Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miksi hidastelu Venäjän tullissa on pahentunut?

Lauantai 16.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Palasin viime keskiviikkona neljän päivän pituiselta sotahistoria- ja kulttuurimatkalta Venäjältä.

 

 

Matkamme suuntautui Sortavalaan, Valamoon, Käkisalmeen, Taipaleenjoelle ja Viipuriin.

 

 

Kaikki oli suurin piirtein ennallaan, mutta se kiinnitti huomiota, että Venäjän tullin hidastelu on entisestään pahentunut.

 

 

Ylitimme rajan menomatkalla Niiralasta ja siellä jouduimme passintarkastuksen jälkeen noutamaan matkavaramme autosta ja kulkemaan niiden kanssa läpivalaisulaitteiston kautta.

 

 

Ihmettelimme, että edellämme kulkenut bussilastillinen joutui niin tekemään, mutta saman kohtalon koimme myös me omalla vuorollamme.

 

 

Niiralassa oli työvuorossa ainoastaan yksi Venäjän tullin ”peilimies” – mies, joka peilin avulla tarkasti autojen alustat – ja kun hänellä ei ollut minkäänlaista kiirettä, niin odotusaika Venäjän tullissa venyi kohtuuttoman pitkäksi.

 

Palasimme Suomeen Vaalimaan kautta ja myös siellä oli aistittavissa tavanomaista hitaampaa toimintaa.

 

 

Venäjä on joutunut monestakin syystä kokemaan EU-maiden pakotteita ja lienevätkö ne syynä, että hidastelu Venäjän tullissa on pahentunut.

 

 

Korostan, että rajatarkastusten lisäksi emme kokeneet pienintäkään muuta ongelmaa matkallamme.

 

 

*****************

 

En vaihtanut ennen matkaa lainkaan euroja rupliksi, sillä oletin entiseen tapaan, että raja-asemalla on mahdollisuus rahanvaihtoon.

 

 

Nyt kuitenkin ainakaan Niiralan raja-asemalla ei ole Venäjän puolella pankkia, joten rahanvaihto ei raja-asemalla ole mahdollista.

 

 

 

venajantulli1.jpg

 

 

Hätää ei kuitenkaan ollut, sillä välittömästi rajatarkastusten jälkeen sijaitsevassa myymälässä oli mahdollista edullisten ostosten lisäksi vaihtaa euroja rupliksi.

 

 

 

venajantulli2.jpg

 

 

Yhdellä eurolla sai 69 ruplaa ja tässä kuvassa olen havainnollistanut valuuttakurssin; vasemmalla yksi euro ja tulitikkurasian oikealla puolella 69 ruplaa.

Totuushan on se, että ostokset maksetaan sadan, viidensadan tai tuhannen ruplan seteleillä ja kolikkoruplia saadaan sitten vaihtorahoina!

 

 

 

Tutkailin Suomen Pankin virallisia valuuttanoteerauksia eiliseltä päivältä ja totesin noteerauksen olevan 70,3711.

 

 

Venäläiset kauppamiehet käyttivätkin sujuvasti kurssina 70 ruplaa yhdestä eurosta jo matkamme aikana!

 

 

Nykyisen eurolle edullisen valuuttakurssin kyllä huomaa tavallinen turistikin vaikka ostokset ovatkin hyvin pieniä.

 

 

Tullimuodollisuuksien hitaudesta huolimatta suosittelen matkustamista Venäjälle, sillä matka Venäjälle on aina elämys ja yllätyksiä täynnä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjän tulli, Venäjän tullin hidastelu, euron ruplakurssi, ruplan eurokurssi, Niiralan raja-asema, Vaalimaan raja-asema,

Vesihiihtoa ja pontikkaa

Perjantai 15.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Katselin tuossa erään fb-kaverini kuvaa, jossa hän oli vesihiihtämässä ja sen myötä tuli mieleeni oma vesihiihtokokemukseni.

 

 

Tämä tapahtui vuonna 1970 Kauhajoen Nummijärvellä, jossa sain vesihiihtää ensimmäisen työnantajani mökkimaailmassa.

 

 

Kauppias – ensimmäinen työnantajani – ei tarkistanut uintitaitoani ennen vesihiihtoa, mutta kylläkin vesihiihdon jälkeen.

 

 

Siihen aikaan uintitaitoni oli olematon ja lähes samaa se on edelleenkin.

 

 

Kauppiaalla oli kunnon vene ja lähtöni laiturista hänen vetämänään onnistui oikein hyvin.  Myös paluu rannalle onnistui kuin vanhalta konkarilta.

 

 

On selvää, että kyseessä oli elämäni ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa vesihiihtokokemus.

 

 

Rantauduin oikein mallikkaasti ja nyt loihe kauppias kysymään, että osaanko uida!

 

 

Vastasin totuudenmukaisesti, että en osaa, mutta totesin, että eihän uintitaitoa vesihiihtämisessä tarvitakaan!

 

 

Miten pontikka liittyy tähän vesihiihtojuttuun?

 

 

No, se liittyy siten, että onnistuneen vesihiihdon jälkeen kauppias nosti mökkinsä yhden lattialankun ylös ja otti sieltä esille pullon, joka oli täynnä pontikkaa.

 

 

Silloin maistoin elämäni ensimmäisen kerran tätä korpikuusen kyyneltä!.

 

 

En tiedä, että oliko pontikka karvialaista vaiko kauhajokista, mutta sitä ei ollut kirkastettu kuin kerran!  Se oli aitoa pontikkaa, joka maistuu suussa vielä seuraavanakin päivänä ja pierettää monta päivää maistamisen jälkeen.

 

 

Pelkkiä mukavia muistoja Kauhajoen Nummijärven vesihiihdosta ja siitä pontikanmaistelusta, jota sain vuonna 1970 kokea!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vesihiihto, pontikka, vesihiihtoa Kauhajoen Nummijärvellä, pontikkaa Kauhajoen Nummijärvellä, Kauhajoen Nummijärvi,

Keskustalle kaksi uutta kunniajäsentä Pirkanmaalta

Torstai 14.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan 10.-12.6.2016 Seinäjoella järjestetty 76. sääntömääräinen puoluekokous kutsui kunniajäsenikseen 55 ansioitunutta keskustalaista.

 

Pirkanmaalta kunniajäseniksi kutsuttiin

 

 

tinttijahannu.jpg

 

 

  • kaupunginvaltuutettu, merkonomi Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen Tampereelta

 

                 ja

 

  • insinööri AMK, maanviljelijä Hannu Kopola Lempäälästä

 

 

 

Keskustan kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, jolla on Keskustan kultainen (tai vähintään hopeinen ansiomerkki) ja joka on toiminut puolueessa vähintään 40 vuotta ja joka sinä aikana on merkittävästi edistänyt yhteiskunnallisessa tai järjestöllisessä toiminnassa puolueen tavoitteiden toteutumista tai kannatusta.

 

 

Kunniajäseniksi kutsuttavien tulee pääsääntöisesti olla seniori-ikäisiä, aktiivin työelämän ohittaneita henkilöitä.

 

 

Tunnen molemmat Pirkanmaalta nyt kunniajäseniksi kutsutut, mutta erityisen läheistä on yhteistyöni viime vuosina ollut Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen kanssa.

 

 

Toimiessani MSL-Tampereen puheenjohtajana oli Anna-Kaarina yhdistyksemme pätevä sekä aikaansaapa sihteeri ja nyt Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana saan olla melkein päivittäin yhteydessä valtuustoryhmämme varapuheenjohtajaan.

 

 

Parhaimmat onnitteluni molemmille uusille puolueemme kunniajäsenille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kunniajäsenyys, Keskustan kunniajäsen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Hannu Kopola,

Kantatilaperiaatteesta luovuttava

Keskiviikko 13.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Haukiputaan Jokikylän paikallisyhdistys teki Keskustan Seinäjoella kokoontuneelle puoluekokoukselle aloitteen, jossa se esitti kantatilaperiaatteesta luopumista.

 

 

Keskustan Haukiputaan Jokikylän paikallisyhdistyksen puoluekokousaloite kuului näin:

 

 

*******************

 

 

Elinvoimaisten kylien kehittymisen turvaamiseksi kuntien kaavoituksen on turvattava riittävä rakentamisen mahdollisuus. Tämän kehittymisen varmistamiseksi kaavoituksen tulisi olla mahdollistavaa, ei rajoittavaa.

