Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mikään ei ole muuttunut vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa!

Torstai 29.2.2024 - -Esko Erkkilä-

Itikka osuuskunnan omistama ja hallinnoima Atria sekä LSO osuuskunnan omistama ja hallinnoima HK Scan hallitsevat Suomen lihatuotemarkkinoista valtaosaa.

 

Olen seurannut molempien yritysryppäiden toimintaa vuodesta 1970 alkaen ja niiden taloudellisessa tilanteessa ei tänä aikana ole ollut merkittäviä muutoksia – Itikka on vienyt ja LSO on korkeintaan vikissyt.

 

 

IMG_9436.JPG

 

Maaseudun Tulevaisuus teetti asiantuntijalla näiden yritysten taloudellisesta tilanteesta tulosvertailun ja siinä ei ollut mitään yllättävää – HK:n kujanjuoksu jatkuu!

 

Kyse on viimekädessä johtamisesta ja siinä on Itikan johtamalla Atrialla käynyt onnea. 

 

***********

Agrologi – vuodelta 1968 Mustialasta, agronomi ja vuorineuvos Simo Palokangas sai taidoillaan LSO:n taloudellisesti jaloilleen toimitusjohtajakaudellaan 1994 – 2006, mutta muut ajat LSO on kyntänyt syvällä.

 

****************

 

Tuottajaomisteisten elintarvikeyritysten aiheuttama suuri ongelma on se, että niiden toiminnan vuoksi tuottajat joutuvat maksumiehiksi kuluttajan elintarvikkeille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikään ei ole muuttunut vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa! Itikka, LSO, Atria, HK Scan, Mustialan maatalousopisto, agrologi,

Alkaa olla aika tehdä yhtymän maatalousveroilmoitus!

Torstai 8.2.2024 - -Esko Erkkilä-

Muodostan poikieni kanssa kotitilaani koskevan Maatalousyhtymän ja sen osalta veroilmoituksen jättöaika tänä vuonna on 29.2.2024.

 

Oma murheensa se on pienenkin maatalousyhtymän osalta veroilmoituksen laatiminen, mutta vuoden varrella kertyneiden meno- ja tulokuittien huolellinen arkistointi tekee hommasta kohtuullisen helpon.

 

Osaltani – vaikka olenkin maatalousyhtymämme suurin osakas – veroilmoituksen laatimisen tekee erityisen helpoksi se, että vanhin poikamme laatii yhtymämme veroilmoituksen!

 

***********

 

Eilen oli se päivä, jolloin luovutin viimevuotiset tositteet vanhimmalle pojallemme, joten helpotuksen huokaus on nyt mielessä päällimmäisenä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alkaa olla aika tehdä yhtymän maatalousveroilmoitus!, Maatalouden veroilmoitus, Maatalousyhtymän veroilmoitus, www.vero.fi,

Meneillään on vuoden pisin kuukausi

Keskiviikko 17.1.2024 - -Esko Erkkilä-

Tiedän vallan hyvin, että tammikuun lisäksi maalis-, touko-, heinä-, loka- ja joulukuussa on 31 päivää, mutta siitä huolimatta tämä tammikuu tuntuu joka vuonna olevan kaikkia muita kuukausia vuoden pisin kuukausi.

 

Talven kovimmat pakkaset ja lyhyt valoisa aika tekevät tammikuusta vuoden ”pisimmän” kuukauden.

 

Omakotiasujan vinkkelistä runsas lumentulo on merkinnyt kulumassa olevasta tammikuusta ”pitkän”, sillä lumitöitä on riittänyt!

 

*********************

 

Erityisen ”pitkä” tammikuu oli kohdallani vuoden 1966 tammikuu, jolloin aloittelin maatalousopintojani Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla Hauholla.

 

Tilan kaksi vakituista työmiestä ja kaksi harjuria teimme päivisin metsätöitä ja muistan, kun neljään mieheen matkasimme aamuisin metsähommiin. Pakkasta oli yli 20 astetta ja matkasimme metsään yhdellä Nuffield-traktorilla – tai oikeastaan vain työnjohtaja-Antti ajoi traktoria ja me muut kävelimme samaa tahtia traktorin kanssa!  Oli kylmä!

 

************

Samaisen tammikuun aikana Kesko halusi ruopata Kirrisen rannalla olevan edustussaunansa rannan ja kun minulle silloin sattui jalkamiesviikko, niin olihan lystiä availla mutaa täynnä olevien traktorin peräkärryjen takalaitoja, jotta muta voitiin kipata joutomaalle!

