Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Maailmanlopusta en tiedä, mutta puu ei Suomen metsistä hakkaamalla lopu!

Keskiviikko 27.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Kerrotaan, että entisaikaan – silloin kun Pekka Tiilikainen toimitti Metsäradiota – akat pelkäsivät maailmanloppua ja äijät puolestaan metsien loppumista.

 

 

Akkojen pelon toteutumisesta en tiedä, mutta sen tiedän, että hakkuiden vähentämistä ajavat vihervasemmistolaiset puhuvat puuta heinää, sillä Suomessa hakkuiden määrää voidaan nykyisestä kasvattaa.

 

 

 

IMG_9147.JPG

 

 

Sain suomalaismetsien kasvusta ja hakkuumahdollisuuksista tarkkaa tietoa eilen Vilhartti Hanhilahden järjestämässä ”Ruokailta – mitä syömme 2030 –luvulla” –seminaarissa Irjalan makasiinilla, jossa…

 

 

 

IMG_9149.JPG

 

 

…tietokirjailija Juha Kuisma alusti asiasta.

 

 

Kuisma totesi tiedossani olleen totuuden eli sen, että Suomen metsät kasvavat nyt 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja tästä määrästä talousmetsät edustavat 85 miljoonaa kuutiometriä.

 

 

Metsien hakkuumäärät ovat nyt tasoa 72 – 73 miljoonaa kuutiometriä ja kestävän metsätaseen hakkuumäärät voisivat olla 80 – 81 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

 

 

Viime vuonna tuotantovauhtiin päässyt Metsä Groupin biotuotetehdas Äänekoskella tarvitsee puuraaka-ainetta 6,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa; määrästä havukuitua on neljä miljoonaa kuutiota ja koivua 2,5 miljoonaa kuutiota.

 

 

Kestävän metsätalouden ”hakkuuvaje” on siis tällä hetkellä selvästi suurempi kuin on Äänekosken uuden biotuotetehtaan vuotuinen raaka-ainetarve eli…

 

 

…metsät eivät Suomessa ole loppumassa, vaan kestävää vuotuista hakkuusuoritetta voidaan turvallisesti nostaa tasolle 80 – 81 miljoonaa kuutiometriä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vilhartti Hanhilahti, Juha Kuisma, Ruokailta - mitä syömme 2030 -luvulla, Irjalan makasiini, Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdas, Äänekosken biotuotetehdas, metsien kasvu vuodessa, hakkuusuorite nyt, hakkuusuoritetta voidaan kasvattaa,

Entisaikaan naiset pelkäsivät maailmanloppua ja miehet metsien loppumista

Perjantai 22.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Radiolegenda Pekka Tiilikainen muisti 1950-luvulla Metsäradiota juontaessaan todeta, että naiset pelkäävät maailmanloppua ja miehet metsien loppumista.

 

 

Tiilikainen rauhoitteli, että ainakaan metsien loppuminen ei ole näköpiirissä.

 

 

Maailmanlopusta ei kukaan ota nykyään takeita, mutta metsien loppumisesta ei ainakaan Suomessa ole pienintäkään pelkoa.

 

 

 

**********************

 

 

 

Osallistuin viime keskiviikkona Tampereen Yliopistolla tilaisuuteen, jossa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen alusti aiheesta...

 

 

 

IMG_7509.JPG

 

 

"Metsät hiilinieluja vai hyvinvointia, vai sekä että?"

 

 

 

 

IMG_74932.jpg

 

 

Pääsin ennen tilaisuutta jututtamaan ministeriä ”lähietäisyydeltä”!

 

 

 

***************

 

 

 

Tiilikais-Pekan aikoinaan esittämä vakuutus, että metsät eivät Suomesta lopu on tänäänkin vankalla pohjalla, sillä...

 

 

 

IMG_7517.JPG

 

 
...Luken eli Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen metsien kasvu on nyt tasolla 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja vastaavasti hakkuumäärät ovat keskimäärin 74 % kasvusta eli metsien loppumisesta ei ole pienintäkään pelkoa.

 

 

 

Ministeri Tiilikainen viittasi oheiseen kaavioon ja totesi, että käytännössä noin vuonna 1970 oli viimeinen sellainen vuosi, jolloin puuta on korjattu enemmän kuin on kasvanut.

 

 

Yhteenvetona on helppo todeta, että viimeisen 50 vuoden aikana metsien kasvu on ollut suurempi kuin puunkäyttö.

 

 

Ministeri Tiilikainen muistutti edellä olevan lisäksi, että Suomen vientituloista 20 % tulee metsätaloustuotteista ja sen lisäksi hän muistutti, että metsien virkistyskäyttöarvoa ei voi rahassa mitata.

 

 

 

Kiitokset asunto- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle sekä MSL-Tampereelle, joka oli järjestänyt tilaisuuden.

 

 

 

******************

 

 

 

IMG_7502.JPG

 

 

Mainion tilaisuuden avasi MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja…

 

 

 

IMG_7500.JPG

 

 

…sen juontajana toimi Euroopan Keskuspankin lakimies Petra Schulze Steinen.

