Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viljakkalan Seurojentalo sekä Lavajärven Päivölä saivat valtiovallan tunnustuksen työlleen!

Maanantai 20.12.2021 - -Esko Erkkilä-

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ministeri Antti Kurvisen johdolla myöntänyt seurojentaloja ylläpitäville yhdistyksille kaikkiaan 2.150.000 euron suuruiset avustukset seurojentalojen ylläpitoon tarkoitettuja ns. korona-avustuksia.

 

Avustuksia myönnettiin 637 hakijalle.

 

Viljakkalan Seurojentaloa ylläpitävä Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry sai avustusta 1.500 euroa ja Lavajärven Päivölää ylläpitävä Lavajärven Maamiesseura ry puolestaan 3.000 euroa.

 

viljakkalanseurojentalo.jpg

 

Varhaisimmat muistoni Viljakkalan Seurojentalosta liittyvät 1950-luvun alkupuolelle, jolloin siellä toimi mm. Viljakkalan Säästöpankki.

 

Säästöpankkiin mentiin kulmauksessa olevasta ovesta ja pankkitiskin takana Elli Riihioja palveli asiakkaita – pankinjohtaja Hugo Salvas istui pankinjohtajan huoneessa, josta hieno sikaarintuoksu levisi myös asiakaspalvelutilaan.

 

Viljakkalan Seurojentalo – Viljakkalan Maamiesseurantalo silloiselta nimeltään – oli paikka, jossa kävin kansalaiskoulun 1960-luvulla.  Koulun johtajana toimi Martti Ryhänen, mutta opettajat olivat kaikki paikkakuntalaisia; kirkkoherra Arvo Autio opetti uskontoa, Väinö Myllymäki maataloutta, Väinö Ihantola metsätaloutta, Timo Eronen koneoppia, Hildi Alanen tytöille kotitaloutta ja Elli Ihantola tytöille käsitöitä.

 

***

 

paivola.jpg

 

Varhaisimmat muistoni myös Lavajärven Päivölästä liittyvät pankkimaailmaan, sillä joskus 1950-luvulla menimme Hanhijärven kansakoululta kävellen Päivölään, jossa Väinö Alakomi Lavajärven Osuuskassan johtajana piti esitelmän säästäväisyydestä sekä antoi kaikille säästölippaan, johon saattoi laittaa kolikoita säästöön.

 

Tilaisuuden jälkeen Väinö Alakomi näytti meille elokuvia – aluksi filmin Helsingin Olympialaisista ja sen jälkeen Aku Ankka-filmejä, joita suuresti odotimmekin.

 

 

 

Kiitokset valtiovallalle, että se arvostaa Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen ja Lavajärven Maamiesseuran työtä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Opetus- ja kulttuuriministeriö, opetus- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Lavajärven Päivölä, Päivölä, Lavajärven Maamiesseura, Viljakkalan kansalaiskoulu vuonna 1962, Helsingin Olympialaiset

F-35 sai arvioinnissa 4,5 pistettä viidestä mahdollisesta!

Perjantai 17.12.2021 - -Esko Erkkilä-

Suomen hävittäjähankinta ”korpeaa” yhä edelleen monia ja ei vähiten ruotsalaisia.

 

Hävittäjäkisan ratkettua oli heti tiedossa, että valinnassa F-35 sai 4,5 pistettä, kun jaossa oli viisi pistettä.

 

Toiseksi tullut Super Hornet ylsi vain 3,8 pisteeseen, joten valinta oli helppo.

 

Vertailussa kolmanneksi tuli ruotsalainen Gripen, mutta sen saamia pisteitä ei ole julkistettu, - ne olivat kuitenkin huonommat kuin F-35:llä tai Super Hornetilla.

 

Kisaan osallistuivat myös yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon sekä ranskalainen Dassault Rafale, mutta ne karsiutuivat kisasta jo varhaisessa vaiheessa.

 

Suomen päätyminen F-35:n valintaan oli oikea ratkaisu monestakin syystä; saman konetyypin ovat valinneet myös Norja sekä Tanska ja merkitseehän F-35:n valinta Suomen sijoittumista Nato-yhteensopivaan kalustoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: F-35 sai arvioinnissa 4, 5 pistettä viidestä mahdollisesta!, F-35, F-35 -monitoimihävittäjä, Super Hornet, Gripen, ruotsalainen Gripen jäi kolmanneksi, Eurofighter Typhoon, Dassault Rafale, Nato, Nato-yhteensopivuus,

Supikoira on vieraslaji Kaukoidästä!

Tiistai 9.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Vipu Viljakkala ry – jonka puheenjohtaja olen – järjesti Viljakkalan Seurojentalolla sunnuntaina 7.11.2021 yleisötilaisuuden, joka oli jatkumoa Vipun järjestämille luontoilloille.

