Presidentti Niinistöllä oli hieno kravatinsolmu!Torstai 26.2.2026 - -Esko Erkkilä- Kravatinsolmu on keskeinen tekijä, kun arvioidaan miehen julkista kuvaa ja tässä kuvanluomisessa……presidentti Sauli Niinistö kunnostautui viime tiistaisessa TV-ohjelmassa.****************Perin harvoin minä lyöttäydyn kravattiin, mutta toki olen opetellut……ns. kaksinkertaisen kravatinsolmun tekemiseen, jossa presidentti Niinistö toissapäivänä esiintyi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentti Niinistöllä oli hieno kravatinsolmu!, kravatti, kravatinsolmu, kahdenkertainen kravatinsolmu, |
Minäkin osaan kaksinkertaisen solmiosolmun!Perjantai 2.1.2026 - -Esko Erkkilä- Joudun nykyään pujottautumaan vain harvoin solmioon, mutta onneksi aikoinaan opettelin tekemään itselleni kaksinkertaisen solmun solmiooni.Osaan tehdä solmun silloin, kun solmioni roikkuu kaulallani ja voin kertoa, että kaksinkertaisella solmulla solmiosta tulee tasapainoinen ja melko suuri.****************Solmiokeskustelu sai eilen vauhtia, kun arvostetulla presidentillämme…… Alexader Stubb`lla oli televisioidussa Uuden Vuoden puheessaan vain yksinkertainen solmu solmiossaan!****************Yksinkertaisella solmulla sidottua solmiota on jokseenkin mahdotonta saada suoraan ja niin kävi myös Stubb´lle eilen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minäkin osaan kaksinkertaisen solmiosolmun!, Yksinkertainen solmiosolmu, Kaksinkertainen solmiosolmu, Stubb käyttää vain yksinkertaista solmiosolmua, Tasavallan presidentti Alexander Stubb. |
Viljakkalan seurakunnan viimeinen kirkkoherra sai Isänpäivämitalin!Tiistai 18.11.2025 - -Esko Erkkilä- Synnyinkuntani Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 ja kuntaliitoksen myötä Viljakkalan seurakunta liittyi samanaikaisesti Ylöjärven seurakuntaan.****************Viljakkalan itsenäisen seurakunnan viimeinen kirkkoherra Johannes Riuttala – Kimmo Tapio Johannes Riuttala – oli yksi niistä 48 isästä, joille Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein (SVR M 1 kr) valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa 9. marraskuuta 2025.******************Nykyisin Riuttala toimii Ylöjärven seurakunnassa kappalaisena ja diakoniapappina.************Riuttalasta ja hänen saamastaan huomionosoituksesta löytyy hyvä juttu, kun googlaa ”Ylöjärven Uutiset Johannes Riuttala”!****************Parhaimmat onnittelut Johannekselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunnan viimeinen kirkkoherra sai Isänpäivämitalin! Tasavallan presidentti Alexander Stubb, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen 1.1.2007, Viljakkalan seurakuntaliitos Ylöjärveen, Johannes Riuttala, SVR M 1 kr, |
Presidentti Halosen yksi virheaskel korjataan!Lauantai 5.4.2025 - -Esko Erkkilä- Petteri Orpon hallitus ilmoitti viime tiistaina, että se alkaa valmistella Suomen irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.Eduskunta hyväksyi Ottawan sopimukseen liittymisen 25.11.2011 äänin 110 – 47 ja Suomi liittyi sopimukseen virallisesti vuonna 2012.Liittymistä vastustivat kaikki perussuomalaiset sekä 11 keskustan edustajaa.*************Silloinen presidentti Tarja Halonen oli voimallisesti Ottawan sopimuksen hyväksymisen takana. Halosen touhukkaana ”apupoikana” miinankieltosopimukseen liittymisessä toimi Erkki Tuomioja.************Tämänhetkinen arvio on, että hallitus saa lakiesityksen tehtyä ennen eduskunnan kesätaukoa. Sopimuksen irtisanominen astuu voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun YK:n pääsihteeri on vastaanottanut irtisanomiskirjan eli Ottawan sopimuksesta pääsemme irti vasta ensi vuonna!***Olen helpottunut, että miinankieltosopimuksesta vapautuminen mahdollistaa maamme varautumisen kaikilla niillä keinoilla, jotka Ukrainan sodan kokemuksilla on todettu tarpeellisiksi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentti Halosen yksi virheaskel korjataan!, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Ottawan sopimus, Jalkaväkimiinat kieltävä sopimus, Ukrainan sodan kokemukset, |
