Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Käteisellä maksavat kertalipun käyttäjät ja seniorilippuun oikeutetut joutuvat eilisestä alkaen Tampereen joukkoliikenteessä suurimpien korotusten maksajiksi

Perjantai 4.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen joukkoliikenteessä otettiin eilen käyttöön entistä korkeammat lipunhinnat.

 

 

Arvata saattaa, että tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa peräkkäiseen tappiolliseen tilinpäätökseen tähtäävä Tampere kurittaa joukkoliikenteen käyttäjiä vaikka juhlapuheissa muuta todistellaankin.

 

 

IMG_5770.JPG

 

 

Sain Tampereen Eläkeläisvaltuuston ja Vanhusneuvoston jäsenenä perehtyä 31.10.2018 niihin korotussuunnitelmiin, joita virkamiehillä jo silloin oli Joukkoliikennelautakunnan päätökseksi.

 

 

 

IMG_5778.JPG

 

 

Joukkoliikenteen lipunhintojen korotusesityksen taustalla oli jo silloin nähtävissä oleva joukkoliikenteen tappiotason kohoaminen edellisvuoden 13,2 miljoonan tasosta peräti hieman yli 15 miljoonaan euroon.  Tappiotaso merkitsee, että jokainen 232.407:sta tamperelaisesta osallistui viime vuonna maksumiehenä joukkoliikenteen maksajaksi n. 64,6 eurolla per henkilö!

 

 

Meille esitetystä taulukosta ilmenee, että tänä vuonna Tampereen kaupungin tappioennuste on 13,8 miljoonaa euroa ja kun kaupungin väkimäärä on kasvanut tasolle 240.000 asukasta, niin joukkoliikenteen tappion kattamiseen jokainen tamperelainen osallistuu n. 58 eurolla!

 

 

Totuus on hyvä tiedostaa! No, on jokaisen asia, että uskooko Tampereen kaupungin talousennusteisiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloustilanne, Tampereen talous on kuralla, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen tappio,

Liian paljon liian nopesti!

Tiistai 19.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana eilen valtuustoryhmämme kokoukseen, jossa käsittelimme klo 16.30 alkaneessa kokouksessa esilletulevia asioita.

En jäänyt paikanpäälle seuraamaan kaupunginvaltuuston kokousta, vaan kiirehdin mökille Viljakkalan Majajärvelle ja nyt "toisella silmällä" seuraan kaupunginvaltuuston verkkolähetystä.

Keskeistä kokouksessa on se, että kaikilla on huoli Tampereen kaupungin heikosta taloudellisesta tilanteesta. Teot ja päätökset kuitenkin puuttuvat, sillä vain puhetta piisaa.

Puheen pärinää kuunnellessa tulee etsimättä mieleen, että mistä löytäisimme sen "Sipilän", joka laittaisi Tampereen talouden kuntoon kolmessa vuodessa eli tekisi saman tempun, jonka Keskusta-johtoinen hallitus sai aikaan maassamme.

Otsikossa mainittu totuus on rahoitusjohtaja Jukka Männikön toteamus, jossa taitaa olla koko Tampereen talouskatastrofin ydin.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloustilanne, Tampereen kaupunginvaltuusto 18.6.2018,

Tampereen naapurikunnista kuuluu hyväksyvää hyrinää!

Keskiviikko 9.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti viime maanantaina eli 7.11.2016, että Tampereelle rakennetaan ratikka.

 

 

Tampereen kannalta järjetön päätös merkitsi, että heti päätöksen jälkeen Tampereen naapurikunnista kuului hyväksyvää hyrinää, sillä Tampereen päätös merkitsee lukuisten yritysten siirtymistä Tampereelta pois ja luonnollisin valinta yrityksille ovat Pirkkala, Nokia, Kangasala sekä Ylöjärvi.

 

 

Ratikkapäätös on lopullinen niitti sille, että Tampere on vajonnut syvälle kriisikunnaksi.