 

Nyt järjestämämme tilaisuuden teema oli supikoira ja tilaisuutemme esiintyjä oli…

 

 

IMG_3642.JPG

 

…erikoistutkija, FT, riistaeläintieteen dosentti Kaarina Kauhala Luonnonvarakeskuksesta.

 

 

IMG_3638.JPG

 

 

Supikoira on vieras Kaukoidästä eli sen alkuperäinen levinneisyys on Kiina, Korea, Siperian kaakkoiskulma sekä Japani.

 

Venäläiset istuttivat supikoiran 1930-luvulla Euroopan puolelle ja Venäjältä se levisi Suomeen 1950-luvulla.

 

 

Supikoira oli alun perin Suomessa riistalaji, mutta nyt se on yksi niistä 12 lajista, jotka EU lisäsi vuonna 2017 torjuttavien erittäin haitallisten vieraslajien luetteloon.

 

Supikoiran pyydystämiseen ei enää nykyisin tarvita metsästyskorttia ja sitä saalistetaan vuosittain 170.000 – jopa 200.000 eläintä.

 

Supikoira on äärimmäisen kaikkiruokainen ja se syö mitä sattuu löytämään.

 

Supikoira on erittäin tehokas lisääntyjä, sillä pentuekoko on tavallisesti 9 – 10 ja maksimissaan jopa 16 pentua. Vain harvat pennut ovat elossa vuoden ikäisinä. Supikoira on yksiavioinen ja koiras osallistuu pentujen hoitamiseen aktiivisesti.

 

Supikoiran tehopyynti saattaa olla ongelmallista, sillä tehopyynti luo tyhjiön, jonka nuoret yksilöt täyttävät ja sen vuoksi pyynti lisää supikoirien liikkuvuutta sekä myös tautien lisääntymistä.

 

Mielenkiintoista oli kuulla, että supikoirilla on käymälät, jotka saattavat olla halkaisijaltaan jopa kahden metrin suuruisia!

 

Milloinkahan näen ensimmäisen kerran supikoiran?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Supikoira on vieraslaji Kaukoidästä!, Supikoira, supikoiran lisääntyminen, supikoira on vieraslaji, vieraslajit, Vipu Viljakkala ry, Viljakkalan seurojentalo, Kaarina Kauhala, Luonnonvarakeskus, FT Kaarina Kauhala,

Eila Leppäkoski on kutonut Viljakkalan Seurojentalon juhlasalissa olevan Viljakkala-ryijyn

Maanantai 8.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentalo on elänyt vaiherikkaat vuodet viljakkalalaisten juhlissa ja arjessa.

 

Tässä jutussani kerron Seurojentalon juhlasalin seinällä olevasta Viljakkala-ryijystä!

 

 

IMG_3635.JPG

 

Kansallismuseossa on taltioituna Viljakkalan Sonnunkylästä Hauskan torpasta ryijy vuodelta 1789.

 

Tuo Hauskan torpasta taltioitu ryijy oli mallina, kun Viljakkalan Hanhijärven koulupiirin alueelta oleva Eila Leppäkoski – Pentti Leppäkosken vaimo - kutoi nyt Seurojentalon seinällä riippuvan Viljakkala-ryijyn.

 

Eila Leppäkosken kutoma Viljakkala-ryijy päätyi Viljakkalan Seurojentalon juhlasalin seinälle, kun Pentti ja Eila Leppäkosken perikunta päätti joulukuussa 2019 lahjoittaa sen Viljakkalan Seurojentalolle.

 

Arvostan Viljakkalan Seurojentalon saamaa lahjoitusta ja arvostustani lisää se, että ryijyn on kutonut ”oman koulupiirini” taitaja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eila Leppäkoski on kutonut Viljakkalan Seurojentalon juhlasalissa olevan Viljakkala-ryijyn, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Eila Leppäkoski, Viljakkala-ryijy, Kansallismuseo, Viljakkalan Sontu, Hauskan torppa Viljakkalassa,

Tervetuloa kuuntelemaan asiantuntijaesitystä supikoirien elintavoista ja esiintymisestä!

Keskiviikko 3.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Puheenjohtamani Vipu Viljakkala ry järjestää sunnuntaina 7.11.2021 klo 14.00…

 

 

Supikoira_iltapaiva_7.11.2021_A4.png

 

…iltapäivätilaisuuden Viljakkalan Seurojentalolla supikoirien elintavoista ja esiintymisestä!

 

Asiantuntijana toimii Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, FT Kaarina Kauhala.

 

Tarjoamme tilaisuuden aluksi pullakahvit!

 

Tilaisuuteen on vapaa pääsy!

 

 

Tervetuloa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tervetuloa kuuntelemaan asiantuntijaesitystä supikoirien elintavoista ja esiintymisestä!, supikoirat, Viljakkala, Vipu Viljakkala ry, Viljakkalan Seurojentalo, Luonnonvarakeskus, Luke, erikoistutkija Kaarina Kauhala,

Pääratamme tarvitsee toisen raiteen Tampereen ja Seinäjoen välille

Sunnuntai 25.7.2021 - -Esko Erkkilä-

 

Näin kesäaikaan seuraan päivittäin niitä rataongelmia, jotka ovat jokapäiväisiä pääradallamme Tampereen ja Seinäjoen välillä.

