Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tilattava printtimedia on vaikeuksissa, mutta paljolti omasta syystään

Lauantai 1.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Mediamaailman dinosaurukset ovat vaikeuksissa, kun maailma kehittyy.

 

 

Erityisen suurissa vaikeuksissa on tilauspohjaiset printtisanomalehdet, joiden ohi ympäröivä yhteiskunta ajaa kiihtyvällä vauhdilla.

 

 

Viimeisimpänä esimerkkinä on Tampereella ilmestyvä Aamulehti, jonka painoskoko kuihtuu kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun edellä.

 

 

Onnekseen Aamulehti muutti taannoin painoasunsa moderniksi taskukokoiseksi, sillä kunnollisen kokoiselle ilmestymiskoolle alkaisi olla vaikeuksia löytää tekstiä sekä mainoksia edes kymmenelle sivulle!

 

 

Nyt Aamulehti kertoo, että päättyneiden yt-neuvottelujen lopputulemana 11 työntekijää menettää työnsä.

 

 

Aamulehti on aktiivisesti vauhdittanut kuihtumistaan omituisilla linjauksillaan, joista tunnetuin ja eniten ihmetystä aiheuttanut on eri sukupuolten kieltäminen uutisoinnissa.

 

 

Muutamia ihmeellisimpiä esimerkkejä Aamulehden käytännöistä:

 

Yksi

Aamulehden mielestä esimerkiksi Eduskunnan puhemies on eduskunnan puheenjohtaja!

Kaksi

Harvoin käyn kirkkoherran luona, mutta se on varmaa, että en tule milloinkaan menemään johtajapapin puheille. Kirkkoherran ja ”johtajapappi” –nimen tiimoilta Aamulehtikin tuntuu käyvän omaa Jaakobinpainiaan, sillä Harjun seurakunnan taannoisesta kirkkoherravaalin tuloksesta kertoessaan Aamulehti käyttää molempia termejä.

Kolme

Arvostan MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anne-Mari Syväniemeä ja en voi käsittää, että Anne-Mari olisi MTK:n ruokavalvoja tai MTK:n ruokakulttuurivalvoja.

 

 

 

Sitä saa siis tässäkin tilanteessa, että mitä tilaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Aamulehden yt-neuvottelut, printtimedian ongelmat, eduskunnalla ei ole puheenjohtajaa; on puhemies, kirkkoherra ei ole johtava pappi, MTK:n ruokakulttuuriasiamies, MTK:lla ei ole ruokakulttuurivalvojaa, MTK:lla ei ole ruoka-asiavalvojaa,

Ei voida hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista!

Torstai 12.10.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_3160.JPG

Sain kontaktiverkkoni kautta tiedon, että Tampreen kaupungin virkahenkilöt suunnittelevat kirjaston kotipalvelujen lopettamista.

Laadin asiasta mielipidekirjoituksen Aamulehteen, joka julkaisikin se 8.10.2017.

Kirjoitukseni tässä...

IMG_3317.JPG

...ja tässä se tekstinä:

Kirjaston kotipalvelu on Tampereella jatkossakin tarpeellinen

 

En voi millään hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista. Tampereella kirjasto palvelee kotipalveluna niitä asukkaita, jotka eivät sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi itse pääse kirjastoon.

 

 

Kirjastosta soitetaan asiakkaalle ja kartoitetaan häntä kiinnostavat aiheet sekä yhdessä asiakkaan kanssa sitten päätetään ne kirjat, joista asiakas on kiinnostunut. Asiakas voi esittää toiveita, tehdä varauksia ja pyytää kirjastovirkailijalta vinkkejä mieltymystensä mukaan.

 

 

Kaupungin ulkopuolinen kuljetusliike toimittaa sitten kirjastokassin asiakkaalle sovittuna päivänä ja vie samalla palautuskassin kirjastoon. Tampereella kirjaston kotipalveluasiakkaita on yli 200.

 

 

Tampereen heikon taloustilanteen vuoksi nyt on vaarana, että kirjaston kotipalvelu kaupunkilaisille lopetetaan.

