Toivottavasti MAL-aiesopimus 2011 - 2012 jää aiesopimukseksiPerjantai 14.1.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.1.2011 kokouksessaan asiakirjan, jonka nimi on: "Tampereen kaupunkiseudun ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus 2011 - 2012". Saman asiakirjan ovat hyväksyneet tai tulevat hyväksymään
Asiakirjassa on paljon hyvää, mutta haja-asutusalueiden kannalta se sisältää periaatteen, joka saattaa olla jopa perustuslain vastainen. Kiistanalainen kohta kuuluu näin: "Kunnat hyväksyvät haja-asutuksen ohjauksen seudulliset periaatteet. Haja-asutusalueelle suuntautuvaa pientalorakentamista vähennetään asteittain kussakin kunnassa. Sopijapuolet pyrkivät suunnittelutarveratkaisujen kriteerejä selkeyttämällä vaikuttamaan siihen, että kunnilla on välineitä tämän tavoitteen toteuttamiseen." Teksti ei sovi vapaan maan demokraattisiin periaatteisiin. Kenenkään asuinpaikan valintaa ei ole ennen Suomessa kyseenalaistettu. Nyt se tehdään tällä asiakirjalla. Arvostan Mikko Kriikun, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen sekä apulaispormestari Timo Hanhilahden kaupunginvaltuustossa tästä asiasta käyttämiä puheenvuoroja. MAL-sopimus, kuten nyt hyväksyttyä sopimusta kutsutaan, jää toivottavasti haja-asutusalueiden pientalorakentamisen osalta kuolleeksi kirjaimeksi. Paikallisten päättäjien on nyt Tampereen seutukunnalla valvottava, että näin käy. Nyt solmittu sopimus on voimassa vuoden 2012 loppuun saakka. Vuonna 2012 sopimus uudistetaan ja arvioidaan mahdollisuuksia laajentaa aiesopimus koskemaan koko työssäkäyntialuetta. Vuoden 2012 uudistus merkitsee, että mm. Hämeenkyrön päättäjät joutuvat ottamaan kantaa tähän sopimukseen. Toivottavasti Hämeenkyröstä löytyy silloin viisautta jaettavaksi koko Tampereen seutukunnalle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MAL-sopimus, maankäytön asumisen ja liikenteen aiesopimus, Tampere, Hämeenkyrö, Lempäälä, Ylöjärvi, Pirkkala, Orivesi, Vesilahti, Kangasala, Nokia, Pirkanmaan ELY-keskus, |
Kuloveden Kylät ry:n joulumyyjäiset Nokian Markun seurakuntatalolla olivat onnistunut tapahtumaTiistai 23.11.2010 - -Esko Erkkilä- Sain sunnuntaina marraskuun 21. päivänä olla kyytimiehenä vaimolleni, joka osallistui valmistamiensa tiffany- ja sulatuslasituotteiden myyjänä Kuloveden Kylät ry:n joulumyyjäisiin.
Myyjäiset järjestettiin Nokian seurakunnan Maurin seurakuntatalolla Siurossa ja kauppa kävi mukavasti.
Kyläläisiä askarruttaa Markun seurakuntatalon kohtalo. Se on talvella avoinna ainoastaan joulumyyjäisten ja Kauniimmat Joululaulut -tapahtuman aikana.
Olen paljon liikkunut Suomen teillä, mutta vasta nyt kävin ensimmäistä kertaa Siurossa ja Kuloveden äärellä. Erittäin kaunista seutua.
Seudun kauneus ei kuitenkaan auta, jos jopa Nokian seurakunta jo nyt soveltaa hieman syrjemmällä sijaitsevaan seurakuntataloon ministeri Vapaavuoren esittämää ja ihannoimaa ERA17-periaatetta.
ERA17 on hiemankin keskusta-alueiden ulkopuolella sijaitsevien seutujen uusi kuristusohjelma, jota kokoomuslainen asuntoministeri Jan Vapaavuori ajaa kuin käärmettä pyssyyn.
ERA17 tulee otsikosta "Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika 2017". Tällä kokoomuslaisen ministeri Vapaavuoren tilaustyöllä saadaan kuulemma Suomesta energiatehokkuuden kärkimaa.
