Rippikirkkoni on kunnostustöiden vuoksi huputettu!

Sunnuntai 12.5.2024 - -Esko Erkkilä-

Vein eilen ensimmäiset kesäkukat läheisteni haudoille Viljakkalan hautausmaalle ja totesin omin silmin, että…

 

 

 

…minulle niin läheinen rippikirkkoni on kunnostustöiden vuoksi huputettu!

 

***********

Viljakkalan kirkon kattotiilet on poistettu katoilta ja ne ovat siististi ladottu eri puolille kirkkotanhuaa kuormalavoille.

 

Kattotiilet pestään ja kelvolliset pääsevät uudelleen katolle – osa kattotiilistä korvataan uusilla kattotiilillä.

 

***************

 

Arvostan seurakunnan toimintaa Viljakkalan kirkon kunnostustöiden suorittamisesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Hautakivessä oleva kynttiläholvi on nyt paikallaan!

Lauantai 4.11.2023 - -Esko Erkkilä-

Pyhäinpäivää vietetään aina marraskuun ensimmäisenä lauantaina eli tänään vietämme pyhäinpäivää.

 

Pyhäinpäivänä  muistelemme edesmenneitä läheisiämme.

 

******************

 

Vierailin eilen Viljakkalan hautausmaalla, jonne on haudattuna suuri joukko läheisiäni ja tuttuja kyläläisiä.

 

Tarkoitukseni oli sytyttää muistokynttilät ainakin kymmenkunnalle haudalle, mutta kovan tuulen vuoksi jouduin tyytymään vain muutaman kynttilän sytyttämiseen.

 

***********

 

 

 

Olen aikoinaan hankkinut vaarini, mummuni ja yhden tätini haudalle hautakiven, jossa on kynttiläholvi – nyt tuo kynttiläholvillinen hautakivi osoitti erinomaisuutensa, sillä hautakiven kynttiläholvissa muistokynttilä jäi palamaan!

 

**************************

 

Vihjeeksi hautakivien hankkijoille; hommatkaa hautakiveksi sellainen hautakivi, jossa on kynttiläholvi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Sen aamuhetken muistan!

Lauantai 12.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Eilen oli marraskuun 11. päivä ja monien päivien joukossa tuo päivä vuonna 1955 on päivä, jonka parhaiten muistan.

 

Mummuni Matilda Välimäki pääsi tuolloin maallisen vaelluksensa päätteeseen eli se on hänen kuolinpäivänsä.

 

Matilda-mummuni vietti viimeiset aikansa yksikseen meidän pirtissä ja me muut yövyimme talomme muissa huoneissa.

 

Marraskuun 11. päivän aamuna kuulimme pirtistä korahduksen ja tutkittuamme asiaa totesimme, että mummuni oli siirtynyt sen rajan yli, josta paluuta ei ole.

 

 

Mummuni on haudattuna Viljakkalan kirkkomaalle ja samassa haudassa on myös hänen tyttärensä ja tätini Helmi Helena. Samassa hautakivessä on myös vaarini Jaakko Vihtori Välimäen tiedot, mutta hän on haudattuna jonnekin muualle samalla hautausmaalla – Jaakko Vihtorin tarkka hautapaikka ei ole tiedossa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kiitokset Ylöjärven seurakunnalle Viljakkalan sankarihautojen hyvästä hoidosta!

Maanantai 7.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 oli tiukka paikka monelle viljakkalalaiselle ja ei vähiten minulle.

 

Samalla meni myös Viljakkalan seurakunnan itsenäisyys ja se ei ollut lainkaan helppo juttu.

 

 

Nyt on mieluisaa todeta, että Ylöjärven seurakunta on panostanut Viljakkalaan ja siitä on parhaana esimerkkinä se, että Viljakkalan sankarihautausmaalle on seurakunnan toimesta hankittu muistokynttilöiden turvalliseen ja näyttävään palamiseen soveltuvat muistokynttilöiden suojukset.