 

 

Tampereen heikon taloustilanteen syynä ovat rantaväylän tunnelin ja siitä seuranneen ratikan rakentaminen – taloudellista tuhoa täydensi maauimalan rakentamispäätös. On väärin, että rantaväylän tunnelin, ratikan ja maauimalan vuoksi Tampereen talous on niin kuralla, että nyt joudutaan etsimään keinoja, joilla talousvaje pystyttäisiin korjaamaan.

 

 

Virkamiehet ovat valinneet maksumiehiksi ne henkilöt, jotka pystyvät vähiten ajamaan omia etujaan eli sairaat, vammaiset ja ikäihmiset.

 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että virkamiesten suunnitelmat kirjaston kotipalvelujen lopettamiseksi pitäisi nyt estää, ja olisi vielä jatkossakin huolehdittava, että kirjaston palveluista kiinnostuneet ja niitä tarvitsevat sairaat, vammaiset sekä ikäihmiset saavat sen kirjastopalvelun, johon he ovat tottuneet ja joka heille kuuluu!

 

 

Esko Erkkilä

Tampere

**********************

Annan aina sekä jopa erikseen kehoitankin toimitusta  fiksaamaan kirjoituksiani ennen julkaisemista ja niin tein myös tällä kerralla.

Yleensä kirjoitukseni ovat parantuneet, kun toimitus on niitä fiksannut ja niin tapahtui myös nyt.

Tässä alkuperäinen hengentuotteeni:

Ei voida hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista!

 

 

Tampereella kirjasto palvelee kotipalveluna niitä asukkaita, jotka eivät sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi itse pääse kirjastoon.

 

 

Kirjastosta soitetaan asiakkaalle ja kartoitetaan häntä kiinnostavat aiheet sekä yhdessä asiakkaan kanssa sitten päätetään ne kirjat, joista asiakas on kiinnostunut.

 

 

Asiakas voi esittää toiveita, tehdä varauksia ja pyytää kirjastovirkailijalta vinkkejä mieltymystensä mukaan.

 

 

Kaupungin ulkopuolinen kuljetusliike toimittaa kirjastokassin asiakkaalle sovittuna päivänä ja vie samalla palautuskassin kirjastoon.

 

 

Tampereella kirjaston kotipalveluasiakkaita on yli 200.

 

 

Tampereen heikon taloustilanteen vuoksi nyt on vaarana, että kirjaston kotipalvelu kaupunkilaisille lopetetaan.

 

 

Tampereen heikon taloustilanteen syynä on Rantaväylän tunnelin ja siitä seuranneen ratikan rakentaminen – taloudellista tuhoa täydensi maauimalan rakentamispäätös.

 

 

On väärin, että Rantaväylän tunnelin, ratikan ja maauimalan vuoksi Tampereen talous on niin kuralla, että nyt joudutaan etsimään keinoja, joilla talousvaje pystyttäisiin korjaamaan.

 

 

Virkamiehet ovat valinneet maksumiehiksi ne henkilöt, jotka pystyvät vähiten ajamaan omia etujaan eli sairaat, vammaiset ja ikäihmiset.

 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että virkamiesten suunnitelmat kirjaston kotipalvelujen lopettamiseksi pitää estää ja on jatkossakin huolehdittava, että kirjaston palveluista kiinnostuneet ja niitä tarvitsevat sairaat, vammaiset sekä ikäihmiset saavat sen kirjastopalvelun, johon he ovat tottuneet ja joka heille kuuluu!

 

 

Esko Erkkilä

*****************

 

 Uskon, että kirjoitukseni "osui ja upposi". 

Aina pitäisi pystyä puuttumaan epäkohtiin, kun virkamiehet niitä vasta suunnittelevat - näin ilmeisesti kävi tässä tapauksessa!

Esko Erkkilä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei voida hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista!, Tampereen kirjasto, Tampereen kirjaston YT-neuvottelut, kirjaston sairaat vammaiset ja ikäihmisasiakkaat, Tampereen kirjastojen kotipalvelutoiminta lopetetaan?,

Maatalous, kotieläintalous ja metsätalous pysyvät!

Sunnuntai 24.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Maailma elää melkoisessa myllerryksessä ja sen mukana Suomen kansantalous.

