Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Henkilösuhteet täytyy aina pitää kunnossa!

Tiistai 10.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Toimin liike-elämässä yli 40-vuotta ja eräs omaksumani oppi oli se, että henkilösuhteet pitää aina olla kunnossa myös kilpailijoihin.

 

 

Sain käytännössä kokea, että tämän päivän kilpailija oli suurin asiakkaani huomenna.

 

 

Liike-elämässä ei ole lainkaan tavatonta, että tämänpäiväinen kilpailijasi on huomenna esimiehesi!

 

 

Hyvät henkilösuhteet kilpailijapuolueiden edustajiin ovat tärkeitä myös politiikassa.

 

 

Aktiivisuus ja avoin suhtautuminen muiden puolueiden edustajiin on myös oman sanomasi etu.

 

 

 

Seuraavassa muutama valokuva tilanteista, joissa olen pyytänyt muiden puolueiden edustajia asettumaan kamerani linssin eteen – kuvat olen ottanut viime päivien aikana erilaisissa poliittisissa tilaisuuksissa.

 

 

 

 

poli1

 

 

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja SDP:n varapuheenjohtajan Sanna Marin´n tapasin lauantaina 7.3.2015 Tammelantorilla. Yleisesti veikataan, että Sanna Marin on SDP:n varmin läpimenijä huhtikuun eduskuntavaaleissa Pirkanmaalta.

 

 

 

 

poli2

 

 

Samassa toritilaisuudessa sain kamerani linssin eteen myös tamperelaisen kaupunginvaltuutettu Johanna Loukaskorven sekä Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult´n. Molemmat ovat SDP:n kansanedustajaehdokkaita huhtikuun eduskuntavaaleissa.

 

 

 

 

poli3

 

 

Atlantan olympialaisten hopeamitalipainija, ex-kansanedustaja ja nyt taas kansanedustajaehdokkaana oleva SDP:n Marko Asell jakoi Kansainvälisenä Naistenpäivänä 8.3.2015 ruusuja Tampereen Keskustorilla.

 

Keskustan kansanedustajaehdokkaat olivat samassa touhussa telttakatoksellamme ja kun Asell poikkesi kahvilla osastollamme, pyysin olympiahopeamitalistia sanomaan muutaman sanan äänestoistolaitteidemme välityksellä toriyleisölle. Marko teki työtä käskettyä!

 

 

 

 

poli4

 

 

Vaihdoin muutaman sanan Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman´n (vasemmalla) ja ex-kansanedustaja Irja Tulosen kanssa Tampereen yliopistolla torstaina 5.3.2015 sen tilaisuuden yhteydessä, jossa EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi EU:n 300 miljardin kasvupaketista.

 

 

Molemmat kokeneet poliitikot olivat valmiita pysähtymään hetkeksi kamerani eteen!

 

 

 

*********************

 

 

 

Arvostan kaikkia tässä jutussa esiintyviä SDP:n ja Kokoomuksen poliitikkoja ja kiitän heitä myötäsukaisuudesta Keskustan taustatoimijan suuntaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, Johanna Loukaskorpi, Tuula Petäkoski-Hult, Sofia Vikman, Irja Tulonen, Marko Asell,

Ylöjärven Markkinat houkuttelivat paikalle Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien huippupoliitikkoja!

Maanantai 26.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Ylöjärven Markkinat ovat vuosi vuodelta yhä väkevämpi yhdessä tekemisen tapahtuma Teivon ja Keijärven Lions Clubeilta.

 

 

 

ylo1

 

 
Markkinapaikaksi on vakiintunut Kauppakeskus Elon parkkipaikka ja tänä keväänä markkinapäiväksi oli valittu lauantai toukokuun 24. päivä.

 

 

 

Markkinoilla oli paljon nähtävää, mutta keskityn tässä jutussani siihen antiin, jota poliittiset puolueet markkinayleisölle tarjosivat.

 

 

 

 

ylo2

 

Keskustan osastolla sananmukaisesti ”nyörien varressa” oli Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen (vasemmalla) ja puuhakkaana toimijana oli myös kunnallisneuvos Pirkko Vuolle (oikealla).

 

Pirkko toimi aiemmin Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtajana ja nyt eurovaalien aikana hän otti vastuulleen Anneli Jäätteenmäen Pirkanmaan toimintaryhmän vetämisen.
 

 

 

ylo3

 

 

Väentungoksesta päätellen markkinayleisö arvosti, että kansanedustaja Arto Pirttilahti oli heti aamusta alkaen yleisön tavoitettavissa.

 

Pirttilahti tässä kuvassa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Minna Sarvijärven kanssa – olemme iloisia, että Minna on valittu Keskustan Pirkanmaan piirin kansanedustajaehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleissa!

 

 

 

ylo4

 

 

Kansanedustajan työ on kiireistä ja siitä saimme esimerkin, kun kansanedustaja Pirttilahti puki ennen puoltapäivää motoristin vaatteet päälleen ja lähti välillä käymään Pälkäneen markkinoilla.
 

Ennen Pälkäneelle lähtöään Pirttilahti keskusteli Ylöjärven kaupungin vapaa-ajanlautakunnan jäsenen Erkki Lahtisen kanssa.

 

 

 

ylo5

 

 

Keskustan pirkanmaalaisilla kansanedustajilla yhteistyö pelasi taas kerran mainiosti, sillä Pirttilahden lähdettyä Pälkäneelle, saapui markkinoille kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

Alatalo on monipuolinen Pirkanmaan puolestapuhuja ja tässä hänen kanssaan keskustelee Keskustan Ylöjärven kaupunginvaltuuston valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapani Tienari.