 

***************************

 

 

Viljakkalasta kaatui Talvi- ja Jatkosodan aikana lähemmäs kahdeksankymmentä poikaa ja käsittääkseni kaikkien heidän maalliset jäännöksensä saatiin kuljetettua kotiseurakunnan multiin.

 

 

Ylöjärven seurakunta on hankkinut muistokynttilöiden suojukset kaikille sankarihaudoille ja sellainen on myös setäni Reino Erkkilän sankarihaudalla.

 

**************

Arvostan Ylöjärven seurakunnan toimintaa Viljakkalan sankarihautojen hoitoon panostamisesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Jo vuonna 1967 "Pyhäinmiestenpäivän" nimi muutettiin muotoon "Pyhäinpäivä"

Sunnuntai 6.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Vietimme eilen Pyhäinpäivää, joka on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien päivä.

 

Perhekuntamme perinteisiin kuuluu, että Pyhäinpäivänä viemme läheistemme haudoille kynttilät ja muistelemme heitä.

 

 

Viljakkalan kirkko ja kirkkomaa ovat hengellinen kotini, sillä Viljakkalan kirkkomaalle on haudattuina isäni ja äitini sekä heidän molempien vanhempansa.

 

Sinne on haudattuna myös neljä setääni sekä kolme tätiäni ja lukematon määrä naapureita sekä tuttuja kyläläisiä.

 

 

 

Viljakkalan kirkkomaalla on muualle haudattujen muistokivi ja sen äärelle myös eilen laskin sytytetyn kynttilän.

 

 

 

”Oi saanhan joukkoon autuaitten

kans` ystäväini ja omaisten

mä päästä kerran

luo armon Herran”.

 

 

-Esko Erkkilä-

Pyhäinmiestenpäivästä pyhäinpäiväksi

Lauantai 6.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään kirkkovuoden neljänneksi suosituinta kirkkopyhää eli pyhäinpäivää.

 

Pyhäinpäivällä on pitkä historia, sillä ensimmäiset tiedot nykypäiväiseen pyhäinpäivään viittaavasta päivästä ovat 300-luvulta, jolloin alettiin viettämään yhteistä muistopäivää kuolleiden kristittyjen muistoksi.

 

 

Suomessa pyhäinpäivästä tuli vainajien muistolle omistettu päivä vasta 1800-luvulla.

 

 

Pyhäinpäivää vietettiin entisaikaan kiinteällä paikalla eli marraskuun 1. päivänä, mutta vuonna 1955 päivä siirrettiin työviikolta lauantaille eli nykyiselle paikalleen.

 

 

Pyhäinpäivää kutsuttiin vuoteen 1967 saakka pyhäinmiestenpäiväksi, mutta tuolloin nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa – toki pidempääkin versiota näköjään edelleen käytetään.

 

 

 

Tein eilen iltapäivällä hautausmaakierroksen Viljakkalan hautausmaalla ja kierroksen aikana sytytin kynttilöitä läheisteni sekä sukulaisteni haudoille.

 

 

 

 

Päätin kierrokseni muualle haudattujen läheisten muistokivelle, jonne sytytin muistokynttilän ja ajattelin erityisesti Kälviälle haudattua anoppiani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Hautausmaalla tapaa tuttuja!

Sunnuntai 9.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Eilen oli Äitienpäiväaatto ja monien matka suuntautui eilen hautausmaalle.

 

Myös minä kävin perhekuntani kanssa laittamassa ensimmäiset kesäkukat läheistemme haudoille.

 

Hautausmaalle ei kannata mennä kiireellä, sillä rauhallisella tutustumisella hautausmaalla tavoittaa parhaiten sen rauhan ja kiireettomyyden jota ihminen kaipaa.

 

*************

 

Eilisen hautausmaakäyntimme aikana Viljakkalan kirkossa oli meneillään siunaustilaisuus ja huomasin, että kyseessä oli tuttu vainaja.

 

 

Eilen Äitienpäiväaattona hautausmaalla oli useita seurueita, jotka olivat samoilla asioilla kuin me eli laittamassa läheisten haudoille ensimmäisiä kesäkukkia.