 

 

Meiltä pakkolunastettiin aikoinaan pääratamme rakentamiseksi neljä hehtaaria parasta kasvullista metsämaata.  Maittemme kohdalla on nyt Majajärven liikennepaikka, josta ”pikajunavauhtia” on matkaa Tampereen rautatieasemalle 16 minuuttia.

 

Majajärven liikennepaikalla on kaksoisraiteet ja saankin päivittäin seurata, kun joku henkilöjunista tai tavarajunista ohjataan sivuraiteelle, jotta nopeampi henkilöjuna pääsee ohittamaan liikennepaikan pysähtymättä.

 

Helsinki–Tampere–Seinäjoki–Oulu–Tornio-välillä kulkeva päärata on kriittisen tärkeä väylä paitsi Suomelle myös koko EU:lle. Tämän osoittaa EU:n maaliskuussa pääradalle vahvistama Euroopan ydinverkkokäytävän status.

 

 

******************

 

 

IMG_2718.JPG

 

 

Seurasin toissapäivänä, kun pohjoisen suunnalta liikkunut henkilöjuna pysähtyi Majajärven liikennepaikalle…

 

 

IMG_2719.JPG

 

…ja odotti etelän suunnalta saapuvaa pikajunaa runsaat viisi minuuttia!

 

 

Eilen seurasin samanlaista systeemiä, kun pohjoisen suunnalta saapunut tukkeja kuljettava tavarajuna joutui pysähtymään Majajärvellä ja odotti etelästä saapuvaa henkilöjunaa.

 

*****************

Asiaan on toki herätty, mutta vie varmaan ainakin kymmenen vuotta ennen kuin Tampereen ja Seinäjoen välille saadaan toinen raide!

 

Kannustan Pirkanmaan Liittoa ja muita vastuullisia tahoja työskentelemään sen puolesta, että pääradallemme Tampereen ja Seinäjoen välille saadaan pikaisesti toinen raide!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääratamme tarvitsee toisen raiteen Tampereen ja Seinäjoen välille, Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, Parkanon rata, Pirkanmaan Liitto, Euroopan ydinverkkostatus,

Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n Kesäkahvila on aina hieno tilaisuus!

Torstai 8.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Viljakkalan Seurojentalolla Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n järjestämään Kesäkahvilaan, jossa musisoi…

 

 

IMG_2302.JPG

 

…Vilja-trio.

 

 

Vilja-triossa esiintyivät vasemmalta Heidi Olkinuora, Sonja Viitaniemi ja Aino Lähteenmäki.

 

***************

Vilja-trion esitys oli nautittavaa musiikkia ja seuraavan kerran tätä musiikkia – silloin Vilja-kvartettina – pääsee kuulemaan Pengonpohjan rukoushuoneella lauantaina 24.7.2021 klo 21.00 teemalla ”Kesäyön musiikkia”!

 

Vilja-trio halusi toivottaa kaikki tervetulleiksi tuolloin Pengonpohjan rukoushuoneelle!

 

 

Viljakkalan Seurojentalolla Vilja-trio päätti esiintymisensä ajankohtaiseen Eino Leinon teokseen ”Oi kiitos, sa Luojani armollinen…”!

 

 

 

*****************

 

 

Kesäkahvila-tilaisuuden avasi Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n

 

 

IMG_2299.JPG

 

 

…puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja hän myös esitteli Vilja-trion laulajat.

 

 

 

 

Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n…

 

 

IMG_2307.JPG

 

 …sihteeri Olli Ihantola lausui tilaisuuden päätössanat ja kiitti yleisöä!

 

 

 

*******************

 

 

IMG_2297.JPG

 

Kesäkahvila-hetki vietettiin Viljakkalan perinnevaakunan kannustavan katseen alla ja tilaisuudesta jäi kaikille hyvä mieli!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n Kesäkahvila on aina hieno tilaisuus!, Viljakkala, Viljakkalan vaakuna, Viljakkalan perinnevaakuna, Viljakkaln Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry, Vilja-trio, Pengonpohjan rukoushuone,

Oikein meni!

Keskiviikko 19.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Eilen Eduskunnassa oli ainoassa käsittelyssä

 

”Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”

 

Eduskunta päätti hyväksyä hallituksen esityksen äänin 134 – 57, joten Perustuslakivaliokunnan asettama 2/3 enemmistö täyttyi.

 

Olen äänestyspäätökseen tyytyväinen, sillä nyt voin jatkaa olemista ylpeänä suomalaisena.