 

 

 

IMG_7497.JPG

 

 

Mukana tilaisuudessa oli myös ministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustaja tamperelainen Vilhartti Hanhilahti - aikamoisia velikultia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Entisaikaan naiset pelkäsivät maailmanloppua ja miehet metsien loppumista, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Kimmo Tiilikaisen erityisavustaja Vilhartti Hanhilahti, MSL-Tampere, MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen,

Juuresten kuorinnan lomassa oli kiintoisaa seurata eduskunnan käsittelyä biopolttoaineista

Keskiviikko 30.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen Rouvalta tehtäväkseni kuoria…

 

 IMG_7153.JPG

 

 

 

…sipuleita ja valkosipuleita…

 

 

 

IMG_7154.JPG

 

 

…sekä porkkanoita ja perunoita tulevien päivien ruuanlaiton raaka-aineiksi.

 

 

****************

 

 

Perustin kuorintatukikohtani olohuoneeseen ja aloin Areenasta seurata suorana eduskunnassa käytävää keskustelua, jonka virallinen nimi oli:

 

 

”Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi biopolttoöljyn käytön edistämisestä, biopolttoaineiden käytön edistämisessä liikenteessä annetun lain muuttamisesta sekä biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 §:n muuttamisesta”

 

 

************

 

 

Huomasin, että eduskunnan puhujapöntössä kävi puhumassa tuttuakin tutumpi mies…

 

 

IMG_7147.JPG

 

 

…eli kansanedustaja Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta eli tarkemmin Pohjaslahdelta Pirkanmaalta.

 

 

 

IMG_7148.JPG

 

 
Eduskunnan pöytäkirjat valmistuvat nykyisin varsin nopeasti ja sieltä kopioiden kansanedustaja Arto Pirttilahti totesi mm. seuraavaa:

 

 

”Arvoisa rouva puhemies!

 

Käsittelyssä on todellakin biopolttoaineiden osalta käytön edistäminen. Hyvän hallituksen erinomainen esitys.

 

Tietenkin taustallahan tässä meillä on EU:n instrumentit ja se, millä tavalla me EU:n tulevia velvoitteita tulemme täyttämään vuoteen 2030 mennessä.

 

Tässä pidetään todellakin sisällä liikenteen biopolttoaineitten prosenttiosuuden nostaminen 30 prosenttiin mutta myös lämmityksen ja työkoneiden polttoaineiden osittainen korvaaminen biopolttoöljyllä, 10 prosentilla, vuoteen 2030 mennessä.

 

Erinomainen esitys, ja tämä luo pohjaa mielestäni hyvinkin myös sille näkökulmalle, millä tavalla me voimme lähteä tuottamaan, innovoimaan uusia biopolttoaineita, ja antaa varmuuden myös sitten teollisuudelle lähteä näitä tekemään ja lähteä näihin liittyviin investointeihin.

 

Eli tässä on pitkäjänteistä ajattelua.”

 

 

Kiitokset Arto puheenvuorostasi – puheenvuorosi oli taas yksi tiketti sillä taipaleella, joka johtaa Sinut Arkadianmäelle kevään eduskuntavaalien jälkeenkin!

 

 

 

********************

 

 

 

 

Arto Pirttilahden puheenvuoron jälkeen Puhemies antoi…

 

 

 

IMG_7152.JPG

 

 

…ministeri Kimmo Tiilikaiselle puheenvuoron ja asunto-, energia- ja ympäristöministeri Tiilikainen totesi mm. seuraavaa:

 

 

Arvoisa puhemies!

 

Kiitoksia talousvaliokunnalle tämän tärkeän ilmastopoliittisen asian käsittelystä ja pakettiin laittamisesta.

 

Liikenteen päästöjen vähentäminen on erittäin merkittävä osa meidän ilmastopolitiikkaamme, ja hallituksen kaavailuissa liikenteen päästöjä vähennetään monin eri keinoin.

 

…ylivoimaisesti nopein keino vähentää liikenteen päästöjä on sekoittaa uusiutuvia polttoaineita niihin liikennepolttonestetuotteisiin, jotka käyvät kaikkiin ajoneuvoihin, mitkä tällä hetkellä teillämme liikkuvat.

 

Juuri tähän päästöjen vähentämisen nopeuteen on viime aikoina kiinnitetty huomiota, että meillä on kiire ilmastotoimilla.

 

Vuonna 2017 Suomi vähensi EU-maista eniten kasvihuonekaasupäästöjään, ja tämä on muuten pitkälti sen ansiota, että meillä vuonna 2017 merkittävällä tavalla uusiutuvien polttoaineitten osuus kaikista liikennepolttonesteistä kasvoi.

 

 

***************

 

 

Muistutan, että ministeri Tiilikaisen erityisavustajana energia-asioissa toimii tamperelainen kaupunginvaltuutettu Vilhartti Hanhilahti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunnan istunto 29.1.2019, biopolttoaineet, Arto PIrttilahti, Kimmo Tiilikainen, Vilhartti Hanhilahti,

Kaksi ministeriä mukana sote- ja maakunta-uudistusta käsittelevässä tilaisuudessa suurten kaupunkien keskustalaisille vastuuhenkilöille 20.3.2018

Torstai 22.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Helsingin pormestari Jan Vapaavuorilla on tapana järjestää suurten kaupunkien kapinakokouksia hallituksen sote- ja maakuntauudistuksia vastaan.

 

Minä puolestani sain viime tiistaina eli 20.3.2018 osallistua Helsingissä Säätytalolla kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen järjestämään suurten kaupunkien keskustalaisten vastuuhenkilöiden rakentavaan neuvonpitoon, jossa käsiteltiin sote- ja maakuntauudistusta.

