Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Euroopan tulevaisuuteen ja vahvuuteen uskovat poliittiset voimat etenivät eilisissä EU-vaaleissa

Maanantai 27.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Eilisillan alustavat vaalitulokset osoittavat, että Euroopan tulevaisuuteen ja vahvuuteen uskovat poliittiset voimat etenivät EU-vaaleissa ja pelätty nationalistien voima kohtasi parempansa.

 

 

Tunnetta ei heikennä se, että Keskusta menetti yhden EU-parlamenttipaikan, sillä Keskustan ja RKP:n taustaryhmä ALDE voimisti asemiaan Europarlamentissa.

 

 

On hienoa todeta, että Keskusta ehti päättyneellä parlamenttikaudella toimimaan siten, että ALDE muutti linjauksiaan maatalousmyönteisimmiksi ja tämä antaa uutta vahvaa selkänojaa myös Keskustan sekä RKP:n europarlamentaarikoille.

 

 

 

IMG_1583.JPG

 

 

Suuri yllätys ei ollut, että Mauri Pekkarisesta tuli Keskustan ykköstykki Euroopan parlamenttiin ja suuri yllätys ei ollut myöskään se, että agrologi Elsi Katainen pääsi Pekkarisen kaveriksi Brysseliin.

 

 

Mauri Pekkarisen tiedot, taidot ja osaamisen tiedämme kaikki, sillä hänen osaamisensa ovat Euroopan poliittisilla kentillä ylivertaisia.

 

 

Maatilan emäntä ja agrologi Elsi Kataisesta on kouliintunut osaaja, jonka toiminta Euroopan Parlamentissa on jo nyt hyväksi havaittu.

 

 ********************

 

Me suomalaiset toivottelemme Mauri Pekkariselle ja Elsi Kataiselle  parhainta menestystä Brysselissä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-vaalit 26.05.2019, EU-parlamenttivaalit 2019, ALDE, Mauri Pekkarinen, Elsi Katainen, agrologi Elsi Katainen,

Osaavat ne!

Sunnuntai 26.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Lions Club Ylöjärvi/Keijärvi ja Lions Club Ylöjärvi/Teivo järjestävät yhdessä aina toukokuun lopulla Ylöjärven Markkinat Kauppakeskus Elon paikoitusalueella.

 

 

Eilen oli ”se päivä”!

 

 

Markkinoilla oli paljon nähtävää ja nyt kerron siitä riehakkaasta toiminnasta, jota maamme kärkipolitiikot tarjosivat markkinayleisölle.

 

 

Ilottelun vauhdittajina toimivat maamme kaksi ehkä merkittävintä politiikan taitajaa eli eurovaaliehdokas Mauri Pekkarinen ja kansanedustaja Ben Zyskowicz.

 

 

 

IMG_1507.JPG

 

 

Kyllä nämä osaavat eli vasemmalta Arto Pirttilahti, Mauri Pekkarinen, Sari Tanus sekä Ben Zyskowicz!
 

 

 

IMG_1501.JPG

 

 

Hymy on herkässä eli Mauri Pekkarinen, Ben Zyskowicz ja Arto Pirttilahti.

 

 

 

IMG_1500.JPG

 

 

Tässä on poliittista kokemusta 2 x 40 vuotta!

 

 

 

IMG_1497.JPG

 

 

Tänään saamme illalla jännittää, että miten paljon numero 33 saa ääniä EU-vaaleissa!

 

 

 

IMG_1495.JPG

 

 

Totesin Benille, että vasta nyt tapaan hänet henkilökohtaisesti ensimmäisen kerran - mukava kokemus!

 

 

 

IMG_1493.JPG

 

 

Kimmo Sasilla on tapanaan kuljettaa mukanaan tavallista suurempaa nimikylttiä!

 

 

 

Aikamoisia velikultia ja kristillisdemokraattien Sari Tanus myös mukana!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat 2019, Ylöjärven Markkinat, Lions Club Ylöjärvi/Keijärvi, Lions Club Ylöjärvi/Teivo, Arto Pirttilahti, Mauri Pekkarinen, Sari Tanus, Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi,

Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisille

Sunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.

Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!

Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!

Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!

Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!

 

 

IMG_9279.JPG

 

 

Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.

 

 

 

IMG_9281.JPG

 

 

Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.

 

 

 

IMG_9284.JPG

 

 

Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.

Olen varma, että Tarja Smura tulee etenemään merkittäviin asemiin politiikassa!

 

 

 

IMG_9286.JPG

 

 

Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?

 

 

 

IMG_9288.JPG

 

 

Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!

 

 

 

IMG_9292.JPG

 

 

Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.

 

 

 

IMG_9294.JPG

 

 

On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.

 

 

 

IMG_9298.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!

 

 

 

IMG_9304.JPG

 

 

MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!

 

 

IMG_9309.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.

 

 

 

IMG_9312.JPG

 

 

Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.

Varasin tänään käytössä olleen Tammelantorin parhaan paikan Keskustan käyttöön jo viime vuoden syyskuussa ja sovimme Minnan kanssa, että tämän lauantain tilaisuuden järjestelyistä vastaa Pirkanmaan Keskustanaiset; no, tilaisuus oli onnistunut näinkin järjestettynä, mutta...

 

 

 

IMG_9321.JPG

 

 

Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.

Kyllä Pekkarista on aina suuri ilo kuunnella!

 

 

 

IMG_9319.JPG

 

 

Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!

Rovasti Heikki Järvinen on aikoinaan Kinnulan kirkkoherrana vihkinyt Mauri ja Raija Pekkarisen ja hyvällä onnella onkin vihkinyt, sillä kaikesta huomaa, että homma pelittää!

 

 

IMG_9323.JPG

Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.

 

 

 

IMG_9343.JPG

 

 

Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!

 

 

 

IMG_9325.JPG

 

 

Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy,

Eduskunnan varapuhemies on mainio maakunta- ja sote-asioiden opettaja!

Maanantai 19.3.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_7724.JPG

 

 

Sain viime perjantaina osallistua maakunta- ja sote-uudistusta käsittelevään seminaariin, jossa esiintyi mm. Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen.

 

 

Tuo yllä oleva slaidi oli ainoa, jonka Pekkarinen näytti, sillä kaiken muun puheensa tueksi hän piirsi taululle havainnollisia kuvioita.

 

 

 

IMG_7712.JPG

 

 

Mauri Pekkarisen esitykset ovat aina mielenkiintoisia kuulla, sillä hänellä on synnynnäinen taito esittää asiansa mielenkiintoisesti.  Vuosien aikana hankittu monipuolinen kokemus yhdessä hyvän esiintymistaidon kanssa tekee Pekkarisen esityksistä nautittavia kuulla!

 

 

 

IMG_7723.JPG

 

 

Pekkarinen osasi hyvin kuvailla nykytilanteen, jossa lukemattomat eri organisaatiot sähläävät ja toimivat tehottomasti kansalaisille tärkeiden asioiden parissa.

