Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Horjuttaako korona elintarvikkeidemme huoltovarmuutta?

Tiistai 24.3.2020 - -Esko Erkkilä-

Korona-asia saa päivä päivältä yhä suurempia kierroksia ja hyvä ainakin siltä kannalta, että me kaikki tajuamme tilanteen vakavuuden.

 

Nyt koronan ensimmäisinä päivinä on julkisuudessa keskitytty erilaisten rajoitustoimien luomiseen ja niiden käsittelyyn, mutta esimerkiksi epidemian vaikutukset elintarvikkeiden huoltovarmuuteen ovat jääneet ainakin toistaiseksi käsittelemättä.

 

Maataloustuottajat, elintarviketeollisuus ja päivittäistavarakauppa rauhoittelevat, että ongelmia ei ole ja ei ole tulemassakaan. Näin varmaan myös on, mutta…

 

***********

Mutta tulee maataloustuottajien, kotieläintuottajien, elintarviketeollisuuden työntekijöiden sekä päivittäistavarakaupan henkilöstön terveenä pysymisestä!

 

Kevätkylvöjen aika alkaa kuukauden kuluttua ja on ensiarvoisen tärkeää, että silloin viljanviljelijät ovat työkuntoisia. Lannoitteet ja siemenet on tiloille hankittuina, joten niiden osalta asia on kunnossa.

 

Kotieläntuottajien osalta tilanne on sama eli terveyttä pitäisi riittää.

 

Meillä kotieläintalous perustuu valtaosiltaan perheyrittäjyyteen, jossa isäntä ja emäntä muodostavat työparin; isommissa yksiköissä apuna on kuitenkin palkkatyövoimaa ja monesti kyseessä on ulkomaalaiset ammattihenkilöt. Rajojen sulkemiset asettavat nämä ulkomaalaiset karjanhoitajat uuteen tilanteeseen eli he eivät voi viettää vapaa-aikojaan kotimaassaan ja tulla takaisin entiseen malliin.

 

Elintarviketeollisuudessa toimivien terveenä pysyminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta elintarviketehtaat pystyvät toimimaan täydellä teholla.

 

On selvää, että myös päivittäistavarakaupan piirissä toimivien myyjien, hyllyttäjien, kassahenkilöiden yms. terveystilanteen säilyttäminen hyvänä on nyt tärkeää.

 

 

Kertaan vielä:

 

Elintarvikehuoltomme keskeinen kysymys on, että maataloustuottajien, kotieläintuottajien, elintarviketeollisuuden työntekijöiden sekä päivittäistavarakaupan henkilöstö pysyisi terveenä!

Tuon edellä toteamani perusteella kannatan hallituksen määräämiä kaikkia erilaisia karanteenijärjestelmiä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, huoltovarmuus, elintarvikkeiden huoltovarmuus, ruokahuolto, maanviljelijät, kotieläintuottajat, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa,

"Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta"

Perjantai 29.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Tuo vanha sananlasku tuli mieleen, kun olen seurannut sitä hulvatonta menoa – hulvatonta menoa hinnoittelun osalta – jota päivittäistavarakaupat ovat viime päivinä harrastaneet ns. Putin-tuotteiden myynnissä kuluttajille.

 

Ihmettelyni kohteena on myös Valio, sillä se on tehnyt ilmiselvän virheen sen hinnoittelun osalta, millä hinnalla se myy Putin-tuotteitaan SOK:lle ja Keskolle.

 

Vaikka en ole koskaan avannutkaan Lidl-myymälän ovea Suomessa, niin paheksun, että Valio ei myy Putin-tuotteita sille.

 

 

****************

 

Muuten se, että en ole avannut Lidl-myymälän ovea perustuu sille ylimielisyydelle suomalaista elintarviketeollisuutta kohtaan, jolla Lidl rynnisti Suomen markkinoille. Tiedän, että Lidl´n toimintapolitiikka suomalaisia tuotteita kohtaan on muuttunut, mutta minun suhtautumiseni Lidl´iin ei ole muuttunut! Voin sanoa Lidl´lle, että sitä niität mitä kylvit Suomeen tullessasi!

 

 

**************

 

 

Putin-tuotteiden polkumyyntihinta tulee nopeasti kostautumaan alkutuottajille ja elintarviketeollisuudelle, kun elintarvikkeiden todellinen hintataso hämärretään.

 

Ovatko Valion Venäjälle valmistamat tuotteet niin kovassa pilaantumisvaarassa, että niitä pitää dumpata kotimaan markkinoille?

 

Eivätkö päivittäistavaraketjut osaa tehdä bisnestä, jos Valio on niin pöhkö, että se myy niille lähes ilmaiseksi tuotteitaan?