 

 

 

IMG_7875.JPG

 

 

Ministeri Vehviläinen oli kutsunut paikalle Helsingin, Vantaan, Espoon, Turun sekä Tampereen keskustalaiset kaupunginvaltuutetut, kaupunginhallitusten jäsenet sekä näiden kaupunkien Keskustan kunnallisjärjestöjen puheenjohtajat.

 

 

Puheenjohtamani Tampereen Keskustan kuntavaaliehdokkaat saivat vuosi sitten järjestetyissä kuntavaaleissa n. 1.300 ääntä enemmän kuin edellisissä kunnallisvaaleissa, joten otin mielihyvin ministerin kutsun vastaan ja olin paikalla.

 

 

 

IMG_7863.JPG

 

 

Olen aina arvostanut Anu Vehviläistä poliitikkona ja muistelen lämmöllä hänen ministerivierailujaan Tampereella.

 

 

Ajat ovat muuttuneet, sillä muistan, kun Anu Vehviläinen saapui liikenneministerinä ollessaan ilman turvamiehiä Hervannan Kauppakeskus Duoon, mutta kunta- ja uudistusministerinä Vehviläisellä on Tampereen vierailuillaan aina ollut turvamiehet mukanaan – näin se maailma muuttuu!

 

 

 

IMG_7892.JPG

 

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko poikkesi myös meitä tervehtimässä ja osasimme arvostaa myös hänen läsnäoloaan.

IMG_7884.JPG

Kansanedustaja Pekka Puska poikkesi myös tilaisuudessa ja hänen vieruskaverinaan sain todeta, että Puska "elää kuten saarnaakin" eli paljon vihreää lautaselle ja vain kivennäisvettä lasiin - arvostan!

 

 ********************

 

Tamperelaisena ja pirkanmaalaisena saan olla ylpeä niistä pirkanmaalaisista, jotka ovat edenneet politiikan vaikuttamisportaikolla korkealle ja jotka olivat Säätytalon tilaisuudessa paikalla.

 

 

 

IMG_7889.JPG

 

 

Pälkäneeltä syntyisin oleva ja nyt Puumalan kunnanjohtajana toimiva Matias Hilden toimii ministeri Anu Vehviläisen erityisavustajana – Matias on miellyttävä henkilö, josta varmaan tulemme lähivuosina kuulemaan enemmän.

 

 

 

IMG_7888.JPG

 

 

Ministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustajana toimiva ja Tampereen kaupunginvaltuutettu sekä Tampereen kaupunginhallituksen varajäsen Vilhartti Hanhilahti on myös Keskustan nousevia voimia.

 

 

 

IMG_7887.JPG

 

 

Tamperelainen Suvi Mäkeläinen valittiin kesällä Keskustanuorten puheenjohtajaksi ja sen lisäksi hän toimii Tampereen kaupunginhallituksen jäsenenä.

 

 

 

Tampereen Keskustan puheenjohtajana saan olla ylpeä niistä tamperelaisista ja pirkanmaalaisista, jotka ovat etenemässä politiikassa Suomen keskeisimmiksi päättäjiksi.

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, Anu Vehviläinen, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, Annika Saarikko, kansanedustaja Pekka Puska, Säätytalo, Matias Hilden, Vilhartti Hanhilahti, Suvi Mäkeläinen,

Keskustan Tampereen valtuustoryhmä järjestäytyi

Maanantai 24.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana kutsuin Keskustan sääntöjen mukaan vastavalitun valtuustoryhmämme järjestäytymiskokoukseen – kokouksemme alkoi eilen klo 18.00.

 

 

Kokouksessa valitsimme yksimielisesti valtuustoryhmämme puheenjohtajaksi Jouni Ovaskan, varapuheenjohtajaksi Matti Järvisen ja valtuustoryhmän sihteeriksi Raija Moilasen.

 

 

*********************

 

 

 

IMG_88592.JPG

 

 

Tässä kuva valtuustoryhmästämme – istumassa vasemmalta kaupunginvaltuutetut Jouni Ovaska, Vilhartti Hanhilahti, Mikko Alatalo ja Kalle Kiili sekä takana seisomassa vasemmalta varavaltuutetut Tuomo Räihä, Matti Järvinen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja Mikko Kriikku.

 

 

Sääntöjen mukaan valtuustoryhmän kokouksiin osallistuvat valtuutettujen ja varavaltuutettujen lisäksi kunnallisjärjestön puheenjohtaja eli Esko Erkkilä ja valtuustoryhmän sihteeri eli Raija Moilanen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jouni Ovaska, Mikko Alatalo, Vilhartti Hanhilahti, Kalle Kiili, Mikko Kriikku, Matti Järvinen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tuomo Räihä, Raija Moilanen, Esko Erkkilä,

Suomi tarvitsee johtajuutta!

Maanantai 26.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Poikkean tänään tavoistani, sillä tänään juttuni on ”suulla suuremmalla” kirjoitettu.

 

Tämänpäiväinen juttuni on Tampereen Keskustan valtuustoryhmän varavaltuutetun ja Keskustanuorten liittohallituksen jäsenen Vilhartti Hanhilahden kynästä.

