Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Keskustan Timo Hanhilahti Tampereen kaupunginhallitukseen

Torstai 31.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry antoi eilen julkisuuteen tiedotteen niistä Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksistä, joissa keskustalaisia henkilöitä on valittu Tampereen luottamushenkilöiksi.

Tiedotteemme otsikko on myös tämän jutun otsikkona ja tiedotteemme kuului näin:


************

Tampereen kaupunginvaltuuston kaksi ensimmäistä kokousta pidettiin tammikuun 21. sekä 28. päivinä ja niiden asialistalla oli pääasiassa luottamushenkilövalintoja.

 

Edellisellä vaalikaudella apulaispormestarina yhdyskuntapalveluista vastannut Timo Hanhilahti valittiin nyt kaupunginhallituksen jäseneksi.

 

Hanhilahti valittiin myös kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston varajäseneksi.

 

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan jäseneksi valittiin Tuomo Räihä ja hänen varajäsenekseen Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

Saman lautakunnan jaoston jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Tuomo Räihä.

 

Osaamis- ja elinkeinolautakunnan jäseneksi valittiin Vilhartti Hanhilahti ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Yhdyskuntalautakunnan jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Saman lautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Keskusvaalilautakunnan 2.varajäseneksi valittiin Eeva Tuokko.

 

Toisen asteen koulutuksen johtokunnan jäseneksi valittiin Seija Alatalo ja hänen varajäsenekseen Titta Mattila.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan jäseneksi valittiin Esko Erkkilä.

 

Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamieheksi valittiin Raija Moilanen.

  

Henkilövalintoja tehdään myöhemmin lisää ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö toteaakin, että sen jäsenissä on monia asiantuntevia sekä yhteistyökykyisiä henkilöitä myös myöhemmin täytettäville luottamushenkilöpaikoille.

 

Kunnallisjärjestö haluaa kiittää Timo Hanhilahtea siitä neljän vuoden rupeamasta, jonka ajan hän johti apulaispormestarina Tampereen kaupungin yhdyskuntapalveluja. 

 

Vaalikauden kestänyt työ yhdyskuntapalvelujen apulaispormestarina merkitsi, että Timo Hanhilahti on Suomessa kaikkien aikojen pisimmän kokemuksen omaava apulaispormestari!

 

Kunnallisjärjestö on iloinen, että Hanhilahti jatkaa Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana ja nyt myös kaupunginhallituksen jäsenenä.


************

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.tampereenkeskusta.fi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tuomo Räihä, Matti Järvinen, Vilhartti Hanhilahti, Seija Alatalo, Raija Moilanen, Eeva Tuokko, Titta Mattila,

Keskusta osallistui ainoana poliittisena puolueena Tampereella WGH:n työhyvinvointitapahtumaan!

Perjantai 5.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Work goes happy (WGH) on uusi ja monipuolinen työhyvinvointikonsepti, joka on aloittanut taipaleensa työhyvinvointikiertueella.

 

WGH järjesti Tampere-talolla 3.10.2012 tapahtuman, johon myös Pirkanmaan Keskustan piiri ry osallistui omalla osastollaan. Olin mukana esittelijänä.

 

Herätti kummastusta, että olimme ainoa poliittinen puolue, joka halusi olla mukana työhyvinvointitapahtumassa.

 

Olemme kylläkin viime päivinä saaneet kuulla esim. kokoomuksen taholta irtiottoja siihen suuntaan, että he eivät vähääkään välitä työntekijöiden työhyvinvoinnista – poissaolo tapahtumasta oli ilmeinen seuraus kovan linjan pääsystä voitolle kokoomuksessa.

 

Keskusta oli vahvasti mukana tapahtumassa, sillä kansanedustaja Mikko Alatalo ja entinen kansanedustaja Juha Mieto esiintyivät tapahtumassa edukseen.

 

 

wghmikkomatoja_kalle

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli Leningrad Cowboys-yhtyeestä tutuksi tulleen monitoimimies Mato Valtosen ja entisen yritysjohtajan, teräväsanaisena tunnetun kolumnisti-kirjailijan Kalle Isokallion haastateltavana.

 

 

wghmikko

 

Alatalon, Valtosen ja Isokallion keskustelu kosketteli monia työelämän erilaisia kipukohtia ja tietysti myös musiikkimaailmaa.

