Liikenneministeri Merja Kyllönen mokasi taas; nukkui Liikennevirasto Trafin puhelinpalveluyksikön Sodankylästä Espanjaan!Sunnuntai 24.2.2013 - -Esko Erkkilä- Kokoomusjohtoisen hallituksen vasemmistoliittolainen liikenneministeri Merja Kyllönen päätti marraskuussa ns. Kyllösen giljotiinilistasta, jolla leikattiin maakuntien tärkeimmät tieliikennehankkeet hamaan tulevaisuuteen.
Ministeri Kyllönen on ”kunnostautunut” jälleen, sillä hän totesi nukkuneensa, kun Liikennevirasto Trafin puhelinpalvelutoiminnot lopetettiin Sodankylästä ja siirrettiin Espanjaan! Nukkumisestaan ministeri Kyllönen kertoi Eduskunnan kyselytunnilla torstaina 21.2.2013.
Liikenneministeri Kyllönen vastasi sdp:n kansanedustaja Matti Saarisen kysymykseen mm. näin:
”Valitettavasti emme me liikenne- ja viestintäministeriössä mutta ei myöskään Trafissa oltu hereillä…”
Nukkuva ministeri on vakava uhka Suomen työllisyydelle, sillä meillä ei olisi varaa menettää yhtäkään työpaikkaa pois Suomesta.
Liikenneministerin toiminta on anteeksiantamatonta ja toivottavasti hän saa omilta kotokulmiltaan tuoretta ja tervettä kritiikkiä nukkumisestaan. Onko Suomen syrjäkulmilla varaa menettää työpaikkojaan Espanjaan?
Liikennevirasto Trafin puhelinpalveluyksikkö työllisti Sodankylässä 23 vakinaista ja 12 määräaikaista työntekijää.
Liikennevirasto Trafi kilpailutti palvelun ja valitsi palveluntuottajaksi yrityksen, joka alkaa hoitaa tehtävää Espanjasta!
Valtion alueellinen työllistämispolitiikka koki ministeri Merja Kyllösen ”nukkumisen” vuoksi vakavan takaiskun, sillä Kyllösen nukahtamisen vuoksi valtio alueellisti Trafin puhelinpalvelut Espanjaan saakka!
Kataisen ja Urpilaisen on tämän jälkeen turha puhua veroparatiisien haitoista, kun valtio on ministeri Kyllösen johdolla ensimmäisenä siirtämässä viranomaistoimintoja veroparatiiseihin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikenneministeri Merja Kyllönen, Merja Kyllönen, Matti Saarinen, Kyllösen giljotiinilista, Kyllönen nukkui, Trafi, Trafin toiminnot Espanjaan, kilpailutus, veroparatiisit, veroparatiisi, Sodankylä, Sodankylästä Espanjaan, |
Kataisen hallitus kulkee katastrofista katastrofiinKeskiviikko 21.11.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereella Keskustan piirikokouksessa esiintynyt puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula totesi, että Kataisen hallitus antaa lähes päivittäin sellaisia vastapalloja, joista Keskustan on helppo tehdä maaleja.
Rehulan auton takavalot melkein vielä näkyivät, kun saimme kuulla Kataisen-Urpilaisen hallituksen uusimmasta katastrofista eli siitä, että rahat eivät riitäkään eduskunnan päättämien tiehankkeiden rahoitukseen.
Asialla on jälleen kerran vasemmistoliittolainen liikenneministeri Merja Kyllönen!
Olisi luullut ja jopa toivonut, että Kyllösen giljotiinilistan löytyminen olisi ollut vihoviimeinen liikenneministeriön rakentelema kupru, mutta näin ei ollut.
On varmaa, että Kyllösen töppäilyt ovat mieliksi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson´lle sekä SDP:lle, sillä Kyllösen toiminta alkaa viedä pohjaa pois siltä, että MG-R olisi nykyhallituksen heikoin lenkki.
Kyllösen väite sysätä tiehankkeiden rahoitusvaje virkamiesten syyksi ei ole hyväksyttävissä, sillä ministeri vastaa virkamiestensä tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Vastuukysymykset ovat Suomessa olleet perinteisesti mitäänsanomattomat ja näin on ollut ja on näköjään edelleen, jos kyse on poliittisten päättäjien vastuusta. Kyllösen käyttäytyminen on kuin pienen kakaran kiukuttelua. Se kertoo myös vastuunpakoilusta, kun hänen johtamansa organisaatio on johtanut eduskuntaa harhaan.
