Vaalien tulokset ovat paras todiste puolueiden menestymisestä!Sunnuntai 23.4.2023 - -Esko Erkkilä- Facebookin ”muisteluosion” innoittamana ryhdyin vertailemaan Suomen Keskustan menestymistä Tampereella eduskuntavaaleissa 2015 ja eduskuntavaaleissa 2023.Sain aikoinaan toimia Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana kuuden vuoden ajan ja vuoden 2015 eduskuntavaalit ajoittuvat vastuualueeni piiriin.Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Keskusta sai Tampereella 13.396 ääntä ja se merkitsi 10,5 prosenttia annetuista äänistä.Kahdeksan vuotta myöhemmin eli 2.4.2023 järjestetyissä eduskuntavaaleissa Keskustaa äänesti Tampereella 5.305 äänestäjää ja se merkitsi 3,6 prosentin ääniosuutta!Keskustan kannatus Tampereella on kahdeksassa vuodessa siis alentunut 10,5 prosentista 3,6 prosenttiin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalien tulokset ovat paras todiste puolueiden menestymisestä!, Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, eduskuntavaalit 2015, eduskuntavaalit 2023, Keskustan menetys Tampereella, Keskustan menestymättömyys Tampereella, Miksi Keskusta hiipuu?, |
Vaaleissa ehdokkaaksi lähtevän pitää varautua myös paljon pienempään äänimäärään kuin itse kuvitteleeTiistai 5.5.2020 - -Esko Erkkilä- Toimin agribisneksessä hieman yli neljäkymmentä vuotta ja jäin eläkevaariksi vuonna 2010.Vastuullisissa bisnestehtävissä ei ole viisasta politikoida, sillä asiakkaat koostuvat alalla kuin alalla kaikkien puolueiden kannattajista.Kaikesta huolimatta lähdin kuntavaaliehdokkaaksi jo vuonna 2008 järjestetyissä vaaleissa ja sain sen verran ääniä, että minut valittiin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajaksi.Seuraavien kuntavaalin jälkeen Infra-pestini jatkui johtokunnan jäsenenä ja viime kuntavaalien jälkeen olen ollut Tampereen Vanhusneuvoston jäsen.Noihin vuosiin sisältyy myös parivuotinen luottamushenkilötehtäväni Tampereen Keskusvaalilautakunnan jäsenenä - mielenkiintoinen tehtävä sekin!Tampereen keskustalaiset halusivat 2013 – 2018 välisen ajan eli kuuden vuoden jakson, että olin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja.Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa saimme Tampereella 10,5 %:n ääniosuuden ja se olikin vaatimattomuudessaankin hyvä, sillä seuraajani puheenjohtajakaudella vuoden 2019 eduskuntavaaleissa kannatuksemme enemmän kuin puolittui ja se oli vain 4,9 %!*********************Puheenjohtajakauteeni liittyy myös tämän juttuni otsikko, sillä eräs Tampereen ulkopuolinen eduskuntavaaliehdokas pettyi vuonna 2015 Pirkanmaalta saamaansa äänisaaliiseen ja on nyt häiriköinyt kimpussani jopa kaksikin kertaa viikossa – minulla ei ole pienintäkään osaa eikä arpaa kyseisen ehdokkaan heikkoon vaalitulokseen, mutta sontaa on satanut päälleni.Kyseinen henkilö rutisee jatkuvasti nykyisen hallituksen tekemistä päätöksistä, jotka ovat hänen mielestään päin … sanonko, että mitä päin?
