Vielä yksi juttu Pompeijista!Torstai 2.11.2017 - -Esko Erkkilä- Kiitokset lukijoilleni, kun olette innokkaasti seuranneet Pompeiji-juttujani.
Toivottavasti saan palata Pompeijiin sitten aikanaan, kun kerron näkemästäni Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa!
Tässä kuitenkin viimeinen kuvakertomukseni paikanpäältä Pompeijista:
Surkuttelen aina naisia, joiden vessajonot ovat moninkertaiset miesten vessajonoihin verrattuna ja niin myös Pompeijin sisäänkäynnin yhteydessä.
Pompeijissa ei ole mahdollisuutta vessassa käyntiin, joten ne asiat piti hoitaa ennen sisäänmenoa.
Pompeijin 65 hehtaarin suuruisesta tuhoalasta on nyt kaivettu esiin vasta 45 hehtaaria, joten kaivaukset alueella jatkuvat. Mitähän näidenkin telineiden takaa löytyy?
Tämäkin osa on vielä tutkimatta. Kuvassa näkyy selvästi jähmettynyt laavavirta ja sen alla on varmaan jotain!
Arkeologit jatkavat kaivauksiaan myös niillä alueilla, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.
Monille sivukaduille on metallisia esteitä ja arvatenkin siellä on vielä tutkimattomia alueita.
Takana näkyvässä raunioseinässä näkyy kattoparrujen reikiä ja ne kertovat, että monet Pompeijin talot olivat useampikerroksisia.
Kaikki alkuperäiset puuosat tuhoutuivat kaupungin tuhossa ja ne harvat puuosat jotka alueella nähdään, ovat ”uustuotantoa”!
Pompeijissa oli ”katuvalaistus” kadussa, sillä…
…katukivien väliin upotetut marmoripalaset valaisivat ainakin kuunvalossa kulkijan tietä!
Temppelin kaivuutyöt ovat vielä kesken ja oppaamme ihmettelikin, että miksi eräs vierailijaryhmä oli ylittänyt suojaköyden ja mennyt kaivuualueelle!
Vielä viimeinen vilkaisu Igor Mitoraj´n veistokseen ja Pompeiji-kierroksemme oli päättynyt!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Pompeiji, Pompeii, Igor Mitoraj, |
Monet kuuluisuudet ovat asuneet SorrentossaKeskiviikko 1.11.2017 - -Esko Erkkilä- Sain lomailla Rouvan ja lähes neljänkymmenen muun suomalaisen kanssa Italian Sorrentossa 12. – 19.10.2017.
Sorrento on pitkät ajat ollut paikka, jossa useat taiteilijat, kirjailijat ja silmäätekevät maailmankuuluisuudet ovat viettäneet aikaansa ja saaneet sieltä lisää luomisvoimaa.
Sorrenton lähellä sijaitsevat Capri ja toisaalta Napoli sekä useat Sorrenton lähipaikkakunnat ovat tunnettuja kuuluisista vieraistaan.
Otan Sorrentosta esimerkiksi Imperial Hotel Tramontanon, joka oli lyhyen kävelymatkan päässä majoitushotellistamme Hotel Astoriasta.
Valitan, että otin näin heikon kuvan Hotel Tramontanosta, sillä tästä kuvasta ei välity lainkaan se hieno näkymä, joka hotelliasukkaille näkyy.
Napolinlahden kaunein osa ja lahden takana Vesuvius ovat varmasti olleet monelle taiteilijalle inspiraation lähde. Saat parempia kuvia Hotel Tramontanosta, jos googlaat "International Hotel Tramontano"!
Hotelli Tramontanolla on kadun yli menevä kaarisilta ja voi vain kuvitella, että se on saanut olla monen taiteellisen kuvauksen synnyttäjä.
Runoilija, kirjailija, taidemaalari ja kymmenen vuoden ajan Weimarin valtion pääministeri Johann Wolfgang von Goethe on viettänyt luomisvaiheessaan Tramontanossa aikaansa ja myös…
…norjalainen kirjailija Henrik Ibsen, joka kirjoitti Peer Gynt´n osittain Roomassa, Ischiassa ja Sorrentossa - muistolaatta Tramontanon seinässä.
Ibsenin Peer Gynt oli aluksi näyttämöllä esitettävä teos, mutta hän sai houkuteltua Edvard Griegin säveltämään tekstiin musiikin jolloin teoksesta syntyi musiikkinäytelmä.
Mainittakoon, että Herik Ibsenin poika Sigurd Ibsen toimi Norjan pääministerinä 1903 – 1905.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Henrik Ibsen, Sigurd Ibsen, Johann Wolfgang von Goethe, Goethe, Imperial Hotel Tramontano, |
Puolalaisen Igor Mitoraj´n teokset sopivat PompeijiinTiistai 31.10.2017 - -Esko Erkkilä- Pompeijin kierroksemme lopuksi näimme puolalaisen kuvanveistäjän Igor Mitoraj´n kaksi suurikokoista teosta rauniokaupungissa.
Mitoraj´n isä oli ranskalainen ja äiti puolalainen.
Sanotaan, että Mitoraj´n teoksissa näkyy hänen ranskalaisen isänsä joutuminen sotavangiksi toisessa maailmasodassa ja äitinsä karkottaminen Puolasta sekä joutuminen työleirille.
Mitoraj´n teosten pirstoutuneisuus vetää mielenkiintomme klassisiin veistoksiin, jotka ovat osittain tuhoutuneet – näimme näitä veistoksia Napolin argeologisessa museossa eli…
...”Museo Archeologico Nazionale di Napoli”…
…mutta siitä myöhemmin.
Kuvanveistäjä Igor Maturaj syntyi vuonna 1944 ja kuoli vuonna 2014 - hänen suurin unelmansa oli saada järjestää taidenäyttely Pompeijissa.
Mitoraj´n suuri unelma täyttyi, kun Pompeijissa järjestettiin toukokuulla 2016 alkanut näyttely, jossa oli esillä hänen kolmekymmentä työtään.