 

Kahvitauoilla riisuin haalarit ja ne oli lysti laittaa tönkkönä seisomaan yksikseen hankeen!

 

***************

 

No, menneet ovat menneitä ja joskus sitten työelämän aikana pääsin tavarantoimittajana kylpemään Keskon edustussaunassa, jonka rannan ruoppaamiseen olin osallistunut vuonna 1966!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meneillään on vuoden pisin kuukausi, Vuoden pisin kuukausi, Kesko, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila, Hauho, Kirrinen, Keskon Maatalousosasto, Keskon edustussauna,

Elovena ja Sunnuntai ovat nyky-Raision johtavat tuotemerkit

Maanantai 16.10.2023 - -Esko Erkkilä-

Olin työelämässä hieman yli 40 vuotta ja siitä viimeiset tasan 40 vuotta Raisio oli leipäpuunani.

 

Raisio-ajastani olin rehuteollisuuden eli Rehuraision palveluksessa 38 vuotta ja pari vuotta sain olla Yhtymän Maatalousryhmässä, jossa vastuualueenani oli rehuviljojen hankinta.

 

************

 

IMG_8805.JPG

 

Poikkesin viime lauantaina Raision osastolla KoneAgria-tapahtumassa ja totesin tuntemani tosiasian eli sen, että Raision kuluttajamarkkinoinnissa keskeiset tuotemerkit ovat Elovena ja Sunnuntai.

 

**********

 

Vehnäjauhomarkkinoilla Raision Sunnuntai ja Vaasan Höyrymyllyn Anni Helena kävivät aikoinaan kovan keskinäisen kilpailun ja yritysjärjestelyjen myötä Sunnuntai pääsi niskan päälle.

 

Raisio ei ole kuitenkaan täysin hyljännyt Anni Helena-tuotemerkkiä, sillä se on Sunnuntai-jauhon alamerkkinä ”Sunnuntai Anni Helena kakkuvehnäjauho”.

 

 

IMG_8803.JPG

 

Elovena tuli yrityskauppojen tuloksena Raisiolle ja ”hyvään kotiin” pääsikin.

 

*******************

Elovenan juuret perustuvat Viipuriin ja siellä vuoteen 1925 eli runsaan vuoden kuluttua saamme viettää Elovenan 100-vuotisjuhlia.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena ja Sunnuntai ovat nyky-Raision johtavat tuotemerkit, Sunnuntai ja Elovena, Elovena, Raisio, Raisio Yhtymä, Rehuraisio, Raision Maatalousryhmä, Viipuri,

Hauholla sijaitseva Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila on nykyään Lantmännen Agron koetila

Sunnuntai 15.10.2023 - -Esko Erkkilä-

Vierailin eilen Tampereella KoneAgria-näyttelyssä, joka oli tänä vuonna maamme suurin maatalous. ja metsäalan ammattilaisten kohtaamispaikka.

 

Näyttelyssä oli paljon nähtävää sekä koettavaa ja näyttelyanti oli monipuolista.

 

*************

 

IMG_8801.JPG

 

Lantmännen Agron laajalla osastolla minulle selvisi tämän jutun otsikossa toteamani eli se, että Hauholla sijaitseva Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila on nykyään Lantmännen Agron koetila!

***

Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila on minulle hyvin läheinen paikka, sillä vuonna 1966 suoritin siellä maatalousopintoihini liittyvän vuosiharjoittelun.

Tuo Koetila oli silloin Keskon omistama, jonka juridinen omistaja oli Kaupan Maataloussäätiö.

***********

Olen tuosta harjoitteluvuodestani kiitollinen, sillä sen aikana saadut monipuoliset kokemukset ovat olleet hyvää evästystä kaikelle sille, jota olen sen jälkeen saanut kokea.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hauholla sijaitseva Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila on nykyään Lantmännen Agron koetila. Hauho, Länsi-Hahkiala, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila, Kaupan Maataloussäätiö, Kesko, Maatalous-Kesko, Lantmännen, Lantmännen Agro, Lantmännen Agron koetila,

Nyt olen presidentinvaaleissa virallisesti Olli Rehn´n tukijoukoissa!