Muuttuvassa yhteiskuntarakenteessa on hyväksyttävä ihmisten valinnan vapaus asua ja viihtyä erilaisissa asuinympäristöissä. Osa haluaa kerrostaloihin, osa tiiviiseen omakotiasumiseen asemakaava-alueille ja osa väljään maaseutumaiseen kyläasumiseen. Siksi kaavoittajan tulisi riittävästi huomioida kaikki asumismahdollisuudet. Kaavoituksella pystytään luomaan mahdollisuudet kylien kehittymiselle ja näin ollen myös väljään maaseutumaiseen asumiseen sellaista asumismuotoa arvostavien tarpeisiin.

Kylien kehittyminen tuo vireyttä ja viihtyvyyttä kylien elämään. Jo olemassa olevaa rakennettua ympäristöä voidaan hyödyntää tehokkaammin ja näin suhteellisia kustannuksia pienentää. Kylien yhteisöllisyys on tuonut yhteiskunnalle runsaasti hyötyjä.

Kylien osuuskunnat ovat rakentaneet esimerkiksi viemäriverkostoja, yksityistiet ylläpidetään omin voimin ja sosiaalinen yhteisöllisyys tuo säästöjä esimerkiksi vanhusten auttamisen ja kotona asumisen edistämisen muodossa. Myös tämän kehityksen edistämiseksi kylien kehittymisen mahdollistava kaavoitus on tärkeää.

Suurin yksittäinen kylien rakentamista ja kasvua rajoittava tekijä on kantatilaperiaate. Kantatilaperiaatteen tarkasteluvuosi on yleensä noin viidenkymmenen vuoden takaa. Toisaalta uusien osayleiskaavojen vaikutus tulevaisuuteen on useita kymmeniä vuosia. Onkin kohtuutonta, että kyseinen periaate määrittää rakentamista vuosikymmeniksi eteenpäin, vaikka tarkasteluvuoden jälkeen monet olosuhteet, kuten maanomistuksen jakautuminen ja maanviljelyolosuhteet ovat muuttuneet oleellisesti. Tästä syystä kantatilaperiaate ei ole maanomistajien tasapuolista kohtelua edistävä, vaan eriarvoistava ja vahvasti rajoittava tekijä.

Edellä mainitun perusteella edellytämme, että Keskusta johtavana hallituspuolueena ajaa maankäyttö- ja rakennuslakiin muutosta, jossa vapautetaan rakentamispaikkoja luopumalla kantatilatarkastelusta ns. kuivanmaan kaavoituksen, sekä suunnittelutarveratkaisuiden mitoitusperusteena.

 

****************

 

Keskustan puoluehallituksen vastausesitys kuului näin:

 

Puoluekokous toteaa, että aloitteen esiin nostamaa kantatilatarkastelua ei kaavoituksessa määritellä maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kyseessä on vanha maan tapa, jonka taustalla on eri oikeusasteiden oikeuskäytännöt.

Kantatilaperiaatteen yleisimpänä rajavuotena käytetään vuoden 1959 rakennuslain voimaantuloa. Käytännössä se on tarkoittanut, että osayleiskaavojen laadinnassa ja suunnittelutarvealueiden rakennuslupia myönnettäessä tarkastellaan, kuinka paljon vuoden 1959 jälkeen on kyseisen kantatilan maille myönnetty rakennuslupia.

Maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun takia on tärkeää, että uusia lupia myönnettäessä tarkastellaan myös sitä, kuinka paljon niitä on samalle tilalle aiemmin myönnetty. Rakentamisen kokonaismäärää on haluttu rajoittaa alueilla, joilla ei ole asemakaavan tuomaa järjestettyä vesihuoltoa. Tämän kaltaisilla alueilla on kohdeltava maankäytössä rinnakkaisia maanomistajia yhdenvertaisesti.

Vuoden 1959 jälkeen omistajuus on siirtynyt useissa tapauksissa jo jopa neljänteen polveen. Kantatiloja on ehkä lohkottu ja voikin perustellusti kysyä, kuinka oikeudenmukaista on tarkastella esimerkiksi 50 vuotta sitten tehtyjä tonttikauppoja. Puoluekokous katsoo, että tarkasteluvuoden olisi kohtuullista olla selvästi lähempänä nykyaikaa.

Keskusta on johdonmukaisesti edistänyt haja-asutusalueen rakentamisen helpottamista. Tämän yleislinjauksen ja aloitteen pohjalta puoluekokous asettaa tavoitteeksi kantatilatarkastelun vertailuvuoden kohtuullistaminen.

 

*****************

 

 

Aloitevaliokunnassa, jonka jäsen olin Keskustan Pirkanmaan piirin edustajana, emme hyväksyneet puoluehallituksen ylimalkaista esitystä, vaan halusimme tarkentaa kantatilatarkastelun rajavuosiluvuksi täsmällisesti vuoden 2000, sillä silloin nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki astui voimaan.

 

 

Tämän vuoksi täydensimmekin puoluehallituksen esitystä näin:

*************

 

 

Keskusta panostaa maaseudun, etenkin kylien maankäytön suunnitteluun. Suomeen tulee luoda uusi, joustava ja kevyt menettely, kyläkaavoitus, jolla varmistetaan maaseudun kehitys, elinkelpoisuus ja hyvinvointi. Kyläkaavoituksen tavoitteena tulee olla asukaslähtöisyys ja kylän yhteisen edun ajaminen osuustoimintahengessä.

Maaseudun muilla suunnittelutarvealueilla voidaan käyttää maanomistajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi ns. kantatilatarkastelua. Kun kantatilatarkastelu todetaan tarkoituksenmukaiseksi menettelyksi, käytetään rajavuosilukuna vuotta 2000, jolloin nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki astui voimaan.

**************

 

”Suuri sali” eli Keskustan puoluekokous hyväksyi aloitevaliokunnan täsmennyksellä tarkennetun Haukiputaan Jokikylän paikallisyhdistyksen tekemän puoluekokousaloitteen ja nyt se on Keskustan virallinen kanta kantatilaperiaatteesta luopumisesta.

 

 

 

Olen saanut paljon kiitosta siitä linjauksesta, jonka Keskustan puoluekokous teki kantatilaperiaatteesta luopumisesta ja kun se koskee myös omaa perhekuntaani, olen Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunnan toimintaan hyvin tyytyväinen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: Kantatilaperiaatteesta luovuttava, kantatilaperiaate, Keskustan linjaus kantatilaperiaatteesta, Keskustan linjaus kantakantatilaperiaatteesta luopumisesta, kantatilaperiaatteesta luopuminen,

Aika ei ollut vielä kypsä

Tiistai 12.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Seurasin monessakin vaiheessa läheltä, kun Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys teki Seinäjoella kesäkuussa 2016 kokoontuneelle Keskustan puoluekokoukselle aloitteen, jossa se esitti Suomen liittämistä EU-maiden viinintuottajamaiden luetteloon.

 

 

Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistyksen puoluekokousaloite kuului näin:

 

 

*****************

 

 

Aloite Suomen liittämisestä EU:n viinintuottajamaiden luetteloon

 

Council Regulation (EC) No 479/2008

 

Maa- ja metsätalousministeriö päätti esittää vuonna 2008, että myös Suomi liitettäisiin viininviljelyvyöhykkeitä koskevassa liitteessä niiden maiden luetteloon, jotka kuuluvat viininviljelyvyöhykkeeseen A.

 

Esityksestä luovuttiin ilmeisesti väärän informaation ja vääränlaisen julkisuuden vuoksi.

 

Suomessa viiniköynnöksen kasvatus on tästä huolimatta lähtenyt hyvin käyntiin ja markkinoille on tullut 3 – 4 viinirypäleistä tuotettua rypäleviiniä. Viiniköynnösten kasvattajat ovat järjestäytyneet yhdistykseksi, johon kuuluu 90 – 100 jäsentä. Suurin yksittäinen viinitarha on kooltaan 1,5 hehtaaria ja viinitarhojen arvioitu yhteinen pinta-ala on noin 20 hehtaaria.