 

Vilhartti on 24-vuotias tamperelainen, joka oli Keskustan eduskuntavaaliehdokkaana viime eduskuntavaaleissa. Hän oli ehdokkaana jo vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja viime kunnallisvaaleissa hän ylti varavaltuutetuksi.

 

Jaan Vilhartin mielipiteet, jotka hän esitti Suomenmaa-lehdessä 21.8.2013 julkaistussa ”Puheenvuoro” –osiossa ja sen vuoksi mielelläni saatan Vilhartin ajatukset myös tämän saitin lukijoiden tietoon – on luonnollista, että olen saanut tähän Vilhartilta luvan:

 

*********

 

Suomi tarvitsee johtajuutta

 

Suomen tasavalta on ajautunut kriisiin. Yksi ja ainoa syy tämän kriisin muotoutumiseen on Suomen täysin kädetön hallitus.

 

Olen henkilökohtaisesti yrittänyt keksiä asioita, missä nykyinen hallitus on onnistunut. Vaikka olen miettinyt asioita kaikkein positiivisimpien suodattimien läpi, niin en pysty löytämään yhtäkään asiaa, johon voisin todeta: ”Tässä asiassa hallitus on onnistunut, eikä minulla ole tähän asiaan nokankopauttamista oppositiosta”.

 

Tämän hallituksen vastuunkanto on ollut suorastaan surkeaa.

 

Erityisesti olen pettynyt pääministeri Jyrki Kataiseen. Hän pärjäsi hyvin keskustajohtoisissa hallituksissa, mutta nyt tilanne on aivan toinen. Tiukan paikan tullen hän on monesti vetäytynyt hallituksen taakse, ja hallituksen toiminta on näyttäytynyt sekavampana kuin Kellokosken yleisen osaston kokoukset.

 

Mitä pidemmälle hänen hallituskautensa on jatkunut, sitä harmaampi hänestä on tullut. Hän tuntuu olevan täysin lamaantunut. Ironiseksi tämän muuttaa vielä se fakta, että hän edustaa puoluetta, jonka aateperinnössä ollaan arvostettu johtajuutta ja yksilöiden menestystä.

 

Anteeksi Jyrki, mutta sinä et ole se johtaja, jonka Suomi tarvitsee. Sinä et ole se johtaja, jonka Suomi ansaitsee.

 

Osansa tästä kritiikistä saa myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Hän on jatkanut SDP:n tuttua linjaa tehdä suuria lupauksia, jotka sitten voidaan ampua alas hallituskauden vanhetessa.

Ensimmäiseksi jäädytettiin aiemmin luvattu opintotuen indeksiin sitominen. Toiseksi ennen vaaleja paljon hehkutettu nuorisotakuu on lässähtämässä 2010-luvun suurimmaksi poliittiseksi pannukakuksi.

 

Nuorisotakuun kohdalla surullisinta on, että suurimmiksi kärsijöiksi osoittautuvat juuri ne nuoret, joita piti tällä uudistuksella auttaa. Hienoa sosiaalidemokratiaa.

 

Mielenkiintoinen oli myös se tapa, jolla Jutta Urpilainen perusteli muutama viikko sitten valtion lisälainan ottamista ensi vuoden budjettiin. Hän totesi, että ajat ovat muuttuneet ja paluuta entiseen ei enää ole.

 

Hyvä, että myös valtioneuvostossa on herätty tähän. Suomalaiset ovat varmasti ymmärtäneet jo pitkän aikaa sitten, että olemme vyötäröä myöten suossa. En usko, että tarvitsemme valtiovarainministeriä sitä meille kertomaan.

 

Kokoomuksen ja SDP:n johtamasta hallituksesta huokuu ehdottomuuden politiikka. Putkinäkö päällä yritetään selviytyä pois kriisistä, mutta oikeastaan mitään todellisia ratkaisuita ei edes etsitä. Pyritään vain sammuttelemaan tulipaloja bensiinillä.

 

Hallitus, joka muodostettiin fantastisuudella, innovaatioilla ja eteenpäin menemisellä, on ajautunut luovuuden puutteeseen, pysähtyneisyyteen ja surkeuteen. Suomen vankkureita vetää valjakko ilman ohjastajaa.

 

Se, mitä Suomi nyt tarvitsee, on luova johtajuus. Me tarvitsemme johtajan, joka ymmärtää tilanteen vakavuuden, mutta jolla on usko selviytymisestä kriisin ylitse.

 

Me tarvitsemme johtajan, joka kannustaa meitä talkoisiin yhteisen tulevaisuuden eteen, ja joka osaa myös vaatia meiltä toimia silloin, kun sen aika on.

 

Me emme tarvitse valtion päämiestä. Me tarvitsemme johtajan johtamaan kansakuntaa.

 

 

Vilhartti Hanhilahti

Keskustanuorten liittohallituksen jäsen”


 

********


Painavaa tekstiä – kiitos Vilhartti!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi tarvitsee johtajuutta, Vilhartti Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Keskustan varavaltuutettu Vilhartti Hanhilahti, Keskustanuorten liittohallitus, Keskustanuorten liittohallituksen jäsen Vilhartti Hanhilahti, Jyrki Katainen,

Keskustan Timo Hanhilahti Tampereen kaupunginhallitukseen

Torstai 31.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry antoi eilen julkisuuteen tiedotteen niistä Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksistä, joissa keskustalaisia henkilöitä on valittu Tampereen luottamushenkilöiksi.