 

 

 

***************

 

 

Pirkanmaalaisena ja Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana arvostan, että myös Kokoomus sekä Kristillisdemokraatit olivat saaneet Ylöjärven Markkinoille ykköstason poliitikot.

 

 

 

ylo6

 

 

Monipuolisen kokemuksen valtakunnan politiikassa ja Tampereen poliittisessa toiminnassa omaava Irja Tulonen (vasemmalla) oli markkinoilla yhdessä ministeri Henna Virkkusen kanssa.

 

Arvostan, että Tulonen ja Virkkunen suostuivat pyynnöstäni kuvattaviksi!

 

 

 

ylo7

 

 

Tuntemieni huippupoliitikkojen joukko kasvoi miellyttävällä tavalla, kun sain jutella Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän toisen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Sauli Ahvenjärven (oikealla) kanssa.

Ahvenjärven vierellä kuvassa on naapurini ja ”kasvinkumppanini” Antti Hietamäki Viljakkalasta.

 

Ahvenjärvi on Jämijärveltä syntyisin oleva tekniikan tohtori, joka on kansanedustajuutensa vuoksi virkavapaalla Satakunnan Ammattikorkeakoulun Raumalla toimivan ”Teknikka ja merenkulku” –yksikön yliopettajan toimesta.

 

Kansanedustaja Sauli Ahvenjärven CV kertoo, että kyse on henkilöstä, joka on tehnyt paljon muutakin kuin politikoinut – arvostan Ahvenjärveä!

 

 

************

 

 

Ylöjärven Markkinoilla oli osastot myös SDP:llä, Vasemmistoliitolla ja Perussuomalaisilla, mutta nämä puolueet eivät olleet saaneet osastoilleen valtakunnallisesti kiinnostavia ja ansioituneita henkilöitä.

 

 

************

 

 

Puolueiden tarjoiluista sen verran, että Keskustan osastolla oli kahvin sekä teen lisäksi tarjolla kotoisista puutarhamarjoista valmistettua hienoa mehua. Kiitokset Elina Siepille!

 

SDP oli mennyt tarjoiluissaan todelliseen ”halpaan”, sillä he tarjosivat S-ryhmän Rainbow-merkkistä hedelmätäysmehua, joka oli maultaan kammottavaa karamellilitkua.

 

SDP:n pitäisi tietää, että Rainbow-tuotteet ovat todellisia halpatuotteita, laatutasoltaan heikkoja ja mehujen osalta niiden eettinen taustakin on erittäin kyseenalainen.

 

 

 

**********

 

 

Saan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkuvasti tehdä päätöksiä erilaisissa tapahtumissa tarjottavista tuotteista ja en missään olosuhteissa salli, että osastollamme tarjottaisiin ”private label” –tuotteita.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Riitta Koskinen, Pirkka Vuolle, Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo, Minnan Sarvijärvi, Tapani Tienari, Henna Virkkunen, Irja Tulonen, Sauli Ahvenjärvi, Antti Hietamäki, Rainbow, private label,

Venla, Juulia ja Eetu antoivat ajateltavaa päättäjille

Tiistai 27.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Arvostan, että Tampereella järjestetään eri puolilla kaupunkia pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasiltoja.

 

Asukasillat lisäävät kuntalaisdemokratiaa, sillä niihin ovat kaikki kaupunkilaiset tervetulleita esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan ajankohtaisista kaupunkia koskevista asioista.

 

Asukasilloissa ovat tentattavina pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan lisäksi apulaispormestarit sekä kaikkien kaupunginvaltuustossa olevien puolueiden edustajat. Kyseessä ovat siis todelliset päättäjät!

 

Vuoden viimeinen ja samalla nykyisen pormestarin sekä kaupunginvaltuuston viimeinen asukasilta järjestettiin eilen Lielahden koulun auditoriossa, Lielahdenkatu 15.

 

Olin paikalla, vaikka asunkin tyystin toisella puolella kaupunkia kuin nyt kohteena ollut Länsi-Tampereen alue.

 

Asukasillat on perinteisesti avannut järjestävän alueen Alue-Alvarin puheenjohtaja, mutta eilen Länsi-Alvarin vuorovaikutussuunnittelija Birgitta Tunturi oli junaillut hieman tavallisuudesta poikkeavan avauksen.

 

Avauksen suorittivatkin Lielahden koulun ala-asteen oppilaat Venla, Juulia ja Eetu.

 

He esiintyivät vuorotellen ja heidän esityksessään oli todellista sanomaa.

 

Kirjasin lasten esityksestä seuraavat parannusta kaipaavat ja myös kiitosta ansaitsevat kohdat:

 

  • Länsi-Tampereella toikkaroivat päihtyneet kaupunkilaiset huolestuttavat lapsia

  • yläasteen oppilaat juovat energiajuomia ja aiheuttavat ilkivaltaa, sotkemista ja varastelua. Tämän vuoksi Venla, Juulia ja Eetu ehdottivatkin, että energiajuomia ei saisi myydä alle 15-vuotiaille

  • alueen roskaaminen on lasten kokema ongelma

  • päihteiden käyttö ja tupakanpoltto häiritsevät lapsia

  • koulujen pyöräparkeissa ei ole valvontaa ja sen vuoksi pyöriä varastetaan ja tehdään niille ilkivaltaa

 

Venla, Juulia ja Eetu toivat esille myös Lielahden myönteisiä asioita:

 

  • harrastuspaikat ja palvelut ovat lähellä

  • uimarantoja on useita ja ne ovat viihtyisiä

  • puistot ovat vihreitä ja niissä on monipuolisen tekemisen mahdollisuudet

 

Asukasillan keskeiset teemat mielestäni olivat turvallisuusvaje, joka asukkaiden mielestä Lielahdessa vallitsee sekä heikko ja parannusta kaipaava joukkoliikenne.

