Tasavallan Presidentti on Puolustusvoimien YlipäällikköLauantai 12.8.2023 - -Esko Erkkilä- Suomessa Tasavallan Presidentti on perustuslain mukaan Puolustusvoimien Ylipäällikkö, missä ominaisuudessa hän muun muassa ylentää kaikki upseerit.Olen aikoinaan saanut kolme upseeriylennystä eli vänrikiksi, luutnantiksi ja yliluutnantiksi – kaikkien noiden ylennysten myöntäjänä on toiminut Tasavallan Presidentti.Seuraavat Presidentinvaalit järjestetään tammikuussa 2024 ja nyt noihin vaaleihin on ilmoittautunut vain yksi kärkiehdokas, joka on suorittanut varusmiespalveluksen eli Olli Rehn ja hän on kriteerieni mukaan ainoa kelvollinen myös Puolustusvoimien Ylipäälliköksi.Olli Rehn on sotilasarvoltaan luutnantti, joten pyydän ”konsulenttien” heräävän ja huolehtivan, että Rehn ylennetään viimeistään joulukuun 6. päivänä yliluutnantiksi.Pekka Haavisto, Mika Aaltola sekä Jussi Halla-aho eivät ole suorittaneet varusmiespalvelusta eli he eivät omaa pätevyyttä Puolustusvoimien Ylipäälliköksi.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasavallan Presidentti on Puolustusvoimien Ylipäällikkö, Tasavallan Presidentti, Puolustusvoimien Ylipäällikkö, Olli Rehn, luutnantti Olli Rehn, Pekka Haavisto ei ole käynyt varusmiespalvelusta, Jussdi Halla-aho ei ole käynyt varusmiespalvelusta, Aaltola, |
Halvaks on tullu!Maanantai 29.5.2023 - -Esko Erkkilä- Eilen Tampereella päättyneet jääkiekon MM-kisat jäävät historiaan katsojien kannalta kalliina kisoina, sillä pääsyliput ainakin viimeisimpiin otteluihin maksoivat jopa 300 euroa per kappale!Seuraan toki jääkiekkoa, mutta viimeisimmästä ottelusta, jossa olin katsomossa, on kulunut jo hyvän verran yli kymmenen vuotta.Työelämän aikana sain osallistua kiekko-otteluiden katsomiseen tavallaan korruptiomielessä, sillä sain isännöidä asiakkaidemme osallistumisia jääkiekko-otteluiden katsomiseen.Olen toki kerran saanut osallistua kiekko-ottelun katsomiseen omakustannuksellisesti ja se tapahtui joskus 2000-luvulla Porissa, kun jonkun kokouksen yhteydessä olin yleisönä paikallisen kiekkoseuran kotiottelussa.-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Halvaks on tullu! Jääkiekon MM-kisat Tampereella 2023, |
Kyllä ammattimiehet osaavat!Lauantai 20.5.2023 - -Esko Erkkilä- Mökkitonttimme on ollut ilman sähköjä siitä alkaen, kun tuli tuhosi mökkimme 5.5.2023.Eilen tilanne muuttui, kun……Elenian yhteistyökumppani Pirkan Verkkopalvelu Oy kytki mökkimme valtakunnan sähköverkkoon.Ehdin muuttamaan mökkimme sähkönkulutuksen pörssisähköön ja ainakin tällä hetkellä sen tuntuu edulliselta vaihtoehdolta.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä ammattimiehet osaavat!, Elenia, pörssisähkö, Pirkan Verkkopalvelu Oy, |
Siniristilippu liehui eilen sotaveteraanien kunniaksi!Perjantai 28.4.2023 - -Esko Erkkilä- Vietimme eilen kansallista veteraanipäivää ja sen kunniaksi siniristiliput liehuivat saloissaan.Kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1987 ja siihen liittyvä juhlatilaisuus järjestettiin Lahdessa osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuotta.Valtioneuvostossa kansallisen veteraanipäivän viettäminen vahvistettiin puolustusministeri Veikko Pihlajamäen esityksestä vuonna 1986.Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyivät 78-vuotta sitten, kun loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 Kilpisjärveltä Norjan puolelle.Vuonna 1915 syntynyt isäni taisteli ”täydet” Talvisodassa sekä Jatkosodassa ja oli sen lisäksi ajamassa saksalaisia pois maasta myös Lapinsodassa, joten......sotaveteraanin poikana olen suurta kunnioitusta osoittaen eilen heti aamulla ollut vetämässä siniristilippua lipputankoomme.Hyvää kansallista veteraanipäivää vielä tänäänkin!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siniristilippu liehui 27.4.2023 sotaveteraanien kunniaksi! siniristilippu, kansallinen veteraanipäivä, puolustusministeri Veikko Pihlajamäki, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Suomen itsenäisyys, |
