ne toimenpiteet, joita nyt nopeasti tarvitaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipulikasvustot kaipaavat nyt haraamista ja lannoittamista sekä sadetusta! |