 

Surullinen olen Keskustan Tuomas Kettusen äänestyskäyttäytymisestä ja surullinen sen vuoksi, että hän kuuluu samaan koulukuntaan kuin minä eli agrologien koulukuntaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ?Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä?, agrologit,

Se oli siemensipulien istutuspäivä eilen!

Lauantai 15.5.2021 - -Esko Erkkilä-

IMG_1831.JPG

Eilen oli päivä, jolloin sain istutettua 175 rivimetriä erilaisia sipuleita eli tavallista keltaista istukassipulia, ryvässipulia, punasipuleita sekä salottisipuleita.

 

Siemensipulit alkavat olla kaupoista huvenneet, sillä mm. hopeasipulin siemensipuleita en enää löytänyt.

 

Onneksi syksyllä istutetut valkosipulit ovat hyvässä kasvussa, joten ”sipuleissa löytyy”!

 

Perhekunnan sisäisessä työnjaossa sipulimaiden rikkakasvien perkaaminen kuuluu minulle, joten minun ei tarvitse kuunnella puheita liian suurista sipuli-istutuksista ja sen vuoksi tavoitteenani onkin päästä sipuli-istutuksissa 200 rivimetriin!

 

*****************

Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen jäsenenä sain sähköpostiviestin, että Läheltä Sinulle –markkinat järjestetään 4.9.2021 ja sinne pitää saada myytävää.


Sipuleiden sadonkorjuuaikaa odotellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siemensipuleiden istuttaminen, istukassipuli, ryvässipuli, punasipuli, salottisipuli, hopeasipuli, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma,

Arvoton näytelmä, jonka pääesiintyjät ovat perussuomalaiset

Torstai 13.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa on järjestetty viime tiistaina, keskiviikon vastaisena yönä ja vielä eilen klo 18.50 alkaneessa täysistunnossa arvoton näytelmä, jossa pääosassa ovat olleet perussuomalaiset, kun on heidän järjestämässään jarrutuskeskustelussa käsitelty…

 

…”hallituksen esityksestä eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”.

 

Jarrutuskeskustelu saattaa kestää vielä pitkään – kestääkö jarrutuskeskustelu ensi viikolle saakka!

 

Myönnän, että olen joissain asioissa ymmärtänyt perussuomalaisten näkemyksiä, mutta tämä jarrutuskeskustelu on tehokkaasti tyrehdyttänyt ymmärtämykseni.

 

On vastenmielistä, että perussuomalaiset päättävät puheenvuoronsa toteamuksella, että jatkavat perustelujaan (=jarruttamista) seuraavassa puheenvuorossaan.

 

Tuo meneillään oleva arvoton näytelmä alentaa koko eduskunnan arvostusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arvoton näytelmä jonka pääesiintyjät ovat perussuomalaiset, Arvoton näytelmä, Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä, Perussuomalaiset jarruttavat,

Tuskin sata miljoonaakaan riittää!

Torstai 15.4.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja eilisessä kokouksessamme saimme tietoa Tampereen keskusvirastotalon laajentamisesta sekä peruskorjauksesta.

 

Tarkoituksena on hankeselvityksen mukaan keskittää nykyisen virastotalon sekä viereisen Frenckellin noin 800 työntekijän työpaikat keskusvirastotaloon.

Samalla rakennukseen suunnitellaan myös uusia, kaupunkilaisille avoimia toimintoja, kuten palvelupistettä, ravintolaa sekä kokous- ja näyttelytiloja.

 

 

Hankkeen esittelijöitä oli useita, mutta vain erään esittelijän esittelyaineistossa oli maininta ”kustannusarvio”, mutta euromääräisestä kustannusarviosta ei sanaakaan!

 

Olen tunnetusti tarkkaa talousasioista ja kysyinkin, että kuinka paljon suunnitellut laajentamiset ja peruskorjaukset tulevat maksamaan. Olisin odottanut, että laajentamis- ja peruskorjausten kustannukset olisivat olleet kirkkaana esittelijöiden mielessä, mutta näin ei ollut, vaan kustannusarvion loppusummaa jouduttiin hetki etsimään!

 

Esittelijät kertoivat summaksi 65 miljoonaa euroa!

 

Pidän summaa suurena, sillä se merkitsee vuositasolla Tampereella kahden %-yksikön vaikutusta veroprosenttiin!

 

 

Löysin samasta aiheesta Aamulehden vajaat kaksi vuotta sitten laatiman jutun, jossa…

 

 IMG_1645.JPG

 

…summaksi todettiin 57 miljoonaa euroa eli vajaassa kahdessa vuodessa kustannusarvio on kohonnut yli 14 %!

 

 

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun voi ennustaa lopulliseksi kustannukseksi vähintään sata miljoonaa euroa – sanokaa minun sanoneen!

