Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kuin tuuleen olisi huutanut

Perjantai 1.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaalle ollaan Pirkanmaan Liiton toimesta laatimassa maakuntakaavaa.

Asiakirja pyörii byrokratian rattaissa nimellä…

 

 

”Pirkanmaan maakuntakaava 2040”.

 

 

Kaavaluonnos ja muu valmisteluvaiheen aineisto olivat nähtävillä 5.3.-10.4.2015.

 

 

Nähtävillä olon päättymiseen mennessä asukkailta ja yhteisöiltä saatiin 249 mielipidettä.

 

 

Aktiivisena kansalaisena annoin palautetta muutamiin kohtiin, joita maakuntakaavaluonnoksessa käsiteltiin.

 

 

Tärkein mielipiteeni koski Tampereen seudun tekopohjavesihankkeita.

 

 

Esitin mielipiteessäni seuraavaa:

 

 

”Esitän, että tekopohjavesihanke Tavase ja Pinsiön alueelle kaavailtu korvaava tekopohjavesihanke poistetaan maakuntakaavasta tarpeettomina. Toteutuessaan hankkeet pilaisivat laajat sadetusalueet sekä loisivat vakavan imagohaitan.”

 

 

Päivi Halonen Ylöjärveltä antoi saman sisältöisen mielipiteen, kun hän totesi mielipiteessään näin:

 

 

”Julkujärven harjua ja Pinsiönkangasta ei tule varata tekopohjavesialueeksi luontovaikutusten vuoksi.”

 

 

Sain mielipiteelleni kylmää kyytiä, sillä maakuntaliiton virkamiehet olivat valmistelleet mielipiteelleni seuraavanlaisen vastineen ja sen Maakuntahallitus oli hyväksynyt 18.1.2016.

 

 

Pirkanmaan liitolta saamani vastine kuuluu näin:

 

 

”Maakuntakaavaluonnoksen vesihuoltoa koskevat merkinnät perustuvat Pirkanmaan ELY-keskuksen johdolla laadittuun Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelmaan. Tekopohjaveden muodostaminen on yksi vaihtoehto vastata kehittyvän maakunnan vedenhankinnan tarpeisiin ja toimintavarmuuden parantamiseen. Keittämissuunnitelman perusteella maakuntakaavassa on tarve varautua pitkällä aikavälillä muiden vedenhankintavaihtoehtojen ohella myös tekopohjaveden muodostamiseen.

 

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelmasta on laadittu ympäristövaikutusten arviointi.

 

Tekopohjavesilaitoshankkeen yksityiskohtaiset toteuttamisedellytykset ratkotaan hankesuunnittelun ja lupaharkinnan yhteydessä huomioon ottaen toiminnan ympäristövaikutukset niin kuin lainsäädäntö velvoittaa.

 

Vehoniemi-Isokankaan alueella tekopohjaveden muodostamista on selvitetty jo laajasti.

 

Miharin-Ylöjärvenharjulla tekopohjaveden muodostamismahdollisuuksista saadaan käsitys vasta perusteellisten tutkimusten ja selvitysten perusteella. Tältä osin maakuntakaavalla osoitetaan ensisijaisesti seudullisen vedenhankinnan selvittämistä.”

 

 

Hyvää päivää kirvesvartta!

 

 

 

 

teko.jpg

 

 

Kuten kuvasta ilmenee (jos asiakirjakuvasta saa selvää), sai Päivi Halonen täsmälleen saman vastuksen kuin minä, sillä muutoksella, että hänelle osoitetussa vastauksessa ei mainittu Vehoniemi-Isokankaan alueen hanketta lainkaan, sillä hän ei sitä maininnut mielipiteessään.

 

*************

 

Nostan hattuani Pirkanmaan maakuntahallituksen jäsenelle Minna Sorsalle (vihreät), joka asian käsittelyn yhteydessä pöytäkirjan mukaan toimi näin:

 

”Maakuntahallituksen jäsen Minna Sorsa esitti että maakuntakaavaluonnoksesta poistetaan tekopohjaveden merkinnät kokonaan. Esitys raukesi kannattamattomana.”