 

 

Tampereella nuorisotyöttömyys on jo nyt yli 25 % ja ratikkapäätös merkitsee, että yritysinvestoinnit karkaavat entistä nopeampaan tahtiin naapurikuntiin – onnittelut Pirkkalalle, Nokialle, Kangasalle sekä Ylöjärvelle.

 

 

Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Tampereen veroprosentiksi muodostuu 7,45 – luuleeko joku, että sillä pystytään hoitamaan kunnollinen palvelutaso lapsille, nuorille, koululaisille, vanhuksille, eläkeläisille, vammaisille, erityisryhmiin kuuluville ja yleensäkin Tampereen kaupunkilaisille?

 

 

Ratikkapäätös, päätöksen rahoitus ja päätöksen jälkikrapula ovat karua koettavaa tamperelaisille.

 

 

Muutan hieman souganiani:

 

 

Ratikkarahoilla olisi saatu ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle!

 

 

 

Toisen slouganini pidän voimassa:

 

 

Miljardihanke se on!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikka, Tampereen ratikka, Ratikka on miljardihanke, Tampereen taloustilanne, Kriisikunta Tampere, Ratikkarahoilla olisi saatu ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle, Tampereen kehyskunnat, kehyskunnat, Tampereen seutukunta,

Ovatko Tampereen ratikkasuunnitelmiin järkevästi suhtautuvat taantumuksellisia?

Lauantai 15.10.2016 - -

Sain toissapäivänä eli torstaina 13.10.2016 osallistua kutsuttuna vieraana mielenkiintoiseen tilaisuuteen, jossa käsiteltiin Tampereelle suunniteltua ratikkaa ja sen vaihtoehtoisratkaisuja.

 

 

Tilaisuuden olivat järjestäneet…

 

 

 

ratikka1.jpg

 

 

…kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Leppälahti…

 

 

 

ratikka2.jpg

 

 

…sekä Tampereen Sitoutumattomien kaupunginvaltuutettu Lasse ”Oka” Oksanen.

 

 

 

Molemmat kaupunginvaltuutetut ovat tehneet arvokasta työtä, jotta Tampere säästyisi kaikilta niiltä ongelmilta, joita ratikka Tampereelle merkitsisi.

 

 

Järkiratikkalaisena tarkastelen asiaa ensisijaisesti taloudelliselta kannalta ja totean, että kriisikunnan kriteerit täyttävän Tampereen resurssien kannalta ratikka olisi ehdottomasti se, joka veisi loputkin Tampereen mahdollisuudet terveeseen taloustilanteeseen.

 

 

Ratikkauskovaiset puhuivat aikaisemmin 250 miljoonasta eurosta, mutta toki nyt ovat suostuneet kertomaan ratikan kustannuksiksi 283 miljoonaa euroa.

 

 

Pelkillä ratikkaraiteilla ei kuitenkaan vielä pystytä liikennöimään vaan tarvitaan paljon muuta.

 

 

 

ratikka3.jpg

 

 

Tällä slaidilla on pientä esimakua niistä kustannuksista, jotka ratikkauskovaiset aktiivisesti pyrkivät unohtamaan.

 

 

Slaidilla esitetyt kustannukset ovat alakanttiin, mutta jo näin esitettyinä ne yltävät tasolle 250 miljoonaa euroa!

 

 

Puoli miljardia on siis se minimisumma, josta nyt todellisuudessa keskustellaan.  Kun puolen miljardin kustannusarvio muunnetaan ”Tampereen kertoimella” todellisiksi kustannuksiksi, puhutaan oikeutetusti miljardi-investoinnista.

 

 

Ratikkauskovaisilta on ilmeisesti täysin unohtunut, että sote-ratkaisun jälkeen Tampereella kansalaisten vero-% tulee olemaan tasoa 7,5 % - revi siitä sitten ratikkakustannukset!

