Kirkolliset kalleudet ehdittiin pelastamaan, mutta arkiset työkalut jäivät miehittäjälle

Maanantai 25.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Suomalaiset olivat kaukokatseisia ja aloittivat Valamon luostarin evakuoinnin jo 10.12.1939 ja viimeiset evakuoinnit tapahtuivat rauhateon jälkeen 19.3.1940.

 

 

Kirkollisia kalleuksia ehdittiin pelastamaan 27 junavaunullista ja ne päätyivät Uspenskin katedraaliin, Suomen ortodoksimuseoon Kuopioon ja pääosin Heinäveden Valamoon.

 

 

On luonnollista, että Valamossa olleet arkipäivän esineet ja työkalut eivät olleet ensisijaisesti pelastettavia ja niitä onkin nyt nähtävissä Valamon luostarin museossa Laatokalla.

 

 

 

 

 

Museo sijaitsee laivarannassa ja näyttää, että se on vanhan kotieläinrakennuksen vintillä.

 

 

 

*****************

 

 

 

Seuraavassa pieni kuvakimara museossa olevasta esineistöstä – kaikki tarvekalut liittyvät luostarin jokapäiväiseen elämään ja ne ovat olleet munkkien käytössä siihen aikaan, kun luostari kuului Suomelle:

 

 

 

 

 

Tuohikontteja, puuleilejä.

 

 

 

 

 

Metsätyökaluja – tuttuja meillekin.

 

 

 

 

 

 

Peltotyökaluja – ainakin osa on sellaisia, joita meillä oli käytössä vielä ainakin 1960-luvulla.

 

 

 

 

 

Reki, hevosenkenkiä, kuolaimia – tuttuja nykypäivän suomalaisillekin.

 

 

 

 

 

Komeat kiesit!

 

 

 

 

 

Kalastus oli tärkeä elinkeino luostarissa – tässä kalastusvälineitä, joilla munkit pyydystivät kalaa Laatokalta.

 

 

 

 

 

Läheisellä Mantsinsaarella vuonna 1915 syntynyt - nyt jo edesmennyt - anoppini oli pikkutyttönä töissä Valamon luostarin keittiöllä ja puutarhassa. Muistelen, että hänellä oli valokuva samanlaisista rattaista, joilla munkit toimittivat arkipäivän askareita luostarin alueella – kyllä valokuva varmaan on yhä edelleen tallessa, mutta en sitä nyt ”tähän hätään” löydä.

 

 

Jos ja kun käytte Valamon luostarissa Laatokalla, niin poiketkaapa luostarin museossa, sillä siellä on mielenkiintoista nähtävää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Paljon suomalaisia taide- ja kulttuuriaarteita jäi luovutettuun Karjalaan

Sunnuntai 17.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Luovutettuun Karjalaan jäi paljon suomalaisia taide- ja kulttuuriaarteita.

 

 

Onneksi Valamon luostarista ehdittiin evakuoimaan 27 junavaunullista keskeisiä ortodoksikirkon kirkollisia aarteita, jotka nyt ovat Kuopiossa Suomen ortodoksimuseossa ja Heinäveden Valamossa.

****************

 

 

Nyt kerron Sortavalassa sijaitsevasta Runonlaulaja-patsaasta, johon kävin taas jälleen kerran tutustumassa Sortavalan iltakävelylläni 10.7.2016 – iltakävelyni liittyi siihen Kyröläismatkaan, jonka saimme tehdä jo 14. kerran.

 

 

Onneksi kävin patsaalla iltakävelylläni, sillä seuraavana aamuna ajoimme pysähtymättä ohi tämän Sortavalan erään keskeisimmän kohteen.

 

 

 

 

 

Runonlaulaja-patsas sijaitsee Sortavalan Kolmikulman puiston alueella, jota nykyisin kutsutaan Väinämöisen puistoksi.

 

 

 

Patsaan on veistänyt Alpo Sailo ja se paljastettiin Sortavalan Laulujuhlien yhteydessä 29.6.1935.

 

 

Alpo Sailoa avusti veistostyössä hänen oppilaansa Nina Stünkel, josta myöhemmin tuli Alpo Sailon puoliso.

 

 

Alpo ja Nina Sailo (o.s. Stünkel) menivät naimisiin vuonna 1938 ja heille syntyi neljä lasta – myös Sailon ensimmäisestä avioliitosta laulajatar Helga Lindströmin kanssa Sailolla on neljä lasta.

 

 

Mainittakoon, että Sailon toisen avioliiton nuorin lapsi – Arpad Alpo – oli aikoinaan erään matkaseurueemme osanottajan opiskelutoveri.

 

 

Alpo Sailon taiteeseen pääsee helposti tutustumaan Suomessa Hesperian puistossa Helsingissä, jossa sijaitsee hänen tekemänsä Larin Paraskea esittävä patsas.

 

 

 

 

 

Runonlaulaja-patsaan mallina Alpo Sailo on käyttänyt karjalaista runonlaulaja Petri Shemeikkaa, johon hän oli aikoinaan tutustunut.

 

 

 

 

 

Sailo on kuvannut runonlaulajan istumassa tuolilla, jossa on pehmikkeenä karhuntalja!

 

 

 

On lohdullista tietää, että Venäjän kulttuuriministeriö on luokitellut veistoksen suojeltavaksi kulttuuriperintökohteeksi.

