Tein kattavan tutustumisen terveydenhoitopalveluihinKeskiviikko 9.4.2025 - -Esko Erkkilä- Sattuneesta syystä olen pitänyt muutaman päivän taukoa oman läppärini kanssa seurustelusta ja syynä on ollut kattava tutustuminen tamperelaisten terveydenhoitopalveluihin.Viime sunnuntaina minut vietiin ambulanssikyydillä Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystykseen eli Acutaan.Vastustelin lähtöä viimeiseen saakka, mutta vihdoin ymmärsin myöntyä läheisten painostukseen.Horkkamaisuuteen saakka yltänyt kuumeilu ja sitä seurannut olotila merkitsivät, että hoitohenkilöstö piti oireitani keuhkokuumeena. Niin ei kuitenkaan lopulta ollut, vaan selvisin vähemmällä.**************Nyt otetaan asiat hieman aiottua rauhallisemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tein kattavan tutustumisen terveydenhoitopalveluihin, Acuta, Tampereen yliopistollinen sairaala, |
Presidentti Halosen yksi virheaskel korjataan!Lauantai 5.4.2025 - -Esko Erkkilä- Petteri Orpon hallitus ilmoitti viime tiistaina, että se alkaa valmistella Suomen irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.Eduskunta hyväksyi Ottawan sopimukseen liittymisen 25.11.2011 äänin 110 – 47 ja Suomi liittyi sopimukseen virallisesti vuonna 2012.Liittymistä vastustivat kaikki perussuomalaiset sekä 11 keskustan edustajaa.*************Silloinen presidentti Tarja Halonen oli voimallisesti Ottawan sopimuksen hyväksymisen takana. Halosen touhukkaana ”apupoikana” miinankieltosopimukseen liittymisessä toimi Erkki Tuomioja.************Tämänhetkinen arvio on, että hallitus saa lakiesityksen tehtyä ennen eduskunnan kesätaukoa. Sopimuksen irtisanominen astuu voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun YK:n pääsihteeri on vastaanottanut irtisanomiskirjan eli Ottawan sopimuksesta pääsemme irti vasta ensi vuonna!***Olen helpottunut, että miinankieltosopimuksesta vapautuminen mahdollistaa maamme varautumisen kaikilla niillä keinoilla, jotka Ukrainan sodan kokemuksilla on todettu tarpeellisiksi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentti Halosen yksi virheaskel korjataan!, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Ottawan sopimus, Jalkaväkimiinat kieltävä sopimus, Ukrainan sodan kokemukset, |
Alkaa olemaan viimeistelyjen makua!Perjantai 4.4.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkityömaamme etenee ja työn etenemisessä alkaa olemaan jo lähes viimeistelyjen makua!Eilen mestarit asensivat paikoilleen……pesuhuoneesta saunaan johtavan oven sekä……pukuhuoneesta pesuhuoneeseen johtavan oven!Molemmat ovet ovat lasiovia ja ne eroavat toisistaan vain tummennusasteella, sillä saunanoven läpi näkee, mutta pesuhuoneen ja pukuhuoneen välisen oven läpi ei näe!**************Olen tyytyväinen Rouvan suorittamiin ovivalintoihin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alkaa olemaan viimeistelyjen makua!, Lasiovet, saunanovi, pesuhuoneen ovi, lasiovien asentaminen, |