Perjantai 7.7.2023 - -Esko Erkkilä-

Suomen presidentinvaali 2024 järjestetään sunnuntaina 28. tammikuuta 2024 ja mahdollinen toinen kierros 11. helmikuuta 2024. Vaaleissa valitaan tasavallan presidentti toimikaudelle 2024–2030.

 

 

IMG_8105.JPG

 

Minulla on ollut Olli Rehn´n kannattajakortti työpöydälläni jo muutaman viikon ajan ja sain eilen sen palautettua allekirjoitettuna Keskustan näyttelyosastolle Okra-maatalousnäyttelyssä Oripäässä.

 

 

IMG_8102.JPG

 

Tähän asti ilmoittautuneista ehdokkaista Olli Rehn on ainoa vakavasti otettava ehdokas tasavallan presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen.

 

 

IMG_8101.JPG

 

Arvostamani entinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä oli Okrassa Keskustan osastolla vauhdittamassa Olli Rehn´n presidentinvaalien kannattajakorttien keräämistä.

 

Jari Leppä oli keskustelemassa näyttelyvieraiden kanssa, mutta todettuaan minun olevan paikalla, hän kiirehti kättelemään – lämmitti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt olen presidentinvaaleissa virallisesti Olli Rehn´n tukijoukoissa!, presidentinvaalit 2024, Olli Rehn, Olli Rehn'n kannattajakortit, Olli Rehn presidentiksi 2024, Okra-maatalousnäyttely, Jari Leppä, Keskustan osasto Okrassa,

Kyllä voi veroilmoituksen laatiminen olla vaikeaa!

Maanantai 20.2.2023 - -Esko Erkkilä-

On runsas viikko aikaa laatia maatalouden veroilmoitus viime vuodelta.

 

Olen osakkaana maatalousyhtymässä, jonka muina osakkaina on kolme poikaamme.

 

Vanhin poikamme on lupautunut taas kerran vastuuhenkilöksi maatalousyhtymämme veroilmoituksen laadinnassa, mutta saadaksemme hänelle valtuutuksen tuossa toiminnassa on asetettu verottajan toimesta hankaluuksia.

 

Hankaluudet ovat sitä, että meidän muiden maatalousyhtymän osakkaiden on annettava sähköisesti esikoisellemme valtuutus toimia tuossa tehtävässä.

 

Voitte varmaan arvata, että tuon valtuutuksen tekninen toteuttaminen on vaikeaa.

 

 ****************

 

On monia asioita joissa sähköisen toiminnan vaatimukset ajavat terveen maalaisjärjen yli ja verotusasioiden osalta tuo raja on ylitetty jo kauan aikaa sitten.

 

Ei voi olla oikein, että esimerkiksi veroilmoitusten laadinnassa tarvitaan sellaisia sähköisiä kommervenkkejä, joita verottaja nyt vaatii.

 

Jotain järkeä sähköisten vaatimustenkin esittämiseen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä voi veroilmoituksen laatiminen olla vaikeaa!, Verohallinto, Sähköinen asiointi veroasioissa, Sähköinen asiointi ei sovi joka paikkaan, Maatalousverotus, maatalouden veroilmoitus, jotain järkeä sähköisen asioinnin lisäämiseen,

Suometsien ns. ennallistaminen olisi isku vasten isiemme kasvoja!

Lauantai 26.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Metsähallituksen nettisivuilla kerrotaan, että maassamme nykyinen suopinta-ala on 8,7 miljoonaa hehtaaria ja niistä ojitettuna on 4,7 miljoonaa hehtaaria ja ojittamatta n. 4,0 miljoonaa hehtaaria.

 

Maatalousyhtymä Erkkilän omistuksessa Viljakkalan Majajärvellä on runsaat pari hehtaaria ojitettua suometsää.

 

Olin mukana vuonna 1964, kun isäni ilmoittautui Ylöjärven maatalousnäyttelyssä KOP:n järjestämään ”suometsäkilpailuun” jossa suometsäomistajat ilmoittautuivat ja sitoutuivat omistamansa suometsän ojitukseen ja tuon metsäkappaleensa saattamisesta metsänkasvatuksen piiriin.

 

Ilmoittautumisen jälkeen isäni hommasi palstalle kaivinkoneen, joka kaivoi kunnollisen piiriojan ”kovan maan” ja suon rajalle sekä toinen oja kaivettiin meidän ja naapurimme rajalle.

