Kyllä sipuleita pitää istuttaa myös ensi vuonna!Keskiviikko 15.10.2025 - -Esko Erkkilä- Sain eilen laitettua viimeisetkin keltasipulit……varastointikuntoon ja ilokseni sain kuulla, että myös perhekuntamme nuorimmainen on suuri sipulinystävä, vaikka muuten onkin melkoisen kronkeli kaikelle suuhunpantavalle.Olen perhekunnassamme sipulinkasvatuksen vastuuhenkilö ja mielellään sitä olenkin.Tavallista keltasipulia meillä oli kasvamassa viime kesänä eniten, mutta sen lisäksi myös punasipulia, ryvässipulia sekä hopeasipulia – valkosipuli tietysti on luku sinänsä, sillä sitä meillä on ollut jo vuosikymmenet!**************Sipulithan eivät kaupassakaan maksa maltaita, mutta onhan se tärkeää, että sipulit ovat omassa maassa kasvaneita!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä sipuleita pitää istuttaa myös ensi vuonna!, Keltasipuli, Punasipuli, Ryvässipuli, Hopeasipuli, Valkosipuli, |
Hopeasipuli on sipuleiden aatelia!Sunnuntai 5.10.2025 - -Esko Erkkilä- Vähäinen tarjonta ja siemensipuleiden tavallisia sipuleita korkeampi hinta ovat olleet ainakin osasyy sille, että hopeasipuli ei ole meillä saanut kovinkaan suurta osuutta trekoolissa kasvatetuista sipuleista.Viime kesänä meillä kuitenkin oli tavanomaista enemmän hopeasipulia ja……se näkyy myös sipuleiden sadonkäsittelyvaiheessa!******************Sen maku on makeampi ja miedompi kuin tavallisella keltasipulilla, joten se sopii hyvin syötäväksi raakanakin.Kuivassa ja viileässä paikassa hopeasipulin sanotaan säilyvän kuukausia, huoneenlämmössäkin noin yhden kuukauden. Makeutensa takia sitä suositellaan säilytettäväksi jääkaapissa, 5–8 °C lämpötilassa.*****************Aion vakavasti harkita, että ensi vuonna meillä kasvatetaan enemmän hopeasipulia kuin aikaisemmin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hopeasipuli on sipuleiden aatelia!, Hopeasipuli, |
Sipulien sadonkorjuussa kotiuttaminen alkoi!Keskiviikko 24.9.2025 - -Esko Erkkilä- Sipulisadostamme muodostui vähintään kohtuullinen ja sadon kotiuttaminen Tampereelle alkoi eilen.Meillä oli kasvamassa tavallista ruokasipulia, punasipulia, ryvässipulia, hopeasipulia sekä tietysti valkosipulia.Mökille jäi vielä jonkin verran tavallista ruokasipulia sekä valkosipulia, mutta henkilöauton peräkärryssä……eilen oli jo kymmenkunta leipomo- ja lihalaatikollista kaikkia sipulilaatuja!Nyt alkaa sipuleiden kuivaaminen pannuhuoneessa ja autotallissa sekä tietysti aktiivinen ruoanlaitto erilaisia sipuliruokia!************Siinäpä sitä hommaa riittää!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipulien sadonkorjuussa kotiuttaminen alkoi!, Ruokasipuli eli keltasipuli eli kepasipuli, Punasipuli, Ryvässipuli, Hopeasipuli, Valkosipuli, |
Hopeasipuli on sipuleiden aatelia!Torstai 4.9.2025 - -Esko Erkkilä- Löysin trekoolimaalta parinkymmenen rivimetrin verran hopeasipulia, jota en siihen paikkaan muistanut istuttaneeni.Löydös ilahdutti minua suuresti ja iloani lisäsi se, että olin lannoittanut nämä rivimetrit kunnollisesti, joten sipulit olivat hyvänkokoisia.*******************Aluksi luulin, että hopesipulisatoni……oli vain tuohon siniseen pienlaatikkoon mahtuneen verran, mutta tuo löydökseni vaatikin hieman suuremman korin!Hopeasipuli on miedon makuinen ja……kaunis katsella.******************Hopeasipulin siemensipulit ovat huomattavasti kalliimpia kuin tavallisten sipulien siemensipulit ja niiden saantikaan ei kaikista puutarhaliikkeistä ole varmaa, mutta onhan hopeasipulit sellaisia, että niiden istutusalaa pitää kasvattaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hopeasipuli on sipuleiden aatelia!, Hopeasipuli, |