Näyttely päättyi tämän vuoden toukokuussa, mutta kaksi Mitoraj´n veistosta oli esillä vielä silloin, kun kävimme Pompeijissa 13.10.2017.
Asiantuntijat sanovat, että Mitoraj`n veistosnäyttely Pompeijissa on eräs merkittävimmistä taidenäyttelyistä Italiassa vuonna 2017.
Mitoraj´n kaksi teosta ovat tässä:
”Centauro” –pronssiteos on valmistunut vuonna 1994 eli taiteilija oli silloin viisikymmenvuotias.
******************
Pompeijin tutustumiskierroksen loppuosuutta hallitsee...
...tämä Mitoraj´n tekemä mieshahmoa esittävä suurikokoinen veistos.
Mielestäni Igor Mitoraj´n veistokset sopivat hyvin Pompeijiin, vaikka ne onkin veistetty 1938 vuotta sen jälkeen, kun Pompeiji tuhoutui!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Pompeiji, Pompeii, Igor Mitoraj, Museo Archeologico Nazionale di Napoli, Napolin argeologinen museo, |
Pompeijin uhreista saadut kipsivalokset kertovatMaanantai 30.10.2017 - -Esko Erkkilä- Pompeijin rauniokaupungissa on nähtävänä kipsivaloksia vainajista, jotka menehtyivät Vesuviuksen tulivuorenpurkauksessa vuonna 79 eli yli 1900 vuotta sitten.
Kaivauksien suorittajat huomasivat onkaloita hohkakivi- ja tuhkavuorien alla, joissa oli ollut vainajia turman sattuessa.
Vainajat olivat vuosisatojen saatossa hävinneet, mutta heidän jättämänsä onkalot kertoivat pikkutarkasti mm. niistä asennoista, joissa vainajat olivat olleet tuhon sattuessa.
Kaivajat osasivat onkalon tavatessaan pumpata onkaloon kipsiä ja näin saamme tänä päivänäkin nähdä, että millaisissa asennoissa vainajat olivat tuhon hetkellä.
Seuraavassa muutamia kipsivaloksia niistä vainajista, jotka ovat esillä nykyisessä Pompeijissa:
***********************
Kylpylässä eli Terme Stabianessa on esillä makaava nainen, jonka tuho on yllättänyt.
********************
Pompeijin Foorumin laidalla on myös esillä muutama kipsivalos Pompeijin uhreista:
Istuva mies.
Tuskissaan kieriskelevä lapsi.
Makaava mies.
Onko tässä koira vaiko kaksi ihmistä tai jotain muuta – päätä Sinä!
Pompeijin tuhoalue on suuruudeltaan n. 65 hehtaaria ja siitä on nyt kaivettu esiin vasta 45 hehtaaria – mitä vielä löytyykään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sorrento2017, pompeiji, pompeii, Pompeijin onkaloista löytyneet vainajat, |
Pompeijin foorumi oli kaupungin keskusSunnuntai 29.10.2017 - -Esko Erkkilä- Pompeijin kiertokäyntimme loppupuolen kohde oli foorumi, joka oli kaupungin keskusta, sillä se ja sen välitön ympäristö muodostivat Pompeijin poliittisen, taloudellisen ja uskonnollisen keskustan.
Foorumilla eli torilla järjestettiin erilaisia tapahtumia ja mm. puhetilaisuuksia.
Foorumi on pohjois-etelä –suuntainen suorakaiteen muotoinen tila; sen pituus on 143 metriä ja leveys on 38 metriä. Taas pitää muistaa, että tämäkin alue oli monimetrisen hohkakivi- ja tuhkakerroksen alla n. 1700 vuotta!
Foorumi oli päällystetty marmorilaatoilla, mutta nykyään niitä on vain muutama jäljellä.
******************
Foorumin eräällä kulmalla on nykyisin eräänlainen varasto, jossa on häkkien takana esillä Pompeijin kaivauksissa löytyneitä tavaroita ja patsaita - kas näin:
***************
Tässä vielä yleisnäkymä Pompeijin foorumista; oikealla patsas, mutta siitä lähipäivinä tarkemmin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sorrento2017, Pompeiji, Pompeii, Pompei Foorum, Pompeijin tori, |
Pompeijissa vesihuolto pelasi!Lauantai 28.10.2017 - -Esko Erkkilä- Antiikin Rooman tekniikka tarkoittaa Rooman valtakunnassa aikakaudella alkaen noin vuonna 300 ennen ajanlaskun alkua ja päättyen vuoteen 476, jolloin Länsi-Rooman valloittivat germaanit.
Aikahaarukka merkitsee, että Pompeijissa oli ennen sen tuhoutumista antiikin Rooman tekniikkaa mm. vesihuollossa.
Pompeijin pääkadun varrella on tänäänkin nähtävissä vesitorni, jonka kautta pompeijilaisiin taloihin saatiin painovesi.
Todennäköisesti tähän vesitorniin saatiin vesi läheisiltä vuorilta painovetenä putkia pitkin.
Pompeijin kaivauksissa on löydetty vesijohtoja, joilla vesitorneihin kerättyä vettä on jaettu Pompeijin taloihin.
Pompeijissa väestön ikä oli korkeintaan hieman alle 50 vuotta ja oletus on, että vesijohtoputkista liuennut lyijy olisi yksi syy alhaiseen keski-ikään.
Lyijyn kemiallinen merkki on Pb eli plumbum.
Rooman valtakunnassa lyijyä käytettiin vesijohtoputkien lisäksi jopa ruokailuväineissä ja sanotaan, että lyijyn käyttäminen oli syynä Rooman valtakunnan tuhoon.