Klapinikkarin ihannekelit jatkuvat!Sunnuntai 16.4.2023 - -Esko Erkkilä- Olkiluoto 3 aloittaa säännöllisen sähköntuotannon tänään klo 02.00 ja oletettavaa on, että sähkönhinta tulee alenemaan.Olkiluoto 3:n aloittaminen on positiivinen seikka, mutta se ei saa heikentää muiden energiantuotantomuotojen kehittämistä.Meillä klapien käyttäminen lämmönlähteenä on keskeisessä roolissa ja sen mahdollistaa mm. se, että omakotitalossamme on puilla lämpiävä sauna sekä takka, jota ”pakkasaikana” lämmitimme päivittäin.Klapihommat on viime talven ja kulumassa olevan kevään osalta tehty – nyt vaan odotellaan aurinkoisten päivien jatkumista, jotta klapit kuivuvat.Eivätköhän nämä klapit riitä ensi talven ajaksi!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Klapinikkarin ihannekelit jatkuvat!, polttopuut, klapit, saunan lämmitys, takanlämmitys, polttopuut talveksi, Olkiluoto 3, |
Hyvä palvelu ja nopea toiminta ovat autokorjaamoiden menestystekijöitä!Keskiviikko 12.4.2023 - -Esko Erkkilä- Rouvalla on autona Ford Fiesta ja minulla Ford Focus.Automme ovat jo iäkkäitä ja osittain sen vuoksi emme tukeudu niiden huoltohommissa Ford-merkkiliikkeisiin, vaan olemme……Tampereen Sarankulmassa sijaitsevan Vianor-yrityksen asiakkaita.************Taas eilen sain vahvistuksen sille, että olemme oikean yrityksen asiakkaita, sillä Focukseni jarrusysteemi on ilmoitellut viasta jo useita päiviä.Eilen ongelmani kasvoivat, sillä vasemman etupyörän ongelmat kasvoivat suuriksi ja koko pyörän lämpötila kohosi epänormaaliksi.**************Sain korjaamoajan ensi torstaiksi, mutta vei autoni korjaamolle jo eilen ennen puoltapäivää.Iltapäiväkolmen aikaan sain puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että autoni on korjattu ja noudettavissa!!!Kiitokset Tampereen Sarankulmassa sijaitsevalle Vianor´lle autoni nopeasta ja hinnaltaan edullisesta korjaamisesta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä palvelu ja nopea toiminta ovat autokorjaamoiden menestystekijöitä!, autokorjaamot, Vianor, Vianor-korjaamo Tampereen Sarankulmassa, Ford Fiesta, Ford Focus, Ford, |
Mielenkiintoinen tapa tehostaa ulkoilmaesitystä!Keskiviikko 29.3.2023 - -Esko Erkkilä- Valtiovarainministeri ja Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko piti mielenkiintoisen puheen Tampereen Keskustorilla sunnuntaina 26.3.2023.Esitys oli asiasisällöltään osuva ja sen osuvuutta paransi tapa, jolla Keskustan puoluetoimiston viestinnän poliittinen suunnittelija Kalle Pyky avusti Annikan esitystä.Kas näin:”Talous kuntoon!””Vahvistamme lähipalveluita!””Työrauha kouluun!””Dieselvero pois!””Tiet kuntoon!””Suomi omavaraiseksi!”Kiitokset Annika, että otit ihan uuden keinon esitysten tehostamiseksi!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mielenkiintoinen tapa tehostaa ulkoilmaesitystä!, Annika Saarikko, Suomi omavaraiseksi, Dieselvero pois, Tiet kuntoon, Työrauha kouluihin, Vahvistamme lähipalveluita, Talous kuntoon, Keskustan puoluetoimisto, Kalle Pyky, |
Elinvoimajohtaja Päivi Nerg: "Elinvoimaa ja palveluita, kylillä ja kasvukeskuksissa"Tiistai 21.3.2023 - -Esko Erkkilä- Tänään referoin Petra Schulze Steinen ajankohtaisseminaarissa 17.3.2023 alustaneen MTK:n elinvoimajohtaja……Päivi Nerg´n alustusta, jonka aiheena oli ”Elinvoimaa ja palveluita, kylillä ja kasvukeskuksissa".Oli vasta ensimmäinen kerta, kun sain olla läsnä kuuntelemassa Päivi Nerg´ä, vaikka hänellä on vankka kokemus mm. valtiovarainministeriön alivaltiosihteerinä sekä sisäministeriön kansliapäällikkönä.Nerg muistutti, että kaikki Suomen voimavarat pitäisi saada käyttöön.Elinvoimajohtaja Nerg muistutti, että Suomesta viedään elintarvikkeita vain 2 miljardin arvosta, mutta Suomeen tuodaan elintarvikkeita peräti 5 miljardin arvosta!*************************Nerg esitti lukuina suomalaisesta ruuasta ja ruuantuottajista mm. seuraavaa:
Kiitokset Petralle, että jälleen omien suhteidesi ansiosta sait MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg´n alustamaan kaikkia kiinnostavista elintarvikeasioista!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elinvoimajohtaja Päivi Nerg: "Elinvoimaa ja palveluita - kylillä ja kasvukeskuksissa", Päivi Nerg, MTK, Elinvoimajohtaja Päivi Nerg, Petra Schulze Steinen, |
Maanmittauslaitos osaa asiakaspalvelun!Maanantai 13.2.2023 - -Esko Erkkilä- Majajärven yksityistien toimitsijamiehenä olen parin viime viikon aikana joutunut asioimaan Maanmittauslaitoksen kanssa.Vaikka Maanmittauslaitos on Suomen valtion omistama, on sieltä saamani palvelu ylittänyt laadukkaimmankin yksityisen toimijan palvelukyvyn.Yksityistiemme pankki halusi palvelupakettinsa kokoamiseksi yksityistiestämme kiinteistörekisteriotteen ja onneksi olin säilyttänyt vuonna 2019 Maanmittauslaitokselle ilmoittamani tiekunnan yhteystiedot ja erityisesti yksityistiemme yksilöllisen käyttöoikeustunnuksen.Käyttöoikeustunnuksen avulla Maanmittauslaitoksen puhelimeen vastannut henkilö toimitti minulle sähköisesti tarvitsemani tiedot ja ilahduttavaa oli se, että palvelu maksoi ainoastaan 18,00 euroa!********************Positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena lähdin muutaman päivän kuluttua selvittämään yksityistiemme erään osakkaan yhteystietoja, jotka minulta puuttuivat.Tämä selvittely oli hieman haastavampaa, mutta karttoja tutkailemalla asia selvisi ja nyt yksityistiemme osakkaiden yhteystiedot ovat tiedossani – vaikka tämän seikan selvittely vei vartin verran aikaa, niin hommasta ei tullut meille mitään kuluja!Kiitokset Maanmittauslaitokselle tehokkaasta, ystävällisestä sekä asiantuntevasta asiakaspalvelusta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanmittauslaitos osaa asiakaspalvelun!, Maanmittauslaitos, Ote kiinteistötietojärjestelmästä, kiinteistörekisteriote, käyttöoikeusyksikkö, yksityistien käyttöoikeusyksikön osat, käyttöoikeusyksikkötunnus, Majajärven yksityistie, Viljakkala, |
Kela-taksi ja sote-taksi ovat eri asioita!Lauantai 4.2.2023 - -Esko Erkkilä- Osallistuin viime viikolla erääseen yleisötilaisuuteen, jossa käsiteltiin mm. Kela-takseihin ja sote-takseihin liittyviä kysymyksiä.Tilaisuudessa tai oikeastaan vasta tilaisuuden jälkeen tuli selväksi, että Kela-taksit ja sote-taksit ovat tyystin eri asioita.Kela-taksin voit saada, jos joudut käymään lääkärissä sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi etkä voi terveydentilasi vuoksi matkustaa julkisilla kulkuvälineillä.Kela-taksi tilataan erityisestä numerosta ja koko Pirkanmaalla sekä Tampereella tuo numero on 0800-415710.Kela-taksin omavastuuhinta on 25,00 euroa.**************Sote-taksia voivat Vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita saada henkilöt, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät voi vammansa tai sairautensa vuoksi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.Sote-taksin tilaus Tampereella tehdään numeroon 03-5678101.Sote-taksin omavastuuhinta on varsin edullinen.Varmistin puhelinnumerot 3.2.2023, joten ne ovat oikeat.***************Yksinkertaistaen voidaan todeta, että Kela-taksin käyttöoikeus on tapauskohtainen, kun taas sote-taksin käyttöoikeus on henkilökohtaisesti jatkuva!