 

**************

 

On varmaa, että Valion Putin-tuotteiden alennusmyynti ei jää Suomessa ainoaksi, sillä varmasti tanskalaiset, ranskalaiset, puolalaiset sekä monien muiden maiden elintarvikeyritykset ja elintarvikemarkkinoijat pinnistelevät samojen ongelmien parissa kuin Valio – mistä löytää markkinoita tuotteille, jotka on ennen viety Venäjälle!

 

On vain ajan kysymys, että milloin päivittäistavarakaupan valtiaamme – SOK ja Kesko – ilmoittavat poskettoman halvoista tuontielintarvikkeiden hinnoista.

 

Miten silloin suu pannaan suomalaisessa elintarviketeollisuudessa ja alkutuotannossa?

Mitä tilanne merkitsee Suomen vihannesmarkkinoilla, mitä se merkitsee Suomen kotieläintuotemarkkinoilla?

Aika näyttää, mutta ennuste ei ole hyvä!

 

 

*************

 

 

Olen huolissani Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n jäsenten puolesta, sillä Putin-tuotteiden polkumyyntihinnat tulevat merkitsemään liiton jäsenille kovia aikoja.

 

Putin-tuotteiden rynnistäminen Suomeen ja päivittäistavaraketjujemme vastuuton hinnoittelupolitiikka tulevat aiheuttamaan suuria ongelmia suomalaiselle maataloudelle, vihannesviljelylle ja erityisesti suomalaiselle kotieläintaloudelle.

 

En halua maalata pirua seinälle, mutta sanokaa minun varoittaneen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin-tuotteet, Oltermanni, suolaton Valio-voi, Koskenlaskija, Valio, Valion hinnoittelu Putin-tuotteille, Suomen päivittäistavarakauppa, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry, SEL,

Persut ovat tuhoamassa Suomen neuvotteluaseman maataloustuki-, aluetuki- ja monissa muissa maallemme elintärkeissä kysymyksissä

Perjantai 6.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Persut leikittelevät vaalivoittohuumassaan koko Suomen selkärankana olevien maataloustuki-, elintarvike-, huoltovarmuus- ja aluetukikysymysten kanssa.

Kansanedustaja Kimmo Sasi on joutunut nopealla aikataululla etsimään persujen aiheuttamaan Portugali-kysymykseen ratkaisua.

Jos persut pysyvät jääräpäisesti kannassaan, he tulevat mähläämään Suomen mahdollisuudet moniksi vuosiksi luotettavana neuvottelukumppanina EU:ssa.

 

Tätäkö persuja äänestäneet halusivat?

 

Sirkka-Liisa Anttilan suomalaisille elintarvikeketjussa toimiville työntekijöille, alkutuotannossa toimiville ja eritoten suomalaiselle kuluttajalle – suomalaiselle perheenemännälle, joka jonottaa päivittäistavarakaupan kassalla - neuvottelemat edut ovat muutamassa päivässä valumassa hiekkaan.  Ruuan hinta karkaa käsistä!

Päivittäistavarakaupan kassalla kuluttajat tulevat huomaamaan, että salmonellapitoiset tuontielintarvikkeet valtaavat kylmätiskeissä nykyistä paljon suuremman alan, sillä kotimainen elintarviketuotanto hiipuu. Lähiruuaksi joudutaan jo pian laskemaan keski-Euroopassa, Brasiliassa ja Argentiinassa tuotetut elintarvikkeet, joiden tuottamiseen on jouduttu hakkaamaan määräämättömät alueet sademetsää.

Haja-asutusalueet tulevat hiljenemään, sillä erakoituva Suomi ei pysty ylläpitämään alueiden infraa. Tieverkosto rappeutuu ja suunnitellun tietoverkon rakentamiseen ei ole mahdollisuuksia.

Edessä on maamme vientitulojen tyrehtyminen ja massatyöttömyys.

Ymmärtävätkö persut, että millaisilla panoksilla he pelaavat?

 

Kysyy

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Persut, maataloustuki, aluetuki, elintarviketyöntekijät, SEL, huoltovarmuus. Huoltovarmuuskeskus, Päivittäistavarakauppa , salmonella, sademetsät, Sirkka-Liisa Anttila,

Päivittäistavarakaupan vahva asema on merkinnyt sen osuuden rajua kasvua elintarvikkeiden kuluttajahinnoista

Lauantai 17.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin "kuunteluoppilaana" MTK-Pirkanmaan kevätkokoukseen 16.04.2010. Kokous pidettiin Oriveden Eräjärvellä Erälinnassa.

 

Varsinaiset kokousasiat olivat pelkää rutiinia, mutta MTK:n 2. puheenjohtajan Mauno Ylisen ja Hankkija-Maatalous Oy:n toimitusjohtaja Ensio Hytösen puheenvuorot olivat tilaisuuden suola.

 

Molempien esitysten pääsanoma kuulijoille oli, että päivittäistavarakaupan palkkiotaso on kuluneen kymmenvuotiskauden aikana kohonnut rajusti.

 

Miehekästä puhetta...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivittäistavarakauppa, elintarvikkeiden hinnat,