 

Kotimaisen rypäleviinin kysyntä on paljon suurempi kuin tarjonta. Suurin ongelma on kuitenkin, että Suomen jäätyä luettelon ulkopuolella aidosta suomalaisesta rypäleviinistä

ei saa käyttää nimitystä viini, vaan viinin tilalle etikettiin merkitään ”rypäleistä käymisteitse valmistettu mieto alkoholijuoma”. Tämä herättää ihmetystä kaikissa EU:n viinintuottajissa ja kasvattajissa.

 

Kyse ei ole marja- ja hedelmäviineistä, joista käytetään nimitystä tilaviini.

 

Pohjoismaiset viininkasvattajat eivät ole saaneet eivätkä ole halunneet maataloustukia.

 

Vuoden 2008 jälkeen kaikki EU:n jäsenmaat paitsi Suomi ja viimeksi myös Liettua eivät ole hakeutuneet kyseiseen viininviljelyvyöhykkeitä koskevaan liitteeseen. Ruotsin ja Tanskan viljelypinta-ala on kasvanut 10 vuodessa noin 3000 hehtaariin ja viljelyä on Gävlen korkeudelle saakka. Tämän toiminnan on havaittu maaseutua elävöittäväksi ja matkailua edistäväksi.

 

Ennustettu ilmastonmuutos tulee vuoteen 2070 mennessä johtamaan uusien viljelykasvien käyttöönottoon. 1°C vuoden lämpötilan keskiarvon nousu siirtää Suomessa kasvuvyöhykkeitä 500 km pohjoisemmaksi ja pidentää kasvukautta 2 – 3 viikkoa. Vuoteen 2100 mennessä vuoden keskilämpötilan ennustetaan nousevan Pohjois-Euroopassa 2°C.

 

Esitämme, että Keskusta ryhtyisi toimenpiteisiin Suomen liittämiseksi EU:n viinintuottajamaiden luetteloon nyt, kun alkoholilakia ollaan uudistamassa.

 

 

******************

 

 

Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys on jäsenenä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestössä ja kunnallisjärjestön puheenjohtajana olin kannustamassa tämän puoluekokousaloitteen tekemistä.

 

 

Keskustan puoluehallitus ei valitettavasti tukenut Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistyksen tekemää puoluekokousaloitetta, vaan totesi antamassaan vastausesityksessään näin:

 

 

”Puoluehallitus ei yhdy aloitteeseen. Suomessa maatalouden vahvuudet perustuvat muihin tuotantosuuntiin kuin viinin viljelyyn (Eskon huomautus: huomaa kirjoitusasu – näinkö se menee?). Mikäli viinien kasvinjalostus edistyy niin että pohjoisessa, lyhyen kasvukauden maassa pystytään tuottamaan kannattavasti ja järkevillä tavoin viiniä, silloin jäsenyyttä on syytä harkita. Viininviljely (huomaa kirjoitusasu!) on Euroopan Unionin viinintuottajamaissa maatalouspolitiikkaa.”

 

 

Puoluekokousaloite ja siihen puoluehallituksen esittämä vastausesitys tulivat Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunnan käsittelyyn – olin aloitevaliokunnan jäsen – minä sekä eräät muut aloitevaliokunnan jäsenet yritimme muuttaa puoluehallituksen päätösesitystä, mutta emme siinä onnistuneet.

 

 

 

teisko.jpg

 

 

Erityisen ponnekkaasti puoluekokousaloitteen hyväksymistä puolusti ja sen hyväksymisen puolesta peukutti aloitevaliokunnan jäsen Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi, mutta jäimme kuitenkin vähemmistöön.

 

 

Aloitevaliokunnan epävirallinen kanta oli, että ”kahden vuoden kuluttua Sotkamon puoluekokouksessa”!

 

 

Sitä odotellessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Council Regulation (EC) No 479/2008, Suomi viinintuottajamaiden luetteloon, Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, puoluekokousaloite,

Kaupunkien ja maakuntakuntien yhteistyön kehittäminen

Maanantai 11.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Puheenjohtamani Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistys teki kesäkuussa Seinäjoella kokoontuneelle Keskustan puoluekokoukselle otsikkoaiheisen puoluekokousaloitteen.

 

 

Puoluekokousaloitteilla on tärkeä rooli Keskustan järjestötyössä, sillä hyväksytyiksi tullessaan ne viitoittavat Keskustan poliittista ja operatiivista toimintaa.

 

 

Puoluekokousaloitteemme kuului näin:

 

 

*******************

 

 

KAUPUNKIEN JA MAAKUNTAKUNTIEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN

 

 

Kaupunkien ja kaupunkiseutujen sekä maakunnan kuntien välillä ilmenee epäluottamusta.

 

Vireilläoleva maakuntauudistus on kärjistänyt ainakin joillakin alueilla tätä epäluottamusta.

 

Ehdotamme, että Keskustan johdolla luodaan maakuntiin parlamentaarinen ”neuvottelukunta”, jonka toimesta pyritään lähentämään kaupunkien ja niitä ympäröivien maakuntakuntien välistä yhteistyötä maakunnan kokonaisparhaaksi.

 

Toiminnan vetovastuun ottaminen Keskustan harteille olisi luontevaa, sillä olemmehan yhteistyökykyinen kaikkiin suuntiin.

 

Toiminnasta ei pitäisi muodostaa virallista organisaatiota eikä minkään entisen organisaation korvaajaa, vaan se olisi maakunnan puolueiden piiriorganisaatioiden epävirallinen yhteistyömuoto.

 

Vastuu toiminnan aloittamisesta olisi alkuvaiheessa Keskustapiirien puheenjohtajistolla, mutta Keskusta ei saisi jatkossa olla pahoillaan, vaikka ehdottamamme ”neuvottelukunta” vaikkapa vuorovuosin vaihtaisi vetovastuuta eri puolueille.

 

Vaalipiirien kansanedustajilla on jo nykyisin maakuntaliittojen vetämänä samantyyppistä yhteistyötä, mutta ehdottamamme yhteistyö tapahtuisikin maakuntatasolla ilman kansanedustajien roolia.

 

Tässä aloitteessa ehdottamaamme epävirallista yhteistyötä on kutsuttu termillä ”Neuvottelukunta”, mutta esitämme, että yhteistyön teema ja otsikko päätetään puolueiden yhteistyöpalavereissa vaikkapa maakuntakohtaisesti.

 

 

KESKUSTAN ETELÄ-TAMPEREEN PAIKALLISYHDISTYS RY

 

 

*****************

 

 

Puoluehallitus kannatti aloitettamme ja myös aloitevaliokunta – jonka jäsen olin – yhtyi puoluehallituksen esitykseen.

 

Aloitteemme hyväksyttiin ”suuressa salissa”, joten nyt se on Keskustan virallinen kanta.

 

 

Puoluekokouksen hyväksymä vastaus aloitteeseemme kuuluu näin:

 

 

**************

 

 

"Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen luottamuksen ja yhteistyön lisäämiseksi erilaisten kuntien ja alueiden välillä maakunnissa.

 

Maakunnan eri alueiden välistä vastakkainasettelua on kaikin tavoin pyrittävä välttämään. Maakunnan eri puoluepiirien yhteistyön tiivistäminen ja johdonmukaistaminen on kannatettavaa ja tärkeää tulevaisuuden maakuntien rakentamisessa. Yhteistyön säännönmukaisuus vaihtelee tällä hetkellä maakunnittain.

 

Jotta tämän tapainen toiminta käynnistyisi jokaisessa maakunnassa, puoluekokous suosittaa Keskustan piirijärjestöjä käynnistämään esitetyn kaltaiset tapaamiset ja toiminnan. Toimintatavat, muodot ja säännönmukaisuus sovitaan maakunnallisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta."

 

 

********************

 

 

 

Totean, että piskuisen paikallisyhdistyksemme laatima aloite on nyt hyväksytyksi tultuaan merkittävä koko maatakin ajatellen - se on Suomen suurimman puolueen linjaus kaupunkien ja maakuntakuntien yhteistyöstä!