-Esko Erkkilä- |
1 kommentti . Avainsanat: Kela-taksi ja sote-taksi ovat eri asioita!, Kela-taksi, Sote-taksi, vammaispalvelulaki, |
Näinkö se kuitenkin käy?Torstai 19.1.2023 - -Esko Erkkilä- Kuuntelin synnyinkotini pirtissä alle kymmenvuotiaana, kun isäni ja hänen sotakaverinsa muistelivat sotamuistojaan.Jatkosodan päättymisestä oli kulunut vasta kymmenkunta vuotta, joten muistelukset olivat varsin tuoreita.Ajattelin silloin pienessä mielessäni, että myös minä joudun sotaan ryssää vastaan, kun hieman vartun.********Onneksi tilanteet ovat vajaan seitsemänkymmenen vuoden aikana muuttuneet ja sodanuhkaa ei ole ollut.Nyt tilanne on tyystin toisin, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan ja sen vastavetona Suomi on liittymässä Natoon.Uutiset Venäjältä ovat huolestuttavia, sillä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi eilen, että Venäjä vastaa ”tarkoituksenmukaisin toimenpitein rajoilla”, mikäli Suomi liittyy sotilasliitto Natoon.En henkilökohtaisesti enää ole ”etulinjakelpoinen” sotimaan, mutta onko maailmanpyörä kuitenkin pyörähtämässä asentoon, jossa joudun seuraamaan, kun ryssä hyökkää maahamme ja sotakuntoiset miehemme joutuvat puolustamaan itsenäistä Suomea?Onneksi meillä on nyt Nato turvanamme!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näinkö se kuitenkin käy?, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, sotaveteraanit, Sergei Lavrov, pensasneuvostoliittolainen, Venäjä, Neuvostoliitto, Ukraina, Venäjän hyökkäyssota, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Nato, Onneksi meillä on Nato turvanamme, |
Liikenneturvallisuutta halvalla!Tiistai 17.1.2023 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa sijaitseva Majajärven yksityistie päätti, että yksityistien ensimmäiselle kilometrille pitää saada 30 km/h –nopeusrajoitus.Toimitsijamiehenä ryhdyin toimeen ja eilen sain noutaa Tampereen Sarankulmassa sijaitsevalta……Trafino Oy:n toimipisteeltä etukäteen tilaamani tarvikkeet.Varsinaiset liikennemerkit metallipylväineen ja……asiaankuuluvine betonimöhkäleineen ovat nyt peräkärryssäni odottamassa kuljetusta Viljakkalan Majajärvelle.Hankkimani paketti on halpa, sillä se maksoi veroineen vain 212,04 euroa ja pakettiin kuuluu lisäksi määrätön määrä lukuisia kiinnityshiluja.Kiitän Ylöjärven kaupunkia Trafino Oy:n suosittelemisesta ja nyt teen vastaavasti samoin eli kääntykään liikennemerkkitarpeissanne Trafino Oy:n puoleen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikenneturvallisuutta halvalla!, Trafino Oy, liikennemerkit, Viljakkala, Ylöjärvi, Majajärven yksityistie, |
Edunvalvontaorganisaatioiden aluerajat pitäisi yhdenmukaistaa hyvinvointialueiden toimintarajojen kanssa!Sunnuntai 8.1.2023 - -Esko Erkkilä- Vuodenvaihteessa siirryimme Sote-palveluissa hyvinvointialueiden vastuulla olevien maakunnallisten alueiden piiriin.Hyvinvointialueet ovat aikojen kuluessa muovautuneet sellaisiksi, että ne vastaavat ihmisten luonnollisia asioimissuuntia vaikka niitä ei ole aikaisemmin kutsuttukaan hyvinvointialueiksi.Aikojen kuluessa lukemattomien edunvalvontaorganisaatioiden aluerajat ovat muotoutuneet