Lampaanlihapihvi ja minttutytinä ovat todellinen pääsiäisherkkuMaanantai 1.4.2024 - -Esko Erkkilä- Lampaanlihan menekki jopa viisinkertaistuu pääsiäisen aikaan, näin kertoo Lihakeskusliitto.Lampaanlihan kulutus Suomessa on n. 2,6 miljoonaa kiloa vuodessa eli puolisen kiloa henkeä kohti. Määrästä puolet on kotimaista ja puolet tuontitavaraa.Olen perhekuntamme ainoa lampaanlihan käyttäjä ja nyt pääsiäisen ajaksi Rouva on hankkinut minua varten kaksi kilon suuruista lihakimpaletta eli tulen ylittämään keskimääräisen kulutuksen nelinkertaisesti!Lampaanlihapaisti on todellista herkkua ja sen kruunaa……minttuhyytelö, joka kuuluu oleellisesti lampaanlihan kumppaniksi.**************Meillä kasvatettiin lampaita, mutta eipä niitä itselle teurastettu, vaan ne myytiin nautakarjan mukana ostoasiamiesten välityksellä teurastamoille eli tästä syystä olen päässyt lampaanlihan makuun vasta aikuisiälläni.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lampaanlihapihvi ja minttutytinä ovat todellinen pääsiäisherkku, lampaanlihapihvi, minttuhyytelö, minttutytinä, lampaanlihapihvi, lammas, lampaanlihan kulutus, lampaanliha on pääsiäisen herkku, pääsiäisen herkku, |
Koronassa keinot keksitään!Tiistai 16.2.2021 - -Esko Erkkilä- ”Hätä keinot keksii” on vanha suomalainen sananlasku ja se pätee moneen asiaan.Tuon sananlaskun ajankohtainen muunnos on otsikossa esittämäni eli ”koronassa keinot keksitään”!Tässä jutussani sovellan tuota muunnostani poliittisten tilaisuuksien järjestämiseen.********************Tunnettu tosiasia on, että nyt korona-aikana ovat sallittuja vain sellaiset tilaisuudet, joihin osallistuu maksimissaan 10 henkilöä. Eihän sellainen tilaisuus ole minkään arvoinen poliitikoille, jotka ovat tottuneet tilaisuuksiin, joissa on kymmeniä ja mielellään satoja osanottajia.**************************Keskusta on kehittänyt tähän ”hätään” systeemin, joita kutsutaan verkkotupailloiksi.Puolue järjesti puheenjohtajansa Annika Saarikon johdolla 16 tilaisuuden verkkotupailtaturneen, joka toteutettiin alueellisena puheenjohtajan sekä alueen Keskusta-kansanedustajien voimin.Tilaisuuksien vetäjänä toimi puheenjohtaja Annika Saarikko ja hyvin toimikin.Pirkanmaan verkkotupaillan esiintyjänä toimi kansanedustaja Arto Pirttilahti ja mukana oli myös……kansanedustaja Jouni Ovaska.Verkkotupaillassa ja myös teams-kokouksissa esiintyjien ja puheenvuoronkäyttäjien kannattaa kiinnittää huomiota oikeaan valaistukseen, selkeään puhetapaan sekä siistiin ulkoasuun.Pirkanmaan tupaillassa Arto Pirttilahdella oli yllään vaimonsa Erja Pirttilahden kirjailema villa-asuste sekä rekvisiittana Erja Pirttilahden Sammallammas -yrityksen hittituote ”pikku repolainen”!Tulipahan todistetuksi, että pienet yksityiskohdat muovaavat myös teams -kokouksiin hienon kokonaisuuden!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koronassa keinot keksitään!, Hätä keinot keksii, Verkkotupaillat, Keskustan verkkotupaillat, Annika Saarikko, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, Sammallammas, |
Arto Pirttilahti vakiinnutti asemansa kärkipoliitikkojen joukossa jo ensimmäisellä kansanedustajakaudellaanMaanantai 27.4.2015 - -Esko Erkkilä- Eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiirissä Keskustan listan toiseksi suurimman äänimäärän keräsi kansanedustaja Arto Pirttilahti.
Pirttilahden ehdokasnumero oli 36 ja hän keräsi ääniä 6627.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen tyytyväinen, että Mänttä-Vilppulasta kotoisin oleva Pirttilahti sai Tampereelta 883 ääntä.
Pirttilahti painotti jo marraskuussa, että Keskustan kaikkien kansanedustajaehdokkaiden pitää tehdä vaalityötä Tampereella, sillä menestyminen Tampereella ratkaisee Keskustan menestymisen koko Pirkanmaalla.
