Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Juha Sipilä: "Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä"

Lauantai 15.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys järjesti Kangasalan alueen jäsenilleen kesäretken Helsinkiin torstaina 13.6.2013.

 

Sain kutsun omalla kustannuksella toteutettavalle retkelle ja olinkin mukana hienolla kesäretkellä.

 

Matkamme kohteina olivat Tamminiemi, Eduskuntatalo sekä osallistuminen lehteriyleisönä kyselytunnille.

 

Näimme Eduskuntatalolla hymysuin, mutta myös otsa rypyssä politiikkaa tekeviä kansanedustajia.

 

Saavuimme Eduskuntatalon pihamaalle ja odottaessamme oppaiden saapumista, tuli paikalle Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen.

 

Sipilä oli ilahtunut näkemästään kesäretkiporukasta ja kiirehti kättelemään meitä jokaista.

 

etalo1

 

 

Tamperelaisia oli lisäkseni mukana matkassa Keskustan Hervannan paikallisyhdistys ry:n puheenjohtaja Tarmo Aaltonen.

Aaltonen (selin vasemmalla) totesi Sipilälle, että Sinä se vaan jaksat tehdä politiikkaa hymysuin.

Olin vieressä, kun Sipilä vastasi näin:

 

Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä!


Hieno ja kannustava toteamus. Toki kaikki näkevät, että Sipilä pitää työstään kansanedustajana ja puoluejohtajana!



etalo2

 


Tässä Sipilä tervehtii Risto Keskistä (oikealla). Opin tuntemaan Keskisen jo kauan sitten sianlihantuottajana, jonka talous oli aina kunnossa.

Simo Arra myhäilee kuvassa keskellä.

 

etalo3

 


Hymy on herkässä myös tässä!

 

 

etalo4

 

 

Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Lahtinen ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen olivat myös yhtä hymyä!

 


**********

 

Olimme Eduskuntatalossa kansanedustaja Arto Pirttilahden vieraana ja Arto tarjosi meille myös kahvit.

 

etalo5

 


Pyrin laatimaan kansanedustaja Arto Pirttilahden poliittisesta sanomasta myöhemmin erillisen jutun, mutta sen voin jo tässä todeta, että perin hyvätuulinen oli myös Arto.

 

 

etalo6

 


Meitä kävi tervehtimässä myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ja voin todeta, että Tiilikainen oli hyvin tyytyväinen Keskustan nykytilanteeseen.

Tiilikaisen tyytyväisyys näkyi mainiosti hänen koko olemuksestaan!

 

**********

 

Totesin tämän jutun alussa, että tapasimme kesäretkemme aikana myös sellaisia politiikkoja, jotka jostain kumman syystä näyttävät tekevän politiikkaa otsa rypyssä.

 

 

etalo7

 

Tässä välikysymyskeskustelun aikana kuvaamani politiikko, jonka otsalla rypyt näyttävät syvenevän päivä päivältä!

 

Kiitän Hanna Holmaa, joka toimi kesäretkemme kipparina – retki oli erittäin onnistunut!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö, Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys, Hanna Holma, Heikki Lahtinen, Juha Sipilä, Arto Pirttilahti, Kimmo Tiilikainen, Helena Pakarinen, Tarmo Aaltonen, Keskustan Hervannan paikallisyhdistys,

Paperilennokit ja kokemukset valkosipulin viljelystä olivat suosittuja kiinnostuksen kohteita Hämeenpuiston ystävien järjestämässä Puistofiestassa Tampereella

Maanantai 13.8.2012

Hämeenpuiston Ystävät on Tampereen kaupungin, Hämeenpuiston asukkaiden ja yrittäjien yhteinen hanke Hämeenpuiston elävöittämiseksi.


Se järjesti Hämeenpuistossa Puistofiestan sunnuntaina 12.8.2012.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry sekä Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry olivat yhteisellä osastolla mukana tapahtumassa.

 

Hoidin yhdessä Tarmo Aaltosen osastollamme kaikki esittelyt koko mielenkiintoisen tapahtuman ajan.

 

 

fiesta1

 

Tarmo Aaltonen on kehittänyt paperilennokkien rakentelusta taiteen…

 

 

 

fiesta2

 

 

…ja hänen paperilennokkinsa olivatkin koko tapahtuman ajan suuren kiinnostuksen kohteena. 

Tarmo valmisti viisituntisen tapahtuman aikana lähes 200 paperilennokkia ja kaikki ne matkasivat tyytyväisten lasten mukana Hämeenpuistosta lasten koteihin.

 

 

fiesta3

  

Minä keskityin arvuuttelemaan kahden yli metrisen valkosipuliyksilön kanssa, että mikä kasvi on kyseessä. 

Tapasin päivän aikana lukemattomia valkosipulin ystäviä, joille valkosipulin viljelytekniikka oli uusi asia. 

Kirjallisuustieto kertoo, että valkosipuli kasvaa puolimetriseksi, mutta meillä puolimetristä valkosipulia pidetään osoituksena viljelyn epäonnistumisesta. On toki tunnustettava, että kasvin kokonaispituus ei ole tärkeintä vaan se, että sipulin muodostamat kynnet ovat kookkaita. 

