Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Päättynyt vaalikausi oli asukasdemokratian kannalta Tampereella synkkää aikaa

Perjantai 8.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Tunnen Tampereen kunnallispolitiikkaa vuodesta 2009 alkaen, sillä osallistuin loppuvuonna 2008 järjestettyihin kunnallisvaaleihin ehdokkaana.

 

 

Ajanjakso 2009 – 2012 kirjataan Tampereella asukasdemokratian kannalta eräänlaisena kulta-aikana, sillä silloin myös XL-ryhmän ulkopuolisilla poliittisilla ryhmillä oli täydet vaikutusmahdollisuudet.

 

 

Pormestari Timo P. Nieminen (kokoomus) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna Tainio (sdp) järjestivät useita asukastilaisuuksia, joissa myös ns. XL-ryhmän ulkopuoliset poliittiset ryhmät saivat esiintyä kaupunkilaisille.  Pidin tilaisuuksista.

 

 

Kaikki hyvä heitettiin romukoppaan, kun vuonna 2013 alkoi kokoomusjohtoisen ns. valtakoalition aika, jolloin Tampereella luotiin kuntapolitiikkaan täysin uusi termi eli ”oppositio”.

 

 

Valtakoalition aika kesti neljä ja puoli vuotta ja se oli kuntalaisdemokratian kannalta synkkää aikaa.

 

 

Pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kokoomus) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin (sdp) junailivat niin, että pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasilloissa äänessä saivat olla vain valtakoalitioon kuuluvien puolueiden edustajat. Haettiinko mallia peräti onnettomasti päättyneen Neuvostoliiton menettelytavoista?

 

 

Kävin valtakoalition alkuaikoina muutamassa asukasillassa, mutta kun näin sen asukasvaikuttamisen alennustilan, johon valtakoalitio ajoi asukasvaikuttamisen, lopetin asukasilloissa käymisen.  Samoin tekivät myös muuta kaupunkilaiset ja sen vuoksi asukasillat lopetettiinkin.

 

 

Valtakoalitio junaili myös sen, että Tampereella kehitetty Alvari- toiminta lopetettiin (Alvari = Alueellisen vaikuttamisen kanava).

 

 

**********************

 

 

Nyt pitää katsoa eteenpäin, sillä muistot valtakoalitiosta ovat vain pahaa unta.

 

 

Demarit nousivat viime kuntavaaleissa Tampereen suurimmaksi ryhmäksi ja toivon, että pormestari Lauri Lylyllä riittää viisautta palauttaa Tampereelle suora asukasvaikuttaminen jossain muodossa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen XL-ryhmä, Tampereen valtakoalitio, Tampereella kunnallinen oppositio?, kunnallinen oppositio ei ole mahdollinen, kunnallinen oppositio oli mahdollista Tampereella, asukasvaikuttaminen, Alvari-toiminta,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen uudistamisprosessi pääsee nyt toden teolla alkamaan

Maanantai 27.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Ehdin vasta toissapäivänä eli Joulupäivänä kuuntelemaan Radio Moreenin taltioiman radioinnin Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta 15.12.2010, jossa käsiteltiin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen toimintamallin kehittämistä.

Sain toki tiedon päätöksestä välittömästi ”nuijan kopahtamisen” jälkeen, mutta oli mielenkiintoista – joskin hieman surullistakin – seurata puheenvuoro puheenvuorolta sitä näytelmää, jonka jälkeen päädyttiin selvitystyöryhmän ja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan kannattamaan vaihtoehtoon.

Lopullinen päätös syntyi XL-ryhmän äänin 38 – 29.

Päätöksen kyytipojaksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Anneli Kivistön toivomusponnen henkilöstön uudelleensijoittamisperiaatteista.