Hyvin todennäköistä – tiedä häntä!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: sorrento2017, Pompeiji, Pompeii, Antiikin Rooma, Pompeijin vesihuolto, vesijohtoputket lyijystä, lyijy, Pb, plumbum, |
Pompeijin Lupanar-bordellissa sängyt eivät natisseetPerjantai 27.10.2017 - -Esko Erkkilä- Vierailijajonojen perusteella näytti, että Pompeijin rauniokaupungin suosituin käyntikohde oli Lupanar-bordelli.
Lupanar-bordelliin oli kapealla kadulla pitkä jono ja taisimme olla jonossa puolisen tuntia.
Pompeiji oli satamakaupunki ja sinne saapuneet merimiehet kaipasivat viihdykettä, jota tarjosivat mm. kaupungissa sijaitsevat bordellit.
Bordelleihin oli helppo osata, sillä katukivissä oli sinne osoittavia opasteita, joissa esiintyivät kivekset ja juhlakunnossa oleva siitin.
Näitä opasteita saattoi olla myös sillä katuosuudella, jolla jonotimme bordelliin pääsemistä, mutta sankan ja tiiviin väkijoukon vuoksi niitä ei sattunut kamerani linssiin.
Kuvia näistä opasteista löydät tämän juttuni lopussa kertomastani google-hausta.
Latinankielinen termi ”Lupanar” merkitsee bordellia ja ”Lupa” merkitsee prostituoitua.
Pompeijissa on osittain restauroitu kaksikerroksinen bordelli ja sen restauroinnissa on käytetty mm. puuta. Kaikki puurakenteet tuhoutuivat Vesuviuksen tulivuoren purkauksessa vuonna 79 ja sen vuoksi Pompeijissa ei ole lainkaan alkuperäisiä puurakenteita.
Ennen Lupanar-bordellia kadun vierellä on erään yksityisyrittäjän ”yhden sängyn” –yritys, jossa siinäkin sänky on tukevaa tekoa ja ei varmaan tiiviinkään tiimellyksen aikana kitise!
****************
Vierailijavirta eteni Lupanar-bordellissa nopeasti, mutta nämä kuvat ehdin ottamaan prostituoitujen ”työskentelytiloista” kierroksen aikana:
Eivät nämäkään sängyt kitisseet kovassakaan aktissa!
******************
Bordellissa on eroottisia ja pornografisia maalauksia, mutta ainoastaan tästä sain kiireessä kuvan.
Bordellinpitäjät pyrkivät pitämään huolta naisten terveydestä ja siitä, että he eivät olisi tulleet raskaiksi, sillä se olisi merkinnyt pitkää taukoa tienesteihin.
Raskauksia pyrittiin ehkäisemään eläinten suolista tehtyjen kondomien avulla ja sillä, että käytettiin siittiöiden tuhoamiseksi erilaisia voiteita. Bordellimaailman yleisiin periaatteisiin ainakin paikallisoppaiden mukaan kuuluu aina se, että bordellien prostituoidut muka ovat ja olivat ulkomaalaisia - näin kerrotaan myös Pompeijin bordellien osalta!
Tämä juttuni on vain pintaraapaisu Pompeijin bordellielämään, mutta lisää tietoa asiasta saat, kun googlaat vaikkapa: ”Lupanar Pompeii”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Pompeiji, Lupanar, Lupanar-bordelli, Lupanar Pompeii, |
Viisaita toteamuksiaTorstai 26.10.2017 - -Esko Erkkilä- Eilen oli aikataulullisesti tiukka päivä, sillä päivän ensimmäinen tilaisuus alkoi klo 13.00 ja päivän viides palaveri/tilaisuus päättyi klo 20.00.
Tilaisuuksien välillä ajomatkaa kertyi n. 140 kilometriä ja osa kilometreistä piti ajaa hirvien välissä pujotellen.
Olen Tampereen vanhusneuvoston jäsen ja päivän ensimmäinen tilaisuuteni oli osallistuminen Pirkanmaan vanhusneuvostojen maakunnalliseen yhteistyötapaamiseen.
Kokoonnuimme Kangasalalla Kangasala-talon valtuustosalissa, jonka puhujapönttöä koristaa Kangasalan vaakuna.
Pirkanmaan vanhusneuvostojen yhteistapaamisen avasi Kangasalan vanhusneuvoston puheenjohtaja, Kangasalan entinen kunnanjohtaja, kunnallisneuvos Jukka Mäkelä.
Lämmitti, kun kunnallisneuvos Mäkelä aloitti avauspuheenvuoronsa näin:”Eläkeläisvaikuttajat!”
TampereSenior-ohjelman ohjelmajohtaja Eeva Päivärinta piti esityksen, jonka teemana oli:
”SOTE lähtenee – kunta ja kuntalaiset jäävät”.
Olen ajatellut kuntien ja kaupunkien taloudenhoidon merkitystä senioriväestön hyvinvoinnille ja sen vuoksi arvostinkin, kun ohjelmajohtaja Päivärinta totesi esityksessään kaksi asiaa, joista olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.
Asiat ovat nämä:
Kiitokset kunnallisneuvos Jukka Mäkelälle ja ohjelmajohtaja Päivärinnalle osuvista toteamuksista ja sanonnoista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan vanhusneuvostot, TampereSenior, Vanhusneuvostot, Kangasala-talo, Kangasalan vaakuna, Kangasalan valtuustosali, |
Casa del Menandron talo kaivettiin Pompeijissa esiin vain vajaat yhdeksänkymmentä vuotta sittenKeskiviikko 25.10.2017 - -Esko Erkkilä- Vesuviuksen tulivuorenpurkauksessa vuonna 79 Pompeijin kaupunki hautautui 8 – 10 metriä paksuisen hohkakivi- ja tuhkakerroksen alle.
Kaupunki sai nukkua ruususen untaan aina vuoteen 1748 saakka, jolloin ensimmäiset kaivaukset alkoivat.
Kaivaukset ovat yhä edelleen kesken, sillä n. 65 hehtaarin suuruisesta alasta on kaivettu esiin vasta n. 45 hehtaaria.
