Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereella Vasemmistoliitto ja jopa Kristilliset ajoivat kahdeksassa vuodessa Keskustan ohi!

Perjantai 5.5.2023 - -Esko Erkkilä-

Neljässäkin vuodessa eli yhdessä vaalikaudessa voi puolueiden välillä tapahtua merkittäviä muutoksia, mutta kahdeksassa vuodessa muutokset voivat olla dramaattisia.

 

Seuraavassa vertailen puolueiden menestystä Tampereella vuoden 2015 ja vuoden 2023 eduskuntavaalien tulosten pohjalta.

 

Vertailu on minulle osittain henkilökohtaista, sillä olin vuonna 2015 Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja.

 

  • vertailujaksolla puolueiden kärkipaikka vaihtui ja vaihtui selvästikin, sillä SDP ajoi selvästi suurimmaksi puolueeksi (27,6 %) ja Kokoomus sai tyytyä 22,6 prosenttiin annetuista äänistä.

  • Perussuomalaiset saivat hieman lisää %-osuutta (14,7 -> 15,8), mutta hyvin maltillisesti

  • positiivista oli se, että Vihreiden ääniosuus aleni 15,0 prosentista 11,1 prosenttiin – järki alkoi voittamaan siis Tampereellakin

  • suurimman ääniromahduksen kahdeksan vuoden aikana koki kuitenkin Keskusta, sillä puheenjohtamani Keskusta vuonna 2015 keräsi 10,5 prosentin kannatuksen, mutta viime Eduskuntavaaleissa Keskustan ääniosuus Tampereella oli vain 3,6 prosenttia!

 

 

Pohjalla ollaan vai ollaanko!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereella Vasemmistoliitto ja jopa Kristilliset ajoivat kahdeksassa vuodessa Keskustan ohi!, Tampereen Vasemmistoliitto, Tampereen Kristiilisdemokraatit. Tampereen Perussuomalaiset, Tampereen SDP, Tampereen Kokoomus,

Pitkän matkan ovat kulkeneet!

Sunnuntai 22.1.2023 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina Maanantaimarkkinat ja eräänä niiden vakio-osallistujana on mm. Vasemmistoliitto.

 

 

Tapaan pikimmiten poiketa Vasemmistoliiton telttakatoksella, sillä siellä on useinkin tuttuja politiikan toimijoita.

 

 

 

IMG_6900.JPG

 

 

Viime kuukausina Vasemmistoliiton arvostusta on lisännyt heidän telttakatokseensa lisätty omatekoinen juliste, jossa Tampereen Vasemmistoliitto kritisoi ja tuomitsee Venäjän presidentti Vladimir Putinin aloittaman laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan.

 

*****************

Mieleeni tulee etsimättä, että pitkän poliittisen matkan ovat kulkeneet ne nykyisen Vasemmistoliiton kannattajat, jotka ovat aloittaneet poliittisen toimintansa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton eli SKDL:n riveissä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitkän matkan ovat kulkeneet, Vasemmistoliitto, Vasemmisto, SKDL, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, SKP, Suomen Kommunistinen Puolue, Vladimir Putin, Venäjän aloittama laiton sota Ukrainaa vastaan, Venäjä, Ukraina, Neuvostoliitto, Maanantaimarkkinat,

Mitä tulevat vaalikeskustelut tuovatkaan tullessaan?

Maanantai 16.1.2023 - -Esko Erkkilä-

Mediassa tai ainakin media innoittamina on viime päivinä käyty mielenkiintoisia keskusteluja eduskuntavaalien jälkeisistä asetelmista.

 

 

Oleellista näissä keskusteluissa on ollut se, että SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät sekä myös RKP jo etukäteen kieltäytyneet yhteistoiminnasta Perussuomalaisten kanssa.

 

 

En toki ole vähimmissäkään mielessä persu, mutta ihmettelen sen kanssa tehtävästä yhteistyöstä kieltäytymistä jo ennen kuin on käyty vaaliuurnilla!

 

 

Toki tuo SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja myös RKP:n toiminta sopii minulle, sillä kaventaahan se noiden puolueiden saamaa äänisaalista.

 

 

Povaakohan tuo, että SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP avittavat Perussuomalaiset huhtikuun eduskuntavaaleissa maamme suurimmaksi puolueeksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Mitä tulevat vaalikeskustelut tuovatkaan tullessaan?, SDP ei suostu yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, Vasemmistoliitto ei suostu yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, Vihreät ei suostu yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, RKP ei suostu,

Aluevaalitulos heijastuu hallituspolitiikan vakiintumisena jos vihreät eivät pyri irtiottoihin

Keskiviikko 26.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Aluevaalien tulos merkinnee hallituspolitiikan vakiintumista, sillä päähallituspuolueiden SDP:n ja Keskustan tasaväkisyys tuovat vakautta hallitustyöskentelyyn.

