Kahden pitäjän luistinrata Majajärvellä!Maanantai 2.2.2026 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa sijaitseva mökkijärveni Majajärvi ulottuu myös Hämeenkyröön eli se on kahden pitäjän järvi.*******************Talvinen terassinäkymä mökiltäni Majajärvelle!*******************Naapurini Jarkko Vuolle on……aurannut mönkijällään järven rantoja myötäilevän luistelubaanan, jolla pituutta on parisen kilometriä – esimerkillistä toimintaa!Luistelijoita en viikonvaihteessa nähnyt, mutta……kävelijöitä kylläkin!***********************Jäniksiä ja kettuja oli ollut liikkeellä, mutta ne eivät tainneet liikkua luistelubaanalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kahden pitäjän luistinrata Majajärvellä!, Viljakkalan Majajärvi, Luistelubaana Viljakkalan Majajärvellä, |
Kolminkertaisesti ensikokemus!Sunnuntai 1.2.2026 - -Esko Erkkilä- Laskeskelin, että olen ajanut omilla henkilöautoillani runsaat 2 miljoonaa kilometriä. Kyse on ollut tavanomaisista vasemmalta ohjattavista bensa- tai diesel-käyttöisistä manuaalivaihteisista autoista.Näin vanhemmilla päivillä sain eilen kokea kolminkertaisesti uutta, kun palasin mökille keskipojan autolla Välimäestä, jonne vein Focukseni korjattavaksi katsastuksessa havaittujen vikojen korjaamiseksi.******************Keskipojalla on yhtenä autonaan…
…Subaru, joka on;
**********************Tulipahan kolminkertainen ensikokemus!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kolminkertaisesti ensikokemus!, Subaru, Automaattivaihteinen Subaru, Oikealta ohjattava Subaru. Sähkökäyttöinen Subaru. Viljakkalan Majajärvi, |
Jopa joka kolmas ajaa hämärässä ilman takavaloja!Lauantai 31.1.2026 - -Esko Erkkilä- On käsittämätöntä, että lainsäätäjä on päättänyt, että ilman takavaloja voi laillisesti ajaa.Laissa toki todetaan, että Tieliikennelain mukaan moottorikäyttöisessä ajoneuvossa on käytettävä ajovaloja ja takavaloja aina, kun ajoneuvoa kuljetetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan tai jos näkyvyys on sään tai muun syyn vuoksi huonontunut.Liikenteessä huomaa, että lainsäätäjän sanomaa ei noudateta, sillä kolmasosa autoilijoista ajaa hämärän vallitessa ilman takavaloja!*****************On aika saada muutos tähän lainsäätäjän lapsukseen ja pitää yksiselitteisesti määrätä, että kaikissa olosuhteissa autojen takavalojen pitää palaa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jopa joka kolmas ajaa hämärässä ilman takavaloja!, Ilman takavaloja ajava on liikenneturvallisuusriski. |
PIRHA arjessa - turva, palvelut ja päätökset!Perjantai 30.1.2026 - -Esko Erkkilä- MSL-Tampere järjesti eilen mielenkiintoisen yleisötilaisuuden Kirjastotalo Metsossa, jossa……Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja……Petra Schulze Steinen kertoi kansantajuisesti, että miten Pirkanmaan hyvinvointialue vaikuttaa pirkanmaalaisten arjessa.*******************Tilaisuuden juontajana toimi……MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.*******************Kiitokset……Petra hyvästä ja asiantuntevasta esityksestä – toivottavasti saat esittää eilen pitämäsi esityksen joskus laajemmallekin yleisölle!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PIRHA arjessa - turva, palvelut ja päätökset!, PIRHA, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen 2, varapuheenjohtaja Petra Schulze Steinen, Petra Schulze Steinen, MSL-Tampere, Kirjastotalo Metso, |