 

 

Keskustan piirijärjestöt velvoitetaan nyt ottamaan kontaktit muiden puolueiden piirijärjestöihin sekä aloittamaan työn maakuntien kaupunkien ja maakuntakuntien yhteistyön kehittämiseksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupunkien ja maakuntakuntien yhteistyön kehittäminen, Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistys, Keskustan puoluekokousaloitteet. puoluekokousaloite,

Aloitevaliokunnan jäsenyys Keskustan puoluekokouksessa - mielenkiintoinen kokemus

Sunnuntai 10.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Puoluekokousaloitteet ovat tärkeässä roolissa, kun linjataan Keskustan poliittisia tavoitteita.

 

 

Kesäkuussa järjestetylle puoluekokoukselle jätettiin 248 puoluekokousaloitetta.

 

 

 

Puoluekokouksen valitsemana aloitevaliokunnan jäsenenä sain olla läpikahlaamassa aloitteista 211, sillä puolueen järjestötoimintaan liittyvät 37 aloitetta käsitteli järjestövaliokunta.

 

 

 

valio1.jpg

 

 

Aloitevaliokunnan puheenjohtajaksi valitsimme Keskustaopiskelijoiden Anniina Sippolan (toinen oikealta) ja valiokuntamme sihteereinä toimivat Elina Das Bhowmik, Ilkka Miettinen sekä oikealla kuvassa oleva Timo Portaankorva.

 

 

 

valio2.jpg

 

 

Pirkanmaan piirin toisena edustajana aloitevaliokunnassa toimi Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Minna Sarvijärvi.

Kolmantena pirkanmaalaisena aloitevaliokunnan kokoukseen osallistui kansanedustaja Arto Pirttilahti.

 

 

Puoluehallitus oli valmistellut vastaukset kaikkiin aloitteisiin ja se oli pohjaesityksenä, kun aloitevaliokunta käsitteli vastausesitykset.

 

 

Hyväksyimme aloitevaliokunnassa valtaosan puoluehallituksen vastausesityksistä, mutta melkoiseen osaan puoluehallituksen esityksistä teimme muutoksia.

 

 

Aloitevaliokunnan hyväksymät esitykset menivät seuraavana aamuna eli 12.6.2016 ”suureen saliin” hyväksyttäviksi.

 

 

 

valio3.jpg

 

 

Valiokuntamme puheenjohtaja Anniina Sippola esitteli puoluekokoukselle niiden aloitteiden vastaukset, joihin olimme edellisillan yli kolmituntisen kokouksemme aikana tehneet muutoksia puoluehallituksen vastausesityksiin.

 

 

Aloitevaliokunnan esittämiin vastauksiin käytettiin muutama yksittäinen puheenvuoro, mutta lopulta kaikki ehdottamamme vastaukset hyväksyttiin ja nyt ne muodostavat sen linjan, jota Keskusta aloitteissa esitetyissä asioissa noudattaa.

 

 

Kaikki aloitteet ja niihin puoluekokouksen antamat vastaukset löytyvät Keskustan verkkosivuilta.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunta 2016, Anniina Sippola, Minna Sarvijärvi, Arto Pirttilahti,

"Vuonna 2050 lähiporkkanat tuodaan Pietarista...

Perjantai 8.7.2016 - -Esko Erkkilä-

…ja Suomen pelloilla kasvaa kompostoituvaa elektroniikkaa, lääkkeitä ja biomateriaalia 3D-tulostukseen”!

 

 

 

nyhto6.jpg

 

 

Näin totesi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen vauhdikkaassa esityksessään EU-parlamentin varapuhemiehen Anneli Jäätteenmäen järjestämässä keskustelutilaisuudessa Keskustan puoluekokouksen oheistapahtumassa Seinäjoella 10.6.2016.

 

 

Olli Hietasen esitys sisälsi paljon raikkaita avauksia kaikkeen siihen jota tulevaisuus ehkä tuo tullessaan.

 

 

Kehitysjohtaja Olli Hietanen oli otsikoinut alustuksensa näin:

 

 

”Biotalouden iso kuva: seuraavat 20 vuotta muuttavat maailmaa enemmän kuin edelliset 200”

 

 

Otan Hietasen esityksestä esimerkiksi sen osuuden, jossa hän visioi fotosynteesiklusterin (esimerkkinä puuntuotanto) liiketoimintatasoja:

 

 1.       Palvelut, kun puu on pystyssä:

  • hiilinielut
  • marjat
  • riista
  • matkailu

 

2.      Puutuotteet

  • rakentaminen
  • huonekalut

 

3.      Kuidut ja massa

  • sellu, paperi ja kartonki sekä niistä tehtävät tuotteet

 

4.      Molekyylit ja kemikaalit

  • ksylitoli
  • kasvistanoliesteri
  • sitosteroli
  • furfuraali
  • viskoosi
  • nanofibrillit
  • taksoli

 

5.      Energia

 

 

Yhteenvetonaan kehitysjohtaja Olli Hietanen totesi, että jokainen puu pitää tulevaisuudessa pystyä myymään sataan kertaan ja kymmenen kertaa jo ennen, kuin se kaadetaan!

 

 

Me tarvitsemme näitä ollihietasia, jotka herättelevät meitä ajattelemaan asioita kokonaan uudesta vinkkelistä!

 

 

Kiitokset Anneli Jäätteenmäelle, jonka seminaarista saimme paljon uusia ajatuksia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, EU-parlamentin varapuhemies Anneli Jäätteenmäki, kehitysjohtaja Olli Hietanen,

Euroopan uudet jännitteet

Keskiviikko 6.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluekokouksessa 10.6.2016 samanaikaisesti puoluekokousosanottajien valtakirjojen tarkastuksen kanssa oli mielenkiintoinen keskustelupaneeli ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

 

 

On luonnollista, että osallistuin aktiivisena seuraajana, kuvaajana ja muistiinpanojen tekijänä keskustelupaneeliin.

 

 

 

ulko1.jpg

 

 

Keskustelutilaisuuden juontajana toimi kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan silloinen puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

 

 

 

ulko2.jpg

 

 

Keskustelun laatu oli taattu, sillä keskusteluun osallistuivat Keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Matti Vanhanen, Euroopan parlamentin jäsen ja varapuhemies Anneli Jäätteenmäki sekä suurlähettiläs Rene Nyberg.

 

 

 

Matti Vanhanen ja Anneli Jäätteenmäki ovat kaikille tuttuja ulko- ja turvallisuuspolitiikan taitajia, mutta suurlähettiläs Rene Nyberg tarvinnee pienen esittelyn.

 

 

 

ulko3.jpg

 

 

Rene Nyberg nimitettiin suurlähettilääksi Moskovaan vuonna 2000 ja vuonna 2004 hän siirtyi suurlähettilääksi Berliiniin.

 

 

Vuonna 2008 Nyberg aloitti konsulttiyritys East Office´n toimitusjohtajana – eläkkeelle hän siirtyi vuonna 2013.

 

 

 

ulko4.jpg

 

 

Suurlähettiläs Nyberg on yksi neljän henkilön työryhmästä, jolta Suomen Ulkoasiainministeriö tilasi arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomen valtion ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelun yhteydessä – selonteko valmistui huhtikuussa 2016.

 

 

Suurlähettiläs Nybergin lisäksi työryhmään kuuluivat Mats Bergquist, Francois Heisbourg sekä Teija Tiilikainen.

 

 

Sain tuon selonteon kansanedustaja Pertti Hakaselta ja olen tutustunut siihen.

 

 

****************

 

 

Muutamia kirjauksia Vanhasen, Jäätteenmäen ja Nyberg´n käymästä keskustelusta:

 

 

 

ulko5.jpg

 

 

Rene Nyberg:

 

”Kumpikaan (EU ja Nato) ei voi tehdä päätöksiä, etteivätkö ne vaikuttaisi toiseenkin.”

 

 

 

ulko6.jpg

 

 

Anneli Jäätteenmäki:

 

”Kyllä jännitys näkyy Euroopan parlamentissa. Nyt keskusteluja hallitsee muuttoliikkeen hallinta EU:n ulkopolitiikassa, EU:n sisäpolitiikassa ja EU-maiden sisäpolitiikassa.”

 

”Nykyinen muuttoaalto Afrikasta on vain pientä alkusoittoa – Afrikkaan pitää saada kehitystä, sillä muuten muuttoaalto kiihtyy.”