Tiedotteemme otsikko on myös tämän jutun otsikkona ja tiedotteemme kuului näin:


************

Tampereen kaupunginvaltuuston kaksi ensimmäistä kokousta pidettiin tammikuun 21. sekä 28. päivinä ja niiden asialistalla oli pääasiassa luottamushenkilövalintoja.

 

Edellisellä vaalikaudella apulaispormestarina yhdyskuntapalveluista vastannut Timo Hanhilahti valittiin nyt kaupunginhallituksen jäseneksi.

 

Hanhilahti valittiin myös kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston varajäseneksi.

 

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan jäseneksi valittiin Tuomo Räihä ja hänen varajäsenekseen Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

Saman lautakunnan jaoston jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Tuomo Räihä.

 

Osaamis- ja elinkeinolautakunnan jäseneksi valittiin Vilhartti Hanhilahti ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Yhdyskuntalautakunnan jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Saman lautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Keskusvaalilautakunnan 2.varajäseneksi valittiin Eeva Tuokko.

 

Toisen asteen koulutuksen johtokunnan jäseneksi valittiin Seija Alatalo ja hänen varajäsenekseen Titta Mattila.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan jäseneksi valittiin Esko Erkkilä.

 

Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamieheksi valittiin Raija Moilanen.

  

Henkilövalintoja tehdään myöhemmin lisää ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö toteaakin, että sen jäsenissä on monia asiantuntevia sekä yhteistyökykyisiä henkilöitä myös myöhemmin täytettäville luottamushenkilöpaikoille.

 

Kunnallisjärjestö haluaa kiittää Timo Hanhilahtea siitä neljän vuoden rupeamasta, jonka ajan hän johti apulaispormestarina Tampereen kaupungin yhdyskuntapalveluja. 

 

Vaalikauden kestänyt työ yhdyskuntapalvelujen apulaispormestarina merkitsi, että Timo Hanhilahti on Suomessa kaikkien aikojen pisimmän kokemuksen omaava apulaispormestari!

 

Kunnallisjärjestö on iloinen, että Hanhilahti jatkaa Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana ja nyt myös kaupunginhallituksen jäsenenä.


************

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.tampereenkeskusta.fi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tuomo Räihä, Matti Järvinen, Vilhartti Hanhilahti, Seija Alatalo, Raija Moilanen, Eeva Tuokko, Titta Mattila,

Pirkanmaalainen opiskelija luottaa oman maakuntansa tulevaisuuteen

Torstai 22.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Vilhartti Hanhilahti käytti taannoisessa Pirkanmaan Säätiön juhlaseminaarissa opiskelijan puheenvuoron.

 

Vilhartti on kotoisin Tampereelta ja opiskelee Tampereen Yliopistolla. Hanhilahti oli viime eduskuntavaaleissa Suomen Keskustan kansanedustajaehdokkaana ja hän oli ehdokkaana myös Tampereen kaupunginvaltuustoon v. 2008.

 

Hanhilahti oli vakuuttunut, että Tampere säilyttää asemansa sisä-Suomen suurimpana kasvukeskuksena myös tulevaisuudessa.

 

Hanhilahden puheenvuorossa tähdättiin vuoteen 2030 ja Vilhartti totesi, että kylämuotoinen asuminen on palannut arvoonsa. Kansalaiset ovat yhdessä yksilöitä ja jokaisesta pidetään huolta, totesi hän.

 

Kyläasumisen vahvistuminen on elvyttänyt koko seutukunnan, ennakoi Vilhartti. Hän jatkoi maalailuaan, että lähiruuan suosio kasvaa vuoteen 2030 mennessä.

 

Pirkanmaan liikenneolosuhteita ennakoidessaan opiskelija Vilhartti Hanhilahti totesi, että oikoradan sekä rantaväylän rakentaminen ovat parantaneet alueen kasvumahdollisuuksia. Lentoliikenteessä Pirkkalasta on vuoteen 2030 mennessä tullut selkeästi Suomen toiseksi suurin lentokenttä.

 

Pirkanmaan maakunta on Vilhartin arvion mukaan vuonna 2030 päästöneutraali alue.

 

Vilhartti Hanhilahden ajatuksiin on helppo yhtyä, kun hän juhlaseminaaripuheenvuoronsa päätteeksi totesi, että Pirkanmaa on vuonna 2030 täynnä mahdollisuuksia.


pict1648.jpg


Opiskelijan puheenvuoron Pirkanmaan Säätiön juhlaseminaarissa käyttänyt Vilhartti Hanhilahti eturivissä vasemmalla ja seuraavina talousneuvos Tauno Mäkelä Vilppulasta, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen, kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti, maakuntajohtaja Esa Halme sekä säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vilhartti Hanhilahti, Pirkanmaan Säätiö,

"Pirkanmaa 2030" - tasokas seminaari Pirkanmaan sekä yleensäkin maakuntien merkityksestä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Sunnuntai 11.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Talousneuvos Toivo Kuoppala, toimittaja Viljami Rantanen sekä agrologi Eino Helminen olivat monessakin mielessä kaukokatseisia, kun he 4.5.1961 allekirjoittivat säädekirjan, jolla haettiin oikeusministeriöltä lupaa Pirkanmaan Säätiö-nimisen säätiön perustamiseen. Oikeusministeriö myönsi säätiölle perustamisluvan 15.6.1961.