 

KOP:n suometsäkilpailu päättyi aikanaan ja kaikille sen kunniakkaasti suorittaneille ojennettiin kunniapokaali!

 

Tänään tuolla entisellä suolla kasvaa vankka männikkö ja koko alue on saatettu tehokkaan metsähoidon piiriin.

 

Olisi isäni metsähoidollisten toimenpiteiden perusteetonta hyljeksimisestä ja halveksimista, jos tuo alue nyt ns. ennallistettaisiin.  Siihen ei minua kukaan pysty taivuttamaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suometsien ns. ennallistaminen olisi isku vasten isiemme kasvoja!, ennallistaminen, suometsien ennallistaminen, Viljakkala, Majajärvi, Viljakkalan Majajärvi, Ylöjärvi, Ylöjärven maatalousnäyttely, Ylöjärven maatalousnäyttely vuonna 1964, KOP, suometsäkil.

Mustialassa aloitettiin maamme maatalousopetus vuonna 1840

Lauantai 3.9.2022 - -Esko Erkkilä-

Olen ylpeä, että sain vuosina 1968 – 1970 opiskella agrologiksi Mustialan Maatalousopistossa Tammelassa.

 

Mustiala on suomalaisen maatalousopiskelun kehto ja synnyinsija, sillä siellä perustettiin Suomen ensimmäinen maatalouskoulu vuonna 1840.

 

Mustialassa annettiin maamme korkeinta maatalousopetusta 1865 – 1908 ja sen kunniaksi Mustialan puistossa on tätä…

 

 

IMG_6082.JPG

 

…juhlistamassa Pohtajapatsas, jonka on veistänyt Viljo Savikurki.

 

Patsas on pystytetty 1971 eli vasta sen jälkeen, kun minä sain opiskella Mustialassa.

 

 

IMG_6086.JPG

 

 

Ns. vanhan opiston seinässä on 3.7.1965 paljastettu Agronomien yhdistyksen hankkima muistolaatta agronomiopetukselle ja vanhoille mustialiiteille.

 

 

Syvä kunnioitus Mustialassa tapahtuneelle maatalousopetukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mustialassa aloitettiin maamme maatalousopetus vuonna 1840, Mustiala, Mustialan Maatalousopisto, agrologiopetus, agronomiopetus, mustialiitit, Pohtajapatsas, Viljo Savikurki.

Hautausmailla lepää monia tärkeitä ja aikanaan paljon aikaansaaneita henkilöitä!

Lauantai 16.7.2022 - -Esko Erkkilä-

Olen kulumassa olevan viikon aikana saanut vierailla eri hautausmailla ja niillä olen pikaisesti tutustunut eräisiin merkittäviin valtakunnallisesti sekä paikallisesti paljon aikaansaaneiden henkilöiden hautoihin.

 

*******************

 

Espoon tuomiokirkon äärellä lepää Ihamuotilan sukuhaudassa…

 

 

IMG_5754.JPG

 

…ministeri Veikko Artturi Ihamuotila, jonka johdolla Maataloustuottajain Keskusliitosta eli MTK:sta muodostui vahva maanviljelijöiden sekä metsänomistajien etujärjestö.

 

Veikko Ihamuotila toimi maa- ja metsätalousministerinä Keijo Liinamaan virkamieshallituksessa vuonna 1975.

 

Veikko Ihamuotila isännöi Espoossa sijaitsevaa Histan tilaa, joka on tunnettu maatalousopiskelijoiden harjoittelutila.

 

Veikko Ihamuotilalle myönnettiin ministerin arvonimi vuonna 1976.

 

Arvostan Veikko Ihamuotilan toimintaa, sillä hänen ansiostaan maa- ja metsätalouden harjoittajien asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa pystyttiin nostamaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hautausmailla lepää monia tärkeitä ja aikanaan paljon aikaansaaneita henkilöitä!, Veikko Ihamuotila, MTK, ministeri Veikko Ihamuotila, Maataloustuottajain Keskusliitto, Histan tila, Espoon tuomiokirkko, Espoon tuomiokirkon hautausmaa, Keijo Liinamaa,

Kaksinkäsinkylväminen on harvojen osaama taito

Keskiviikko 13.4.2022 - -Esko Erkkilä-

Löysin facebookin kätköistä valokuvan, jonka olen ottanut Felica-kamerallani vuonna 1965 eli 57-vuotta sitten!