 

Tunsin hautapaikat ja lähestyin rohkeasti henkilöitä, jotka ahersivat läheistensä haudoilla. Molemmissa tapauksissa oli kyse koulukavereistani, joiden kanssa kävin Hanhijärven kansakoulua vuosikymmenet sitten.

 

Kansakoulukaverini arvostivat lähestymistäni ja molemmista tapaamisistamme kehkeytyi antoisa muistelutapahtuma.

 

Totesimme, että monet yhteisistä tutuistamme ovat jo siirtyneet sen rajan taakse, josta ei ole paluuta, mutta me saamme jatkaa eloamme täällä.

 

 

Olen kiitollinen eilisistä kohtaamisistani Viljakkalan hautausmaalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Viljakkalan hautausmaan tapahtumat Vapaussodan aikana on tallennettu myös näytelmässä

Sunnuntai 1.11.2020 - -Esko Erkkilä-

 

 

Viljakkalan hautausmaalla on yhä edelleen ainakin yksi valurautainen risti, jossa on ampumajälkiä.

 

Perimätieto kertoo, että ne ovat syntyneet valkoisten ampumina Vapaussodan aikana. Ennen sanottiin, että valkoiset ampuivat kirkkomaalle Parvilahdelta kuularuiskulla, mutta tuskin Parvilahdelta saakka ylsi ampumaan kirkkomaalle. Myöskään ampumajäljet antavat viitteitä, että laukauksia ei ole ammuttu Parvilahdelta.

 

Turun Kaupunginteatterissa esitettiin 1980-luvun alkupuolella näytelmä ”Tulee aika toinenkin, johon sisältyy kohtaus Viljakkalan hautausmaalla.

 

Tarkistin asian aikoinaan Turun Kaupunginteatterista ja sain teatterisihteeri Sari Läikelältä tiedon, että näytelmän ensi-ilta oli 15.11.1982 ja sitä esitettiin kaikkiaan 58 kertaa.

 

Näytelmä on kirjailija Anja Vammelvuon kirjoittama ja sen sovittivat Turun Kaupunginteatterille E. Halttunen sekä Vammelvuon poika Jotaarkka Pennanen.

 

Olin Rouvan kanssa isäntänä pienelle asiakasryhmälle eräässä näytöksessä.

 

”Tulee aika toinenkin” käsittelee näyttelijä-punapäällikkö Aarne Orjatsalon elämää ja eräässä näytelmän kohtauksessa Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla valkoisten kuularuiskusateessa.

 

Näyttelijä Aarne Orjatsalolla oli aikoinaan suhde kirjailija Ain´Elisabet Pennasen kanssa ja tästä suhteesta syntyi Anja Vammelvuon puoliso Jarno Pennanen vuonna 1906.

 

Pennasella ja Vammelvuolla oli aikoinaan kesämökki – Priikooli – Viljakkalassa, joten näytelmän ainekset ovat ilmeisen selvästi tämän kohtauksen osalta syntyneet Viljakkalassa.

 

”Tulee aika toinenkin” oli Turun Kaupunginteatterissa varsinainen ”sukunäytelmä”. Se käsitteli kirjailija Jarno Pennasen isän Aarne Orjatsalon vaiheita, näytelmän oli kirjoittanut Orjatsalon miniä eli Anja Vammelvuo ja sen sovitti Orjatsalon pojanpoika Jotaarkka Pennanen.

 

-Esko Erkkilä-

"Tulee aika toinenkin"

Sunnuntai 3.11.2019 - -Esko Erkkilä-

Aloitin työurani K-ryhmän palveluksessa vuonna 1970, mutta jo samana vuonna joulukuun alussa siirryin Raision Yhtymän palvelukseen, jossa sitten olinkin päivälleen 40 vuotta.
 
Palkkanauhassani luki milloin Oy Vehnä Ab, Raision Tehtaat, Raision Yhtymä tai Rehuraisio Oy, mutta todellisuudessa hoidin koko ajan samoja myynti- tai hankintahommia.
 