 

 

 

ulko7.jpg

 

 

Matti Vanhanen:

 

”EU tarvitsee strategian, jossa yhteispelissä ovat mukana EU, Yhdysvallat ja Kiina.”

”Afrikasta voi tulla väkeä 100 miljoonaa, mutta voi tulla 200 miljoonaa”

 

 

 

Vakavia ja isoja asioita!

 

 

 

************************

 

 

 

Tuon keskustelutilaisuuden jälkeen seuraavana päivänä valitsimme Matti Vanhasen Keskustan presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaaleihin ja jo tässä referoimani keskustelun perusteella olin vakuuttunut, että olemme tekemässä oikean valinnan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan uudet jännitteet, muuttoaalto Afrikasta, Antti Kaikkonen, Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki, Rene Nyberg, arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, Teija Tiilikainen, Mats Bergquist, Francois Heisbourg,

Suomi nousuun ruoka- ja juoma-alan voimalla

Tiistai 5.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Elintarviketeollisuusliitto järjesti Keskustan puoluekokouksen oheistapahtumana mielenkiintoisen otsikkoaiheisen seminaarin Seinäjoella 10.6.2016.

 

 

Päivälleen 40-vuotta elintarviketeollisuudessa töitä tehneenä osallistuin innolla seminaariin.

 

 

 

semi1.jpg

 

 

Seminaari rakentui Elintarviketeollisuusliitto ry:n…

 

 

 

semi2.jpg

 

 

…toimitusjohtaja Heikki Juutisen alustukseen ja sitä seuranneeseen paneelikeskusteluun, johon myös läsnäolijat saivat osallistua.

 

 

 

semi3.jpg

 

 

Paneelikeskustelussa todettua (henkilöt vasemmalta):

 

 

  • toimitusjohtaja Reima Luomala, Osuuskunta Maitosuomi
    • ”Suomi pitäisi saada nousuun”

  • varatoimitusjohtaja Jari Leija, Atria Suomi Oy
    • ”tuontilihaa ei kukaan myy vaikka sitä todellisuudessa tuodaankin paljon!”

  • toimitusjohtaja Heikki Juutinen, Elintarviketeollisuusliitto ry
    • ”hallitus esitti hyviä asioita, mutta ay-väki pystyi niistä puolet torppaamaan”

  • toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi, MTK-Etelä-Pohjanmaa
    • ”tuontitavaraa piilotetaan jonnekin”
    • ”sääntelyllä kyykytetään kotimaista ´varastetun tavaran´ kanssa”

  • toimitusjohtaja Pekka Tennilä, Altia Oyj
    • ”myynti mennyt alaspäin 15 vuotta”

 

 

Panelistit ihmettelivät yksimielisesti, että meillä voidaan julkisin varoin ostaa sellaisia elintarvikkeita, joita Suomessa ei saisi tuottaa!

Uskallan todeta, että työurani aikana tunsin jokseenkin kaikki suomalaisen elintarvikealan keskeiset vaikuttajat henkilökohtaisesti, mutta tämän tilaisuuden esiintyjistä olen aikoinaan tehnyt yhteistyötä ainoastaan toimitusjohtaja Heikki Juutisen kanssa!

Sitä se senioriteetti teettää!

 

 

*****************

 

 

semi4.jpg

 

 

 

ETL:n teesit yhdellä slaidilla esitettynä.

 

 

 

Ja vielä muutama totuus:

 

 

 

semi5.jpg

 

 

 

semi6.jpg

 

 

 

******************

 

 

Tämän jutun otsikoksi oli vahvasti mielessäni se toteamus, jolla toimitusjohtaja Heikki Juutinen kommentoi Venäjän asettamia elintarvikkeiden tuontirajoituksia eli

 

 

"Kiitoskirje Putinille 10 vuoden kuluttua!"

 

 

Tällä Juutinen tarkoitti, että Venäjän vientiongelmien vuoksi suomalainen elintarviketeollisuus joutuu nyt etsimään korvaavia markkinoita!

 

 

****************

 

 

 

Kiitän Elintarviketeollisuusliittoa mainion seminaarin järjestämisestä – taas kerran saan olla tyytyväinen uravalintaani, kun sain olla koko nelikymmenvuotisen työurani ajan suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa!

Suurinkin herra syö talonpojan kädestä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi nousuun ruoka- ja juoma-alan voimalla, Elintarviketeollisuusliitto ry, Osuuskunta MaitoSuomi, Atria Suomi Oy, , MTK-Etelä-Pohjanmaa, Altia Oyj

Karhen Markkinat ovat Viljakkalassa kesän eräs kohokohta!

Maanantai 4.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Lapsuuteni aikana Viljakkalassa toimi kuusi koulua; Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Heinälammi ja Hepo-oja.

 

 

Viljakkalan siirtyi kuntien taivaaseen 1.1.2007 ja nyt meillä on vain kaksi koulua; Kirkonkylän koulu ja Karhen koulu.

 

 

Sanoin äsken ”meillä”, sillä joskus viljakkalalainen on aina viljakkalalainen!

 

 

Viime lauantaina eli 2.7.2016 Karhen koulun Vanhemmat ry järjestivät Karhen koulun kentällä Karhen Markkinat ja se oli jälleen kerran oikea voimannäyte pienen kylän elinvoimasta!

 

Tässä kuvakimara Karhen Markkinoista 2016:

 

 

markk1.jpg

 

 

Näytteilleasettajia markkinoilla oli lähemmäs sata ja hyvän sään ansiosta tunnelma markkinoilla oli korkealla.

 

 

 

markk2.jpg

 

 

Osallistuin markkinoille Ylöjärven kaupungin luottamushenkilönä eli Viljakkala-neuvoston jäsenenä, mutta toinen roolini oli…

 

 

 

markk3.jpg

 

 
…toimia Rouvan roudarina, kun hän osallistui markkinoille omalla myyntipöydällään.

 

 

Rouva myi tiffany- ja sulatuslasitöitään, mansikoita, sipuleita sekä kuunlilja-taimiaan.

 

 

Kauppa kävi kuulemma mukavasti!

******************

 

 

Kysyimme Viljakkala-neuvoston osastolla kyläläisiltä palautetta – risuja ja ruusuja – siitä, että miten Ylöjärven kaupungin päättäjät ovat huomioineen viljakkalalaisten asiat. 

 

 

Tulemme Viljakkala-neuvostossa analysoimaan saamamme palautteen ja toimittamaan sen omilla kommenteillamme varustettuina asioista vastaaville virkamiehille sekä luottamushenkilöpäättäjille.

 

 

 

****************

 

 

 

Oli ilahduttavaa, että keskeiset puolueet olivat mukana markkinoilla.

 

 

 

Markkinaetikettiin kuuluu, että kaikki näytteilleasettajat osallistuvat ja tukevat muiden näytteilleasettajien osastojen pystyttämistä, vaikka keskenään kilpailtaisiinkin.

 

 

 

markk4.jpg

 

 

Tämän vuoksi avustinkin Vihreiden (kaupunginvaltuutetut Jussi Kytömäki ja Minna Sorsa kuvassa) ja …

 

 

 

markk5.jpg

 

 

…Keskustan (vasemmalta Pekka Hietaniemi, Arvo Uusitalo ja Minna Sarvijärvi) telttakatoksien pystyttämistä.

 

 

 

Myös Kokoomus, Perussuomalaiset sekä SDP olivat markkinoilla omilla osastoillaan!

 

 

Politiikassa pätee sama sääntö kuin bisnesmaailmassa eli henkilösuhteita ei saa koskaan tärvellä vaikka asiat riitelisivätkin.

 

 

Pidä mielessä tämä:

 

 

”Tämän päivän kilpailijasi voi huomenna olla suurin asiakkaasi tai esimiehesi!”

