Ehkä kolmella Toro-leikkurilla ehtii!Torstai 6.3.2025 - -Esko Erkkilä- Esikoisemme on kuluneina vuosina hankkinut kaksi päältäajettavaa Toro-ruohonleikkuria, joilla on pystynyt huolehtimaan mökin ja Välimäen nurmikoiden leikkaamisesta.Ei kaksi kuitenkaan kolmatta sanoo jo suomalainen sananlaskukin ja sitä noudattaen hän hankki……nyt kolmannen Toron.Kyseessä on entinen……Puolustusvoimain käytössä ollut leikkuri, jonka poikamme hankki Turussa järjestetystä huutokaupasta.**************Kone tuntuu olevan melko hyvässä kunnossa, sillä se lähtee avaimesta käyntiin!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ehkä kolmella Toro-leikkurilla ehtii!, Toro, Toro-päältäajettava ruohonleikkuri, Ei kaksi kolmatta, Puolustuskiinteistöt, Senaattikiinteistöt, |
Viimeistään nyt pitää hoitaa herukkapensaiden syysleikkaaminenLauantai 28.8.2021 - -Esko Erkkilä- Olen herukkapensaiden leikkaamisessa vankka syysleikkaamisen kannattaja ja sain tuon homman eilen hoidettua.Toki kevätleikkaaminenkin käy, mutta parempi tuokin homma ajallaan!Leikattuja herukkapensaita ja leikattua nurmikkoa niiden ympärillä on ilo katsella!Meillä on nurmikon leikkaamiseen käytettävissä ammattikäyttöönkin soveltuva Toro-ruohonleikkuri ja koostaan huolimatta se soveltuu hyvin herukkapensaiden ympäristönurmikoidenkin leikkaamiseen.Saa nähdä, että tarvitseeko nurmikkoja leikata vielä kerran nyt syksyn aikana?Jos tarvitsee, niin Torolla se käy!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukkapensaiden leikkaaminen, herukkapensaat, Toro-ruohonleikkuri, |
Yli 20-vuotta sitten osattiin tehdä kunnollisia ja kestäviä puutarhatyökoneita!Keskiviikko 21.10.2020 - -Esko Erkkilä- ”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee” on vanha suomalainen sananlasku, mutta siitä huolimatta haluan muutamalla valokuvalla ja esimerkillä kertoa eräistä työkaluista ja työkoneista, jotka palvelevat meillä yhä edelleen luotettavasti vaikka niillä ikää jo onkin!Kuvat ovat sattumanmoisessa järjestyksessä:En tiedä tämän Caravan 4100 – puutarhajyrsimen ikää, mutta se on paras jyrsin, joka meillä koskaan on ollut.Ostin sen huutokaupasta viime vuonna ja maksoin siitä 140 euroa!Klippo-työnnettävä ruohonleikkuri on valurunkoisena ”ikuinen”. Siitä on jo aikaa, kun ostin tämän sekä toisen samanlaisen Hämeenkyrön kunnan järjestämästä huutokaupasta; hintaa en muista!Sain tämän päältäajettavan Stiga-ruohonleikkurin perhekunnaltamme lahjaksi 23 vuotta sitten ja moottorivaihdon jälkeen hyvin pelittää!Esikoisellamme on kaksi ammattikäyttöön suunniteltua Toro-ruohonleikkuria ja toinen noista Toroista viettää talvensa taivasalla meillä mökkimaailmassa – tehokas ja aikaansaapa kone, jota minun ei ole tarvinnut opetella ajamaan!Lasken puutarhakoneeksi myös tämän Sukkela-peräkärryn, joka nyt on ollut meillä puolisen vuotta. Meillä on kuomullinen”ykkös-peräkärry”, mutta tämä on mainio moneen pikkuasiaan!Kalustoesittelyn lopuksi todellinen puutarhaharrastajan monityökone eli Stihl-lehtipuhallin!Kasvinsuojeluainesäiliö lisävarusteena monipuolistaa tämän jo markka-aikana hankitun laitteen käyttömhdollisuuksia!Eivät nykyajan rimpulat yksikään pysty samaan kuin nämä tässä esittelemäni ”kokeneet” puutarhakoneet!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yli 20-vuotta sitten osattiin tehdä kunnollisia ja kestäviä puutarhatyökoneita!, ?Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee? , Caravan 4100, Klippo, Stiga -päältäajettava, Ammattikäyttöön suunniteltu Toro-ruohonleikkuri, Sukkela-peräkärry, Stihl, |
Vain sirppi puuttuu!Sunnuntai 5.7.2020 - -Esko Erkkilä- Pihanurmikoiden hoitamisessa on kaksi koulukuntaa eli ne jotka antavat pihanurmikon kasvaa vapaasti ja ne, jotka pitävät pihanurmikkonsa lyhyeksi ajeltuna.Kuulun jälkimmäiseen koulukuntaan eli tykkään lyhyeksi ajetuista pihanurmikoista ja sen näkee omakotitalomme sekä mökkimaailmamme pihanurmikoista!Mökillämme pihanurmikot ovat siistejä ja niillä eivät paskaruohot kukoista.Mökkimaailmassamme lyhyet pihanurmikot ovat myös tietyllä tavalla turvallisuustekijä, sillä alueella esiintyy kyykäärmeitä, mutta lyhyeksi ajetulle nurmikolle ne eivät juurikaan eksy.******************* Mökkinurmikkomme hoitamisessa käytämme ammattikäyttöön soveltuvaa Toro-ruohonleikkuria, Stiga-ruohonleikkuria, työnnettävää Klippoa, Stihl-siimaleikkuria ja joskus jopa viikatetta.Toki olen penskana opetellut myös sirpin käyttämisen, mutta se ei ole meillä nurmikonhoidon välinevalikoimassa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vain sirppi puuttuu, nurmikonhoito, Toro-ruohonleikkuri, Stiga-ruohonleikkuri, Stihl-siimaleikkuri, viikate, |
Slovenia on pohjoisimpia alueita, joissa suolantuotanto luonnon keinoin merivedestä on mahdollistaKeskiviikko 8.5.2013 - -Esko Erkkilä- Slovenialla on merenrantaa ainoastaan hieman yli neljäkymmentä kilometriä.
Suositun lomakaupungin Portoroz´n lähellä sijaitsee Krajinski park Secoveljske soline eli alue, jolla aikaisemmin on tuotettu merkittävästi suolaa suoraan merivedestä auringon ja tuulen kuivattavan vaikutuksen avulla.
Tutustuimme alueeseen taannoisella Slovenian matkallamme.
Krajinski park Secoveljske soline, joka lyhennetään Kpss, on pinta-alaltaan 750 hehtaaria. Siellä tuotetaan suolaa yhä nykyäänkin ja tuotanto tapahtuu perinteisillä menetelmillä. Suolantuotannon historia tällä alueella on ainakin 700 vuotta vanhaa.
Suolantuotannossa hyödynnetään vuorovesi-ilmiötä, sillä korkeaveden aikana merivettä päästetään altaisiin, joista varsinainen suolantuotanto alkaa.
Kuivatusprosessi alkaa heti ja vettä lasketaan tietyn rytmiikan tahdissa aina seuraavaan altaaseen. Altaiden välissä on yksinkertaiset laudasta rakennetut sulut.
Haihdutusaltaat ovat matalia, sillä vedenkorkeus niissä ilmaistaan muutamilla senteillä. Eri altaiden korkeuserot ovat hyvin pieniä, mutta vedellähän on tunnetusti notkea selkä, joten pienetkin korkeuserot merkitsevät tuotantoprosessin etenemistä.
Kuivatusaltaiden pohjan rakentaminen perustuu luonnonmateriaalien käyttämiseen ja niiden tarkkaan tuntemiseen. Erikoissavi ja erilaiset mineraalit muodostavat altaiden pohjan. Jos altaan pohja turmeltuu vaikkapa jonkin terävän esineen taitamattoman käytön vuoksi, kestää vuosikausia saada paikattua aiheutunut vahinko.
Suolapitoisuudeltaan tiivistynyt merivesi päätyy viimein altaisiin, joista suola voidaan kerätä. Altaan pohjalta kerätty kostea suola kuljetetaan miesvoimin liikkuvilla raidevaunuilla loppukuivatukseen…
…altaiden päässä oleville betonialustoille.
Kpss:n suolantuotantolaitoksilla on retkikuntia varten tasokas esittelytila ja siellä retkikunnat voivat tutustua entisajan suolantuotantoon havainnollisesti. On muistettava, että altailla tapahtuu taas alkavana kesäkautena suolantuotantoa perinteisillä menetelmillä.
Suolantuotantokausi alkaa Sloveniassa kesäkuussa ja jatkuu säiden mukaan syyskuun maisemiin saakka. Suolantuotanto Kpss:n tapaan on vahvasti säiden armoilla.
Esittelytilan videoesityksessä näimme kuivatusaltaiden pohjalle kerättyjä suolakekoja, jotka sitten raidevaunuilla kuljetettiin betonialustoille loppukuivatusta varten.