Pirkanmaan Säätiö järjesti lauantaina 10.9.2011 taidemuseo ja galleria Willa Mac`ssa 50-vuotisjuhlaseminaarinsa.


pict16352.jpg


Willa Mac sijaitsee Pyynikillä ja sen edustalla on ”maamerkkinä” taiteilija Timo Solin´n yli kolmemetrinen pronssinen taideteos ”Ylöspäin”.

 

Juhlaseminaarin esiintyjinä olivat

 

pict16602.jpg


Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen…,

 


pict1670.jpg


…maakuntajohtaja Esa Halme Pirkanmaan Liitosta sekä…

 


pict1673.jpg


…opiskelija Vilhartti Hanhilahti.

 


pict16523.jpg


Seminaarin avauksen suoritti Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen…


pict1654.jpg


…ja tilaisuuden juontajana toimi sekä seminaarin päätöspuheenvuoron käytti Jouni Koskela.

 

Pirkanmaan Säätiön tarkoitukseksi on hyväksytty pirkanmaalaisten yhteishengen kasvattaminen sekä sivistystoiminnan vaaliminen ja tukeminen Pirkanmaan alueella.

Jo alusta alkaen säätiön tarkoituksena oli tukea lähellä maalaisliittolais-keskustalaista aatetta olevaa toimintaa. Kaukokatseisuutta perustajilta oli se, että nimeksi jo 1960-luvun alussa valittiin pirkanmaalaisuus – Pirkanmaan Säätiö.

Pirkanmaan Säätiön taloudellinen tukitoiminta on viime vuodet perustunut säätiön aatemaailmaa lähellä olleiden henkilöiden merkkipäivälahjoituksiin. Niukoista rahavaroista johtuen säätiön avustustoiminta ei ole ollut säännöllistä vaan sitä ovat em. erillistulot rytmittäneet.  

Juhlaseminaarin n. 60 osanottajaa seurasivat mielenkiinnolla esityksiä.

Palaan myöhemmin mielenkiintoisiin seminaariesityksiin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, Esa Halme, Vilhartti Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Jouni Koskela, Pirkanmaan Säätiö, Pirkanmaan Liitto, Willa Mac, Timo Solin

Sentterissä tapahtuu ensi viikolla

Lauantai 5.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen Kunnallisjärjestö ry:n ja Keskustan Pirkanmaan piiri ry:n yhteishanke - Sentteri - pääsee vauhtiin eduskuntavaalien lähestyessä.

Sentteri sijaitsee Tampereella ja sen osoite on Hallituskatu 7.

 

Tässä tänään Aamulehdessä julkaistu ilmoitus ensi viikon aktiviteeteista: 

 

sentterii.png

 

Tervetuloa tilaisuuksiin!

 

-Esko Erkkilä-

Sentteri-isäntä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Kansainvälinen Naistenpäivä, Pertti Hakanen, Timo Taivalsalmi, Vilhartti Hanhilahti, Vpl Pyhäjärvi-kerho, Tampereen Vpl Pyhäjärvi-kerho, Trio Asialliset, karjalaisuus,

Keskustan Jugend-torilla tarjoama jouluohrapuuro maittoi

Maanantai 20.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piiri tarjosi ohrapuuroa Tampereen keskustan Jugend-torilla perjantaina joulukuun 17. päivänä.

Puuro oli valmistettu kotimaisesta ohrasta, jonka jalostaminen ohrasuurimoiksi oli tapahtunut Myllyn Paras Oy:n tuotantolaitoksella Hyvinkäällä.

Puuro teki hyvin kauppansa ja Pirkanmaan keskustalaiset saivat kosolti kiitosta tilaisuuden järjestämisestä.

Puurotarjoilun ohella Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat esiintyivät ja kävivät tiiviitä keskusteluja puurovieraiden kanssa.

Keskustan vaaliteemaa ”Asiaa” kehuttiin ja toivottiin, että myös muiden puolueiden vaalityöskentely keskittyisi asioiden esittämiseen.

Suomenmaa-lehden päätoimittaja Pekka Perttula kirjoitti puurotarjoilupäivänä ilmestyneessä lehdessään röhnöpopulismista, joka valitettavasti on viime aikoina yleistynyt vastuuttomien politiikkojen kielenkäytössä – röhnöpopulistisia ilmauksia ei Jugend-torilla todellakaan kuultu!

Puurotarjoilun lomassa esiintyivät useat Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat.

Saimme kuulla Vilhartti Hanhilahden, Päivi Hiltusen, Hanna Holman, Iinu Kuusennon, Raili Naskalin, Tarmo Niemenmaan, Jouni Ovaskan sekä Arto Pirttilahden linjauksista, kunhan he pääsevät Eduskuntaan.

Puurotilaisuus sai mieluisan yllätysvieraan, kun europarlamentaarikko Hannu Takkula poikkesi puurojuhlassa.

Takkula toi terveisiä Brysselistä ja Pirkanmaan keskustalaiset puolestaan antoivat hänelle uusia eväitä Brysselissä tehtäviä päätöksiä varten.

Keskustan puurojuhlasta jäi monessakin mielessä hyvä maku suuhun.

Toreille jalkautumista pitää jatkaa ja tehostaa, jotta äänestäjät saavat tarkalleen tietää seuraavan vajaan neljän kuukauden aikana, että mitä asioita Suomen Keskusta pitää tärkeinä.

