Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ruohonjuuritason ajatuksia luottamuksesta

Lauantai 1.11.2014 - -Esko Erkkilä-

En varmasti ole ainoa, joka on viime kuukaudet ja erityisesti viime viikkojen aikana miettinyt luottamuksen merkitystä Suomen nykyiseen tilanteeseen

 

Oikeammin on sanoa, että olen miettinyt luottamuksen puuttumisen merkitystä siihen tilanteeseen, joka Suomessa nyt vallitsee.

 

On totta, että globaali tilanne maailmalla luo jonkinlaiset puitteet myös suomalaisten tilanteeseen, mutta päällimmäisen ”kuorrutuksen” Suomen nykyiseen surkeuteen tuo se epäluottamus suomalaiseen politiikkaan ja sen vastuuhenkilöihin, joka huokuu päivä päivältä yhä synkempänä kaiken yllä.

 

Suomalaisten epäluottamus kohdistuu jokseenkin yksinomaan Kokoomukseen.

 

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja uskalsi nimetä henkilöniminä ne henkilöt, jotka ovat aiheuttaneet Kokoomukselle luottamuksen romahtamisen. Pääministeripuolueen kohtaama luottamuksen menetys on menetys koko Suomelle.

 

Näin Helsingin Sanomien pääkirjoitus 30.10.2014:

 

Kokoomuksen huonontunut imago ei tietenkään johdu mistään yksittäisestä syystä, vaan se on monen tekijän summa. Tällä kertaa osatekijöille voi antaa jopa nimet: Laura Räty, Lasse Männistö, Pia Kauma – ja Alexander Stubb.

 

 

Kokoomus piti viime kesänä puoluekokouksen Lahdessa 13. – 15.6.2014 ja valitsi siellä Brysseliin paenneen Jyrki Kataisen tilalle uuden puheenjohtajan.

 

En muista, että missä olin, kun kuulin Kokoomuksen puheenjohtajavaalin ensimmäisen kierroksen tulokset ja sen, että Jan Vapaavuori tippui pelistä pois.

 

Jo silloin tiesin, että nyt Kokoomus on ajamassa itseään ja myös koko Suomea vaikeuksiin.

 

Paula Risikon valinta puheenjohtajaksi olisi ehkä voinut pelastaa vielä jotain, mutta Alexander Stubb´n valinta puheenjohtajaksi tiesi suuria vaikeuksia Kokoomukselle ja koko Suomelle, sillä hänestä oli tulossa maamme pääministeri Kataisen jälkeen.

 

Stubb´n valinta Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sen myötä Suomen pääministeriksi romahdutti suomalaisten luottamuksen tulevaisuuteensa!

 

Kokoomuksen kannatus on lasketellut jyrkkää alamäkeä Lahden puoluekokouksen jälkeen ja on gallup-tulosten mukaan nyt selvästi alle 20 %!

 

On ennakoitavissa, että Kokoomuksen suosio ei vielä ole pohjalukemissa.

 

Keskustalla on nyt vahva luottamus suomalaisten keskuudessa.

 

En lähde käsittelemään Keskustan luottamukseen liittyviä seikkoja, mutta totean, että Antti Rinteen johtaman SDP:n kannatuksen soisi kasvavan nykyisestä 15 %:n tasosta.

 

SDP:n kohoaminen toiseksi suurimmaksi puolueeksi on mahdollista, jos nykyinen epäluottamuksen osoittaminen Kokoomukselle jatkuu – minulla ei ole mitään sitä vastaan, että SDP:n juureva politiikka kasvattaisi sen suosiota kansalaisten keskuudessa.

 

 

 

***********

 

 

 

Tiedostan, että seilailen karikkoisilla vesillä, kun kommentoin naapuripuolueiden tilannetta.

 

Puolustelen ruohonjuuritason tunnelmiin perustuvaa kommentointiani sillä, että jonkun pitää viimeistään ensi keväänä alkaa korjaamaan niitä epäluottamukseen perustuvia virheitä, joihin nykyinen päähallituspuolue on syypää.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat: Laura Räty Lasse Männistö Pia Kauma ja Alexander Stubb, luottamus, luottamuksen menettäminen, Kokoomus, Kokoomus - luottamuksen menettäjä,

Suomalainen mediakenttä on vahvasti edustettuna Brysselissä ja niin pitääkin olla!

Lauantai 22.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Saimme tammikuun lopulla toteutuneella Brysselin matkallamme tutustua suomalaisen mediakentän läsnäoloon Brysselissä.

 

Mediakenttään perehtyminen tapahtui Suomen pysyvässä edustustossa tiedottaja Heli Pietilän johdolla.

 

********

 

Suomen pysyvän edustuston viestinnästä vastaavat lehdistöneuvos Leena Brandt, tiedottaja Heli Pietilä sekä viestintäassistentti Maria Nurmi.