Lasilinssit ovat halvemmat kuin muovilinssit!Torstai 29.1.2026 - -Esko Erkkilä- Valtaosa silmälasien linsseistä on valmistettu muovista, mutta pyytämällä saa myös lasista hiottuja linssejä.Lasilinssit ovat painavammat kuin muovilinssit ja sen vuoksi optikkoliikkeet tarjoavat ensisijaisesti muovilinssejä.Olen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta päätynyt lasilinsseihin ja niin tapahtui myös nyt, kun hankin uudet silmälasit.Askaroin kesällä paljon trekoolilla ja silloin silmälaseihin kertyy hiekkaa sekä pölyä ja siitä eivät muovilinssit pidä.Järjestin uusien silmälasieni hankinnasta tarjouskilpailun ja totesin, että lasilinssit ovat merkittävästi halvemmat kuin muovilinssit.Instrumentarium hoitaa kertomansa mukaan linssien hionnan Virossa, mutta muut optikkoliikkeet turvautuvat kaukomailla tapahtuvaan linssien hiontaan.************Mm. Silmäasema kertoo, että heidän myymänsä lasilinssit hiotaan Euroopassa ja on jonkinmoinen ympäristöteko ostaa lasilinssit Silmäasemalta – näin tein minäkin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lasilinssit ovat halvemmat kuin muovilinssit!, lasilinssit ovat kestävämmät hiekkaa vastaan kuin muovilinssit, muovilinssit vaiko lasilinssit?, |
Silmälasien hankinta kannattaa kilpailuttaa!Keskiviikko 28.1.2026 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1968 halusimme poikajoukolla laistaa luennoilta ja päätimme lähteä Helsinkiin silmälääkärille.Neljän hengen porukasta vain minulle määrättiin jatkuvakäyttöiset silmälasit ja siitä alkaen olen elänyt ”silmälasillista” elämää.Tapaan käydä silmälääkärissä n. kolmen vuoden välein ja nyt taas oli silmälääkärissä käynnin aika.***************Kiikutin saamani reseptin kahteen silmälasiliikkeeseen – Instrumentarium ja Silmäasema - sekä pyysin tarjoukset.Nykyään silmälasiliikkeillä on tarjolla monenlaisia tarjouksia ja minunkin hankintaprosessini ”jaloistui” tarjouskilpailun edetessä, sillä toinen noista liikkeistä keksi tarjota moniteholinssejä sekä toisena tarjouspakettiin kuuluvana lukulaseja.****************Yhdenvertaistin saamani tarjoukset ja päädyin Silmäaseman tarjoukseen, jossa paketin kokonaishinta oli hieman alle 900 euroa!***************Nyt vaan kolmen viikon odotus, sillä se oli molempien tarjousten toimitusaika!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Silmälasien hankinta kannattaa kilpailuttaa!, Instrumentarium, Silmäasema, silmälasiliikkeiden tarjoukset, silmälääkäri, optikkoliikkeet, |
Kolme raavasta miestä lipuntarkastajana!Tiistai 27.1.2026 - -Esko Erkkilä- Kartan käyntiä Tampereen keskustassa, mutta joskus siellä on asioiden hoitamisen vuoksi käytävä.Tapaan hoitaa käynnit siten, että jätän autoni Koivistonkylän Prisman parkkipaikalle liityntäparkkiin ja hyppään ns. Ekan pysäkiltä joko linjan 5:n tai linjan 50:n bussiin.Näin tein myös eilen aamupäivällä ja kanssani samaan bussiin nousi kolme (!) lipuntarkastajaa, jotka kaikki olivat parhaassa miehuusiässä olevia raavaita miehiä!