 

Turvallisuusvajeen kohdalla apulaispormestari Irja Tulonen heitti pallon Lielahden koululle, mutta rehtori Matti Annalalle asukkaiden kertoma oli uutta asiaa!

 

Asukkaat olivat huolissaan, että ikkunoihin koputellaan, naisia ahdistellaan, palloja potkitaan asuntojen seiniin ja oviin – kaikki tämä tapahtuu iltamyöhään.

 

*********

 

Arvostin, että vasemmistoliiton kokenut edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen – joka nyt jättää vapaaehtoisesti Tampereen kaupunginvaltuuston – otti esille ns. kolmannen sektorin mahdollisuudet kansalaisten hyvinvoinnin edistäjänä.

 

MS-K mainitsi puheenvuorossaan, että mm. Tampereen Diabetesyhdistys voisi tulla kouluille puhumaan energiajuomien suuresta sokeripitoisuudesta ja niiden sitä kautta aiheuttamista ongelmista. Pidin, että Marjatta Stenius-Kaukonen mainitsi muina kolmannen sektorin tärkeinä toimijoina myös Tampereen Hengitysyhdistyksen ja Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen.

 

Etelä-Alvarin jäsenenä oli mieluisaa kuulla, että monissa puheenvuoroissa Tampereen Alvari-toimintaa arvostettiin.

 

Mielenkiintoista oli, että tilaisuuden lopulla myös tunnelikeskustelu ponnahti pintaan.

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vihreiden Irene Roivainen totesi topakasti, että tunnelikeskusteluun ei mennä, sillä asiat on jo päätetty.

 

Hyvin tuntemani ja arvostustani nauttiva SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Atanas Aleksovski halusi kuitenkin sanoa tässä tilaisuudessa viimeisen sanan ja hän muistutti taas kerran, että tuleva valtuusto päättää tunnelin kohtalosta. Aleksovski sai puheenvuoronsa päätteeksi illan ainoat suosionosoitukset.

 

Kiitän pormestari Timo P. Niemistä ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaista asukasiltojen järjestämisestä.

 

Olen varma, että Lielahden koulun auditorioon eilen kokoontunut yli satalukuinen tamperelaisyleisö yhtyy kiitoksiini!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat, asukasillat, pormestari Timo P. Nieminen, Irene Roivainen, Birgitta Tunturi, vuorovaikutussuunnittelijat, Irja Tulonen, Tampereen Diabetesyhdistys, Tampereen Hengitysyhdistys, Syöpäyhdistys,

Eräs episodi Tavasen alkutaipaleelta

Perjantai 16.11.2012 - -Esko Erkkilä-


 

 

***********************

 

 

 

Valtiopäivät TAA 681/1998 vp

Talousarvioaloite 681

Jorma Rantanen /sd ym.: Määrärahan osoittamisesta Tampereen ja Valkeakosken seudun vedenhankinnan (TAVASE) järjestämiseen

Eduskunnalle

Tampereen ja Valkeakosken vedenhankinnan yleissuunnittelutyön tavoitteena on alueen pohjavesivarojen mahdollisimman tehokas käyttöönotto ja tekopohjavesien muodostamismahdollisuuksien selvittäminen. Suunnittelualueena ovat Hämeenkyrön, Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Pälkäneen, Tampereen, Toijalan, Valkeakosken, Vesilahden, Viialan ja Ylöjärven kuntien alueet. Lisäksi suunnittelussa otetaan huomioon Sahalahden kunnan vedentarve.

Yleissuunnitelmassa on useampia vaiheita, joiden kokonaisinvestoinnit maksavat 213 000 000 markkaa. Investointikustannukset on ajoitettu tasaisesti vuosille 1994─2010. Tärkeimpänä tavoitteena on pitää talousveden laatu mahdollisimman hyvänä. Toisena tärkeänä tavoitteena on vedenhankinnan turvaaminen poikkeustilanteissa. Tällöin vedenhankinta pystytään turvaamaan, vaikka jokin vedenottamo tai pintavesilaitos olisi käyttökelvoton.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että Eduskunta ottaisi valtion vuoden 1999 talousarvioon momentille 35.10.77 1 000 000 markkaa Tampereen ja Valkeakosken seudun vedenhankinnan (TAVASE) järjestämiseen.

Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 1998

Jorma Rantanen /sd Reino Ojala /sd Eila Rimmi /vas

Arja Ojala /sd Pia Viitanen /sd Mikko Kuoppa /va-r

Kimmo Sasi /kok Irja Tulonen /kok Markku Vuorensola /kesk

Reijo Lindroos /sd Kari Kantalainen /kok Sulo Aittoniemi

/kesk

Jukka Gustafsson /sd

 

 ********************


Ovatkohan tämän talousarvioaloitteen allekirjoittaneet poliitikot Tavasesta edelleen samaa mieltä?

 

Hanke on ollut alusta alkaen kuolleena syntynyt ja sen haittavaikutukset merkitsevät ongelmia koko Pirkanmaalle.

 

Tavasen ongelmat koskettavat erityisen rankalla kädellä Tampereen kaupunkia, sillä nyt siihen on kulunut veronmaksajilta kerättyjä varoja jo n. 7.000.000 euroa.

 

 

Takinkääntäjiä ei yleensä arvosteta, mutta tässä asiassa toivon, että saisimme todeta kaikki silloiset allekirjoittajat takinkääntäjiksi!