Pinnani paloi eilen ja sanoin suorat sanat tuolle vittuilijalle ja kehoitin häntä kasvamaan mieheksi. Totesin hänelle myös näin: ”Pyöri omassa katkeruudessasi”!*******************Mikäkö on tarinan opetus?Vastuulliset tehtävät kirvoittavat omasta mielestään korvaamattomat henkilöt löytämään syitä omaan epäonnistumiseensa vastuunkantajista.Sen toki kestän, mutta rajansa silläkin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit 2015, eduskuntavaalit 2019, kunnallisvaalit 2008, Tampereen Infra Liikelaitos, vaalitulos voi olla ehdokkaalle pettymys, huonoa henkilökohtaista vaalitulosta on turha laittaa muiden syyksi, |
Tänään ratkaistaan, että saadaanko Suomi kuntoon!Sunnuntai 19.4.2015 - -Esko Erkkilä- Siniristiliput liehuvat saloissa ja kertovat, että tänään ratkaistaan Suomessa paljon.
Tänään on eduskuntavaalien äänestyspäivä ja vaalin tuloksena ratkaistaan Suomen tulevaisuus.
Ennusmerkit näyttävät hyviltä, mutta mikään ei ole varmaa ennen kuin viimeinenkin vaaliuuraan pudotettu äänestyslippu on laskettu.
Hoidin oman kansalaisvelvollisuuteni jo ennakkoäänestyksen aikana, joten kannoin oman korteni siihen kekoon, joka valtuuttaa Juha Sipilän joukkueineen aloittamaan työn, joka ei tule olemaan helppo.
Kokoomusjohtoinen sekasorto on ajanut Suomen talouden tilanteeseen, jossa tarvitaan selkeää johtajuutta ja maamme johtamista pois siitä apatian tilanteesta, johon Katainen, Urpilainen ja Stubb ovat maamme ajaneet.
Katainen ja Urpilainen hyppäsivät pois hukkuvasta laivasta ja jättivät laivan ajelehtimaan.
En luonnollisestikaan tiedä vaalitulosta, kun kirjoitan näitä rivejä lauantai-iltana 18.4.2015.
Vahva tuntumani vaalikentiltä on, että kokoomuslaiset pysyvät häntä koipien välissä loukoissaan ja eivät pysty näissä vaaleissa mobilisoimaan harventuneita joukkojaan niin, että surkeus Suomessa jatkuisi.
Kuvatkoon nämä viisi ”Suomi kuntoon” –nappia kukin kymmentä keskustalaista kansanedustajaa, joiden valinta Suomen kuntoon laittamiseksi varmistuu tänään illansuussa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Eduskuntavaalit 2015, Eduskuntavaalit 19.4.2015, Juha Sipilä, hallitusneuvottelut 2015, |
Mielenkiintoinen tilanne vaalikentillä; puolue on valittu ja vasta nyt valitaan ehdokasta!Perjantai 3.4.2015 - -Esko Erkkilä- Omaan melkoisen kokemuksen viime aikojen erilaisista vaalitilaisuuksista ja nyt myös kahden päivän tunnelmat Tampereen Keskustorin vaalimökeiltä.
Tilanne on Keskustan kannalta oikein hyvä, sillä kansalaiset ovat valinneet puolueen, jota äänestävät, mutta ehdokas on vielä ”hakusessa”!
Kansalaiset ovat tehneet viisaan valinnan joilla valittu puolue on Keskusta.
Kansalaiset haluavat äänestää Juha Sipilää, mutta kun se on mahdollista ainoastaan Pohjois-Pohjanmaalla, he tutkailevat Keskustan ehdokasgallerioita, jotka ilmestyivät katukuvaan 1.4.2015.
Keskustan listoilta löytyy henkilö, joka on arvoisensa Juha Sipilän tiimin jäseneksi seuraavassa eduskunnassa.
Sain olla kiinnittämässä Keskustan ulkomainosjulisteita Tampereen katukuvaan varhain aamulla huhtikuun 1. päivänä.
Joku saattaa olla sitä miltä, että olen jäävi arvostelemaan puolueiden ulkomainosjulisteita, mutta ainakin Pirkanmaalla Keskustan ulkomainosjuliste pärjää varmasti vertailussa.
Ihmettelen, että monet puolueet eivät ota vakavasti vaalien ulkomainontaa, sillä mm. Tampereen ykköspaikalla eli Raatihuoneen edessä olevilla mainospaikoilla oli 2.4.2015 klo 11.00 vielä useita tyhjiä paikkoja.