Kaupunginvaltuuston päätös on vastuullinen ja se merkitsee kaupunkilaisten sekä veronmaksajien etujen huomiointia.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana arvostan mm. Irja Tulosen (kok) käyttämiä puheenvuoroja, joissa hän kysyi, että onko esim. asfalttiaseman hoitaminen yhtä tärkeää kaupungin ylläpitämää toimintaa kuin vanhuksista ja sairaista huolehtiminen.

Keskustan Mikko Kriikku peräänkuulutti aivan oikein, että päätöksiä pitää nyt tehdä, jotta Infrassa voidaan kääriä hihat ja aloittaa toiminta uusilta pohjilta.

Apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi olleensa ainoa luottamushenkilö Infran tulevaisuutta selvitelleessä työryhmässä. Hän mainitsi, että valmistelutyö tehtiin ”suurennuslasin kanssa” eli perusteellisesti.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Leppälahti kertasi, että Infran johtokunta on jo puolitoista vuotta sitten aloittanut toimenpiteet liikelaitoksen virtaviivaistamiseksi. Nyt valtuustossa paljon parranpärinää kirvoittanut asfalttiaseman myynti on pieni osuus Infran kehittämisessä.

Kiitän Tampereen kaupunginvaltuustoa Infran kehittämispäätöksestä.

Kaupunginvaltuuston päätös on luottamuslause Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnalle ja siitä olen luonnollisesti johtokunnan varapuheenjohtajana hyvin tyytyväinen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, Tampereen Infran johtokunta, XL-ryhmä, Irja Tulonen, Mikko Kriikku, Timo Hanhilahti, Anneli Kivistö, Radio Moreeni, Moreeni,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjat kertovat

Keskiviikko 27.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen kehittäminen on viime aikoina puhuttanut tamperelaisia ja tamperelaista mediaa.

Olen vahvasti osallinen, että tamperelaisten verovaroja jatkossa ohjataan enenemässä määrin sairaanhoidon, ikäihmisten palveluiden, opetuksen ja työttömyyden ongelmien ratkaisemiseen.

Tämän mahdollistavat Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet.

Olen liike-elämässä oppinut toimintojen tehostamiseen ja ilokseni havaitsen, että sama suuntaus on saatu nyt myös iskostettua Tampereen kaupungin toimintoihin.

Ihmettelen vasemmiston edustajien puheita, kun he kummeksuvat "Eskon ajatuksia, että liike-elämän menettelyt eivät koske kaupunkia". Kerrassaan kummallisia ajatuksia - ne eivät ole tästä maailmasta!

Tässä kaksi otetta Tampereen Inratuotanto Liikelaitoksen julkisista päätöksistä.

Nimet on tummennettu vain tässä blogitekstissä, sillä ne eivät ole tummennettuja alkuperäisissä pöytäkirjoissa.

 

----------------   

INFRAN KEHITTÄMINEN

 

Infrajo 28.5.2009                     

Päätösehdotus. Toimitusjohtaja Suominen:

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päättää,

että liikelaitoksen toimintamallin kehitysmahdollisuuksia ryhdytään selvittämään seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: nykyinen malli; ei vapaassa kilpailussa toimiva kaupungin sisäinen osakeyhtiö ja vapaassa kilpailussa toimiva osakeyhtiö.

Kari Wallenius teki vastaehdotuksen, jonka mukaan selvitysten aloittamisesta päättäminen siirretään johtokunnan elokuun kokoukseen. Antero Mäkinen kannatti ehdotusta.

Esko Erkkilä ehdotti, että toimivalle johdolle annetaan valtuudet jatkaa esitettyjen asioiden tutkimista toimitusjohtajan esityksen mukaisesti. Mikko Leppälahti kannatti ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu päätösehdotus, joten asiasta oli äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan kädennostolla siten, että Walleniuksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja esittelijän päätösehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Kari Wallenius, Antero Mäkinen ja Tuula Eriksson äänestivät jaa ja Mikko Leppälahti, Esko Erkkilä, Elisa Tuomisto ja Sanna Huikuri äänestivät ei.