 

 

Suomessa on takavuosina ollut ”päiväperhosmaisia” ilmiöitä ja Nokia ei niistä suinkaan vähäisimpänä.

 

 

Nokia tosin eli vajaan vuosikymmenen verran, mutta sitten se ja sen myötä muut vastaavat toiminnot ovat joko hävinneet tai ainakin siirtyneet pois Suomesta.

 

 

Nyt peliteollisuutemme saa kohtuuttoman suurta huomiota, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun ennakoi sen kuihtuvan pian pois.

 

 

Saatan olla vanhanaikainen, mutta luotan pitkässä juoksussa suomalaiseen maatalouteen, kotieläintalouteen ja erityisesti metsätalouteen.

 

 

Haasteita toki niidenkin elinvoiman säilyttämisessä on ja erityisesti siinä, että niiden elinvoimaa kehitettäisiin.

 

 

 

 

 

Nämä ajatukset tulivat korostetusti mieleni pinnalle, kun kuuntelin kansanedustaja Pertti Hakasen alustuksen ja puheenvuorot Pirkanmaan Keskustajärjestöjen järjestämässä seminaarissa Tampereella 20.4.2016 – seminaarin teema oli: ”Mistä työ tulee”.

 

 

 

 

matti.jpg

 

 

Samassa seminaarissa Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Matti Järvinen muistutti yleisöpuheenvuorossaan, että metsäteollisuus ja sen tuotteet ovat yhä edelleen Suomen suurin tuoteryhmä viennissä!

 

 

Pertti Hakanen muistutti:

 

 

Ei ole niin suurta herraa, että eikö söisi talonpojan kädestä!

 

 

Hakasen sanoma kannattaa pitää mielessä myös niiden, jotka hekumoivat ”päiväperhos-toimialojen” nimiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maatalous, kotieläintalous, metsätalous, Nokia, Micosoft, yt-neuvottelut,

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tukee Juha Sipilää, kun tämä toteaa, että hiekka valuu hallituksen tiimalasissa

Perjantai 4.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö piti syyskokouksensa 28.12.2012 ja antoi kokouksestaan seuraavan tiedonannon:

 

Tiedonanto oli julkaisuvapaa heti.

 

*************

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vuosikokous pidettiin 28.12.2012 . Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Erkkilä. Varapuheenjohtajana alkavalla kaudella toimii Antti Juva ja kunnallissihteerinä jatkaa Titta Mattila.

 

Kokouksessa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö muistutti, että hallituksen virheellinen toiminta STX-telakan loistoristeilijätilauksessa merkitsee ongelmia myös Pirkanmaalle ja Tampereelle.

 

Telakan alihankkijoina olleet pirkanmaalaisyritykset ja niiden työntekijät joutuvat nyt omalta osaltaan toimimaan maksumiehinä hallituksen saamattomuudelle.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tukee puheenjohtaja Juha Sipilän hallitukselle tekemää kysymystä; mitkä ovat ne teollisuus- ja yhteiskuntapolitiikan toimet, joilla hallitus aikoo viedä Suomen uudelleen kestävän kasvun ja hyvinvoinnin uralle?

 

Lisätietoja

 

Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön pj. Esko Erkkilä  050 556 4878

ja varapj . Antti Juva p. 050 511 1716

 

**********

 

Emme tiedotetta laatiessamme osanneet aavistella, että STX-telakka joutuu näin nopeasti aloittamaan YT-neuvottelut Turun ja Rauman telakoillaan.

 

YT-neuvottelujen aloittaminen sai jopa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren tunnustamaan, että loistoristeilijätilauksen lipuminen Ranskaan nopeutti YT-neuvottelujen aloittamista.

                                         

Kokoomusministerin herääminen karuun todellisuuteen tuli valitettavasti liian myöhään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puheenjohtaja Juha Sipilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jan Vapaavuori, hiekka valuu hallituksen tiimalasissa, STX-telakka, STX-telakan YT-neuvottelut,

Koivistonkylän Prisma menetti 79,52 euron arvosta elintarvikemyyntiä!

Keskiviikko 13.7.2011 - -Esko Erkkilä-

Perhekuntamme kotiutui kuuden päivän mittaiselta lomamatkalta ja totesimme, että jääkaappimme oli tyhjä.

