Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomalaisia kiinnostaa, että millaisia kansalaisille myönteisiä päätöksiä hallitus on saanut aikaan!

Maanantai 31.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Sain viime lauantaina eli 29.3.2014 olla mukana kahdessa yleisötilaisuudessa, joissa kansalaiset saivat kysellä mm. sitä, että millaisia positiivisia päätöksiä nykyinen hallitus on saanut aikaan.

 

Tilaisuudet olivat Tammelantorilla Tampereella, jossa toimin yleisötilaisuuden juontajana sekä Pirkkalassa Suupantorilla, jossa olin mukana tavallisena kansalaisena.

 

Molemmissa tilaisuuksissa esiintyjinä olivat Keskustan kansanedustajat Mikko Alatalo sekä Arto Pirttilahti ja Keskustan eurovaaliehdokas Jouni Ovaska.

 

Oli suorastaan hupaisaa, että kummassakin yleisötilaisuudessa kansaa kiinnosti, että millaisia positiivisia päätöksiä Kataisen-Urpilaisen hallitus on saanut aikaiseksi.

 

 

paatokset1

 

 
Kansanedustaja Mikko Alatalo totesi, että on todella vaikeaa löytää positiivisia asioita, joista nykyinen hallitus olisi päättänyt.

 

Alatalo osasi kuitenkin kääntää kysymyksen siihen muotoon, että mitä ongelmallisia päätöksiä nykyinen hallitus ei ole tehnyt.

 

Keskeisimmät seikat, joihin Kataisen-Urpilaisen hallitus ei ole syyllistynyt on se, että se ei ole rohjennut nostaa ruuan ja eikä myöskään lääkkeiden arvonlisäveroa.

 

Tälle hallituksen ”päätökselle” Keskusta sekä suomalaiset osaavat antaa arvoa.

 

 

 

paatokset2

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahden mukaan positiivista hallituksen ”päätöksissä” on ollut se, että se ei uskaltanut laittaa metsille ja/tai maatalousmaalle kiinteistöveroa.

 

On selvää, että jos Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden ”haukat” olisivat säätäneet metsämaalle kiinteistöveron, niin sen jälkeen suomalaisten jokamiehenoikeudet olisi ollut pakko laittaa uuteen tarkasteluun.

 

Kun Katainen, Urpilainen ja Niinistö eivät mielihaluistaan huolimatta uskaltaneet säätää metsämaille kiinteistöveroa, niin metsänomistajat eivät ala rakentamaan metsäautoteille puomeja – sienestäminen ja marjastaminen voivat siis jatkua nykyiseen tapaan!

Kansanedustaja Pirttilahti halusi nostaa erikseen esille työministeri Lauri Ihalaisen ja totesi, että Ihalainen on pystynyt kaikella kunnialla hoitamaan vaikean ministeripostinsa.

 

 

paatokset3

 

 

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas Jouni Ovaska otti esille hallituksen hyvistä päätöksistä sen, että Katainen myöntyi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän esitykseen sote-solmun ratkaisemiseksi.

 

 

 

On selvää, että Kataisen päätös myöntyä Sipilän esitykseen oli hänen hallitustaipaleensa suurimpia saavutuksia, sillä sote-päätökseen taipuminen merkitsi samalla hallituksen luopumista onnettomasta kuntauudistushankkeestaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kataisen-Urpilaisen hallitus, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, ruuan arvonlisävero, lääkkeiden arvonlisävero, metsämaan kiinteistövero, maatalousmaan kiinteistövero,

Aikovatko hallitus ja vihreät kuitata ministeri Heidi Hautalan töppäilyt näin kevyesti!

Sunnuntai 17.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Vihreiden kehitysministeri Heidi Hautala on narahtanut pimeän työvoiman käyttämisestä.

 

Vakavaksi vihreän ministerin Hautalan töppäilyt muodostuvat sen vuoksi, että hän kuuluu Kataisen-Urpilaisen hallituksessa harmaan talouden vastaista työtä ohjaavaan ministeriryhmään.