Puheenjohtaja totesi esittelijän päätösehdotuksen voittaneen äänin 4–3.

Päätös        

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päätti,

että liikelaitoksen toimintamallin kehitysmahdollisuuksia ryhdytään selvittämään seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: nykyinen malli, ei vapaassa kilpailussa toimiva kaupungin sisäinen osakeyhtiö ja vapaassa kilpailussa toimiva osakeyhtiö. 

 ----------

TAMPEREEN INFRAN KEHITTÄMINEN

Infrajo 27.8.2009              

Toimitusjohtaja Sakari Suominen 19.8.2009:

”Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päätti 28.5.2009 § 49, että liikelaitoksen toimintamallin kehitysmahdollisuuksia ryhdytään selvittämään seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: nykyinen malli, ei vapaassa kilpailussa toimiva kaupungin sisäinen osakeyhtiö ja vapaassa kilpailussa toimiva osakeyhtiö.

Johtokunnan jäsenille on jaettu esityslistan mukana alustava selvitys Tampereen Infran kehittämisestä.”

Yhdyshenkilö: toimitusjohtaja Sakari Suominen, puh. 0400 731 184, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätösehdotus. Toimitusjohtaja Suominen:

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päättää,

että alustava selvitys Tampereen Infran kehittämisestä merkitään tiedoksi,

että selvitystyötä tulee vielä jatkaa,

että kaupunginhallitukselle esitetään 

että Tampereen Infran kehittämisvaihtoehtoja selvitetään kaupunginhallituksen johdolla.

 Asian käsittelyn kuluessa Kari Wallenius teki pöydällepanoehdotuksen. Antero Mäkinen kannatti Walleniuksen ehdotusta.

 Aleksovski pyysi neuvottelutaukoa. Kokous keskeytettiin klo 16.55 ja sitä jatkettiin klo 17.35.

 Puheenjohtaja tiedusteli Walleniuksen pöydällepanoehdotuksen saamaa kannatusta ja totesi, että asiasta tulee äänestää.

Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Walleniuksen pöydällepanoesitystä kannattivat Wallenius, Mäkinen ja Niemenmaa. Pöydällepanoa vastustivat Erkkilä, Huikuri, Leppälahti ja Tuomisto.

 Puheenjohtaja totesi, että äänin 4–3 pöydällepanoesitystä ei ole hyväksytty.

Wallenius esitti, että päätökseen lisätään toivomusponsi, jossa todetaan, että selvitystyön lähtökohtana on, että mahdollisesti muodostettavat yhtiöt säilyvät kaupungin omistuksessa. Mäkinen kannatti Walleniuksen esitystä. Toivomusponsi hyväksyttiin.

 Päätös        

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päätti,

 että alustava selvitys Tampereen Infran kehittämisestä merkitään tiedoksi,

että selvitystyötä tulee vielä jatkaa,

että kaupunginhallitukselle esitetään,

että Tampereen Infran kehittämisvaihtoehtoja selvitetään kaupunginhallituksen johdolla.

Lisäksi johtokunta hyväksyi toivomusponnen:

Selvitystyön lähtökohtana on, että mahdollisesti muodostettavat yhtiöt säilyvät kaupungin omistuksessa.

Aleksovski saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.50.

 

--------------------

 

Pöytäkirjat osoittavat, että Infran kehittäminen on hyväksytty XL-ryhmän äänin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, XL-ryhmä, Tampere, Mikko Leppälahti, Esko Erkkilä, Sanna Huikuri, Elisa Tuomisto,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan XL-ryhmän jäsenten täydennys ja tarkennus Aamulehden kakkospääkirjoitukseen 16.10.2010

Tiistai 26.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti käsitteli 16.10.2010 kakkospääkirjoituksessaan Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen asioita.