Tammikuu on ollut kautta-aikain pisin kuukausi!Maanantai 13.1.2025 - -Esko Erkkilä- Olen saanut elää moniaita kuukausia ja niistä kuukausista pisin on aina ollut tammikuu ja niin myös nyt, sillä kuukausi ei ole vielä edes puolillaan.Eräs pisimmistä tammikuista koin vuonna 1966, kun olin vuosiharjoittelijana Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla Hauholla.Koetilalle oli rakennettu hieno edustussauna ja tammikuussa 1966 Kirrisen rannalla sijaitsevan saunan edusta ruopattiin, jotta presidentti Kekkosella ja Keskon johtajilla oli mukava saunomisen yhteydessä pulahtaa Kirrisen aaltoihin!No, sainhan minäkin joskus 1980-luvulla Keskon vieraana käyttää tuon edustussaunan palveluita hyväkseni!***Oli huonoa tuuria, kun minulle sattui jalkamiesviikko ruoppaamisen ajaksi ja voitte kuvitella sitä siivoa jota sain kokea traktorin peräkärryjen takalaitojen avaamisessa, kun mutaa siirrettiin joutomaalle!***************Siitäkin kuitenkin selvittiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammikuu on ollut kautta-aikain pisin kuukausi!, presidentti Urho Kekkonen, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila, Länsi-Hahkiala, Kesko Oyj. Kaupan Maataloussäätiö, Kirrinen, |
Paljon pahemminkin olisi voinut käydä!Maanantai 9.12.2024 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa ovat varsinkin keskustalaiset paheksuneet, että presidentin Itsenäisyysvastaanotolla monet presidentti Stubb´n läheiset, ystävät ja tukijat olivat saaneet kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Pidän luonnollisena, että presidentin läheiset olivat saaneet kutsun Itsenäisyyspäivän vastaanotolle.Ajattelen kauhistuksella tilannetta, jossa Presidentinvaalien viimeinen äänestys olisi päättynyt toisin ja meillä olisi nyt Pekka Haavisto presidenttinä!****************-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paljon pahemminkin olisi voinut käydä!, Presidentti Stubb, Alexsander Stubb, Homo-Pekka, Stubb´n itsenäisyysjuhlavastaanotto, Keskustalaiset, |
Keskustelu jalkaväkimiinoista on paikallaan!Sunnuntai 24.11.2024 - -Esko Erkkilä- Tasavallan presidenttinä 2000 – 2012 toimineen Tarja Halosen (SDP) päätös jalkaväkimiinoista luopumisesta oli virhe ja sen virheen korjaaminen on nykyisten päättäjien yksi keskeinen tehtävä.*******************
Reservin yliluutnanttina tunnen suurta myötätuntoa niille alustavilla keskusteluille, jotka tähtäävät Halosen tekemän virheellisen päätöksen muuttamiseksi.
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Keskustelu jalkaväkimiinoista on paikallaan!, Tarja Halonen, presidentti Halosen virhepäätös, |
Olisi se ollut kansallisen häpeän paikka!Lauantai 2.3.2024 - -Esko Erkkilä- Eilen Sauli Niinistö luovutti Tasavallan presidentin paikan Alexander Stubb´lleMe suomalaiset saamme olla tyytyväisiä, että uuden presidenttimme puoliso on nainen eli Suzanne Innes-Stubb!On varmaa, että omakotitalomme lipputangossa ei eilen olisi liehunut siniristilippu, jos presidentiksemme olisi valittu henkilö, jonka ”puoliso” olisi mies!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olisi se ollut kansallisen häpeän paikka!, Pekka Haavisto, Alexander Stubb, Tasavallan presidentti, Suzanne Innes-Stubb, |