 

 

Mikko Leppälahden ja Lasse Oksasen järjestämässä tilaisuudessa oli mukana kaksi ratikkauskovaista ja toinen heistä – äänekkäämpi ja tahdittomampi – kutsui meitä järkevästi ratikkaan suhtautuvia taantumukselliseksi. 

Samainen henkilö kuvasi meitä järkevästi ratikkaan suhtautuvia, että ”käytöksemme kuuluu siihen taudinkuvaan”, jolla ratikkaa on myös muualla vastustettu!

 

 

Vielä se, että toissapäiväisessäkin tilaisuudessa aivan liian paljon keskusteltiin ratikan ja sen vaihtoehtoisratkaisujen teknisistä yksityiskohdista eli esimerkiksi siitä, että miten paljon ihmisiä mahtuu ratikkaan tai sen korvaaviin liikennevälineisiin.

 

 

Keskustelun ajautumisen harhateille ymmärtää – mutta ei voi hyväksyä – sillä harhateille johdattelijat olivat teknisen koulutuksen saaneita insinöörejä ja muita tekniikan ihmelapsia, joilla ei ole pienintäkään tajua taloudellisista lainalaisuuksista.

 

 

Eräs illan aikana sanoiksi puettu totuus oli se, että ratikan käyttäjät tulevat olemaan niitä, joita yhteiskunta jo muutenkin joutuu tukemaan.  Hyvin sanottu ja kaikkien tiedossa ollut asia, mutta eräs järkevästi ratikkaan suhtautuva uskalsi sanoa totuuden.

 

 

Toteutuessaan ratikka olisi lopullinen kuolinisku Tampereen taloudelle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

12 kommenttia . Avainsanat: Ratikka, Tampereen ratikka, Ratikka on miljardihanke, Tampereen taloustilanne, Kriisikunta Tampere,

Milloin Tampereen virkamiesten ja johtavien luottamushenkilöiden suhtautuminen ympäröivään maakuntaan muuttuu?

Maanantai 11.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereen johtavat virkamiehet – nimenomaan miehet – sekä monet luottamushenkilöt kohtelevat ympäröivää maakuntaa halveksuen ja vähätellen.

 

 

Heidän käyttäytymisensä on aiheuttanut paljon ongelmia Tampereelle ja myös koko Pirkanmaalle, sillä tästä on koitunut pelkästään vahinkoa.

 

 

Maakunnan epäluottamus Tampereen toimiin on vakava seikka ja toivon, että johtavat virkamiehet sekä epäluottamusta lietsovat luottamushenkilöt alkaisivat tajuta toimintansa vaarallisuuden.

 

 

Tampereen öykkärimäinen käytös heijastuu ongelmina sellaisillekin elämänaloille, jotka eivät lainkaan liity politiikkaan tai puoluepolitiikkaan.

 

 

On tosi, että Tampereen öykkäröinti heijastuu Tampereen karttamisena jopa kolmannen sektorin ja erilaisessa yhdistystoiminnassa.

 

Pirkanmaan yhdistykset ja maakunnan toimijat eivät halua olla yhteistoiminnassa edes ”saman lipun alla” toimivien tamperelaisten yhdistysten ja toimijoiden kanssa, sillä he pelkäävät oman toimintansa olevan Tampereen osalta samanlaista maakunnan halventamista ja alistamista kuin tapahtuu Tampereen virkamiesten sekä johtavien luottamushenkilöiden toimesta ympäröivää maakuntaa kohtaan.

 

 

Tilanne on vakava ja toivon, että asiaan saadaan muutos.

 

 

Hallituksen päättämä maakuntauudistus pitää Tampereellakin nyt hyväksyä ja ottaa ”lusikka kauniiseen käteen”, sillä taloudeltaan nurkkaan itsensä ajanut Tampere ei voi sanella asioita vasten Pirkanmaan maakunnan tahtoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen öykkäröinti maakuntaa vastaan, Tampere vastaan Pirkanmaa, Tampereen taloustilanne, Tampereen surkea taloustilanne,

Mikä Arnold Schwarzenegger´llä on pitkä, George Bush´lla lyhyt ja paavilla täysin tarpeeton?

