Presidenttien Uudenvuodenpuheet ovat menettäneet merkityksensäMaanantai 10.1.2011 - -Esko Erkkilä- Presidentti Urho Kekkosen aikana Tasavallan Presidentin televisioitu Uudenvuodenpuhe oli Tapaus. Kekkosen aloitus ”Kansalaiset” viritti televisionkatsojat kuuntelemaan, että kuinka Maan Isä linjasi mennyttä ja erityisesti tulevaa. Koivisto oli käynyt Kekkosen koulun, joten hänen puheissaan oli toveittain särmää. Ahtisaaren ja erityisesti Halosen aikana kaikki on toisin. Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaaren puheille on tullut painoarvoa – vaikea uskoa, että Haloselle kävisi samoin. Ainakaan minä en ole viime vuosina halunnut pilata Uudenvuodenpäivääni kuuntelemalla presidentin jaarituksia. Minulle on riittänyt, että tutustun puheen antiin median kritiikin kautta. Presidentin vuoden 2011 Uudenvuodenpuhe oli median kertoman analysoinnin perusteella pohjanoteeraus. Kansalaisilla on lupa odottaa presidentiltä jotain muutakin, kuin epäkohtien listaamista – siihen riittää kyllä, kun vilkaisee muutaman jutun netin eri keskustelupalstoilta. Presidentti Halosen toiminta on hyvin ristiriitaista. Hän korostaa presidentin oikeuksia ja päätösvaltaa, mutta vuoden tärkeimmässä tilanteessa paljastuu gallup-tulosten toistelijaksi! Uudenvuodenpuhe, jos mikä, olisi paikka linjanvedoille, mutta kun ei, niin ei. Kerran vielä Uutenavuonna eli 1.1.2012 joudun olemaan kaukana televisioruudun äärestä klo 12.00!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasavallan Presidentti, Presidentti, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Urho Kekkonen, Uudenvuodenpuhe, Tasavallan Presidentin Uudenvuodenpuhe, |
Halonen haraa vastaan perustuslakiuudistuksessaTiistai 18.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tasavallan presidentti Tarja Halonen vastustaa tiukasti hallituksen esitystä perustuslain muuttamiseksi.
Halonen jätti hallituksen esitykseen lausuman, jossa hän lausuu eriävän mielipiteensä perustuslakiuudistukseen.
Tässä asiassa on helppo olla eri mieltä Halosen kanssa ja kannattaa perustuslakivaliokunnan kantaa sekä hallituksen esitystä.
Yhteiskunnallinen kehitys on Suomessa kulkenut presidentti Urho Kekkosen ajan jälkeen kansanvaltaisempaan suuntaan. On perin inhimillistä, että istuvat vallanpitäjät kokevat itsensä korvaamattomiksi ja siten taistelevat valtansa pienenemistä vastaan. Näin on nähtävä tämäkin episodi.
Halosta närästää eniten ehkä se, että hän menetti istuvana presidenttinä lautasenpaikan EU-pöydissä. Perustuslakivaliokunnan mukaan Suomea edustaa EU-huippukokouksissa aina pääministeri myös ennen perustuslain muuttamista ja presidentti saisi osallistua kokouksiin ainoastaan poikkeustapauksissa, jos valtioneuvosto niin päättää.
Suomeen on nyt valittu presidentti suoralla kansanäänestyksellä kolmasti.
Suora kansanvaali ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että useiden eri henkilöiden muodostamat kokonaisuudet - hallitus ja Eduskunta - on luotettavampi päätöksentekoelin kuin yksi henkilö. Useiden henkilöiden muodostama mielipide hioutuu eri näkemysten yhteensovittamisessa kypsemmäksi kuin yhden henkilön ajatukset.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perustuslakiuudistus. perustuslakivaliokunta, hallitus, eduskunta, Tarja Halonen, Urho Kekkonen, EU-huippukokous |
Suomi sai kuusi uutta kaupunkia tasan 50 vuotta sittenPerjantai 1.1.2010 klo 19.40 - -Esko Erkkilä- Suomeen syntyi tammikuun 1. päivänä 1960 kuusi uutta kaupunkia, kun V. J. Sukselaisen hallituksen sisäministeri Eino Paloveden esittelyn jälkeen presidentti Urho Kekkonen päätti, että Hyvinkään, Kouvolan, Riihimäen, Rovaniemen, Salon ja Seinäjoen kauppalat muuttuvat kaupungeiksi.
Ennen näiden kaupunkien syntymistä sai Lahti olla Suomen nuorin kaupunki 54 vuoden ajan.
Usein ei tulla huomioiduksi, että 50 vuotta sitten syntyneet kaupungit ovat ensimmäiset itsenäisen Suomen aikana syntyneistä kaupungeista.
Henkilökohtaisena muistona minulla on, että sain opettajalta tehtäväkseni esitellä koko luokalle nämä Suomeen syntyneet uudet kaupungit.
Hyvinkään, Kouvolan, Riihimäen, Rovaniemen, Salon ja Seinäjoen kaupunkien syntyyn liittyvät yksityiskohdat ovat vuosien saatossa osoittautunut hyväksi tietokilpailukysymykseksi. Asiat on monille uusia, mutta niiden käsittelyn jälkeen useimmat ovat pitäneet juttuja mielenkiintoisena. Kannattaa kokeilla esim. illanistujaisten tai pitkän bussimatkan virkistyksenä!
-Esko Erkkilä-
PS. Pari asiaan hieman liittyvää tietokilpailuluonteista lisäkysymystä:
1. Mikä oli ministeri Eino Paloveden alkuperäinen sukunimi? (Vastaus: Möttönen)
2. Kuka olisi Keski-Suomen läänin ensimmäinen maaherra? (Vastaus: Eino Palovesi)
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinkää, Kouvola, Riihimäki, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki, V.J.Sukselainen, Eino Palovesi, Urho Kekkonen |