 

 

 

Ei hyvältä näytä, sillä jopa Tavase elää virkamiesten unelmissa ja nyt siihen on lisätty myös Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven Pinsiöön sijoittuva tekopohjavesihanke!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Pinsiön tekopohjavesihanke, Vehoniemi-Isokankaan tekopohjavesihanke, Miharin-Ylöjärvenkankaan tekopohjavesihanke, Pirkanmaan maakuntakaava 2040,

Tampereen domino-palikat kaatuvat

Maanantai 18.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereella eletään tänään jännittäviä hetkiä, kun kaupunginvaltuuston kokouksessa esitetään valtuustoaloite Rantaväylän tunnelin suunnittelutöiden välittömästä lopettamisesta.

 

Kyse on positiivisesta dominopelistä, jossa tänään ollaan kaatamassa toinen tamperelaisia kuristanut tarpeeton hanke.

 

Ensimmäinen palikka tamperelaisten parhaaksi koetussa domino-palikoiden kaatamisessa oli se, kun apulaispormestarit Pekka Salmi (sdp) ja Leena Kostiainen (kokoomus) ilmoittivat, että tekopohjavesihanke Tavase kuopataan.

 

Rantaväylän tunnelin kaatumisesta seuraa mielestäni automaattisesti, että pikaratikkahanke on myös tullut tiensä päähän.

 

Pikaratikkaa ovat sen kannattajat osanneet viedä kummasti eteenpäin, vaikka hanke tuntuu suorastaan uskomattoman typerältä.

 

Tunnelin kaatuminen on aiheuttanut Tampereen Vihreissä suurta huolta, sillä he ymmärtävät, että kokoomuksen hellimän tunnelin karilleajo merkitsee heidän ajamalleen ratikkahankkeelle pikaista loppua.

 

Olin voimakkaasti ajamassa Tavasen lopettamista. Olen ylpeä, jos sen nopea kaatuminen merkitsee myös tunneli- sekä pikaratikkahaaveiden kariutumista.

 

Tavasen sekä tunnelin kohdalla olisi puhuttu hukkaanheitettyjen miljoonien lisäksi merkittävien luontoarvojen tuhoamisesta sekä asumisen haitoista.

 

Tavasen kustannusarvio olisi ollut n. 200 miljoonaa euroa ja tunnelikysymyksessä liikutaan hieman suuremmissa lukemissa.

 

Pikaratikkahanke olisi kalliimpi kuin Tavase ja Rantaväylän tunneli yhteensä, sillä sen kohdalla realistinen kustannushaarukka asettuu tasolle 500 – 700 miljoonaa euroa.

 

Sanotaan, että ”kissa nostaa omaa häntäänsä” ja teen sen nyt, kun totean Keskustan tekemän valtuustoaloitteen olleen se alkupanos, jonka avulla Tavasen kuoppaaminen alkoi.

 

Keskustan valtuustoaloite toki kaatui yhden äänen erolla, mutta aloite teki tehtävänsä ja suuret puolueet heräsivät todellisuuteen ja lopulta saimme Tavasen nurin.

 

Tunnelia ovat nyt kaatamassa lähinnä demarit, vasemmistoliitto sekä perussuomalaiset. Toivon, että mukaan saadaan muitakin ryhmiä.

 

Mikä on se järkijoukko, joka ottaa julkisen aloitteen pikaratikan kaatamisessa?

Toivon, että sekin löytyy.

 

 

-Esko Erkkilä-

18 kommenttia . Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase on kuopattu, Rantaväylän tunneli, Rantaväylän tunnelista luovutaan, pikaratikka, pikaratikka nurin,

Meni vanhan jankkaamiseksi!

Tiistai 12.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen apulaispormestarit Pekka Salmi ja Leena Kostiainen ovat selkeästi ilmoittaneet, että Tavase-hankkeelle laitetaan jenka päähän.

 

Apulaispormestareiden sanomisella on painoarvoa, sillä Kostiainen on kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Salmi puolestaan SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja.

 

Juridista päätöstä Tavasen kuoppaamisesta Tampereen osalta ei vielä ole, mutta me järki-tavaselaiset luotamme Salmen ja Kostiaisen linjauksiin.

 

Valkeakoski, Akaa sekä Kangasala ovat jo aikaisemmin heittäneet hyvästit Tavaselle.