Valitsimme oikein!Tiistai 1.4.2025 - -Esko Erkkilä- Suomen presidentinvaalien toinen äänestyskierros järjestettiin 11. helmikuuta 2024 ja valituksi tuli Alexander Stubb.Stubb`n presidenttikautta on nyt kulunut runsas vuosi ja kokemukset ovat hyviä.Alexander Stubb on ollut aktiivinen presidentti ja siinä hän on edukseen poikennut edeltäjistään – toki maailma on aikaisempaan verrattuna erilainen ja se vaatii erilaisia lähestymistapoja.Stubb on omaksunut roolin viestinvälittäjänä maailman keskeisten päättäjien parissa; poislukien tietysti Venäjä.Tämänhetkinen Stubb-huippu on seitsentuntinen golf-tapaaminen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa ja sitä edeltänyt Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyi vierailu Suomessa sekä Trumpin tapaamisen jälkeen neuvottelut Lontoossa Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerin kanssa.******************Eipä olisi Pekka Haavistosta ollut näihin hommiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valitsimme oikein!, Alexander Stubb, Donald Trump, Volodymyr Zelenskyi, Keir Starmer, Pekka Haavisto, |
Samanlainen kuin Putin!Torstai 27.3.2025 - -Esko Erkkilä- Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyrkii esiintymään välittäjänä Ukrainaan hyökänneen Vladimir Putinin ja muun maailman välillä, mutta ainakin vielä heikoin tuloksin.Trumpin mahdollisuuksia ja mainetta heikentää hänen suhtautumisensa Tanskalle kuuluvaan Grönlantiin, sillä Trump on uhonnut liittävänsä Grönlannin Yhdysvaltoihin tarvittaessa vaikka sotilaallisin keinoin.Samanlaisia puheita Trump on kertonut myös Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin sekä Panaman kanava-alueen liittämisestä Yhdysvaltain valvontaan!***************
Putin ja Trump – eipä kahdella pahalla eroa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Samanlainen kuin Putin!, Putin ja Trump ? eipä kahdella pahalla eroa!, Putin ja Trump - paita ja perse!, Trump ja Grönlanti, Trump ja Kanada, Trump ja Panaman kanava, Grönlanti kuuluu Tanskalle, |
Onko kirkko oikea paikka poliittiselle tilaisuudelle?Tiistai 25.3.2025 - -Esko Erkkilä- YLE Tampere, Kaupunkilehti Tamperelainen ja Tampereen seurakuntayhtymä järjestivät eilen pormestaritentin, johon osallistuivat kaikki pormestariehdokkaat Tampereen seitsemästä nykyisestä valtuustoryhmästä.Seurasin sopuisaa tenttiä ”toisella silmällä” ja totesin, että nettilähetyksen tekninen taso oli hyvää.Pormestaritentin toteuttaminen Vanhassa Kirkossa oli hämmentävä, vaikka yhtenä järjestämistahona olikin Tampereen seurakuntayhtymä.*********************Olen niin vanhakantainen, että haluan pitää kristilliset asiat erillään politiikasta ja sen vuoksi kummoksunkin pormestaritentin järjestämispaikan valintaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko kirkko oikea paikka poliittiselle tilaisuudelle?, Vanha Kirkko, Kaupunkilehti Tamperelainen, YLE Tampere, Tampereen seurakuntayhtymä, |
Keittiökalusteiden asentaminen alkoi!Perjantai 21.3.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkirakennusprojektimme harppasi eilen melkoisen loikan eteenpäin, kun mestarit aloittivat keittiökalusteiden kiinnittämisen paikoilleen.************Rouva osti keittiökalusteet Kalajoella toimivalta…...Topi-Keittiöt –yritykseltä ja ne saapuivat tehdastoimituksena tehtaalta suoraan Majajärvelle.***Mestarit asensivat kalusteiden rungot paikoilleen ja jo nyt on nähtävissä, että komea kalustorivi onkin syntymässä!