 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jukka Gustafsson, Jorma Rantanen, Reino Ojala, Eila Rimmi, Arja Ojala, Pia Viitanen, Mikko Kuoppa, Kimmo Sasi, Irja Tulonen, Markku Vuorensola, Reijo Lindroos, Kari Kantalainen, Sulo Aittoniemi, Tavase, Tavase Oy, takinkääntäjä, TAA 681/1998 vp,

Kuvasatoa Aamulehden ja Yle-Tampereen järjestämiltä vaalivalvojaisilta

Tiistai 30.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Tamperelaisten puolueiden edustajat kokoontuivat ravintola Ziperiaan Yle Tampereen ja Aamulehden yhteiseen vaali-iltaan vaalipäivänä eli 28.10.2012 klo 19.30.

 

Aamulehti julkaisi nettisivuillaan mahtavan 88 kuvan kavalkadin vaali-illan tapahtumista.

 

Jään Aamulehteä selvästi heikommaksi, mutta tässä oma kuvakavalkadini samasta tilaisuudesta. Sen verran panen Aamulehteä paremmaksi, että liitän muutaman saatesanan jokaiseen kuvaan. Tämä sen vuoksi, että ounastelen monien lukijoideni olevan Tampereen ulkopuolelta.  Heidän palvelunsa vuoksi muutama saatesana jokaisen kuvan kohdalla lienee siis paikallaan! 

 

 

Aa1

 

Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen ja Ylen maakuntaradion päällikkö Maaria Grönfors toimivat tilaisuuden juontajina.

 

 

Aa2

 

 

Vihreiden Satu Hassi on todellisuudessa puolueen pormestariehdokas, vaikka häntä ei ole ehdokkaaksi virallisesti nimettykään.

 

 

Aa3

 

 

SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovskiin olen tottunut luottamaan, sillä hän toimii kaupunginhallituksen edustajana Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa.

Saan lähes jokaisessa kokouksessa todeta näin:

”Olen jyrkästi samaa mieltä Atanaksen kanssa!”

 

 

Aa4

 

Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti on tässä Maaria Grönfors´n haastateltavana.

 

 

Aa5

 

21-vuotias kristillisdemokraattien pormestariehdokas Lauri Kangasniemi.

 

 

Aa6

 

SDP:n Pauli Ruoholahti sekä Atanas Aleksovski keskustelevat ja saman puolueen Aila Dunder-Järvinen hymyilee vieressä.

 

 

Aa7

 

 

Pirkanmaan Keskustanuorten toiminnanjohtaja Matleena Mikkonen (vasemmalla) oli pitkään kiinni Keskustan varavaltuutetun paikassa, mutta ääntenlaskun edetessä tilanne muuttui hieman. Oikealla Eva Back.

 

 

Aa8

  

Monien iloksi myös Matti Pitko oli paikalla.

Matilla toimittajanura vaan jatkuu, sillä hän on tehnyt Paavo Väyrysen kanssa sopimuksen, että Matti lopettaa toimittajan hommat vasta sen jälkeen, kun Paavosta tulee Suomen presidentti!

 

 

Aa9

 

 

Kansanedustaja Kimmo Sasi antoi asiantuntevia vastauksia toimittajien kysymyksiin.

 

 

Aa10

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin johtokunnan jäsen Pirjo Männistö, toiminnanjohtaja Matleena Mikkonen ja kunnallisvaaliehdokkaamme Jenna Leppänen.

 


Aa11

 

 

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Harri Airaksinen ja kansanedustaja Harri Jaskari löivät kuvaajan pyynnöstä veljellisesti kättä, vaikka kisaavatkin tiukasti kokoomuksen pormestariehdokkaan paikasta.

 

 

Aa12

 

 

Keskustan voimamies Matti Järvinen kohosi ensiyrittämisellä Keskustan varavaltuutetuksi.

 

 

Aa14

 

Virkaiältään Suomen pitkäaikaisin apulaispormestari ja Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti koppasi kainaloonsa kokoomuksen Sointu Lankin (vas)  ja SDP:n  Aila Dunder-Järvisen.

 

 

Aa13

 

 

Hyvillä arvosanoilla Keskustan järjestämässä Pormestaripaneelissa arvioitu pormestari Timo P. Nieminen on tässä Maaria Grönfors´n haastateltavana.

 

 

Aa15

 

 

SDP:n Anneli Kivistö ja Keskustan Tampereen kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi ovat Tampereella kokeneinta poliittista joukkoa.

 

 

Aa16

 

Tässä sain kamerani linssiin todellisen vaikuttajanelikon tamperelaisia kokoomusnaisia.

Vasemmalta ovat kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ja pormestaritoimeen oleva ehdokasehdokas Leena Kostiainen, kansanedustaja Sofia Vikman, apulaispormestari Irja Tulonen ja entinen kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Koskinen.

 

 

img_2589.jpg

 

 

Vihreät olivat kovin harvalukuisina vaali-illassa, mutta apulaispormestari Olli-Poika Parviainen pääsi jopa toimittaja Kai Pohjasen haastateltavaksi.


Jatkan huomenissa kuvakerrontaani!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Yle-Tampere, vaali-iltamat, Satu Hassi, Atanas Aleksovski, Timo Hanhilahti, Lauri Kangasniemi, Matti Pitko, Kimmo Sasi, Harri Airaksinen, Harri Jaskari, Leena Kostiainen, Sofia Vikman, Irja Tulonen, Riitta Koskinen, Olli-Poika Parviainen,

Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat ovat tärkeä elementti Tampereen kaupungin toiminnassa

Torstai 7.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereella järjestetään muutaman kerran vuodessa pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan yhteisiä asukasiltoja.

 

Asukasillat järjestetään eri puolilla kaupunkia. Ne ovat tarkoitettu tiettyjen alueiden asukkaille, mutta yleensä tilaisuudet muodostuvat koko kaupungin asioita koskeviksi ja se on mielestäni yksinomaan hyvä asia.

 

Etelä-Tampereen aluetta koskeva asukasilta järjestettiin kesäkuun 4. päivänä Rudolf Steiner -koulun auditoriossa, Muotialantie 78-81.


