Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pirtti oli sakeana tupakansavusta!

Lauantai 10.12.2022 - -Esko Erkkilä-

Muistelen 1960-lukua ja sitä, kun pirttimme oli sakeana tupakansavusta.

 

Sakea tupakansavu pirtissä merkitsi sitä, että oli tammikuu ja veroilmoitusten laatimisaika.

 

1915 syntynyt isäni oli käynyt neljä luokkaa kansakoulua Viljakkalan Karhen koululla ja osallistunut Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.

 

Isäni valittiin Viljakkalan kunnanvaltuustoon kahdesti 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa – hän oli Maalaisliiton kunnallismies!

 

Miksi sitä tupakansavua oli pirtissämme?

 

Vaatimattomasta koulusivistyksestään huolimatta isäni tunsi kunnallisen verotuslainsäädännön ja sen ansiosta hän oli kyläläisten keskuudessa haluttu veroilmoitusten täyttäjä.

 

Katselin muurinpankolta, kun toistakymmentä kyläläistä odotti isäni puheille pääsemistä ja hänen kysymyksiään veroilmoituksensa täyttämiseksi.

 

Jonossa oli tulipalokommunisteja ja ökyrikkaita kokoomuslaisia, mutta kaikki he odottivat kiltisti vuoroaan – jokunen pientalonpoikakin, demari ja maalaisliittolainenkin oli joukossa.

Ja tupakkia paloi!

 

Se oli sodanjälkeisen Suomen yhteiskunnallista rakentamista parhaimmillaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirtti oli sakeana tupakansavusta!, taksoituslautakunta, verolautakunta, veroilmoitusten täyttäminen, tutkintalautakunta, roikotuslautakunta, Viljakkala, Karhen koulu, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, kunnallismies, Maalaisliitto, pientalonpojat, kokoomus

Päiväperhot ovat lentonsa lentäneet!

Torstai 27.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Viikonvaihteessa käydyt aluevaalit selkiinnyttivät suomalaista puolue-elämää, sillä vaalien tuloksena oli jako vakaisiin kestomenestyjiin ja päivänperhosiin.

 

 

Kestomenestyjiksi osoittautuivat Kokoomus, SDP sekä Keskusta ja päivänperhoset olivat Perussuomalaiset ja Vihreät.

 

 

Kokoomus, SDP sekä Keskusta ovat tottuneet vastuunkantoon hyvinä ja vaikeina aikoina, joten siinä ei ole mitään uutta.

 

 

Perussuomalaiset ja Vihreät ovat koko olemassaolonsa aikana kiitäneet järjestäytyneen yhteiskunnan rajoja koetellen.

 

 

Päivänperhosista pisimpään ovat lennelleet Perussuomalaiset, joiden kantaisänä on Pientalonpojat.

 

 

Pientalonpojat tulivat minulle tutuiksi 1960-luvun alussa, jolloin heidän kyläpäällikkönsä istui meillä usein iltaisin tuntikausia ja yritti käännyttää isääni pientalonpojaksi.

 

 

Ei onnistunut ja sen totean, että Vihreiksi minua ei ole kukaan yrittänytkään käännyttää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päiväperhot ovat lentonsa lentäneet!, Pientalonpojat, Perussuomalaiset, Vihreät, Kokoomus, SDP, Keskusta