**************Seuraavaksi pitää asentaa ja osin hankkia jääkaappi- ja pakastintornit, astianpesukone, astianpesuallas, liesituuletin sekä uuni ja keittotaso eli rahanmenoa riittää!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keittiökalusteiden asentaminen, jääkaappitorni, pakastintorni, astianpesukone, astianpesuallas, sähköuuni, keittotaso, liesituuletin aktiivihiilellä, Majajärvi, Viljakkalan Majajärvi, Topi-keittiö, Kalajoki, |
Maanteiden pylväsmainostajat eivät saa ääntäni!Maanantai 17.3.2025 - -Esko Erkkilä- On taas se aika, jolloin maanteiden varteen on ilmestynyt vaaliehdokkaiden mainostauluja.On tavallaan hyvä, että jotkut ehdokkaat pilaavat maantienäkymät, sillä ainakin minä kartan ehdottomasti niiden ehdokkaiden äänestämistä, jotka apujoukkoineen ovat kiinnittäneet mainoksiaan tienvarsipylväisiin.Vaalimainonta tienvarsilla on toki sallittua, mutta Väylävirasto sekä ELY-keskukset ohjeistavat sitä tarkasti.***************Ehkä yleisin tienvarsimainonnan rike on se, että mainoksia on kiinnitetty risteysalueille – ohje on se, että 100 metriä lähemmäs risteystä ei saa mainoksia pystyttää!-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Maanteiden pylväsmainostajat eivät saa ääntäni!, vaalimainokset maanteiden varsilla, Väylävirasto, ELY-keskukset, puolueiden vastuu vaalimainosten levittämisestä, |
Panelointi edistyyTorstai 13.3.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkityömaalla syntyy nyt näkyvää, kun mestarit lyövät paneelia kattoihin ja seiniin!Rouva halusi hankkia leveää valkolakattua kuusipaneelia ja siitä on joutuisaa saada valmista aikaiseksi.Työjärjestys on se, että……ensiksi paneloidaan katto ja sen jälkeen seinät!*************Rakensimme aikoinaan omakotitalomme olohuoneeseen korotetun sisäkaton ja samaa halusimme myös mökille – emme ole katuneet!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Panelointi edistyy, panelointi, kuusipaneelit, valkolakatut paneelit, korotettu sisäkatto, |
Messupuu valikoitui paneelitoimittajaksemme!Tiistai 11.3.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkimme sisäseinien ja sisäkaton materiaalina tulee olemaan kuusipaneeli ja paneelien toimittajaksi valikoitui Messupuu.Messupuu on toiminut Tampereen Messukylässä jo vuodesta 1947 alkaen ja sen virallinen nimi on JS Puupari Oy.******************Paneelintarpeemme on 1423 metriä ja toimituksessa oli kaikkiaan 339 paneelikappaletta.Kuljetus Aulamo Oy oli se kuljetusliike, joka toimitti paneelit mökillemme.Ensimmäisen paneelierän nostaminen……paikoilleen onnistui hyvin.***Myös toisen erän nostaminen……onnistui ongelmitta ja...…molemmat erät saivat alkaa odottamaan pressuilla peittämistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Messupuu valikoitui paneelitoimittajaksemme! Messupuu, JS Puupari Oy, Messukylä, Kuljetus Aulamo Oy, |
Terassivärkkejä ei tarvitse peitellä!Maanantai 10.3.2025 - -Esko Erkkilä- Rakennustyömaalla pitää asennoitua siten, että kaikki rakennustarvikkeet suojataan pressuilla, jotta tarvikkeet eivät pääse kastumaan.Poikkeuksena pääsäännöstä ovat terassin rakentamiseen tarvittavat rakennusvärkit, sillä nehän ovat kosteussuojatut!Ylöjärvellä toimivalta Puutoimi Tapio Outinen Oy:ltä ostimme terassivärkit ja ne toimitettiin meille eräänlaisella pienkuorma-autolla, jonka……sallin ajaa pihakiveykselle.***************Ajoneuvon kuormausnosturilla oli kätevä purkaa terassille tuleva puutavara ja sitä……ei tosiaan tarvinnut peitellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Terassivärkkejä ei tarvitse peitellä!, Terassille tarvittava puutavara, Puutoimi Tapio Outinen Oy, kuormanosturi, |