 

 

Kiitokset Karhen koulun Vanhemmat ry:lle hienon markkinatilaisuuden järjestämisestä – ensi vuonna uudestaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat 2016, Karhen Markkinat, tiffany-työt, sulatuslasityöt, Ylöjärven Keskusta, Ylöjärven Vihreät, Karhen koulu, Viljakkalan Kirkonkylän koulu, Hanhijärven koulu, Nisun koulu, Hepo-ojan koulu, Heinälammin koulu, Viljakkala-neuvosto,

Kamala tilanne; olet näyttelyssä esittelijänä nimilappu rinnassa ja puhuttelemaan tulee henkilö, jonka Sinun pitäisi tuntea

Sunnuntai 3.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Olen ollut esittelijänä 1970-luvun alusta alkaen lukemattomilla markkinoilla ja näyttelyissä, jolloin rinnassani on ollut nimeni sekä edustamani yrityksen nimi.

 

 

On kamala tunne, kun puheilleni tulee henkilö, joka tuntee minut joko ”luonnostaan” tai rinnassani olevan nimilapun perusteella, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, että kuka on minua puhutteleva henkilö.

 

 

”Apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään!”

 

 

Eläkevaarina luulin, että nuo tilanteet ovat ohi, mutta mitä vielä.

 

 

Viimeksi törmäsin noihin tilanteisiin eilen, kun olin…

 

 

 

viljakkalaneuvosto1.jpg

 

 

…nimilappu rinnassani esittelemässä Viljakkala-neuvoston toimintaa Karhen Markkinoilla.

 

 

 

Olen Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilö Viljakkala-neuvoston jäsenenä, sillä Ylöjärven kaupunginvaltuusto on valinnut minut tuohon luottamustoimeen Vipu Viljakkalan esityksestä ja edustan Viljakkala-neuvostossa henkilöitä, jotka omistavat Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon.

 

 

Useita kertoja sain eilenkin jutella henkilöiden kanssa, jotka tunsivat minut, mutta minä en heitä!  Kaikki keskustelut olivat kuitenkin hyviä ja toivon, että pystyn hyödyntämään ne Viljakkala-neuvostossa viljakkalalaisten parhaaksi.

 

 

 

********************

 

 

 

Kerron tositapauksen, jossa olin täysin ”ulalla” keskustelukumppani taustasta:

 

 

Olin isäntänä kauppakumppaneidemme palkinto- ja koulutusmatkalla Budapestissa.

 

 

Olimme lähdössä paluulennolle Budapestista Helsinkiin, kun puheilleni tuli naishenkilö, joka puhutteli minua ”Hei Esko” –tyyliin.

 

 

Kävin korvieni välissä läpi kaikki tuntemani naiset Hangosta Petsamoon, mutta ei tärpännyt.

 

 

Ei pienintäkään aavistusta, että kuka on tuo nainen, joka puhuttelee minua noin tuttavallisesti!

 

 

Ehkä nainenkin huomasi tilanteeni ja kertoi, että kuka hän on.

 

 

Kyseessä oli synnyinkotini lähimmän naapurin emännästä Viljakkalasta!

 

 

En voinut pienessä mielessänikään osta arvata, että tapaan kolmensadan metrin päässä synnyinkodistani sijaitsevan naapurinemännän Budapestin lentokentällä!

Olemme Tuulan kanssa monta kertaa nauraneet kohtaamistamme Budapestin lentokentällä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: esittelijänä näyttelyssä, esittelijänä maatalousnäyttelyssä, Apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään!,

Jauhesammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä pitää opetella

Lauantai 2.7.2016 - -Esko Erkkilä-

MTK-Viljakkala järjesti jäsenilleen torstaina 30.6.2016 illanvieton ja samalla koulutustilaisuuden, jossa opeteltiin tulipalojen alkusammutusta.

 

 

 

toi1.jpg

 

 

Tilaisuus järjestettiin Viljakkalan Hangasjärven rannalla sijaitsevan Viljakkalan Karhen metsästäjien omistaman Toivolan tanssipaikan piha-alueella…

 

 

 

toi2.jpg

 

 

…paikan, jossa vielä on ihailtavissa 1.1.2007 ”kuntien taivaaseen” siirtyneen Viljakkalan kunnan hieno vaakuna.

 

 

 

****************

 

 

 

 

Alkusammutuskoulutuksen ensimmäinen aihe oli jauhesammuttimen käyttökoulutus.

 

 

 

toi3.jpg

 

 

Yhdistyksemme nuorimmat jäsenet olivat innokkaimpia koulutettavia ja he oppivatkin nopeasti,…

 

 

 

toi4.jpg

 

 

…että jauhesammuttimella tuli taltutetaan lakaisuliikkeellä!

 

 

 

Rasvakattilaan syttynyt tuli saattaa yllättää kenet vaan ja koska vaan. 

 

 

Jos rasvakattilaan syttynyttä tulta yrittää taltuttaa vedellä se on paha virhe, sillä silloin tulenlieskat saattavat nousta jopa seitsenmetrisiksi – näin meille opetettiin.

 

 

Seuraavassa kuvasarjassa ”tuttu mannekiini” näyttää, että miten rasvakattilaan syttynyt tuli oikeaoppisesti sammutetaan sammutuspeitteellä.

 

 

Kas näin:

 

 

 

toi5.jpg

 

 

 

toi6.jpg

 

 

 

toi7.jpg

 

 

 

toi8.jpg

 

 

 

toi9.jpg

 

 

 

toi10.jpg

 

 

 

Lopuksi tyytyväinen ”oppilas” kävelee hyväksytyn suorituksen antaneena käristämään MTK-Viljakkalan tarjoamia grillimakkaroita!

 

 

Kiitokset MTK-Viljakkalalle onnistuneesta koulutusillasta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkusammutus, jauhesammuttimen käyttö, sammutuspeitteen käyttäminen, MTK-Viljakkala, Toivolan lava, Toivolan lava Viljakkalassa, Toivolan lava Ylöjärvellä, Viljakkalan Karhen metsästäjät, sammutuspeite, Viljakkalan vaakuna,

Julkisissa elintarvikehankinnoissa on nyt hankittava sellaista ruokaa, jonka tuottamista suomalaisilta viljelijöiltä vaadimme

Perjantai 1.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Sipilän hallitus teki 29.6.2016 merkittävän päätöksen, kun se hyväksyi periaatepäätöksen julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen vastuullisuudesta.

 

 

Päätös astui voimaan heti, joten sen vaikutukset tulevat näkymään välittömästi julkisissa elintarvike- ja ruokapalvelusopimuksissa.

 

Tasan neljäkymmentä vuotta suomalaisen maatalouden ja suomalaisen kotieläintalouden palveluksessa toimineena tervehdin hallituksen päätöstä suurella mielihyvällä.

 

 

Tilanne onkin tähän saakka ollut useiden elintarvikkeiden osalta nurinkurinen, sillä päiväkoteihin, kouluihin, vanhainkoteihin, kaupunkien ja kuntien ruokaloihin sekä laitoksiin on voitu hankkia sellaisia elintarvikkeita, joiden tuottaminen Suomessa olisi laitonta.

 

 

Otan esimerkiksi sianlihan ja sellaiset lihajalosteet, joiden raaka-aineena on käytetty possunlihaa; Suomessa sikojen saparonleikkaamiset on kielletty jo vuonna 2002, mutta useimmissa sikatalousmaissa saparonleikkaukset ovat edelleen mahdollisia ja niin myös menetellään.

 

 

Nyt julkisia elintarvikehankintoja tekevien on varmistuttava siitä, että hankittava sianliha ja sianlihatuotteet on valmistettu sioista, joiden saparoa ei ole typistetty!

 

 

Päätös asettaa aivan uusia velvoitteita elintarvikkeita julkisiin hankintoihin myyvälle kaupalle sekä jalostavalle teollisuudelle, sillä niiden pitää kertoa julkisia hankintoja tekeville tahoille tuotteidensa alkuperästä paljon nykyistä tarkemmin.

Valitettavaa on se, että tavalliselle kuluttajalle voidaan edelleen myydä sellaista ruokaa ja sellaisia elintarvikkeita, joiden tuottaminen olisi Suomessa laitonta.

 

 

Hallituksen päätös parantaa ruuan alkutuottajan asemaa, se luo uusia työpaikkoja kotimaiseen elintarviketeollisuuteen ja lisää monin tavoin paikallista elinvoimaa.

 

 

Päätös on jälleen esimerkki nykyisen hallituksen ripeästä päätöksenteosta – Suomi nousuun!