 

 

Alhaalla olevat pallukat kuvaavat kansalaisia ja Pekkarisen tussi osoittaa niitä kuntatason monia eri himmeleitä, joita nykyhallinnossa on. Näiden himmeleiden – esimerkiksi kuntayhtymät – henkilövalintoihin eivät kansalaiset pääse suoraan vaikuttamaan.

 

 

 

IMG_7721.JPG

 

 

Maakuntatasolla himmeleitä ovat mm. maakuntaliitot ja sairaanhoitopiirit, joiden henkilövalinnat myös ovat tavallisten kansalaisten päätösvallan tavoittamattomissa.

 

 

Maakuntaliittojen päättäjien valinta, jota Pekkarisen tussi tässä kuvassa osoittaa ja sairaanhoitopiirin luottamushenkilöpäättäjät (punainen suorakaide), ovat puolueiden piirijärjestöjen valitsemia eli heidänkin valintansa ovat tavallisen kansalaisen ulottumattomissa.

 

 

 

IMG_7720.JPG

 

 

Tässä kuvassa varapuhemies Pekkarisen tussi tökkää niitä tavallisen kansalaisen elämään vaikuttavia eri elimiä, joita ministeriöt ohjaavat  eli ne tulevat tavallaan ylhäältä annettuna suureena.

ELY-keskukset, maataloushallinnon ja ympäristöhallinnon eri tahot ovat esimerkkejä ministeriöiden ohjauksessa toimivista tahoista, mutta eivät suinkaan ainoita!

 

 

 

IMG_7753.JPG

 

 

Tässä lähikuva Pekkarisen piirustuksesta, johon hän piirtämänsä ympyrän sisään tiivisti esityksesssään ne lukemattomat nykyhimmelit, jotka maakuntauudistuksessa kerätään maakuntavaaleilla valittavien maakuntavaltuutettujen päätösvallan alle.

 

 

Taidatkos maakuntauudistuksen ytimen selvemmin esittää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maakunta- ja sote-uudistus, Mauri Pekkarinen, eduskunnan varapuhemies, Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen,

Politiikan todelliset vaikuttajat valmistautuvat esityksiinsä perusteellisesti

Lauantai 17.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Tulevana syksynä tulee kulumaan kymmenen vuotta, kun lähdin politiikan taustatoimijaksi.

 

 

Olen näinä vuosina saanut läheltä seurata eräiden menestykseen yltäneiden poliitikkojen toimintaa menestyksensä eteen.

 

 

****************

 

 

Otan kaksi esimerkkiä:

 

 

 

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo tapaa aina laatia puheluonnoksen tai jopa koko puheensa ennen kuin astuu estradille.

 

 

Ylläoleva kuva on Keskustan Vapputilaisuudesta Tampereelta vuodelta 2017, jossa Mikko Alatalo oli itseoikeutettu puhuja.

 

 

Huomataan, että Mikolla on edessään paperinivaska, johon hän on luonnostellut puheensa.

 

 

Vaikka Mikko tukeutuukin valmistelemaansa puheeseen, hän osaa esittää sanomansa siten, että kukaan ei voi sanoa Mikon esitystä paperista luetuksi - laaja esiintymiskokemus auttaa tässä Mikkoa!

 

 

 

********************

 

 

 

IMG_7732.JPG

 

 

Toinen esimerkkini on eilisillalta, jossa esiintyi Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen.

 

 

On varmaa, että varapuhemiehellä oli kiireinen viikko takanaan, mutta siitä huolimatta hän halusi esiintyä Kirjastotalo Metsossa meille tamperelaisille.

 

 

Tämän juttuaiheeni kannalta oli eilen oleellista, että esityksensä jälkeen varapuhemies ei suinkaan rynnännyt virka-autonsa takapenkille vaan jäi kuuntelemaan Pirkanmaan Sote-uudistuksen muutosjohtaja Jaakko Herralan esitystä.

 

 

Kuvassa etualalla Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari ja poliittisen elämäni tuutor Timo Hanhilahti.

 

 

 

IMG_7745.JPG

 

 

Varapuhemies Pekkarinen osallistui muutosjohtaja Herralan esityksen kommentointiin aktiivisesti ja on varmaa, että Pekkarisen ja Herralan debatti vei maakunta- ja sote-uudistusta taas pitkän harppauksen eteenpäin!

 

 

Olipa muuten mukavaa, kun esitysten jälkeen varapuhemies Pekkarinen tunsi minut ja tuli kättelemään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vlmistautuminen esityksiin, Mikko Alatalo, Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Mikko Alatalo, Kirjastotalo Metso, varapuhemies Mauri Pekkarinen, Jaakko Herrala, Pirkanmaan Sote-uudistuksen muutosjohtaja Jaakko Herrala, muutosjohtaja Jaakko Herrala,

Kannustan varapuhemies Mauri Pekkarista

Keskiviikko 19.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Julkisuudessa kerrottiin eilen, että eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen on jäänyt sairaslomalle.

 

 

Pekkariselta on leikattu eturauhasen pahanlaatuinen kasvain eli suomeksi sanottuna kyseessä on eturauhassyöpä.

 

 

Olin samassa tilanteessa marraskuussa 2001, sillä silloin minulle tehtiin samanlainen operaatio.

 

 

Julkisuudessa kerrotaan, että Pekkarisella on varhaisvaiheen toteaminen ja samoin oli myös omalla kohdallani.

 

 

Kannustan Mauri Pekkarista, sillä varhaisessa vaiheessa todettu eturauhassyöpä on parannettavissa.

 

 

Sanotaan, että jos ei tule terveeksi, niin tulee entiselleen!

 

 

 

 

Kuvahaun tulos haulle esko erkkilä mauri pekkarinen kuva

 

 

Löysin arkistoistani yhden kuvan, jossa esiinnyn yhdessä Mauri Pekkarisen kanssa – toivottelen tässä ensimmäisen varapuhemiehen tervetulleeksi Ikaalisten torilla 5.8.2015 järjestettyyn tilaisuuteen.

**********************

 

 

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpämuoto ja nykyisin se on maamme yleisin syöpä. Vuosittain eturauhassyöpä todetaan n. 5.000 mieheltä.

 

 

Varhaisdiagnoosi on eturauhassyövän hoidossa tärkeää ja minulla kävi onni, kun sain diagnoosin taudin varhaisvaiheessa – samoin näyttää tapahtuneen myös Mauri Pekkarisen kohdalla.

 

 

Kannustan eduskunnan ensimmäistä varapuhemiestä ja pidän oikeana sitä, että hän on palaamassa hommaansa pikaisesti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mauri Pekkarinen, eturauhassyöpä, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, Mauri Pekkarinen ja eturauhassyöpä,

Kunnallispäättäjän on opeteltava uusi rooli

Sunnuntai 29.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnan I varapuhemies Mauri Pekkarinen puhui eilen Ylöjärven Markkinoilla tärkeitä sanoja, kun hän herätteli kuntapäättäjiä uuteen asennoitumiseen.