 

Valkeakosken, Akaan ja Kangasalan valtuustopäätösten sekä Tampereen kahden apulaispormestarin linjausten jälkeen tuntuu kummalliselta, että Tavasen toimitusjohtaja vielä eilen Aamulehdessä jankkasi vanhaa virttään Tavasen muka tarpeellisuudesta.

 

Toimitusjohtajan väitteet olivat sitä vanhaa ja paikkansapitämätöntä jargonia, jota olemme häneltä kuulleet aiemminkin.


Tosiasioita toimitusjohtajan lausumat karttoivat kuin ruttoa.

 

Toimitusjohtajalta on kateissa liike-elämän yksi keskeisistä lainalaisuuksista; omistajat päättävät ja toimitusjohtaja toteuttaa.

 

Ei siinä pullikoimiset auta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut, Pekka Salmi, Leena Kostiainen,

Tavasen tarina on päättymässä!

Tiistai 5.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Aamulehden auditorioon Tampereen Siperiaan kokoontunut salintäysi yleisö kuuli viime keskiviikkona tammikuun 30. päivänä ilouutisen – Tavase-hanke pannaan jäihin!

 

Kyseessä oli Aamulehden järjestämä tilaisuus, jonka teemana oli;

 

Päättäjät vaihtuvat – muuttuuko mikään?

 

Kateederilla olivat

 

 

siperia1

 

Pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok)

 

 

siperia2

 

Lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestari Leena Kostiainen (kok)

 

 

siperia3

  

Yhdyskuntapalveluiden apulaispormestari Pekka Salmi (sdp)

 

 

siperia4

 

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen  apulaispormestari Mikko Aaltonen (vasemmistoliitto) (kuvassa Pekka Salmen vieressä oikealla).

 

 

siperia5


Osaamis- ja elinkeinopalvelujen sekä sivistys- ja elämänlaatupalvelujen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihr) ja hänen vierellään Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin (sdp)

 

 

Yleisötilaisuuden ehdoton tähtihetki oli, kun apulaispormestari Pekka Salmi totesi, että Tavase Oy:n lupaprosessi viedään loppuun ja sitten hanke haudataan.

 

Salmi totesi, että hankkeeseen on palanut tamperelaisten veronmaksajien rahoja nyt 5 miljoonaa euroa.

 

Viisi miljoonaa euroa on totta, sillä koko hankkeeseen on nyt kulunut rahaa hieman yli 7 miljoonaa, mutta kun Tampereen omistusosuus Tavasesta on ”vain” 69,9 %, niin Tampere on maksanut täysin turhasta Salmen kertoman 5 M€!

 

Apulaispormestari Leena Kostiainen vahvisti yks´kantaan, että lupa haetaan ja sitten seis!

 

Koska Kostiainen ja Salmi ovat valtuustoryhmiensä puheenjohtajia he varmaan hoitavat, että Tavase pystytään lopettamaan.

 

Tavase-hanke on ehkä aikanaan tuntunut järkevältä, mutta mm. Näsijärven puhdistuminen, vedenkulutuksen väheneminen, ympäristöseikkojen huomiointi sekä ennen kaikkea taloudelliset seikat ovat saaneet aikaan sen, että hanke on tullut tarpeettomaksi. Myös se, että sadetusalueet sijoittuisivat Pälkäneen keskustan tuntumaan, ovat olleet vaikuttamassa, että hanke ei ole ollut enää vuosikausiin järkevä.

 

Tavasen lopettamisella on hyvät edellytykset parantaa Tampereen seudun kuntien yhteistoimintaa.

 

Tampereen suorittama lopetuspäätös poistaa ainakin osan siitä isoveli-asenteesta – suorastaan öykkäri-asenteesta – joka Tamperetta hallitsevilla eritoten virkahenkilöillä on ollut seutukunnan muita kuntia kohtaan.

 

Olen vuosikaudet ollut Tavasen tinkimätön vastustaja.

En ole vastustanut Tavasea vastustamisen vuoksi vaan sen vuoksi, että olen perehtynyt asioihin.

 

Tavase-prosessiin on liittynyt niin monia käsittämättömyyksiä, että niitä pitäisi pystyä hyödyntämään, jotta emme tulevissa naapurikuntia koskevissa hankkeissa sortuisi samoihin virheisiin.

 

Yritän joskus palata ainakin joihinkin Tavasen sivujuonteisiin.