 

 

Liitän tähän loppuun 29.6.2016 ilmestyneen asiaa koskevan Valtioneuvoston tiedotteen:

***************

 

Valtioneuvoston periaatepäätös

Valtioneuvoston yleisistunto 29.6.2016 13.00

Maa- ja metsätalousministeriö

Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista (ympäristömyönteiset viljelytavat, elintarviketurvallisuutta ja eläinten hyvinvointia edistävät tuotanto-olosuhteet)

Ministeri
Anne Berner

Esittelijä
Anna-Leena Miettinen, Neuvotteleva virkamies p.029 5162409

Asia
Valtioneuvosto edellyttää, että julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa tavoitellaan korkeaa laatua ja kokonaistaloudellista kestävyyttä. Tähän päästään vaatimalla hankinnoissa sellaisten elintarvikkeiden ja ruokapalveluiden käyttöä, jotka on tuotettu ympäristön kannalta hyvillä viljely- ja tuotantomenetelmillä ja eläinten hyvinvointia ja elintarviketurvallisuutta edistävillä tavoilla. Perinteisten hankintojen lisäksi tulee hallitusohjelman mukaisesti edistää innovatiivisia julkisia hankintoja. Ne toteutetaan tiiviissä vuoropuhelussa tilaajan, tuottajan ja sidosryhmien kanssa, ja niillä haetaan esimerkiksi tuotannon tehostamista tai tuotteen hiilijalanjäljen tai elinkaarisen ympäristövaikutuksen tai kokonaiskustannusten alentamista. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä tuodaan esille yksityiskohtaisia tuoteryhmittäisiä kriteereitä, joita voidaan esittää elintarvikkeen ominaisuuksille. Lisäksi esitetään myös muita, tarjoajien syrjimättömyyden huomioivia näkökohtia, joita voidaan tilanteen ja harkinnan mukaan hyödyntää hankintamenettelyssä.

Esitys
Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista (ympäristömyönteiset viljelytavat, elintarviketurvallisuutta ja eläinten hyvinvointia edistävät tuotanto-olosuhteet)

Vaikutukset
YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Ympäristön kannalta hyvät viljelymenetelmät vähentävät vesistöjen ja pohjavesien ravinnekuormitusta ja eroosiota sekä kasvinsuojeluainejäämiä maaperässä ja vesistöissä. Tuotantopanosten tarkka käyttö ja ravinteiden kierrätys säästää rajallisia luonnonvaroja. TALOUDELLISET VAIKUTUKSET Hankintojen pitkäjänteinen suunnittelu sekä ympäristön kannalta hyvien viljelytapojen ja eläinten hyvinvointia edistävien tuotanto-olosuhteiden vaatiminen ja kehittäminen yhteistyössä markkinoiden kanssa parantaa julkisten organisaatioiden valmiuksia vastata tulevaisuudessa hyvinvoinnin turvaamiseen sekä ympäristömuutoksiin ja luonnonvarojen riittävyyteen liittyviin haasteisiin. Periaatepäätöksen mukaisten toimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuvat menot katetaan valtion talousarvioiden ja valtiontalouden kehyspäätösten mukaisten määrärahojen ja henkilötyövuosimäärien puitteissa. YRITYSVAIKUTUKSET Julkiset hankinnat luovat myös alueen pienille tuottajille uusia mahdollisuuksia ja työllisyyttä, mikä puolestaan kasvattaa verotuloja. Innovatiivisia ratkaisuja edelläkävijöinä hyödyntävät kunnat parantavat vetovoimaisuuttaan ja vahvistavat maatalouden aluetaloudellista merkitystä. TERVEYSVAIKUTUKSET Julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa tulee muistaa joukkoruokailun keskeinen rooli osana suomalaista ruokakulttuuria ja sen merkitys terveyden, työvireyden ja yleisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä.

Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

 

******************

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: julkiset elintarvikehankinnat, julkiset ruokapalveluhankinnat, saparopossu, Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista,

Vaaleilla on väliä!

Torstai 30.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Monesti kuulee sanottavan, että äänestämisellä ei ole merkitystä tai että vaaleilla ei ole väliä.

 

 

Hallitus julkisti eilen sote-uudistuksen päälinjat, jotka merkitsevät maamme siirtymistä maakuntaitsehallintoon.

 

 

Kuka olisi jaksanut Kataisen-Urpilaisen hallituksen synkimpinä aikoina uskoa, että Suomeen tulee maakuntamalli hallintomalliksi?

 

 

Se on kuitenkin nyt tulossa sen vaalituloksen myötä, jolla kansalaiset viime eduskuntavaaleissa äänestivät Keskustan Suomen suurimmaksi puolueeksi ja sitä kautta pääministeripuolueeksi  - vaaleilla on siis väliä!

 

 

Muistan Kataisen-Urpilaisen vallassaolon kukkeimpina hetkinä sen tyrmistyksen ja toivottomuuden, kun nämä nyttemmin rintamakarkureiksi (aiheestakin) siirtyneet vallanpitäjät rakentelivat Suomea muutaman suurkunnan Suomeksi.

 

 

Tyrmistys oli suurta esimerkiksi Tampereen kehyskunnissa, joiden hyvinhoidettu talous olisi ollut muisto vaan, jos ne olisi pakkoliitetty Tampereeseen.

 

 

Sitä kuitenkin kokoomuksen Katainen ja SDP:n Urpilainen kaavailivat!

 

 

Suuria muutoksia muistellaan useinkin tapahtuneen vuosikymmeniä sitten.  On kuitenkin paikallaan joskus muistella niitä pöhköjä suunnitelmia, joita tilapäisesti valtaannousseilla puolueilla oli muutama vuosi sitten.

 

 

Kepeät mullat Kataisen-Urpilaisen ihmeellisille kuntasuunnitelmille ja parhainta menestystä Keskustan pitkäaikaiselle tavoitteella – maakuntaitsehallinnolla, joka nyt on toteutumassa.

 

 

Vaaleilla on väliä ja äänestämässä kannattaa käydä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaaleilla on väliä!, Kataisen-Urpilaisen kuntateurastussuunnitelmat, Tampereen kehyskunnat, kehyskunnat, maakuntahallinto, maakuntaitsehallinto, Keskustan ajama maakuntamalli, sote-linjaukset 2016,

Röyhylän kesäkimara - hulvaton musiikkikomedia Hämeenkyrön Heiskalla!

Keskiviikko 29.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Olin Rouvan kanssa eilen Maaseudun Taiteellisen Teatterin kesän ensimmäisessä kesäteatterinäytöksessäni.

 

 

Kyseessä oli Beni Siltalan ohjaama musiikkikomedia, joka toteutettiin yli kahdenkymmenen harrastelijanäyttelijän voimin.

 

 

En ole aiemmin ollut teatterikappaleen kantaesityksessä ja ensi-illassa, mutta eilen olin.

 

 

Suosittelen lämpimästi ja suositteluni toteuttamiseen onkin useita mahdollisuuksia, sillä Röyhylän kesäkimara esitetään Hämeenkyrön Heiskalla eilisen jälkeen vielä 21 kertaa!

 

 

 

roy1.jpg

 

 

Ohjelmalehtisen kansi näyttää tältä!

 

 

 

roy2.jpg

 

 

Musiikkikomedian päähenkilöt ovat Raija Mäensivu ja Aarre Aalto – tuttuja henkilöitä myös siviilielämästä; Aarre on ”vanha” viljakkalalainen ja tuttu jo meidän molempien lapsuudesta alkaen.

 

 

 

roy3.jpg

 

 

Kaiken takana on Maaseudun Taiteellisen Teatterin puheenjohtaja Kauno Perkiömäki – Viljakkalassa asuva monitoimimies.

 

 

 

**************

 

 

 

Muutama kuva musiikkikomedian roolihenkilöistä:

 

 

 

roy4.jpg

 

 

 

roy5.jpg

 

 

 

roy6.jpg

 

 

 

roy7.jpg

 

 

 

roy8.jpg

 

 

 

roy9.jpg

 

 

 

Menkää ihmeessä katsomaan!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Röyhylän kesäkimara, Röyhylän kesäkimara 2016, Hämeenkyrön Heiska, Maaseudun Taiteellinen Teatteri, Kauno Perkiömäki, Raija Mäensivu, Aarre Aalto, Beni Siltala,

Cameronin venäläinen ruletti tuhosi hänen uransa, kadotti loputkin Britannian maailmanvallasta ja sai aikaan suuria haasteita Euroopan Unionille

Maanantai 27.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Kansanäänestykseen päätyminen osoittaa aina huonoa johtajuutta päättäjiltä ja nyt saamme koko EU:ssa kokea, että miten Britannian pääministeri David Cameronin heikko johtajuus aiheuttaa suuria ongelmia entiselle maailmanvallalle Englannille ja suuria haasteita EU:lle.