 

Kirjoitus käsitteli oikeita asioita tosiasioiden pohjalta, mutta yhdessä asiassa se ei vastannut todellisuutta. Kirjoituksessa heitettiin varjo Infran johdon päälle ja oltiin sitä mieltä, että se ei ole ollut tehtäviensä tasolla.

 

XL-ryhmän puolueet - Kokoomus, Vihreät ja Keskusta - muodostavat johtokunnan enemmistön äänin 4-3. Edustan johtokunnassa Suomen Keskustaa ja toimin sen varapuheenjohtajana.

 

Me Tampereen Infratuotanto liikelaitoksen johtokunnan XL-ryhmän jäsenet lähetimme Aamulehdelle mielipiteemme. Aamulehti julkaisi sen lauantaina 23.10.2010 ja se kuului näin:

 

----------------------------

 

 

Oman infratuotannon tarve vähenee selvästi

 

KUNTAPALVELUT. Tampereen Infratuotanto-liikelaitos Tampereen Infra perustettiin edellisen kaupunginvaltuuston päätöksellä v. 2008 ja se aloitti toimintansa 1.1.2009.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen muodostavat Auto- ja konekorjaamo, katu- ja vihertuotanto sekä suunnittelupalvelut. Henkilökuntaa liikelaitoksen perustamishetkellä oli noin 800 henkilöä - nyt henkilökuntaa on noin 700 henkilöä.

 

Johtokunta tutustui Infran tilanteeseen ja päätti toukokuun 2009 kokouksessaan XL-ryhmän jäsenten äänin 4-3 aloittaa selvityksen Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen kehittämisvaihtoehdoista.  Johtokunta käsitteli tehtyä selvitystyötä 27.8.2009 kokouksessaan ja päätti antaa asian jatkokäsittelyn kaupungin omistajaohjaukselle.

 

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto päätti syyskuussa aloittaa selvityksen kehittämistoimista. Selvitystyön laatijana on ollut nimenomaan omistajaohjaus. Se on laatinut tarkan selvityksen eri vaihtoehdoista ja nyt asia on menossa kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon tämän selvityksen pohjalta.

 

Me allekirjoittaneet johtokunnan jäsenet totesimme muutaman kuukautta toimittuamme, että näin ei voida jatkaa, vaan on aloitettava selvitystyö koko Infran toiminnan osalta. 

 

Alkuvaiheessa selvitystyön teki Tampereen Infran uusi toimitusjohtaja yhdessä yksikönjohtajien kanssa ja jatkoselvitys annettiin eteenpäin kaupungin organisaatiossa. Pormestari nimesi ohjausryhmän selvitystä tekemään ja nyt julkaistu selvitys on tämän virkahenkilöistä kootun ryhmän loppuraportti.

 

Erityisen tyytyväisiä olemme henkilöstön ja sen edustajien mielipiteen kuulemisesta prosessin joka vaiheessa - ilman henkilöstön vahvaa sitoutumista muutokseen se ei olisikaan mahdollista.

 

Puolentoista vuoden pituinen prosessi kertoo, että taustatyötä eri vaihtoehtojen kartoittamiseksi on tehty paljon.

 

Johtokunta on myös omilla päätöksillään pystynyt tänä aikana parantamaan Tampereen Infran kilpailukykyä siten, että kuntalaisten palveluiden taso on säilynyt hyvänä.

 

Tampereen Infra pääsi kaupunginvaltuuston sille asettamaan tulostavoitteeseen viime vuonna ja ennusmerkit näyttävät, että niin tulee tapahtumaan myös tänä vuonna.

 

Kaupunki tilaajana on kertonut siirtyvänsä selkeämmin kohti monituottajamallia, jolloin nykyisenkaltaisille Infratuotannon resursseille ei jatkossa enää ole tarvetta.