Vaimoni laati kauppalistan ja lähetti minut ostoksille. 

Lähikauppamme Tampereella on Koivistonkylän Prisma, mutta kun ostoslistaan sisältyi viisi ”HK balkan 300 g kevyt/viipale” –tuotetta, Prisma ei tullut ostospaikkana kyseeseen.

SOK on Rainbow-innostuksessaan karsinut HK:n valmistaman merkkituotteen valikoimistaan. Sitä ei siis löydy Prismojen kylmäaltaista.

Ihmettelen, että SOK:n sisäänostajat ovat pystyneet höynäyttämään HK:n ylimmän johdon Rainbow-tuotteen valmistajaksi myös ”kevytbalkan” -sarjassa. S-ryhmän kylmäaltaista siis löytyy Rainbow-kevytbalkan ja valmistajana on HK!

 

pict0646.jpg

 

Onneksi HK on säilyttänyt kyseisen merkkituotteen valmistusohjelmassaan ja sitä on saatavissa mm. K-Citymarketeista.

 

Lomamatkamme jälkeinen jääkaapin täyttäminen maksoi 79,52 euroa ja HK:n kevytbalkanin vuoksi koko potti meni ohi Prisman ja päätyi Pirkkalan K-Citymarketin kassalle.

Rainbow-tuotteet ovat tärkeä osa SOK:n harjoittamalla talonpojan tappolinjalla ja samalla he yrittävät lopettaa suomalaisen elintarviketeollisuuden sekä sitoa kuluttajaparan entistä tiukemmin otteeseensa.


 HK:n kevytbalkan on kehityksestä hyvä esimerkki:

 

  • aluksi on varmaan todettu, että SOK siirtyy kevytbalkaneissaan Rainbow-linjalle
  • HK on mennyt ansaan ja tehnyt edullisen tarjouksen muka vastaavan tuotteen valmistamisesta. Asiantuntijamme kertoo, että SOK:n Rainbow-kevytbalkan ei laadultaan vastaa HK:n kevytbalkania, vaikka valmistaja molemmissa tuotteissa onkin HK.
  • ei tarvitse omata kummoisiakaan ennustajanlahjoja, kun ennustaa, että lyhyen siirtymäkauden jälkeen SOK:lle Prismoihin, S-marketteihin, Alepoihin, Sale-myymälöihin sekä ABC-liikenneasemille kevytbalkanin toimittaa ulkomainen lihanjalostaja. Myös laadustaan tunnetut SOKOS-tavaratalojen elintarvikeosastot ovat ilmeisessä Rainbow-vaarassa!

 

Näin menetellen SOK on taas saanut kangettua muutaman sikatilallisen konkurssin partaalle, moni suomalainen elintarviketyöläinen on YT-neuvottelujen tuloksena paiskattu työttömyyskortistoon ja S-ryhmän kauppoihin on saatu hygienialtaan ja turvallisuudeltaan arveluttavaa ”merkitöntä” tuotetta.

Jatkamme HK:n kevytbalkan –asiakkaina ja se merkitsee, että muutaman kerran kuukaudessa suuntaamme elintarvikeostoksemme muualle kuin lähikauppaamme Koivistonkylän Prismaan.

Peräänkuulutan kuluttajilta elintarvikkeiden alkuperävalvontaa, sillä vain siten kauppaketjujen yhä lisääntyvä ulkomaisen ruuan tarjonta pystytään pitämään kohtuudessa.

On tiedostettava, että kaupan private label-tuotteet ovat pitkä askel kotimaisten elintarvikkeiden syrjimisessä – näin siitä huolimatta, että ne jollakin päivittäistavarakaupan hinnoittelujaksolla saattavat olla kotimaisen teollisuuden valmistamia. Sen vuoksi ne eivät mielestäni täytä lähiruuan käsitettä – eivät silloinkaan, kun ne sattumalta ovat kotimaista valmistetta.

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: private label, Rainbow-tuotteet, Pirkka-tuotteet, HK-Scan, HK, HK-Ruokatalo, kotimainen elintarviketeollisuus, YT-neuvottelut, alkutuottajan ahdinko, Prisma, S-market, Inex Partners, SOK,