Paikalla oli nelisenkymmentä tamperelaista ja olin yksi mukanaolleista.

 

Steiner-koulun_auditorio

 

Rudolf Steiner -koulun auditorio on nähtävyys sinänsä, joten paikka oli valittu oikein.

 


Irene_Roivainen

 

Asukasillan puheenjohtajana toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen (vihreät).

 

pormestaripoyta

 

Roivaisen (oikealla) kanssa saman pöydän ääressä istuivat kaikki Tampereen apulaispormestarit pormestari Timo P. Niemisen johdolla.

Henkilöt vasemmalta; apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihreät), pormestari Timo P. Nieminen (kokoomus), apulaispormestari Irja Tulonen (kokoomus), apulaispormestari Leena Kostiainen (kokoomus) sekä apulaispormestari Timo Hanhilahti (keskusta).

 

valtuustoryhmien_edustajat

 

Yleisön kysymyksiin vastaamassa olivat myös valtuustoryhmien edustajat ja he tässä vasemmalta alkaen:

Sirkka-Liisa Virtanen (vasemmistoliitto), Jari Heinonen (SKP), Lasse Oksanen (Tampereen Sitoutumattomat), Heikki Luoto (perussuomalaiset), Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen (keskusta), Pekka Salmi (SDP) sekä Marco Ruth (kristillisdemokraatit).

Ihmetytti, että vihreiden ja kokoomuksen valtuustoryhmien edustajia ei ollut paikalla!


Valtaosa tilaisuudessa esitetyistä kysymyksistä keskittyi ennalta esitettyihin kysymysten käsittelyyn ja se latisti tilaisuuden kokonaiskuvaa – nyt tilaisuuden hektisyys heikkeni, kun puheenjohtaja tukeutui pääosin ennalta lähetettyjen kysymysten käsittelyyn.

 

Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat menettävät merkitystään, jos paikalle saapuneiden kaupunkilaisten esittämillä kysymyksillä ei ole mahdollisuutta tulla esille lainkaan. Toivottavasti tähän saadaan parannus jo seuraavalla kerralla.

 

Olli-Poika_Parviainen

 

Osaamis- ja elinkeinopalvelujen sekä sivistys- ja elämänlaatupalvelujen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihreät) vakuutti, että kirjastopalvelujen tarjontaan ei puututa kaupungin säästötoimenpiteiden varjolla – hyvä niin!

 

Irja_Tulonen

 

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen apulaispormestari Irja Tulonen (kokoomus) joutui monen kysymyksen kohdalla levittelemään käsiään, sillä niin osuvia kysymyksiä yleisö osasi esittää apulaispormestarille.

Kaikesta kuullusta ja nähdystä oli helposti aistittavissa, että erityisesti vanhusten, sairaiden ja vähäväkisten asiat eivät Tampereella ole kunnossa ja eivät ole edes tulossa kuntoon.

”Palvelutalo” –käsitteen suoranaiseen väärinkäyttöön Tulonen otti tiukasti kantaa, kun hän totesi, että on aivan liikaa palvelutaloksi kutsuttuja asumismuotoja, jotka eivät ole todellisia palvelutaloja. Hyvä kannanotto, sillä seniorit varmaan hankkivat asuntoja sellaisista asumisyhteisöistä, joita markkinoidaan palvelutaloina, mutta todellisuudessa yhteisö ei tarjoakaan palvelutalotasoisia palveluja.

 

Leena_Kostiainen

 

Lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestari Leena Kostiainen sai oman ”kysymyspatterinsa” vastattavakseen etuajassa, sillä hänellä oli tärkeämpiä menoja tiedossa kuin tamperelaisten ongelmiin vastaaminen omalla vuorollaan.

Apulaispormestari Kostiaisen vastuualue on tärkeä niiden valmiuksien luomisessa, jotka luovat perusteet nuorten pärjäämisellä. Tämän vuoksi hänen roolinsa olisi ensiarvoisen tärkeä, jotta nuorille pystyttäisiin Tampereella luomaan kohtuulliset olosuhteet elämässä selviytymiselle.

 

Timo_Hanhilahti

 

Yhdyskuntapalvelujen apulaispormestari Timo Hanhilahti on Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari. On muistettava, että hän on myös Suomen kokenein apulaispormestari, sillä Hanhilahdelle on kertynyt apulaispormestarikokemusta eniten kautta aikojen Suomessa!

Hanhilahti totesi, että kaavoitustavoitteet Tampereella on määrällisesti saavutettu.

Apulaispormestari Hanhilahti muistutti, että Partolan alueesta on tulossa elinvoimainen keskus myös Tampereen tarpeita varten. Pidän Hanhilahden ajattelusta ja Partolan kohoaminen Pirkkalan puoleisesta sijainnistaan huolimatta eteläisen Tampereen palvelukeskukseksi on osoitus kuntarajojen ylittävästä positiivisesta toiminnasta.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen kehittämisohjelmaan viitaten apulaispormestari Hanhilahti totesi, että kaupungin oman tuotannon kehittämisellä on varmistettu oman tuotannon säilyminen ja sen lisäksi säästetty 8 miljoonaa euroa. Kyseisen liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana on mukava kuulla tunnustusta työmme tuloksista!

 

Timo_P._Nieminen

 

Pormestari Timo P. Niemiseltä pyydettiin kommentteja pormestari-järjestelmän hyvistä ja huonoista puolista.

Nieminen keskittyi järjestelmän hyvien puolien mainitsemiseen ja eräänä keskeisenä hyvänä puolena hän mainitsi sen, että luottamushenkilönä pormestarin pitää nauttia kaupunginvaltuuston ja sitä kautta kaupunkilaisten luottamusta. Tämä merkitsee, että pormestarin on koko ajan huomioitava kaupunkilaiset toiminnassaan.

