Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Entisaikaan vähintään parinkymmenen neliön suuruinen humalisto oli jokaisen maatilan takapihalla

Keskiviikko 3.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Taitaa olla vieläkin kirjattuna rakennuskaareen, että humalaa pitää lisätä joka vuosi tietty määrä, mutta lainsäädöksen valvontaa ei toki ole.

 

Meillä kotona humalisto sijaitsi liiterin takana ja siitä pidettiin hyvää huolta, sillä humalankäpyjä käytettiin sahdinvalmistuksessa ja Viljakkala, jos mikä paikkakunta, oli aikoinaan todellista sahtialuetta.

 

Viljakkalassa sahdinvalmistuksessa käytettiin pieni osuus ruismallasta, joten viljakkalalainen sahti on herkullisen tummannäköistä ja ei sellaista vasikanjuoman näköistä kuin esimerkiksi Sysmässä, jossa sahdinvalmistuksessa ei käytetä ruismallasta.

 

 

Mutta piti kirjoittaa humalistosta!

 

Meillä humalisto tosiaan sijaitsi liiterin takana ja se sai kasvuunsa eväitä mm. siitä, että yöastian sisältö käytiin tyhjentämässä humalistoon – toki vain se yöastiaan kertynyt nestemäinen osuus!

 

Sahtia meillä tehtiin korkeintaan kahdesti vuodessa, mutta monissa taloissa sahtia oli tarjolla melkein joka päivä - kuivatut humalankävyt olivat oleellinen osa sahdinvalmistusta.

 

 

 

Olen onnistunut säilyttämään humalistoperinnettä pienessä mittakaavassa, sillä mökkimaailmassani on ”minihumalisto” eli…

 

 

IMG_8296.JPG

 

 …vajaan neliön suuruinen ala, jossa on neljä viisimetristä humalistoseivästä.

 

 

IMG_8295.JPG

 

Kotitilaltani alkujaan olevat humalani ovat hyvässä kasvukunnossa ja suurimmat niistä tavoittelevat nyt kahta metriä.

 

Kokemuksesta tiedän, että syyskuussa humalat ovat kiivenneet viisimetristen humalasalkojen huipulle saakka ja sen jälkeen alas valuessaan muodostavat hienon ”hatun” humalasalkojen päälle!

 

Meillä humalat muodostavat paljon humalakäpyjä, mutta eihän niillä ole muuta käyttöä kuin kompostiin, sillä sahtiakaan meillä ei ole valmistettu ainakaan kymmeneen vuoteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: humala, humala kasvina, humalisto, humaliston seipäät, humala sahdinvalmistuksessa, ruismallas sahdinvalmistuksessa, ilman ruismallasta valmistettu sahti on vaaleaa vasikanjuomaa, viljakkalalainen sahti, sysmäläinen sahti, sahdinvalmistus,

Viljakkalalainen sahti kellisti absolutistin

Keskiviikko 22.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Jatkan tänään muisteluksia Ikaalisten Kylpylästä ja kerron, kun Viljakkalasta hankittu sahti kellisti täydellisen absolutistin:

 

Ikaalisten Kylpylän toiminta on vaakalaudalla, sillä sitä nykyisin hallinnoiva Scandic on ilmoittanut, että se luopuu Ikaalisten Kylpylän vetämisestä jo muutaman kuukauden kuluttua.

 

Tänään kerron parikin mukavaa henkilökohtaista muistoa Ikaalisten Kylpylästä:

 

 

  • jälleenmyyjille suunnatut pienet ”korruptiovälineet” tulivat agribisneksessä muotiin joskus 1970-luvulla ja ensimmäinen kokemukseni niistä oli, kun jaoimme parhaille jälleenmyyjillemme hihoistaan täyspitkiä korkealuokkaisia gollege-paitoja. Tuon paidan mallikappaleen saimme Ikaalisten Kylpylässä järjestetyssä myyntikokouksessa ja se tuntui jotenkin hienolta! Vuosien saatossa korruptiovälineiden jakaminen meni suorastaan älyttömyyksiin ja lopulta ne piti ilmoittaa jopa verottajalle!