 

Nyt on aika hetkeksi huoahtaa sekä todeta, että työ on saatu tehtyä ja Tavase on tulossa kuopatuksi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut, Anna-Kaisa Ikonen, Leena Kostiainen, Pekka Salmi, Mikko Aaltonen, Olli-Poika parviainen, Sanna Marin, Tavasen tarina päättyy,

Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee Tavasea tänään eli 10.12.2012 pidettävässä kokouksessaan

Maanantai 10.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa tänään on kohta 251, jossa käsitellään Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitetta tekopohjavesiyhtiö Tavasesta.

 

Keskustan valtuustoaloite on päivätty 17.9.2012 ja se on silloin jätetty Tampereen kaupunginvaltuustolle.

Päätösvalmisteluaineistossa Tampereen kaupungin liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson toteaa mm. näin:

 

 

”Keskustan valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esittää Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavasen alasajamisen varalta.

 

Valtuustoaloitteessa esitetään tai nostetaan esille seuraavat kysymykset:

 

-     Mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen?

-     Kolmen kunnan irtautumisen vaikutukset hankkeeseen?

-     Tampereen tämän hetken maksuosuus yhtiöön?

-     Mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelma?

-     Onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä?

-     Tehdäänkö noin 50–200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokustannuksin?”

 

 

Valtuustoaloitetta käsiteltiin Tampereen kaupunginhallituksessa 26.11.2012.

 

Käsittely oli pöytäkirjan mukaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä kaupunginhallituksen jäsenet joutuivat äänestämään kaupunginvaltuustolle tänään esittämästään.

 

Pöytäkirjalainaus kaupunginhallituksen kokouksesta kuuluu näin:

 

”Päätösehdotus. Johtaja Yli-Rajala:

 

Kaupunginhallitus päättää

 

esittää valtuuston päätettäväksi,

 

että Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi, ja

 

että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

 

Asian käsittelyn kuluessa Leena Rauhala esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

 

Maija Kajan ja Vesa Eskola kannattivat Rauhalan palautusesitystä.

 

Puheenjohtaja tiedusteli Rauhalan palautusesityksen saamaa kannatusta ja totesi, ettei sitä oltu hyväksytyksi yksimielisesti vaan siitä oli äänestettävä.

 

Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Rauhalan palautusesityksen puolesta eli JAA äänestivät Maija Kajan, Vesa Eskola, Mikko Aaltonen ja Leena Rauhala. Käsittelyn jatkamisen puolesta eli EI äänestivät Ilpo Sirniö, Atanas Aleksovski, Anneli Kivistö, Anna-Kaisa Ikonen, Ilkka Sasi, Riitta Koskinen ja Timo P. Nieminen.

 

Puheenjohtaja totesi asia käsittelyn jatkuvan äänin 7–4.

 

Päätös           Päätösehdotus hyväksyttiin.”

 

*************

 

Kaupunginhallituksen 8.10.2012 tekemästä Tavase-päätöksestä on julkisuudessa käyty keskustelua ja asiantuntijat ovat esittäneet, että päätösvalmisteluaineistossa on päättäjille silloin annettu harhaanjohtavaa tietoa. 

 

*************

 

Tampereen kaupunginvaltuuston kokousta on mahdollista seurata internetin kautta.

 

Polku suoraan lähetykseen kulkee näin:

 

www.tampere.fi -> Päätöksenteko -> Kaupunginvaltuuston kokoukset suorana netissä

 

On mielenkiintoista nähdä ja kuulla, että pystyykö istuva Tampereen kaupunginvaltuusto tekemään viimeisessä kokouksessaan jämäkän päätöksen ja luopumaan Tavase-hankkeesta.

 

Jos luopumista ei nyt tapahdu, ennustukseni on, että Tavasen kuoppaamista merkitsevä päätös tulee tapahtumaan Tampereen uuden kaupunginvaltuuston ensitaipaleella.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut,

Tampereella Vihreät, Vasemmistoliitto ja Kristillisdemokraatit ovat valmiit luopumaan järjettömästä Tavase-tekopohjavesihankkeesta?

Maanantai 3.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginhallitus käsitteli 26.11.2012 pitämässään kokouksessa Keskustan Tampereen valtuustoryhmän tekemää valtuustoaloitetta, jossa esitettiin nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esitettiin Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavasen alasajamisen varalta.