Kertovatko tyhjät paikat, että monet puolueet ovat jo tässä vaiheessa luovuttaneet!
Kannustan puoluevalinnan Keskustan suuntaan tehneitä kansalaisia perehtymään Keskustan ehdokkaisiin – olen varma, että sieltä löytyy jokaiselle juuri se oikea henkilö, jonka pystyy kelpuuttamaan kansanedustajaksi 19.4.2015 pidettävissä eduskuntavaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit 2015, eduskuntavaalit 2015 Pirkanmaalla, vaalien ulkomainonta 2015, |
Kaikki haluavat olla kavereita markkinajohtajan kanssaTiistai 31.3.2015 - -Esko Erkkilä- Liike-elämässä pätee ja ei päde totuus, että kaikki pyrkivät olemaan samoilla linjoilla markkinajohtajan kanssa.
Olen huomannut, että politiikassa tuota ”ei päde” –vaihtoehtoa ei tunneta, sillä kaikki pyrkivät olemaan tiiviisti markkinajohtajan rinnalla ja hyötymään markkinajohtajan imusta.
Gallup-luvuissa Keskusta on tällä hetkellä markkinajohtaja ja kavereista meillä ei ole puutetta.
Markkinajohtajan pitää politiikassa olla nöyrä sekä luonnollinen ja sitä peräänkuulutan itseltäni sekä kaikilta keskustalaisilta.
Emme saa ylpistyä ja siihenhän ei ole pienintäkään syytä, sillä yhtään ääntä eduskuntavaaleissa 2015 ei ole annettu.
Tässä iässä ja tällä kokemuksella uskaltaa lähestyä ketä vaan – toista oli nuorena myyntimiehenä, jolloin joissakin tapauksissa poti rimakauhua.
Nyt rimakauhua en tunne ja varmasti uskallan lähestyä kaikkia poliitikkoja – on kieltämätön totuus, että rintataskusta kaivettu käyntikortti, josta ilmenee kytkentäni Keskustaa, avaa kaikki portit.
Puolueiden keskinäinen luottamus on tässä tilanteessa, jossa Suomi kyntää taloudellisesti syvällä, kaiken A ja O.
Tarvitsemme toinen toistamme, sillä yksikään puolue ei tästä tilanteesta yksin voi Suomea pelastaa.
Odotan suurin odotuksia huomista, jolloin Tampereen Keskustorilla alkaa Vaalimökkikausi.
Keskusta sai kohtuullisen hyvän paikan, sillä Vaalimökkimme sijaitsee toisena Raatihuoneelta kohti Tampereen Teatteria. Ykköspaikka olisi tietysti ollut ykköspaikka, mutta nyt se meni Kristillisdemokraateille.
Toisella puolellamme naapurinamme on SDP.
Toivon, että Vaalimökkiaika sujuu sopuisasti, vaikka ainekset riitaisuuteenkin ovat olemassa.
**********************
Lupaan omalta osaltani, että tulen kuljeskelemaan eri puolueiden Vaalimökeillä ja pyrin luomaan uusia suhteita kilpaileviin puolueisiin sekä verestämään vanhoja suhteita!
Toivottelen myös muiden puolueiden edustajia poikkeamaan Keskustan Vaalimökillä – aina me kahvit tarjoamme ja parhaassa tapauksessa kuumat mehut, joiden raaka-aineena on käytetty mökkitontillamme Viljakkalan Majajärvellä kasvaneita erilaisia puutarhamarjoja!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Vaalimökki Keskustorilla, Vaalimökit Tampereen Keskustorilla, Eduskuntavaalit 2015, |
Keskustavammaisten kuningasTorstai 23.10.2014 - -Esko Erkkilä- Ex-pääministeri Paavo Lipponen on julkaissut muistelmiensa toisen osan – ”Murroksen aika” – tiistaina 21.10.2014.