 

 

Rökäletappion kärsineenä vihreät ovat toki nyt arvaamaton kortti, mutta heidän rivinsä ovat sisäisestikin niin hajallaan, että tuskin heillä on voimaa näyttäviin poliittisiin temppuihin.

 

 

RKP menestyi aluevaaleissa heille tärkeillä alueilla hyvin, joten siltä suunnalta ei ole poliittista hässäköintiä odotettavissa ja samaa on todettava myös vasemmistoliiton osalta.

 

 

Maassa siis poliittinen rauha vai onko!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaalitulos heijastuu hallituspolitiikan vakiintumisena jos vihreät eivät pyri irtiottoihin, SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto, RKP,

Omia valintojaan tekivät!

Lauantai 10.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Viime päivinä on ollut runsaasti keskustelua kuntavaalien jälkeisistä koalitioasetelmista Tampereella.

 

Valtakoalitioon ovat päätyneet kokoomus, SDP, vihreät, keskusta sekä kristillisdemokraatit ja sen ulkopuolella ovat perussuomalaiset sekä vasemmistoliitto.

 

Käsitän, että neuvotteluissa vasemmistoliitto asemoi paikkansa siten, että se itse omaehtoisesti asettautui koalition ulkopuolelle ja puolestaan muilla puolueilla ei ollut luottamusta perussuomalaisten todelliseen yhteistyökykyyn, joten se joutui koalition ulkopuolelle.

 

 

Vasemmistoliiton osalta näen tilanteen selkeänä heidän omana valintanaan ja samaa on todettava myös perussuomalaisten osalta – toki heidän osaltaan kyse on pidemmän ajanjakson toiminnasta, jossa muiden puolueiden luottamus perussuomalaisten toimintaan on kadonnut tai oikeammin perussuomalaiset eivät ole sitä ehtineet rakentamaan! Onko ollut halujakaan?

 

 

Tunnen moniaita pystyviä vasemmistoliittolaisia ja perussuomalaisia, joten asetelma ei ole parhain mahdollinen.

 

 

Vielä yksi havainto:

 

Ennen kuntavaaleja useat monipuolueloikkarit päätyivät perussuomalaisten listoille, mutta vain ani harva heistä ylsi kaupunginvaltuustoon!

 

Asialla on mielestäni merkittävä sanoma ja se on se, että äänestäjät eivät luota monipuolueloikkareihin vaan äänestäjät haluavat ehdokkailta pitkäjänteistä työtä politiikan saralla.

 

 

Monipuolueloikkareiden heikko menestys vaaleissa on positiivinen asia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen valtakoalitio, vasemmistoliitto, perussuomalaiset,

On hyvä, että on päänavaajia!

Lauantai 3.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Metsäteollisuus ry:n ratkaisu työehtosopimusten ulkopuolella jäämisestä on tervetullut tuulahdus pääsemisestä pois ummehtuneesta ilmapiiristä työehtosopimusneuvotteluista.

 

Päänavaamista asiasta on odotettu ja kiitokset Metsäteollisuus ry:lle siitä, että päänavaus on nyt tehty.

 

On selvää, että ammattiyhdistysliike pyrkii kaikin tavoin vastustamaan nyt tehtyä pääavaamista, mutta se ei kuitenkaan pysty toimimaan valtavirtaa vastaan.

 

***************

 

Työelämän aikana jouduin seuraamaan elintarvikealan taistelua vasemmistoliittolaista Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry:tä vastaan ja vastuuhenkilönä olin etulinjassa, kun toimitusjohtamani yritys joutui hakaukseen AKT:n kanssa.

 

AKT:n kanssa pääsimme sopimukseen, kun maksoimme lähes kymmenelle autokuljettajalla kuuden kuukauden ylimääräisen palkan, mutta elintarvikealalla toimiessani edes extra-palkat eivät toimineet!

 

En varmasti ole ainoa, joka kannustaa myös metsäteollisuuden ulkopuolisia toimialoja seuraamaan Metsäteollisuus ry:n esimerkkiä ja jäämään ulkopuolelle keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On hyvä että on päänavaajia!, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry, Vasemmistoliitto, AKT, Metsäteollisuus ry,

Eduskuntavaalien tulos on jo vahvistettu!

Lauantai 29.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Osoitan tämän juttuni otsikkohuudahduksen Aarne Raevaaralle ja Heli Piiraiselle, joiden eduskuntavaalimainokset ainakin vielä eilen olivat Viljakkalan seudulla maanteiden varsilla sähköpylväisiin kiinnitettyinä julistamassa kyseisten ehdokkaiden erinomaisuutta kansanedustajiksi!

