Jo kymmenellä ruokalajilla saa aikaiseksi mainion jouluaterian!

Torstai 28.12.2023 - -Esko Erkkilä-

Sain kuluneen joulunajan aikana nauttia kaikkiaan neljässä eri paikassa jouluaterian.

 

Sen taas kerran opin, että ylenpalttinen ruokalajien määrä ei välttämättä tuo parasta makunautintoa.

 

**********

 

Paras jouluateriani oli Viljakkalan Haverissa Kultacasinolla, jossa MTK Viljakkalan vuosikokouksen jälkeen saimme nauttia pöydän antimista.

 

Toki jouluaterian hinnastohintakin oli 32 euroa, mutta oli se sen väärttikin!

 

 

******************

 

Keskustan Pirkanmaan piiri tarjosi piiritoimistolla ennen joulua jouluaterian, jossa kymmenkunnalla ruokalajilla saimme kunnon makunautinnon.

 

 

Joulupöydässä oli kinkun lisäksi neljää eri laatikkoa – perunalaatikko, maksalaatikko, porkkanalaatikko ja lanttulaatikko. Kaikki laatikot olivat Saarioinen Oy:n valmistamia ja todella herkullisia.

 

Leipäjuusto, rosolli sekä mallasleipä ja Keiju-margariini täydensivät jouluaterian!

 

Joulupöydän hintaa en tiedä, mutta tarjolla olleet ruuat antoivat sananmukaisesti hyvän maun suuhun!

 

 

-Esko Erkkilä-

"Tulee aika toinenkin"

Sunnuntai 3.11.2019 - -Esko Erkkilä-

Aloitin työurani K-ryhmän palveluksessa vuonna 1970, mutta jo samana vuonna joulukuun alussa siirryin Raision Yhtymän palvelukseen, jossa sitten olinkin päivälleen 40 vuotta.
 
Palkkanauhassani luki milloin Oy Vehnä Ab, Raision Tehtaat, Raision Yhtymä tai Rehuraisio Oy, mutta todellisuudessa hoidin koko ajan samoja myynti- tai hankintahommia.
 
Vuonna 1982 sain olla Rouvani kanssa isäntänä Turun Kaupunginteatterissa korruptiotilaisuudessa, kun siellä esitettiin näyttelijä ja rosvopäällikkö Aarne Orjatsalon elämästä kertova teatterikappale.
 
Teatterikappaleen nimi oli ”Tulee aika toinenkin” ja se käsitteli Aarne Orjatsalon värikästä elämää.
 
Näytelmän on kirjoittanut Anja Vammelvuo, joka oli naimisissa Jarno Pennasen kanssa – heidän poikansa Jotaarkka Pennanen ohjasi tuon teatteriesityksen.
 
Anja Vammelvuo on sisällyttänyt hengentuotteeseensa kohtauksen, jossa Aarne Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla punaisten joukoissa, kun Kurun suunnasta Viljakkalaa vapauttamaan hyökänneet Valkoiset tulittavat punaisten asemia.
 
Viljakkalan hautausmaalla on yhä edelleen kolme valurautaristiä, joissa on luotien aiheuttamia vaurioita.
 
Perimätieto kertoo, että luotien aiheuttamat vauriot ovat Valkoisten kuularuiskujen aiheuttamia, mutta toisaalta kerrotaan, että vauriot valurautaristeihin ovat syntyneet, kun punaiset ovat kohdistaneet niihin aseitaan.
 
On niin tai näin, mutta tässä kuvia valurautaristien saamista luodeista:
 
 

 
   
   
 
Anja Vammelvuolla ja puolisollaan Jarno Pennasella oli loma-asunto Viljakkalan Haverissa, jossa myöskin heidän poikansa Jotaarkka Pennanen vietti kesiään, joten kolmikon kytkös Viljakkalaan on ollut todellinen.
 
 
Aarne Orjatsalo oli naimisissa yhteensä neljä kertaa, mutta sen lisäksi hänellä oli vuonna 1906 suhde myös näyttelijä Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja siitä suhteesta syntyi aikoinaan kirjailija Jarno Pennanen; Jotaarkka Pennanen on puolestaan Jarno Pennasen poika.

 

 

Mielenkiintoista viljakkalalaistakin historiaa!

 

 

Liitän tämän pitkän juttuni loppuun Kirsikka Siikalan Helsingin Sanomissa aikoinaan julkaistun teatteriarvostelun ”Tulee päivä toinenkin” –teatteriesityksestä:

 

 

”Koko tämän umpimielisen, vieraantuneen ja säkenöimättömän pitkän teatterisyksyn aikana on saanut etsiä näyttämöiltämme elämänmcrkkiä, että teatteri syttyisi, tarttuisi ja ravistaisi.