Maanantai 8.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa esitetty klassinen kysymys tuli etsimättä mieleen, kun Tampereen kaupungin tiedotuspäälliköt ja pormestarin avustajat hehkuttivat, että Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja Arnold Schwarzenegger olivat esiintyneet samassa tilaisuudessa maanantaina 24.6.2013 Brysselissä EU:n energiaviikon ilmastokokouksessa.


Tamperelaisena veronmaksajana on päällimmäisenä mielessä, että voivatko kaupunkimme päättäjät esiintyä turhemmassa kokouksessa!


On surkuhupaisaa, että pormestarimme laahuksenkantajat olivat myös matkustaneet tamperelaisten veronmaksajien kustannuksella Brysseliin ja Suomeen palattuaan suitsuttivat suurta onnenauvoa, kun Tampereen pormestari pääsi puhumaan samassa tilaisuudessa Kalifornia entisen kuvernöörin kanssa!


Brysselin simpukkatarjoilujen ääressä oli helppo unohtaa, että Tampereen talous saavuttaa tänä vuonna ennätysmäisen 70 miljoonan euron tappion ja kaupungin työttömyys kohoaa aivan uusiin korkeuksiin.


Kertoiko Ikonen puheessaan, että Tampere tekee tänä vuonna tappiota 70 miljoonaa euroa?


Johtajuutta ei ole se, että paetaan Brysseliin suurella joukolla puhumaan maailmaa syleileviä asioita, kun kotipesä horjuu konkurssin partaalla – konkurssin partaalla, jos kyseessä olisi aito yritys.


Niin, se vastaus otsikon kysymykseen on:


Sukunimi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arnold Schwarzenegger, George Bush, paavi, Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen taloustilanne, Tampereen tulos vuonna 2013, Tampereen tulos vuonna 2013 tulee olemaan 70 Meur tappiolla, ilmastokokous,

Hyvä, että Keskustan neuvot kelpaavat!

Sunnuntai 7.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Valtakunnan tasolta on hyvässä muistissa, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki otti onkeensa Juha Sipilän ohjauksen, kun hallituksen osinkoveropäätös oli menossa täysin päin mäntyä.

 

Ilokseni huomasin Tamperelainen-lehden 29.6.2013 ilmestyneestä lehdestä, että Keskustan antamia ohjeita ollaan hädän hetkellä ottamassa käyttöön.

 

On yleisesti tiedossa, että kaikki kaupungin talouteen liittyvät asiat ovat Tampereella surkeassa jamassa.

 

Virallisesti ennustetaan, että kuluvasta vuodesta muodostuu yli 42 miljoonaan euroa tappiollinen.

 

Olen jo heti alkuvuonna ennustanut, että vuoden 2013 tappio tulee Tampereella olemaan 70 M€. Nyt kaupungilla kuiskitaan, että edes ”Eskon ennustama” tilanne ei toteudu, vaan päädytään tasolle – 80 M€!

 

Niin siitä Tamperelainen-lehdestä:

 

Toimittaja Petteri Mäkinen on laatinut 29.6.2013 ilmestyneeseen numeroon jutun, jonka otsikko kuuluu näin:


 

ikonen1

 

 

Tampere ei halua olla työttömien nörttien kaupunki

 

 

ikonen2

 

 

Jutun alaotsikko menee jo konkretiaan, kun toimittaja Mäkinen toteaa;

 

TALOUS Tampereen kaupunki miettii koko elinkeinopolitiikkansa uusiksi

 

 


ikonen3

 

 

Jutussa kerrotaan, että pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok) pohtii näin;

 

”Pitää miettiä elinkeinopoliittista vastuunjakoa uudelleen. Meillä voisi olla jatkossa selkeä elinkeinojohtaja tai –asiamies”.