 

Kyseisenä vuonna aloitin maatalousalan opintoni Osaran Maamieskoulussa Hämeenkyrössä, jossa olin kurssini priimus.

 

Metallitöissä teimme kylvövakan ja opettelimme hankikannolla kaksikäsinkylvämisen jalon taidon – kylvimme hiekkaa hangelle.

 

tuomolinnainmaakylvaa1965.jpg

 

Mallia kaksinkäsinkylvämisestä meille näytti rehtorimme Tuomo Linnainmaa.

 

Arvostin silloin ja arvostan yhä edelleen nyt jo joukostamme poistunutta rehtori Linnainmaata ja en tuolloin olisi 18-vuotiaana poikana uskonut, että joskus saan ulkomaanmatkoilla olla Linnainmaan kanssa huonekaverina.

 

Näin kuitenkin tapahtui ja muistan mm. sen, kun olimme kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen järjestämällä Kyröläismatkalla Petroskoissa ja kun hotellihuoneemme alapuolella Äänisellä kävi kova syysmyrsky eli Äänisen aallot pauhasivat!

 

Kiitokset Tuomo Linnainmaalle opetuksesta ja huonekaveruudesta sinne jonnekin, jossa nyt olet!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksinkäsinkylväminen on harvojen osaama taito, Osaran Maamieskoulku, Osaran Maatalousoppilaitos, Hämeenkyrö, Tuomo Linnainmaa, Kyröläismatkat, Petroskoi, Ääninen, Äänisen aallot,

Onneksi kaikki tositteet ja kuitit löytyivät!

Sunnuntai 20.2.2022 - -Esko Erkkilä-

Helmikuun viimeinen päivä lähestyy ja se merkitsee, että maatalouden ja metsätalouden veroilmoitukset pitää toimittaa verottajalle.

 

 

Kuitit ja tositteet on luonnollisesti laitettu mappeihin, mutta taas kerran kokemuksesta tiedän, että niiden aikajärjestys on erikseen järjesteltävä.

 

 

Kuitteja on nyt varsin vähän, sillä metsänmyyntejä ei osunut viime vuodelle ja peltomaat kun on vuokralla, niin sieltäkään menotositteita ei montaakaan ole kertynyt.

 

 

MTK:n ja Metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksut sekä Maaseudun Tulevaisuus-lehden tilausmaksu on huomioitava verovähennyksinä – nuo kaikki ovat tähdellisiä panostuksia maa- ja metsätalouden hyväksi!

 

 

Yksityisteiden osakasmaksut ovat lukumääräisesti ja myös euromääräisesti huomattava kuluerä, sillä perhekuntamme on osakkaana yhteensä seitsemässä yksityistiessä.  Osa yksityistiekustannuksia on yksityistalouden kustannuksia, mutta on niissä myös metsätalouden kustannuksia!

 

 

Tyytyväisenä veronmaksajana kai tässä pitää olla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maatalousverotus, mätsätalousverotus, veroilmoitukset, veroilmoitusten jättöpäivä 28.2.2022, MTK:n jäsenmaksu, Metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksu, Maaseudun Tulevaisuus, yksityisteiden osakasmaksut,

Kohtuus olisi kohtuus lumentulossakin!

Lauantai 5.2.2022 - -Esko Erkkilä-

Valtteri-lumimyrsky oli kaikkien huulilla muutama päivä sitten ja nyt huomaamme, että lumentulo ei suinkaan päättynyt Valtterin-päivään.

 

 

Omakotiasujalle lumentulo merkitsee hikisiä päiviä ja yksityistien puheenjohtajalle lumenaurauslaskujen jatkuvaa maksamista – valitettavasti joudun toimimaan noissa molemmissa persoonissa!

 

 

******************

 

 

Sain Mustialan Instituutissa Nuorena Veljenä opin, että lumipenkat pitää olla 45 asteen kulmassa ja…

 

 

IMG_4889.JPG

 

 

IMG_4890.JPG

 

 

…tuota oppia noudatan nyt yli viidenkymmenen vuoden kuluttuakin!

 

 

Tähän saakka lumentulo on ollut suoraan taivaalta, mutta pyryaika on alkamassa!  On selvää, että lumipyryn jälkeiset lumityöt ovat haastavampia kuin suoraan taivaalta tulleen lumen luominen.