Casa del Menandron taloa alettiin kaivamaan esiin marraskuussa 1926 ja työ tuli valmiiksi kesäkuussa 1932 – aikaa kaivaustöistä on siis vasta n. 90 vuotta!
Rauniotalon seinässä oleva opaskyltti on luonnollisesti asetettu paikoilleen vasta hetki sitten.
***************
Arvellaan, että tämän suuren talon viimeinen omistaja on ollut Quintus Poppaeus Sabinus, mutta täyttä varmuutta siitä ei ole.
Talo voi olla paikallisen tuomarin tai on mahdollista, että talon omistaja on ollut varakas matkaaja, sillä Pompeijin ilmasto houkutteli kaupunkiin mm. varakkaita roomalaisia.
Talon ”eteisessä” on marmoriallas, johon sadevesi pääsi kattoaukosta.
Avara sisäpiha – jopa puutarhamainen – tuo vihreyttä koko taloon.
****************
Huoneiden seinillä on taidokkaita ja n. 2000 vuotta vanhoja freskoja.
Tämä maalaus on antanut nimen Menandron talolle, sillä kyseessä on kreikkalainen runoilija Menandro.
Kuva on minun ottamani ja käsittelemätön. Netistä löytää samasta kohteesta otettuja, mutta käsiteltyjä kuvia.
Myös tämä on ottamani ja käsittelemätön kuva. Tässä Aiace etsii suojaa.
************************
Vielä muutama kuva, jotka otin Menandron talossa:
*******************
Muistutan juttuni lopuksi, että Menandron talo on kaivettu vain n. 90 vuotta sitten esille monimetrisen hohkakivi- ja tuhkavuoren alta, jossa se sai uinua n. 1850 vuotta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Pompeiji, Casa del Menandron talo, Menandro, Quintus Poppaeus Sabinus, |
Todellinen kokemus - PompeijiTiistai 24.10.2017 - -Esko Erkkilä- Sorrenton-matkamme toisena päivänä saimme tutustua Vesuvius-tulivuoren purkauksessa hävinneeseen Pompeijin kaupunkiin.
Vesuviuksen vuonna 79 tapahtunut purkaus peitti alleen Pompeijin kaupungin.
Pompeiji sai olla kahdeksan – kymmenmetrisen hohkakivi- ja tuhkakerroksen alla lähes 1700 vuotta, sillä kaivaukset sen esiin saamiseksi alkoivat vasta vuonna 1748.
Seuraavassa ensimmäinen kuvakertomus tutustumisestamme Pompeijiin:
Ensimmäinen tutustumiskohteemme Pompeijissa oli gladiaattorikenttä.
Gladiaattorit asuivat kentän laidoilla sijaitsevissa pienissä huoneissa.
Tässä sisäkuva gladiaattorin huoneesta.
Gladiaattoreina tai ainakin heidän joukossaan oli myös naisgladiaattoreita – saattoivat olla vain ”viihdytysmielessä”!
Pompeijissa oli amfiteattereita ja tässä olen tutustumassa niistä yhteen.
Muistutan taas, että kaikki nämä rakenteet olivat kahdeksanmetrisen hohkakivi- ja tuhkakerroksen peitossa 1700 vuotta!
Pompeijin kadut olivat ja ovat yhä edelleen niin kapeita, että niille mahtuivat vain kahdet hevosrattaat vierekkäin. Mainittakoon, että sama raideleveys on nykyään käytössä useimmissa etelä- ja keski-Euroopan maissa!
Kuvassa näkyvä ”suojatie” oli välttämätön, sillä jätevesijärjestelmää ei ollut. Kaikki jätteet kaadettiin kadulle ja jotta kaupunkilaiset pääsivät kulkemaan kuivin jaloin, oli välttämätöntä kiviset korokkeet, jotta kadun pystyi ylittämään.
Katukivissä näkee tänäänkin uria, jotka ovat syntyneet hevoskärryjen kärrynpyörien aiheuttamasta kulutuksesta.
Reunuskivissä on yhä edelleen nähtävissä kaiverrettuja reikiä, joihin hevosten suitset voitiin sitoa, kun isäntä meni asioilleen vaikkapa…
…katukeittiöön, josta tarjoiltiin ruokaa!
Pompeijissa katukeittiöiden ja muiden kadunvarren liikkeiden edessä olivat yli 1900 vuotta sitten liukuovet ja liukuovien alapuoliset urat kivissä on edelleen monissa paikoissa selvästi nähtävissä.
*************
Terme Stabiane eli roomalainen kylpylä on Pompeijin vanhin rakennuskompleksi.
Kylpylän pääkoriste kuvaa Jupiteria, jonka kädessä on valtikkasauva.
Tässä samainen Jupiter-veistos (oikealla ylhäällä) laajemmassa kuvassa.
Muistutan taas, että kaikki tämä oli hohkakiveen ja tuhkaan hautautuneena 1700 vuotta!
Poistuimme kylpylästä ja jatkoimme matkaa Pompeijin seuraavaan kohteeseen.PS. Suosittelen tutustumaan Pompeijiin, jos ja kun olette matkalla Italiassa. Oletan, että esim. Roomasta pääsee pikajunalla nopeasti Napoliin ja sieltä paikallisjunalla Sorrenton suuntaan; poisjäänti Pompei Scavi -asemalla ja olet kävelymatkan päässä Pompeijin rauniokaupungista!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Sorrento2017, Pompeiji, Terme Stabiane, Jupiter, Pompei Scavi, |
Niin tyypillistä ItalialleMaanantai 23.10.2017 - -Esko Erkkilä- Törmäsimme heti toisena Sorrento-päivänämme tyypilliseen italialaiseen ilmiöön eli lakkoon.
Olimme aamuvarhaisella lähdössä junalla Sorrentosta Pompeijiin, mutta aikomamme junavuoro oli peruttu lakon vuoksi.