 

  • myyntikokoustemme ohjelmaan kuului 1970-luvulla aina hikinen kuntoiluohjelma ja niin taas kerran myös Ikaalisten Kylpylässä. Myyntimieskaverini Olavi Hakala oli hankkinut riittävän määrän oikein kunnollista viljakkalalaista sahtia janojuomaksemme kuntoliikunnan jälkeen nautittavaksi.

 

Kunnollinen viljakkalalainen sahti on salakavalaa ja sen sai kokea eräs apulaismyyntipäällikkömme, joka oli täydellinen absolutisti alkoholijuomien suhteen. Niin vaan kävi, että apulaismyyntipäällikkömme hairahtui nauttimaan kuntolenkin jälkeen viljakkalalaista sahtia saunatiloissa janojuomakseen ja siitä seurasi, että eipä miehestä ollut osanottajaksi iltatilaisuuteemme!

On se salakavalaa ja hyvää tuo viljakkalalainen sahti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalalainen sahti kellisti absolutistin, sahti, viljakkalalainen sahti, viljakkalan sahti, Ikaalisten Kylpylä,

"Hohental voitti"

Tiistai 6.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Työskentelin työurani alkuaikoina Seinäjoella ja siellä kokoontui vielä 1970-luvun puolivälissä vuonna 1958 perustettu Seinäjoen Seudun Yhteistoimintakerho.

 

Yhteistoimintakerhon toimintaan osallistuivat silloin voimissaan olleiden osuustoiminnallisten yritysten henkilöt ja mukaan oli kelpuutettu myös työnantajani Raision Tehtaat, vaikka sen yritysmuoto olikin jo silloin osakeyhtiö.

 

Kerhon puitteissa oli monenlaista vapaamuotoista toimintaa ja kerrotaan, että joskus tapaamisen jälkeen, kun mentiin saunaan, järjestettiin löylykilpailu.

 

Lähes kaikki lähtivät kisaan mukaan, mutta Etelä-Pohjanmaan Maataloustuottajaliiton silloinen toiminnanjohtaja lupasi lähteä lauteille, mutta ei kilpailijaksi vaan tuomariksi.

 

Tuomariksi lupautunut toiminnanjohtaja valitsi lauteilta kuumimman paikan ja ryhtyi löylynheittäjäksi.

 

Yksi toisensa jälkeen lähti lauteilta ja lopulta kisassa oli mukana enää kaksi kilpailijaa.

 

Tuomari heitti taas kipakat löylyt ja niin lauteille jäi ainoastaan Hohenthal –niminen henkilö, joka myös sitten siirtyi ulos vilvoittelemaan.

 

Tuomarimme heitti itselleen vielä parit löylyt ja kertoi ulos tullessaan kilpailun lopputuloksen: ”Hohental voitti!”

 

 

*********

 

Tämä vanha juttu tuli etsimättä mieleeni, kun olin yleisönä Hämeenkyrön Heiskalla viime lauantaina järjestetyillä...


...”Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailuissa”.

 


Yleisöllä oli tilaisuus ostaa grilliporsasta, salaattia ja sahtia sisältänyt ruoka-annos.

 

 

sahtii1

 

 

Porsas oli grillattu paikan päällä ja voin kertoa, että lihan kypsyysaste oli kohdallaan.

 

 

 

sahtii2

 

 

Ostin kympillä maittavan annoksen ja totesin, että annokseen sisältänyt sahti oli suorastaan ylivertaista!

 


Sain omien kanavieni kautta tiedon, että ruoka-annokseen sisältynyt sahti oli hämeenkyröläisen Paavo Poussan valmistamaa!

 

 

sahtii3

 

 

Tässä Paavo Poussa (toinen vasemmalta) myhäilee yhdessä tapahtuman keskeisen voimahahmon Jarmo Puntalon (vasemmalla) kanssa.

 

 

*******

 

 

En tätä kirjoittaessani tiedä, että kuka voitti Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuden, mutta sen sanon, että ihmeellisen hyvää voittosahdin piti olla, jos se olisi ollut parempaa kuin Paavo Poussan valmistama ruoka-annokseen sisältynyt sahti!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: sahti, sahdinvalmistus, hämeenkyröläinen sahti, viljakkalalainen sahti, Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailut, Shdinvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailut Hämeenkyrössä, Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuskilpailut Heiskalla, Heiska,