 

Eilen tuli julkisuuteen tieto, että Vihreiden porukka on erottamassa ministeri Hautalan mainitusta ministeriryhmästä.

 

Erottaminen harmaan talouden vastaista työtä ohjaavasta ministeriryhmästä ei ole riittävä toimenpide töppäilleelle ministerille – Vihreiltä pitäisi ehdottomasti löytyä kanttia vaihtaa ministeri Heidi Hautala sellaiseen henkilöön, joka nauttisi kansalaisten luottamusta.

 

Ministeri Hautala on pyytänyt tekemisiään anteeksi hallitukselta ja Vihreiden eduskuntaryhmältä, mutta hän ei ole korviaan lotkauttanut Suomen kansalaisten suuntaan.

 

On selkeästi todettava, että Suomen hallitukselle ja Vihreiden eduskuntaryhmälle osoitettu anteeksipyyntö ei riitä – ainoa oikea toimenpide on eroilmoituksen jättäminen Valtioneuvoston jäsenyydestä!

 

Vihreiden Heidi Hautalan jatkaminen Jyrki Kataisen hallituksessa olisi selkeä viesti kansalaisille, että verotöppäilyjen anteeksipyynnön osoittaminen hallitukselle ja Vihreiden eduskuntaryhmälle on riittävä toimenpide kenelle vain esim. pimeän työvoiman käyttämisestä.

 

Tätäkö Suomen hallitus ja Vihreät tosiaan tarkoittavat?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heidi Hautala, Heidi Hautalan töppäilyt, Kataisen-Urpilaisen hallitus, Heidi Hautala ja pimeän työvoiman käyttäminen,

Kataisen hallitus kulkee katastrofista katastrofiin

Keskiviikko 21.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereella Keskustan piirikokouksessa esiintynyt puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula totesi, että Kataisen hallitus antaa lähes päivittäin sellaisia vastapalloja, joista Keskustan on helppo tehdä maaleja.

 

Rehulan auton takavalot melkein vielä näkyivät, kun saimme kuulla Kataisen-Urpilaisen hallituksen uusimmasta katastrofista eli siitä, että rahat eivät riitäkään eduskunnan päättämien tiehankkeiden rahoitukseen.

 

Asialla on jälleen kerran vasemmistoliittolainen liikenneministeri Merja Kyllönen!

 

Olisi luullut ja jopa toivonut, että Kyllösen giljotiinilistan löytyminen olisi ollut vihoviimeinen liikenneministeriön rakentelema kupru, mutta näin ei ollut.

 

On varmaa, että Kyllösen töppäilyt ovat mieliksi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson´lle sekä SDP:lle, sillä Kyllösen toiminta alkaa viedä pohjaa pois siltä, että MG-R olisi nykyhallituksen heikoin lenkki.

 

Kyllösen väite sysätä tiehankkeiden rahoitusvaje virkamiesten syyksi ei ole hyväksyttävissä, sillä ministeri vastaa virkamiestensä tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

 

Vastuukysymykset ovat Suomessa olleet perinteisesti mitäänsanomattomat ja näin on ollut ja on näköjään edelleen, jos kyse on poliittisten päättäjien vastuusta.


Kyllösen käyttäytyminen on kuin pienen kakaran kiukuttelua. Se kertoo myös vastuunpakoilusta, kun hänen johtamansa organisaatio on johtanut eduskuntaa harhaan.

 

Oleellista Kyllösen keittämässä uudessa sopassa on se, että nyt eduskunnan kertaalleen päättämät tiehankkeet joutuvat ehkä uudelleenarvioitaviksi.

 

Uudelleenarviointi on siis paljon laajempaa, kuin edellisviikolla paljastuneen ”Kyllösen giljotiinilistan” leikkaukset konsanaan.