Junalla matkustaminen on Italiassa edullista, sillä yhdensuuntainen lippu Sorrentosta Pompeijiin maksoi vain 2,40 €.
Junamme odotti asemalla, mutta se ei ollut minnekään lähdössä, sillä oli tullut yllätyslakko.
Onneksi Napolista saapui toinen juna ja…
…siihen liitettiin se juna, jolla meidän piti alun perin matkustaa.
Selvisimme tästä lakosta vähällä, sillä matkamme viivästyi vain puolisen tuntia.
*********************
Junassa oli tunnelmaa jo lähtöä odotellessa, sillä reipasta harmonikkamusiikkia soittanut iloinen mies viihdytti meitä vaunussamme; kas näin:
Hanuristi oli ripeä liikkeissään, sillä junan vielä ollessa paikoillaan hän siirtyi asemalaiturin kautta toiseen vaunuosastoon, kun oli meiltä kerännyt rahat!
*******************
Sorrento on linjan Napoli – Sorrento pääteasema ja näimme linjakartasta, että Pompei eli Pompei Scavi on neljästoista asema Sorrentosta lähdettäessä.
Onneksi pääsimme istumaan, mutta paluumatkalla kävikin huonompi tuuri, sillä mm. minä jouduin koko matkan ajan seisomaan perjantai-iltapäivän ruuhkajunassa, kun sorrentolaiset palasivat Napolista kotiinsa.
Pääsimme onnellisesti rauniokaupunki Pompeijin lähiasemalle ja tutustuminen maailmankuuluun kohteeseen saattoi alkaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Pompei Scavi, Pompeiji, Napoli-Sorrento -rautatie, |
Kolmituntinen odottaminen, kun kolmikaistainen moottoritie jouduttiin sulkemaanSunnuntai 22.10.2017 - -Esko Erkkilä- Kahdeksanpäiväinen lomamatkamme Sorrentoon Italiassa alkoi yskähdellen, kun jouduimme matelemaan suuntaansa kolmikaistaisella moottoritiellä Rooman ja Napolin välillä muutaman kilometrin matkan kolmessa tunnissa.
Autostrada del Sole on virallisesti A1 Italian moottoriteiden luokituksessa; se on Italian pisin moottoritie ja maan etelä–pohjoissuuntainen pääväylä. Sen pituus on 759,6 kilometriä. A1 kulkee Milanosta Napoliin Rooman kautta.
Moottoritie on suuntaansa kolmikaistainen, mutta suuren onnettomuuden sattuessa kaikki kolme kaistaa joudutaan sulkemaan.
Matkaa Rooman lentokentältä Sorrentoon Napolin kautta on n. 250 kilometriä.
Menomatkamme puolivälissä alkoi hälytysajoneuvoja ajaa ohitsemme ja ennen ”puolivälin krouviamme”…
…Pontecorvoa matkamme tyssäsi melkein kokonaan.
Olimme pitkät ajat paikoillamme ja sitten taas pääsimme parisenkymmentä metriä eteenpäin kohti Napolia.
Kaikki liikenne oli käytännössä seis kolmisen tuntia ja mm. henkilöautoilla matkassa olleet nousivat jaloittelemaan autoistaan.
Moottoritie Roomasta Napoliin on Italian valtasuoni ja meitä hidastaneesta liikenneonnettomuudesta kerrottiinkin Italian uutislähetyksissä ja sen vuoksi tiesimmekin, että liikenneongelman syy oli säiliöauton ja autojenkuljetusauton yhteentörmäys Pontecorvon kohdalla.
Uutisissa kerrottiin, että onnettomuudessa ei tullut kuolonuhreja, mutta yksi vakava loukkaantuminen.
*****
Onneksi olimme vasta siirtymässä lomanviettopaikkaamme Sorrentossa, joten menetimme ainoastaan kolme tuntia mahdollisuudessa tutustua Sorrentoon.
Pääsimme vihdoin Pontocorvoon ja pidimme siellä ennakoidun tauon.
Oppaamme ja autonkuljettajamme pohtivat, että ajammeko eteenpäin sivuteitä, mutta pohdinnan lopputulos oli se, että palaamme moottoritielle.
Päätös oli oikea, sillä viranomaiset ja pelastusjoukot olivat saaneet onnettomuuspaikan siivottua ja liikenne veti taas joutuisasti.
*****
Onnettomuuspaikka oli heti Pontecorvosta Napolin suuntaan ja tässä muutama bussimme ikkunan läpi ottamani valokuva onnettomuuspaikasta:
Kuvissa näkyy pelastuskalustoa, paikalle hälytettyjä säiliöautoja, joihin on imetty onnettomuusauton lasti sekä täystuhon kokenut autojenkuljetusauto.
***************************
Onnettomuuspaikka on kolmen tunnin odottamisen jälkeen ohitettu ja matka pääsi jatkumaan kohti Sorrentoa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Rooma-Napoli, Autostrada del Sole, Milanosta Napoliin, |
Sorrento ja Etelä-Italian hurma on koettuLauantai 21.10.2017 - -Esko Erkkilä- Palasin toissapäivänä Rouvan, sukulaispariskunnan ja 36 muun matkalaisen kanssa kahdeksan päivää kestäneeltä lomamatkalta takaisin Suomeen.
Matkamme tukikohtana oli n. 280 kilometriä Roomasta etelään sijaitseva Sorrento ja sieltä teimme kuutena päivänä päiväretkiä lähiseudun mielenkiintoisiin kohteisiin.
Sorrento on kaupunki Napolinlahden rannalla Sorrenton niemimaalla Campaniassa – Sorrentossa on n. 17 000 asukasta.
Päivämatkamme suuntautuivat lähiseudun lisäksi Pompeijiin, Napoliin, Caprin saarelle, Amalfin rannikolle ja viimeisenä päivänä Vesuviuksen tulivuorelle.
