Viljakkalan hautausmaan tapahtumat Vapaussodan aikana on tallennettu myös näytelmässä

Sunnuntai 1.11.2020 - -Esko Erkkilä-

 

 

Viljakkalan hautausmaalla on yhä edelleen ainakin yksi valurautainen risti, jossa on ampumajälkiä.

 

Perimätieto kertoo, että ne ovat syntyneet valkoisten ampumina Vapaussodan aikana. Ennen sanottiin, että valkoiset ampuivat kirkkomaalle Parvilahdelta kuularuiskulla, mutta tuskin Parvilahdelta saakka ylsi ampumaan kirkkomaalle. Myöskään ampumajäljet antavat viitteitä, että laukauksia ei ole ammuttu Parvilahdelta.

 

Turun Kaupunginteatterissa esitettiin 1980-luvun alkupuolella näytelmä ”Tulee aika toinenkin, johon sisältyy kohtaus Viljakkalan hautausmaalla.

 

Tarkistin asian aikoinaan Turun Kaupunginteatterista ja sain teatterisihteeri Sari Läikelältä tiedon, että näytelmän ensi-ilta oli 15.11.1982 ja sitä esitettiin kaikkiaan 58 kertaa.

 

Näytelmä on kirjailija Anja Vammelvuon kirjoittama ja sen sovittivat Turun Kaupunginteatterille E. Halttunen sekä Vammelvuon poika Jotaarkka Pennanen.

 

Olin Rouvan kanssa isäntänä pienelle asiakasryhmälle eräässä näytöksessä.

 

”Tulee aika toinenkin” käsittelee näyttelijä-punapäällikkö Aarne Orjatsalon elämää ja eräässä näytelmän kohtauksessa Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla valkoisten kuularuiskusateessa.

 

Näyttelijä Aarne Orjatsalolla oli aikoinaan suhde kirjailija Ain´Elisabet Pennasen kanssa ja tästä suhteesta syntyi Anja Vammelvuon puoliso Jarno Pennanen vuonna 1906.

 

Pennasella ja Vammelvuolla oli aikoinaan kesämökki – Priikooli – Viljakkalassa, joten näytelmän ainekset ovat ilmeisen selvästi tämän kohtauksen osalta syntyneet Viljakkalassa.

 

”Tulee aika toinenkin” oli Turun Kaupunginteatterissa varsinainen ”sukunäytelmä”. Se käsitteli kirjailija Jarno Pennasen isän Aarne Orjatsalon vaiheita, näytelmän oli kirjoittanut Orjatsalon miniä eli Anja Vammelvuo ja sen sovitti Orjatsalon pojanpoika Jotaarkka Pennanen.

 

-Esko Erkkilä-

Kaikki eivät Vapaussodassa asettuneet toista suomalaista vastaan!

Tiistai 22.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen olla kuuntelemassa, kun edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela alusti Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen Maanantaitapaamisessa aiheesta:

 

 ”Valkoinen tarina kesällä 1918 – sopua ja sovintoa, ei kostoa”.

 

 

Alustus oli mielenkiintoinen ja toivon, että joskus voin tällä saitilla palata sen syvimpään sanomaan.

 

 

Eräs Koskelan viesti oli se, että nyt pitäisi saada muistiin mahdollisimman paljon sitä tietoa, joka liittyy Vapaussodan tapahtumiin.

 

Ketään sellaista henkilöä ei luonnollisesti ole enää muistelemassa, jotka omaisivat omakohtaista kokemusta Vapaussodasta, mutta perinnetietoa siitä liikkuu yhä edelleen.

 

 

Seuraavassa pieni omakohtainen perinnetiedon rippunen Vapaussodasta:

 

 

Äidinpuoleinen vaarini Jaakko Vihtori Välimäki lienee ollut onneksi niin vähäpätöinen tekijä kulmakunnalla Viljakkalassa, että hänen suuntautumisestaan valkoisten tai punaisten riveihin ei ole ainakaan minulla mitään tietoa.

 

 

Vaarini ensimmäinen avioliitto oli päättynyt puolison kuolemaan vuonna 1907 ja hän aloitti toisen avioliittonsa mummuni Tildan kanssa vuonna 1909, joten ”pesänrakentaminen” Tildan kanssa lienee merkinnyt, että Jaakko Vihtorilla ei ollut aikaa ja eikä myöskään mahdollisuuksia tai intressejä ryhtyä poliittiseen toimintaan.

