Pitkäliputus!Lauantai 24.6.2023 - -Esko Erkkilä- Juhannusaika merkitsee pitkää liputusta, sillä liputus alkaa juhannusaattona klo 18.00 ja päättyy juhannuspäivänä klo 21.00.Olin liputuksen alkamisajasta tarkka, sillä……vedin siniristilipun salkoon eilen tasan klo 18.00 ja aion laskea sen tänään klo 21.00.Huomasin eilen, että monissa paikoissa lippu oli vedetty salkoon jo paljon ennen iltakuutta, mutta ymmärrän, että liputus on ainakin monissa asunto-osakeyhtiöissä ulkoistettu ja silloin ”liian varhainen” liputtaminen on ymmärrettävää.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitkäliputus!, Juhannusliputus, Liputus Juhannuksena, Siniristilippu, |
Siniristilipun vetäminen lippusalkoon on etuoikeus!Tiistai 2.5.2023 - -Esko Erkkilä- Harvoin pääsen vetämään siniristilipun salkoon kahdesti saman päivän aikana, mutta eilen sellainen tapahtui.Aamukahdeksalta vedin Suomen lipun salkoon omakotitalotontillamme Tampereella……ja hieman myöhemmin sain tehdä saman kunniatehtävän mökillämme Viljakkalan Majajärvellä.*****Rouva voitti joissain arpajaisissa lipputangon sen jälkeen, kun oli varmistunut, että saimme omakotitalotontin Tampereen kaupungin järjestämissä ”arpajaisissa”!Siirtelimme omakotitalomme rakennusvaiheessa lipputankoa eri puolille tonttiamme ja onnistuimme säilyttämään sen ehjänä.*****
Mökille hankimme lipputangon Komin Kauppa Oy:n Jouko Heiskalalta joskus erään Juhannuksen aatonaattona.Heiskala hoiti tilauksemme pikapika-vauhtia ja saimme siniristilipun liehumaan jo silloin ensimmäisenä Juhannuksena.Mielestäni aivan liian harvoilla omakotitalotonteilla on lipputanko ja siihen toivoisin merkittävää parannusta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siniristilipun vetäminen lippusalkoon on etuoikeus!, Siniristilippu, Suomen lippu, Viljakkala, Viljakkalan Majajärvi, Tampereen Palokallio, Komin Kauppa Oy, |
Siniristilippu liehui eilen sotaveteraanien kunniaksi!Perjantai 28.4.2023 - -Esko Erkkilä- Vietimme eilen kansallista veteraanipäivää ja sen kunniaksi siniristiliput liehuivat saloissaan.Kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1987 ja siihen liittyvä juhlatilaisuus järjestettiin Lahdessa osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuotta.Valtioneuvostossa kansallisen veteraanipäivän viettäminen vahvistettiin puolustusministeri Veikko Pihlajamäen esityksestä vuonna 1986.Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyivät 78-vuotta sitten, kun loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 Kilpisjärveltä Norjan puolelle.Vuonna 1915 syntynyt isäni taisteli ”täydet” Talvisodassa sekä Jatkosodassa ja oli sen lisäksi ajamassa saksalaisia pois maasta myös Lapinsodassa, joten......sotaveteraanin poikana olen suurta kunnioitusta osoittaen eilen heti aamulla ollut vetämässä siniristilippua lipputankoomme.Hyvää kansallista veteraanipäivää vielä tänäänkin!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siniristilippu liehui 27.4.2023 sotaveteraanien kunniaksi! siniristilippu, kansallinen veteraanipäivä, puolustusministeri Veikko Pihlajamäki, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Suomen itsenäisyys, |
Halogeenilampulla valaistu siniristilippu Itsenäisyyspäivän iltana on hieno kokemus!Maanantai 7.12.2020 - -Esko Erkkilä- Itsenäisyyspäivän iltaan liittyvä jokavuotinen kokemuselämys minulla on, kun saan valaista siniristilippumme halogeenivalaisimella kello 20.00 saakka.Eilen sää oli sateinen ja lippu virui märkänä lipputankoa vasten, mutta sitten tuli pieni tuulenvire ja sain mielestäni oikein hyvän kuvan!Liputussäännöissä Sisäministeriön ohjeet sanovat Itsenäisyyspäivän liputuksesta, että liputus alkaa klo 8.00 ja päättyy klo 20.00.Tavallisina vuosina Itsenäisyyspäiväillan ohjelmaani on kuulunut Tasavallan Presidentin vastaanoton seuraaminen, mutta tunnetuista syistä se ei eilen ollut mahdollista.No, sainpahan monia muita hankkeita eilen hoidettua, joten syytä minkäänlaiseen huoleen ei ole!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valaistu siniristilippu Itsenäisyyspäivän iltana on hieno kokemus!, Siniristilippu, Suomenlippu, Itsenäisyyspäivä, Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotto, |
Siniristilippu liehuu tänään sotaveteraanien kunniaksi!Maanantai 27.4.2020 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään kansallista veteraanipäivää ja sen kunniaksi siniristiliput liehuvat saloissaan.
Kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1987 ja siihen liittyvä juhlatilaisuus järjestettiin Lahdessa osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuotta.Valtioneuvostossa kansallisen veteraanipäivän viettäminen vahvistettiin puolustusministeri Veikko Pihlajamäen esityksestä vuonna 1986.Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 75-vuotta sitten, kun loputkin Saksan 20. vuoristoarmaijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle.Vuonna 1915 syntynyt isäni taisteli ”täydet” Talvisodassa sekä Jatkosodassa ja oli sen lisäksi ajamassa saksalaisia pois maasta myös Lapinsodassa, joten sotaveteraanin poikana olen suurta kunnioitusta osoittaen tänään heti aamulla vetämässä siniristilippua lipputankoomme.Hyvää kansallista veteraanipäivää!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siniristilippu liehuu tänään sotaveteraanien kunniaksi!, veteraanipäivä, kansalline<n veteraanipäivä, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, saksalaiset pois Suomesta 27.4.1945, |
Tänään siniristiliput liehuvat Talvisodan päättymisen johdosta!Perjantai 13.3.2020 - -Esko Erkkilä- Olen aikoinaan pystyttänyt lipputangot Tampereen omakotitalomme takapihan nurmikolle sekä Viljakkalan Majajärvellä sijaitsevan mökkitonttini pihalle.Lapsuuskodissani ei aikoinaan ollut lipputankoa ja ”kahden lipputangon” toimintani on tietynlaista kunniavelan palautusta Suomen lipulle ja sen viestimälle sanomalle.Joulukuun 6. päivä eli Suomen Itsenäisyyspäivä on mielestäni juhlavin liputuspäivä ja silloin lipputangossamme varmasti liehuu Suomen siniristilippu.Tänään on merkittävä liputuspäivä, sillä tänään on kulunut 80 –vuotta Talvisodan päättymisestä.*****************Talvisodassa Suomen tappiot olivat n. 26.000 kaatunutta, mutta Neuvostoliiton tappiot olivat kaatuneiden määrässä lähes viisinkertaiset, sillä Puna-armeija menetti Talvisodassa kaatuneina lähes 127.000 sotilasta.Suomen selviämiselle massiivista vihollista vastaan on monia syitä ja yritän tässä nostaa syistä esille muutamia:1. Ratkaisevin syy oli Suomen kansan yhtenäisyys. Vaikka maata repineestä kansalaissodasta oli kulunut vasta parisenkymmentä vuotta, niin kansallinen yhtenäisyys oli saumatonta. On todettu, että Sosiaalidemokraattisen puolueen rooli oli yhtenäisyyden rakentamisessa keskeinen.2. Vuosille 1937 -1938 Neuvostoliitossa ajoittuneet Stalinin vainot heikensivät muutenkin heikkoa Puna-armeijaa. Stalin tapatutti 400 kenraalia ja neuvostoyhteiskunnassa kukaan ei voinut mainittuina vuosina olla varma hengestään.3. Suomen poliittisen ja sotilasjohdon määräämät ”Ylimääräiset harjoitukset” eli YH lokakuussa 1939 oli tärkeä toimenpide Suomen valmistautumisessa sotaan. YH oli ”miedompi” tapa valmistaa joukkoja sotaan kuin olisi ollut ”Liikekannallepano” eli LKP.4. Suomalaiset upseerit suorittivat karttaharjoituksia ennen Talvisotaa Karjalan Kannaksella sekä tutustuivat alueen maastoon. Tällä toiminnalla oli suuri merkitys sille, että tuleva taistelumaasto oli tuttua upseeristolle.5. Sauna on aina ollut tärkeä suomalaisille ja se muodostui erääksi seikaksi myös sille, että pärjäsimme Talvisodassa. Rintamaolosuhteiden kovat olot merkitsivät heikkoa hygieniatasoa ja sitä kautta mm. punatautia sotilaissa. Suomalaisten tapa rakentaa heti sauna ja hoitaa saunassa mm. täitorjuntaa piti joukkomme taistelukuntoisina niin, että sitkeät puolustustaistelut olivat mahdollisia.6. Suomalaisjoukkojen hyvä hiihtotaito, teltat ja ahkiot olivat monissa taisteluissa se tekijä, joka käänsi taistelutilanteen suomalaisten voitoksi. Suomalaiset osasivat sopeutua kovaan pakkaseen paremmin kuin vihollisemme.********************Tänään lipputangossamme liehuu ylpeänä siniristilippu!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Talvisodan päättyminen, Talvisodan päättyminen 13.3.1940, Talvisodan päättymisestä 80 -vuotta, Suomen Itsenäisyyspäivä, Siniristilippu, |
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen perinteinen jäsenretki Viikinsaareen 4.6.2019Perjantai 7.6.2019 - -Esko Erkkilä- Voidaan kai jo puhua perinteestä, kun Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä puheenjohtamani Eläkeliiton Tampereen yhdistys toteutti jo toisena vuonna peräkkäin jäsentensä virkistysmatkan Tampereen Laukontorilta Pyhäjärvellä sijaitsevaan Viikinsaareen.