Vesuviuksen silhuetti näkyi moneen paikkaan; usein se oli pitkästä etäisyydestä johtuen utupilven takana, mutta lähempää katsellen se näkyi selvästi. Tässäkin kuvassa etäisyyttä lienee 15 - 20 kilometriä.
Matkamme sujui hienosti ja mitään suurempia ongelmia ei esiintynyt.
Menomatkalla jouduimme odottelemaan kolmisen tuntia kolmikaistaisella moottoritiellä, kun edessämme oli tapahtunut säiliöauton ja autojenkuljetusauton yhteentörmäys. Pompeijissa puolestaan joku itikka puraisi kämmenselkääni, mutta apteekista ostetulla kortisonisalvalla sekin ongelma poistui.
Säidenhaltijat suosivat meitä, sillä lämpötila oli koko ajan 20 - 25 astetta ja sateesta ei ollut tietoakaan.
Matkamme oli Albatros Travel´n tuotantoa ja oppaanamme oli mainioPaula Nykänen – kumpaakin voin suositella!
Uskon, että tulen tällä saitilla ”Palaja Sorrentoon” eli palaamaan Sorrenton-matkaamme, joten pysyhän kanavalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Napoli, Caprin saari, Pompeiji, Vesuvius, Amalfi, |
Maanviljelijä ja viherpeukalo luottavat katovuodenkin jälkeen tulevaan!Perjantai 20.10.2017 - -Esko Erkkilä- Päättymässä satovuosi oli kova koettelemus kaikille meille, jotka joko elannoksemme tai harrastukseksemme viljelimme ja kasvatimme viljaa, juureksia tai muita maan antimia.
Kesän lämpösumma ei kerta kaikkiaan riittänyt sadontuottamiseen.
Julkisuudessa on kerrottu, että tavanomainen viljasato jää tänä satokautena normaalista n. 4 miljardista kilosta tasolle 3,5 miljardia kiloa.
Meidän viherpeukaloiden osalta monet puutarhakasvit eivät ole pystyneet tuottamaan satoa lainkaan.
*******************
Maanviljelijät ja me viherpeukalot emme kuitenkaan lannistu, vaan valmistaudumme seuraavaan satokauteen luottavaisin mielin.
Puhun omasta perhekuntaisesta kokemuksesta, kun totean, että valmistaudumme Rouvan kanssa jatkamaan pienimuotoista mansikanviljelyä.
Suunnitelmamme ovat lilliput-kokoisia, mutta osoittavat kuitenkin, että emme ole luovuttamassa.
Osasyynä suunnitelmiimme on se, että puutarhaliikkeet olivat tehneet ylisuuria hankintoja esimerkiksi mansikantaimista ja nyt syksyn tullen liikkeet ovat myyneet laatutaimia suurilla alennuksilla.
Rouva hankki mansikantaimia syyskuun viimeisinä päivinä ja silloin niitä ei voinut enää istuttaa lopullisiin kasvupaikkoihin vaan ne piti valeistuttaa.
Jokaisessa kymmenen taimen kasvatuskennossa oli runsaasti rönsyjä, joten kelvollisten taimien määräksi muodostui vähintään 15 tainta alkuperäisen kymmenen taimen sijaan.
Lajike oli Polka.
Kyse on kotimaisesta varmennetuista mansikantaimesta, joten laatutaso on taattu.
Rouvan tekemä taimihankinta merkitsee, että keväällä taas kerran pääsemme mansikkapenkkien rakenteluun – tulevaisuudenuskoista toimintaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valeistutus, mansikantaimien valeistutus, Polka-mansikantaimi, Polka, |
Perkolaattorit ovat verrattomia kahvinkeittimiä markkinoilla ja juhlissaTorstai 19.10.2017 - -Esko Erkkilä- En ole juonut kahvia kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta saan keittää sitä muutamalle sadalle hengelle ainakin kerran kuukaudessa.
Kyseessä on Tampereen Torikauppiasyhdistys ry:n järjestämät Maanantaimarkkinat jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina – tarjoamme kahvia Keskustan telttakatoksella Hämeenkadun jalkakäytävän vieressä Keskustorilla.
”Kastettavana” meillä on Malviala Oy:n omistaman Töysäläisen piparkakut sekä kahvikermana Valion tavallinen maito ja makeuttajana Kirkkonummella valmistettu suomalainen sokeri.
On selvää, että tuontielintarvikkeita kahvia lukuun ottamatta Keskustan osastolla ei tarjoilla.
Tarjoilumme on luonnollisesti maksutonta.
Mutta niistä perkolaattoreista:
Meillä on käytössä kaksi perkolaattoria, sillä niitä vuorotellen käyttämällä meillä on aina tuoretta kahvia ja sitä kansalaiset arvostavat.
Perkolaattorimme vetävät kahvivettä viitisentoista litraa ja pannukarkeaa Juhla-Mokkaa laitetaan siivilään kaksi paketillista – virallinen ohje on puolitoista paketillista, mutta missä sitä pystyy säilyttämään sitä puolikasta pakettia, ei missään!
Vastus lämmittää kahviveden ja se nousee pulpotusputkea pitkin kahvijauheen päälle (kuvassa perkolaattori on ilman kantta, jotta nähdään "pulputuspatsas").
Vesi muuttuu jatkuvassa kierrossa n. kolmessa vartissa hyväksi tarjoiluvalmiiksi kahviksi.
Kahvi ei saa kiehua ja sen vuoksi perkolaattorissa on automatiikka, että tietyn lämpötilan saavuttamisen jälkeen valmis kahvi siirtyy ylläpitolämpöön – merkkivalon vaihtuminen punaisesta vihreäksi kertoo, että on siirrytty ylläpitolämpöön.
Tervetuloa keskustelemaan politiikasta ja nauttimaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön tarjoamista kahveista Tampereen Keskustorille taas 6.11.2017 – kahvimme on tarjoiluvalmista klo 9.00!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perkolaattori, perkolaattorit kahvinkeitossa, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Perustuslain 34 § on yksiselitteinenTiistai 17.10.2017 - -Esko Erkkilä- Tampereella ilmestyvä Aamulehti on aloittanut Suomen perustuslain vastaisen kampanjoinnin, kun se nimittelee Eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi.