 

 

IMG_2223.JPG

 

 

Paavo Väyrysen Tähtiliikkeen riveissä kansanedustajaehdokkaana viime eduskuntavaaleissa ollut tamperelainen Aarne Raevaara sai 236 ääntä ja sillä äänimäärällä senaattoripaikka ei irronnut.

 

 

Aarne Raevaara toimii Tampereen kaupunginvaltuustossa kaupunginvaltuutettuna ja hän taitaa olla ”puheliain” kaupunginvaltuutettu valtuuston kokouksissa.

 

 

Raevaara on VaihtoehtoTampereen ainoa kaupunginvaltuutettu.

 

 

Tunnen Aarnen kohtuullisen hyvin ja hänellä on kuntapoliitikkona monia hyviä ajatuksia, mutta hänen ehdotuksensa saavat vain harvoin kannatusta kaupunginvaltuustossa.

 

 

Aarne Raevaara mainostaa edelleen itseään maantie 2773:n varrella olevassa sähköpylväässä hieman Lavajärven Päivölästä Tampereelle päin.

 

 

 

IMG_2071.JPG

 

 

Vasemmistoliiton listoilta Pirkanmaan vaalipiirissä kansanedustajaksi ponnistautunutta Heli Piiraista en tunne, mutta 505 pirkanmaalaista hänet varmaankin eduskuntavaalien aikana tunsi, sillä se oli hänen äänimääränsä.

 

 

Heli Piiraisella on ilmeisen vankka kannatus Viljakkalan kirkonkylän liepeillä, sillä hänen eduskuntavaalimainoksiaan on yhä edelleen monia niillä seutuvilla.

 

 

 

********************

 

 

Vakavasti puhuen on harmillista, että kansanedustajaehdokkaat itse tai heidän tukiryhmäläisensä eivät ole vieläkään poistaneet kellokkaansa vaalimainoksia.

 

 

Mielestäni vaalimainonta teiden varsilla olevissa sähkö- ja valaisinpylväissä ei ole sallittua ennen vaalejakaan, mutta erityisen huonon kuvan se antaa sellaisesta henkilöstä, jotka sallivat vaalimainostensa esilläolon luvattomilla paikoilla yli kaksi kuukautta vaalien jälkeen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalien tulos on jo vahvistettu!, Aarne Raevaara, Heli Piirainen, vaalimainosten poistaminen, vaalimainokset, Vasemmistoliitto, Tähtiliike, VaihtoehtoTampere,

Vajoaako SDP "takiaispuolueiden" tasolle?

Lauantai 14.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tunnetaan värikkäistä ilmaisuistaan.

 

On yleisesti tiedossa, että Soinin sutkautukset eivät suinkaan ole hänen itsensä keksimiä, vaan niiden luojana toimii Jukka Jusula.

 

Eräs Jusulan Soinin suuhun keksimistä sutkautuksista on termi: ”Takiaispuolueet”.

 

Soinin ja Jusulan tarkoittamiksi takiaispuolueiksi käsitetään Vasemmistoliitto, Vihreät, Kristillisdemokraatit sekä RKP.

 

Viimeaikaisten gallup-tulosten perusteella näyttää, että SDP on ajautumassa kannatukseltaan takiaispuolueiden joukkoon.

 

Keskustalaisena tunnen tiettyä huolta, jos SDP ajautuu kannatuksessaan Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n tasolle.

 

Politiikassa kaikki on mahdollista, mutta noin alas SDP:n kannatuksen ei soisi laskevan.

 

Jos SDP:n kannatus laskee ”takiaispuolueiden” tasolle, niin sen mahdollisuudet toimia politiikassa tiettynä voimavarana heikkenevät.

 

Gallup-tutkimusten mukaan SDP taapertaa kannatusluvuissa nyt tasolla 15 %.

 

Poliittisen tasapainon kannalta olisi jopa toivottavaa, että SDP pysyi lähellä nykyistä tasoaan ja ainakin yli kymmenen prosentin suosiota nauttivana puolueena.

 

Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen syntyvän hallituksen voimasuhteiden ennakointi ei nyt ole paikallaan.


Olisi kuitenkin toivottavaa, että SDP:llä säilyisi sellainen kannatus, jotta se pystyisi olemaan mukana niissä neuvotteluissa, joissa päätetään seuraavan hallituksen linjaukset, voimasuhteet sekä paikkajako.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: takiaispuolueet, takiaispuolueet vasemmistoliitto vihreät kristillisdemokraatit ja RKP, Timo Soini,