Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Olemme itse syypäitä tähän surkeuteen!

Perjantai 14.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen Pankki totesi, että tänä vuonna kansantuote pienenee 0,8 %.

 

On surullista, että huhtikuussa teollisuuden tuotanto putosi 10 % edellisvuodesta – kuljemme kohti katastrofia!

 

Ehkä kaikki surkeus ei ole Kataisen-Urpilaisen hallituksen aikaansaannosta, mutta hallituksen toiminta ei ole edes luomassa mahdollisuuksia taloutemme kohenemiseksi.

 

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen (SDP) näkee demaritaustastaan huolimatta, että nyt hallituksen olisi ”otettava lusikka kauniiseen käteen” ja aloitettava neuvottelut opposition ja etujärjestöjen kanssa taloutemme tasapainottamiseksi.

 

Palkkaratkaisuissa olisi otettava huomioon vientimme surkea tilanne ja ryhdyttävä toimenpiteisiin, sillä kotimaan kysynnästä ei tässä tilanteessa ole auttajaksi.

 

Jutta Urpilaisen (SDP) johtaman valtiovarainministeriön suunnitelmat arvonlisäverokantojen yhtenäistämiseksi olisivat lopullinen kuolinisku nyt taloutemme veturina toimivalle elintarviketeollisuudelle.

 

Haluavatko Kokoomus ja SDP todellakin tässä kurjuudessa, että elintarvikkeiden arvonlisäveroa korotetaan yli 57 % ja lääkkeiden arvonlisäveroa peräti 110 %?

 

Valtiovarainministeriö (= Jutta Urpilaisen johtama ministeriö) kun ehdottaa elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamista nykyisestä 14 %:sta 22 %:iin eli korotusts olisi peräti 57,1 %.

 

Lääkkeiden arvonlisäveroa Jutta Urpilaisen (SDP) johtama ministeriö ehdottaa korotettavaksi nykyisestä 10 %:sta 22 %:iin eli 110 %!

 

On jäänyt aivan liian pienelle huomiolle, että valtiovarainministeriön esitys arvonlisäverokantojen yhtenäistämiseksi merkitsi huvijahtien ja ranskalaisten hajuvesien arvonlisäveron alenemista 8,3 % eli nykyisestä 24 %:sta 22 prosenttiin!

 

On selvää, että minä ja muut suomalaiset emme voi syyttää tästä tilanteesta muita kuin itseämme – miksi äänestimme viime eduskuntavaaleissa Kokoomuksen, SDP:n, Vihreät, Vasemmistoliiton, RKP:n ja Kristillisdemokraatit valtaan?


Sitä saa, mitä tilaa!


 

-Esko Erkkilä-  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Pankki, pääjohtaja Erkki Liikanen, ruuan arvonlisävero, lääkkeiden arvonlisävero, ruuan arvonlisäveron korottaminen, elintarvikkeiden arvonlisäveron korottaminen, lääkkeiden arvonlisäveron korottaminen,

Pitääkö tämäkin vielä kokea: SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johtama Valtiovarainministeriö suunnittelee elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamista 57,1 prosentilla!

Keskiviikko 5.6.2013 - -Esko Erkkilä-

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johtama Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina 31.5.2013 68-sivuisen julkaisun, jonka nimi on:

 

Julkisen talouden kestävyys ja rakenneuudistukset.

 

Julkaisupäiväksi oli ilmeisen tarkoituksellisesti valittu kesäinen perjantai, jotta tiedotusvälineet eivät olisi puuttuneet tyrmääviä näköaloja esittelevään julkaisuun.

 

Jutta Urpilaisen (SDP) johtama ministeriö onnistui ovelassa tempauksessaan, sillä asiakirja sai ansaitsemaansa julkisuutta vasta tämän viikon alkaessa.

 

Olen yrittänyt kahlata asiakirjaa lävitse ja voin todeta, että se vilisee kansalaisten elämää kurjistavia ehdotuksia lähes kaikilla sen 68 sivulla!

 

En puutu nyt sen tarkemmin julkaisun sivulla 21 esitettyyn ”Ympäristörasitusta lisäävät tuet” –taulukkoon,  kuin mainitsemalla, että Urpilaisen johtaman ministeriön mielestä ympäristörasitusta mahdollisesti lisääviä tukia ovat mm. asuntolainojen korkovähennys (540 M€) sekä maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (544 M€)!

 

Vaatii melkoista luovuutta, että asuntolainojen korkovähennys tai maatalouden kansallinen tuki merkitsisivät ympäristörasitusta – konsulttina lienee käytetty Ville Niinistön (vihreät) johtaman ministeriön ”asiantuntemusta”!

 

Puutun jyrkästi julkaisun 2.2 –kohtaan, jonka otsikko kuuluu näin:

 

”Arvonlisäverokantojen yhtenäistäminen”.

 

Kohdan käsittely alkaa julkaisussa sivulta 22.

 

Joudun vieläkin tiivistämään kommentointiani ja kohdistan kritiikkini sille, että Urpilaisen johtama ministeriö pohtii – lienee tehnyt jo sitovat suunnitelmatkin – että elintarvikkeiden arvonlisäverokanta nostettaisiin nykyisestä 14 prosentista 22 prosenttiin. Kahdeksan %-yksikön korotus olisi siis huimat 57,1 %! Kertaheitolla!