Olen liittänyt näille sivuilleni vuosien aikana lukemattomia kuvia Arto Pirttilahdesta ja tässä yksi lisää.
Osa kuvistani löytyy, kun googlaa ”Arto Pirttilahti” ja menee siihen osioon, jossa näytetään kuvia Pirttilahdesta.
******************
Arto Pirttilahti on koulutukseltaan agrologi ja saman koulukunnan edustajana olen ylpeä, että agrologi-veli Arto on edennyt urallaan hienosti.
Olemme molemmat valmistuneet agrologeiksi perinteikkäästä Mustialan Maatalousopistosta – minä vuonna 1970 ja Arto vuonna 1988.
Erityisen tyytyväinen olen agrologi Arto Pirttilahden kohdalla siitä, että hän on vahvasti mukana erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä. Pohjoismaiden neuvosto, Suomen Etyj valtuuskunta sekä Pohjoismaisen investointipankin tarkastuskomitea ovat foorumeita, jotka ovat hyödyntäneet Arton asiantuntemusta.
Eduskunnassa kansanedustaja Arto Pirttilahti on talousvaliokunnan ja lakivaliokunnan jäsen sekä lisäksi hän on liikenne- ja viestintävaliokunnan varajäsen.
On mielenkiintoista nähdä, että millaisia tehtäviä Arto Pirttilahdelle kertyy, kun uusi eduskunta aloittaa työskentelynsä.
Arto Pirttilahden Eija-vaimo on yrittäjä ja hänellä on omistuksessaan ”Sammallammas” -niminen yritys. Sammallampaan tuotteista minulle ovat tulleet tutuiksi erilaiset kettuhahmot.
Arto Pirttilahden istuntosalipaikka oli edellisellä vaalikaudella istuntosalin taustalla, mutta uskon, että Pirttilahden uusi istuntosalipaikka on jatkossa lähempänä puhemiestä! Toki viime vaalikauden alussa Artolla oli siinä mielessä hyvä paikka, että hänen vierellään istui Juha Sipilä! Sipilä tosin siirtyi sen jälkeen lähemmäs puhemiestä, kun hänet valittiin Keskustan puheenjohtajaksi!
Kiitän Arto Pirttilahtea siitä työstä, jota hän teki päättymässä olevalla vaalikaudella ja toivottelen hänelle Sipilän joukkueen jäsenenä mitä parhainta jatkoa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Pirttilahti, Sammallammas, Eija Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, |
Ystävän, tuttavan, sukulaisen, naapurin tai liikekumppanin merkkipäivä on aina juhlatilaisuus myös itselleSunnuntai 7.4.2013 - -Esko Erkkilä- Olen saanut lukemattomat kerrat osallistua tuttavien, sukulaisten, naapurien, liiketuttavien tai muiden ”kylänmiesten” ja ”kylännaisten” merkkipäiväjuhliin.
Ne ovat aina olleet hienoja hetkiä arjen keskellä.
Sain huhtikuun viidentenä osallistua kansanedustaja Arto Pirttilahden 50-vuotisjuhlille.
Artolla tuli 50-vuotta täyteen jo edellispäivänä, mutta eduskunnan kyselytunti piti päivänsankarin juhlapäivänään tiiviisti Helsingissä.
Olin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Antti Juvan (vasemmalla) kanssa onnittelujonossa Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelän (toinen vasemmalta) ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajan Ritva Männistön ja puheenjohtaja Pertti Hakasen jälkeen. Synttärijuhlapaikkana oli Mänttä-Vilppulan kaupungintalon Valtuustosali.
Syntymäpäiväsankari oli tapansa mukaan nauravainen ja hyvällä tuulella – päivänsankarin hyvätuulisuus tarttui myös juhlaväkeen.
Kansanedustaja ja agrologi-veli Arto Pirttilahti otti onnittelut vastaan yhdessä vaimonsa Eijan kanssa. Tässä ovat onnitteluvuorossa Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen ja toiminnanjohtaja Ritva Männistö.
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä luovutti Pirttilahdelle viirin ja ei langennut siihen kompaan, josta pelottelin. Pilvi ei siis luovuttanut Pirttilahdelle viikunavaaria, vaan vaakunaviirin!
Eija Pirttilahdella on oma käsityöalan yritys - Sammallammas - ja se näkyi, sillä Pirttilahden pariskunnan takana onnitteluja vastaanottaessa seisoi hauskat Eijan valmistamat kolme kettua!
Myös tarjoilupöydän koristeena oli emännän valmistamia viehättäviä huovutustekniikalla valmistettuja kukkia!