Jakeluautot ovat liikenteessä myöhäisiltaan saakka!Lauantai 8.3.2025 - -Esko Erkkilä- Mökin rakennustyöt merkitsevät, että tavarantoimittajat toimittavat rakennustarvikkeita varhaisesta aamusta myöhäisiltaan saakka.Saunan ja pesuhuoneen ovet ovat ns. lasiovia ja niiden toimitusajaksi meille luvattiin viime torstain klo 16.00 – 20.00 välinen aikahaarukka.Aloitin päivystämisen klo 15.00 ja……Schenkerin reipas autonkuljettaja saapui meille klo 20.10 eli lähes luvatussa aikaikkunassa!Autonkuljettajalla oli takanaan 15 tunnin pituinen työpäivä, mutta silti hänellä riitti iloista mieltä!Perälautanosturilla sekä pumppukärryllä kahden lasioven purkaminen sujui joutuisasti ja ovet karmeineen……päätyivät odottamaan pressua päälleen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jakeluautot ovat liikenteessä myöhäisiltaan saakka!, Schenker, lasiovet, saunanovet, pesuhuoneen ovet, |
Ehkä kolmella Toro-leikkurilla ehtii!Torstai 6.3.2025 - -Esko Erkkilä- Esikoisemme on kuluneina vuosina hankkinut kaksi päältäajettavaa Toro-ruohonleikkuria, joilla on pystynyt huolehtimaan mökin ja Välimäen nurmikoiden leikkaamisesta.Ei kaksi kuitenkaan kolmatta sanoo jo suomalainen sananlaskukin ja sitä noudattaen hän hankki……nyt kolmannen Toron.Kyseessä on entinen……Puolustusvoimain käytössä ollut leikkuri, jonka poikamme hankki Turussa järjestetystä huutokaupasta.**************Kone tuntuu olevan melko hyvässä kunnossa, sillä se lähtee avaimesta käyntiin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ehkä kolmella Toro-leikkurilla ehtii!, Toro, Toro-päältäajettava ruohonleikkuri, Ei kaksi kolmatta, Puolustuskiinteistöt, Senaattikiinteistöt, |
Porkkana ei kuulu ensi kesänä viljelykasveihimme!Maanantai 3.3.2025 - -Esko Erkkilä- Perhekuntamme on porkkanan suurkuluttaja, mutta olemme luopuneet sen viljelystä jo viime kesänä.Porkkana on paljon työtä vaativa ja tuholaisten rakastama kasvi, joka ehdottomasti vaatii tuholaistorjuntaa.Tiedän, että ammattiviljelijät tukeutuvat tuholaistorjuntaan ja hyväksyn sen, sillä he osaavat kasvinsuojeluaineiden käytön.Elämme jo maaliskuuta, mutta päivittäistavarakaupoissa on edelleen……hyvälaatuisia, kookkaita ja edullisia porkkanoita.Kuvassa on kilo kaupasta toissapäivänä ostettuja porkkanoita, joiden kilohinta oli 1,25 euroa – porkkanat olen eilen kuorinut!
******************
Ei todellakaan kannata porkkanoita itse viljellä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porkkana, porkkana tarvitsee kasvisuojelun, ammattiviljelijät osaavat porkkanan kasvinsuojelun, porkkana on hinnaltaan edullista, |
Mökillä saunan panelointi on valmis!Sunnuntai 2.3.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkityömaalla saunan seinien ja katon panelointi on saatu valmiiksi.Paneloinnit tekevät saunasta valmiinoloisen.*************Nyt pitää hankkia kiuas ja sen jälkeen puuttuvat enää lauteet ja kiukaan taustaseinän sekä lattian kaakelointi, mutta ne ovat mestareiden työlistalla kärkipäässä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökillä saunan panelointi on valmis!, panelointi, seinäpaneelit, kattopaneelit, |