Näin kävi Turun Kaupunginteatterissa, kun näytelmä näyttelijä Aarne Orjatsalon kaikkiin suuntiin kytevästä, palavasta elämästä repäisee katsomoa ja esittäjiä erottavan rampin rikki ja rakentaa kiihkeää aatedraamaa. Se on näytelmä, joka impressioissaan sukeltaa läpi suurten maailmanpalojen ja yhden ajassaan väkevästi kiinni olleen suuren taiteilijan luomisen- ja elämisentuskan. Ja samalla se ankkuroituu vahvasti tähän päivään: historiaa keriessään se joka riviltään kuvaa yhä uudelleen ja uudelleen luomisen ehdottomuuden ja kompromissien, antautumisen välistä nuorallatanssia.

Muoto on vaikea, eikä se aina kestäkään. Varsinkin näytelmän alku ja pitkälti koko alkuosa sahaa välillä omaa oksaansa: se ei saa otetta tarinaansa vaan kahlaa laa­jaa materiaaliaan sieltä ja täältä noppien ja nyppien. Koko esitys alkaa epäintensiivisesti ja hahmottomasti sen sijaan että ensimmäi­seksi heitettäisiin tulipallo katso­moon, joku niistä huikeista koh­tauksista, joita sittemmin seuraa yhä tihenevässä tempossa.

Mutta kun esitys syttyy, se suo­rastaan roihahtaa. Se puhuu suo­raan ja välikkeettä katsomolle, jo­ka luissaan ja nahoissaan tuntee is­tuvansa haastettuna ja altavastaa­jana yhtä aikaa erään teatterihisto­rian ja historian vaiheen kulisseissa ja katsomossa.

 

Jos teksti on monimuotoinen kollaasi, on sitä myös itse esitys monine erilaisine teatterityyleineen ja mitään kaihtelemattomine kei­noineen. Jotaarkka Pennasen koko ohjaajantyön skaalassa Tulee aika toinenkin on villein, hurjin ja roh­kein yhteenveto kaikesta aikaisem­masta ja samalla askel uuteen lo­puttomaan teatteriseikkailuun.

Orjatsalon nahkoihin on nyt heittäytynyt Hannu Lauri koko persoonallaan. Tulkinnasta näkee, että roolityö on enemmän kuin roolityö: näyttelijä Hannu Lauri on pannut peliin itsensä ollakseen itse se palava soihtu, jona Orjatsaloa kuvataan. Tällainen teatterityö — meillä yhä harvinaisempi — saa katsojan jälleen kerran uskomaan teatterin mahdollisuuksiin. Hannu Laurin ja Jotaarkka Pennasen yhteistyö on tuottanut tinkimätöntä näyttelijäntaidetta, joka tekee oikeutta objektilleen, historian suurelle näyttelijälle.

Hannu Laurin rinnalla roolihenkilö nimeltä Pikkumies eli Juha Muje käy jatkuvaa dialogia Orjat­salon haastajana, kiirastulena ja kriittisenä kyselijänä tai alter ego­na, joka kulkee matkassa sen joka mutkassa esiin pulpahtaen, ajan yleistä ajattelua argumentoiden tai isäntäänsä hiillostaen. Näiden kah­den näyttelijän kontakti toisiinsa on kuin minän ja kolmannen per­soonan jakamaton ykseys. Heissä kuvataan näyttelijä, jonka peer- gyntiläinen kamppailu omana itse­nä olemisessa ja sen toteuttamises­sa on jatkuva, kipeä prosessi.

Ja heidän rinnallaan tietenkin koko laaja Turun kaupunginteatte­rin näyttelijäkaarti, joka jälleen kerran osoittaa teatteristaan löyty­vän ensemblehengen: yhteisen te­kemisen voiman ja riemun.

Hetkeäkään epäröimättä voi sa­noa, että Tulee aika toinenkin to­della viitoittaa tietä teatterin uudelleensyttymiselle, syksyn pitkän hiljaiselon päättymiselle.”

 

 

-Esko Erkkilä-

Venäläiset sotavangit helpottivat Haverin kultakaivoksen työvoimapulaa

Sunnuntai 29.9.2019 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalassa Haverin kultakaivoksen alueen eräs erikoisuus on…
 
 
 

 
 
   
 

…Vankitalo, jossa kaivoksen työntekijöinä olleet neuvostovangit olivat majoitettuina Jatkosodan aikana.