 

 

 

pekkarinen1.jpg

 

 

”Nyt päättäjän pitää opetella uutta roolia, sillä jatkossa kuntapäättäjä ei voi toimia jakajana, vaan hänen pitää toimia uuden luojana”, sanoi Mauri Pekkarinen.

 

 

”Kunnan ja elinkeinoelämän yhteistyö asettuu nykytilanteessa aivan uuteen merkitykseen” - tämä oli eduskunnan ensimmäisen varapuhemiehen keskeinen sanoma markkinayleisölle.

 

 

Kunnan elinvoimapolitiikan tukena on elinkeinopolitiikka, johon kuuluu mm. asuntopolitiikka, kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen, nuorisopolitiikka sekä esimerkiksi kaavoitus – näin linjasi eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen Ylöjärven markkinoilla 28.5.2016!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mauri Pekkarinen, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen. Ylöjärven Markkinat 2016, Ylöjärven Markkinat,

Jyväskylän kaupungin vastaanotto Keskustan puoluevaltuuston jäsenille 23.4.2016

Sunnuntai 15.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Puoluevaltuusto on Keskustan korkein päättävä elin puoluekokousten välillä.

 

 

Puoluevaltuusto kokoontui Jyväskylässä 23.-24.4.2016 ja virallisena puoluevaltuuston jäsenenä osallistuin kokoukseen.

 

 

 

 

valtuusto1.jpg

 

 

Me puoluevaltuuston jäsenet saimme Jyväskylän kaupungilta kutsun kaupungin järjestämälle vastaanotolle kokouksemme ensimmäisen päivän iltana 23.4.2016 – noudatin kutsua ja tässä pienoinen kuvakertomus vastaanotolta:

 

 

 

 

valtuusto2.jpg

 

 

Juhlavastaanoton puitteena toimi Jyväskylän kaupungintalo "Kunnallistalo".

 

 

 

 

valtuusto3.jpg

 

 

"Tervetuloa Jyväskylän kaupungintaloon!"

 

 

 

 

valtuusto4.jpg

 

 

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Colliander toivottivat vieraat tervetulleiksi - kättelyvuorossa Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.

 

 

 

 

valtuusto5.jpg

 

 

Jyväskylän vaakunaviiri.

 

 

 

 

valtuusto6.jpg

 

 

Jyväskylän kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Colliander toivotteli kepeäsanaisessa puheessaan Keskustan puoluevaltuuston tervetulleeksi juhlavastaanotolle.

 

 

 

 

valtuusto7.jpg

 

 

Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen säteili vaimonsa Raijan kanssa juhlayleisön joukossa.

 

 

 

 

valtuusto8.jpg

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen, Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen, kansanedustaja Antti Kurvinen ja Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen jäsen Tapani Murtoo.

 

 

 

 

valtuusto_9.jpg

 

 

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto toivoi tervetuliaispuheessaan, että Keskusta järjestäisi tulevaisuudessa puoluekokouksensa Jyväskylässä.

 

 

 

 

valtuusto10.jpg

 

 

Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä hauskuutti yleisöä, kun kertoi niistä auto-ongelmistaan, joita joskus nuoruudessaan on kokenut ohittaessaan Jyväskylää - kiertokanki ei sentään tullut ulos, mutta öljypohja rikkoontui!

 

 

 

 

valtuusto11.jpg

 

 

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari, kaupunginjohtaja Timo Koivisto, Jyväskylän kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Colliander sekä Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska kuuntelivat Sipilän kommelluksia huvittuneena.

 

 

 

 

valtuusto12.jpg

 

 

On helppo arvata, että Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari ja kansanedustaja Pertti Hakanen keskustelivat täälläkin suomalaisesta ruuasta ja ruokaturvallisuudesta.

 

 

 

 

valtuusto13.jpg

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo ja kansanedustaja Markku Pakkanen.

 

 

 

 

valtuusto14.jpg

 

 

Kansanedustaja Markku Pakkasella ja minulla oli paljon yhteisiä muistoja erityisesti kymenlaaksolaisesta agribisneksestä.

 

 

 

 

valtuusto15.jpg

 

 

Juhlavastaanoton paras kuvani oli, kun sain yhteiseen potrettiin Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskisen ja pääministeri Juha Sipilän!

 

 

 

 

valtuusto16.jpg

 

 

Kiitän Jyväskylän kaupunkia hienon tilaisuuden järjestämisestä ja olen varma, että kiitoksiini yhtyvät kaikki Keskustan puoluevaltuuston jäsenet!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluevaltuusto, Jyväskylän kaupungin vastaanotto, kaupunginjohtaja Timo Koivisto, pääministeri Juha Sipilä. varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Anne Kalmari. kansanedustaja Markku Pakkanen, Keskusta,

Linssiluteena!

Tiistai 19.1.2016 - -Esko Erkkilä-

Tutkailin viime syksyn aikana kuvaamani parin muistikortin sisältöä ja huomasin, että varsin moneen kuvaan olen itsekin ehtinyt johtavien poliitikkojen kanssa.

 

 

Tässä pienoinen kimara kuvistani, joissa kameraani on räpsytellyt joku muu kuin minä.

 

 

 

lude1.jpg

 

 

Eduskunnan I varapuhemies Mauri Pekkarinen vieraili Ikaalisten torilla 5.8.2015 ja pääsin ensimmäisten joukossa toivottelemaan hänet sinne tervetulleeksi.

 

 

 

 

lude2.jpg

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti oli mukana 9.8.2015 Tampereella järjestetyssä ”Hämeenpuiston Puistofiesta” –tapahtumassa…

 

 

 

 

lude3.jpg

 

 

…ja siellä saimme tavata suuren joukon sellaisia tamperelaisia, jotka eivät tavallisesti liiku poliittisissa tilaisuuksissa.

 

 

 

 

lude4.jpg

 

 

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen järjesti kansalaisaloitettaan vauhdittaneen yleisötilaisuuden Tampereella Kirjastotalo Metsossa 18.8.2015 ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana sain toivotella Paavon tervetulleeksi Tampereelle.

 

Yli 200 henkeä vetävä Pietilä-sali oli ylibuukattu jo paljon ennen tilaisuuden alkamista ja yleisö antoi raikuvat suosionosoitukset Paavolle, kun hän tuli saliin!

On tuo Paavo ihmemies!

 

 

 

 

lude5.jpg

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirikokous järjestettiin Parkanossa Keskustan (omalla!!) koululla 14.11.2015 ja siellä pääsin juttelemaan kansanedustaja Pertti Hakasen

 

 

 

 

lude61.jpg

 

 

…ja kansanedustaja Arto Pirttilahden kanssa. 

Mitäs me agrologit!