Talven selkä on taittunut!Perjantai 28.2.2025 - -Esko Erkkilä- Tänään on helmikuun viimeinen päivä ja normaalisti nyt pitäisi olla paukkupakkaset.Paukkupakkasista ei ole ollut jo ainakaan viikkoon mitään tietoa vaan sää on rohkaisevan lämmin ja kevään henki viipyilee mailla ja mannuilla.Näinä päivinä tulee kuluneeksi 15 vuotta, kun hiihdin 30. Finlandia-hiihtoni ja sen jälkeen en ole suksilla käynyt!Tuo hiihtämättömyyden aikani kertoo, että en kaipaa lunta enkä hiihtämistä.****************Mökkimaisemassa lumi on pihamaalta……huvennut ja minulle se vaan passaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talven selkä on taittunut!, Finlandia-hiihto, |
Mökkimestarit liikkeellä kahdella autolla!Perjantai 21.2.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkimestariveljekset ovat saaneet mökkityömaallamme paljon viime päivinä aikaiseksi ja ihmekös tuo,……kun ovat liikkeellä kahdella pakettiautolla!************Seinien villoittaminen on nyt valmis ja 200 mm + 50 mm:n eristepaksuus on varmasti riittävä.Katossa villaa on nyt 200 mm ja seuraavaksi sen päälle tulee puhallusvillakerros, joten lämpö ei pääse karkaamaan myöskään katon kautta!*************Saapa nähdä, että milloin puhallusvillayrittäjä saapuu työmaallemme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökkimestarit liikkeellä kahdella autolla!, mökkimestarit, eristevillat, puhallusvilla, |
Urheiluelämässä voi kunnostautua myös järjestöjohtajana!Keskiviikko 19.2.2025 - -Esko Erkkilä- Suvi Minkkisen hyvien suoritusten ansiosta ampumahiihto on viime viikkoina nauttinut suurta suosiota ja lähipäivät näyttävät kuinka suomalaiset jatkossa menestyvät meneillään olevissa MM-kisoissa Sveitsin Lenzerheidessa.Suomen ampumahiihtojoukkueen päävalmentajana toimii norjalainen Erik Bartlett Kulstad, joka aloitti päävalmentajana 15.5.2022.Kulstadin sopimuksen kesto on 1+3 vuotta. Tiedotteen mukaan sopimuksen keston tavoitteena ovat seuraavat talviolympialaiset, jotka järjestetään 2026 Milanossa ja Cortinassa.Kulstadin valinta tapahtui Suomen Ampumahiihtoliiton silloisen puheenjohtajan Kalle Lähdesmäen johdolla, joten saamme antaa tunnustusta Lähdesmäen valinnalle.Kalle Lähdesmäki on syntyisin Ilmajoelta ja sain tutustua häneen, kun hän toimi Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajana.Lähdesmäki oli aikoinaan aktiivinen kuntoilija ja joskus hiihtelimme rinnakkain mm. Finlandia-hiihdossa.*****************Kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki on aktiivinen myös politiikassa, sillä nyt hän on ehdokkaana Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen päättäjäksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urheiluelämässä voi kunnostautua myös järjestöjohtajana!, Suomen Ampumahiihto Liitto, Kalle Lähdesmäki, Erik Bartlett Kulstad, Finlandia-hiihto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Suvi Minkkinen, |
Kaupanalan lakot jäävät tehottomiksi!Maanantai 17.2.2025 - -Esko Erkkilä- PAM on suuressa viisaudessaan tänään alkamassa kolmipäiväisen lakon kaupan alan logistiikassa ja samanlainen myymälöitä koskeva lakko alkaa ensi keskiviikkona.Kysymys on suuresta kusipäisyydestä, kuten yleensäkin lakoissa on tapana.Jouduin työelämäni aikana taistelemaan usein lakkolaisten kanssa, sillä Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL oli silloin hyvin lakkoherkkä.Lakkolaisten joukossa iljettävin joukkokunta ovat lakkovahdit, jotka estävät omiensa työnteon – niidenkin kanssa jouduin työelämän aikana toimimaan.Uskon, että kaupanalan lakot jäävät tehottomiksi, sillä kaupoissa on varmaan riittävästi järkevää porukkaa, jotta liikkeet pysyvät kohtuullisesti auki!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Kaupanalan lakot jäävät tehottomiksi!, lakkoilijat ovat..., lakkovahdit ovat lakkoilijoiden pohjasakkaa, PAM, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, |
Pirkanmaan hyvinvointialueella on 71 eri nimikkeillä toimivaa johtajaa!Perjantai 14.2.2025 - -Esko Erkkilä- Minulla ei ole mitään syytä epäillä, että muutama päivä sitten facebookissa julkaistu luettelo Pirkanmaan hyvinvointialueella eri nimikkeillä toimivista johtajista olisi virheellinen.Johtajien palkkatasokin on ihan kunnollinen – kas näin:Hyvinvointialuejohtaja 18 750,09 €/kkPerusterveydenhuollon ylilääkäri 15 384,66 €/kkKonsernipalvelujohtaja 15 000,07 €/kkSosiaali- ja terveysjohtaja 15 000,07 €/kkPalvelulinjajohtaja, sairaalapalvelut 13 133,45 €/kkTukipalvelujohtaja 12 857,21 €/kkHyvinvointialueen vastaava johtajaylilääkäri 12 543,81 €/kkVastuualuejohtaja 11 861,07 €/kkHenkilöstöjohtaja 11 785,77 €/kkPalvelulinjajohtaja, avopalvelut 11 785,77 €/kkPalvelulinjajohtaja, lasten nuorten ja perheiden palvelut 11 785,77 €/kkTalousjohtaja 11 785,77 €/kkVastuualuejohtaja 11 365 €/kkToimialuejohtaja 11 330,41 €/kkToimialuejohtaja 11 330,41 €/kkToimialuejohtaja 11 330,41 €/kkToimialuejohtaja 11 329,33 €/kkStrategiajohtaja 11 250,06 €/kkPelastusjohtaja 10 974,59 €/kkVastuualuejohtaja 10 775,8 €/kkHallintojohtaja 10 714,34 €/kkHankintajohtaja 10 714,34 €/kkToimialuejohtaja 10 505,44 €/kkIntegraatiojohtaja 10 504,25 €/kkToimialuejohtaja 10 504,25 €/kkToimialuejohtaja, suun tervyedenhuolto 10 504,25 €/kkTutkimus- ja kehitysjohtaja 10 451,99 €/kkVastuualuejohtaja 10 083,71 €/kkVastuualuejohtaja 10 016,81 €/kkVastuualuejohtaja 10 016,81 €/kkKiinteistöjohtaja 9 979,05 €/kkTietojohtaja 9 978,51 €/kkVastuualuejohtaja 9 934,69 €/kkTietohallintojohtaja 9 929,39 €/kkViestintäjohtaja 9 642,91 €/kkYhteiskuntasuhdejohtaja 9 642,91 €/kkVastuualuejohtaja 9 522,09 €/kkTarkastusjohtaja 9 453,83 €/kkPalvelutuotantojohtaja 9 406,79 €/kkVastuualuejohtaja 9 324,02 €/kkHoitotyön johtaja 9 225,04 €/kkHallintopalvelujohtaja 8 928,62 €/kkTalouspalvelujohtaja 8 884,19 €/kkHoitotyön johtaja 8 675,16 €/kkIct-palvelujohtaja, sairaala 8 466,12 €/kkIct-palvelujohtaja, yht. Icmt 8 466,12 €/kkIct-pavelujohtaja, perustaso 8 466,12 €/kkToimialuejohtaja 8 403,4 €/kkTkio-palvelujohtaja 8 361,6 €/kkToimialuejohtaja 8 361,6 €/kkToimialuejohtaja, ikäihmisten palvelut 8 361,6 €/kkPalvelujohtaja, osastopalvelut 7 901,71 €/kkVastuualuejohtaja 7 801,23 €/kkTilahallintajohtaja 7 788,83 €/kkKiinteistöpalvelujohtaja 7 675,95 €/kkPalvelujohtaja 7 490,71 €/kkPalvelujohtaja, asiakaspalvelu 7 337,3 €/kkVastuualuejohtaja 7 337,3 €/kkVastuualuejohtaja 7 252,14 €/kkPalvelujohtaja 7 174,44 €/kkKoulutusjohtaja 7 158,9 €/kkVammaispalvelujohtaja 7 028,58 €/kkSosiaalityön johtaja 6 977,44 €/kkVastuualuejohtaja 6 929,31 €/kkVammaispalvelujohtaja 6 875,17 €/kkPalvelujohtaja 6 793,8 €/kkVammaispalvelujohtaja 6 772,9 €/kkVastuualuejohtaja 6 772,9 €/kkVastuualuejohtaja 6 772,9 €/kkVastuualuejohtaja 6 413,03 €/kkPalvelujohtaja 6 310,76 €/kk********************Harvassa bisnesmaailman tulosvastuullisessa tehtävässäkään toimiva saa noin korkeaa palkkaa!***Eipä ole ihme, että Pirhan palvelut kansalaisille eivät toimi!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Pirkanmaan hyvinvointialueella on 71 eri nimikkeillä toimivaa johtajaa!, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirha, Pirhan johtajien palkat, |