eräänlaisen Suomen kartan pahoinpitelyn tuloksena.Otan esimerkkinä esille eläkeläisjärjestöjen tavan pahoinpidellä Suomen karttaa!Tunnen kohtuullisen hyvin Suomen suurimman eläkeläisjärjestön eli Eläkeliiton maakunnalliset rajat ja nyt haluan nostaa esille Eläkeliiton Pirkanmaan piirin alueelliset rajat.Eläkeliiton Pirkanmaan piirin alueelliset rajat ovat hyvinkin kaukana niistä kuntakohtaisista rajoista joita nyt on Pirkanmaan hyvinvointialueella.Pirkanmaan alueellinen keskus on Tampere ja jokainen ymmärtää, että on nurinkurista jos ja kun vajaan neljänkymmenen kilometrin etäisyydellä Tampereen Keskustorilla sijaitsevan Mouhijärven alueet kuuluvat Eläkeliiton Satakunnan piiriin!Ennustan, että Eläkeliiton alueellisten piirirajojen muuttaminen järkeviksi vaatii vähintään vuosikymmenten työn, mutta esitän, että tämä muutostyö aloitetaan välittömästi - olkoon tämä blogikirjoitukseni lähtölaukaus tähän työhön!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Edunvalvontaorganisaatiot, eläkeläisjärjestöt, hyvinvointialueet, Pirkanmaan hyvinvointialue, Eläkeliitto, Eläkeliiton Pirkanmaan piiri, Eläkeliiton Satakunnan piiri, Pirkanmaa, Satakunta, Mouhijärvi, |
Tampereen verotoimistossa osataan asiakaspalvelu!Torstai 5.1.2023 - -Esko Erkkilä- Teetimme viime vuonna omakotitalomme viemärijärjestelmän täystarkastuksen ja siitä kertyi kotitalousvähennykseen oikeuttavaa verovähennysoikeutta melkoisen paljon.Kotitalousvähennykseen oikeuttavat asiakirjat toimitin henkilökohtaisella käynnillä Tampereen verotoimistoon vasta eilen.Sain kertakaikkiaan hienoa asiakaspalvelua!Virkailija tuli heti avukseni, kun aloin näpelöidä ajanvarausapparaattia.Kuultuaan asiani hän kävi tulostamassa tarvittavan lomakkeen ja niin sitten hänen ohjauksellaan täytinkin tarvittavan lomakkeen.Yksi tarvittava tieto oli työn maksupäivä ja kun sitä tietoa ei minulla ollut mukanani, niin se jäi kotitehtäväkseni.Jotta palvelu olisi ollut täydellistä, niin virkailija kävi vielä noutamassa palautuskirjekuoren ja antoi sen minulle!Kylläpä oli miellyttävä kokemus käydä verotoimistossa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen verotoimistossa osataan asiakaspalvelu!Tampereen verotoimistossa osataan asiakaspalvelu!, Verotoimisto, Tampereen verotoimisto, www, vero.fi, kotitalousvähennys, |
Tänään on talvipäivän seisaus klo 23.48 ja silloin päivä on lyhimmillään.Keskiviikko 21.12.2022 - -Esko Erkkilä- Pitää olla pimeää, jotta päästään kohti valoa, kevättä ja kesää.Tänään on talvipäivän seisaus klo 23.48 ja silloin päivä on lyhimmillään.Vielä tänäänkin kuljemme pimeyttä kohti, mutta klo 23.48 kaikki muuttuu, kun päivä alkaa pidentymään.Kevättalvi on toivon ja uskon aikaa ja tuo aika alkaa tänään.Runsas lumi on auttanut kulunutta pimeää aikaa, mutta nyt alkaa todellinen matka kohti kevättä.Lopetin mökkikauden marraskuun alussa ja nyt odotan huhtikuuta ja mökkikauden alkamista.Talvipäivän seisaus eli tämä päivä palauttaa toivon, että pimeys päättyy.-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tänään on talvipäivän seisaus klo 23.48 ja silloin päivä on lyhimmillään., Talvipäivän seisaus 21.12.2022 klo 23.48, Nyt alkaa valkeus, Pimeys päättyy, |