Timo P. Nieminen mainitsi, että kunnanjohtaja-järjestelmässä jopa kolmikymppinen kunnanjohtaja pystyy hankkimaan eläkeviran ja se ei ole kannatettava asia.

Tampereen talouskehityksessä pormestari Timo P. Nieminen ennusti vielä vuodesta 2013 tulevan tiukka ja sama tilanne jatkuu ehkä myös vuonna 2014.

 

Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat ovat kaupunkilaisten näkökulmasta hyvä asia.

 

Läsnä olleille on kuitenkin jatkossa varattava parempi mahdollisuus esittää kysymyksiä.

 

 

-Esko Erkkilä-




Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasilta, Timo P. Nieminen, Irene Roivainen, Timo Hanhilahti, Olli-Poika Parviainen, Irja Tulonen, Leena Kostiainen,

Kansalaisten pitää tietää poliitikkojen takavuosina tekemät virheet

Sunnuntai 29.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Tavase-hanke vetelee viimeisiään, mutta tuskalliselta sen lopettaminen ainakin Tampereen kunnallispolitiikan piirissä tuntuu.


Turhan ja mielettömän hankkeen kuoppaamisen vaikeudessa yksi syy saattaa olla se, että monet pirkanmaalaiset kansanedustajat toimivat yhteistuumin Tavase-hankkeen ”kätilöinä” 1990-luvun lopulla.


”Arkistojen aarre” on Eduskunnan asia- ja asiakirjahaun kertoma talousarvioaloite 681 vuoden 1998 Valtiopäiviltä.


Kyseinen talousarvioaloite on kansanedustaja Jorma Rantasen (sdp) tekemä, jossa esitettiin 1.000.000 (miljoonan) markan suuruisen määrärahan osoittamista Tampereen ja Valkeakosken seudun vedenhankinnan (TAVASE) järjestämiseen.


Kansanedustaja Rantasen allekirjoittamaan talousarvioaloitteeseen yhtyivät seuraavat pirkanmaalaiset kansanedustajat:


•    Reino Ojala, SDP
•    Eila Rimmi, Vasemmistoliitto
•    Arja Ojala, SDP
•    Pia Viitanen, SDP
•    Mikko Kuoppa, Vasemmistoryhmä
•    Kimmo Sasi, Kokoomus
•    Irja Tulonen, Kokoomus
•    Markku Vuorensola, Keskusta
•    Reijo Lindroos, SDP
•    Kari Kantalainen, Kokoomus
•    Sulo Aittoniemi, Keskusta
•    Jukka Gustafsson, SDP


Mittava joukko silloisia Pirkanmaan ykkösvaikuttajia, joista yksi on nykyhallituksessa jopa ministerinä eli Jukka Gustafsson (SDP) ja kaksi muuta edelleen kansanedustajina eli Pia Viitanen (SDP) ja Kimmo Sasi (Kokoomus).


Osa silloisista TAVASE-puolestapuhujista on edelleen Gustafsson´n, Viitasen ja Sasin tapaan merkittävissä asemissa Pirkanmaan sekä Tampereen politiikassa.


Tässä kopio talousarvioaloitteesta TAA 681/1998 vp, joka osoittaa silloisten kansanedustajien yksituumaisuutta sittemmin kelvottomaksi osoittautuneesta TAVASE-hankkeesta.


--------------------------



Valtiopäivät TAA 681/1998 vp


Talousarvioaloite 681



Jorma Rantanen /sd ym.: Määrärahan osoittamisesta Tampereen ja Valkeakosken seudun vedenhankinnan (TAVASE) järjestämiseen


Eduskunnalle

Tampereen ja Valkeakosken vedenhankinnan yleissuunnittelutyön tavoitteena on alueen pohjavesivarojen mahdollisimman tehokas käyttöönotto ja tekopohjavesien muodostamismahdollisuuksien selvittäminen. Suunnittelualueena ovat Hämeenkyrön, Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Pälkäneen, Tampereen, Toijalan, Valkeakosken, Vesilahden, Viialan ja Ylöjärven kuntien alueet. Lisäksi suunnittelussa otetaan huomioon Sahalahden kunnan vedentarve.


Yleissuunnitelmassa on useampia vaiheita, joiden kokonaisinvestoinnit maksavat 213 000 000 markkaa. Investointikustannukset on ajoitettu tasaisesti vuosille 1994─2010. Tärkeimpänä tavoitteena on pitää talousveden laatu mahdollisimman hyvänä. Toisena tärkeänä tavoitteena on vedenhankinnan turvaaminen poikkeustilanteissa. Tällöin vedenhankinta pystytään turvaamaan, vaikka jokin vedenottamo tai pintavesilaitos olisi käyttökelvoton.


Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,
että Eduskunta ottaisi valtion vuoden 1999 talousarvioon momentille 35.10.77 1 000 000 markkaa Tampereen ja Valkeakosken seudun vedenhankinnan (TAVASE) järjestämiseen.


Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 1998


Jorma Rantanen /sd Reino Ojala /sd Eila Rimmi /vas


Arja Ojala /sd Pia Viitanen /sd Mikko Kuoppa /va-r


Kimmo Sasi /kok Irja Tulonen /kok Markku Vuorensola /kesk


Reijo Lindroos /sd Kari Kantalainen /kok Sulo Aittoniemi
/kesk


Jukka Gustafsson /sd

----

Kannattaa huomata, että Tavase-hankkeen todellinen kustannusarvio on 14 vuoden ajan numeraalisesti säilynyt samana, mutta valuutta on muuttunut markoista euroiksi!