Vuonna 1982 sain olla Rouvani kanssa isäntänä Turun Kaupunginteatterissa korruptiotilaisuudessa, kun siellä esitettiin näyttelijä ja rosvopäällikkö Aarne Orjatsalon elämästä kertova teatterikappale.
 
Teatterikappaleen nimi oli ”Tulee aika toinenkin” ja se käsitteli Aarne Orjatsalon värikästä elämää.
 
Näytelmän on kirjoittanut Anja Vammelvuo, joka oli naimisissa Jarno Pennasen kanssa – heidän poikansa Jotaarkka Pennanen ohjasi tuon teatteriesityksen.
 
Anja Vammelvuo on sisällyttänyt hengentuotteeseensa kohtauksen, jossa Aarne Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla punaisten joukoissa, kun Kurun suunnasta Viljakkalaa vapauttamaan hyökänneet Valkoiset tulittavat punaisten asemia.
 
Viljakkalan hautausmaalla on yhä edelleen kolme valurautaristiä, joissa on luotien aiheuttamia vaurioita.
 
Perimätieto kertoo, että luotien aiheuttamat vauriot ovat Valkoisten kuularuiskujen aiheuttamia, mutta toisaalta kerrotaan, että vauriot valurautaristeihin ovat syntyneet, kun punaiset ovat kohdistaneet niihin aseitaan.
 
On niin tai näin, mutta tässä kuvia valurautaristien saamista luodeista:
 
 

 
   
   
 
Anja Vammelvuolla ja puolisollaan Jarno Pennasella oli loma-asunto Viljakkalan Haverissa, jossa myöskin heidän poikansa Jotaarkka Pennanen vietti kesiään, joten kolmikon kytkös Viljakkalaan on ollut todellinen.
 
 
Aarne Orjatsalo oli naimisissa yhteensä neljä kertaa, mutta sen lisäksi hänellä oli vuonna 1906 suhde myös näyttelijä Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja siitä suhteesta syntyi aikoinaan kirjailija Jarno Pennanen; Jotaarkka Pennanen on puolestaan Jarno Pennasen poika.

 

 

Mielenkiintoista viljakkalalaistakin historiaa!

 

 

Liitän tämän pitkän juttuni loppuun Kirsikka Siikalan Helsingin Sanomissa aikoinaan julkaistun teatteriarvostelun ”Tulee päivä toinenkin” –teatteriesityksestä:

 

 

”Koko tämän umpimielisen, vieraantuneen ja säkenöimättömän pitkän teatterisyksyn aikana on saanut etsiä näyttämöiltämme elämänmcrkkiä, että teatteri syttyisi, tarttuisi ja ravistaisi.

Näin kävi Turun Kaupunginteatterissa, kun näytelmä näyttelijä Aarne Orjatsalon kaikkiin suuntiin kytevästä, palavasta elämästä repäisee katsomoa ja esittäjiä erottavan rampin rikki ja rakentaa kiihkeää aatedraamaa. Se on näytelmä, joka impressioissaan sukeltaa läpi suurten maailmanpalojen ja yhden ajassaan väkevästi kiinni olleen suuren taiteilijan luomisen- ja elämisentuskan. Ja samalla se ankkuroituu vahvasti tähän päivään: historiaa keriessään se joka riviltään kuvaa yhä uudelleen ja uudelleen luomisen ehdottomuuden ja kompromissien, antautumisen välistä nuorallatanssia.

Muoto on vaikea, eikä se aina kestäkään. Varsinkin näytelmän alku ja pitkälti koko alkuosa sahaa välillä omaa oksaansa: se ei saa otetta tarinaansa vaan kahlaa laa­jaa materiaaliaan sieltä ja täältä noppien ja nyppien. Koko esitys alkaa epäintensiivisesti ja hahmottomasti sen sijaan että ensimmäi­seksi heitettäisiin tulipallo katso­moon, joku niistä huikeista koh­tauksista, joita sittemmin seuraa yhä tihenevässä tempossa.