 

Sata miljoonaa euroa merkitsee vuositasolla kolmea %-yksikköä Tampereen veroprosentissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Tampereen keskusvirastotalo, Tampereen keskusvirastotalon laajennus ja peruskorjaus, Tampereen keskusvirastotalon peruskunnostus tulee maksamaan 100 miljoonaa euroa!

Sain "tuurata" Euroopan Unionin ulkoministeriä eräänä tiistaina tammikuussa 2014!

Maanantai 1.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Minulla oli tilaisuus vierailla Brysselissä Euroopan Unionin ”pääkonttorissa” sekä Naton päämajassa tammikuussa seitsemän vuotta sitten.

 

Portugalilainen Jose Manuel Barroso johti silloin Euroopan komissiota, Olli Rehn oli talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina ja brittiläinen Catherine Ashton oli komission eräs varapuheenjohtajista ja hän toimi EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana. 

Ashtonia kutsuttiin Euroopan Unionin ulkoministeriksi!

 

 

ashtoniatuuraamassa.jpg

 

Vierailuohjelmaamme kuului parituntinen Euroopan komission kokoushuoneessa ja minulla oli kunnia olla tämän kaksituntisen ajan EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana, sillä sainhan istua paroonitar Catherine Ashtonin paikalla.

 

Kaikki meni hyvin ja Euroopan Unionin ulkoasiat sekä turvallisuuspolitiikka pysyivät rauhallisina myös tuon kaksituntisen ajan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan komissio, Bryssel, Olli Rehn, Jose Manuel Barroso, Catherine Ashton, Nato, Naton päämaja, Euroopan Unioni,

Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia

Torstai 21.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Joepeh Bidenin valtaannousu eilen Yhdysvaltain presidentiksi Donald Trumpin kaoottisen valtakauden jälkeen antaa ja luo mahdollisuudet koko maailman kehittymiselle.

 

IMG_1323.JPG

 

Bidenin presidenttikausi alkaa suurten ongelmien vallitessa, mutta nyt tarvitsemme joka alalla uutta.

 

Korona antaa suuret mahdollisuudet vaikkapa Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välillä ja parantuvista suhteista myös suomalaiset saamme tietyllä viiveellä etua.

 

Seniori-ikäisenä arvostan, että 20.11.1942 syntynyt Joe Biden on kohonnut Yhdysvaltain presidentiksi ja arvostan myös sitä, että suomalaisittain kamalan etunimen omaava henkilö vannoi eilen valansa varapresidentiksi Kamala Harris!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia, Joe Biden, Kamala Harris, Joepeh Biden, Donald Trump, EU, Euroopan Unioni,

Perhekuntainen valuuttakerroin on ihan oma juttunsa!

Maanantai 11.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Suomi liittyi euroon 1.1.1999 vaikka käteisvaluuttana siirtyminen tapahtui vasta 1.1.2002.

 

Valuuttakertoimena oli se, että markkoja tarvittiin yhteen euroon 5,97573.

 

 

IMG_1295.JPG

 

Raha-asioittemme yleisessä hoitamisessa olen noudattanut virallista valuuttakurssia, mutta perhekunnan sisällä olen noudattanut omaa valuuttakurssia ainakin siinä, että tukanleikkuun osalta olen maksanut keskipojalle ihan omalla perhekunnan päättämällä valuuttakurssilla saamaani palvelua.

 

Kertaan, että markka-aikana maksoin keskipojalle tukanleikkuustani 100 markkaa ja euroaikana olen maksanut 20 euroa!

Se siitä perhekuntakohtaisesta valuuttakertoimesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valuuttakerroin, 5, 97573, valuttakerroin 5, 97573, Suomi liittyi euroon 1.1.1999,

Ummehtunut tuulahdus Neuvostoliiton ajalta!

Keskiviikko 2.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Yli 200 entistä ja osin myös nykyistä kommunistia sekä tunkkaisen neuvostoajan kärkiairuetta julkaisivat eilen vetoomuksen, jossa he vaativat hävittäjähankkeellemme eli HX-hankkeelle aikalisää, uutta harkintaa ja vaihtoehtojen selvittämistä.

 

Joukkiossa ei ole mukana ainuttakaan maanpuolustuksen asiantuntijaa ja onneksi ei myöskään politiikkoja.

 

Toisaalta joudun surukseni toteamaan, että samansuuntaisia ummehtuneita tuulahduksia on kuultu myös tavallisesti vastuuntuntoisten poliittisten päättäjienkin tahoilta.

 

Kertaan, että HX-hankkeessa ovat ehdolla seuraavat hävittäjätyypit:

 

 

Puolustusvoimissa työskentelee HX-hankkeen parissa noin 70 ihmistä. Hankkeen ohjelmajohtajana toimii Puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja, kenraalimajuri evp Lauri Puranen.

 

Luotan, että hallitus päättää hävittäjähankinnasta ensi vuoden aikana.