Syyskuun 15. päivänä 1998 arvon kansanedustajille on kerrottu kustannusarvion olevan 213 miljoonaa markkaa, kun se nykyään asettuu tasolle 200 miljoonaa euroa.


Kahdessasadassa miljoonassa eurossa on huomioitu se, että Sasiin on rakennettava uusi imeytyskenttä, jotta luvatut vesimäärät pystyttäisiin tuottamaan.


Jorma Rantasen ym. allekirjoittamassa talousarvioaloitteessa mainitaan kuntina mm. Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi, jotka eivät tarkentuneiden suunnitelmien jälkeen lähteneet mukaan lainkaan. Myös Pälkäne ei ole osakkaana mukana, mutta se on pakosta mukana, sillä imeytyskenttiä suunnitellaan aivan Pälkäneen keskustan tuntumaan.


Pälkäneen tapaista ”ihanuutta” tulevat kohtaamaan ehkä myös Hämeenkyrö, Ylöjärvi ja Nokia, jos Tavasen laajentaminen Sasiin sallitaan.


On mainio asia, että aikoinaan tehdyt virheet on dokumentoitu.


Merkitseekö asioiden dokumentointi kuitenkin tässä asiassa sitä, että kyseisten päättäjien on entistä vaikeampi myöntää virheitään ja pitäytyvät sen vuoksi jääräpäisesti Tavase-hankkeen kannattajina?


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jorma Rantanen, Reino Ojala, Eila Rimmi, Arja Ojala, Pia Viitanen, Mikko Kuoppa, Kimmo Sasi, Irja Tulonen, Markku Vuorensola, Reijo Lindroos, Kari Kantalainen, Sulo Aittoniemi, Jukka Gustafsson, Tavase, Tavase Oy, TAA 681/1998 vp,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen uudistamisprosessi pääsee nyt toden teolla alkamaan

Maanantai 27.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Ehdin vasta toissapäivänä eli Joulupäivänä kuuntelemaan Radio Moreenin taltioiman radioinnin Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta 15.12.2010, jossa käsiteltiin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen toimintamallin kehittämistä.

Sain toki tiedon päätöksestä välittömästi ”nuijan kopahtamisen” jälkeen, mutta oli mielenkiintoista – joskin hieman surullistakin – seurata puheenvuoro puheenvuorolta sitä näytelmää, jonka jälkeen päädyttiin selvitystyöryhmän ja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan kannattamaan vaihtoehtoon.

Lopullinen päätös syntyi XL-ryhmän äänin 38 – 29.

Päätöksen kyytipojaksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Anneli Kivistön toivomusponnen henkilöstön uudelleensijoittamisperiaatteista.

Kaupunginvaltuuston päätös on vastuullinen ja se merkitsee kaupunkilaisten sekä veronmaksajien etujen huomiointia.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana arvostan mm. Irja Tulosen (kok) käyttämiä puheenvuoroja, joissa hän kysyi, että onko esim. asfalttiaseman hoitaminen yhtä tärkeää kaupungin ylläpitämää toimintaa kuin vanhuksista ja sairaista huolehtiminen.

Keskustan Mikko Kriikku peräänkuulutti aivan oikein, että päätöksiä pitää nyt tehdä, jotta Infrassa voidaan kääriä hihat ja aloittaa toiminta uusilta pohjilta.

Apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi olleensa ainoa luottamushenkilö Infran tulevaisuutta selvitelleessä työryhmässä. Hän mainitsi, että valmistelutyö tehtiin ”suurennuslasin kanssa” eli perusteellisesti.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Leppälahti kertasi, että Infran johtokunta on jo puolitoista vuotta sitten aloittanut toimenpiteet liikelaitoksen virtaviivaistamiseksi. Nyt valtuustossa paljon parranpärinää kirvoittanut asfalttiaseman myynti on pieni osuus Infran kehittämisessä.

Kiitän Tampereen kaupunginvaltuustoa Infran kehittämispäätöksestä.

Kaupunginvaltuuston päätös on luottamuslause Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnalle ja siitä olen luonnollisesti johtokunnan varapuheenjohtajana hyvin tyytyväinen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, Tampereen Infran johtokunta, XL-ryhmä, Irja Tulonen, Mikko Kriikku, Timo Hanhilahti, Anneli Kivistö, Radio Moreeni, Moreeni,

Vammaisyhdistysten, eri hallinnonalojen virkamiesten sekä poliittisten päättäjien tapaaminen Vammaispoliittisen ohjelman laatimiseksi

Torstai 18.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki päivittää vammaispoliittisen ohjelmansa vuoden 2010 aikana.

 

Kaupunki oli kutsunut vammaisjärjestöjen edustajat, eri hallintoalojen virkamiehet sekä poliittisten ryhmien edustajat keskustelutilaisuuteen ja työpajaan, joka järjestettiin

 

17.11.2010 klo 16.30-19.00 Tulppaanitalon koulutustilassa, osoite Pinninkatu 51.

 

Tilaisuuden vetovastuussa oli Kehityspiikki Consulting Oy:stä Markus Anttila, joka on ollut mukana ohjelman päivityksessä alusta alkaen. Tilaisuudessa työstettiin vammaispoliittisen ohjelmatyöryhmän ensimmäistä luonnosta ohjelmaksi.

 

Nyt valmisteltava ohjelma laaditaan käsittämään v. 2013 alkavan valtuustokauden. Tavoite on, että ohjelmaan kirjatut asiat saadaan toteutettua seuraavan valtuustokauden loppuun mennessä.

 

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja sain olla siinä mukana Suomen Keskustan edustajana.