 

Heidän tehtävänään on palvella suomalaista ja kansainvälistä mediaa.

 

Tärkeä alue on neuvoston kokouksista tiedottaminen.

 

EU-edustuston kotisivuihin www.finland.eu kannattaa tutustua!

 

 

********

 

 

Brysselissä on suomalainen mediakenttä edustettuna nyt seuraavasti:

 

 

Helsingin Sanomat

  • Virve Kähkönen

 

MTV3

  • Helena Petäistö

 

STT-FNB

  • Susanna Jääskeläinen

 

YLE

  • Elina Ravantti
  • Dan Ekholm

 

Maaseudun Tulevaisuus

  • Niklas Holmberg

 

Kauppalehti

  • Jarmo Hartikainen

 

Vakituisten kirjeenvaihtajien lisäksi paikalla on vaihtelevasti freelancer-toimittajia.

 

 

********

 

 

Euroopan Unioniin on akreditoituna yli 1.000 toimittajaa ja heistä 36 % on naisia.

 

  • eniten medioita on Saksasta eli 46 eri mediaa
  • vahvasti ovat edustettuina myös Iso-Britannia, Espanja, Ranska, Italia sekä luonnollisesti Belgia

 

Kun tietää mediakentän myllerryksen, ei ollut yllätys, että printtimedian osuus on laskussa ja nyt sen osuus on jo alle puolet eli 46 %!

 

Saattaa olla yllätys, että suurin tietotoimisto toimittajien lukumäärällä tarkastellen Brysselissä on kiinalainen Xinhua – 24 toimittajaa!

 

Kiinalaisten vahva kiinnostus Euroopan Unionin asioihin kannattaa panna merkille.

 

Reuters´lla on 20 toimittajaa, AFP, Agence Europe 14 toimittajaa, Bloomberg, DPA, EFE 11 toimittajaa.

 

*********

Pidän hyvänä, että suomalaisella medialla on vahva edustus Brysselissä. Sen kautta ja sen avulla saamme monipuolisen kuvan EU:n toiminnoista!

 

Tiedostan mediakentän haasteet, mutta toivon, että saisimme Brysseliin entistä enemmän suomalaisia toimittajia seuraamaan EU:n kehittymistä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen pysyvä edustusto Euroopan Unionissa (EUE), Suomen pysyvä edustusto Brysselissä, Bryssel 2014, suomalainen media Brysselissä, Helsingin Sanomat Brysselissä, YLE Brysselissä, Maaseudun Tulevaisuus Brysselissä, MTV3 Brysselissä, www.finland.eu,

Tämä on sanottava ääneen!

Lauantai 15.9.2012 - -Esko Erkkilä-

Olen mutkan kautta tutustunut Helsingin Sanomien toimittajan Tuomas Kärkkäisen juttuun, jossa selvitellään kuntien ja yksityisen sektorin työllistämissuhteita. Kysymys on siitä, että miten monta ihmistä yksityinen sektori työllistää jokaista kymmentä kuntien palkkalistoilla olevaa työntekijää kohti.

 

Kaikille on kai selvää, että ainoastaan yksityissektorin työllistämä henkilö kasvattaa lisäarvoa esim. Tampereen kaupungille. 

 

Koko maassa Tuomas Kärkkäisen mukaan keskiarvo on 27 henkilöä. Valitettavasti Tampereella tuo luku alittaa valtakunnallisen keskiarvon, sillä meillä se on vain 24 henkilöä!

 

Tampereella on siis tussaroitu, kun yksityisen puolen työllistäminen on laiminlyöty!

 

Helsingin Sanomien artikkelissa on ETLAn johtajan Hannu Kasevan lausuma, jossa hän viitaten juuri käytävään kuntauudistushankkeeseen toteaa, että tämä on sellainen asia, jota ei saisi edes ääneen sanoa.


Vai ei saisi sanoa ääneen!!!!

 

Olen omaksunut erääksi tunnuslauseekseni, että…

 

…Esko uskaltaa…

 

…ja sen vuoksi haluan sanoa suureen ääneen toimittaja Tuomas Kärkkäisen toteaman ja Hannu Kasevan lausumat totuudet!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Tuomas Kärkkäinen, ETLA, Hannu Kaseva, yksityisen sektorin tyollistämisen merkitys kuntatalouteen,

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus rokottaa tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien tilaajia 83 miljoonan euron tasaverolla

Sunnuntai 24.7.2011 - -Esko Erkkilä-

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus säätää tilattaville sanoma- ja aikakauslehdille yhdeksän prosentin arvonlisäveron.

Kyse on tasaverosta, joka kirpaisee eniten vähätuloisia.

Tilattaville sanoma- ja aikakauslehdille hallituksen päättämä arvonlisävero on teknisesti helppo toteuttaa, sillä nyt laissa ja asetuksissa todetaan, että ne ovat arvonlisäverollisia. Nyt toki todetaan, että arvonlisäveroprosentti niille on nolla!

Tilattavien sanomalehtien levikki on vuonna 2010 suoritetun levikintarkastuksen mukaan seuraava:

 

  • Helsingin Sanomat 383.000 kappaletta
  • Aamulehti 131.000 kappaletta
  • Turun Sanomat 107.000 kappaletta
  • Maaseudun Tulevaisuus 83.000 kappaletta

Ilta-Sanomien levikki oli 150.000 kappaletta ja Iltalehden 107.000 kappaletta.

 

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus perustelee tilattaville sanoma- ja aikakauslehdille asetettavaa arvonlisäveroa kahdella syyllä. Hallitusneuvotteluissa talousryhmää vetänyt kokoomuksen tamperelaiskansanedustaja Kimmo Sasi kertoo, että lehdistön arvonlisäverolla halutaan tasapainottaa valtion taloutta (niinpä niin) ja yhdenmukaistaa viestintään kohdistuvia maksuja.

Keskustelin asiasta Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Lauri Kontron kanssa Porin Farmari- maatalousnäyttelyssä ja Kontro kertoi, että kyseessä on laskennallisesti 83 miljoonan euron suuruinen potti.

Kontro lupasi, että Maaseudun Tulevaisuus pitää tilaajahintansa samoina vuonna 2012 kuin ne ovat nyt.

Maaseudun Tulevaisuus-lehden tilaajana olen tyytyväinen Kontron lupauksesta. Harmittelen kuitenkin, että todennäköisesti Aamulehti, Hämeenkyrön Sanomat sekä Suomenmaa joutuvat korottamaan tilaajamaksujaan.

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallituksen päätös merkinnee kohdaltani, että en tilaa ensi vuonna edes lyhyitä pätkätilauksia Helsingin Sanomia! Kaksien vaalien vaalivuonna tarkoitukseni oli tilata ainakin pari pätkää Helsingin Sanomia, mutta hallituksen arvonlisäveropäätöksen jälkeen rahat eivät siihen riitä!

Useiden lehtitalojen johto on todennut, että ne joutuvat siirtämään hallituksen määräämän lisäikeen suoraan tilaajahintoihin.

Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallituksen päätös on isku suoraan tiedonvälityksen kasvoihin.

Verolla saatava valtion lisätulo on todella laskennallinen, sillä lehtien tilaajamäärät tulevat uuden veron myötä laskemaan. Äsken kertomani oma päätökseni on siitä esimerkki.  Veropäätös on ilmiselvä tasavero ja tasavero kohtelee aina vähätuloisia tiukemmin kuin hyvä- tai keskituloisia.

Ihmettelen, että SDP sekä Vasemmistoliitto hyväksyivät tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäveron yhdeksään prosenttiin. Siinä Urpilainen ja Arhinmäki vähät välittivät omista kannattajistaan – hallituskipeys voitti periaatteet!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kataisen-Urpilaisen hallitus, Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus, Lehdistön arvonlisävero, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus, Lauri Kontro,

Hesarin asiallinen pääkirjoitus Hyssälästä sekä Rehulasta

Keskiviikko 26.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Helsingin Sanomien pääkirjoitukset 25.5.2010 olivat sellaisia, että niissä esitettyihin seikkoihin voi yhtyä, vaikka kirjoituksissa lenteleekin pikkukirveitä suuntaan jos toiseenkin.

 

Pääkirjoitukset käsittelevät ympäristöasioista vihreille noussutta kohtalonkysymystä ja Liisa Hyssälän valintaa Kelan pääjohtajaksi sekä Juha Rehulan nimitystä sosiaali- ja terveysministeriksi.

 

Käsittelen Hyssälän ja Rehulan valintoja hieman tarkemmin.

 

SDP:n puoluesihteeriksi täydellä höyryllä...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Liisa Hyssälä, Juha Rehula, Mikael Jungner

Kapea lehtivalikoima

Lauantai 6.2.2010 - -Esko Erkkilä-

Presidentti Tarja Halosen haastattelu julkaistiin Helsingin Sanomissa sunnuntaina 31.1.2010.

 

Haastattelussa ilmenneet muutamat seikat ovat herättäneet kummastusta.

 

Käsittelen tässä presidentin sanomalehtivalikoimaa eli sitä printtimaailmaa, josta hän seuraa maailmanmenoa.

 

"Sanomalehdistä Halonen kertoo lukevansa säännöllisesti...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tarja Halonen, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Uutispäivä Demari, Kansan Uutiset