 

 

 

Pyrin aina Sortavalassa käydessäni poikkeamaan Runonlaulaja-patsaalla, sillä se on jotain sellaista, jota emme nyky-Suomessa tapaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Neljästäkymmenestäyhdestä rautatievaunulastista neljäkymmentä saapui perille

Tiistai 3.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Elämme maaliskuun alkupäiviä vuonna 1940 ja puna-armeijan 30. päivänä marraskuuta 1939 aloittama ylivoimahyökkäys Suomea kohtaa on edennyt siihen pisteeseen, että suomalaiset ovat pakotettu evakuoimaan Laatokan saaret barbaarisen Neuvostoliiton hyökkäykseltä.

 

 

Urheasti vihollisen takalinjoille jäänyt Mantsinsaaren linnake ja Valamon luostarisaari joudutaan evakuoimaan Laatokan jäätä pitkin Lahdenpohjan kauppalaan ja siitä edelleen kohti sisämaa-Suomea.

 

 

Laatokan Valamon luostarista pystytään Laatokan jäätä pitkin kuorma-autoilla kuljettamaan luostarin pyhiä esineitä Lahdenpohjaan niin paljon, että niistä kertyy neljäkymmentäyksi rautatievaunulastillista.

 

 

Luostarista evakuoitujen korvaamattomien kirkollisten aarteiden tie vie kohti Kannonkoskea, jonne evakuointivaunut saapuvat kahdenkymmenen vuorokauden kuluttua siitä, kun vaunut lähtivät Lahdenpohjasta.

 

 

Perille Kannonkoskelle saapuu neljäkymmentä vaunulastillista korvaamattoman arvokasta kirkollista aineistoa, mutta yksi vaunulastillinen jää ikuisiksi ajoiksi kadoksiin.

 

 

Pääesikunta ilmoittaa aikojen kuluttua, että kyseinen vaunulastillinen on tosiaan joutunut kadoksiin ja sitä ei ole löydetty.

 

 

Valamon veljeskunta on kaikesta huolimatta tyytyväinen, että neljäkymmentä korvaamattoman arvokasta kirkollista aineisto sisältänyttä lastia saapui perille ja he eivät sure, vaikka yksi vaunulastillinen on joutunutkin kadoksiin.

 

Kadoksiin joutunut vaunulasti sisälsi Laatokan Valamon luostarista evakuoituja ortodoksiluostarin kirkkoviinejä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kahta jäi puuttumaan!

Lauantai 30.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin Eläkeliiton Pirkanmaan piirin järjestämälle pyhiinvaellusmatkalle Heinäveden Valamon luostariin 26.-27.4.2016.

 

 

 

 

 

 

Eräs tutustumiskohteemme oli luostarin pysyvä historiallinen näyttely, johon suurella mielenkiinnolla perehdyin.

 

 

 

*****************

 

Vuonna 1915 syntynyt ja nyt jo edesmennyt anoppini työskenteli pikkutyttönä Laatokan Valamon luostarin keittiöllä sekä puutarhassa ja toivoin näyttelyssä näkeväni muutamia kuvia sekä luostarin keittiöltä ja myös luostarin puutarhasta.

 

 

Petyin, sillä kummastakaan kohteesta ei ollut esillä lainkaan valokuvia.

 

 

Tiedustelin asiaa näyttelyä meille esitelleeltä vapaaehtoiselta Markukselta ja hän pahoitteli asiaa.

 

 

Markus kertoi, että luostarin arkistossa on paljon valokuvia, jotka eivät ole esillä historiallisessa näyttelyssä ja hän uskoi, että siellä varmaan olisi valokuvia sekä luostarin keittiöltä kuin myös puutarhalta.

 

 

Anoppini kotisaari oli Mantsinsaari ja sieltä oli matkaa Valamoon nelisenkymmentä kilometriä – toki välimatka on edelleenkin sama!

 

 

Nykyaikana olisi ”kova juttu”, jos hieman yli kymmenvuotias tyttö kulkisi työn perässä talvella jäätä pitkin ja kesällä soutuveneellä neljäkymmentä kilometriä, mutta 1920 –luvun loppupuolelle ja 1930 –luvun alussa se oli tavallista!

Anoppini oli töissä Valamon luostarin keittiöllä sekä puutarhassa!

 

 

Heinäveden Valamon historiallisessa näyttelyssä on useita valokuvia luostarin eri pajoista ja muista ”tulosyksiköistä”, mutta ei yhtään valokuvaa luostarin keittiöltä tai puutarhalta.

 

 

”Luostarin puutarha” on jo käsitteenä niin kiehtova, että siitä soisin olevan valokuvia Heinäveden Valamon pysyvässä historiallisessa näyttelyssä.

 

 

Olen saanut vierailla Venäjällä Tverin luostarissa ja sen puutarhassa sekä myös Virossa Kuremäen luostarin puutarhassa ja oletan, että Laatokan Valamon puutarhassa on ollut yhtä hienoa kuin näissä molemmissa.

 

 

Toissa vuonna sain vierailla Laatokalla Konevitsan luostarissa ja sen puutarhassa – siellä luostarin puutarhan komeus saa vielä odottaa!

 

 

Olen saanut vierailla myös Petserin luostarissa Venäjällä ja nyt en muista, että millainen puutarha siellä oli. Eniten pinnalla Petserin luostarivierailusta on se, kun seurueemme naiset joutuivat pukeutumaan portilla tarjolla olleisiin kietaisuhameisiin sekä hiukset peittäviin sifonkeihin!  Seurueemme naiset olivat tikahtua nauruun!

 

 

Kahta siis jäin kaipaamaan Heinäveden Valamon historiallisessa näyttelyssä – kuvia luostarin Laatokan aikaiselta keittiöltä ja kuvia luostarin Laatokan aikaiselta puutarhalta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-