 

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen pohtiminen on lähes suora lainaus Keskustan Tampereen valtuustoryhmän 17.9.2012 jättämästä valtuustoaloitteesta, joka kuului näin:

 

”Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.                                                              

Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi.

 Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään.

Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja.

Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten.

Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.”


********

 

Keskustan syksyinen valtuustoaloite ja nyt pormestari Anna-Kaisa Ikosen linjaama ovat yhtä lähes sanasta sanaan!

 

Kiitän pormestari Anna-Kaisa Ikosta realiteettien tajusta, jota Tampereen taloustilanteen oikaisemiseksi nyt tarvitaan.

 

Paavo Arhinmäen toiminta Juha Sipilän antaman vinkin jälkeen pelasti paljon vikaan menossa olleesta osinkoverouudistuksesta.

 

On hyvä, että Tampereen pormestari on nyt tullut Keskustan esittämille linjoille kaupungin elinkeinotoiminnan kehittämisessä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamperelainen, Tampereen taloustilanne, Tampereen tappiollinen toiminta, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Keskustan jättämä valtuustoaloite,

Korulauseilla Tampereen taloutta ei saada kuntoon

Tiistai 11.6.2013 - Esko Erkkilä-

Olen tutustunut Tampereen kaupunginvaltuuston 17.6.2013 pidettävän kokouksen esityslista-aineistoon.

 

Omaan jonkin verran kokemusta bisnesmaailmasta ja on suoraan todettava, että tulin lähes vihaiseksi siitä aineistosta, jota Tampereen päättäjille tarjotaan.

 

Silmäilin hyppäyksittäin asiakirjan: ”Tampereen toiminnan ja talouden katsaus 4/2013”.

 

Asiakirja on 64-sivuinen sepustus, jonka laatimiseen on saatu kulumaan lukemattomia virkahenkilöiden työpäiviä.

 

Totean heti alkuun, että ennustukseni Tampereen kaupungin tämän vuoden alijäämäksi on jo pidemmän aikaa ollut 70 M€.

 

 

**********

 

Mainitussa asiakirjassa todetaan sen tekstiosuudessa realistisesti näin:

 

”Kaupungin talous on viime vuosina ajautunut rakenteelliseen epätasapainoon.”

 

Kiitän konsernijohtaja Juha Yli-Rajalaa, kun hän asiakirjan johdannossa toteaa yksioikoisesti Tampereen kaupungin tulevaisuudesta näin:

 

”Mikäli kaupungin taloudessa ei tapahdu olennaista muutosta, on Tampere pian kriisikuntien joukossa.”

 

Tampereella työttömyys ja sen nopea lisääntyminen kertovat mm. siitä, että kaupungin elinkeinopolitiikka on surkeasti epäonnistunut.

 

Tampere eli savupiipputeollisuutensa kuoleman jälkeen hetken Nokia-huumassa, mutta nyt esimerkiksi se, että Tampere ei panosta uusien yritysten hankintaan, koituu kaupungin ja kaupunkilaisten ongelmaksi.

 

Tampereen työttömyystilanne on lohduton ja siitä kertoo ”Tampereen toiminnan ja talouden katsaus 4/2013” –asiakirjaan kirjattu tämä toteamus kaiken:

 

”…yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut hyvin voimakkaasti. Pitkäaikaistyöttömiä oli huhtikuussa Tampereella 5 900, eli lähes 2 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli huhtikuussa 14,7 prosenttia, eli lähes 3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.”

 

On naurettavaa, että kaupunginvaltuutetuilla jaettu valmisteluaineisto on otsikoitu näin:

 

”Yhdessä tekemällä kohti tasapainoa”

 

Todellisuutta voisi kuvata paremmin vaikkapa näin:

 

”Tampereen talous merkitsee, että kaupunki ajelehtii kohti selvitystilaa!”

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Tampere, Tampereen taloustilanne heikkenee, Tampereen taloustilanne kriittinen, joutuuko Tampere selvitystilaan?, Tampere - tuleva kriisikunta,