 

Asiaa valmistellut liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson oli perehtynyt hyvin Keskustan valtuustoaloitteeseen, sillä päätösehdotukseen oli koottu Keskustan esittämät näkemykset oikeaan muotoon. Näin Michelsson tiivisti Keskustan näkemykset päätösesityksensä aluksi:

 

  • Mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen?

 

  • Kolmen kunnan irtautumisen vaikutukset hankkeeseen?

 

  • Tampereen tämän hetken maksuosuus yhtiöön?

 

  • Mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelma?

 

 

  • Onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä?

 

  • Tehdäänkö noin 50–200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokustannuksin?

 

Kysymysten kristallointi olikin ainoa positiivinen piirre päätösvalmisteluaineistossa, sillä muilta osin aineisto oli tyypillistä Tavase-propagandaa, jolla on vain niukalti yhteistä totuuden kanssa.

 

Tampereen kaupungin päätöksenteossa on Tavase-asiassa kuitenkin menty aimo harppaus eteenpäin, sillä kristillisten Leena Rauhalan esitystä asian uudelleen valmisteluksi kannattivat vihreiden Maija Kajan sekä Vesa Eskola ja äänestyksessä sitä kannatti em. kaupunginhallituksen jäsenten lisäksi vasemmistoliiton Mikko Aaltonen.

 

Asia meni siis äänestykseen ja silloin pöytäkirjan mukaan seuraavat kaupunginhallituksen jäsenet torppasivat asian uudelleen valmistelun:

 

Kokoomuksesta Anna-Kaisa Ikonen, Ilkka Sasi, Riitta Koskinen sekä Timo P. Nieminen

 

…ja SDP:stä Ilpo Sirniö, Atanas Aleksovski sekä Anneli Kivistö.

 

 

Näin kävi tällä kerralla, mutta kunhan Tavase taas lähiaikoina lähettää Tampereen kaupungille uuden rahoituspyynnön, niin uskon, että asia etenee kohti järkevää ratkaisua.

 

Oletan, että uutta rahoituspyyntöä jo kirjoitetaan ja nyt se lieneekin suuruusluokkaa miljoona euroa, sillä sen verran maksaa uusi YVA, jonka otaksun olevan seuraava askel Tavasen kivikkoisella tiellä.

 

Ainoa oikea järkevä ratkaisu Tavase-kysymyksessä on hankkeen mahdollisimman nopea lopettaminen ja tähän mennessä aiheutuneiden n. seitsemän miljoonan euron suuruisen panostuksen kirjaaminen luottotappioiksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, tekopohjavesihanke Tavase, Leena Rauhala, Maija Kajan, Vesa Eskola, Mikko Aaltonen, kansalaismielipide Tavasea vastaan, Tavasen uusi YVA, Tavase ja YVA,

Tavase Oy:n suunnittelemat yhden vuoden sadetusmäärät vastaavat normaalivuosien sademääränä 1.233 (tuhannenkahdensadankolmenkymmenenkolmen) vuoden sateita!

Tiistai 13.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Olen murheellisena pannut merkille, että keskeisten päättäjien käsityskyky ei vieläkään yllä tajuamaan tekopohjavesihanke Tavasen sadetussuunnitelmien mielettömyyttä.

 

Tavasen sadetusuunnitelmien ainoa todellinen julkisuuteen saatettu tieto perustuu 17.4.2003 kirjattuun Ympäristövaikutusten (YVA) arviointiin.

 

Tiedot sadetusmääristä on mainitussa pian kymmenen vuotta vanhassa YVA:ssa selvitetty sivulla 13 olevassa taulukossa 2.

 

 

tavasesade

 

Asiantuntijat ovat laskeneet taulukkoluvut havinnolliseen muotoon ja laskennan tulos on kerrottu kuvassa näkyvässä vesimäärien keskinäisessä vertailussa.


Kuvasta nähdään, että Tavasen suunnittelemat sadetukset ovat yli viisinkertaiset Tampereen Särkänniemessä sijaitsevan Näsinneulan korkeuteen verrattuna!

 

Tavase Oy:n suunnittelemat sadetusmäärät merkitsevät 863 metriä korkean vesipatsaan sadettamista Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemiin vuodessa.

