Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pääratamme Tampereelta pohjoiseen on maamme talouskasvun tulppa!

Perjantai 1.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Meiltä pakkolunastettiin aikoinaan neljä hehtaaria metsämaata Tampere-Parkano-Seinäjoki radan alle ja tuolle alueelle rakennettiin Majajärven liikennepaikka – Majajärven liikennepaikasta pieni osa sijoittuu hämeenkyröläiseltä rajanaapuriltamme pakkolunastetulla alueella.

 

 

Rautatieliikenteen seuraaminen Majajärven liikennepaikalla antaa kuvan siitä ongelmasta, joka vallitsee Tampereelta pohjoiseen kulkevalla rataosuudella.

 

Ongelmaa helpottaa Majajärven liikennepaikka, sillä se mahdollistaa hitaampien junien pysähtymisen Majajärvellä, jotta nopea henkilöjunaliikenne Tampereelta pohjoiseen on mahdollista.

 

 

Riittämättömästä raidekapasiteetista kärsii eniten tavarajunaliikenne, mutta joskus myös henkilöjunat joutuvat odottelemaan Majajärvellä.

 

*********************

 

Tässä muutama laituriltani kuvaama tilanne, jossa etelään matkannut puutavarajuna joutui odottamaan kahta vastaantulevaa ja yhtä samaan suuntaan matkannutta henkilöjunaa:

 

 

IMG_3247.JPG

 

Etelään matkanneen puutavarajunan veturi oli ajettu Majajärven liikennepaikan etelälaitaan, jotta kaikki vaunut mahtuisivat sivuraiteelle.

 

 

IMG_3249.JPG

 

Ensimmäinen kuvaamani matkustajajuna ohitti liikennepaikan 170 kilometrin tuntivauhdilla ja…

 

 

IMG_3253.JPG

 

…myös toisella oli muutaman minuutin kuluttua sama vauhti.

 

 

Ensimmäistä Tampereelta pohjoiseen matkannutta matkustajajunaa en ehtinyt valokuvaamaan!

 

 

IMG_3256.JPG

 

Lopulta puutavarajuna pääsi jatkamaan…

 

 

IMG_3259.JPG

 

…matkaansa!

 

 

IMG_3260.JPG

 

Sinne se meni!

 

 

Tampereelta Seinäjoelle pitää nopealla aikataululla saada toinen raide, sillä talouselämämme hyvinvointi vaatii sitä.

 

Minun on helppo maanomistajanakin kannattaa uuden raiteen rakentamista, sillä meiltä on aikoinaan pakkolunastettu niin leveälti metsää, että siihen mahtuu vaikka viisi raidetta vierekkäin!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääratamme Tampereelta pohjoiseen on maamme talouskasvun tulppa!, Pääratamme Tampereelta pohjoiseen, Pääratamme Tampereelta pohjoiseen tarvitsee toisen raiteen, Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, Majajärven liikennepaikka, Viljakkalan Majajärvi, Viljakkala,

Sääntelyn purkaminen vauhdittaa talouskasvua

Perjantai 25.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Kiinan valuutta on nimeltään renminbi (RMB) eli "kansan raha" ja sen rahayksikkö on yan.

Viikonvaihteessa Kiina ilmoitti, että yuan alkaa reagoida joustavammin maailmantalouden vaihteluihin. Aiemmin se oli sidottu tiukasti Yhdysvaltain dollarin arvoon.

Yuanin arvo dollariin nähden on nyt tasolla 6,80 ja euroon n. 8,35.  Edellisen kerran yanin arvo oli dollariin verrattuna näin korkealla heinäkuussa 2005.

Asiantuntijoiden mielestä yan on ollut aliarvostettu valuutta jopa 40 prosentin verran. Aliarvostuksella Kiina on halunnut tukea vientiään.

Yanin vapauttaminen tiukasta sidoksesta dollariin on kaikkialla maailmassa saanut kannustusta. Usko maailmantalouden elpymiseen ja pörssikurssien vahvistumiseen on kasvanut.

Kiinan markkinat ovat kaikilla sektoreilla niin valtavat, että pienikin taloudellinen liike Kiinassa vaikuttaa kaikkialla.

On toivottava, että Kiinan tekemät muutokset edesauttavat koko maailmaa nousemaan kontaltaan. Toivottavasti muutokset pysyvät hallittuina, jotta emme joudu heiluriliikkeen voimakkuuden vuoksi hallitsemattomaan tilanteeseen.

Kiinassa toteutettu tiukan sidoksen lievä purkaminen on malliesimerkki siitä, että kaukana meiltä toteutettavat pienetkin muutokset vaikuttavat hyvin lyhyellä viiveellä meilläkin.

Se kuuluisa "Pihtiputaan mummo" ei enää elä lintukodossa, vaan hänenkin olosuhteensa ja pärjäämisensä ovat tiukasti sidoksissa suurella maailmalla tehtäviin päätöksiin.

Toivottavasti Kiinan toteuttama sääntelyn purkaminen jatkuu ja vie maailmantalouden uudelle kasvu-uralle - siitä me suomalaisetkin hyötyisimme!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiina, talouskasvu, yan, RMB, dollari, euro