 

 

 

 

lude7.jpg

 

 

Tampereen Torikauppiasyhdistyksen Maanantaimarkkinat järjestetään Tampereen Keskustorilla jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistuu aina näille markkinoille.

 

Tampereen Joulumakkinatorin vuoksi joulukuun Maanantaimarkkinat järjestettiin viime vuonna jo 23.11.2015 ja siellä otimme Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön sihteerin Raija Moilasen kanssa kansanedustaja Mikko Alatalon keskellemme kuvausta varten – kuvasta tuli kohtuullisen onnistunut!

lude9.jpg

"Ministerikuvaan" pääsin kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen kanssa 3.11.2015 Tampere-talolla järjestetyn Seutupäivän aikana. Kuvassa keskellä takana Keskustanaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Minna Sarvijärvi.

 

 

 

 

lude8.jpg

 

 

 

Päätän tämän kuvakimarani kuvaan, jossa poseeraan Seija Alatalon kanssa Tampere-talossa 21.10.2015.

Seijalla on hieno kukkakimppu kädessään, jonka hän hetken kuluttua antoi ”omalle tärkeimmälleen” Mikon hienon juhlakonsertin päätteeksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: linssilude, Mauri Pekkarinen, Arto Pirttilahti, Paavo Väyrynen, Pertti Hakanen, Mikko Alatalo, Hämeenpuiston Puistofiesta, Anu Vehviläinen,

Olemme saamassa tehokkaan, suoraviivaisen ja päätöksiin pystyvän pääministerin

Perjantai 8.5.2015

Hallituskuviot etenivät eilen hallitustunnustelija Juha Sipilän etukäteen kertoman aikataulun mukaan.

 

 

Aikataulu ja asioiden eteneminen tuntui tulleen politiikan jäärille yllätyksenä, sillä he olisivat halunneet järsiä esim. Sipilän ideoimaa yhteiskuntasopimusta vielä ensi viikollakin.

 

 

Bisnesmaailmassa kouliintuneena päättäjänä Sipilä vihelsi pelin yhteiskuntasopimuksesta poikki, kun näki, että osapuolten näkemyserot olivat liian suuret.

 

 

Taidan olla oikeassa, kun totean, että Sipilän vihellys tuli ay-liikkeelle ja politiikan vanhoille jäärille yllätyksenä, sillä he ovat tottuneet jopa pysäyttämään neuvotteluhuoneiden kellot, jotta neuvotteluja on voitu jatkaa loputtomiin.

 

 

Pidän Sipilän tyylistä, sillä siinä ei ole sijaa vitkutteluille.

 

 

Seurasin eilen illalla televisiosta keskustelua, johon osallistuivat Pekka Haavisto, Eero Heinäluoma, Jari Lindström sekä Mauri Pekkarinen.

 

 

Vanhat ay-kiemurat hallitsevana ja niitä ikänsä pyöritelleenä Heinäluoma osoitti, että hän ja hänenlaisensa ovat ulkona nykymaailmasta kuin lumiukot. Nyt tehdään päätöksiä ja ei neuvotella loputtomiin. Jos todetaan, että neuvotteluissa ei löydy yhteistä säveltä, niin ”kirjan kannet laitetaan kiinni” ja edetään toista kautta.

 

 

Heinäluoma paasasi, että yhteiskuntasopimus meni kiville. Toki yhteiskuntasopimukseen ei päästy, mutta Lindström sekä Pekkarinen painottivat aivan oikein, että prosessin aikana saatiin sellaista tietoa, jolla on paljon käyttöä hallitusneuvotteluissa.

 

 

Olen lukuisissa yhteyksissä peräänkuuluttanut, että politiikkaan pitäisi saada henkilöitä, jotka ovat toimineet liike-elämässä.

 

 

Nyt meillä on liike-elämässä ansioitunut henkilö kohoamassa pääministeriksi ja näyttää, että vauhti päätösten tekemisessä on vauhdikasta.

 

 

Nyt ei tussaroida, vaan tehdään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitustunnustelija Juha Sipilä, hallitustunnustelija, Juha Sipilä, Eero Heinäluoma, Pekka Haavisto, Jari Lindström, Mauri Pekkarinen,

Facebook - hyödyllinen ja nopea tiedonvälityskanava

Tiistai 26.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Liityin useiden vuosien lievän painostuksen tuloksena facebook ´iin.

 

En ole ainakaan vielä katunut liittymistäni, sillä ”naamakirjan” kautta saa uutta ja ennen kaikkea tuoretta tietoa monista asioista.

 

Otan kaksi esimerkkiä - molemmat liittyvät eri tavoilla kansanedustaja Mauri Pekkariseen.


 1.      Ensimmäinen esimerkki:

 

Pekkarinen ehdotteli Ykkösaamussa helmikuun 23. päivänä, että Tuomo Puumalan olisi paikallaan asettua Keskustan europarlamenttiehdokkaaksi ensi vuoden EU-vaaleissa.

 

Puumala ”otti kopin” Pekkarisen ehdotuksesta ja kysyi facebookissa kavereidensa mielipidettä asian johdosta.

 

Tuomo toteaa facebookissa samana päivänä näin:

 

”Pekkarisen Mauri kosiskeli minua tänään Ykkösaamussa eurovaaliehdokkaaksi. Kun vastaavia pyyntöjä on nyt tullut aika paljon eri puolilta Suomea, niin kyllä kai sellainenkin vaihtoehto täytyy punnita. Onko kavereilla asiaan vankkoja mielipiteitä?”

 

Puumala on saanut kysymykselleen paljon tykkäämisiä sekä monia kommentteja.

 

Kommentit ovat olleet pääasiassa ehdokkuuteen kannustavia.

 

Toivon, että Tuomo Puumala lähtee Keskustan ehdokkaaksi EU-vaaleihin, sillä maan tilanne vaatii nyt parhaiden voimien asettautumista EU-vaaleissa ehdokkaaksi.

 

Keskustan tilanne on EU-vaalien osalta nyt poikkeuksellisen vahva, sillä Paavo Väyrysen, Anneli Jäätteenmäen, Hannu Takkulan ja Timo Kauniston ilmoitukset ehdokkuudesta ovat vahva viesti Keskustan pärjäämisestä.

 

Uskallan olla luottavainen ja todeta, että pari keskustalaista meppiä saa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen kutsun ministeripostille Juha Sipilän ensimmäiseen hallitukseen. Sen vuoksi Keskustan ainakin viisi eniten ääniä EU-vaaleissa saavaa ehdokasta pääsee keskeisille paikoille EU-parlamenttiin ja Suomen hallitukseen!

 

2.      Toinen esimerkki:

 

Samassa Ykkösaamu-lähetyksessä Mauri Pekkarinen piti mahdollisena, että venäläinen Rosatom tulisi Fennovoiman laitostoimittajaksi.