Mutta kun esitys syttyy, se suo­rastaan roihahtaa. Se puhuu suo­raan ja välikkeettä katsomolle, jo­ka luissaan ja nahoissaan tuntee is­tuvansa haastettuna ja altavastaa­jana yhtä aikaa erään teatterihisto­rian ja historian vaiheen kulisseissa ja katsomossa.

 

Jos teksti on monimuotoinen kollaasi, on sitä myös itse esitys monine erilaisine teatterityyleineen ja mitään kaihtelemattomine kei­noineen. Jotaarkka Pennasen koko ohjaajantyön skaalassa Tulee aika toinenkin on villein, hurjin ja roh­kein yhteenveto kaikesta aikaisem­masta ja samalla askel uuteen lo­puttomaan teatteriseikkailuun.

Orjatsalon nahkoihin on nyt heittäytynyt Hannu Lauri koko persoonallaan. Tulkinnasta näkee, että roolityö on enemmän kuin roolityö: näyttelijä Hannu Lauri on pannut peliin itsensä ollakseen itse se palava soihtu, jona Orjatsaloa kuvataan. Tällainen teatterityö — meillä yhä harvinaisempi — saa katsojan jälleen kerran uskomaan teatterin mahdollisuuksiin. Hannu Laurin ja Jotaarkka Pennasen yhteistyö on tuottanut tinkimätöntä näyttelijäntaidetta, joka tekee oikeutta objektilleen, historian suurelle näyttelijälle.

Hannu Laurin rinnalla roolihenkilö nimeltä Pikkumies eli Juha Muje käy jatkuvaa dialogia Orjat­salon haastajana, kiirastulena ja kriittisenä kyselijänä tai alter ego­na, joka kulkee matkassa sen joka mutkassa esiin pulpahtaen, ajan yleistä ajattelua argumentoiden tai isäntäänsä hiillostaen. Näiden kah­den näyttelijän kontakti toisiinsa on kuin minän ja kolmannen per­soonan jakamaton ykseys. Heissä kuvataan näyttelijä, jonka peer- gyntiläinen kamppailu omana itse­nä olemisessa ja sen toteuttamises­sa on jatkuva, kipeä prosessi.

Ja heidän rinnallaan tietenkin koko laaja Turun kaupunginteatte­rin näyttelijäkaarti, joka jälleen kerran osoittaa teatteristaan löyty­vän ensemblehengen: yhteisen te­kemisen voiman ja riemun.

Hetkeäkään epäröimättä voi sa­noa, että Tulee aika toinenkin to­della viitoittaa tietä teatterin uudelleensyttymiselle, syksyn pitkän hiljaiselon päättymiselle.”

 

 

-Esko Erkkilä-

Hölmön tölväyksessä kaatui ainakin neljä viljakkalalaista

Tiistai 18.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Talvisodan suomalaisessa sotahistoriassa joulukuun 23. päivä 1939 on synkkä päivä, sillä silloin suomalaiset tekivät Kannaksella kenraaliluutnantti Harald Öhquistin johdolla onnettomasti päättyneen sotatoimen eli ns. Hölmön tölväyksen.

 

 

Muistan, kun pikkupoikana kuuntelin tupakansavusta harmaana olevassa pirtissämme isäni ja vieraina olleiden sotajermujen juttuja Hölmön tölväyksestä. Juttuja vauhditti se pieni sahtitarjoilu, jota silloin meillä oli vieraille tarjolla.

 

 

Hölmön tölväyksessa kaatui nelisensataa suomalaista, haavoittui lähes 800 ja joutui kadoksiin lähemmäs parisensataa soturia.

 

 

Toivottavasti en riko 25.5.2018 voimaanastunutta henkilösuojalakia, kun liitän oheen kuvat niiden Viljakkalan sankarihautausmaalla lepäävien viljakkalalaisten sankarivainajien hautakivistä, jotka kaatuivat Summajoella Hölmön tölväyksessä 23.12.1939.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedän, että monet pirkanmaalaispitäjät menettivät enemmän poikiaan Hölmön tölväyksessä!

***********************

 

 

 

 

Viljakkalan kauniisti hoidetulla sankarihautausmaalla lepää 86 sankarivainajaa ja heistä Hölmön tölväyksessä kaatui neljä Isänmaamme viljakkalalaista puolustajaa.