Syrjäseutujen ihmistä Vapaavuoren ajatusmaailma ei halua huomioida lainkaan.
Suomen Keskusta ei hyväksy Vapaavuoren ja kokoomuksen ajatusmaailmaa.
Sain tästä vakuuttavan tiedon, kun kysyin Wayne´s Coffeessa järjestetyssä pääministerin haastattelussa pääministeri Mari Kiviniemeltä marraskuun 20. päivänä, että kuinka Vapaavuoren ajatusmaailma soveltuu keskustalaiseen ajatusmaailmaan. Kiviniemen vastaus tyydytti minua.
Kiitän Kuloveden Kylät ry:n puuhahenkilöitä mukavan myyjäistilaisuuden järjestämisestä ja toivon, että saisitte pitää kylänne elävänä. Markun seurakuntatalon lämpimänä pitäminen läpi talven on eräs tavoitteenne ja kannatan sitä lämpimästi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuloveden Kylät ry, Nokian seurakunta, siuro, Markun seurakuntatalo, asuntoministeri Jan Vapaavuori, ERA17, Wayne´s Coffee, Mari Kiviniemi, |
Nokia tuki miljoonilla maakuntien yliopistojaPerjantai 22.10.2010 - -Esko Erkkilä- Matkapuhelinjätti Nokia on päättänyt lahjoittaa 6 milj. euroa Aalto-yliopistolle, 3 milj. euroa Tampereen teknilliselle yliopistolle, 1,8 milj. euroa Oulun yliopistolle ja 1,2 milj. euroa Helsingin yliopistolle.
Summat ovat merkittäviä ja ne kertovat Nokian arvostuksesta yliopistojen tekemää työtä kohtaan.
Arvostan erityisesti, että Nokia antaa tukea maakuntien yliopistoille eli Tampereelle ja Ouluun.
Valitettavan monet maanlaajuisesti - jopa globaalisesti - toimivat yritykset tukevat ainoastaan "pääkonttorimaakuntansa" hankkeita. Pidän sellaista menettelyä yksisilmäisenä ja nurkkakuntaisena.
Keskustalaisessa ajatusmaailmassa maakunnat ovat vankassa asemassa ja Nokian antama tuki maakuntien yliopistoille sopii hyvin keskustalaiseen ajatteluun.
On myös muistettava, että Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoista merkittävä osa on kotoisin maakunnista, joten sitä kautta niidenkin saama tuki tulee maakuntien hyväksi.
Nokian tukipäätös on joissain yhteyksissä virittänyt keskustelua, että miksi Tampereen yliopisto ei päässyt Nokian tukilistalle. Keskustelu on mielestäni aiheeton, sillä lahjoittaja tekee tukipäätökset ja niihin on tyytyminen.
Saamme Pirkanmaalla ja Tampereella olla tyytyväisiä, että Tampereen teknillinen yliopisto sai Nokialta merkittävän lahjoituksen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nokia, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto |
Ammattiyhdistysliike on Viron NokiaKeskiviikko 30.6.2010 - -Esko Erkkilä- Viron valtiovarainministeri Jyrgen Ligi toteaa lehtihaastattelussaan, että monet suomalaiset liikemiehet mieltävät Viron ammattiyhdistysliikkeen maan Nokiaksi.
Perusteluna valtiovarainministerin näkemykselle on, että virolaisen ammattiyhdistysliikkeen joustava toimintatapa houkuttelee suomalaisia yrityksiä investoimaan Viroon.
Viron onnistuneen talouspolitiikan hieno saavutus tulee olemaan se, kun Viro liittyy euro-alueeseen vuoden 2011 alussa.
Suomen joukoahoset ja timorädyt ovat huolehtineet, että maamme luotettavuus ja kiinnostavuus investointialueena on heikentynyt.
Yritysilmastot Suomessa ja Virossa ovat kovin erilaiset. Suomalaisten yritysten investointihalu Viroon vie sinne tärkeää tietotaitoa, mikä kehittää Viron yrityselämää.
Opettajan ja oppilaan roolit ovat vaihtuneet Suomen ja Viron kesken - Suomen tappioksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viro, euro-alue, Nokia, Jyrgen Ligi |