 

******************

 

Sen vielä totean tuosta eilen julkisuuteen saatetusta ummehtuneesta hankkeesta, että eipä sitä uskallettu julkistaa edellispäivänä eli 30.11.2020, sillä silloin tuli kuluneeksi tasavuosia, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja alkoi Talvisota!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HX-hanke, Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat), Dassault Rafale (Ranska), Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia), Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat), Saab JAS Gripen NG (Ruotsi), Talvisota,

Viljakkalan vaakuna ehti olla itsenäisen kunnan tunnus 56 -vuotta!

Keskiviikko 25.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Oikeastaan olen kolmen ”kotikunnan loukussa”, sillä synnyinkuntani Viljakkalan lisäksi olen tällä hetkellä Tampereen ja Ylöjärvelläkin (kesä)asukas.

 

Läheisin ja rakkain noista kunnista on tietysti Viljakkala ja on aina sykähdyttävä kokemus, kun näkee Viljakkalan vaakunan.

 

 

*******************

 

 

IMG_0957.JPG

 

 

IMG_1027.JPG

 

 

 

 

Viljakkalan vaakunan virallinen vaakunaselitys kuuluu näin:

 

”Kultakentässä palkeittain asetettu puna-sinikatkoinen, loivasti kaksikaarteinen sarvi, jonka keski- ja päätehelat sekä vitjat ovat hopeaa; sarven alapuolella punainen kupari-kultamerkki.”

 

 

Vaakunan aiheen vanhaa juomasarvea säilytetään kirkossa. Kupari-kultamerkki viittaa Haverin kaivokseen, josta Ruotsin vallan aikana kaivettiin rautamalmia, ja myöhemmin itsenäisyyden aikana kultaa ja kuparia.

 

Pitäisipä joskus pyytää Viljakkalan suntiolta, että pääsisin katsomaan tuota juomasarvea!

 

Viljakkalan vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers ja Viljakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 21. tammikuuta 1950. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 3. huhtikuuta samana vuonna.

 

Viljakkalan vaakuna menetti itsenäisen kunnan vaakunastatuksen 1.1.2007, kun tapahtui kuntaliitos Ylöjärven kaupungin kanssa.

 

*****************

 

Noista Viljakkalan vaakunoista ylempi sijaitsee Viljakkalan Seurojentalolla ja alempi Viljakkalan kirjastossa.

 

Tiedän, että kolmas Viljakkalan vaakuna sijaitsee Viljakkalassa Hangasjärven rannalla sijaitsevan Toivolan tanssilavan huoltorakennuksen seinällä!

 

Missähän sijaitsee se Viljakkalan vaakuna, joka aikoinaan komisti Viljakkalan paloaseman seinää ja onko entisellä Viljakkalan kunnantalolla vielä nykyisin Viljakkalan vaakunaa?

 

Nykyisin Viljakkalan vaakunalla on kuntaliitoksen seurauksena perinnevaakunan status, mutta hyvä, että edes se!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan vaakuna ehti olla itsenäisen kunnan tunnus 56 -vuotta!, Viljakkala, Viljakkalan vaakuna, Gustaf von Numers, Haverin kaivos, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan kirjasto, Toivolan tanssilava, Viljakkalan paloasema,

Asukaspalautteen sisältöön kannattaa päättäjien paneutua

Maanantai 23.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala-neuvosto on Ylöjärvellä yksi kuudesta neuvostosta ja se on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.

 

Toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana ja tarkoituksemme toteuttamiseksi osallistumme erilaisiin asukastapahtumiin ja keräämme niissä asukaspalautteita.

 

Otan tässä malliksi Viljakkalan Vipinöissä saamamme asukaspalautteen, jonka käsittelimme Viljakkala-neuvostossa 5.2.2020:

 

1. Linja-autojen kulku on täällä kysymysmerkki. Emme tiedä, koska ne kulkevat ja miten päin ne esim. kylällä (keskustassa)ajaa. Olisi saatava paperinen kulkuaikataulu, jossa olisi kaikkien liikennöitsijöiden vuorot. Kaikki asukkaat eivät lue nettiä ja aikataulut eivät sielläkään täsmää. Kesällä täytyisi olla yhteys myös Ylöjärvelle, jotta mekin voisimme käyttää maksamiamme palveluja, esim. uimahallia yms.

 

2. Viljakkalan linja-autot! Miten kulkee Viljakkalasta autot Ylöjärvelle ja Kyröskoskelle? Linja-autoja kulkee, Länsi-Linjat ->löytyy Matkahuollon sivuilta. Lamminmäki ja linjat 87 ja 84 näkyy tyhjinä menevän, kun ei tietoa aikatauluista.