 

 

Täytyy antaa erityistunnustus Viljakkalan seurakunnan ensimmäiselle kirkkoherralle, rovasti Alexander Fredrik Mikael Bergiukselle, joka aikoinaan päätti seurakunnan luottamushenkilöiden kanssa, että sankarivainajien hautakiviin kaiverretaan sankarivainajan kaatumispaikkakunta. Me sotahistoriasta kiinnostuneet arvostamme rovasti A. F. M. Bergiuksen päätöstä!

 

 

 

 

Viljakkalan sankarihautausmaan ristissä on teksti:

 

Uskollisille pojille kiitollinen kotiseutu

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Eilen klo 11.00 tuli kuluneeksi 74 vuotta Talvisodan päättymisestä

Perjantai 14.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliitto aloitti Talvisodan Suomea vastaan marraskuun 30. päivänä 1939.

 

Sota kesti 105 päivää ja se päättyi 13.3.1940.

Rauhansopimuksessa sovittiin, että sotatoimet lopetetaan mainittuna päivänä klo 11.00 Suomen aikaa.

 

 

 

***************

 

 

 

 

Osallistuin eilen Viljakkalan hautausmaan sankariristillä Viljakkalan Sotaveteraanien järjestämään muistotilaisuuteen ja seppeleenlaskuun klo 11.00.

 

 

 

 

 

 

 

Viljakkalan Sotaveteraanien puolesta seppeleen laskivat sankariristille Pentti Mäensivu (vasemmalla) ja Paavo Mäntyniemi.

 

Veteraaneista oli paikalla heidän lisäkseen Antti Hietaniemi, joka pankinjohtajana Viljakkalassa toimiessaan myötävaikutti työtehtävissäni tarvitsemani ensimmäisen auton hankintaan!

 

 

 

 

 

Seppeleenlaskun jälkeen lauloimme Isänmaan virren eli virren numero 577.

 

 

”Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana”.

*********** 

 

 

 

Koin tilaisuudessa läsnäoloni tärkeäksi, sillä eräs sedistäni – Reino Erkkilä – lepää Viljakkalan sankarihautausmaalla.

 

 

Koin tilaisuuden tärkeäksi myös sen vuoksi, että isäni osallistui etulinjassa Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.

 

Isäni haavoittui kahdesti ja hänellä oli niskassaan ja toisessa ranteessaan tunnusteltavissa kranaatinsirpaleita niin, että hän vei ne muassaan hautaan saakka.  Myös kaksi muuta setääni, jotka lepäävät Viljakkalan kirkkomaassa, osallistuivat sotiimme.

 

 

 

 

 

Pyysin muistotilaisuuden osanottajia seppeleenlaskun ja virrenveisuun jälkeen ryhmäkuvaan sankariristin juurelle.

 

 

************

 

 

Oli mukava osallistua keskusteluihin, jotka koskivat Viljakkalan entistä ja nykyelämää!

 

Vähän harmittaa, että ole ryhtynyt osallistumaan Viljakkalan perinnepiirin toimintaan – huomasin, että alan olla siinä iässä, jotta minulla olisi ehkä jotain annettavaa Viljakkalan perinnetietouden keräämisessä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Viljakkalan hautausmaan tapahtumat Vapaussodan aikana on tallennettu myös näytelmässä

Tiistai 23.8.2011 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen luodinrei´istä, jotka ovat Viljakkalan hautausmaan vanhoissa risteissä.

Turun Kaupunginteatterissa esitettiin 1980-luvun alkupuolella näytelmä ”Tulee aika toinenkin”, johon sisältyy kohtaus Viljakkalan hautausmaalla.

 

Tarkistin asioita Turun Kaupunginteatterista ja sain teatterisihteeri Sari Läikelältä tiedon, että näytelmän ensi-ilta oli 15.11.1982 ja sitä esitettiin kaikkiaan 58 kertaa. Näytelmällä oli siis varsin hyvä menestys Turussa.