Meni yhdeksän vuotta, jotta kokoomusjohtoisen hallituksen töppäykset pystytään edes osittain korjaamaa!Tiistai 13.12.2022 - -Esko Erkkilä- Vuonna 2013 hallituksen pääministerinä oli kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja siihen kuuluivat kokoomuksen lisäksi sosiaalidemokraatit, vihreät, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit sekä huhtikuuhun 2014 saakka vasemmistoliitto.Tuo Kataisen hallitus vähät välitti maamme kansallisesta turvallisuudesta ja eräs tuon piittaamattomuuden ilmenemismuodoista oli, kun se puolitti maamme leipäviljan varmuusvarastot.Maamme leipäviljan varmuusvarastot riittivät aikaisemmin vuoden tarpeisiin, mutta Kataisen hallitus puolitti ne ja nyt meillä on leipäviljaa Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimissa varmuusvarastoissa vain puolen vuoden tarvetta vastaava määrä.Viljojen varmuusvarastoista myytiin Kataisen hallituksen päätöksellä elintarvikelaatuista viljaa noin 146 miljoonaa kiloa, josta vajaat 130 miljoonaa kiloa oli vehnää.Myynti tapahtui useassa erässä 13 kuukauden aikana vuosina 2015–16.******************Tervehdin suurella tyydytyksellä eilen tehtyä päätöstä, jolla Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimia leipäviljan varmuusvarastoja nostetaan siten, että ne riittävät kahdeksan ja puolen kuukauden tarpeisiin.Valitettavaa puolestaan on se, että edelleenkään emme yllä niihin varmuusvarastointimääriin, jotka olivat voimassa ennen kokoomuksen ja sen puheenjohtajan Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2013 tekemiä leikkauspäätöksiä.Vaadin, että leipäviljamme varmuusvarastointimäärät palautetaan ennen vuotta 2013 olleelle tasolle!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meni yhdeksän vuotta jotta kokoomusjohtoisen hallituksen töppäykset pystytään edes osittain korjaamaa!, Huoltovarmuuskeskus, Leipäviljojen varmuusvarastot, Jyrki Katainen, Pääministeri Jyrki Kataisen johtama hallitus teki karhunpalveluksen Suomelle, |
Pirtti oli sakeana tupakansavusta!Lauantai 10.12.2022 - -Esko Erkkilä- Muistelen 1960-lukua ja sitä, kun pirttimme oli sakeana tupakansavusta.Sakea tupakansavu pirtissä merkitsi sitä, että oli tammikuu ja veroilmoitusten laatimisaika.1915 syntynyt isäni oli käynyt neljä luokkaa kansakoulua Viljakkalan Karhen koululla ja osallistunut Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.Isäni valittiin Viljakkalan kunnanvaltuustoon kahdesti 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa – hän oli Maalaisliiton kunnallismies!Miksi sitä tupakansavua oli pirtissämme?Vaatimattomasta koulusivistyksestään huolimatta isäni tunsi kunnallisen verotuslainsäädännön ja sen ansiosta hän oli kyläläisten keskuudessa haluttu veroilmoitusten täyttäjä.Katselin muurinpankolta, kun toistakymmentä kyläläistä odotti isäni puheille pääsemistä ja hänen kysymyksiään veroilmoituksensa täyttämiseksi.Jonossa oli tulipalokommunisteja ja ökyrikkaita kokoomuslaisia, mutta kaikki he odottivat kiltisti vuoroaan – jokunen pientalonpoikakin, demari ja maalaisliittolainenkin oli joukossa.