 
 
 
Olen muutaman kerran päässyt tutustumaan Vankitaloon ja niin tapahtui taas 24.9.2019, kun Viljakkala-neuvosto tutustui Haverin alueeseen.
 
 
Seuraavassa muutamia valokuvia Vankitalon sisustuksesta:
 
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
 

*********************

 
 
 
 
Venäläiset sotavangit saatiin Kihniöllä sijainneelta vankileiriltä ja heitä oli Haverissa kolmisenkymmentä.
 
 
Kaivoksen johtaja paroni Aminoff oli innokas kalamies ja hän tapasi pyytää jonkun sotavangeista soutumiehekseen, kun lähti aamukalastukselle.
 
 
Kerrotaan, että paronilla oli tapana ottaa pienet ryypyt kalaonnen varmistamiseksi ja hän tarjosi pienet näkäräiset myös soutumiehelleen.
 
 
Venäläiset sotavangit kävivät aseistamattoman suomalaisen työnjohtajan johdolla mm. sienestämässä ja silloinkaan kukaan heistä ei lähtenyt karkuteille.
 
 
 

****************

 
 
   
 
Vankitalon seinällä on kuva viidestä Haverissa työskennelleestä sotavangista…
 
 
 
…ja Vankitalon saneerauksen yhteydessä löytyi seinästä myös…
 
 
   
 

 
 
 
Jatkosodan välirauha allekirjoitettiin 19.10.1944, joten tuo teksti on päivätty välirauhaa seuranneena päivänä!

 

 

 

Mitähän venäläisille sotavangeille tapahtui sen jälkeen, kun he palasivat kotimaahansa?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Helsingin Olympialaisten kultamitalit vuonna 1952 olivat valmistettu Viljakkalan Haverista louhitusta malmista!

Torstai 26.9.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen ylpeä viljakkalalainen, mm. sen vuoksi mitä totean tämän juttuni otsikossa.
 
 
Viljakkalan Haverin kultakaivoksen toiminta alkoi aikoinaan rautamalmikaivoksena ja päättyi kultakaivoksena 1960.
 
 
Alueella on ollut eri yritysten kaivosvaltauksia ja toivottavasti niistä joku johtaa kaivostoiminnan jatkamiseen - nykyinen valtaus on erään ruotsalaisyrityksen nimissä.
 
 
 

 
 

 
   
 

 
 
Valitettavasti Viljakkalan vaakuna on nykyisin vain ns. perinnevaakuna, sillä Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin kuntaliitoksen seurauksena vuonna 2001!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Ennen autot olivat yksilöllisiä

Maanantai 10.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Haverin konepäivät järjestettiin Viljakkalan Haverissa lauantaina 8.6.2019 jo kuudennen kerran.

 

 

Helteinen sää suosi tapahtumaa vaikka muutaman kilometrin päässä vettä tuli iltapäivän alkaessa rankastikin.

 

 

Tähän juttuuni sisältyy kuvakimara niistä veteraaniautoista, jotka osallistuivat tapahtumaan.

 

 

Monet konepäivävieraat totesivat veteraaniautoja katsellessaan, että ennen autot olivat yksilöllisiä, mutta toisin on tänään.

 

 

Tänään henkilöautot ovat samanlaisissa tuulitunneleissa testattuja persoonattomia tekeleitä, jotka kaikki näyttävät samoilta automerkistä riippumatta.

 

 

Nykyajan henkilöautot erottaa toisistaan vain sillä, että tiirailee johonkin kohtaa autossa ikuistettua automerkkiä.

 

 

Tässä se lupaamani kuvakimara veteraaniautoista:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitokset veteraaniautojen omistajille, jotka toitte ajopelinne Haverin konepäivien yleisön ihailtavaksi.

 

 

Hienoa oli se, että kaikki veteraaniautot saapuivat paikalle omin voimin ja myös lähtivät pois omin voimin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Myös se on tärkeä mielipide, että ei ole hyvää eikä pahaa sanottavaa Viljakkalan kuntaliitoksesta Ylöjärveen

Sunnuntai 9.6.2019 - -Esko Erkkilä-

 

 

Olen kahden kaupungin ”luottamushenkilöloukussa”, sillä Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäsenyyden lisäksi toimin Ylöjärvellä asukaslautakunnan alaisen Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.

 

 

 

 

Viljakkala-neuvosto osallistui tänään omalla osastollaan Haverin konepäiville.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapio Lieskon kanssa yhdessä otimme vastaan viljakkalalaisten  tuntemuksia välitettäväksi Ylöjärven päättäjille.