 

Näytelmä on kirjailija Anja Vammelvuon kirjoittama ja sen sovittivat Turun Kaupunginteatterille E. Halttunen sekä Vammelvuon poika Jotaarkka Pennanen.

 

Minulla oli tilaisuus olla läsnä yhdessä näytelmän näytöksessä.

 

”Tulee aika toinenkin” käsittelee näyttelijä-punapäällikkö Aarne Orjatsalon elämää ja eräässä näytelmän kohtauksessa Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla valkoisten kuularuiskutulessa.

 

Näyttelijä Aarne Orjatsalolla oli aikoinaan suhde kirjailija Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja tästä suhteesta syntyi Anja Vammelvuon puoliso Jarno Pennanen vuonna 1906.

 

Pennasella ja Vammelvuolla oli kesämökki – Priikooli – Viljakkalassa, joten näytelmän ainekset ovat ilmeisen selvästi tämän kohtauksen osalta syntyneet Viljakkalassa.

 

Käsittääkseni Priikoolia isännöi nykyään Jotaarkka Pennanen.

 

”Tulee aika toinenkin” oli Turun Kaupunginteatterissa varsinainen ”sukunäytelmä”. Se käsitteli kirjailija Jarno Pennasen isän Aarne Orjatsalon vaiheita, näytelmän oli kirjoittanut Orjatsalon miniä eli Anja Vammelvuo ja sen sovitti Orjatsalon pojanpoika Jotaarkka Pennanen!

 

Heitän ajatuksena pirkanmaalaisille näyttämötaidepiireille, että olisiko ”Tulee aika toinenkin” -näytelmän ottaminen ohjelmistoon paikallaan? Ainakin minä menisin näytelmän uudestaan katsomaan.

 

-Esko Erkkilä-

Luodinreikiä Vapaussodan ajalta Viljakkalan hautausmaan hautamuistomerkeissä

Maanantai 22.8.2011 - -Esko Erkkilä-

Vapaussodasta on kulunut yli 93 vuotta, mutta muistoja sodan taisteluista on vielä tänäänkin nähtävissä Viljakkalan hautausmaalla. Muutamissa hautaristeissä on luodinreikiä, jotka ovat syntyneet Vapaussodan taisteluissa.

 

Valkoiset etenivät Kurun suunnasta kohti Kyröskoskea Viljakkalan kautta ja luodinreiät ovat Viljakkalan taistelujen aikana syntyneet hautaristeihin.

 

Muistan, kun lapsena kuuntelin aikuisten juttuja, että kuularuiskulla olisi ammuttu Parvilahdelta kirkonmäkeen ja hautaristit saivat silloin osumia. Parvilahdelta on kuitenkin mielestäni liian pitkä matka kirkonmäelle, joten oletan, että ampumamatka on ollut lyhyempi. Hautausmaalle on ehkä ammuttu jostain nykyisen Lehtomäen tienhaaran tuntumasta.

 

 

Peltinen hautamuistomerkki, jonka alla lepäävästä vainajasta ei enää saa selkoa. Hautamuistomerkissä on kuitenkin selvästi havaittavissa Vapaussodan aikana syntyneet luodinreiät.

 

 

Karhen Muotiaisilta kotoisin olleen entisen talollisen pojan Wilhelm Nisulan valurautaristi on saanut luodinreiän ja ristin toinen sakara sekä ristin yläosa ovat myös kokeneet kovia.

 

 

Tässä lepää Henriikka Kallentytär Jutila, joka syntyi 1828 ja kuoli 1898. Myös hänen valurautainen hautaristinsä on saanut osumia.

 

Muistelen, että Viljakkalan hautausmaalla oli ennen enemmän hautaristejä, joissa oli Vapaussodan aikana syntyneitä luodinreikiä.

 

Ehdotan, että Viljakkalan seurakuntapiiri huolehtii jäljellä olevien ainutlaatuisten ”sotamuistojen” kunnostamisesta siten, että ne ovat vielä tulevienkin sukupolvien nähtävissä.

 

-Esko Erkkilä-