Kyllä sipulit pitää olla itsekasvatettuja!Sunnuntai 29.6.2025 - -Esko Erkkilä- Itsekasvattaminen tuo sipuleille sellaista lisäarvoa, jota kaupasta ostetuilla sipuleilla ei ole.Parhaillaan elämme aikaa, jolloin sipulimaalla on toimittava ahkerasti, sillä monenlaiset rikkakasvit pyrkivät ottamaan valta-aseman sipuleista.**************Olen muutama päivä sitten perannut haralla sipulimaamme kaksi vasemmanpuoleisinta riviä ja eilen oli suunnitelmissa käsinperkaaminen niiden vieressä olevilta kahdelta seuraavilta riveiltä!Perkaamisessa oli suuri apu laskettelupulkista, joihin peratut rikkakasvit oli kätevintä laittaa – laskettelupulkat ovat trekoolimaiden hoidossa muutenkin tärkeitä kapistuksia!***************Homma tuli hoidetux ja seuraavaksi ajattelinkin jatkaa harauksin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä sipulit pitää olla itsekasvatettuja!, Punasipuli, Hopeasipuli, Ryvässipuli, Keltasipuli, |
Sipulit on nyt istutettu!Lauantai 28.5.2022 - -Esko Erkkilä- Eilen sain sipulin istutushommat tehtyä, kun 9 kiloa sipulinsiementä sain istutettua.Yhdeksällä kilolla sain istutettua 137 rivimetriä.Harmittelen, että nyt en löytänyt lainkaan erikoissipuleiden siemensipuleita, en edes ryvässipuleita.Sipulinistuttamisessa noudatin tälläkin kertaa kotona 1950-luvulla oppimaani eli siemensipulit pitää ennen istuttamista upottaa tuhkaliemiveteen pariksi tunniksi, jotta naattihome pysyy sipuleista loitolla!Sipulinistuttamisen kruunasi sopiva sade, joka antaa hyvät vauhdit sipuleiden alkukasvulle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipulit on nyt istutettu!, istukassipuleiden istuttaminen, punasipuleiden istuttaminen, ryvässipulit, hopeasipulit, naattihome, naattihomeen estäminen, tuhkaveteen upottaminen estää naattihometta, |
Perhekuntamme sisäisen tehtävänjaon perusteella sipulien viljelytoimenpiteet kuuluvat minulle!Lauantai 19.6.2021 - -Esko Erkkilä- Viljelemme keväällä istutettavista sipuleista tavallista istukassipulia, punasipulia sekä ryvässipulia.Hopeasipulin siementä en tänä keväänä löytänyt, joten sitä ei nyt viljelyssä ole.Istukassipulia, punasipulia sekä ryvässipulia on istutettu seitsemään 25 metrin pituiseen riviin ja……niiden lisäksi niitä on muutamassa lyhemmässäkin rivissä, joten rivien kokonaispituus on hieman yli 200 metriä!Eilen ottamistani valokuvista näkee, että sipulikasvustomme on hyvässä kasvukunnossa, sillä rikkakasvit olen konttaamalla kitkenyt pois.****************************
Nyt harkitsen, että pitäisikö sipuleille vielä antaa ripaus lannoitetta – sadetusta ne joka tapauksessa kaipaavat!Kohtuullista sipulisatoa odotellen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipulien viljelytoimenpiteet, tavallinen istukassipuli, istukassipuli, punasipuli, ryvässipuli, hopeasipuli, sipulimaan lannoittaminen, sipulimaan sadettaminen, |