Slovenian Kpss-suolapuisto on mainio paikka sellaiselle linnustolle, joka viihtyy tässä ympäristössä. Myös tietyt kasvit viihtyvät suolapuiston miljöössä.
Slovenian Kpss-suolapuisto on ollut alun perin Piran-nimisen lähikaupungin väestön toimeentulon lähde. Sen vuoksi Kpss:n suola on nykyään tuotemerkiltään... ”Piranske soline”!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Slovenia, Portoroz, Piran, Kpss, www.kpss.si, Krajinski park Secoveljske soline, Piranske soline, |
Sanaristikoiden vakioeläimen vieraanaKeskiviikko 1.5.2013 - -Esko Erkkilä- Vierailimme taannoisella Slovenian matkallamme maan ykkösnähtävyydellä eli Postojnan tippukiviluolilla. Kohde ei kuulunut alkuperäiseen matkaohjelmaamme, mutta sovitimme Postojnassa käynnin matkamme ainoaa vapaapäivään.
Postojna sijaitsee maan pääkaupungin Ljubljanan ja kohteemme Portoroz´n puolivälissä mainioiden liikenneyhteyksien varrella.
Postojnan tippukiviluolat on löydetty vuonna 1818. Luolastolla on pituutta yli 20 kilometriä.
Luolastolla on ollut sotilaspoliittistakin merkitystä, sillä saksalaiset miehittäjät käyttivät osaa luolastoa polttoainevarastonaan, jonka slovenialaiset partisaanit tuhosivat 23.4.1944.
Partisaanien onnistuneesta operaatiosta kertovat luolaston suun mustuneet seinät.
Luolaston turistikierros alkaa ajelulla pienoisrautatievaunuissa, joissa matkataan kierroksen alussa varmaan kilometrin verran vuoren uumeniin.
Meidän kierroksellemme osallistui väkeä ehkä kolmisensataa ja se merkitsi kahden erillisen vaunuletkan matkaamista isoon ”aloitussaliin”.
Junamatkalla saimme pientä esimakua mahtavasta kohteestamme.
Kävelymatkan ”aloitussalissa” meidät jaettiin ryhmiin sen mukaan, että mitä kieltä opas puhui. Kuuluimme englanninkieliseen ryhmään, joka pääsi pienen kokonsa ansiosta ensimmäisenä kävelyosuudelle. Meluisa italiankielinen nuorisoporukka käsitti selvästi yli sata osanottajaa ja se jäi etenemisjärjestyksessä viimeiseksi.
”Aloitussalissa” oli korkeutta useita kymmeniä metrejä ja joka puolella oli mahtavia tippukiviluomuksia. Tippukivet kasvavat joko alhaalta ylöspäin tai ne kasvavat jääpuikkojen tapaan ylhäältä alaspäin. Vaaleat tippukivet sisältävät runsaasti kalkkia ja tummat puolestaan runsaasti rautaa.
Kävelyreitti on aidattu hyvin, joten eteneminen reitillä on turvallista. Kävelyalusta on tasaista ja se on päällystetty materiaalilla, jossa jalkineet eivät luista. Tämä mahdollistaa turvallisesti jyrkätkin nousut ja laskut matkan varrella. Suokaa anteerksi kuvan heikko laatu.
Kävelyreitin loppupuolella on vierekkäinen kaksi erilaista tippukiveä; tummanpuhuva rautapitoinen ja vaalea kalkkipitoinen. Oppaamme kertoi, että tätä parivaljakkoa käytetään paljon luolaston markkinointiaineistossa.
Kävelymatkamme lopussa oli hämärä erikoishuone, jonka lasi-ikkunoiden takana näimme sanaristikoissamme ehkä eniten esiintyvän eläimen eli olmin. Alueella ei saanut valokuvata, sillä harvinainen eläin ei kaipaa eikä hyväksy salamavaloja.
****** Wikipedia kertoo olmista näin:
Olmi (Proteus anguinus) on sokea salamanteri, joka elää Dinaaristen alppien karstimaiden maanalaisissa vesistöissä ja järvissä. Sen pituus on 25–30 cm. Olmin ruumis on pitkulainen ja raajat ovat heikosti kehittyneet. Sen eturaajoissa on kolme sormea ja takaraajoissa kaksi varvasta. Olmilla on kolme ulkoista kidusparia ja sen kidukset ovat punaiset. Väriltään se on valkeankeltainen, mutta se tummenee auringonvalossa. Olmin ruokavalioon kuuluvat kaikki pienet eläimet, jotka ovat ajautuneet ulkoa virran mukana esim. madot ja pienet äyriäiset. Yleensä olmi synnyttää eläviä poikasia mutta yli +15 asteen lämmössä se voi myös munia.