 

Pekkarinen täydensi esittämäänsä ajatusta Facebook´ssa ja totesi siellä näin:


”Mikäli Fennovoima valitsisi Rosatomin, se saattaisi kyllä merkitä päätöksenteon palaamista eduskuntaan. Näin siksi, että Fennovoiman saamassa periaatepäätöksessä määritellään käytettävä teknologia tavalla, jota Rosatomin laitokset eivät ehkä täyttäisikään.”

 

Kiitän Mauri Pekkarista asiantuntevista lausunnoista – lausunnot kuvaavat sitä asiantuntemusta, joka Suomessa on ainoastaan Pekkarisella.

 

Olen tyytyväinen, että Fennovoima sai rakennusluvan Pyhäjoelle suunnittelemalleen ydinvoimalalle.

 

Jos Rosatomin valinta laitetoimittajaksi merkitsee uutta käsittelyä Eduskunnassa, näen Rosatomin valinnalle varsin korkean kynnyksen.

 

Tiedän Arevan ongelmat suomalaisen rakennuskulttuurin noudattamisessa ja kun Toshiballa ei ole lähiseudulta merkittäviä referenssejä, niin ymmärrän puheet Rosatomin mukaantulosta Pyhäjoen ydinvoimalan laitetoimittajaksi. E.ON:n luopuminen Fennovoiman osakkuudesta saattaa lisätä uuden laitetoimittajavaihtoehdon mukaantuloa ydinvoimalan laitetoimittajaksi ja jopa omistajaksi.

 

Kuitenkin se, että Rosatom merkitsisi uuden eduskuntakäsittelyn alkamista painaa mielipiteeni sille kannalle, että Rosatom ei tule kyseeseen Fennovoiman laitetoimittajana.

 

Juttuni alkuperäinen aihe oli facebook´n merkitys tiedonvälittäjänä.

 

Kertomani esimerkit vahvistavat ”naamakirjassa” esitettyjen mielipiteiden ja taustojen esittämisen merkitystä kansalaiskeskustelun vauhdittajana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: facebook, Mauri Pekkarinen, Tuomo Puumala, EU-vaalit, Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Hannu Takkula, Timo Kaunisto, Fennovoima Oy, Pyhäjoki, Rosatom, Areva, Toshiba, Fennovoiman laitetoimittaja, Juha Sipilä,

Politiikkaan kaivataan liike-elämässä kunnostautuneita osaajia

Lauantai 30.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Haluan tässä jutussani arvostaa kahtakin hyvin menestynyttä K-maatalouskauppiasta, jotka olen tuntenut heidän lapsuudestaan saakka. Sen jatkona peräänkuulutan liike-elämässä hankittua kokemusta myös politiikkaan.

 

Pontimena juttuuni on Maaseudun Tulevaisuudessa maaliskuun 23. julkaistu juttu, jonka otsikkona on

 

K-kauppiaat: Ostovoimaa ei saa vaarantaa

 

Toimittaja Tiina Taipaleen kirjoittamassa juttukokonaisuudessa osa käsittelee jalasjärveläistä K-maatalouskauppias Sami Saarniota.

 

Muistan Samin jo niiltä ajoin, kun hän palasi pienenä poikana koulusta isänsä Matti Saarnion omistamaan kauppaan, jossa mm. minä olin esittelemässä työnantajani rehutuotteita.

 

Sami oli aktiivinen nuorimies ja kaatoi koulusta tultuaan esittelijöiden esittelypöydät nurin ja nautti siitä!

 

No, me teollisuuden esittelijät olimme pitkämielisiä ilmiselvää tulevaa kauppiasta kohtaan ja nostelimme esittelypöydät kiltisti taas kuntoon.

 

On hienoa, että Sami Saarniosta on kasvanut tervehenkinen maatalouskauppias ja toivottelen hänelle parhainta menestystä!

 

Esimerkillistä suhtautumista Samin asenteessa kertoo toimittajan väliotsikko, joka kertoo Samin arvostavan kauppansa henkilökuntaa.

 

 

Toinen muistelukseni koskee Jalasjärven naapuripitäjässä Kauhajoella vaikuttavaa K-maatalouskauppias Hannu Loukkoa.

 

Hannu on laajentanut liiketoimintaansa Kauhajoen lisäksi myös Närpiöön sekä Vähäkyrön Tervajoelle.

 

Aloitin agribisnesurani Hannu Loukon isän Matti Loukon omistamassa K-Maatalouskeskuksessa Kauhajoella.

 

Muistan Hannun koululaisena, joka ei ottanut liian raskaasti perusopintoja. Mainiot liikemieslahjat ovat sittemmin vauhdittaneet Hannun etenemistä liike-elämässä.

 

Arvostan Hannu Loukon liikemiesuraa ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että hän kohosi jossain vaiheessa jopa Kesko Oy:n hallintoneuvoston jäseneksi.

 

Liike-elämässä saavutetut hyvät tulokset ovat asioita, joita arvostan.

 

Tuokiokuvat tässä jutussa lyhyesti esitellyistä kauppiaista ovat esimerkki liike-elämässä hyvin pärjänneistä ”nuorukaisista”, jotka ovat alansa huippuja.

 

Liike-elämästä kunnallispolitiikan ”taustataaviksi” siirtyneenä valittelen, että monia kauppamiehiä tarvittaisiin hyvin kipeästi laittamassa kuntoon myös kunnallispolitiikan sekä valtakunnan politiikan kuvioita!

 

Olen monesti ollut malttamaton siihen saamattomuuteen, joka ainakin kunnallispolitiikalle on leimaa-antavaa. Toraillaan ja käydään eräänlaista varjonyrkkeilyä muita puolueita kohtaan, mutta todellisia päätöksiä ei pystytä tekemään.

 

Päätökset – jos niitä lainkaan tehdään – jäävät torsoiksi ja eivät palvele kuntalaista.

 

Liike-elämälle tyypillinen suoraviivaisuus olisi tarpeen myös politiikassa!


Lainaan soveltaen arvostamani Mauri Pekkarisen lausumaa Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä kun totean, että tarvitaan kauppiasmaista otetta politiikkaan - Mauri taisi tosin olla sitä mieltä, että autokauppiaat eivät kuulu politiikkaan!


Olen vakaasti sitä mieltä, että liike-elämässä hankittu kokemus on suurta pääomaa politiikassa!


Toivon ja vakaasti uskon, että Keskustan puheenjohtajaksi valittu Juha Sipilä pystyy vastaamaan haasteeseeni!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mauri Pekkarinen, Juha Sipilä, autokauppias, autokauppiasmainen ote,

Liity nopeasti Keskustan jäseneksi - pääset vaikuttamaan puheenjohtajavalintaan!

Maanantai 26.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan kenttä saa äänestää puolueen kesäkuussa valittavasta puheenjohtajasta.