-Esko Erkkilä-

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Myllyn Paras Oy, Pertti Hakanen, Vilhartti Hanhilahti, Päivi Hiltunen, Hanna Holma, Iinu Kuusento, Raili Naskali, Tarmo Niemenmaa, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Hannu Takkula,

Keskustan tarjoamat Marlin glögi ja kotimaiset piparit olivat tervetullut lämmike Keskustorin markkinoilla

Tiistai 30.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tempaisi eilen ja pystytti telttansa viimaiselle Keskustorille.

 

Saimme hyvän paikan Hämeenkadun kupeelta aivan Raatihuoneen viereltä.

 

Ratkaisumme lähteä mukaan markkinoille oli oikea, sillä saimme paljon positiivista palautetta osallistumisestamme.

 

Tilaisuutemme vetonaulana oli kansanedustaja Mikko Alatalo, joka esiintyi kahdesti. Hän keskittyi ajankohtaisten poliittisten kysymysten selvittelyyn, mutta ensimmäisen esiintymisensä aikana hän myös lauloi sankan kuulijajoukon mielihyväksi.

 

Tarmo Niemenmaa, Vilhartti Hanhilahti, Iinu Kuusento sekä Raili Naskali olivat muut kansanedustajaehdokkaat, jotka uskalsivat uhmata talvista säätä.

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varavaltuutettu ja puuhanainen Titta Mattila jaksoi koko pitkän päivän tarjoilla kuumaa glögiä ja Kantolan pipareita.

 

Kaupunginhallituksen jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Kriikku poikkesi työkiireidensä lomassa tapaamassa väkeä.

 

Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva oli lähes koko päivän ajan aktiivinen keskustelija ja myös kunnallisjärjestön kunniapuheenjohtaja sekä vahva taustavaikuttaja Matti Kaperi piipahti Särkänniemi Oy:n hallituksen kokouksen jälkeen pitkäksi toviksi tapaamassa laajaa tuttavajoukkoaan.

 

Mikko Alatalon kaksi esiintymistä keräsivät sankan yleisöjoukon maistelemaan kuumaa glögijuomaa ja napostelemaan Kantolan pipareita.

 

Kylmässä säässä vietetyn lämminhenkisen tilaisuuden eräs kohokohta oli kun Raili Naskali, Iinu Kuusento ja Tarmo Niemenmaa esittivät markkinayleisölle Sylvian joululaulun. Näki, että taitajat eivät olleet ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä"!

 

Teltalla poikenneet kansalaiset olivat hyvin perillä, että Keskustan suosio on viimeisimmän gallup-tutkimuksen mukaan ohittanut SDP:n kannatuslukemat.

 

Oli mukava kuulla monen kertovan, että he ovat mielissään Keskustan kohenevista kannatuslukemista.

 

Markkinatapahtumassa tuli taas kerran selväksi se, että ehdokkaiden jalkautuminen erilaisissa tapahtumissa kuntalaisten pariin on tärkeää. Se antaa ehdokkaalle mahdollisuuden saada aitoa kansalaispalautetta.

 

Keskustorin markkinat olivat hieno tilaisuus myös siinä mielessä, että sen anti kertoi Keskustalla olevan vahvaa kannatusta Tampereella ja Tampereen lähiseudulla.

 

Näistä asetelmista on keskustalaisena mahtavaa lähteä kohti kevään eduskuntavaaleja!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustorin markkinat, Tampereen kunnallisjärjestö, Mikko Alatalo, Vilhartti Hanhilahti, Tarmo Niemenmaa, Iinu Kuusento, Raili Naskali, Titta Mattila, Antti Juva, Matti Kaperi, Mikko Kriikku, Särkänniemi Oy,

Suomen Keskustan Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaiden tilaisuus sai väen liikkeelle Tampereella

Tiistai 2.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskusta järjesti yleisötilaisuuden Tampereen Keskustorilla marraskuun 1. päivänä.

Tilaisuudessa olivat läsnä monet Suomen Keskustan Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaat.

Ehdokkaista olivat paikalla mm.

•                    Vilhartti Hanhilahti Tampereelta

•                    Matias Hilden Pälkäneeltä

•                    Hanna Holma Kangasalta

•                    Tarmo Niemenmaa Tampereelta

•                    Jouni Ovaska Hämeenkyröstä

•                    Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta

•                    Matti Äijö Ikaalisista

 

Väkeä Raatihuoneen nurkille tuli niin paljon, että ehdokkaat oli "merkittävä" ilmapalloilla, jotta halukkaat pääsivät kertomaan viestinsä Keskustan eduskuntavaaliehdokkaille.

Keskusteluissa käsiteltiin monia ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Eläkeiän nostaminen, jätevesikysymys, työssä jaksaminen, lapsiperheiden toimeentuloon liittyvät seikat, työttömyys ja heikompiosaisten pärjääminen olivat keskusteluaiheiden kärkeä - näihin keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat kertoivat kysyjille oman mielipiteensä.

Keskustorille saapuneiden pirkanmaalaisten yksimielinen toive oli, että Suomen Keskustan eduskuntavaaliehdokkaat olisivat äänestäjien tavoitettavissa erilaisissa tapahtumissa vaalikampanjoiden nyt alettua.

Suomen Keskustan tarjoamaa hernekeittoa kehuttiin hyväksi. Hernekeiton "kyytipojaksi" tarjoiltu sipulimurska ja kotitekoinen sinappi saivat monilta tunnustusta.