3. Miksi kävelytie ei ole kirkkoon asti? Hankala ja vaarallista kulkea siinä autojen seassa liukkaalla ja pimeässä.

4. Olisi hienoa, jos päättäjät kävisivät puistokaupungissaan myös Seitsemisessä ja Itä-Aureessa.

5. Tien kunto (Pyörtänötie) on ollut todella huono. Varsinkin routa-aikaan saa pelätä, ettei auto hajoa siellä. On aikoinaan tehty saven päälle. Tie on levennyt joka suuntaan ja ojat ovat veden vallassa. Olemme asuneet siellä 90-luvun alusta ja koko aikana ei ole isompaa remonttia tehty. Pyydämme mahdollisimman pikaista toimenpidettä siellä.

6. Luulen, että Viljakkala ei kaikin osin pidä hyvänä liittymistä Ylöjärveen. Hämeenkyrön liittyminen olisi mielestäni ollut parempi, mutta herää kysymys miksi EI!! Kenen syy?? Olisko Kyrön "sarvipäillä" jotain tekemistä asian kanssa??

7. Toivotaan 60 km:n rajoitusnopeutta Karhentien valaistulle osuudelle.

8. Tie Ylöjärvelle on erittäin huonokuntoinen ainakin Pikku-Pispalaan asti.

9. Tervetuloa Seurojentalon 100-v. juhlaan 6.1.2020 klo 15.00.

10. Linja-autojen aikatauluista tietoa.

11. Pyöräteitä Karhen koulun läheisyyteen.

12. Ylöjärven kaupunki voisi osoittaa jonkinasteista kiinnostusta myös Viljakkalan asioihin. Tuntuu, että kaupunki ei suuremmin kiinnosta nämä kaukaisemmat kaupunginosat.

13. Viljakkalalaisena olen huomannut, että Viljakkalan asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Kaupat ovat hävinneet ym. Onneksi vielä on apteekki täällä.

14. Kevyenliikenteen väylä Viljakkalan keskustasta Haveriin.

15. Jouluvalokuvio Viljakkalan keskustaan.

16. Lisää lapioita Karhen koululle.

17. Terveyspalvelut. Lääkäri useammin, hammashoito ym.

 

******************

Kiitän kaikista asukaspalautteista, sillä ne ovat tavallisten viljakkalalaisten kokemia murheita ja sen vuoksi päättäjien pitää olla niistä tietoisia; on sanomattakin selvää, että kaikki asukaspalautteet on toimitettu Ylöjärven kuntapäättäjien tietoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukaspalaute, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Vipinät, Viljakkalan Seurojentalo,

Presidentti Niinistö totesi eilen, että Suomen edessä olevaa HX-hankintaa on pidettävä Yhdysvaltain kanssa esillä jatkossakin

Maanantai 9.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Suomen ilmapuolustus tukeutuu lentokaluston osalta Hornet-kalustoon ja niiden taloudellinen käyttöikä päättyy vuoteen 2030 mennessä.

 

Hornet-kaluston korvaamiseksi alkanut HX-hävittäjähanke on alkanut vuonna 2015 ja hallituksen on tarkoitus päättää korvaavan konetyypin hankinnasta ensi vuonna eli 2021.

 

HX-hankkeen lyhenne tulee siitä, että H-kirjain merkitsee korvattavaa hävittäjätyyppiä eli Hornettia ja X-kirjain puolestaan sitä konetyyppiä, jolla Hornetit aikanaan korvataan.

 

Tarjouskilvassa ovat mukana seuraavat konetyypit:

 

  • F/A-18

  • F-35

  • JAS Gripen

  • Rafale

  • Eurofighter Typhoon

 

On selvää, että Puolustusvoimien kalustohankinnat herättävät keskustelua ja niin myös tässäkin tapauksessa. Asiantuntemattomimmat ovat esittäneet jopa koko hankkeesta luopumista ja monet järkeviksikin tahoiksi luullut ovat esittäneet jatkoajan myöntämistä hankkeelle.

 

Osin nuo ulostulot ymmärtääkin, sillä onhan kyseessä Suomen kaikkien aikojen hintavin kalustohankinta eli 10 miljardia euroa.

 

 

 **************************

 

 

Vastuullisena Ilmavoimien reserviläisenä kannatan HX-hanketta ja arvostan, että presidentti Sauli Niinistö asettui sitä eilisessä puheessaan kannattamaan.

 

Niinistö totesi ”Presidentin kynästä” –puheessaan ja kirjoituksessaan näin:

 

 

 

”Suomen ja Yhdysvaltain yhteistyössä on kyse paljosta muustakin kuin pelkästä turvallisuuspolitiikasta. Suomalainen teknologia, erityisesti jäänmurtaja- ja 5G-osaaminen, on noussut viime vuosina yhteyksissämme vahvasti esille. Näistä aiheista presidentti Trumpin kanssa vuosi sitten Washingtonissa puhuimme, enkä usko, että kiinnostus niihin hallinnon vaihtumisen myötä vähenee. Toki myös Suomen edessä oleva HX-hankinta on jatkossakin esillä.”