 

Tampereella perjantaina 23.3.2012 kokoontunut Keskustan puoluehallitus siunasi jäsenvaalin toteuttamisen äänin 19 - 15.

 

Neuvoa antava jäsenäänestys käydään 25. - 27. toukokuuta. Lopullinen päätösvalta säilyy edelleen puoluekokouksella.

 

Äänestämään pääsevät ne, joiden nimet ovat Suomen Keskustan rekistereissä nyt alkavan viikon loppuun mennessä.

 

Huolehdi, että liityt Keskustan jäseneksi nopeasti, sillä vain siten voit vaikuttaa puolueen puheenjohtajan valintaan!

 

Jäsenäänestys järjestetään todennäköisesti uurnaäänestyksenä ja sen yksityiskohdista tullaan kertomaan mm. tällä palstalla.

 

Tampereella jäseneksi liittyminen tapahtuu ottamalla yhteyttä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön tai Tampereella toimivien paikallisyhdistysten luottamushenkilöihin.

 

Jäsenmaksulaput toimitetaan uusille jäsenille siten, että jäsenmaksun maksaminen voi tapahtua nopeasti jäseneksi liittymisen jälkeen.

 

Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan varapuheenjohtajana ja Keskustan jäseneksi haluavat voivat ilmoittautua sähköpostitse vaikkapa minulle alkaneen viikon aikana.

 

Sähköpostisoitteeni on esko.erkkila(at)gmail.com

 

Myös muut keskustalaiset Pirkanmaalla ja Tampereella ottavat vastaan jäseneksi-ilmoittautumisia!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puheenjohtajaäänestys, neuvoa-antava jäsenäänestys, Mari Kiviniemi, Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen,

Tehoministeri Mauri Pekkarinen kansanedustaja Mikko Alatalon vieraana Tampereella

Perjantai 8.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli kutsunut työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen vieraakseen Tampereelle. Vierailu toteutui keskiviikkona 6.4.2011 ja sen merkeissä toteutettu kaikille avoin yleisötilaisuus alkoi Linkosuon kahvilassa Kauppahallissa klo 10.30.

Ministeri Pekkarinen oli epähuomiossa mennyt Koskikeskukseen ja sen vuoksi ministerivieraan esiintyminen myöhästyi hetken.

Myöhästyminen ei haitannut vähääkään, sillä runsaslukuinen yleisö kuunteli kiinnostuneena Mikko Alatalon esiintymistä. Mikko esiintyi ilman kitaraa ja osoitti mahtavat esiintymistaitonsa myös ”puhetyöläisenä” – tuli toteennäytetyksi se, että Pirkanmaan Keskustan piirikokous oli oikeassa, kun se päätti esittää Mikko Alataloa seuraavan hallituksen ministeriksi.

 

Tässä kuvasarja työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen vierailusta Tampereella:

 

pict0874.jpg

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo kertoi kuluneen kahdeksan vuoden aikana aikaansaamistaan tuloksista Eduskunnassa - ne ovat varsin mittavat ja monipuoliset.

 

pict0881.jpg

 

Tilaisuudessa oli paikalla yleislääketieteen erikoislääkäri Timo Taivalsalmi (vasemmalla) yhdessä kampanjapäällikkönsä Atte Nikkasen (oikealla) kanssa.

Sain esitellä tilaisuudessa Timon ja totesin, että nyt pirkanmaalaiset saavat määrätä lääkärin Eduskuntaan - Timo Taivalsalmen!

 

pict0883.jpg

 

Timo Taivalsalmi esitteli itsensä sekä keskeiset teemansa ja sai yleisöltä raikuvat suosionosoitukset.

 

pict0891.jpg

Ministeri Pekkarinen osoitti jälleen kerran sen valtavan tietomäärän, jonka hän hallitsee. Pekkarista on nautinto kuulla!

 

pict0906.jpg

 

Onko tässä kaksi tulevan hallituksen ministeriä - Mikko Alatalo ja Mauri Pekkarinen?

 

pict0911.jpg

 

Vasemmalta (seisomassa) Tarmo Niemenmaa, Timo Taivalsalmi, Mikko Alatalo ja Mauri Pekkarinen.

 

pict0921.jpg

 

Jouni Koskela (vasemmalla) ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi (oikealla) kuuntelivat työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen sanomaa "korva tarkkana".

 

pict0922.jpg

 

On äärettömän tärkeää, että paikkakunnan ja maakunnan luottamushenkilöillä ja edunvalvojilla on mutkattomat sekä suorat suhteet ylimpiin päättäjiin.

 

Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti (keskellä) ja Pirkanmaan Liiton Jouni Koskela (oikealla) ehtivät kertomaan Tampereen sekä Pirkanmaan tavoitteita ministerille.

 

Kiitän kansanedustaja Mikko Alataloa, että hän sai koko Pirkanmaan vieraaksi työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen. On maakunnan etu, että kansanedustaja Mikko Alatalolla on läheiset ja luottamukselliset suhteet ministereihin sekä ylimpään virkamieskuntaan.

 

-Esko Erkkilä-

 

1 kommentti . Avainsanat: Mauri Pekkarinen, Mikko Alatalo, Timo Taivalsalmi, Tarmo Niemenmaa, Matti Kaperi, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Jouni Koskela,

Tukes ei ole tehtäviensä tasolla!

Torstai 30.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tukes (Turvatekniikan keskus) on marraskuussa 1995 perustettu virasto, joka toimii työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla. Tukes toimii teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden valvojana, kehittäjänä ja asiantuntijana. Sen toimialoja ovat kemikaali- ja prosessiturvallisuus, sähkö- ja painelaiteturvallisuus, kuluttajaturvallisuus, pelastustoimen laitteet, jalometallituotteet, ilotulitteet ja räjähteet, CE-merkityt rakennustuotteet ja mittaaminen.


Tukesin toiminnan tarkoituksena on suojella ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä sekä edistää teknistä luotettavuutta.

 

Tukes on viranomainen ja sen tehtävänä on valvoa, että myynnissä ja käytössä olevat tuotteet ovat turvallisia ja täyttävät niitä koskevat vaatimukset.

 

Tukes kuuluu suuriin mokaajiin, sillä sen toiminta ilotuliteräjähteiden valvonnassa on viime päivinä ollut ala-arvoista.

 

Tukes ei ole pystynyt suojelemaan ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä siten, kuin sen tehtävänkuva edellyttää. Tukes´n toiminta valvovana viranomaisena on luonut kansalaisten keskuuteen suurta epävarmuutta.

 

Tukes´n olisi pitänyt määrätä epäluotettavien ilotulitteiden takaisinveto markkinoilta. Kun se ei sitä tehnyt, kantaa se vastuun niiden mahdollisesti aiheuttamista onnettomuuksista.

 

Eilen annetut lukuisat uudet ohjeet osoittavat, että Tukes ei ole tehtäviensä tasolla.