**********
En malta olla kertomatta pienoista uutista, jonka Arto Pirttilahti kertoi, kun annoin hänelle tunnustusta jämäkästä esiintymisestä puheenjohtaja Juha Sipilän rinnalla eduskunnan televisioiduissa täysistunnoissa.
Arto kertoi, että Juha Sipilä on lähipäivinä siirtymässä eduskunnan istumajärjestyksessä lähemmäs puhemiestä nykyiseltä paikaltaan!
*********
Totesin pienessä onnittelupuheessani, että tamperelaiset arvostavat kansanedustaja Arto Pirttilahden toimintaa Pirkanmaan ja Tampereen hyväksi.Pirttilahti vastasi, että Pirkanmaan keskuskaupungin menestyminen on tärkeää koko Pirkanmaalle ja sen vuoksi hän pyrkiikin kaikissa yhteyksissä toimimaan Tampereen parhaaksi!Kiitokset näistä sanoista Arto!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Pirttilahti, Mänttä-Vilppula, Pohjaslahti, sammallammas, www.sammallammas.fi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan Pirkanmaan piiri, Pilvi Kärkelä, Pertti Hakanen, Ritva Männistö, Antti Juva, |
Yleispiirteitä Skotlannin maataloudestaTiistai 29.3.2011 - -Esko Erkkilä- Maatalous on merkittävä elinkeino Skotlannissa, sillä sen piirissä toimii 5…8 % väestöstä. Maataloudesta elantonsa saavien osuus Skotlannin pohjoisosassa eli Ylämaalla on n. 10 %. Viljelyolosuhteet ovat tyystin toisenlaiset kuin Suomessa. Saimme tästä omakohtaisen kokemuksen taannoisella Skotlannin matkallamme, sillä kevätkylvöt olivat aluillaan jo maaliskuun viimeisellä viikolla. Skotlannissa on 22.000 maatilaa. Maatalouden päätuotantosuunta on lammastalous. Lampaita Skotlannissa on 3 miljoonaa kappaletta.
Hyvinvoipia lampaita koe- ja opetusasemalla, jonka toimintaan tutustuimme
Koeasemalla oli myös mustanaamalampaita. Ne ovat yleisiä Ylämaalla ja menestyvät hyvin korkeilla kukkuloilla.
Pihvikarjaa on 500.000 eläintä ja sen lisäksi nautoja on maitoa tuottavina lehminä.
Kuvasta saa käsityksen niistä hienoista maisemista, joilla skottilehmät saavat laiduntaa. Aurinko paistoi lämpimästi ja lumesta ei ollut tietoakaan.
Ammuu! Kelpaa tässä poseerata suomalaisille!
Maassa on emakkoja 40.000. Hevoset muodostavat merkittävän sivuelinkeinon erityisesti kaupunkien äärellä sijaitsevilla maatiloilla. Ohraa Skotlannissa viljellään 300.000 hehtaarilla, vehnää 100.000 hehtaarilla – kaura-ala on suomalaisittain hyvin vaatimaton, sillä sitä viljellään ainoastaan 22.000 hehtaarilla. Öljykasveja sekä perunaa Skotlannissa viljellään molempia 30.000 hehtaarilla. Laidunkausi Skotlannissa on suomalaisittain kadehdittavan pitkä, sillä se kestää huhtikuulta lokakuulle saakka. Kävimme lähellä Edinburgh´a sijaitsevalla koe- ja opetustilalla ja siellä lehmät laidunsivat jo nyt eli maaliskuun puolella. Yllä olevat kuvat ovat kyseiseltä tilalta. Kaikkialla Skotlannissa nurmet ja syysviljat vihersivät lupaavasti, joten suomalaisia viljelijöitäkin alkoi ”menottamaan” kylvöhommiin. Puhelinsoitot Suomeen sammuttivat kuitenkin kylvöhalut, sillä tuisku ja tuiverrus olivat Suomessa täyttä totta samalla hetkellä, kun skottiviljelijät aloittivat kylvöhommiaan! Tukiriippuvuus on Suomen tapaan myös skottiviljelijöiden ongelmana. Tuntui kuitenkin siltä, että Skotlannissa maanviljelyksen ja ruuantuotannon arvostus sekä poliittinen tahtotila olivat paremmat kuin Suomessa. Skotlannissa ymmärretään, että koko maan asuttuna pitämisessä maataloudella on tärkeä rooli. Maatalous merkitsee myös sitä, että skottimaaseudun kaikkinaiseen infraan panostetaan, sillä esimerkiksi kunnollinen tieverkosto on avain matkailutulojen hankkimiselle.
Palaan Skotlannin kuulumisiin tarkemmin myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Skotlanti, Edinburgh, lammastalous, lammas, maatalous, |