Tässä perustuslain 34 § kokonaisuudessaan:
************************
Eduskunnan puhemies ja puhemiesneuvosto
Eduskunta valitsee keskuudestaan valtiopäiviksi kerrallaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä.
Eduskunnan puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit toimitetaan umpilipuin. Vaalissa valituksi tulee kansanedustaja, joka saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Jos kukaan ei ole saanut kahdessa ensimmäisessä äänestyksessä tarvittavaa enemmistöä annetuista äänistä, valituksi tulee kolmannessa äänestyksessä eniten ääniä saanut edustaja.
Puhemies ja varapuhemiehet sekä valiokuntien puheenjohtajat muodostavat puhemiesneuvoston. Puhemiesneuvosto antaa ohjeita eduskuntatyön järjestämiseksi ja päättää, sen mukaan kuin tässä perustuslaissa tai eduskunnan työjärjestyksessä erikseen säädetään, asioiden käsittelyssä valtiopäivillä noudatettavista menettelytavoista. Puhemiesneuvosto voi tehdä aloitteen eduskunnan virkamiehiä koskevan lain ja eduskunnan työjärjestyksen säätämisestä tai muuttamisesta sekä ehdotuksia muiksi eduskunnan toimintaa koskeviksi säännöksiksi.
*********************
Tapasin Tampereen Keskustorilla 2.10.2017 Maanantaimarkkinoilla kolme pirkanmaalaista kansanedustajaa ja kysyin heidän mielipidettään Aamulehden nimittelykampanjasta.
Tässä vastaukset:
Eduskunnan toinen varapuhemies kokoomuksen Arto Satonen oli voimallisesti sillä kannalla, että eduskunnan puhemiehiä pitää jatkossakin kutsua puhemiehiksi.
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio oli selkeästi sillä kannalla, että eduskunnan puhemiehiä pitää edelleenkin kutsua puhemiehiksi.
SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson sanoi selkeästi, että niin kauan kuin hän toimii kansanedustajana, hän kutsuu eduskunnan puhemiehiä puhemiehiksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perustuslain 34 § on yksiselitteinen, Perustuslain 34 §, Puhmiehen kutsuminen puheenjohtajaksi on perustuslain vastaista, Puhemies, Varapuhemiehet, Puhmiesneuvosto, Arto Satonen, Sami Savio, Jukka Gustafsson, |
Esko Aho: Jäteala, metsänhoito, infra ja logistiikka - näihin suomalaisten kannattaa nyt panostaa Venäjänkaupassa!Maanantai 16.10.2017 - -Esko Erkkilä- Suomen teollisuuden idäntoimiston hallituksen puheenjohtaja, entinen pääministeri Esko Aho vieraili Tampereen Paasikivi-Seuran tilaisuudessa Tampereen Yliopistolla tiistaina 10.10.2017.
Tampereen Paasikivi-Seuran jäsenenä oli paikalla.
Aho linjasi, että pakotteiden ulkopuolella pitää voida tehdä kauppaa ja Venäjää ei saa eristää.
Ahon mielestä venäläisiä ei haittaa, vaikka olemmekin EU:ssa ja olemme lähellä Natoa.
Yleisökysymykseen, että mihin Venäjänkaupassa nyt kannattaisi panostaa, Aho mainitsi jätealaan liittyvät ratkaisut. metsänhoitokysymykset sekä infrastruktuuriin ja logistiikkaan liittyvät seikat.
Toivon, että maamme yritysmaailma ja poliittiset päättäjät huomioivat Esko Ahon sanoman!
****************
Kysyin omassa yleisökysymyksessäni, että miten Venäjällä arvostetaan Pyhäjoen Fennovoima Oy:n ydinvoimalan rakennushanketta.
Esko Aho totesi, että sitä arvostetaan korkealle Venäjällä.
Pyhäjoen projekti on nyt ylivoimaisesti suurin hanke Venäjältä Suomeen.
Kannatan Fennovoima Oy:n hanketta ja olen tyytyväinen, että ydinvoimalan sijoituspaikkakunnaksi valittiin Pyhäjoki.
Pyhäjoki on minulle tuttu ja tärkeäkin paikkakunta.
Olen Pyhäjoen Yppärissä Pirkolan tilalla pitänyt tupaillassa elämäni ensimmäisen esitelmän tupailtayleisölle ja aiheena oli mullien ruokinta. Vuosi oli 1971 ja kyseessä taisi olla tammikuu.
Toinen elämääni vaikuttanut iso tapahtuma sattui minulle samaisessa Pirkolan pirtissä, kun korkea esimieheni tavoitti minut sieltä Pirkolan puhelimen välityksellä ja kysyi, että olenko valmis siirtymään samaan hommaan Seinäjoelle. Vastasin empimättä, että olen valmis!
No, nyt menin sivuraiteelle, kun piti kertoa Esko Ahon esityksestä Tampereen Paasikivi-Seurassa 10.10.2017, mutta sen totean, että Ahon esitys oli mainio!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esko Aho, Suomen teollisuuden idäntoimiston hallituksen puheenjohtaja Esko Aho, entinen pääministeri Esko Aho, Fennovoima Oy, Fennovoima Oy:n Pyhäjoen voimalaitos. Pyhäjoki, Yppäri, Pyhäjoen Yppäri, |
Me-talon avajaiset Peltolammilla tiistaina 10.10.2017Sunnuntai 15.10.2017 - -Esko Erkkilä- Me-talo on Me-säätiön mahdollistama kaikille avoin yhteistoiminnallinen, kynnyksetön kokoontumispaikka.
Me-taloja on muutamilla paikkakunnilla Suomessa ja Tampereella me-talon avoin toiminta käynnistyy Peltolammin koululla syyslomien jälkeen maanantaina 23.10.2017.