 

 

 

 

 

Nella-onnetar nosti hedelmäkorin omistajaksi…

 

 

 

 

 

…Markku Vuorenmaan, jolle luovutimme Viljakkala-neuvoston hankkiman hedelmäkorin.

 

 

 

Seuraavan kerran Viljakkala-neuvosto kerää asukasmielipiteitä Karhen markkinoilla 29.6.2019 – tervetuloa silloin Karhelle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

"Toripäivä on joka lauantai, mutta Haverin Konepäivät vain kerran vuodessa!"

Maanantai 8.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Paikalliset kesätapahtumat värittävät Suomen kesän.

 

 

Kesätapahtumiin kokoontuvat paikalliset asukkaat ja myös lomalaiset. 

 

 

Puhun kokemuksesta, kun totean, että synnyinseudun kesätapahtumat ovat erityisen tärkeitä niille, jotka ovat muuttaneet synnyinseuduiltaan pois.

 

 

Omalta osaltani tämän vuoden kesätapahtumat alkoivat Viljakkalan Haverissa järjestetyillä Haverin Konepäivillä 6.6.2015..

 

 

Haverin Konepäivien järjestäjät ovat onnistuneet yhdistämään Haverin kaivosmiljöön hienosti konepäivän kanssa.

 

 

Viljakkalan Haverissa toiminut kultakaivos lopetti toimintansa kultamalmin ehtymisen vuoksi vuonna 1960.

 

 

Haverin alueen hyödyntäminen kaivostoiminnan jälkeen on takkuillut, mutta nyt toista kertaa järjestetyt Konepäivät merkitsevät, että pientä eloa on havaittavissa.

 

**************

 

 

 

 

 

 

 

Kaivostorni…

 

 

 

 

 

 

…ja avolouhos ovat tänä päivänä ne keskeiset tunnusmerkit, jotka ovat nähtävissä Haverin kultakaivosajasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Traktorikuljetukset ovat Haverin Konepäivien erikoisuus. Niiden avulla pääsee vaivattomasti liikkumaan alueella.

 

 

 

Muutamia kuvia näytteillä olleista traktoreista, niiden työkoneista ja maatalouskalustosta:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

**************

 

Haverin Konepäivien perinne jatkuu, sillä ensi vuonna ne järjestetään 11.6.2016.

 

 

Kannattaa varata päivämäärä jo nyt kalenteriin!

 

 

Niin, kuulin tuon otsikossa toistamani lauseen keskustelusta, jonka kaksi tuttavaani kävivät näyttelykentällä – totta joka sana!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Hienoa, että Viljakkalan Haveri ry:n järjestämä tilaisuus onnistui yli odotusten

Keskiviikko 11.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Haverissa on kaivostoimintaa harjoitettu jo vuodesta 1773 alkaen, mutta tunnetuin vaihe Haverin historiassa on se, kun siellä kaivettiin kultaa vuodesta 1939 vuoteen 1960 saakka.

 

Haverista saatiin kultaa n. 300 kiloa vuodessa ja se riitti tyydyttämään kaivoksen toiminta-aikana kotimaisen kysynnän.

 

On tunnettua, että Helsingin Olympiakisojen kultamitalit valmistettiin Haverin kullasta.

 

Viimeinen kaivoskäynti Haverissa suoritettiin 11.10.1961.

 

Haverin kaivosalue on hakenut rooliaan ja hakusessa se on edelleenkin.

 

On pantava ilolla merkille, että vuonna 1999 perustettu Viljakkalan Haveri ry on saamassa ilmaa siipiensä alle ja monet odottavatkin nyt kaivosalueen nykyistä parempaa hyödyntämistä.

 

 

Haveri-yhdistys järjesti lauantaina kesäkuun 7. päivänä kaivoalueella ”Haverin konepäivät” ja oli mukava kuulla sekä omin silmin nähdä, että kävijöitä oli hieman puolenpäivän jälkeen tullut porteista sisään jo yli tuhat!

 

 

Muutama kuva tapahtumasta:

 

 

 

 

 

Kaivostorni seisoo yhä ylväänä paikoillaan.

 

 

 

 

 

Kaivosalueella on edelleen joitain kaivoksessa käytettyjä koneita,…

 

 

 

 

 

…mutta huonoon kuntoonhan ne ovat taivasalla menneet, sillä aikaa niiden käyttämisestä on kulunut jo 55 vuotta!

 

 

 

 

 

Avolouhos on nyt täyttynyt vedellä.

 

Avolouhoksella on syvyyttä 85 metriä ja leveyttä 120 metriä.