 

 

Toisin oli naapurini Kalle Hietamäen kohdalla, jonka pojan Uunon vaimoksi vuonna 1917 syntynyt tätini Aino päätyi aikanaan.

 

 

Kalle Hietamäki oli silloisen ajattelun mukaan suurehko tilallinen, sillä Hietamäessä oli peltoa lähemmäs kymmenen hehtaaria.

 

 

Jonkinlaisesta ökyisännän roolistaan huolimatta Kalle Hietamäki – jonka hyvin muistan – ajautui vasemmistolaisuuteen ja siten ainakin henkisesti kannattamaan punaisia Vapaussodassa.

 

 

Aikalaisten muistitieto kertoo, että Kalle-isäntä painui hyvin tietämääni paikkaan eli Hietamäen perunakuoppaan piiloon siinä vaiheessa, kun punaiset valkoisten Kurun suunnasta tekemän hyökkäyksen ajamina joutuivat perääntymään aluksi Viljakkalan kirkonkylään ja sittemmin Kyröskosken kautta kohti Tamperetta.

 

 

Kalle-isännän vaimo Amanda Karoliina  – näin kerrotaan – huolehti miehensä ruokahuollosta perunakuoppaan sinä aikana, jolloin olot Viljakkalassa olivat punaisten kannalta kriittiset.

 

 

Käsitän, että Kalle-isäntä oli punahenkisyydestään huolimatta rehti ja avoin kunnallismies, joten hän ei Vapaussodan päättymisen jälkeen joutunut Tammisaaren, Lahden tai Hämeenlinnan vankileireille virumaan vaan pääsi jatkamaan Hietamäen tilan isännyttä siihen saakka, kunnes poikansa Uuno otti tilan isännyyden hoitaakseen.

 

 

Mainittakoon, että Uuno ja Aino Hietamäki olivat kummejani ja nykyään vastuulleni kuuluu heidän hautansa hoitaminen.

 

 

-Esko Erkkilä-

Luodinreikiä Vapaussodan ajalta Viljakkalan hautausmaan hautamuistomerkeissä

Maanantai 22.8.2011 - -Esko Erkkilä-

Vapaussodasta on kulunut yli 93 vuotta, mutta muistoja sodan taisteluista on vielä tänäänkin nähtävissä Viljakkalan hautausmaalla. Muutamissa hautaristeissä on luodinreikiä, jotka ovat syntyneet Vapaussodan taisteluissa.

 

Valkoiset etenivät Kurun suunnasta kohti Kyröskoskea Viljakkalan kautta ja luodinreiät ovat Viljakkalan taistelujen aikana syntyneet hautaristeihin.

 

Muistan, kun lapsena kuuntelin aikuisten juttuja, että kuularuiskulla olisi ammuttu Parvilahdelta kirkonmäkeen ja hautaristit saivat silloin osumia. Parvilahdelta on kuitenkin mielestäni liian pitkä matka kirkonmäelle, joten oletan, että ampumamatka on ollut lyhyempi. Hautausmaalle on ehkä ammuttu jostain nykyisen Lehtomäen tienhaaran tuntumasta.

 

 

Peltinen hautamuistomerkki, jonka alla lepäävästä vainajasta ei enää saa selkoa. Hautamuistomerkissä on kuitenkin selvästi havaittavissa Vapaussodan aikana syntyneet luodinreiät.

 

 

Karhen Muotiaisilta kotoisin olleen entisen talollisen pojan Wilhelm Nisulan valurautaristi on saanut luodinreiän ja ristin toinen sakara sekä ristin yläosa ovat myös kokeneet kovia.

 

 

Tässä lepää Henriikka Kallentytär Jutila, joka syntyi 1828 ja kuoli 1898. Myös hänen valurautainen hautaristinsä on saanut osumia.

 

Muistelen, että Viljakkalan hautausmaalla oli ennen enemmän hautaristejä, joissa oli Vapaussodan aikana syntyneitä luodinreikiä.

 

Ehdotan, että Viljakkalan seurakuntapiiri huolehtii jäljellä olevien ainutlaatuisten ”sotamuistojen” kunnostamisesta siten, että ne ovat vielä tulevienkin sukupolvien nähtävissä.

 

-Esko Erkkilä-