 

 

Pari kuukautta vielä riittää lumitöitä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kohtuus olisi kohtuus lumentulossakin!, lumipyry, Valtteri-lumipyry, lumipenkat pitää olla 45 asteen kulmassa, Mustialan Instituutti, Mustialan Maatalousopisto,

Yhdessä yössä vänrikistä pakanaksi!

Tiistai 11.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Siitä on 54 vuotta, kun tammikuun 10. päivän ja tammikuun 11. päivän välisenä yönä muutuin vänrikistä pakanaksi!

 

Sain virallisen ylennyksen vänrikiksi tammikuun 10. päivänä vuonna 1968.  Joukko-osastoni oli Panssarintorjuntakomppania Säkylässä Porin Prikaatissa.

 

Opiskelu kuitenkin kutsui tai oli oikeastaan jo kutsunutkin, sillä menin kolmisen päivää myöhästyneenä opiskelemaan agrologiksi Mustialan Maatalousopistoon Tammelaan.

************

 

Muut kurssilaiset oli edellisyönä kastettu Nuoriksi Veljiksi, mutta minä onneton jäin siis pakanaksi.

 

Kaikki lukemattomat puheet alkoivat ruokalassa näin:

 

”Arvoisat Vanhat Veljet, Nuoret Veljet ja se yksi pakana!”

 

En toki menettänyt mielenrauhaani, mutta hartaasti toivoin, että pian saisin kasteen ja pääsisin pois pakanuudestani.

 

Vanhoilla Veljillä oli kuitenkin kiireitä ja viikon verran sain kuunnella noita ”…ja se yksi pakana” –puheita!

 

Pakanuudestakin selvisin ja keväällä 1970 oli aika valmistua agrologiksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdessä yössä vänrikistä pakanaksi!, Mustialan Maatalousopisto, Mustiala, Porin Prikaati, Panssarintorjunta, Panssarintorjuntakomppania, agrologi,

Viisikymmentäneljä vuotta sitten opitut pätevät edelleen!

Perjantai 7.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Opiskelin agrologiksi Mustialan Instituutissa 1968 – 1970 ja näin lumisena talvena muistan hyvin, kun Nuorina Veljinä saimme pitää koulu- sekä asuntola-alueemme lumesta puhtaina.

 

Instituutissa oli silloin kova komento ja eräs sen ilmenemismuoto oli lumipenkkojen 45 asteinen kulma!

 

Kaikki lumipenkat piti olla ensinnäkin viivasuoria ja kaikki lumipenkat piti olla 45 asteen kulmassa.

 

 

IMG_4796.JPG

 

Saamani oppi on pysynyt kirkkaana mielessä, sillä yhä edelleenkin vaadin itseltäni, että lumipenkat pitää olla täsmälleen 45 asteen kulmassa!

 

*******************

Pyrin Instituutissa olemaan ”näkymätön”, jotta en olisi hankkinut itselleni ylimääräisiä lumihommia ja onnistuinkin siinä varsin hyvin, sillä säästyin niiltä.

 

Eräs työläimmistä lumihommista oli ”lentokentän avaaminen” ja se oli lentopallokentän avaaminen joskus helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin Vanhat Veljet halusivat aloittaa lentopallon pelaamisen ulkokentällä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mustiala, Instituutti, Mustialan Instituutti, Maatalousopisto, Mustialan Maatalousopisto, Agrologi, lumityöt, lumipenkat pitää olla 45 asteen kulmassa,

Saunakukka eli peltosaunio on ns. vaarallinen rikkakasvi!

Sunnuntai 4.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Olin vuosina 1968 – 1970 tieteidenharjoittaja, kun opiskelin agrologiksi Instituutissa eli Mustialan Maatalousopistossa.

 

Tärkeä osa tieteidenharjoittamisessa oli perehtyminen kasvinviljelytieteisiin.

 

 

Siihen aikaan virallisissa kasvinviljelytieteissä keskeinen osa-alue oli ns. vaarallisten rikkakasvinsiementen tunnistaminen.

 

 

Maailma on muuttunut ja nykyisin ei mistään löydä tietoa ns. vaarallisista rikkakasveista ja niiden siemenistä.

 

Muistelen, että vaarallisia rikkakasveja ja niiden siemeniä oli puolisentusinan verran.