Olen julkisuudessa olleiden kommenttien varassa, mutta se on tullut selväksi, että Lipposen todellinen vamma on Keskusta-kielteisyys.
Lainaan tämän juttuni otsikoksi osaa entisen kuntaministeri Hannes Mannisen lausumaa, kun hän toteaa Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden´n facebook-sivuilla Lipposen muistelmista näin:
”Lipponen on todella keskustavammaisten kuningas. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.”
Olen aina arvostanut Anneli Jäätteenmäkeä, sillä hänen johdollaan Keskusta pystyi nujertamaan Lipposen ylivallan vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.
Jäätteenmäen voitto sinetöi Lipposen kuningastien katkaisun ja samalla se oli alkusysäys sille, että demarien kannatus mataa nykyisin 16 prosentin maisemissa.
Paavo Lipposen Keskusta-kaunaisuus on aina ollut tiedossa, mutta tässä poliittisessa tilanteessa sen uusi julkituominen ei varmaankaan ole SDP:n etu. Menneisyyden miehen olisi parempi olla hiljaa – ei Keskustan vaan erityisesti SDP:n kannalta.
SDP on ilahduttavasti saanut viimeisimpien gallup-tulosten mukaan hieman tuulta siipiensä alle ja se on valtakunnan kannalta hyvä asia.
On Suomen etu, että SDP:llä on kohtuullinen kannatus, mutta Paavo Lipposen Keskusta-vammaisuus ja sen esiintuominen ei SDP:n kannatusta, eikä sen ”hovikelpoisuutta” kohota.
Kaikki on mahdollista kevään eduskuntavaaleihin mennessä, mutta gallup-tulosten perusteella näyttää olevan mahdollista, että SDP kohoaa Antti Rinteen johdolla merkittäväksi tekijäksi maamme politiikassa.
Haluaako Paavo Lipponen Keskusta-kaunaisuudellaan lyödä kapuloita Antti Rinteen rattaisiin?Siltä ulkopuolisesta tuntuu.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Lipponen, Murroksen aika, Paavo Lipposen muistelmat, Lipposen kuningastien päättyminen, Anneli Jäätteenmäki, pääministeri Anneli Jäätteenmäki, Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, Antti Rinne, SDP, eduskuntavaalit 2015, |
Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry avasi pelin!Keskiviikko 20.11.2013 - -Esko Erkkilä- Sain eilen mieluisan tekstiviestin, kun Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Raija Moilanen ilmoitti, että paikallisyhdistys on päättänyt ehdottaa kansantaitelija, kansanedustaja Mikko Alataloa kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen ehdotus merkitsee, että Mikko Alatalo on ensimmäinen Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistysten jäsenistä, jota on virallisesti ehdotettu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti ilmoitti Keskustan Pirkanmaan piirin syyskokouksessa lauantaina 16.11.2013, että hän on käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Ei varmaan tarvitse odottaa montaakaan päivää, kun jokin Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistyksistä ilmoittaa virallisesti ehdottavansa Pirttilahtea kansanedustajaehdokkaaksi.
**********
Keskustan kansanedustajaehdokkuuden tavoitteleminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa on tiukka päätös, sillä on selvää, että Kataisen-Urpilaisen hallituksen rakenteleman konkurssipesän selvittäminen ei tule olemaan helppo tehtävä.
Onneksi – näin vahvasti uskon - kansa antaa vahvan luottamuslauseen Keskustalle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalikampanjassa on keskustalaisten kuitenkin pidettävä mielessä, että ”konkurssin” korjaustoimenpiteet tulevat olemaan raskaita ja niiden toteuttamiseen tarvitaan vahva mandaatti seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Käytin tarkoituksellisesti termiä ”seuraavissa eduskuntavaaleissa”, sillä ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat hyvinkin mahdolliset.