*********
Olmi on kuvattuna monissa slovenialaisissa matkamuistoesineissä ja se on päässyt myös…
…Slovenian erääseen postimerkkiin. ********** Postojna Jaman merkityksestä Slovenian tai oikeastaan silloisen Jugoslavian merkittävänä turistikohteena kertoo se, että Jugoslavian presidentti Josip Broz Tito vieraili tippukiviluolastossa ensimmäisen kerran jo 28.5.1945. ******** Kannustan tutustumaan Postojna Jamaan eli Postojnan tippukiviluoliin, kun olette sielläpäin liikkumassa!Siellä näkee ilmielävän olmin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: olmi, sanaristikoiden vakioeläin, Slovenia, Postojna, Postojna Jama, tippukiviluola, Slovenian tippukiviluolat, Portoroz, Proteus anguinus, Josip Broz Tito, Jugoslavia, |
Terveisiä Sloveniasta ja Kroatiasta!Tiistai 16.4.2013 - -Esko Erkkilä- Sain olla vaimoni ja hieman yli 30 muun henkilön kanssa mukana MTK-Pirkanmaan, MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen järjestämällä perinteisellä maatalousmatkalla, joka tänä keväänä suuntautui Sloveniaan ja Kroatiaan.
Vietimme matkastamme pääosan Sloveniassa, sillä retkemme Kroatiaan kesti vain yhden päivän.
On todettava, että matkajärjestelyt eivät vastanneet sitä, mihin olemme näillä matkoilla tottuneet, mutta toki matkalla näki paljon uutta. Matkan tekniseksi toteuttajaksi oli valittu Trio Travels.
Lensimme sinivalkoisin siivin Ljubljanaan, mutta siirryimme heti laskeuduttuamme…
…Slovenian lyhyellä rannikolla Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Portoroz´n rantalomakaupunkiin, joka olikin tukikohtamme koko matkan ajan. Portoroz merkitsee suomennettuna Ruusujen satamaa. Italian raja kulkee lähellä Portoroz´a ja sen vuoksi siellä lähes kaikki viralliset opasteet ovat slovenian lisäksi myös italiaksi.
Portoroz´ssa on yksi rantakatu, jonka varrelle kaikki toiminta on keskittynyt.
Kaupunkia ympäröi kauniit ja jyrkät rinteet, joilla sijaitsevat talot ovat huolehtineet hyvin ympäristöstään. Matkamme aikana Portoroz´ssa oli melko viileää, mutta parina päivänä lämpö kohosi yli 15 asteen. Lämpö herätti liikenteeseen myös sisiliskot. Tässä parikin kuvaa erään ruokapaikkamme ravintolan kivijalassa vilistäneistä veijareista:
***********
Slovenia itsenäistyi Jugoslaviasta 25.6.1991. Se liittyi Natoon 29.3.2004, Euroopan Unioniin 1.5.2004 ja euroon se liittyi 1.1.2007 – hengästyttävä vauhti!
Slovenia on kehittynyt maa – sen näkee mm. yleisestä siisteydestä ja kansalaisten palveluhalukkuudesta, joten se on paikkansa ansainnut eurooppalaisessa perheessä.
Taloudelliset ongelmat vaanivat kuitenkin nurkan takana, mutta niitä ei ainakaan tavallinen matkaaja havainnut.
Suuri yllätys ei olisi, vaikka Slovenia lähiaikoina liittyisi Kreikan ja Kyproksen tavoin muiden euromaiden tukeen taloudellisissa ongelmissaan.
Liikenneinfra on kunnossa – harmi slovakialaisten kannalta, että maa on useiden naapurimaiden silmissä läpikulkumaa. Hyvin lähellä majapaikkakuntaamme sijaitsi Italian puolella Trieste ja sen satamaan oli Ljubljanan suunnasta jatkuva vilkas rekkaliikenne, joka ei ilmeisesti lainkaan hyödyttänyt moottoritiemaksuja lukuun ottamatta Sloveniaa.
**********
Ljubljanan lentokenttä sijaitsee kauniiden vuorien vierellä ja bussimatkustajat meidänkin bussissa tallensivat ahkerasti näitä näkymiä matkamme päätteeksi.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK-Pirkanmaa, MTK-Satakunta, MTK-Varsinais-Suomi, Trio Travels, Slovenia, Portoroz, Lubljana, Trieste, sinivalkoiset siivet, Kroatia, EU, Euroopan Unioni, Nato, Euro, |