**************Tutkin lipuntarkastajien ammattikunnan taustoja ja heitä on Tampereen joukkoliikenteen toiminta-alueella kymmenen.Tampereen joukkoliikenteen ratikka- ja bussimatkojen lipputarkastuksesta vastaa viranomaistoimintana Tampereen kaupunki.*********************Tampereen joukkoliikenteessä pummilla matkustavia tavataan prosentin verran, mutta onko raavaiden miesten toimiminen lipuntarkastajina ihan paikallaan ja varsinkin se, että näitä raavaita miehiä on yhdessä liikkeellä neljännestusinan kokoinen joukkio?-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kolme raavasta miestä lipuntarkastajana!, Tampereen joukkoliikenne, Tampere, Nysse, Nyssen lipuntarkastajat, Ekan pysäkki, Koivistonkylän Prisma, |
On sellaisella räyhäkäs ajella!Maanantai 26.1.2026 - -Esko Erkkilä- Kerroinkin jo, että Focukseni kytkin irtisanoi yhteistyösopimuksemme ja OP-Pohjola tuli apuun, kun se kustannuksellaan hinautti autoni korjaamolle sekä antoi ilman lisäveloitusta sijaisauton käyttööni.Sijaisauto – Renault-pakettiauto – on käytössäni max 7 päivää.Kävin tuolla Renulla mökillä lämmittämässä paikkoja ja onhan……tuollaisella uudenkarhealla pakettiautolla räyhäkästä ajella!Ratti, ohjauspyörä ja istuin sijaitsevat korkealla, joten näkyväisyys on joka suuntaan hyvä.Järjestelmät kertovat polttoaine-asemien sijainnit – ja hinnatkin, jotka tosin eivät olleet reaaliaikaisia – tiekohtaiset nopeusrajoitukset sekä nopeustarkkailukameroiden sijainnit!Osasin tutustua vain osaan sijaisautoni ominaisuuksista, mutta näissäkin oli ihmettelemistä!********************Toivottavasti Focukseni valmistuu pian ja pääsen taas reaalimaailmaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On sellaisella räyhäkäs ajella!, Sijaisauto, OP-Pohjola, vakuutuskorvaukset, |
Alennusmyyntiin päätyneet joulukinkut pidentävät jouluherkuttelun aikaa!Sunnuntai 25.1.2026 - -Esko Erkkilä- Olen ainakin kerran päätynyt joulukinkun sijasta hankkimaan joulukalkkunan, mutta se ei ole minun tapani herkutella jouluna.Useat kaupat hankkivat jouluksi liian paljon kinkkuja, joten nyt kuluttajat ovat saaneet herkutella edullisen hintaisilla kinkuilla.Rouva hankki muutama päivä sitten meille joulunajan……toisen kinkun ja sen hinta oli 2,99 €/kg.Kokoa tuolla kinkulla oli 7,7 kiloa, joten kokonaishinnaksi muodostui n. 23 euroa – edullista!Kinkun laatu oli taattua Atria-laatua!************************Pitäisköhän hankkia kolmas joulukinkku, sillä niitä myydään nyt kuulemma 1,99 euron kilohintaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alennusmyyntiin päätyneet joulukinkut pidentävät jouluherkuttelun aikaa!, Joulukinkku, Toinen joulukinkku, Kolmas joulukinkku?, Atria, Atrian joulukinkku, Joulukalkkuna, |
Jouduin käyttämään vakuutusyhtiön palveluksia!Lauantai 24.1.2026 - -Esko Erkkilä- Viisitoista vuotta vanhalla Ford Focuksellani on takanaan ajokilometrejä neljännesmiljoona ja on selvää, että monenlaista remppaa alkaa ilmenemään.Ajot tyssäsivät top tykkänään, kun kytkinpoljin oli tyhjää vaan!*******************Focuksen matka Vianorin korjaamolle alkoi……kotiportilta!**************On annettava täydet pisteet OP-Pohjolalle, joka yhdellä puhelinsoitolla hommasi Focuksen kuljetuksen Vianorille sekä sen lisäksi sain noutaa……sijaisauton Europcar´n autovuokraamolta Hatanpäältä!***************Onneksi on kattavat vakuutukset!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouduin käyttämään vakuutusyhtiön palveluksia!, OP-Pohjola, Vianor Oy Pirkkala, hinauspalvelu K. Sulinko, Europcar, |