 

Sadetusmäärät ovat yli 1.000 kertaiset seutukunnan normaaliin sademäärään verrattuna.

 

 

Kuka uskoo, että Suomen kauneimmat harjut kestäisivät tämän?

 

 

Lisää havainnollisuutta:

 

  • Tavasen suunnittelemat sadetukset merkitsevät, että normaalisadanta 1.233 vuodessa vastaisi Tavase Oy:n suunnittelemia yhden vuoden sadetuksia!

  • Tavasen suunnittelemat sadetusmäärät merkitsevät, että saman vesimäärän kuljettamiseen tarvittaisiin 2.300 täysperävaunullisen säiliöauton kantavuutta joka päivä.

  • Yhden päivän sadetuksiin tarvittavasta vedestä muodostuisi säiliöautoilla 51 kilometriä pitkä jono.

  • Maastoon pitäisi purkaa 1,5 täysperävaunullisen säiliöauton lasti joka minuutti yötä päivää!

 

Pidän välttämättömänä, että Tampereen päättäjät vihdoinkin tutustuvat tekopohjavesiyhtiö Tavasen suunnitelmiin.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavasen kymmenen vuotta vanha YVA, Tavasen sadetukset ja Näsinneulan korkeus, tekopohjavesihanke Tavase, Tavase-aineisto,

Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!

Torstai 4.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Ilmoitukseni Keskustan Vaalilehdessä:

******


Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!

Ehdokasnumero 208

EI

  • TKL:n bussien korjaamiselle Virossa
  • Tavaselle ja Sulkavuorelle
  • Houkanojan ja Vihiojan myrkyttämiselle
  • Lahdesjärven ja Lakalaivan räjäytystöille
  • Peltolammin tiivistysrakentamiselle
  • lentomelulle
  • 14 päivää vanhoille leiville

KYLLÄ

  • lähiruualle
  • esteettömyydelle
  • lapsille ja vanhuksille

Uusi valtuusto päättää Rantaväylän tunnelista!


******




-Esko Erkkilä-







Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, tekopohjavesihanke Tavase, Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdstamo, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihioja, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Peltolammi, lentomelu, 14 päivää vanhat leivät

Onko oikein, että Tavase-tekopohjavesihanke saa tuhota Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemat?

Tiistai 11.9.2012 - -Esko Erkkilä-

ee.jpg

Esko Erkkilä (kesk.) vastaa:

Se ei ole oikein, sillä 863 metriä korkean vesipatsaan sadettaminen joka toinen vuosi harjumaisemaan tuhoaisi Suomen kauneimmat harjut!

 

Tavase Oy:n suunnittelema sadetusmäärä ylittäisi yli 1.000-kertaisesti Pirkanmaan normaalin sademäärän!

 

Näsijärvi on puhdistunut ja Kaupinojan vesilaitoksen saneeraaminen pystyy tuottamaan tamperelaisille laadukasta lähivettä!

 

Ehdoton ei Tavaselle!

 

-Esko Erkkilä-

Tavase-sotkuihin perehtynyt tamperelainen

050 556 4878

esko.erkkila@gmail.com

www.eskoerkkila.fi

1 kommentti . Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut, Tavase laajenee Pinsiöön,

Kysymykseni Tampereen pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillassa 7.2.2012:

Maanantai 13.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen pormestari Timo P. Nieminen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen järjestävät säännöllisesti kaupunkilaisille tarkoitettuja asukasiltoja. Asukasilloissa on heidän lisäkseen Tampereen apulaispormestarit sekä valtuustoryhmien edustajat kuuntelemassa ja vastaamassa asukkaiden kysymyksiin.

Viimeisin asukasilta järjestettiin Tampereen valtuustosalissa 7.2.2012.

Olen usein esittänyt em. tilaisuuksissa ”haastavia” kysymyksiä, mutta nyt tein mielestäni kovinkin kannustavan kysymyksen ja se meni näin:

====

"Kysymykseni liittyy Tampereen kaupungin tiedotuskäytäntöön ja täytyy heti todeta, että tämä kysymykseni on luottamushenkilöitä ja virkamiehiä kiittävä.


YLE:n TV1 lähetti tammikuun 9. päivänä tänä vuonna MOT eli Mikä Oli Tutkittava –ohjelman, jossa käsiteltiin tekopohjavesiyhtiö Tavasea.