Kun parasta ei enää voinut äänestää...Maanantai 12.2.2024 - -Esko Erkkilä- Presidentinvaalit on kuudeksi vuodeksi käyty ja on tyydyttävä toiseksi parhaaseen, kun parasta ei enää voinut äänestää!Poliittisilta taidoiltaan kaksi viimeiselle kierrokselle selvinnyttä ovat jokseenkin tasavahvoja, mutta olisi ollut noloa – jopa häpeällistä – jos Suomen presidentiksi olisi valittu nyt vähemmistöön jäänyt ehdokas.Vaalitaistelun aikana jouduin useasti pettymään, kun valitettavan monet tuntemani henkilöt harhailivat kaukana todellisuudesta.****************Toisaalta on todettava, että useat julkisuuden henkilöt asettuivat selkeästi Stubb´n puolelle – erityisen tyytyväinen olen Juha Sipilän sekä Sirkka-Liisa Anttilan linjanvedoista!Vastaavasti olen pettynyt mm. Elisabeth Rehn´n valinnasta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kun parasta ei enää voinut äänestää..., Olli Rehn oli paras, Stubb oli toinen mutta valittiin, Alexsander Stubb, Tasavallan presidentti, Juha Sipilä, Sirkka-Liisa Anttila, Elisabeth Rehn, |
Oliko kravatinteko ainoa kisa, jossa Haavisto päihitti Stubin!Lauantai 3.2.2024 - -Esko Erkkilä- Presidenttiehdokkaat Stubb ja Haavisto väittelivät viime torstaina Ylen vaalitentissä.En ota kantaa väittelyn poliittiseen puoleen, mutta kiinnitin suurta huomiota ehdokkaiden perin erilaisiin solmioihin tai oikeammin kravattien solmintatapaan!Kravatin solmintatavassa Haavisto oli ylivoimainen, sillä Stubin kravatti oli solmittu suorastaan surkeasti!Haaviston kravatti oli solmittu klassisesti kaksoissolmulla, kun taas Stubb´n solmuke oli ”jätkätyyppisesti” yhdellä solmulla.*******************Toivottavasti Stubb´n taustajoukot jatkossa jeesaavat häntä pukeutumaan kravatinkin osalta paremmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidenttiehdokkaat Stubb ja Haavisto, kravatti, solmioiden solmintatavat, |
Puheenjohtaja Annika Saarikko oli innokkain Rehn´n vaalijulisteiden jakaja!Lauantai 27.1.2024 - -Esko Erkkilä- Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalikampanjointi alkaa olla lopuillaan ja niissä merkeissä Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko teki eilen tiiviin kampanjapäivän Pirkanmaalla.Päivän viimeinen kampanjatilaisuus oli Tampereella Kalevan Prisman ykkös-sisäänkäynnin tienoilla ja olin myös mukana.Kampanjointimme tapahtui……pahvi-Ollin kannustavan katseen alla.Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Janne Riitakorven ja Annikan katseesta voi jokainen nähdä, että Olli Rehn´n presidentinvaalikampanjaa on kiva toteuttaa.*******************Meitä ”järjestävän seuran” edustajia oli monia paikalla, mutta porukkamme aktiivisin Ollin vaaliesitteiden jakaja oli……puheenjohtajamme Annika, jonka aktiivisesta otteesta kaikki saamme ottaa oppia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puheenjohtaja Annika Saarikko oli innokkain Rehn´n vaalijulisteiden jakaja!, Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, Annika Saarikko, Olli Rehn, Keskustan presidenttiehdokas Olli Rehn, Janne Riitakorpi, Toiminnanjohtaja Janne Riitakorpi, |
Kaposet on sotilaalliset eväät kaikilla presidenttiehdokkailla!Perjantai 26.1.2024 - -Esko Erkkilä- Presidentinvaalien olennainen kysymys on puolustusvoimien ylipäällikkyydestä, sillä valittava uusi presidentti tulee toimimaan myös Puolustusvoimien ylipäällikkönä.Presidenttiehdokkaista vai kahdella on reserviupseerin koulutus ja heilläkin se on lähes minimaalinen.Harry Harkimo on vänrikki joten tuntuukin kummalliselta, että hänet on siviiliansioistaan huolimatta unohdettu sen jälkeen ylennyksiltä.Olli Rehn on Harkimon lisäksi ansioitunut RUK:n käymisellä ja hänelle on sentään myönnetty yksi ylennys, sillä hän on sotilasarvoltaan luutnantti.Pidän itsestäänselvyytenä, että yhteiskunnallisesti ansioituneet RUK:n käyneet on kutsuttu useisiinkin kertausharjoituksiin, mutta näin ei ilmeisesti onnistanut edes Olli Rehn´ä eikä varsinkaan Harry Harkimoa.Kymmenkunta kertaa kertausharjoituksiin kutsuttuna ja yliluutnantiksi ylennettynä tiedän, että vasta useat kertausharjoitukset luovat perustan sotilasjohtamiseen.Luutnantti ja ehkä vänrikkikin antavat alustavat valmiudet Puolustusvoimien ylipäällikölle, mutta korpraalin eväät ovat siihen tehtävään kovin kapoiset.**********************