 

Haverin avolouhos on suosittu sukelluspaikka, sillä siellä on ihanteelliset sukellusolosuhteet. Ilman tapaturmia Haverissa ei sukellustoiminnassa ole selvitty, sillä kuolonuhreja on tullut.

 

 

 

 

 

Myös 1800-luvulla kaivetut avolouhokset ovat edelleen vaaranpaikkoja Haverissa.

 

 

 

 

 

Järjestäjät olivat järjestäneet väen kulkemisen helpottamiseksi traktorin peräkärrykyydityksen ja pitihän sitä varten olla myös pysäkit.

 

 

 

 

 

Traktorikyyti olikin suosittu tapa liikkua kaivosalueella.

***********

 

 

Haverin konepäivänä oli konekentällä paljon nähtävää, mutta siitä ehkä joskus toisella kertaa!

 

 

Kiitokset Haveri ry:lle hienon tilaisuuden järjestämisestä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Osattiin sitä ennenkin kaivosteollisuudessa tussaroida!

Sunnuntai 11.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen tiimoilta on viime päivinä kohistu, kun kaivoksen kipsisakka-allas vuotaa.

 

Ongelma lienee jonkinmoinen ja se on paljastanut ainakin sen, että vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö ei pysty tekemään päätöksiä hallinnonalaansa kuuluvista ongelmista.

 

Vihreät puhuvat paljon, mutta tosiasioiden edessä teot puuttuvat.

 

Talvivaaran tilanne tuo mieleen 1950 –luvulla Viljakkalan Haverissa ilmenneen ongelman, kun Vuoksenniska Oy:n omistamalta Haverin kaivokselta valunut syanidi tappoi kalat moniksi vuosiksi Viljakkalan selältä.

 

Viljakkalassa sijainnut Haverin kaivos toimi rautakaivoksena vuodesta 1773 vuoteen 1865 eli lähes sadan vuoden ajan. Rautamalmi kuljetettiin hevoskyydillä Tampereelle jalostettavaksi.

 

Hevospeleillä kyyditty malmi sisälsi myös kultaa ja sen vuoksi 1900 –luvulla on Viljakkalan ja Tampereen väliltä tehty erillislöytöjä kultaa sisältävistä näytteistä.

 

Löydöt on tehty suurten mäkien notkopaikoista ja selitys löydöille on se, että hevosmiehet ovat keventäneet kuormaansa ennen isoa mäkeä, jotta polle on selvinnyt kunnialla malmikuorman kanssa mäen päälle.

 

Haverin aika kultakaivoksena alkoi Talvisodan alkamisvuotena eli vuonna 1939.

 

Kaivostoiminta Haverissa loppui vuonna 1960 eli ”kulta-aikaa” Viljakkalassa kesti vain parisenkymmentä vuotta.

 

”Kulta-aikaan” sisältyi yksi ympäristökatastrofi, josta en googlaten löytänyt ainoatakaan mainintaa. Pitää siis kertoa se omakohtaisena kokemuksena.

 

Kultakaivoksilla käytettiin 1950 –luvulla kullan liuottamiseen hienoksi murskatusta malmista syanidia. Syanidin ongelmana on sen myrkyllisyys. En tiedä, että vieläkö syanidia käytetään tähän tarkoitukseen.

 

Viljakkalan Haverissa syanidia sisältänyt liete laskettiin Viljakkalasta Luhalahteen kulkevan tien toisella puolella sijaitsevalle järveä kohti viettävälle alueelle. Lietealueella on kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen järjestetty lukemattomia jokamiesluokan autokilpailuja.

 

Syanidipitoinen liete ei pysynyt maalla vaan sitä valui järveen.

 

Valumisen seurauksena kaikki kalat kuolivat Viljakkalan selältä. En tiedä, että rajoittuiko tuho Inkulansalmen yläpuolelle, mutta sen tiedän, että esimerkiksi Parvilahdella kaikki kalat kuolivat.

 

Tiedän Parvilahden kohtalon sen vuoksi, että isäni oli innokas kalamies ja hänellä oli verkkoja sekä katiskoja Parvilahdella.

 

Kalaton aika Viljakkalassa kesti joitakin vuosia, mutta sitten kalat palasivat Viljakkalan selälle ja myös Parvilahteen.

 

Olen monesti ajatellut, että Viljakkalan kalakuolemat olisivat nykyaikana suuri mediatapahtuma. Asia ei kuitenkaan 1950 –luvulla ylittänyt uutiskynnystä ja sen saamasta vähäisestä kiinnostuksesta kertoo myös se, että tapahtumasta ei nettimaailmasta ennen tätä juttua löydy pienintäkään mainintaa!

 

 

-Esko Erkkilä-