Ohjelmanteossa oli ongelmia ja se ilmenee ohjelman toimittaneen Maarit Åström´n blogikirjoituksesta, joka on edelleen luettavissa netissä ja löytyy googlettamalla ”tekopohjavesikauhu”. Imuroin sen tänään imuroin netistä ja tässä suora lainaus kirjoituksesta:


Tavase Oy:n käyttäytyminen oli kuitenkin erikoista. Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela vältteli viikkokausia haastattelupyyntöjä ja yritti siirtää tapaamista ohjelman ulostulon jälkeiseen aikaan. Tampereen kaupunki sai Jokelan tulemaan kameran eteen mm. koska kaupunki harjoittaa avointa viestintää


Lainaus päättyy.


Kenelle Tampereen kaupungin virkahenkilölle tai luottamushenkilölle voin toimittaa suklaarasian, jonka ansiosta julkisuutta kartteleva konserniyhtiön toimitusjohtaja saatiin kameroiden eteen?"


--------


Kysymykseni jälkeen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen totesi, että suklaarasiat kelpaisivat kenelle tahansa, mutta selkeää vastausta kysymykseeni hän ja eivätkä läsnä olleet apulaispormestaritkaan pystyneet antamaan.


SDP:n kaupunginvaltuutettu ja Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtaja Atanas Aleksovski totesi omassa puheenvuorossaan, että Eskon pitää toimittaa lupaamansa suklaarasia Tavase Oy:n hallituksen puheenjohtaja Peter Löfberg´lle. Atanas otaksui, että Tavase Oy:n hallituksen puheenjohtaja Löfberg olisi määrännyt toimitusjohtaja Petri Jokelan kameroiden eteen.

Tavase Oy:n toiminnasta kertova MOT-ohjelma avasi suomut monen Tavase-uskovaisen silmistä, sillä niin perusteellisesti Maarit Åströmin oli perehtynyt Tampereen ja sen lähikuntien todelliseen ongelmaan - Tavase osakeyhtiöön!

Mainittakoon, että Atanas Aleksovski on kaupunginhallituksen edustaja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa, joten tunnen Atanaksen hyvin ja arvostan hänen toimintaansa.


Nyt vaan pitää alkaa hankkimaan sitä lupaamaani suklaarasiaa!


-Esko Erkkilä-


PS. Mainittakoon, että toimittaja Åström päättää blogikirjoituksensa näin:


Tavasen viestintäkauhu herättää kysymyksiä siitä mitä yritys yrittää peitellä.”


Tätä en kysymyksessäni kertonut, mutta todettakoon se nyt tässä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, tekopohjavesiyhtiö Tavase, Irene Roivainen, Peter Löfberg, Petri Jokela, Atanas Aleksovski, tekopohjavesikauhu,

Onko Iisakki Nieminen liian toiveikas?

Torstai 26.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Olen kirjoittanut tämän jutun jo 8.1.2012, mutta aiheiden runsauden vuoksi julkaisen sen vasta nyt.

Tänään tiedämme Tavasesta enemmän kuin kirjoituspäivänä ja nyt kirjoittaen jutun sisältö olisi ehkä hieman toinen. Nyt saattaisin uskoa, että Tavase Oy kaatuu jo alkaneena vuonna!

Mutta tässä 8.1.2012 kirjoitettu juttu:

===============


Tampereella ilmestyy ilmaisjakelulehtenä Kaupunkilehti Tamperelainen. Se on Suomen vanhin kaupunkilehti, sillä sen ensimmäinen numero ilmestyi jo syyskuun 19. päivä 1957.


Tamperelaisen nettiosoite on:  www.tamperelainen.fi


Tamperelainen ilmestyy keskiviikkoisin ja lauantaisin ja sen jakelu on lähes 150.000 kappaletta.

 

Tamperelainen on saanut tamperelaisten luottamuksen ja siitä kertoo mm. se, että se on Aamulehden rinnalla ainoana muuna lehtenä Tampereen kaupungin virallinen ilmoituslehti.

 

Tamperelaisessa on ilmaisjakelulehdeksi ”riittävästi” toimituksellista aineistoa, joten se ansaitsee arvostuksensa sitäkin kautta hyvin.

 

Taitaa olla kerran viikossa, kun nimimerkki ”Iisakki Nieminen” pakinoi Tamperelaisessa.