 

Urpilaisen johdolla työskentelevät virkamiehet toteavat korkean esinaisensa iloksi, että elintarvikkeiden, ravintoloiden ruokamyynnin ja rehujen arvonlisäveron korottaminen merkitsee valtion kirstuun lisätuloja 1.355 miljoonaa euroa.

 

Virkamiehet toki toteavat, että kyse on ”staattisesta laskelmasta” eli laskelmassa ei ole huomioitu veronkorotuksen mahdollisesti aiheuttamia kulutuskäyttäytymisen muutoksia.

 

Lääkkeissä arvonlisäverokanta on nyt vain 10 %, mutta jos Urpilaisen poppoon suunnitelmat toteutettaisiin, niin lääkkeiden arvonlisäveron korottamisesta 22 prosenttiin valtiovarainministeri saisi peräti 316 miljoonaa euroa uutta jaettavaa Kreikan ja muiden maiden pankeille! On selvää, että valtiovarainministeriön mielestä lääkkeiden arvonlisäverokantaa pitää korottaa, sillä tarvitaanhan lisää rahaa etelä-Euroopan hulttiomaille!  Lääkkeiden arvonlisäverokannan korottaminen olisi ainoastaan vaivaiset 120 % - mitäs tuo nyt on, sillä onhan sairailla varaa maksaa; näin kai kulkee ajatus valtiovarainministeriössä!

 

Vastustan jyrkästi Jutta Urpilaisen johtaman valtiovarainministeriön suunnitelmia arvonlisäverokantojen yhtenäistämiseksi, sillä se merkitsisi ruuan rajua kallistumista, vaikeuksia suomalaiselle elintarvikkeiden alkutuotannolle ja elintarviketeollisuuden työntekijöille.

 

Valtiovarainministeriön suunnitelmat olisivat lopullinen isku kotimaiselle huoltovarmuudelle, kun elintarvikkeiden hinnat kohoaisivat pilviin.

 

Halvat tuontielintarvikkeet valtaisivat markkinat ja suomalaisten ruokailutottumukset suuntautuisivat epäterveellisten suuhunpantavien suuntaan.

 

Vastustan jyrkästi ja tiedän tasan tarkkaan, että mitä vastustan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elintarvikkeiden arvonlisävero, Jutta Urpilainen, Valtiovarainministeriön suunnitelmat elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamiseksi, ympäristörasitusta lisäävät tuet, asuntolainojen korkovähennys, lääkkeiden arvonlisäveron korottaminen,

Keskustan ennakoiva sulkutuli tehosi - hallitus ei uskaltanut puuttua kodinhoidontukeen

Perjantai 23.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Hallituksen kehysriihen tulokset valmistuivat kansalaisten ällisteltäviksi eilen jo klo 15.00 mennessä.

 

Nopea ”riihenpuinti” olikin tarpeen, sillä ministereillä oli kiire Eduskuntaan puolustamaan muunneltua totuutta parlamentille päästellyttä puolustusministeriä.

 

Puolustusministerin lööperinpuhumisen saama luottamus hallitusrintaman voimin antaa hälyttävän viestin niistä arvoista, joita Kataisen – Urpilaisen hallitus kannattaa ja edesauttaa.

 

Kehysriihessä hallitus joutui ottamaan ”lusikan kauniiseen käteen”, kun se ei uskaltanut lähteä kajoamaan kodinhoidontukeen.

 

Vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen ilkkui muutama päivä sitten Keskustan kodinhoidontukea koskevasta välikysymyksestä ja kutsui välikysymystä virtuaaliseksi.

 

Eilisen kehysriihen lopputulokset osoittavat, että Keskustan ennakoiva välikysymys tehosi, sillä hallitus joutui jättämään kodinhoidontuen entiselleen.

 

Keskustan menettelystä pitää ottaa oppia ja samaa menettelyä on käytettävä jatkossakin.

 

Menettelyn haasteena on hallituksen tiedonpimitys.

 

Kodinhoidontuen leikkausesityksen torppaaminen on malliesimerkki lehdistön valppaudesta, sillä lehdistön toiminnan ansiosta hallituksen suunnitelmat tulivat vastuullisten tahojen tietoon.

 

Keskusta toimi viivyttelemättä ja jätti välikysymyksen välittömästi sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat toi julkisuuteen hallituksen suunnitelmat.

 

Välikysymys ja sen tiimoilta käyty vilkas keskustelu merkitsivät, että hallitus joutui perääntymään suunnitelmistaan.

 

Ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveron korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä osoitti, että Kataisen vasemmistohallitus vähät välittää heikkojen ja sairaiden toimeentulosta.

 

Kyselytunnilla eilen tuli oikein puhemiehen arvovallalla todettua, että pääministeri Katainen edustaa vasemmistoa, sillä perussuomalaisten Pentti Kettunen pyysi puheenvuoronsa lopuksi vasemmistoa vastaamaan kysymykseensä näin:

Miten tässä näin kävi, vasemmisto?”

Eduskunnan uunituoreen pöytäkirjan mukaan homma eteni Kettusen kysymyksen jälkeen puhemiehen johdolla näin:

Puhemies Eero Heinäluoma:

Pääministeri Katainen, olkaa hyvä.


On selvää, että salissa naurua riitti!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kehysriihi, kehysriihi 2012, kodinhoidontuki, ruuan arvonlisäveron korottaminen, lääkkeiden arvonlisäveron korottaminen,