Mikko totesi, että musiikkibisnes on nykyisin kovaa bisnestä ja esim. ryyppääminen ei sinne enää kuulu.

 

 

wghmietomatojakalle

 

Järjestäjät huomasivat Juha Miedon osastollamme ja Mikko Alatalon haastatteluhetken jälkeen myös Mieto kutsuttiin Valtosen sekä Isokallion tentattavaksi.

 

 

wghmieto

 

 

Kärkkäänä haastattelijana ja jopa haastateltavan keskeyttäjänä tunnettu Isokalliokin meni hiljaiseksi Miedon alussa esittämän pitkän ja työhyvinvointiin ansiokkaasti paneutuvan monologin jälkeen. Isokallio totesi jotenkin siihen suuntaan, että siinäpä se sitten!

 

 

Esiintymislavan edessä oli yli kaksisataa tuolipaikkaa ja ne olivat varsin hyvin miehitettyinä Alatalon sekä Miedon haastattelujen aikana.

 

Keskustalaisena saa olla ylpeä ”seurakavereista”, joilla todella on sanottavaa!

 

 

wghmiedonkainalot

 

 

Juha Mieto koppasi kainaloonsa erään osastollamme vierailleen rouvan sekä kunnallisvaaliehdokkaamme Anne Kotin (vasemmalla) – myös minä pääsin samaan kuvaan!

 

 

 

 

 

 

wghmietojasaarimaa

 

Keskustan Tampereen kunnallisvaaliehdokas Timo Saarimaa on tässä syventynyt syvällisiin keskusteluihin Juha Miedon kanssa.

 

 wghjuhaeskojamikko

 

Juha Miedolla ja Mikko Alatalolla riitti paljon keskusteltavaa ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä – myös minä sain olla kuulolla!

 

 wghmietomikkojapairkko

 

Keskustan Pirkanmaan piiri teki WGH:n –messutapahtumassa videota, joka näinä päivinä julkaistaan piirin nettisivuilla.

Juha Miedon ja Mikko Alatalon haastattelijana toimi Keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle.

 

Kuvassa näkyy hyvin Keskustan valtakunnallinen vaalijuliste:

”On kotiin tulon aika”

 

Slougan on painettu onnistuneesti ”isoäidin kangaspuissa syntyneen räsymaton” päälle.  

 

Tampere-talossa järjestetty tilaisuus oli onnistunut ja antoi yleisölle paljon uusia eväitä työhyvinvoinnin kehittämiseksi.

 

Keskustelua kävijöiden joukossa herätti se, että muut puolueet ylenkatsoivat työhyvinvoinnin merkitystä nyky-Suomessa. Puolueiden poisjäännistä voi tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä!

 

Saimme kokea onnistumisia, sillä lavaohjelman ehdottomat huiput olivat Mikko Alatalo ja Juha Mieto!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: WGH, Work goes happy, Tampere-talo, Mikko Alatalo, Juha Mieto, Anne Kotti, Eeva Tuokko, Timo Saarimaa, Mato Valtonen, Kalle Isokallio, Keskustan Pirkanmaan piiri, Pirkko Vuolle, Pirkanmaan Keskustanaiset,

Keskustan vaalitappiossa on vahva itu menestymiseen seuraavissa vaaleissa

Tiistai 19.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Ehdin vaalipäivän iltana, vasta lähellä puolta yötä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalivalvojaisiin Sentteriin.

Tunnelma ei ollut katossa, mutta kuitenkin luottavainen tulevaisuudelle. Totesimme yhteisesti, että tästä on vain yksi suunta – ylöspäin!

Iloitsimme Arto Pirttilahden ja Mikko Alatalon hyvää vaalimenestystä – persuhuumassa Pirkanmaan Keskustan oli tyytyminen kahteen kansanedustajaan.

Vaalivalvojaisväki veikkasi, että kuinka nopeasti Timo Soini joutuu pettämään äänestäjilleen antamansa lupaukset – ilmeisesti jo Jyrki Kataisen vetämissä alustavissa hallitustunnusteluissa!

Mikko Alatalo saapui lähimmän tukijoukkonsa kanssa Sentteriin puolen yön maisemissa ja se loi vaalivalvojaisille oman luottavaisen tunnelmansa.

 

pict1193.jpg 

 

Mikko innostui analysoimaan vaalitulosta Sentterin asiakaspalvelutiskin takaa.