Oleellista Kyllösen keittämässä uudessa sopassa on se, että nyt eduskunnan kertaalleen päättämät tiehankkeet joutuvat ehkä uudelleenarvioitaviksi.
Uudelleenarviointi on siis paljon laajempaa, kuin edellisviikolla paljastuneen ”Kyllösen giljotiinilistan” leikkaukset konsanaan.
Kysymys kuuluu:Onko Suomella varaa jatkuvasti kompastelevaan liikenneministeriin?
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merja Kyllönen, liikenneministeri Merja Kyllönen, Kataisen-Urpilaisen hallitus, Maria Guzenina-Richardson, Kyllösen giljotiini, Kyllösen giljotiinilista, giljotiini, |
Liikenneministeri Kyllösen giljotiiniohjeistus oli sittenkin totta!Sunnuntai 18.11.2012 - -Esko Erkkilä- Kaikilla on tuoreessa muistissa nykyhallituksen kuntakartta, jonka olemassaolon Kataisen-Virkkusen-Urpilaisen –kopla kiisti, kun Suomen Kuvalehti sen aikoinaan julkaisi.
Muutaman ajan kuluttua kaikille selvisi, että mainittu kuntakartta oli kuitenkin olemassa, vaikka se Suomen Kuvalehden kertomana yritettiinkin hallituksen toimesta kiistää.
Nyt liikenneministeri Merja Kyllösen giljotiinisuunnitelma tiehankkeiden torppaamiseksi on kokemassa täsmälleen saman kohtalon kuin Virkkusen kuntakartta.
Eduskunnan kyselytunnilla torstaina 15. marraskuuta 2012 klo 16.00 kansanedustaja Mikko Alatalon ansiokas toiminta ja Helsingin Sanomien lauantaina 17.11.2012 julkaistu artikkeli ovat karua kertomaa ja todistavat ministeri Kyllösen päätöksistä sekä yli miljardin euron suuruisen giljotiinilistan olemassaolosta.
Kansanedustaja Alatalo kysyi näin:
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Kyllönen! Julkisuuteen on tullut niin sanottu giljotiinilista, jolla leikataan maakunnille tärkeistä tiehankkeista lähes miljardi euroa. Ylen uutisten mukaan leikkauslista tuli teille, ministeri, yllätyksenä. Kuitenkin on tullut tietoa siitä, että Liikennevirastossa on suunniteltu tieremonttien leikkauksia jo kesästä saakka ja nimenomaan ministerin ohjaamana. Työryhmää ohjastetaan niin sanottuun uudelleenarviointiin, mikä tarkoittaa tiehankkeiden paloittelua, rahojen rajuja leikkauksia, entisten suunnittelurahojen hukkaamista sekä hankkeiden viivästymistä. Olette maininnut kyllä, arvoisa ministeri, uudelleenarvioinnista, mutta onko teillä todella ollut mandaatti kaikilta hallituspuolueilta teettää peräti miljardin euron leikkaukset vai ovatko virkamiehet leikanneet tuon miljardin vasten tahtoanne, vaikka tehän ette hyväksy sellaisia virkamiehiä, jotka eivät nauti teidän luottamustanne? Mikko Alatalon aloittama keskustelu lainehti eduskunnassa monien tiehankkeiden ympärillä. Sen aikana monet kansanedustajat käyttivät puheenvuoroja joissa käsiteltiin useita tiehankkeita eri puolilla maata.
Jossain vaiheessa päästiin VT8:n kohdalle ja siitä perussuomalaisten Ritva Elomaa sekä ministeri Merja Kyllönen sanailivat näin:
Ritva Elomaa/ps: Arvoisa puhemies! Valtatie 8 puhuttaa, ja vielä kerran koko kansan edessä haluaisin kysyä. Maskun ympäristölupa umpeutuu ensi vuonna, saadaanko siihen rahat, alkaako Kasitien parannus?
Liikenneministeri Merja Kyllönen: Arvoisa herra puhemies! Koska kertaus on opintojen äiti, niin toistan vielä kerran, että me teemme kaikkemme, jotta Maskun ympäristölupa ei vanhene ja lapio - mikä kirves ja hakku, mikä tarvitaan - on maassa 2013.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllösen giljotiini, liikenneministeri Kyllösen giljotiiniohjeistus, Mikko Alatalo, Merja Kyllönen, Ritva Elomaa, Kike Elomaa, VT6 Taavetti - Lappeenranta, VT8 Turku - Pori, VT3 Tampere - Vaasa, VT4 Jyväskylä - Oulu, VT5 Mikkeli - Juva, VT9, VT12, |