Laivamatkaa varjosti se, että Tammerkoski-laivan pakoputki on viallinen ja laivalla haisee koko ajan pakokaasut.
Hopealinjan häpeäksi on luettava se, kun kapteeni kertoi meille, että rahaa pakoputken korjaamiseen on vasta ehkä ensi vuonna eli Viikinsaareen matkaajat ja Tammerkoski-laivalla risteilylle osallistuvat joutuvat kokemaan pakokaasujen hajua ensi vuoteen saakka – ei voi olla totta!!!
Yhdistyksemme etujoukko lähti Viikinsaareen jo klo 10.00 lähtevällä laivalla.
Viikinsaaresta on ensimmäiset kirjalliset tiedot jo vuodelta 1596, jolloin käräjöitiin Viikinsaaressa tapahtuneista heinävarkauksista.
Viikinsaari syntyi maankohoamisen vuoksi jo seitsemäntuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkamista, joten kyse on vanhasta saaresta.
Poikkesimme menomatkalla Rosendahlin laiturilla, sillä sieltä laivaan nousi orkesteriporukka, joka esiintyy kesäkauden aikana Viikinsaaren kesäteatterissa.
Kahdeksan hengen etujoukolla riitti grillikatoksella puuhaa, sillä kaikki piti saada valmiiksi ennen pääjoukon saapumista.
Olin hankkinut sata grillimakkaraa. jotta jokaiselle riitti kaksi makkaraa.
On luonnollista, että kelpuutin makkaroiksi vain kotimaisesta lihasta valmistetut makkarat ja silloin tulivat valituiksi Wilhelmi- sekä Kabanossi-grillimakkarat.
Sinikka Salo (vasemmalla) ja Terttu Styrman valmistelivat makkarat grillausvalmiiksi.
Suojelimme saaren luontoa ja kasvillisuutta, kun etujoukkomme grillasi makkaramme tarkoitukseen varatussa grillikatoksessa.
Rouva oli esivalmistanut salaattiainekset eli salaatinlehdet, kurkut sekä tomaatit omiin erillisiin rasioihin ja niistä yhdistyksemme varapuheenjohtaja Liisa Flinck-Vasama loihti maukkaan salaatin sen jälkeen, kun ainesten joukkoon oli lisätty Saarioinen Oy:n valmistamaa salaatinkastiketta.
Yhdistyksemme pääjoukko saapui klo 11.00 lähteneellä laivalla ja sen jälkeen vietimmekin rattoisan tapaamishetken grillimakkaraa ja salaattia maistellen.
Olin tehnyt pienen virheostoksen, kun olin ostanut juomaksi muutaman litran verran Valion mansikkakeittoa – ostos olikin lopulta nappiostos, sillä niin paljon sain kehuja hienosta ”juomasta”!
Yhdessäolomme päätteeksi hallituksemme jäsenet Seppo Saari (vasemmalla) ja Reijo Kauppila toimivat esilaulajina, kun yhteisesti lauloimme Puolustusvoimain lippujuhlapäivään hyvin sopivan ”Siniristilippumme”!
Toivottavasti Viikinsaareen taas vuonna 2020!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viikinsaari, Siniristilippumme, Puolustusvoimain lippujuhlapäivä, Puolustusvoimain lippijuhlapäivä 4.6.2019, Tammerkoski-laiva, Tammerkoski-laivan pakoputkiongelma, pakokaasu haisee Tammerkoski-laivalla, Hopealinja, Onko Hopealinjalla varaa korjata?, |