 

Muiden poliittisten puolueiden edustajina olivat paikalla:

 

* Irja Tulonen (kok)

* Sanna Ojanen (kok)

* Leena Rauhala (kd)

* Amu Urhonen (vihr)

* Reijo Tamminen (tasi)

 

Tampereen kaupunginvaltuustossa edustettuina olevista puolueista SDP, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja SKP eivät olleet nähneet tarpeelliseksi lähettää edustajiaan tilaisuuteen.

 

En havainnut myöskään Tampereen virkamieskuntaa paikalla. Jos havaintoni on oikea, niin vammaisjärjestöissä pitäisi hälytyskellojen soida.

 

Tampereen kaupungin mainio ja aikaansaapa vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola oli tietysti paikalla ja hänen ansiotaan paljolti lienee se, että tämä tilaisuus järjestettiin!

 

Pääpaino tilaisuuden ohjelmassa oli työpajatyöskentelyssä.

 

Eri puolille Tulppaanitalon koulutustilaa oli perustettu kuusi rastia, joilla keskityttiin vammaisnäkökulmasta seuraaviin teemoihin:

 

1. Periaatelinjaukset ja työllistyminen

 

2. Asuminen, viestintä ja kommunikaatio

 

3. Joukkoliikenne, palveluliikenne ja kuljetuspalvelut

 

4. Koulutus ja opiskelu

 

5. Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

6. Kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntapalvelut

 

Työpajatyöskentely oli antoisaa ja sen päätteeksi poliittisten puolueiden edustajat käyttivät puheenvuoron.

 

Tulonen, Ojanen, Rauhala sekä Urhonen saivat naisina tietysti etuoikeuden. Naiskvartetin jälkeen sain pitää Suomen Keskusta puheenvuoron ja totesin siinä jotain tähän suuntaan:

 

-------------

 

"On hyvä, että nyt valmistelussa oleva Vammaispoliittinen ohjelma on laajassa kansalaisvalmistelussa - tämä tilaisuus on tärkeä etappi tässä työssä.

 

Vammaistyön ohjelma valmistuu vuoden loppuun mennessä ja sen jälkeen ohjelman jalkauttamiseen käytännön toimenpiteiksi on kiinnitettävä huomiota.

 

Onko Vammaispoliittisen ohjelman päätyminen kaupunginhallituksen käsittelyyn oikea organisatorinen taso? Näkisin mielelläni, että kaupunginvaltuusto olisi se päätöksentekoelin, joka hyväksyisi Vammaispoliittisen ohjelman; näin menetellen ohjelmalle saataisiin enemmän painoarvoa ja sitovuutta.

 

Pelkään, että kun Vammaispoliittinen ohjelma saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle, se jää sen jälkeen kuolleeksi kirjaimeksi. Näin ei saa tapahtua.

 

Vähin, mitä ohjelmalle pitää tehdä, on että se päivitetään seuraavan valtuustokauden aikana riittävän usein.

 

Olen Tampereen kaupungin luottamushenkilönä tuottaja-yksikön edustaja ja sen vuoksi pidän valitettavana, että Vammaispoliittisen ohjelman koulutuskohteena ovat ainoastaan tilaaja-organisaation henkilöt. Tuottaja-osapuolen työntekijät kuitenkin kohtaavat vammaiset jokapäiväisissä askareissa ja sen vuoksi tuottaja-yksiköiden henkilöiden huomiointiin sekä koulutukseen vammaiskysymysten hoidossa pitää panostaa.

 

Vaikka kyseessä onkin Tampereen Vammaispoliittinen ohjelma vuoteen 2016 saakka, on jo nyt huomioitava seutukunnallinen näkemys. Maailma ja sitä kautta myös seutukunnallinen kuvio lienee vuonna 2016 tyystin toisenlainen kuin nyt. Tampereen keskeinen rooli Pirkanmaan veturina pitää osata ennakoida jo nyt myös Vammaispoliittisessa ohjelmassa.

 

Olen eri yhteyksissä todennut mielihyvällä, että Tampereen kouluverkkouudistuksessa ei käsitelty lainkaan erityisopetusta. Esitän, että erityisopetuksen mahdollisessa uudelleenjärjestelyssä Valkoisen talon virkamiehet kuuntelevat ja käyttävät hyväkseen sitä asiantuntemusta, joka erilaisilla vammaisyhdistyksillä on. Tampereella on ainakin kolmisenkymmentä yhdistystä, joilla on vahvaa asiantuntemusta erityislasten koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyen. Tämä tieto pitäisi virkamiesten osata hyödyntää.

 

Kolmannen sektorin panostukselle vammaiskysymyksen hoidossa on nostettava hattua. Erityisesti työväen suunnan urheiluseuroiksi profiloituneet seurat ovat tässä kunnostautuneet. Vammaislasten ja -nuorten uimaharrastus, jalkapalloinnostus ja sählytoiminta sekä monet muut aktiviteetit ovat olleet tärkeitä kohteita vammaiskysymyksen hoidossa. Kiitos siitä Teille!

 

On toivottava, että Tampereen kaupunki muistaa avustusten jaossa sen tärkeän työn, johon monet urheiluseurat ovat panostaneet.

 

Kannustan vammaisjärjestöjä seuraavien kuukausien aikana olemaan aktiivisia poliittisten toimijoiden suuntaan. Uudet kansanedustajat valitaan huhtikuussa ja nyt Te saatte helpolla lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Tentatkaa kansanedustajaehdokkaita ja muistuttakaa heitä, että tulette seuraamaan ehdokkaanne toimintaa, jos hän pääsee Arkadianmäelle.

 

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen ja toivon näistä ajatuksista olevan Teille hyötyä!"

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Vammaispoliittinen ohjelma, Irja Tulonen, Sanna Ojanen, Leena Rauhala, Amu Urhonen, Reijo Tamminen, Jukka Kaukola, Kehityspiikki Consulting Oy,