Se oli siemensipulien istutuspäivä eilen!Lauantai 15.5.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen oli päivä, jolloin sain istutettua 175 rivimetriä erilaisia sipuleita eli tavallista keltaista istukassipulia, ryvässipulia, punasipuleita sekä salottisipuleita.Siemensipulit alkavat olla kaupoista huvenneet, sillä mm. hopeasipulin siemensipuleita en enää löytänyt.Onneksi syksyllä istutetut valkosipulit ovat hyvässä kasvussa, joten ”sipuleissa löytyy”!Perhekunnan sisäisessä työnjaossa sipulimaiden rikkakasvien perkaaminen kuuluu minulle, joten minun ei tarvitse kuunnella puheita liian suurista sipuli-istutuksista ja sen vuoksi tavoitteenani onkin päästä sipuli-istutuksissa 200 rivimetriin!*****************Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen jäsenenä sain sähköpostiviestin, että Läheltä Sinulle –markkinat järjestetään 4.9.2021 ja sinne pitää saada myytävää.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siemensipuleiden istuttaminen, istukassipuli, ryvässipuli, punasipuli, salottisipuli, hopeasipuli, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma, |
Nyt on sipuleiden sadonkorjuun aika!Lauantai 22.8.2020 - -Esko Erkkilä- Sipulit ovat eräs tärkeimmistä puutarhakasveistamme ja nyt on niiden sadonkorjuuaika.Meillä on ollut kasvussa valkosipuleiden lisäksi ryvässipulia, istukassipulia, punasipulia ja hopeasipulia.Ryvässipulia oli vain sen verran, että voi sanoa ja eihän sen satotasokaan ole kummoinenkaan.********************Sipulisatomme mahtui kolmeen kottikärrylliseen, mutta toki nostamatta jäi ainakin yhden kottikärryllisen verran.Istukassipuli on sipulinkasvatuksemme kulmakivi, mutta……tänä vuonna punasipuli vei satomäärältään kärjen.Punasipulilla saadaan ruuanlaittoon värikkyyttä.Erityisen tyytyväinen olen hopeasipulin satoon, sillä se oli sipulinviljelymme historiassa laadultaan ja määrältään kaikkien aikojen paras!Esikuivatamme sipulimme viiskerroksisen sipulinkuivurimme verkoilla ja esikuivatuksen jälkeen kuivatus tapahtuu pannuhuoneessa ja varastointi autotallissa.Nyt toivomme mukavia syyspäiviä, jotta sipulit voivat esikuivua mökkimaailmassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipulien kuivattaminen, sipulien esikuivatus, ryvässipuli, istukassipuli, punasipuli, hopeasipuli, valkosipuli, |
Siemenpussien saapuminen merkitsee, että nyt mennään vauhdilla kevättä kohtiLauantai 12.1.2019 - -Esko Erkkilä- Posti toi eilen mieluisan paksun kirjeen, sillä minulle saapui viisi pussillista erilaisia sipulinsiemeniä!
Valkosipulin siemensipulit ja porkkanan sekä palsternakan siemenet ovat jo hangen alla riveissä vartoomassa kevään tulemista ja sitä, että pääsevät kasvamaan. ************
Tilasin muutama päivä sitten neljänlaisia sipulinsiemeniä netin kautta ”Siemenkauppa.com” – osoitteesta ja paksuhko siemeniä sisältänyt kirjelähetys saapuikin eilen.
Lähetyksessä oli seuraavanlaiset siemenet:
Jättisipuli Tätä odotan suurella mielenkiinnolla, sillä olen jo monta vuotta ajatellut, että jättisipulia pitäisi kokeilla.
Hopeasipuli Tätä olen joskus kokeillut ja on maultaan hieno sipuli!
Keltasipuli
Pillisipuli
**************
Tavarantoimittaja oli laittanut kaupanpäälle extra-pussillisen Rukolaa (ruotsiksi sinappikaali).
Mielestäni koko parttian hinta toimituskuluineen oli kohtuullinen eli 13,70 euroa.
Sipulinsiemenet on saatu ja nyt alkaa kova ahertaminen esikasvatuksen merkeissä.
Saapa nähdä, että onnistunko uusien sipulilajien kasvattamisessa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.siemenkauppa.com, jättisipuli, hopeasipuli, keltasipuli, pillisipuli, Rukola eli sinappikaali, senapskål, |