Kysyin, että kuinka paljon lähemmäs puhemiestä hän nyt kolmannen kauden kansanedustajana siirtyy istumajärjestyksessä. Mikko ennakoi, että ilmeisesti ainakin yksi penkkirivi tulee plussaa kolmannesta kaudesta!

Artsi taitaa joutua aloittamaan senaattoriuransa takapenkiltä on agrologiveli Eskon veikkaus!

 

pict1201.jpg

 

Vaalilautakuntatyöskentelystä illan myöhäistunteina vapautuneet Eeva Tuokko (oikealla) ja hänen vierellään Ritva Erkkilä sekä Mikon ydintiimiin kuuluva pariskunta kuuntelivat kolmannelle kaudelle paikkansa varmistaneen kansanedustaja Mikko Alatalon analysointia vaalituloksesta. 

 pict1202.jpg

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtaja Antti Juva oli pikkutunneilla vaalituloksen vahvistuttua luottavainen keskustalaisten menestymisestä seuraavissa kunnallisvaaleissa - työtä se toki vaatii, mutta näiden eduskuntavaalien kokemukset ovat hyvä pohja työn oikealle suuntaamiselle.

 

-Esko Erkkilä- 

 

 

  

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Antti Juva, Eeva Tuokko, Ritva Erkkilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, koska Soini pettää äänestäjänsä ensimmäisen kerran?,

Pohjola-Norden´lla on tärkeä rooli Suomen suuntautumisessa muihin Pohjoismaihin

Keskiviikko 2.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Vuonna 1924 perustettu Pohjola-Norden on Suomessa ainoa kansalaisjärjestö, jonka päätehtävänä on pohjoismainen yhteistyö.

Sen tärkein tehtävä on pohjoismaisen yhteistyön edistäminen ja Pohjoismaiden tunnetuksi tekeminen Suomessa.

Sain tammikuun lopulla olla läsnä tilaisuudessa, jossa Tampereen Pohjola-Norden ry:n hallituksen puheenjohtaja FT Eeva Tuokko kertoi kansalaisjärjestön toiminnasta. Tilaisuus pidettiin Sentterissä Tampereella.

Kyse oli Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry:n eli MSL-Tampereen järjestämästä tilaisuudesta.

Pohjola-Norden on kansalaisjärjestö, jolla on liittotoimiston lisäksi kattava piiri- ja 180 paikallisyhdistyksen paikallisyhdistysverkosto, Nuorisoliitto sekä 12 000 henkilöjäsentä.

Tampereen Pohjola-Norden ry:llä on 130 henkilöjäsentä. Mainittakoon, että Turun paikallisyhdistyksellä on 350 jäsentä. Tampereen paikallisyhdistys on suomenkielinen.

Norden-yhdistykset ovat vuosien mittaan tehneet useita pohjoismaisia aloitteita ja toimineet painostusryhmänä pohjoismaisen yhteistyön tiivistämisessä. Tunnetuimpia Norden-yhdistysten aloitteita ovat olleet Pohjolan passivapaus (1954), yhteiset työmarkkinat (1954) ja sosiaalietuudet (1955). Myöhempinä vuosina on myös solmittu mm. pohjoismainen kaksoisverotuksen estävä sopimus sekä pohjoismainen kielisopimus.

Kriitikoiden mielestä pohjoismainen yhteistyö on EU:n aikakaudella tullut tiensä päähän, mutta viimeaikaiset suunnitelmat mm. tutkimuksen, innovaatioiden ja puolustuspolitiikan alalla osoittavat, että pohjoismainen yhteistyö on tänäkin päivänä dynaamista, ajankohtaista ja tärkeää.

Tampereen Pohjola-Norden ry järjestää Pohjolan Pidot 23.03.2011. Silloin vietetään Pohjolan päivää, joka on myös virallisen pohjoismaisen yhteistyön sopimuksen eli 23.3.1962 allekirjoitetun Helsingin sopimuksen vuosipäivä.

Kiitän FT Eeva Tuokkoa mielenkiintoisesta esityksestä. Esityksen jälkeen käyty vilkas keskustelu osoitti, että Pohjola-Norden –toiminta kiinnostaa!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pohjola-Norden, Tampereen Pohjola-Norden ry, Pohjolan Pidot, Pohjolan päivä, Eeva Tuokko, Sentteri, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, MSL-Tampere,