 

Kysymys kuuluu:

 

Onko Suomella varaa jatkuvasti kompastelevaan liikenneministeriin?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merja Kyllönen, liikenneministeri Merja Kyllönen, Kataisen-Urpilaisen hallitus, Maria Guzenina-Richardson, Kyllösen giljotiini, Kyllösen giljotiinilista, giljotiini,

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus rokottaa tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien tilaajia 83 miljoonan euron tasaverolla

Sunnuntai 24.7.2011 - -Esko Erkkilä-

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus säätää tilattaville sanoma- ja aikakauslehdille yhdeksän prosentin arvonlisäveron.

Kyse on tasaverosta, joka kirpaisee eniten vähätuloisia.

Tilattaville sanoma- ja aikakauslehdille hallituksen päättämä arvonlisävero on teknisesti helppo toteuttaa, sillä nyt laissa ja asetuksissa todetaan, että ne ovat arvonlisäverollisia. Nyt toki todetaan, että arvonlisäveroprosentti niille on nolla!

Tilattavien sanomalehtien levikki on vuonna 2010 suoritetun levikintarkastuksen mukaan seuraava:

 

  • Helsingin Sanomat 383.000 kappaletta
  • Aamulehti 131.000 kappaletta
  • Turun Sanomat 107.000 kappaletta
  • Maaseudun Tulevaisuus 83.000 kappaletta

Ilta-Sanomien levikki oli 150.000 kappaletta ja Iltalehden 107.000 kappaletta.

 

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus perustelee tilattaville sanoma- ja aikakauslehdille asetettavaa arvonlisäveroa kahdella syyllä. Hallitusneuvotteluissa talousryhmää vetänyt kokoomuksen tamperelaiskansanedustaja Kimmo Sasi kertoo, että lehdistön arvonlisäverolla halutaan tasapainottaa valtion taloutta (niinpä niin) ja yhdenmukaistaa viestintään kohdistuvia maksuja.

Keskustelin asiasta Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Lauri Kontron kanssa Porin Farmari- maatalousnäyttelyssä ja Kontro kertoi, että kyseessä on laskennallisesti 83 miljoonan euron suuruinen potti.

Kontro lupasi, että Maaseudun Tulevaisuus pitää tilaajahintansa samoina vuonna 2012 kuin ne ovat nyt.

Maaseudun Tulevaisuus-lehden tilaajana olen tyytyväinen Kontron lupauksesta. Harmittelen kuitenkin, että todennäköisesti Aamulehti, Hämeenkyrön Sanomat sekä Suomenmaa joutuvat korottamaan tilaajamaksujaan.

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallituksen päätös merkinnee kohdaltani, että en tilaa ensi vuonna edes lyhyitä pätkätilauksia Helsingin Sanomia! Kaksien vaalien vaalivuonna tarkoitukseni oli tilata ainakin pari pätkää Helsingin Sanomia, mutta hallituksen arvonlisäveropäätöksen jälkeen rahat eivät siihen riitä!

Useiden lehtitalojen johto on todennut, että ne joutuvat siirtämään hallituksen määräämän lisäikeen suoraan tilaajahintoihin.

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallituksen päätös on isku suoraan tiedonvälityksen kasvoihin.

Verolla saatava valtion lisätulo on todella laskennallinen, sillä lehtien tilaajamäärät tulevat uuden veron myötä laskemaan. Äsken kertomani oma päätökseni on siitä esimerkki.  Veropäätös on ilmiselvä tasavero ja tasavero kohtelee aina vähätuloisia tiukemmin kuin hyvä- tai keskituloisia.

Ihmettelen, että SDP sekä Vasemmistoliitto hyväksyivät tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäveron yhdeksään prosenttiin. Siinä Urpilainen ja Arhinmäki vähät välittivät omista kannattajistaan – hallituskipeys voitti periaatteet!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kataisen-Urpilaisen hallitus, Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus, Lehdistön arvonlisävero, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus, Lauri Kontro,