 

************************

 

Hyvä kannanotto, joka varmaan vie ainakin osan arvostelijoiden kritiikistä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HX-hanke, HX-hävittäjähanke, F/A-18, F-35, JAS Gripen, Rafale, Eurofighter Typhoon, Honettin korvaaja, Hornet, Ilmavoimat, Puolustusvoimien ylipäällikkö, Sauli Niinistö,

Onko hallituksessa todellinen johtaja vaihtumassa!

Perjantai 15.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnan eilinen kyselytunti osoitti, että maamme poliittinen tilanne alkaa monessakin mielessä olemaan uudessa tilanteessa.

 

Pääministeri Sanna Marin on tähän saakka soitellut hallituksessa ensi viulua, mutta nyt valtiovarainministeri Katri Kulmuni on nousemassa Marinin kanssa tasavertaiseen asemaan ja talouskysymyksissä selvästi edellekin.

 

 

IMG_7993.JPG

 

Katri Kulmunin tietämys ja asiantuntemus ovat nyt hallituksemme kulmakiviä.

 

Tietämys ja asiantuntemus ilmenevät jämäkkänä ja varmana esiintymisenä ja sen saivat kokea herhiläisen tavoin hallitusta ja erityisesti valtiovarainministeriä hiillostaneet perussuomalaiset.

 

Kyselytunnin alku oli yleisen ja vakiintuneen käytännön mukaisesti ”pyhitetty” suurimmalle oppositiopuolueelle eli perussuomalaisille, mutta huonosti heille kävi!

 

Perussuomalaiset pyrkivät Euroopan Unionia ja euroa arvostelemalla kohentaa rajussa laskussa olevaa gallup-kannatustaan – surkea ja tuhoontuomittu yritys!

 

 

IMG_7987.JPG

 

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen oli miellyttävä yllätys ja hän säestikin hyvin Katri Kulmunia perussuomalaisten änkyröinnissä.

 

 

IMG_7989.JPG

 

Pääministeri Sanna Marin oli toki eilenkin vakuuttava, mutta pientä huolestumista oli hänenkin kasvoiltaan luettavissa, sillä niin vakuuttavasti Katri Kulmuni esiintyi.

 

 

IMG_7992.JPG

 

Kyselytunnin alisuorittaja oli ääneen päässeistä ministereistä tavalliseen tapaan vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo.

 

 

******************

 

 

Palaan vielä Katri Kulmunin pärjäämiseen eilisellä kyselytunnilla ja…

 

 

IMG_7984.JPG

 

…arvostan sitä selkeyttä, jolla hän tyrmäsi vasemmistoliiton suunnalta tulleen ajatuksen, että Puolustusvoimien hävittäjähankinnat pitäisi arvioida uudestaan.

 

Ei pidä uudelleenarvioida on myös minun vankkumaton kantani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko hallituksessa todellinen johtaja vaihtumassa!, pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri Katri Kulmuni, Eurooppaministeri Tytty Tuppurainen, sisäministeri Maria Ohisalo,

Onko 16.10.1994 tapahtuneesta EU-äänestyksestä tulossa samanlainen Suomen kansakuntaa jakava yli satavuotinen riesa kuin vuoden 1918 Vapaussodasta?

Tiistai 12.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kansakunnan tulkki, kun havaitsee sen katkeruuden, joka yhä elää suomalaisessa yhteiskunnassa vuoden 1918 tapahtumista.

 

Katkeruutta ylläpitää hävinnyt osapuoli.

 

Kunniakkaat Talvi- ja Jatkosota heikensivät tuota katkeruutta, sillä niissä Suomi taisteli yksituumaisena idän vihollista vastaan, mutta elintasomme kohotessa katkeruuden siemen on saanut taas itää – toki pienessä, mutta sitäkin äänekkäämmässä elinpiirissä.

 

*********************

 

Suomessa järjestettiin 16.10.1994 neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä.

 

Neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos oli se, että 56,89 % kannatti EU-jäsenyyttä ja 43,11 % vastusti sitä.

 

On luonnollista, että kannatin EU-jäsenyyttä.

 

Eduskunta äänesti EU-jäsenyydestä 18. marraskuuta 1994 ja silloin Suomen EU- jäsenyys hyväksyttiin äänin 152–45. 

 

************************

 

Neuvoa-antaneesta kansanäänestyksestä ja eduskunnan selkeästä linjauksesta huolimatta urputtajia on riittänyt ja sen huomasi…

 

 

IMG_7910.JPG

 

…taas kerran, kun 9.5.2020 vietimme Eurooppa-päivää ja siniristiliput liehuivat lipputangoissa.

 

Valitettavan moni lipputanko tuolloin oli ilman lippua, mutta uskon ja toivon, että useimmat tyhjien lipputankojen omistajatkin ovat myötäsukaisia Suomen EU-jäsenyydelle!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: EU-kansanäänestys 16.10.1994, Vapaussota 1918, Eurooppa-päivä 9.5.2020,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »