Juustoportin juuret ulottuvat 1960- ja 1970-luvuilleLauantai 23.4.2022 - -Esko Erkkilä- Juustoportti on yrityksenä tuttu kaikille niille, jotka matkustavat valtateitämme pitkin eri puolilla maatamme.Juustoportti on yrityksenä perustettu Timo ja Marjo Keski-Kasarin toimesta vuonna 1989.Juustoportilla on liikenneasemat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kärsämäellä, Kuopiossa……sekä vuonna 2018 avattu liikenneasema Ylöjärvellä.Juustoportti on meijerialan yritys, jonka päätuotteita ovat juustot.Yritys on aktiivinen tuotekehittäjä ja parhaillaankin sen uutuustuotteista on menossa asiallisia TV-kampanjoita.****Tunnen Keski-Kasarin Jalasjärvellä sijaitsevan maatilan jo 1970-luvulta, sillä sain silloin olla tuon friisiläiskarjan rehutoimittajan edustajana.Timo Keski-Kasarin isällä Martti Keski-Kasarilla oli tuolloin silloisissa olosuhteissa suuri karjatila, sillä heillä oli lehmiä jo silloin yli 40 ja tilan lehmien ternimaidosta valmistettua leipäjuustoa toimitettiin paikallisiin kauppoihin.Pidin kunnia-asianani, että Keski-Kasarin tila olisi Rehuraision asiakkaana myös silloin, kun urakehityksen merkeissä siirryn Etelä-Pohjanmaalta laajemman vastuualueen hoitajaksi.Onnistuin, sillä Keski-Kasarin tilalla olivat Herkku-rehut rehuina myös silloin, kun siirryin Länsi-Suomen aluemyyntipäälliköksi!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juustoportin juuret ulottuvat 1960- ja 1970-luvuille, Juustoportti, Juustoportti Jalasjärvi, Juustoportti Mäntsälä, Juustoportti Kärsämäki, Juustoportti Kuopio, Juustoportti Ylöjärvi, Martti Keski-Kasari, Timo Keski-Kasari, Jalasjärvi, Rehuraisio, |
Ruokailut ratkaisevat retkien onnistumisenKeskiviikko 21.6.2017 - -Esko Erkkilä- Olen työelämän aikana saanut olla järjestämässä lukemattomia matkoja omalle organisaatiolle ja esimerkiksi erilaisten myyntikilpailujen palkintomatkoja asiakkaillemme.
Matkojen järjestäminen näyttää kuuluvan myös nykyelämääni, kun eläkevaarina toimin yhdistysmaailmassa.
Viimeisin yhdistysmaailmaan liittyvä matkanjärjestely oli, kun puheenjohtamani Eläkeliiton Tampereen yhdistys teki kaksipäiväisen matkan Ilmajoen Musiikkijuhlille 18. – 19.6.2017.
Menomatkalla Tampereelta Ilmajoelle ruokailimme neljänkymmenen hengen voimin Jalasjärven ABC:llä ja sitten illalla yöpymispaikkamme Härmän Kylpylän ravintolassa.
Myönnän, että molempien paikkojen osalta jännitin, että millaista ruokaa saamme.
Kiitokset Jalasjärven ABC:lle sekä Härmän Kylpylälle, sillä meille tarjotut buffet-pöydät olivat laadultaan ensiluokkaisia!
On palkitsevaa olla matkanjohtajana, kun matkalaiset kiittävät matkanjohtajaa hyvästä ruuasta ja vieläpä kahdesti samana päivänä.
*****************
Olen vieläkin katkera siitä ruokatarjoilusta, jonka Fazer Food Services Oy tarjoili minulle ja tuhansille muille Farmari-näyttelyvieraille Seinäjoki Areenan ruokailussa käyneille maatalousnäyttelyvieraille Farmari-näyttelyn aikana.
On anteeksiantamatonta, että Fazerin ylin johto sallii sellaisen toiminnan Fazer Food Services Oy:ltä, jota se Seinäjoki Areenan ruokailupalvelujen monopoliyrityksenä harjoittaa.
Näyttelyvieraille oli tarjolla tähtitieteelliseen hintaa – 12,50 € - sellainen noutopöytä, josta vitonenkin olisi ollut liikaa!
Täytyy ihmetellä, että miten laatumielikuvastaan tunnettu Fazer voi syyllistyä niin ala-arvoisen noutopöydän tarjoiluun, kuin se syyllistyi Farmari-näyttelyssä Seinäjoella 2017!
Arvostan korkealle Jalasjärven ABC:n sekä Härmän Kylpylän ruokapalveluja, mutta jatkossa tulen ehdottomasti tukeutumaan omiin eväisiin, jos vielä joskus osallistun asiakkaana Seinäjoki Areenalla järjestettäviin tilaisuuksiin.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä ruoka - ABC Jalasjärvi, Hyvä ruoka - Härmän Kylpylä, Kelvoton ruoka Fazer Food Service Oy, Fazer Food Service Oy, Jalasjärven ABC, ABC-ruokailu, ABC Jalasjärvi, Härmän Kylpylä, Seinäjoki Areena, |
Valitettavan monella sankarihautausmaalla sankarivainajan muistokivestä puuttuu kaatumispaikkakuntaTorstai 28.7.2016 - -Esko Erkkilä- Vierailen muutaman kerran vuoden aikana synnyinseurakuntani Viljakkalan hautausmaalla, sillä siellä on monien sukulaisteni hautoja ja minulla on henkilökohtaisesti muistoja monista Viljakkalan hautausmaalla lepäävistä vainajista.
Toivottavasti saan sieltä aikanaan myös oman lepopaikkani.
Viljakkalan sankarihautausmaa on aina kohteenani, kun käyn Viljakkalan hautausmaalla, sillä lepäähän siellä sankarihautausmaalla mm. yksi sedistäni eli Reino Erkkilä.
Arvostan Viljakkalan seurakuntaa, sillä seurakunta on aikoinaan kaivertanut sankarivainajien muistokiviin sen paikan, jossa kyseinen sankarivainaja on kaatunut.
Kaatumispaikan ilmoittaminen muistokivessä on meille jälkeenjääneille arvokas tieto ja pystymme sen avulla mieltämään lisää siitä, että miten tämä kalleimpansa Isänmaan puolesta antanut on taistellut.
****************
Tapaan matkoillani poiketa eri paikkakunnilla liikkuessani sankarihautausmailla ja tutkailla niiden soturien viimeisiä leposijoja, jotka taistellen turvasivat meille itsenäisen Suomen.
Valittavan monilla sankarihautausmailla ei ole hautakivessä mainittu sitä paikkakuntaa, jolla kyseinen soturi kohtasi matkansa pään.
***************
Olen parhaillaan Kälviällä, jonne matkaamme Rouvan kanssa joka kesä ainakin yhden kerran hänen synnyinpaikkakunnalleen ja synnyinkotiinsa.
Matkalla Kälviälle Rouva poikkesi tapansa mukaan Lennol Oy:n tehtaanmyymälään Jalasjärvellä kangasostoksille ja tutustuin sinä aikana Jalasjärven kirkkoon sekä Jalasjärven sankarihautausmaahan.
Jalasjärven sankarihautausmaalla on isona pitäjänä paljon sankarivainajia, mutta…
…valitettavasti muistokivissä ei ole henkensä Isänmaan puolesta antaneiden sotureiden kaatumispaikkaa.
Sama tilanne on myös Kälviän sankarihautausmaalla, sillä…
…myös siellä sankarivainajien muistokivissä ei ole mainintaa kaatumispaikasta.
Ilahduin, kun totesin Kälviän sankarihautausmaalla että Vapaussodassa 1918 kaatuneiden sankarivainajien muistokivissä on maininta kaatumispaikasta.
Maininnat…
…antavat vierailijalle elävän kuvan, että missä Kälviältä kotoisin olleet taistelijat ovat kohdanneet matkansa pään.
Valitettavasti ajan hammas on vajaan sadan vuoden aikana hämärtänyt kiviin kaiverretut tekstit Kälviälläkin niin, että päivämäärien hahmottaminen on vaikeaa.
Teen ehdotuksen:
Sankarihautausmailla muistokivet pitää nyt tai lähivuosina kaivertaa sekä kullata uudelleen ja ehdotankin, että siinä yhteydessä jokaiseen muistokiveen kaiverretaan ja kullataan sen paikkakunnan nimi, jossa kyseinen soturi on kohdannut matkansa pään!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan sankarihautausmaa, Jalasjärvi, Jalasjärven sankarihautausmaa, Kälviä, Kälviän sankarihautausmaa, Vapaussota, Vapaussota 1918, |
Sota-ajan julisteita ja Mannerheim-nurkkausPerjantai 9.10.2015 - -Esko Erkkilä- Lupasin eilen, että ehkä jo tänään kerron muutamien valokuvien avulla niistä sota-ajan julisteista sekä Mannerheim-nurkkauksesta, jotka ovat esillä Jalasjärven sotaveteraanien perinnetalossa
Aluksi muutama kuva sota-ajan julisteista:
Eivät toteutuneet nämä kisat tuolloin!
Ja sitten kolme kuvaa Jalasjärven sotaveteraanien perinnetalon Mannerheim-nurkkauksesta:
Olen käynyt useissa sotahistoriaa käsittelevissä museoissa Suomessa ja ulkomailla.
Jalasjärven sotaveteraanien perinnetalon näyttely on eräs parhaimmista näyttelyistä, joita sotahistorian tiimoilta on koko Euroopassa.
Kiitokset Jalasjärven sotaveteraanien työlle, että olette tallentaneet viime sotiemme vaiheita niin täydellisesti!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jalasjärvi, Jalasjärven sotaveteraanit, Jalasjärven sotavetaraanien perinnetalo, sota-ajan julisteet, Mannerheim-nurkkaus, Mannerheim, |
Jalasjärven sotaveteraanien perinnetaloon kannattaa tutustuaTorstai 8.10.2015 - -Esko Erkkilä- Jalasjärven kotiseutumuseon alueella sijaitsee Jalasjärven sotaveteraanien perinnetalo, jossa on Jalasjärven suojeluskuntaan ja Talvisotaan sekä Jatkosotaan liittyviä esineitä.
Poikkesin talossa 5.8.2015, kun olin perhekuntamme voimin matkalla Tampereelta Keski-Pohjanmaalle.
Perinnetalo on avoinna talkoovoimin ja oli onnemme, että se oli avoinna matkustuspäivänämme.
**************
Tässä kuvasatoa perinnetalon esineistä:
Huomatkaa, että tätä saadaan myydä vain Päämajan int. os. välityksellä sotatoimialueella ja sotasairaalan potilaille.
Aineistoa Jalasjärven sotaveteraanien perinnetalossa oli niin paljon, että kuvat siellä olleista julisteista sekä kuvat Mannerheim-nurkkauksesta jäävät huomiseen!
Toivottavasti odottavan aika ei ole liian pitkä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jalasjärvi, Jalasjärven sotaveteraanit, Jalasjärven sotavetaraanien perinnetalo, |