 

************************

 

 

IMG_2261.JPG

 

 

IMG_2262.JPG

 

Eräs keskeisimmistä vaarallisista rikkakasveista ja niiden siemenistä oli silloin ja on yhä edelleen peltosaunio eli saunakukka.

 

Mökkitontillamme kasvaa runsaan metrin korkuinen peltosaunio ja ainakin eilen tapahtuneeseen kuvaamiseen saakka annoin sen kasvaa koko ”komeudessaan”!

*******************

On lähes surkuhupaisaa, että monet sekoittavat tänä päivänäkin tuon vaarallisen rikkakasvin…

 

 

IMG_2274.JPG

 

…päivänkakkaraan!

 

********************

 

Peltosaunion siemenet leviävät tehokkaasti timotein sekä apilansiementen joukossa ja sen leviämistä edesauttaa myös se, että peltosaunion siemenet säilyttävät itämiskykynsä jopa märehtijöiden ruuansulatuskanavan läpi kulkiessaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saunakukka eli peltosaunio on ns. vaarallinen rikkakasvi!, vaaralliset rikkakasvit, peltosaunio, saunakukka, päivänkakkara, Instituutti, Mustialan Maatalousopisto, tieteidenharjoittaminen,

Mieskuorossa pitää lauluntaitajien lisäksi olla myös muita!

Lauantai 16.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Kouluaikana laulunumeroni oli ”maailmansivun” kuutonen, mutta jostain syystä päästötodistuksessa se laski viitoseen!

 

En ole vuosikymmenten aikana kuitenkaan asiaa murehtinut ja en varsinkaan siksi, että agrologiopintojeni ensimmäisenä vuonna sain kuulua oppilaskunnan mieskuoroon!

 

Ainakin meidän kuorossamme oli neljä ”ääntä” eli ensimmäinen ja toinen tenori sekä ensimmäinen ja toinen basso – kuuluin toiseen bassoon!

 

Harjoituksissa ja esiintyessämme noudatin kuoronjohtajamme ohjetta eli ”ei isolla äänellä”!

 

Mieskuorouraani tapaan luonnehtia, että…

 

 

…”mieskuorossa tarvitaan laulutaitajien lisäksi myös raamikkaita miehiä, jotta kuoro näyttää isolta ja komealta!”

 

Kuoronjäsenten valinta perustui laulukokeeseen ja voin vakuuttaa, että valintaprosessi oli pitkähkö, mielenkiintoinen sekä kasvattava, mutta siihen liittyneet yksityiskohdat ovat ja pysyvät yhä edelleen Instituutin salassapitosäännösten piirissä.

 

Mieskuorourani jäi suhteellisen lyhyeksi, sillä kuoroharrastuksen vaihtoehtona olisi ollut lumitöiden tekeminen vanhemman vuosikurssin ”ohjauksessa” ja tunnettu totuushan on, että lumet sulavat eteläisessä Suomessa jo huhtikuussa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mieskuorossa pitää lauluntaitajien lisäksi olla myös muitakin!, Mustialan Maatalousopisto, Mustiala, mieskuoro, mieskuoroharrastus, lumenluonti, laulukoe, ykköstenorit, kakkostenorit, ykkösbassot, toiset bassot, kuoronjohtaja,

Kaksinkäsinkylvämisen hallitsee vain harvat!

Perjantai 6.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Olen ikäluokkaa, jonka lapsuuden aikana lannoitteiden ja viljansiementen kylväminen tapahtui ainakin pientiloilla käsin.

 

Käsinkylvö oli kylvömenetelmä myös heinänsiementen osalta, kun kevätviljamaille kylvettiin ohran tai kauran kylvämisen jälkeen heinänsiemen.

 

Opettelin kaksinkäsinkylvämisen Osaran Maamieskoulussa vuonna 1965 ja se taito on yhä hallinnassani.

 

Osaralla kaksikäsinkylväminen alkoi sillä, että teimme metallitöissä siihen soveltuvan kylvövakan ja sen jälkeen opettelimme tuon menetelmän keväisillä hankikannoilla, kun ”kylvimme” hiekkaa hangelle.

 

 

IMG_0864.JPG

 

Kaksikäsinkylvämisen meille opetti rehtorimme Tuomo Linnainmaa, joka tässä kuvassa näyttää mallia.