Siviilipalvelusmiehen valinta presidentiksi olisi kelvoton ratkaisu ylipäälliköksi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaposet on sotilaalliset eväät kaikilla presidenttiehdokkailla!, Rehn on luutnantti, Harkimo on vänrikki, Stubb kuuluu miehistöön koska on korpraali, Haavisto ja Halla-aho ovat vain siviilipalvelusmiehiä. Puolustusvoimien ylipäällikkö, |
Toistuvatko 1.3.2024 samat tapahtumat kuin 68 vuotta sitten?Perjantai 19.1.2024 - -Esko Erkkilä- Presidenttiehdokas Olli Rehn kiersi eilen kattavasti Pirkanmaalla ja hänen viimeinen maakuntakohteensa oli Tampereen Keskustorilla klo 16.30.Olli Rehn oli mikrofonin kautta äänessä parisenkymmentä minuuttia ja oli ilo kuunnella presidenttiehdokasta, jota sain jo ennakkoäänestyksen alkaessa äänestää!Talousmiehenä Rehn oli huolissaan työmarkkinatilanteesta ja heitti ilmoille kysymyksen, että onko nyt valittavalla presidentillä sama kohtalo kuin oli Urho Kekkosella virkaanastujaispäivänään 1.3.1956!Kekkosen virkaanastumispäivänä Suomessa oli yleislakko ja tähän viittasi Olli Rehn!******************No, sen saamme nähdä, että onko ammattiyhdistysliike niin vastuuton, että ryhtyy yleislakkoon uuden presidentin virkaanastujaispäivänä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toistuvatko 1.3.2024 samat tapahtumat kuin 68 vuotta sitten?, Yleislakko 1.3.1956, Tuleeko yleislakko 1.3.2024?, Ay-liike toimii vastuuttomasti, Vastuuton ay-liike, Olli Rehn, presidenttiehdokas Olli Rehn, Tampere, Tampereen Keskustori, |
Vakaa kuin Kallio!Sunnuntai 14.1.2024 - -Esko Erkkilä- Valitsijayhdistyksen ja Keskustan presidenttiehdokas, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kampanjoi teemalla……Vakaa kuin kallio...…mutta paremmin hänen kampanjateemakseen mielestäni sopisi:****************************Vakaa kuin Kallio!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vakaa kuin Kallio!, vakaa kuin kallio, Olli Rehn, Keskustan presidenttiehdokas, presidenttiehdokas, presidenttiehdokas Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, |
Miksi eräät presidenttiehdokkaat piilottelevat puolisoaan?Maanantai 8.1.2024 - -Esko Erkkilä- Presidentinvaalit lähestyvät ja ehdokkaat hakevat kuumeisesti julkista näkyvyyttä.Presidentin puolisolla ei ole virallista asemaa, mutta kansalaisten olisi hyvä olla tietoinen ehdokkaan tärkeimmästä henkilöstä eli hänen puolisostaan.Käsittääkseni ainoastaan Olli Rehn`n puoliso Merja Rehn on ollut esillä julkisuudessa presidenttiehdokkaan puolisona.Ymmärrän, että Pekka Haavisto ei hevillä esittele ”puolisoaan”, mutta missä ovat muiden ehdokkaiden puolisot?******************
Kysyn vaan.
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Miksi eräät presidenttiehdokkaat piilottelevat puolisoaan?, Olli ja Merja Rehn, Olli Rehn, Merja Rehn, Missä on Stubb`n puoliso, Missä on Halla-ahon puoliso, |
Suuri vaalikeskustelu: Ehdokkaiden yksituumaisuus luo luottamusta!Lauantai 23.12.2023 - -Esko Erkkilä- YLE 1:ssä torstaina 21.12.2023 järjestetty presidenttiehdokkaiden ”Suuri vaalikeskustelu” oli osoitus maamme ykköspoliitikoiden yksituumaisesta suhtautumisesta Venäjän toimintaan ja suhtautumisestamme puolustusliitto Natoon.Galluptulosten mukaan 82 % suomalaisista kannattaisi Natoon liittymisen puolesta, jos asiasta nyt järjestettäisiin kansanäänestys. Hieno tulos ja kertoo suomalaisten vastuullisuudesta.Suuri vaalikeskustelu YLE 1:ssä huokui luottamusta Natoon ja siihen, että ulkopolitiikkamme suhteessa Venäjään on ollut oikea.***************Olen koko aikuisikäni ollut sillä kannalla, että Suomen oikea paikka liittoutumisissa on Nato ja ilokseni voin nyt todeta, että ylivoimainen enemmistö suomalaisista on samaa mieltä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suuri vaalikeskustelu: Ehdokkaiden yksituumaisuus luo luottamusta!, Suuri vaalikeskustelu 21.12.2023, Presidenttiehdokkaiden yksituumaisuus, Nato, 82 % liittyisi nyt Natoon, |