Tampereen me-talon avajaisia vietettiin tiistaina 10.10.2017 Peltolammin koululla.
Peltolammin koulu on lähikoulumme ja piipahdin avajaisissa.
Tampereen me-talo tulee toimimaan Peltolammin koululla maanantaisin klo 9.00 – 15.00, tiistaisin klo 13.00 – 19.00 ja torstaisin klo 13.00 – 19.00 (aula, 2. kerros).
Avajaisissa tarjottiin munkkeja,…
…hodareita ja mehua.
Hodariin oli mahdollista saada lihaisan lokakuun kunniaksi kunnon nakki tai sen tilalle soijanakki – soijanakeilla ei näyttänyt olevan kysyntää! Hodarijono oli pitkä, mutta eteni nopeasti!
********************
Avajaisissa oli arvokasta ohjelmaa, mutta jouduin kiirehtimään ennen puheosuutta seuraavaan tilaisuuteen, joten puheet jäivät minulta kuulematta.
Ehdin kuitenkin saamaan samaan kuvaan apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäen (vasemmalla) ja kehittämispäällikkö Mia Lumion. Mia´lla on vankkaa kokemusta uusien kaupunginosapalvelupisteiden kehittämisessä, sillä mm. Linnainmaalle rakennettu Koilliskeskus on syntynyt hänen johdollaan.
Toivon, että Peltolammikeskukselle löydetään nopeasti sen lopullinen paikka Lakalaivan alueelta, jotta sen suojiin voidaan kerätä Etelä-Tampereen keskeiset palvelutoiminnot Koilliskeskuksen ja Lielahtikeskuksen tapaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Me-talo, Tampereen Me-talo, Me-talo Tampere, Me-säätiö, Peltolammin koulu, |
Astelpaju ja maapirn ovat kauniita vironkielisiä nimiä tyrnille ja maa-artisokalleLauantai 14.10.2017 - -Esko Erkkilä- Olen aina ihaillut tyrnin vironkielistä nimeä ”astelpaju”, sillä se on tämmöisen miehenköriläänkin mielestä kaunis nimi.
Perehdyin astelpajun saatavuuteen ja hintoihin taannoisella matkallani Tallinnaan.
Kävin asiaa tutkimassa Balti Jaama Turg´lla sekä Tallinnan Keskustorilla.
Tallinnan Keskustorilla ei jostain käsittämättömästä syystä saa valokuvat, mutta Balti Jaama Turg´lla saa, joten tämän juttuni kuvat ovat sieltä.
Astelpajua myydään marja kerraallan poimittuna ja myös oksasaksilla pätkittyinä marjaterttuina.
Marjaterttujen hyödyntäminen tapahtuu joko niin, että asiakas nyppii marjat yksitellen pätkityistä marjatertuista tai sitten marjatertut pakastetaan ja pakastamisen jälkeen jäätyneet marjat on helppo kerätä talteen.
Yksitellen poimitut tyrnit eli astelpajut maksoivat 8,50 euroa per kiloa ja…
…oksasaksilla napsaistut marjatertut maksoivat…
…5,00 euroa per kilo.
Tallinnan Keskustorilla hinnat olivat täsmälleen samat.
*****************
Halusin ostaa syysistutusta varten myös maapirn´ä eli maa-artisokkaa ja…
…se maksoi 3,50 €/kg!
Ostin muovikipollisen, jossa tavaraa oli kilo eli tein kolmen ja puolen euron kaupat!
Pirn on suomeksi päärynä eli suomenkielinn maa-artisokka on virolaisittain ”maapäärynä”!
En ostanut astelpajuja, sillä meillä on niitä aivan riittämiin, mutta maapirn tuli tarpeeseen ja ostetut maa-artisokat ovatkin jo istutettu!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Astelpaju, tyrni, tyrni on viroksi astelpaju, maapirn, maa-artisokka, maa-artisokka on viroksi maapirn, maapirn = maapäärynä, |
Küüslauk oli kiinnostukseni kohde Balti Jaama Torg´llaPerjantai 13.10.2017 - -Esko Erkkilä- Poikkesin Tallinnassa Balti Jaama Turg´lla 2.9.2017 ja tarkoitukseni oli hankkia sieltä valkosipulin siemensipuleita.
Valkosipuli on viroksi ”küüslauk” ja runsaasti niitä olikin tarjolla – kas näin:
Puolalainen 8,00€/kg - ei tullut kyseeseen.
Virolainen 10,00 €/kg.
Virolainen 8,50 €/kg.
Virolainen 14,00 €/kg.
Virolainen, Põlvamaalta 5,50 €/k. Lajike Ljubasa. Tästä ja kolmesta muustakin virolaisesta vaihtoehdosta tein kaupat!
Virolainen, Põlvamaalta 7,50 €/kg.
***
Kerrottakoon, että Põlvamaa eli Põlva on maakunta Pihkovajärven länsipuolella Etelä-Virossa. Asukkaita maakunnassa 27 000 ja maakunnan pääkaupunki on 7 000 asukkaan Põlva.
***
Kamera- ja ostoskierros osoitti, että Balti Jaama Torg:n valkosipulimyyjillä ei ole hintakartellia, sillä niin paljon hinnat olivat erilaisia eri myyjillä!
Vanhalla Balti Jaama Torg´lla vanhat venäjänkieliset mummut myivät itsekasvattamiaan valkosipuleita, mutta nyt he ovat poissa. Valkosipulitarjonta on kuitenkin yhä edelleen vilkasta ja minäkin löysin tarvitsemani.
Valkosipulien istuttaminen alkaa olla ajankohtaista, sillä ihanne olisi, jos ne saisi maahan parisen viikkoa ennen pakkasten alkamista.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Küüslauk, Valkosipuli, Balti Jaama Torg, Põlvamaa, Põlvamaa eli Põlva, Pihkovajärvi, valkosipulin istuttaminen, |