 

Valvovan viranomaisen ei pidä muutella päätöksiään muutaman tunnin välein. Ilotulitteiden jälkikäteinen hyväksyminen, kun ne on toimitettu kauppaan, on naurettavaa toimintaa.

 

Epäluotettavat ilotulitteet ovat kansalaisille samanlainen uhka kuin vialliset elintarvikkeet.

 

Nostan hattua Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, joka lähes viikoittain joutuu määräämään joidenkin elintarviketuotteiden takaisinvetoja. Näemme yritysten takaisinvetoilmoituksia sanomalehdissä jatkuvasti.

 

Elintarvikkeiden takaisinvedoissa on useimmiten kysymys (tuonti)elintarvikkeiden salmonellaepäilyistä tai virheellisistä tuoteselosteista.

 

Miksi Tukes ei menetellyt yhtä johdonmukaisesti kuin vastaava elintarvikepuolen viranomainen eli Evira?

 

Tukes syyttelee yrityksiä omavalvontaohjelmien puutteellisuudesta ja yritykset niskuroivat Tukes´a vastaan.

 

Eikö Tukes omaa riittävää auktoriteettia valvontakohteenaan olevien yritysten keskuudessa? Miksi yritykset niskuroivat? Onko niillä jopa aihetta niskurointiin? Onko Tukes´lla ”puhtaat jauhot pussissa”?

 

Tukes´n toiminta on tutkittava ja vastuuhenkilöt saatettava vastuuseen. Toivottavasti Tukes´n toiminnan (= toimimattomuuden) vuoksi ihmis-, esine- tai ympäristövahinkoja ei loppuvuoden ilotulituksissa pääse tapahtumaan.

 

On oikein, että Työ- ja elinkeinoministeriö tutkii Turvatekniikan laitoksen keittämän sopan. Valitettavaa on se, että tutkiminen tapahtuu vasta Uudenvuoden jälkeen – vahinkoja ehtii ehkä tapahtua!

Tässä ilmainen neuvo TEM:lle:

 

Tukes´n pitää määrätä, että vuodenvaihteen ilotulituksiin kaupattavat ilotulitteet on tarkastettava ja hyväksyttävä vaikkapa marraskuun loppuun mennessä. Tämä antaisi esim. urheiluseurojen talkoolaisille varmuuden, että he myyvät asiakkaille laillisia ja turvallisia ilotulitteita.

 

Leikittely ihmisten terveydellä on saatava loppumaan!

 

-Esko Erkkilä-

 

PS. Tämä täydennys on laadittu keskiviikkona 29.12.2010 klo 23.25.

 

Työ-ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on päätynyt samaan kuin minäkin eli siihen, että Uudenvuoden ilotulitteet on hyväksyttävä jo edeltävän syksyn aikana. Mauri on järkimies ja osaa tarttua nopeasti toimeen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tukes, Turvatekniikan keskus, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Työ- ja elinkeinoministeriö, TEM, Mauri Pekkarinen,

Suomella on edustava ja asiantunteva pääministeri - koko hallitus pärjäsi haastattelutunnilla erinomaisesti!

Perjantai 1.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnan televisioidulla kyselytunnilla torstaina 30.9.2010 tuli kaikille selväksi, että meillä on asiantunteva ja edustava pääministeri.

 

Vasemmisto-oppositio yritti hiillostaa pääministeri Mari Kiviniemeä monen henkilön voimin, mutta hiillostus jäi tuloksettomaksi.

 

Pääministeri Kiviniemi osoitti asiantuntemuksensa ja pystyi torjumaan kaikki vasemmiston räksytykset.

 

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen urputti tapansa mukaan suurella äänellä ja antaumuksella suurtuloisten ja vähätuloisten eriarvoisuudesta. Olin tyytyväinen, että pääministeri muistutti oppositiota mm. ruuan arvonlisäverokannan alentamisesta, joka on vähäväkisten tukemista parhaimmillaan.

 

Kyselytunnin edistyessä Urpilainen ja Arhinmäki myötäjuoksijoineen totesivat Kiviniemen, Pekkarisen sekä Rehulan olevan talouden asiantuntijoita ja luopuivat räksyttämisestään.

 

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi otti esille säätiölain valmistelun. Kankaanniemi mainitsi Nuorisosäätiön lisäksi esille demarikompastelijat eli Riihisäätiön sekä Urheilusäätiön.

 

Urheilusäätiö on Paavo Lipposen johdolla tukenut mm. sosiaalidemokraattien Tarja Halosen ja Jani Sievisen vaalikampanjoita. Urheilusäätiö otti saamistaan ojennuksista opikseen ja on luvannut jatkossa olla tukematta ehdokkaita - mistähän demarit nyt joutuvat repimään Urheilusäätiön heille osoittamat vaalituet?

 

Televisioitavat haastattelutunnit ovat tärkeä elementti politiikan avaamisessa kansalaisille. On hyvä, että hallitus oli lähes täysilukuisena vastaamassa kansanedustajien kysymyksiin.

 

Uskon, että kyselytunti ja sen televisiointi ovat opposition kannalta kiusallisia, sillä niiden kuluessa kansalaisille selviää opposition onttous räksytyksilleen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunnan kyselytunti, kyselytunti, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Juha Rehula, Jutta Urpilainen, urputtaa, Paavo Arhinmäki, Toimi Kankaanniemi, Riihi-säätiö, Urheilusäätiö, Tarja Halonen, Jani Sievinen, Paavo Lipponen, Nuorisosäätiö,

Vietämme tänään Yrittäjän Päivää siniristilippujen hulmutessa

Sunnuntai 5.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tänään on merkittävä päivä, sillä lippusaloissamme hulmuavat siniristiliput juhlistavat ensimmäisen kerran Yrittäjän Päivää.

 

Syyskuun 5. päivä 2010 on ensimmäinen päivä, jolloin Suomen liput on vedetty salkoon samalla tavalla kuin muinakin liputuspäivinä - tänään liputuksen aiheena on yrittäjyys.

 

Yrittäjyys on suomalaisen yhteiskunnan eräs keskeisimmistä voimatekijöistä.  Ilman yrittäjyyttä eläisimme tavallaan kolhoosissa tai sosialismissa. Tiedämme, että molemmat yhteiskuntajärjestykset ovat kokeneet haaksirikon.

 

On muistettava, että mm. maa- ja metsätalouden harjoittaminen ovat yrittäjyyttä. Ne molemmat luovat vankan pohjan elintarviketuotannollemme sekä laajemminkin koko hyvinvoinnillemme.

 

Yritykset ovat tärkeä yhteiskunnan perusta. 60 % suomalaisista on työntekijöinä yksityisissä yrityksissä ja 10 % toimii yrittäjänä. Yrittäjät ansaitsevat oman merkkipäivänsä Yrittäjän Päivän, sillä yritysten tarjoamien työpaikkojen ja maksamien verojen avulla ylläpidetään hyvinvointia eli maksetaan yhteiskunnan tarjoamia palveluja.