Empatia-taulu on häpeäksi TampereellePerjantai 23.1.2026 - -Esko Erkkilä- Tampereella on tehty kaupungin henkilöstölle ohjeistukseksi ”Empatiataulu”, joka jakaa……ihmiset luokkiin 23 eri kriteerin perusteella.Taulu kertoo, että millainen ihminen mahdollisesti tarvitsee ”positiivista erityiskohtelua” – ja millainen ihminen todennäköisesti ei.**********Kohuttu taulu on nyt viety jatkovalmisteluun eli sitä ei ole onneksi hyväksytty.Kuitenkin se, että tällaista edes pääsee syntymään, kertoo jotain erikoista nyky-Tampereesta.Empatia-taulussa on vahvat ainekset rasistiseen aineistoon ja siinä mielessä, että kansalaisten monet ominaisuudet merkitsisivät sitä, että heidän tilanteeseensa ei tarvitse puuttua!*************Käsittämätöntä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Empatia-taulu on häpeäksi Tampereelle, Empatia, Empatia-taulu, Tampereen empatia-taulu, |
Päädyimme, että olen silmälääkärin asiakas!Torstai 22.1.2026 - -Esko Erkkilä- Myönnän, että olen ottanut ”pulttia”, kun sain Instrumentariumin silmälääkäri Petri Mustoselta kirjeen, jossa hän kutsui minua potilaaksi!Olen aina kertonut, että olen potilas, kun minua kuljetetaan ambulanssilla tai kun minua kuljetaan pyöräsängyllä sairaalan osastolta toiselle – aina muulloin olen terveydenhuollon asiakas.Kerroin tämän eilen myös silmälääkäri Mustoselle ja hän perusteli potilaaksi kutsumistaan, mutta lopulta pääsimme yksimielisyyteen, että olen Mustosen asiakas!*****************No, olen tyytyväinen Mustosen toimittamaan silmieni tutkimiseen ja pyrin lähipäivinä hankkimaan hänen tekemänsä tutkimuksen perusteella määräämät silmälasit – ehkä……Instrumentariumilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päädyimme että olen silmälääkärin asiakas!, Olen sairaanhoito-organisaation asiakas, Instrumentarium, |
Mutkat suorix, mutta syytä en tiedä!Keskiviikko 21.1.2026 - -Esko Erkkilä- Olen vajaan neljänkymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että asuinkadullamme Ruokomäenkadulla Tampereella ajetaan siististi ja varovasti.*************Viime maanantaina tuo idylli kuitenkin tuhoutui, kun…
…alueellamme usein vieraileva autoilija suistui pöpelikköön.En tunne onnettomuuden syytä, mutta…
…tästä portailtamme ottamastani kuvasta ilmenee, että onnettomuuspaikka on tontiltamme n. kymmenen metrin etäisyydellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mutkat suorix mutta syytä en tiedä!, Mutkat suorix, Ruokomäenkatu, Ulosajo Ruokomäenkadulla 19.1.2026, |
Trump vahvistaa öykkäröinnillään EU:ta!Tiistai 20.1.2026 - -Esko Erkkilä- Elämme mielenkiintoisia, jopa kriittisiä aikoja, sillä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump öykkäröi asiasta kuin asiasta – eipä sitä olisi uskonut Yhdysvaltain presidentiltä!Tätä kirjoittaessani en osaa ennakoida, että mitä onkaan tapahtunut Trumpin toimesta, kun näitä rivejä luetaan, sillä niin arvaamaton öykkäri nyt on Yhdysvaltain presidenttinä!**************Yksi asia on kuitenkin varmaa ja se on se, että Trump on öykkäröinnillään onnistunut yhdistämään ja vahvistamaan Euroopan Unionia!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trump vahvistaa öykkäröinnillään EU:ta!, EU, Euroopan Unioni, Donald Trump, |