Esittely-yksilöni olivat nostettu maasta edellisiltana ja suuren kokonsa ansiosta ne herättivät ihailua.

 

 

fiesta4

 

 

Saimme näyttelyosastomme valmiiksi hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista.

Tässä on osastomme ennen näyttelyn avaamista!

 

 

Laskeskelimme, että osastollamme vieraili tapahtuman aikana nelisensataa paperilennokeista ja valkosipulista kiinnostunutta henkilöä. Oli mukava jutella heidän kanssaan ja ehkä pystyin antamaan heille jotain uutta tietoa valkosipulinviljelystä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paperilennokit, valkosipuli, valkosipulin viljely, valkosipulin viljelyohjeet, Tarmo Aaltonen, MSL-Tampere, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Hämeenpuiston ystävät, Puistofiesta,

Lähes viisisataa tamperelaista kävi vaalibussissa tervehtimässä Paavo ja Vuokko Väyrystä

Torstai 29.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen veti keskiviikkona joulukuun 28. päivänä Tampereella kuuden tilaisuuden sarjan vaalibussitilaisuuksia yhdessä vaimonsa Vuokon kanssa.

 

Paavo Väyrysen panostaminen Tampereella kannatti, sillä Väyrysten vaalibussissa vieraili lähes 500 tyytyväistä tamperelaista. Oli mukava seurata Väyrysten kansansuosiota kaikissa niissä paikoissa, joissa he päivän aikana vierailivat.


Presidenttiehdokas oli hyvin tyytyväinen Tampereella kokemaansa suosioon.

 

Pääsin olemaan mukana viidessä tilaisuudessa päivän aikana ja tässä pienoinen kuvakavalkadi päivän tapahtumista:

 

img_0318.jpg

 

Tammelantori oli autio ja tyhjä hieman ennen kymmentä, mutta kellon lähestyessä määräaikaa torille oli kerääntynyt kymmeniä tamperelaisia odottamaan Väyrysen vaalibussi saapumista.

 

img_0317.jpg

 

Bussi saapui Tammelantorille täsmälleen klo 10.00 ja torilla odottaneet täyttivät hetkessä Väyrysen vaalibussin.

 

img_0320.jpg

 

Pirkanmaan vaalipiiristä valittu kansanedustaja Arto Pirttilahti (oikealla) kulki koko päivän Väyrysten matkassa ja samoin teki myös puoluesihteeri Timo Laaninen (vasemmalla).

 

img_0323.jpg

 

Vuokko Väyrynen valloitti tamperelaiset vaatimattomalla ja valoisalla olemuksellaan.

 

img_0324.jpg

 

Presidenttiehdokas oli myös koko päivän myhäilevä ja hyvällä tuulella!

 

pict2375.jpg

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva (vasemmalla) käytti tilaisuutta hyväkseen ja keskusteli puoluesihteeri Timo Laanisen kanssa poliittisista näkymistä.

 

img_0330.jpg

 

Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanjan hittituote on muki, jossa Paavo ja Vuokko ovat kuvattuina Itsenäisyyspäiväjuhlan varusteissa. Ostin itselleni mukin ja tässä siitä kuva.

 

img_0333.jpg

 

Vuokko ja Paavo Väyrynen komistivat ostamani juhlamukin nimikirjoituksillaan. 

 

pict2379.jpg

 

Hervantalainen Tarmo Aaltonen hankki lukemattomien muiden tapaan Väyrysten juhlamukin. Vuokko kirjoitti nimensä mukin pohjaan…

 

pict2381.jpg

 

…ja hänen jälkeensä oli Paavon vuoro kirjoittaa nimensä.

 

pict2382.jpg

 

”Hyvältä näyttää!”

 

pict2397.jpg

 

Myös kansanedustaja Arto Pirttilahti hankki Väyrysten juhlamukin ja tässä presidenttiehdokas ”kuittaa” Pirttilahden ostoksen!

 

 

pict2387.jpg 


Tässä Tampereen kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen Väyrysten seurassa.

 

 

pict2392.jpg

 

Myös minä pääsin Paavo ja Vuokko Väyrysen kanssa samaan potrettiin. Vasemmalla Timo Laaninen.

 

 

 

Kiitän Paavo ja Vuokko Väyrystä hienon päivän järjestämisestä tamperelaisille!

 

Kiitokset myös kansanedustaja Arto Pirttilahdelle, joka oli koko pitkän päivän mukana kaikissa Väyrysten tilaisuuksissa. Samoin kiitokset myös puoluesihteeri Timo Laaniselle, joka myös oli koko ajan mukana.

 

pict2398.jpg

 

Kuvakertomus on paikallaan lopettaa kuvaan, josta näemme, että meillä kaikilla oli niin mukavaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Vuokko Väyrynen, VTT Paavo Väyrynen, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen, Timo Laaninen, Arto Pirttilahti, Antti Juva, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tarmo Aaltonen,