"Vakaa kuin Kallio!"Torstai 7.12.2023 - -Esko Erkkilä- Presidenttiehdokas Olli Rehn´n slougan on ”Vakaa kuin kallio”!Olli Rehn´n esiintyminen kertoo, että hänen valitsemansa slougan on täyttä totta, sillä niin varmaa, rauhallista ja luotettavaa on hänen esiintymisensä.Lempäälän Ideaparkissa tiistaina 5.12.2023 järjestetyssä yleisötilaisuudessa……Olli Rehn kertoi, että hänen slouganissaan oleva sana ”kallio” voidaan kirjoittaa myös isolla etukirjaimella eli ”Vakaa kuin Kallio!”Presidentti Kyösti Kallio luotsasi presidenttiaikanaan Suomea vaikeiden karikoiden läpi ja samaan ehkä joutuu myös seuraava presidenttimme.****************************Olen varma, että Olli Rehn pystyy presidenttinä luotsaamaan Suomea vaikeidenkin karikoiden yli!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Vakaa kuin Kallio!", Vakaa kuin kallio, Olli Rehn, presidenttiehdokas Olli Rehn, Ideapark, |
Nyt kaivataan presidenttiehdokkailta kipakoita poliittisia vääntöjä!Tiistai 5.12.2023 - -Esko Erkkilä- Lähes kaikki presidenttiehdokkaat olivat paikalla, kun Tampere-talossa järjestettiin sunnuntaina 3.12.2023 ”Elämäni kirja” –teemalla paneelikeskustelu.Sali oli täpötäynnä yleisöä – minä myös mukana.******************Tilaisuuden anti oli tasapaksua kerrontaa kunkin ehdokkaan mielikirjoista.Tämmöisten tilaisuuksien annilla ei ole mitään merkitystä presidentinvaaleissa, sillä paneelikeskustelussa ei ilmennyt seikkoja, joilla maamme johtamiseen olisi jotain merkitystä.Tässä kuitenkin kuvakimara ehdokkaista:Hjallis HarkimoPekka HaavistoMika AaltolaSari EssayahJussi Halla-ahoOlli RehnAlexander Stubb*************************Televisioväittelyjä odotellen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt kaivataan presidenttiehdokkailta kipakoita poliittisia vääntöjä!, "Elämäni kirja", presidenttiehdokkaat, |
Merja Rehn ja presidenttiehdokas Olli Rehn halusivat Finlandia- voittaja Sirpa Kähkösen omistuskirjoituksenMaanantai 4.12.2023 - -Esko Erkkilä- Tampere-talossa järjestettiin 2. – 3.12.2023 Tampereen Kirjafestarit.Tapahtumassa oli paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja minäkin poikkesin paikalla sunnuntaina 3.12.2023.Eräs tapahtumista oli, kun……kaunokirjallisuuden Finlandian voittanut Sirpa Kähkönen kirjoitti omistuskirjoituksiaan teokseensa ”36 uurnaa – Väärässä olemisen historia”.*****************Presidenttiehdokas Olli Rehn ja vaimonsa Merja Rehn olivat myös jonossa saamaan omistuskirjoituksen ostamaansa kirjaan!
*******************
Menestystä Olli Rehn´lle presidenttikisaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Merja Rehn ja presidenttiehdokas Olli Rehn halusivat Finlandia- voittaja Sirpa Kähkösen omistuskirjoituksen , Merja Rehn, Olli Rehn, Sirpa Kähkönen, kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto vuonna 2023, |
Rohkaisevaa, että kaikki presidenttiehdokkaat kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä!Tiistai 19.9.2023 - -Esko Erkkilä- Yllätyin positiivisesti, että eilen järjestetyssä Kouvolan Turvallisuuskonferenssissa kaikki presidenttiehdokkaat kannattivat Suomen Nato-jäsenyyttä.Olen koko aikuisikäni pitänyt tavoitteena, että Suomesta tulisi puolustusliitto Naton jäsen – tavoitteeni täyttyi 4.4.2023, kun Suomesta tuli Naton täysjäsen.Valitettavasti on luonnollista, että pieni vähemmistö suomalaisista edelleen hännystelee Neuvostoliittoa ja Venäjää toimiessaan Nato-jäsenyyttämme vastaan.Maamme Nato- ja EU-jäsenyydet muodostavat Suomen ulkopoliittiset kulmakivet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rohkaisevaa että kaikki presidenttiehdokkaat kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä!, Kouvolan Turvallisuuskonferenssi 18.9.2023. Suomen Nato-jäsenyys, Nato, puolustusliitto Nato, EU, Suomen EU-jäsenyyt, |