 

Valtakunnallista Yrittäjän Päivää vietetään tänään Jyväskylän Paviljongilla Innovatiivisuus ja kasvuyrittäjyys-seminaarin merkeissä. Seminaarin esiintyjinä ovat mm. EU-komissaari Olli Rehn sekä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

 

On hienoa, että Yrittäjän Päivä on tänään saanut ensimmäisen kerran virallisen liputuspäivän statuksen.

 

Toivottavasti jokainen suomalainen osaa arvostaa yrittäjyyttä, sillä se on eräs yhteiskuntamme keskeisistä voimatekijöistä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäjän Päivä, yrittäjyys, liputuspäivät, Olli Rehn, Mauri Pekkarinen,

Ryhdikäs ja tulevaisuuteen katsova päätös

Perjantai 2.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta myönsi eilen selvin numeroin ydinvoimalan rakennusluvat Teollisuuden Voima Oyj:lle sekä Fennovoima Oy:lle.

 

Pitkään suomalaisia askarruttanut prosessi on saatu myönteiseen päätökseen. Olen päätökseen hyvin tyytyväinen.

 

Päätös merkitsee pitkää askelta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, työllisyyden parantamiseksi ja ennen kaikkea se luo pitävän pohjan maamme talousnousulle.

 

Päätöksen merkittävyyttä ja yhteisen hyvän näkemistä korostaa se, että ryhmäpäätöksiä ei ollut, vaan kansanedustajat olivat saaneet ryhmiltään vapaa kädet äänestää haluamallaan tavalla.

 

Äänestystulokset olivat selvät, sillä Teollisuuden Voiman hanke hyväksyttiin äänin 120-72, tyhjiä 2, poissa 5 ja Fennovoiman hanke hyväksyttiin äänin 121-71, tyhjiä 2, poissa 5.

 

Äänestystuloksista selviää muutama mielenkiintoinen seikka. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vastusti Teollisuuden Voiman hanketta, mutta puolusti Fennovoiman suunnitelmaa. Urpilainen perustelee päätöstään, sillä että maahan saataisiin yksi uusi ydinvoimalayritys. Hyvä perustelu, sillä se on ollut eräänä seikkana myös minulla.

 

Tyhjää Teollisuuden Voiman kohdalla äänestivät Johanna Ojala-Niemelä (sdp) ja Tuomo Hänninen (kesk.).  Fennovoima-äänestyksessä päättämättömyytensä kertoivat tyhjää äänestämällä kaksi demaria - Raakel Hiltunen ja ex-piispa Ilkka Kantola. Ihmettelen, että kansanedustajina on henkilöitä, joilla ei ole mielipidettä maamme kannalta eräässä tärkeimmässä kysymyksessä, ydinvoimaloiden rakentamisessa!

Äänestyksen jälkeen elinkeinoministeri, uudet ydinvoimaluvat esitellyt Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoi haluavansa varmistaa, että uusien ydinvoimalatyömaiden kotimaisuusaste on aiempaa korkeampi.

Tästä syystä Pekkarinen aikoo elo-syyskuussa kutsua koolle keskusteluun nyt luvan saaneet yritykset, työnmarkkinajärjestöt, työsuojeluviranomaiset ja veroviranomaiset.

Hieno homma ja tästä nostan Pekkariselle hattua!

Eduskunnan eilinen päätös antaa suomalaisten katsella luottavaisesti tulevaisuuteen. Eräs kanto talouskasvun kangertelussa on saatu pois tieltä. 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teollisuuden Voima, Fennovoima, Mauri Pekkarinen, Jutta Urpilainen, Johanna Ojala-Niemelä, Tuomo Hänninen, Raakel Hiltunen, Ilkka Kantola

Terveisiä Lahdesta!

Lauantai 12.6.2010 klo 8:48 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous alkoi eilen Lahdessa. Olin mukana aamun Talousseminaarista illan puheenjohtajatenttiin saakka.

 

Henkilövalinnat tehdään tänään. En pääse paikan päälle, sillä meillä on tänään pienimuotoiset sukujuhlat, kun nuorimmainen päätti opintiensä.

 

Tunnelma Lahdessa oli innostunut ja rakentava.

 

Eroava puheenjohtaja Matti Vanhanen sai puoluekokouksen avanneen puheenvuoronsa jälkeen raikuvat ja pitkät suosionosoitukset. Väki nousi seisomaan ja jatkoi suosionosoituksiaan - näin menetellään harvoin Suomessa! Vanhanen sai omiltaan hänelle kuuluvan tunnustuksen.

 

Tapasin eilen monta Suomen keskeistä päättäjää ja keskustelin heidän kanssaan. Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, ministeri Juha Rehula ja kansanedustaja Anne Kalmari olivat henkilöitä, joiden kanssa en ole aiemmin keskustellut kahden kesken. Niistä keskusteluista ehkä joskus myöhemmin.

 

Puheenjohtaja- ja puoluesihteerikisa ratkeavat tänään.

 

Mari Kiviniemen ja Timo Kauniston vauhti ja varmuus ovat kasvaneet kisan edetessä. Mauri Pekkarisella ja Paavo Väyrysellä varmuutta on ollut ennenkin ja erityisesti Pekkarisella myös vauhtia.

 

Juttelin puoluesihteerikisan molempien pääehdokkaiden - Jarmo Korhosen ja Timo Laanisen kanssa eilen. Heidän kisastaan tulee tiukka. Kisan kolmannen ehdokkaan Simo Sorsan tapasin eilen ensimmäisen kerran. Hänellä ei ole mahdollisuuksia puoluesihteerikisassa, vaikka pystyvä henkilö onkin.

 

Keskustalaiset saavat hyvän puoluesihteerin on hänen etunimensä sitten Jarmo tai Timo.

 

 

Levollisena ja innostuneena Lahden henkilövalintoja odottaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, puoluekokous, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Timo Kaunisto, Jarmo Korhonen, Timo Laaninen, Simo Sorsa, Anneli Jäätteenmäki, Juha Rehula, Anne Kalmari

Voittaako galluppien kuningatar Lahdessa?

Keskiviikko 2.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous Lahdessa lähestyy ja puheenjohtajagalluppien kierrokset kiihtyvät.

 

Kaikki arvonsa tuntevat mediat tekevät omia galuppejaan Keskustan tulevasta puheenjohtajasta ja osa myös puoluesihteerivalinnan tuloksesta.

 

Viimeisimpänä Helsingin Sanomat julkisti puheenjohtajagalluppinsa tuloksen tiistaina 1.6.2010.

 

HS-gallup perustui 17…27.5.2010 toteutettuun toimeksiantoon, jossa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Timo Kaunisto, Antti Kiviniemi, Kaija Kiviniemi, Juha Louhivuori

Vanhemmat kirjoitukset »