Ja tupakkia paloi!Se oli sodanjälkeisen Suomen yhteiskunnallista rakentamista parhaimmillaan!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirtti oli sakeana tupakansavusta!, taksoituslautakunta, verolautakunta, veroilmoitusten täyttäminen, tutkintalautakunta, roikotuslautakunta, Viljakkala, Karhen koulu, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, kunnallismies, Maalaisliitto, pientalonpojat, kokoomus |
Asiakaspalvelutehtävät koulivat kykyä sanoa asiat positiivisesti!Maanantai 21.11.2022 - -Esko Erkkilä- Olen jo pidempään pohdiskellut liian monien ihmisten tapaa sanoa – jopa möläytellä – asioita luotaantyöntävästi.Politiikan parissa pyörivien osalta tuo luotaantyöntävä tapa sanoa asiat on varsin yleistä. Onneksi äänestäjät ja lähimmät yhteisökaverit osoittavat näille henkilöille ”kaapin paikan” ja jonkin ajan kuluttua nuo ilmapiirin myrkyttäjät osaavat itsekin huomata asian ja luopuvat vastuutehtävistään.Tässäkin pätee vanha suomalainen viisaus eli:”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!”Ei minulla tänään muuta!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiakaspalvelutehtävät koulivat kykyä sanoa asiat positiivisesti!, työympäristön ilmapiirin myrkyttäjät, Ilmapiirin myrkyttäjät järjestöelämässä, Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!, |
Pää saappaaseen ja kivekset pois!Torstai 17.11.2022 - -Esko Erkkilä- Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira ja ainakin minä arvostan sen koiraroduista korkeimmalle.Isäni kertoi, että heillä oli lapsuudenkodissaan koirana aina suomenpystykorva ja sen lisäksi hän kertoi jokaisen koiran nimenä olleen Sälli.Omassa lapsuudenkodissani oli kaksi koiraa ja tietysti ne olivat kumpikin suomenpystykorvia. Ei varmaan ole yllätys, että molempien koiriemme nimi oli Sälli!***************Ainakin ensimmäinen Sälli alkoi karkailemaan kotoa ja sen vuoksi se piti salvaa eli pallit pois!Elettiin 1960-luvun alkupuolen vuosia ja sain tehtäväkseni viedä Sällin naapuritaloon, jossa Sakari-isännällä oli kokemusta koirien salvamisesta.Sakari laittoi Sällin pään saappaaseen, jotta tuo kirurginen toimenpide oli mahdollista tehdä.Partakoneen terällä viillot pallien kohdalle ja kivekset pois – niin yksinkertaista se oli!Toimenpiteen jälkeen Sälli juoksi suorinta tietä kotiin ja siitä tulikin kotona viihtyvä uskollinen koira!*************En tiedä, että salvetaanko vielä nykyisin uroskoiria, mutta se lienee varmaa, että homman hoitaa eläinlääkäri!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomenpystykorva, Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira, koiran salvaminen, koiralta pallit pois, |
Postimerkkien hinnat ovat pilvissä ja Postin palvelut laaksonpohjassa!Torstai 10.11.2022 - -Esko Erkkilä- Postin jakelupalvelut ovat laaksonpohjassa ja en pysy lainkaan perillä siitä, että milloin Posti jakaa minulle osoitetut postilähetykset.Jouduin muutama päivä sitten asioimaan Postin kanssa, kun hommani oli postittaa kokouskutsu yksityistiemme osakkaille tiekokousta vartenHämmästyin, kun halvin……postimerkki maksoi 2,10 euroa!Toimitsijamiehenä katsoin välttämättömäksi säästää postikustannuksissa ja sen vuoksi kävinkin jakamassa tiekokouskutsut kymmenkunnalle tiekuntamme osakkaalle – näin säästin tiekunnan rahoja melkein yhden aurauskerran verran!Kokonaan eri asia on se, että pystyykö Posti ja millä aikataululla toimittamaan kutsut vastaanottajille!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Postimerkkien hinta ovat pilvissä ja Postin palvelut laaksonpohjassa!, posti, postin hinnoittelu, Postin palvelukyky, postimerkkien hinta, |