 

Iisakki on ilmeisen hyvin perillä tamperelaisen kunnallispolitiikan kuvioista, sillä pakinoissaan hän käsittelee asiantuntevasti Tampereen kunnallispolitiikan taustakuvioita.

 

Pidin Iisakin pakinasta, joka ilmestyi Tamperelaisessa 7.1.2012.

 

Pakinan otsikko oli: ”Mitä tapahtuu vuonna 2012?”.

 

Iisakin pakinan Tampere-osuudessa käsiteltiin kaupungin suurhakkeiden tilannetta alkaneena vuonna.

 

Iisakki ennustaa, että Tampereen suurhankkeista Rantaväylän tunneli, ratikka sekä Keskusareena etenevät, mutta ”Tavase haudataan hiljaisin menoin.”

 

Olen Iisakkia pessimistisempi ja oletan, että Tavase haudataan vasta syksyllä 2012 valittavan uuden kaupunginvaltuuston toimesta. En jaksa uskoa, että nykyinen kaupunginvaltuusto pystyy Tavasea hautaamaan.

 

Toivon, että olen väärässä ja jo nykyinen Tampereen kaupunginvaltuusto kokisi ryhtiliikkeen sekä hautaisi mielettömän hankkeen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamperelainen, Kaupunkilehti Tamperelainen, Iisakki Nieminen, Aamulehti, Tampere, Tavase, Tavase Oy, tekopohjavesi, tekopohjavesihanke,

Elintarvikkeiden alkuperän ilmoittamisvelvollisuuden pitää laajentua tulevaisuudessa koskemaan myös vettä

Perjantai 16.9.2011 - -Esko Erkkilä-

lintarvikkeiden alkuperän ilmoittamismääräykset ovat laajenemassa.

 

Euroopan parlamentti on päättänyt, että alkuperämerkinnän pakollisuus laajennetaan koskemaan sian-, lampaan-, vuohen- ja siipikarjanlihaa. Tällä hetkellä alkuperä pitää ilmoittaa esimerkiksi naudanlihan ja tuoreiden vihannesten sekä hedelmien kohdalla.

 

Elintarvikkeiden alkuperävaatimusten laajentamisen takana on, että kuluttajalla pitää olla käytettävissään kaikki oleellinen tieto elintarvikkeiden alkuperästä.

 

On luonnollista, että elintarvikkeiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia, sillä onhan esim. biopolttoaineisiin käytetyillä raaka-aineilla, kuten soija- sekä palmuöljyllä samanlaiset paineet. Kuluttajat eivät hyväksy biopolttoaineita, jotka on tuotettu sademetsiä raiskaamalla.

 

Tekopohjavesihanke Tavase aiheuttaisi toteutuessaan, että sen piirissä toimivien elintarviketeollisuusyritysten olisi jatkossa ilmoitettava käyttävänsä tuotteidensa valmistamisessa epäekologisesti valmistettua tekopohjavettä. Jos yritys toimii oman vesihuoltonsa varassa, tätä ilmoitusvelvollisuutta ei luonnollisesti olisi.

 

Jos Tavase-hankkeen sallitaan jatkavan, saattaa tulevaisuudenkuva olla tyystin toisenlainen kuin se on nyt.

 

Vaikkapa lihanjalostustuotteissa tilanne voi olla se, että yritys A toteaa tuoteselostuksessaan käyttävänsä Lakeuden raikkaita pohjavesiä. Vastaavasti pirkanmaalainen yritys B joutuisi toteamaan, että heidän tuotteidensa valmistuksessa on käytetty Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemiin imeytettyä tekopohjavettä.

 

Näin menetellen kuluttaja voisi päättää, että ostaako tuotetta, jonka valmistuksessa on käytetty luontaista pohjavettä. Vaihtoehtona olisi harjumaisemiin imeytetty vesi, jonka keinotekoisessa valmistamisessa luontainen sademäärä on ylitetty yli tuhatkertaisesti alueen normaaliin sademäärään verrattuna!

 

Salliiko pirkanmaalainen elintarviketeollisuus tamperelaisten ja pirkanmaalaisten kuntapäättäjien jatkaa Tavase-hanketta?

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, elintarvikkeiden alkuperä, tekopohjavesi,