*********
Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja osaan antaa arvoa sille, että ehdokasasettelu on nopeaa ja aktiivista. En pitänyt lainkaan siitä, että jotkut ehdokkaat pihtasivat ehdokkuuttaan viime tunneille saakka ja sitten ”korvat luimussa” kävivät viime minuuteilla allekirjoittamassa ehdokaspaperit piiritoimistolla.
*********
Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus on linjannut, että paikallisyhdistysten pitää ilmoittaa ehdottamiensa kansanedustajaehdokkaiden nimet piirihallitukselle 14.2.2014 mennessä.
Odotan lähipäivinä ja lähiviikkoina runsaasti ilmoituksia henkilöistä, joita paikallisyhdistykset ehdottavat kansanedustajaehdokkaiksi.
*********
Oletan, toivon ja pidän todennäköisenä kansanedustajaehdokkaita ilmestyvän Keskustan listoille niin paljon, että saamme Pirkanmaalla järjestää jäsenäänestyksen niistä henkilöistä, jotka pääsevät kansanedustajaehdokkaiksi.Toivon, että jäsenäänestyksiin päädytään myös muissa Keskustan piirijärjestöissä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, eduskuntavaalit 2015, Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry, Raija Moilanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan Pirkanmaan piiri ry, eduskuntavaalit 2015, |
Väyrynen on ajoituksen mestari!Lauantai 2.2.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan vaalivankkurit lähtivät hienosti liikkeelle kohti ensi vuoden Europarlamenttivaaleja ja seuraavan vuoden Eduskuntavaaleja, kun VTT Paavo Väyrynen ilmoitti olevansa ehdokkaana molemmissa vaaleissa.
Paavo Väyrynen ilmoitti asiasta blogissaan 29.1.2013.
Väyrynen taustoittaa ehdokkaaksi lähtemistään näin:
”Ilmoitan ehdokkuuksistani jo nyt ennen muuta Britannian pääministerin David Cameronin äskettäisen linjapuheen innoittamana. Cameronin avaus käynnistää todellisen keskustelun EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta.”
Suosittelen lukemaan Väyrysen blogin osoitteessa www.vayrynen.com.
Uskallan ennustaa, että tuota nettiosoitetta tullaan kaikkien politiikasta kiinnostuneiden toimesta seuraamaan tiiviisti ainakin seuraavat kaksi ja puoli vuotta!
Keskustalla tulee olemaan vahva ehdokaslista runsaan vuoden kuluttua järjestettävissä Europarlamenttivaaleissa. Sanon näin, vaikka osaan arvailla vasta osan ehdokasnimistä.
Keskustan istuvista mepeistä Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula ovat jo nyt vahvistaneet olevansa ehdokkaina 8.6.2014 järjestettävissä Europarlamenttivaaleissa. Toivon, että myös Riikka Manner päätyy siihen, että asettuu uudelleen ehdokkaaksi.
Jäätteenmäki, Takkula, Manner ja Väyrynen olisi sellainen kvartetti, että muilla puolueilla ei ole esittää vastaavaa ehdokasjoukkoa.
On varmaa, että myös muita keskustalaisia kiinnostaa Europarlamenttivaaliehdokkuus, sillä veikkaan tästä kvartetista löytyvän ministereitä vuonna 2015 muodostettavaan Juha Sipilän ensimmäiseen hallitukseen.
Viides ja ilmeisesti myös kuudes sija Keskustan listalla Europarlamenttivaaleissa 2014 merkinnevät paikkaa Brysselin koneessa vuoden 2015 keväästä eteenpäin, sillä seuraavat Eduskuntavaalit järjestetään 19.4.2015!
Toivon, että tapaan Anneli Jäätteenmäen, Hannu Takkulan, Riikka Mannerin ja Paavo Väyrysen tänään sekä huomenna Helsingissä järjestettävillä Keskustan toiminta- ja politiikkapäivillä sekä ”maaohjelman” jälkeen toteutettavalla Tallinnan-risteilyllä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Riikka Manner, Hannu Takkula, Europarlamenttivaalit 2014, Eduskuntavaalit 2015, David Cameron, www.vayrynen.com, |