Keskustan yleisötapahtuman saama suosio laittaa Suomen Keskustaa miettimään, että vastaavia yleisötapahtumia Tampereella tarvitaan jatkossakin.

Katso kuvia tilaisuudesta www.pirkanmaankeskusta.net sivuilta. Kuviin löydät polkua "Kuva-albumi"-> "Keskustorilla soppatarjoilu".

-Esko Erkkilä

4 kommenttia . Avainsanat: Suomen Keskusta, Suomen Keskusta Pirkanmaa, Vilhartti Hanhilahti, Matias Hilden, Hanna Holma, Tarmo Niemenmaa, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Matti Äijö, www.pirkanmaankeskusta.net

Suomen Keskustan onnistunut suurristeily Riikaan

Torstai 30.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskusta järjesti omalle väelleen suurristeilyn Helsingistä Riikaan 25. - 27.9.2010 m/s Baltic Princess-laivalla.

 

Suurristeily toimi ensi kevään eduskuntavaalien lähtölaukauksena. Risteilyllä oli hyvä tunnelma - kaikesta näki, että keskustaväki lähtee luottavaisena viiden ja puolen kuukauden kuluttua järjestettäviin eduskuntavaaleihin.

 

Olin risteilyllä mukana ja voin vakuuttaa, että tunnelma risteilyllä oli luottavainen. Keskustalla on kaikki eväät päästä Suomen suurimmaksi puolueeksi jo kolmannen kerran peräkkäin.

 

Erityisen tyytyväinen voi olla nuorten suuresta osanotosta risteilylle. Julkisuudessa Keskustaa mainitaan menneisyyden kansanliikkeeksi, mutta todellisuus on vallan toista.

 

Risteilyllä oli koko matkan ajan korkeatasoisia seminaareja ja ajankohtaiskeskusteluja, joissa olivat mukana raskaan sarjan suomalaiset vaikuttajat.

 

Keskustan monet ministerit olivat pääministeri Mari Kiviniemen johdolla mukana. Osan keskustaministereistä oli jäätävä koti-Suomeen, sillä hallituksen on oltava koko ajan päätösvalmiina.

 

Ministereistä mukana olivat ympäristöministeri Paula Lehtomäki, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula ja kuntaministeri Tapani Tölli. Pääsin keskustelemaan kaikkien ministereiden kanssa.

 

Europarlamentaarikoista mukana olivat Anneli Jäätteenmäki sekä Riikka Manner.

 

Tamperelaisista kansanedustajaehdokkaista mukana olivat Vilhartti Hanhilahti ja Mikko Alatalo.

 

Useat Pirkanmaan keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat olivat tukijoukkoineen mukana risteilyllä.

 

Keskustan piiritoimistolta olivat menossa mukana Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö sekä Keskustanaisten Pirkanmaan piiri ry:n toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle - he kunnostautuivat monessa asiassa; erikoisesti Ritva ja Pirkko pääsivät esille mainioina laulajina Mikko Alatalon vetämässä yhteislaulutilaisuudessa.

 

Olen tyytyväinen, että pääsin risteilylle mukaan. Risteily osoitti laajalle kenttäväelle ja mukana seuranneelle mediaväelle, että Keskusta on menossa kohti hyvää vaalitulosta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Keskustan suurristeily, Riika, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Juha Rehula, Tapani Tölli, Sirkka-Liisa Anttila, Anneli Jäätteenmäki, Riikka Manner, Vilhartti Hanhilahti, Mikko Alatalo,

Tampereen "Mahdollisuuksien torin" arvovieraat; Timo Kaunisto, Timo Laaninen ja Annika Saarikko

Maanantai 24.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Valtionapua nauttiva Kehitysyhteistyön Keskus järjestään kaikille avoimia Mahdollisuuksien toreja ympäri maata.

 

Mahdollisuuksien tori järjestettiin Tampereella Väinö Linnan aukiolla lauantaina 22.5.2010.

 

Poikkesin mökkikiireideni lomassa tapahtumassa.

 

Näkemäni perusteella muuttaisin tapahtuman nimeksi Vastustamisen tori, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta torilla vastustettiin kaikkea järkevää toimintaa.

 

Torilla vastustettiin luonnollisesti lähes kaikkea suomalaisuuteen...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mahdollisuuksien tori, Väinö Linnan aukio, Timo Kaunisto, Timo Laaninen, Annika Saarikko, Vilhartti Hanhilahti

Eduskuntavaaleihin on aikaa vajaa vuosi

Maanantai 19.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään 17.4.2011 eli varsinaiseen vaalipäivään on aikaa vajaa vuosi.

 

Suomen Keskustan Pirkanmaan piirikokous oli Sastamalan Ellivuoressa lauantaina 17.4.2010 eli tasan vuotta ennen varsinaista vaalipäivää. Kokousosanottajia oli poikkeuksellisen paljon, sillä läsnä oli 115 henkilöä. Suuri osanottajajoukko osoittaa, että yhteisten asioiden hoitaminen kiinnostaa.

 

Kokouksessa oli innostunut tunnelma ja useissa puheenvuoroissa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2011, Suomen Keskusta, Mikko Alatalo, Vilhartti Hanhilahti, Tarmo Niemenmaa, Timo Taivalsalmi