 

XL-ryhmän aloitteesta ja sen johdolla aloitetut Tampereen Infran tehostamistoimenpiteet mahdollistavat kaupungin verotulojen ohjaamisen nykyistä enemmän sairaanhoidon, ikäihmisten palveluiden, opetuksen ja työttömyyden ongelmien ratkaisemiseen.

 

Me Tampereen Infran johtokunnan XL-ryhmää edustavat jäsenet toteamme, että liikelaitoksen nykyinen johto on tehtäviensä tasolla.

 

MIKKO LEPPÄLAHTI

puheenjohtaja (kok)

 

ESKO ERKKILÄ

varapuheenjohtaja (kesk)

 

SANNA HUIKURI

johtokunnan jäsen (vihr)

 

ELISA TUOMISTO

johtokunnan jäsen (kok)

 

--------------------

 

Taidatkos sen selvemmin sanoa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, XL-ryhmä, Mikko Leppälahti, Esko Erkkilä, Sanna Huikuri, Elisa Tuomisto,

Kaupungin työntekijöille ei kuulu maksaa palkkaa puoluekokousmatkoilta

Torstai 27.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin henkilöstöjaosto teki puheenjohtajansa Olli-Poika Parviaisen (vihr.) johdolla itsestään selvän päätöksen, kun se kieltäytyi maksamasta palkkaa kaupungin palkollisille siltä ajalta, jonka nämä käyttävät työaikaansa puoluekokouksiin osallistumisiin.

 

Päätöksellä kumottiin Tampereen ilmeisen "ikiaikainen" menettelytapa, jolla on vuosikymmenet tuettu vasemmistopuolueiden satraappien puoluekokousmatkailua.

 

Ihmettelen suuresti henkilöstöjaoston varajäsenen Pekka Salmen (sdp) lausuntoja, kun hän kummeksuu päätöstä.

 

Salmen kummeksumisessa on outoja perusteluita ainakin kahdesta syystä.

 

Salmi oudoksuu päätöksen ajankohtaa - hän kokee päätöksen XL-ryhmän rokottamiseksi, joka suuntautuu demareihin. Sen lisäksi Salmi perustelee, että palkallinen puoluekokousmatka oli varmistettu virkamiehiltä!

 

Linjakkaan päätöksen tekemisellä ei ole yhteyttä demarien Joensuun puoluekokoukseen - menettely vaan sattui nyt viimeinkin tulemaan henkilöstöjaoston tietoon ja se reagoi ilman viivettä. Hyvä niin!

 

Virkamiesten "lupaukseen" vetoaminen ei ole Tampereella nykypäivää - Tampereella luottamushenkilöt päättävät, eivät virkamiehet.  Kyse on niin merkittävästä perusasiasta, että siitä ei pitäisi olla kenelläkään virheellisiä käsityksiä - ei edes tulevalla kansanedustajaehdokas Salmella!

 

Kiitän Olli-Poika Parviaista ja hänen johdollaan toimivaa henkilöstöjaostoa oikeasta päätöksestä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Olli-Poika Parviainen, SDP:n puoluekokous, XL-ryhmä, Pekka Salmi

Ovatko demari-konkarit oikeilla jäljillä?

Keskiviikko 24.3.2010 - -Esko Erkkilä-

Kunnallisneuvos Seppo Salminen (SDP) ja kiinteistöneuvos Esa Rannikko (SDP) ovat laatineet ansiokkaan kirjoituksen, jonka Aamulehti julkaisi mielipidepalstallaan 19.3.2010.

 

Mielipidekirjoituksen otsikko oli: "Tampereen raitiotie, kallista haihattelua".

 

Demari-konkarit tarkastelevat kirjoituksessaan ratikan saavutettavuutta, nopeutta, reititystä, taloutta sekä perustamis- ja käyttökustannuksia.

 

Neuvokset eivät varmaankaan ole täydellisiä asiantuntijoita, mutta...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seppo Salminen, Esa Rannikko, ratikka, XL-ryhmä, Ratikka-ilta