 

Kaksikäsinkylväminen on taito, jolla on ollut minulle käyttöä myös myöhemmin – ainoa ongelma on se, että siinä tarvitaan sellainen kylvövakka, joka pysyy paikallaan kylvövaljaiden varassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Käsinkylväminen, kaksikäsinkylväminen, Osara, Osaran Maatalousoppilaitos, Osaran maamieskoulu, Osran maamieskoulu 1965, Tuomo Linnainmaa,

Ihminen, joka ovat vaikuttanut elämääni paljon!

Torstai 18.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Kävin eilen Viljakkalan hautausmaalla, kun vein hoitovastuullani oleville haudoille kesäkukat.

 

 

Samalla reissulla tein pienen hautausmaakävelyn ja kuvasin tämän…

 

 

IMG_7884.JPG

 

 

…Väinö Isotalon hautakiven.

 

 

Väinö Isotalo teki pitkän päivätyön Viljakkalan seurakunnan kanttorina ja siinä asemassa hän mm. hyväksyi minut rippikouluun niillä lukusijoilla, jotka aikoinaan järjestettiin Viljakkalan Hanhijärvenkulmalla Kivistön Erkin talossa.

 

 

******************

 

Väinö Isotalo oli aikoinaan todellinen monitoimimies Viljakkalassa, sillä hän toimi todellisuudessa Viljakkalan kunnansihteerinä jonkin aikaa ja hyvin toimikin.

 

 

Kunnansihteeriaikansa jälkeen hän siirtyi pankkimieheksi Ylöjärven Osuuspankin Viljakkalan konttorinjohtajaksi.

 

Pankkimiehenä hän osallistui ratkaisevasti elämäni vaiheisiin, sillä kun olin valmistunut priimuksena Osaran Maamieskoulusta vuonna 1965, hän ohjasi minut vuosiharjoitteluun Keskon omistamalle Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalle.

 

 

Hauholla suorittamani vuosiharjoittelu saatteli minut agrologi-opintoihin Mustialan Maatalousopistossa vuosina 1968 -1970!

 

 

*****************

 

 

 

Aika teki minustakin agrologin ja siitä kiitokset Viljakkalan kanttorille, Viljakkalan kunnansihteerille ja Ylöjärven Osuuspankin konttorinjohtaja Väinö Isotalolle!

 

 

Moninaiset ovat ne elämänvaiheet!
 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Väinö Isotalo Viljakkalan seurakunnan kanttori, Väinö Isotalo Viljakkalan kunnansihteeri, Väinö Isotalo Ylöjärven Osuuspankin Viljakkalan konttorinjohtaja, Osaran Maamieskoulu, Mustialan Maatalousopisto, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila. Väinö Isotalo,

"Pönkitä pönkitä, älä uutta rakenna"!

Torstai 4.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Eräs Mustialan maatalousopiston eli agrologiopiston kurssikavereistani oli aikoinaan ollut harjoittelijana Tampereen Aitolahdella Rurik Pihkalan omistamalla tilalla joskus 1960-luvulla.

 

Netti kertoo, että Rurik Jonatan Pihkala (sukunimi vuoteen 1906 Gummerus) (1885 – 1973) oli Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professori ja yksi Pihtiputaan rovastin Aleksander Gummeruksen pojista.

 

Pihkala hoiti vuodesta 1908 lähtien vaimonsa Ella Laalahden (1885–1973) kotitilaa, Tampereella lähellä Aitolahdessa sijaitsevaa Laalahden rusthollia. Ella Pihkala oli Rurikin opiskelutoveri Mustialassa ja oli yksi Suomen ja koko maailmankin ensimmäisistä naisagronomeista.

 

Kuten alussa totesin, eräs Mustialan maatalousopistokurssin eli agrologiopintojen kurssikaverini vuosilta 1968 – 1970 oli aikoinaan ollut harjoittelijana Laalahdessa joskus 1960-luvun puolivälissä ja hän aina muisteli professori Rurik Pihkalan kantavaa ajatusta, johon nykyäänkin on helppo yhtyä eli "pönkitä, pönkitä, mutta älä uutta rakenna"!

 

 

Kannatan urheiluprofessori Tahko Pihkalan veljen Rurik Pihkalan aikoinaan esittämää linjanvetoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Pönkitä pönkitä, älä uutta rakenna"!, Rurik Pihkala, Aitolahti, Laalahti, Tampereen Aitolahti, Tahko Pihkala, Laalahti, rovasti Aleksander Gummerus, Mustialan maatalousopisto,

Vanhemmat kirjoitukset »