Päiväysvanhoiksi menossa olevat elintarvikkeet käyttöön!Maanantai 19.1.2026 - -Esko Erkkilä- Suomessa on tiukat määräykset siitä, että päiväysvanhoja elintarvikkeita ei voida myydä kuluttajille.Tämä määräys asettaa paineita elintarvikeliikkeille, sillä tuotteiden vanhenemista on seurattava tiiviisti.************Kuluttajan etu on seurata päiväysvanhoiksi menevien elintarvikkeiden tarjontaa, sillä elintarvikkeethan ovat täysin käyttökuntoisia myös päiväyksen umpeuduttua.Perhekuntamme seuraa eri kaupparyhmien menettely niiden elintarvikkeiden osalta, jotka ovat menossa päiväysvanhoiksi.***************Pirkkalan Citymarketissa on erillinen liiketila niille elintarvikkeille, joiden viimeinen myyntipäivä lähestyy. Meidän perhekunnaltamme se ei ole saanut suurtakaan suosiota!Ylöjärven Eurospar hoitaa päiväysvanhoiksi menossa olevat elintarvikkeet ”punaliputtalla” ne ja antamalla niistä erikoisalennusta 30 tai jopa 50 %! Mökkimatkoillani käytän tätä mahdollisuutta usein.LähiLidl`mme Tampereen Lakalaivassa tapa on mielenkiintoinen, sillä siellä myyjät rustaavat……Hukka-ale –kasseja, joihin he keräävät päiväysvanhoiksi menossa olevia elintarvikkeita.Rouva ostaa Hukka-ale –kasseja, jos niitä on tarjolla ja……tässä esimerkkinä toissapäivänä hänen ostamansa kassin sisältö, joka maksoi 2 euroa!S-ryhmän menettelytavoista meillä ei ole kokemusta!****************Arvostan eri kaupparyhmien tapaa päästä eroon päiväysvanhoiksi menossa olevista elintarvikkeista!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päiväysvanhoiksi menossa olevat elintarvikkeet käyttöön!, Päiväysvanhoiksi menossa olevat elintarvikkeet, K-ryhmä, Citymarket Pirkkala, Eurospar Ylöjärvi, Lidl Lakalaiva, S-ryhmä, |
Ylenmääräinen kielitarjonta on kuntalaisille kohtuuton rasite!Sunnuntai 18.1.2026 - -Esko Erkkilä- TV-uutiset kertoivat, että Espoon Suvelassa on 400 oppilaan koulu, jonka oppilaista 92 % puhuu ädinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Sanotussa koulussa puhutaan 55 eri kieltä.On selvää, että ei syyllisty rasismiin, kun toteaa, että liika on liikaa ja 55 eri kielen puhuminen samassa suomalaisessa koulussa on liikaa.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylenmääräinen kielitarjonta on kuntalaisille kohtuuton rasite!, Espoo, Espoon Suvela, |
Paikallislehtien jakeluongelmat ovat vakava kysymysLauantai 17.1.2026 - -Esko Erkkilä- On tunnettua, että Postin palvelukyky on heikentynyt ja se on hurjaa vauhtia yhä edelleen heikentymässä.Suurissakin kaupungeissa postinsaaminen on vaikeutunut, sillä viikoittaiset jakelupäivät ovat supistuneet ja vähätkin jakelupäivät vaihtuvat viikoittain eli postin saamisesta ei koskaan ole varmuutta.Meille on tilattu päivälehdistä Aamulehti sekä Maaseudun Tulevaisuus ja ne ilmestyvät postilaatikkoomme säännöllisesti aamuvarhain.Paikallislehdistä olemme tilanneet hämeenkyröläisen UutisOivan sekä Ylöjärven Uutiset, sillä niissä on tärkeitä uutisia ja ilmoituksia Viljakkalastakin.Ylöjärven Uutiset on onnistunut neuvottelemaan luotettavan jakelutavan, mutta UutisOivalla on sen suhteen suuria ongelmia.**********************Paikallislehdissä on tärkeitä kunnallisia ja erilaisten yhdistysten tiedotteita, joten niiden tiedoksisaannin kannalta paikallislehtien jakeluongelmat ovat vakava asia!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paikallislehtien jakeluongelmat ovat vakava kysymys, paikallislehdet, Ylöjärven Uutiset, Ylöjärvi, UutisOiva, Hämeenkyrö, Viljakkala, Aamulehti, Maaseudun Tulevaisuus, posti on unohtanut kaupungitkin, |
Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistui vuoden 2026 alustaPerjantai 16.1.2026 - -Esko Erkkilä- Jotain hyvääkin Orpon-Purran hallitus on saanut aikaan, sillä ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistui vuoden 2026 alusta.Myös MTK:n jäsenmaksun verovähennysoikeus päättyi vuoden 2025 lopussa, mutta Metsänhoitoyhdistysten (MHY) kautta maksetut jäsenmaksut voivat silti olla verovähennyskelpoisia metsäverotuksessa.****************On ilmeistä, että ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistuminen vahvistaa YTK:n eli ns. Loimaan kassan asemaa, sillä YTK Työttömyyskassan jäsenmaksu on jatkossakin verovähennyskelpoinen.*******************En ole koskaan ollut minkään ammattiliiton jäsen, mutta luonnollisesti hoidin työttömyysturvani kuulumalla YTK:n riveihin!-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistui vuoden 2026 alusta, ammattiliitot, YTK, Loimaan kassa, SAK, MTK, MHY, Orpon-Purran hallitus, |
Ilmasto- ja luontopaneelien luonnosta vieraantuneet professorit horisevat pötyäTorstai 15.1.2026 - -Esko Erkkilä- Eilisen merkittävistä uutisista nostan kärkeen sen julistuksen, jossa luontopaneelin ja ilmastopaneelin luonnon kiertokulusta vieraantuneet osanottajat kertoivat, että Suomen metsien hakkuut pitäisi alentaa 60 miljoonaan kiintokuutiometriin!Ällötti, kun Yle jo heti aamu-uutisissaan kertoi tämän professorien horinan ja samaa viestiä Yle kertoi uutisissaan vielä ainakin klo 18.00.*********************Kuka nimittää Ilmastopaneelin?Suomen ilmastopaneelin nimittää valtioneuvosto ja sen jäsenet valitaan korkeakoulujen sekä tutkimuslaitosten tekemien ehdotusten perusteella. Nimitysprosessi ”haisee” vasemmistolaisuudelta ja vihervasemmistolaisuudelta, sillä valmistelusta vastaa ympäristöministeriö, joka pyytää ehdotuksia asiantuntijoista, jotka edustavat eri tieteenaloja.Entä mikä on Luontopaneelin tausta?
Myös Luontopaneeli on valtioneuvoston nimittämä ja senkin taustapiruna toimii ympäristöministeriö, sillä se lähetti yliopistoille ja luontopaneelin tehtävän kannalta relevanteille ammattikorkeakouluille pyynnön nimetä jäseniä ja puheenjohtajaehdokkaita luontopaneeliin. Ympäristöministeriö sai 30 jäsenehdotusta, joiden joukosta yksi ilmaisi halukkuutensa puheenjohtajaksi.************************Ympäristöpaneelin ja Luontopaneelin tiukat sidokset Ympäristöministeriöön selittävät ainakin osan noiden paneelien huru-ukko ominaisuuksista ja sen, että niiden tuottama aineisto ei huomioi Suomen eikä suomalaisten hyvinvoinnin perusteita.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmasto- ja luontopaneelien luonnosta vieraantuneet professorit horisevat pötyä, Luontopaneeli, Ilmastopaneeli, Ympäristöministeriö, Valtioneuvosto, |
Olen Instrumentariumille asiakas en potilas!Keskiviikko 14.1.2026 - -Esko Erkkilä- Silmälasieni uusimisesta on kulunut aikaa ja olenkin ajatellut, että pitäisi varata aika silmälääkärille.Asia eteni eilen yllättävästi, sillä sain Instrumentariumilta kirjeen, jossa todettiin silmälääkärikäynnistäni kuluneen jo sen verran aikaa, että olisi hyvä tulla tarkistuttamaan silmieni terveydentila.Kirjeen oli muka lähettänyt LL, silmätautien erikoislääkäri Petri Mustonen, joka kirjeensä alussa puhuttelee minua potilaaksi!*******************Hyväksyn minua puhuteltavan potilaaksi, kun olen piipaa-auton eli ambulanssin kyydissä tai kun minua kuljetetaan sairaalan käytävillä rullasängyssä maaten osastolta toiselle, mutta…***************…aina muulloin olen terveydenhuollon asiakas!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olen Instrumentariumille asiakas en potilas!, Instrumentarium, näöntarkastus, silmälääkäri, potilas vaiko asiakas, terveydenhuollon asiakas, piipaa-auto, |