 

 

Uskon, että EU haasteista selviää, mutta toki se vaatii Euroopan johtajilta nyt selkeitä toimenpiteitä.

 

 

Englannin kansanäänestystä ja sen lopputulosta voidaan kuvailla monella tapaa ja eräs tapa on viitata sitä vanhaan suomalaiseen sananlaskuun, joka kuuluu näin:

 

 

Paska putoaa rattailta!

 

 

 

Toinen tapa kuvailla Englannin kansanäänestystä on se, että…

 

 

…tulitikuilla ei pidä leikkiä!

 

 

 

Englantilaisten päätös eristää itsensä muusta maailmasta on valitettava ja sillä on kauaskantoiset seuraukset.

 

 

Kansanäänestyksen tuloksena ainakin Skotlanti tulee irtaantumaan Britanniasta ja liittymään sen jälkeen itsenäisenä valtakuntana Euroopan Unioniin – toivotan Skotlannin tervetulleeksi jäseneksi Euroon kansojen joukkoon!

 

 

Englannin irtaantumisen seurauksena Euroopan Unionin pitää läpikäydä tehokas ja radikaali muodonmuutos – jäsenmaiden on huolehdittava, että yhden merkittävän jäsenmaan poistumisen pitää näkyä Yhteisön tehokkuuden kohoamisena.

 

 

Elämme suurten muutosten aikaa ja emme saa jäädä suremaan Englannin kansanäänestyksen tulosta.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Britannian kansanäänestys, Englannin kansanäänestys, David Cameron, venäläinen ruletti, Cameronin venäläinen ruletti, Skotlanti, Skotlanti itsenäiseksi, Skotlanti Euroopan Unioniin, paska putoaa rattailta, tulitikuilla ei pidä leikkiä,

Turkulainen tapa tarjoilla kahvi ja konjakki!

Sunnuntai 26.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Ranskassa on menossa potkupalloilun EM-kisat ja niiden tiimoilta eräs muistelus, kun sain erään palveluntuottajan korruptiotilaisuudessa seurata potkupallo-ottelua Turussa Kupittaan jalkapallostadionilla – nykyään paikan nimi taitaa olla Veritas Stadion.

 

 

Kyse oli turkulaisten Sokos-hotellien asiakkailleen järjestämästä tilaisuudesta, jossa saimme kylmissämme seurata jotain potkupallo-ottelua.

 

 

Lievitimme kylmyyttämme viettämällä suurimman osan ottelusta ravintolassa hyvässä seurassa ja hyviä ruokia sekä hyviä juomia nautiskellen.

 

 

Ruokailun jälkeen eräs kokenut reppuri pyysi itselleen kahvit ja konjakit.

 

 

Tarjoilijatyttö ei ollut ravintola-alan ammattilainen, sillä hän lorautti reppurimme tilaaman hienon konjakin kahvin joukkoon!

 

 

Kyllä meille naurua piisasi!

 

 

No, isäntämme riensivät apuun ja ystävämme sai kahvi-konjakin lisäksi sitten myös oikeaoppisesti serveeratun kahvin ja konjakin!

 

 

Hyviä pohjia kun oli, niin reppurimme nautti myös sen konjakilla terästetyn kahvin!

 

 

Näin meille kävi Turussa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kahvi ja konjakki, Kupittaa, Kupittaan jalkapallostadion, Veritas Stadion,

Sammalmätäs rappujen edessä kuuluu viljakkalalaiseen juhannusperinteeseen

Perjantai 24.6.2016 - -Esko Erkkilä-

 Verestin eilen viljakkalalaista juhannusperinnettä, kun hain mökin ulkorapun eteen sammalmättään.

 

 

Sammalmätäs juhannuksena ulkorapun edessä on vanha viljakkalalainen tapa ja halusin verestää kotini perinnettä.

 

 

Entisaikaan sammalmätäs haettiin juhannusaattona tai jo aatonaattona läheiseltä suolta ja se noudettiin hevosen vetämällä aisareellä portaiden pieleen.

Isä irrotti mättään suolta kuokalla ja nostimme sen miesvoimin aisarekeen.

 

 

Mätäs laitettiin edellisenä juhannuksena noudetun mättään päälle – edellisvuoden mätäs oli kulunut melkein olemattomiin.

 

 

*************

 

 

Tässä muutama kuva eilisestä juhannusmättään noutamisestani:

 

 

 

matas1.jpg

 

 

Otin mättään kuivalta maalta ja jätin suomättäät odottamaan seuraavia vuosia. 

Minulla ei ole hevosta, mutta Valmet on ja sillä noudin juhannusmättääni omasta metsästä.

 

 

 

matas2.jpg

 

 

Kuivanmaan mätäs ei luonnollisesti ole läheskään kunnon suomättään veroinen, mutta ehkä kuivanmaan mätäskin nyt kelpaa.

 

 

 

matas3.jpg

 

 

Suomätäs oli hieno tervetulotoivotus kaikille vieraille ja samaa merkitsee tämä vaatimaton kuivanmaan juhannusmätäskin!

 

 

Tänään juhannuskoivut metsästä paikoilleen ja Juhannus voi tulla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sammalmätäs, viljakkala, viljakkalan juhannusperinne, juhannusperinteet Viljakkalassa,

Tampereen Vanha tavara-asema - komea rakennus, mutta kannattaako sittenkään siirtää?

Torstai 23.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vanha tavara-asema on paljon tamperelaista historiaa kokenut rakennus, joka on valmistunut vuonna 1907.

 

 

Rakennuksen on suunnitellut Rautatiehallituksen pääarkkitehti Bruno Granholm.

 

 

Kävin tutustumassa rakennukseen eilen ja syynä oli se, että sen siirtourakka oli tulossa Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa päätettäväksi eilen illansuussa.

 

 

 

tavara1.jpg

 

 

Vanha tavara-asema eilisessä asussaan. Tämä rakennus olisi tarkoitus siirtää kokonaisena parisenkymmentä metriä vasemmalle!

 

 

 

tavara2.jpg

 

 

Tavara-asemalla säilytettiin Vapaussodan aikana punavankeja.

 

Osa tavara-aseman puurakenteisista varastoista tuhoutui Tampereen pommituksissa vuonna 1940.

 

 

 

tavara3.jpg

 

 

Tavara-asema on nyt tarkoitus siirtää kokonaisena runsaat parisenkymmentä metriä, sillä sen paikalle ollaan rakentamassa katua.

 

 

Tampereen kaupunginhallitus on hyväksynyt siirtourakkaan käytettäväksi 1,6 miljoonaa euroa ja tehtävämme on nyt valita urakkakilpailun voittaja.

 

 

1,6 miljoonaa euroa on iso kasa rahaa ja muistutankin, että tuon summan on siirtoon varannut Tampereen kaupunginhallitus – Tampereen Infra Liikelaitos ei rahoja ole varannut.

 

 

On perusteltua kysyä, että miten viisasta on käyttää taloudellisissa ongelmissa olevan kaupungin varoja vanhojen rakennusten siirtelyyn!

 

Eikö katuun olisi voitu tehdä vanhan tavara-aseman kohdalla mutkaa, sillä ainakin minun autossani on ohjauspyörä ja kääntyvät etupyörät!

 

 

 

tavara4.jpg

 

 

Vanha tavara-asema on tarkoitus siirtää tässä kuvassa näkyvän Morkun kohdalle – Morkku on entinen rautatieläisten seuratalo, joka tullaan lähipäivinä purkamaan.

Kuvasta saa käsityksen siitä siirtomatkasta, joka on tarkoitus tehdä!

 

 

Toivon, että pian saan kertoa miten Vanhan tavara-aseman siirtäminen edistyy!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »