Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Järkevä päätös, mutta veronmaksajien rahaa ehti palaa paskaruohojen kasvattamiseen tuhottomasti!

Maanantai 17.4.2023 - -Esko Erkkilä-

Suomen suurimman peltoalan viljelijä Niko Ahlqvist on tullut järkiinsä, kun on luopumassa luomuviljelystä.

 

En tunne henkilökohtaisesti Niko Ahlqvistia, mutta hänen isänsä Birger Ahlqvistin sitäkin paremmin, sillä sain tehdä tiivistä yhteistyötä Birgerin kanssa monia vuosia, kun hän toimi SOK:lla Helsingin konttorilla rehuseosmyynnin vastuuhenkilönä.

 

Kunnioitan Nikon päätöstä, sillä se merkitsee, että Suomen suurin paskaruohojen kasvattaja luopuu luomutuotannosta.

 

Asiasta kertoi Maaseudun Tulevaisuus ja MT:n uutisjutun kommenteissa todetaan mm. se, että mylläreiden kannalta luomuviljan jauhattaminen vaatii paljon ylimääräistä työtä. kun jokaisen luomuviljaerän jauhattamisen jälkeen myllyssä on suoritettava perusteellinen siivous, jotta luomuviljan ohessa myllylaitteistoon joutuneet paskaruohojen siemenet saadaan poistettua.

 

Luomutuotteiden aiheuttamien laatuongelmien lisäksi luomuilu merkitsee melkoisen henkilömäärän turhaa elättämistä erilaisiin tarkkailu- ja valvontahommiin.

 

Toivottavasti Niko Ahlqvistin esimerkki saa laajaa kannatusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Järkevä päätös, veronmaksajien rahaa ehti palaa paskaruohojen kasvattamiseen tuhottomasti! luomuilu, luomuviljely, paskaruohojen kasvattaminen,

Luomuhömpötys alkaa olla ohi!

Lauantai 4.3.2023 - -Esko Erkkilä-

Olen aina pitänyt luomuhömpötystä ruuantuotannon häpäisemisenä ja nyt olen tyytyväinen, että myös maataloustuottajaväen äänenkannattaja Maaseudun Tulevaisuus on tullut samaan tulokseen.

 

 

IMG_7240.JPG

 

Maaseudun Tulevaisuus kertoo eilisen numeronsa etusivulla totuuden eli; ”Luomun kiito hiipui, moni tuottaja miettii pakoa!"

 

 

Arvostan, että Maaseudun Tulevaisuus jatkaa luomutuotannon kritisointiaan myös muissa otsikoinnissaan:

 

 

IMG_7237.JPG

 

 

IMG_7238.JPG

 

 

IMG_7239.JPG

 

 

Olen tyytyväinen, että tavanomainen viljelymenetelmä on vihdoinkin asetettu luomuhömpötyksen edelle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Luomuhömpötys alkaa olla ohi!, Luomuviljely, Luomuhömpötys, Maaseudun Tulevaisuus,

Luomumunista löytyi ympäristömyrkyksi luokiteltuja PFAS-yhdisteitä

Tiistai 28.2.2023 - -Esko Erkkilä-

Eilen uutisoitu, että luomukananmunista olisi löydetty ympäristömyrkyiksi luokiteltuja PFAS-yhdisteitä, ei ollut ainakaan minulle mikään yllätys.

 

Toimin aikoinaan rehuteollisuudessa maamme toiseksi suurimman yrityksen palveluksessa ja noiden PFAS-yhdisteiden analysointi rehuteollisuuden raaka-aineista oli jo yli kymmenen vuotta sitten rutiinitoimenpide.

 

Vuosien varrella minulle kertyi kattava aineisto eri raaka-aineiden analysointituloksista ja sen perusteella eilen uutisoitu ei ollut minulle mikään uutinen.

 

Luomutuotanto perustuu ruokinnassa paljolti yksittäisten raaka-aineiden käyttöön ja niiden hallitsemattomaan käyttämiseen, joten lopputuotteiden laatutaso voi olla arvaamaton.

 

Onneksi luomutuotannon laatutodellisuus alkaa pikkuhiljaa paljastumaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luomumunista löytyi ympäristömyrkyksi luokiteltuja PFAS-yhdisteitä, Luomutuotanto, PFAS-yhdisteet, PFAS-yhdisteet luomussa, onko luomutuotanto turvallista?,

Ensi kesän viljelysuunnitelmat ovat selkiintymässä!

Sunnuntai 11.12.2022 - -Esko Erkkilä-

Kohta elämme joulukuun puoltaväliä ja trekoolimaiden ensi kesän viljelysuunnitelmat pyörivät mielessä.

 

Kauppoihin alkaa ilmestyä siemenhyllyjä ja monet tutut yhteistyökumppanit lähettelevät siemenhinnastojaan eli pian on ajankohta, jolloin on päätettävä ensi kesän viljelysuunnitelmat.

 

Päivittäistavarakaupat ovat helpottaneet suunnitteluntuskaa ainakin porkkanan osalta, sillä hyvälaatuista suomalaista porkkaa on tarjolla alle euron kilohinnalla!

 

 

IMG_6795.JPG

 

Rouva oli hankkinut kylmiöömme muutaman kilon verran kotimaisia porkkanoita, joiden kilohinta oli ollut 0,99 euroa!

 

Sääliksi käy niitä porkkananviljelijöitä, jotka ovat tuottaneet nuo porkkanat!

 

On selvää, että itse ei kannata porkkanoita keväällä kylvää!

 

Rouvan ostamat porkkanat olivat laadultaan erinomaisia ja on selvää, että ne eivät ole mitään luomuporkkanoita vaan ne ovat saaneet kasvaa hyvällä hoidolla eli tauti- ja tuholaistorjunnasta on huolehdittu.

 

Luomuporkkanoita en luonnollisesti olisi edes suostunut kuorimaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ensi kesän viljelysuunnitelmat ovat selkiintymässä!, porkkanan viljely ei kannata, porkkana kannattaa ostaa päivittäistavarakaupasta, luomuporkkana, kuka ostaisi luomuporkkanaa, tuskin kukaan ostaisi luomuporkkanaa,

Vuoden 2023 viljelysuunnitelmat on porkkanan osalta tehty!

Keskiviikko 9.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Olemme kasvattaneet porkkanaa trekoolipalstallamme vuosikausia, mutta viime kesänä sitä meillä ei ollut.  Syynä olivat porkkanakärpäset ja monet muut ongelmat, jotka tekivät porkkananviljelystä kannattamattoman.

 

Ensi kesän osalta viljelysuunnitelmat porkkanan osalta ovat valmistuneet ja syynä on…

 

 

IMG_6468.JPG

 

…porkkanan hinta sekä laatu marketeissa ja torimyynnissä.

 

Jos porkkanan hinta on tasolla 0,80…1,50 euroa per kilo ja laatu sen lisäksi erinomainen, ei ole mitään syytä itse viljellä porkkanaa.

 

Tuolla hinnalla ei ole mitään mahdollisuutta haaveilla ”luomuhössötysporkkanaa”, mutta kukapa järkevä ihminen luomua kaipaisikaan.

 

On päivänselvää, että laadukas porkkana tarvitsee kasvaakseen kunnollisen lannoituksen ja sen lisäksi ehkä pariinkin kertaan tauti- ja ötökkäruiskutuksen, mutta niitä pidänkin välttämättöminä, jotta ostaisin porkkanoita.

 

Pysyn nyt ja aina erossa luomuporkkanoista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden 2023 viljelysuunnitelmat on porkkanan osalta tehty!, puutarhasuunnitelmat vuodelle 2023, porkkanakärpänen, porkkanan tuholaiset, porkkanan hintataso, porkkanan hinta, luomu, luomuviljely, luomuporkkana ei ole vaihtoehto, luomu ei ole vaihtoehto,

Trekoolinharrastaja kiittää kesän lämpimiä säitä!

Sunnuntai 15.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Kesä 2021 voidaan jo nyt kirjata trekoolinharrastajan kannalta onnistuneiden kesien joukkoon, sillä kaikkien puutarhakasvien sato on muodostumassa erinomaiseksi.

 

Yksi ehto toki asialle on ja se on se, että kastelusta ja sadettamisesta on ollut huolehdittava.

 

Meillä mökkimaailmassa vettä riittää Viljakkalan Majajärvessä ja kun käytössä on kaksi pumppua sadetukseen ja kasteluun, niin mikäpäs tässä!

 

Mansikka- sekä sipulisato on jo korjattu ja molemmista muodostui ”parahultanen”!

 

*****************

 

Parhaillaan korjataan papusatoa ja myös siitä näyttää muodostuvan erinomainen.

 

 

Perinteisten juuresten eli porkkanan, punajuuren sekä palsternakan osalta tilanne on vielä avoin, mutta kohtuullinen näyttää niidenkin sadosta muodostuvan.

 

Lämmin – suorastaan kuuma kesä on pitänyt trekoolin taudit sekä tuholaiset kurissa.  Lannoituksesta olen luonnollisesti huolehtinut, mutta mitään kasvinsuojeluaineita en ole edellisvuoden tapaan tänäkään kesänä käyttänyt!

 

Luomuilijan leimaa en kuitenkaan missään tapauksessa halua saada, sillä silloin mielestäni mennään harhateille ja kauas!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trekoolinharrastaja kiittää kesän lämpimiä säitä!, luomu, luomuilija, trekooli, trekoolinharrastaja, puutarhaharrastaja, avomaanviljely,

Vuokraeurot ovat tärkeitä, mutta vuokramaiden tehokas viljely on vielä tärkeämpää!

Tiistai 4.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Synnyinkotini viljelymaat on salaojitettu ja muutenkin hyvässä viljelykunnossa.

 

Viljelymaat ovat vuokrattuina naapurille ja hän soittelikin eilen, sillä kirjallisesti sovittu vuokra-aika on päättymässä.

 

Sovimme jatkavamme vuokrakontrahtia ja annoin vuokramiehelle tehtäväksi hoitaa byrokratian kiemurat allekirjoituksia vaille valmiiksi.

 

Yhden ehdon asetin ja se on se, että maillamme ei luomuilla tulevallakaan vuokrakaudella.

 

En voisi sallia, että isäni ja osin jopa minun raivaamilla pelloilla alettaisiin kasvattamaan paskaruohoja!

 

*****************

 

Onneksi vuokramiehemme oli teettänyt ulkopuolisella asiantuntijalla laskelman, jossa vertailtiin hänen nykyistä voimaperäistä viljelymenetelmäänsä ja paskaruohojen kasvattamiseen keskittyvää luomuilua – tulos oli odotettu, sillä voimaperäinen viljely oli osoittautunut taloudellisesti paremmaksi.

 

 

Taas saan olla levollisin mielin ainakin viisi vuotta, sillä ainakaan sinä aikana pelloillamme ei luomuilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tehoviljely pitää paskaruohot poissa, luomu, luomuilu, paskaruohot, peltomaiden vuokraaminen,

Kyllä kasvinsuojelusta pitäisi huolehtia!

Perjantai 4.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen tehtäväkseni kuoria autotallissa olevia punajuuria ja porkkanoita, jotta Rouva pystyisi tekemään uunissa niistä herkullisia lohkojuureksia.

 

Kaikki porkkanat ovat hiekkapedin peitossa, mutta osa punajuurista ovat ilman hiekkapetiä muovisaavissa ja sen vuoksi nämä punajuuret ovat hieman nahistuneet, mutta ovat kuitenkin laadultaan moitteettomia.

 

 

IMG_1074.JPG

 

Kuorimani punajuuret ovat nahistumisen vuoksi hieman röpeliäitä, mutta kuten totesin, täysin moitteettomia.

***************

 

Porkkanan lajikevalintani viime kesänä osui lajikkeeseen, joka muodoltaan on lyhyt, mutta vanttera porkkanalajike.  Maultaan tämä lajike on täysin normaali.

 

 

IMG_1073.JPG

 

Yhden virheen viime kesänä trekoolimaillani tein ja se oli se, että en lainkaan ruiskuttanut kasvinsuojeluaineilla porkkanamaatani.

 

Laiminlyöntini ei näy muiden juuresten laadussa, mutta monissa porkkanoissa on tuholaisten aiheuttamia vaurioita.  Vauriot ovat toki ainakin tässä vaiheessa sellaisia, että kuorintaveitsellä pystyn poistamaan vauriokohdan, mutta tiettyä hävikkiä siitä kuitenkin syntyy.

 

 

Ötököiden tekemät vioitukset olisi pystynyt välttämään sillä, että olisi pitänyt harsoja porkkanamaan yllä hieman pidempään ja jos olisi suorittanut ainakin yhden kasvinsuojeluruiskutuksen ötököitä vastaan.

 

Yritän ensi vuonna parantaa tapani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä kasvinsuojelusta pitäisi huolehtia!, tuholaistorjunta, kasvinsuojelu, kasvinsuojelu kannattaa, kasvinsuojelu on välttämätöntä, luomuporkkanoita tuholaisvioituksineen, luomuporkkanat,

Luomu-televisiota katsellaan sontaluukun läpi!

Sunnuntai 25.8.2019 - -Esko Erkkilä-

Kierrätysneuvos Matti Järvenpään ”Rautapuistossa” Hämeenkyrössä eräs kohde on…

 

 

…Luomu-TV.

 

 

 

IMG_3792.JPG

 

 

Kierrätysneuvos asettaa katsojan istumaan ensimmäiseen työhönsä eli vallan mainioon keinutuoliin ja sen jälkeen avataan Luomu-TV.
 

 

 

IMG_3791.JPG

 

 

Luomu-TV:tä katsellaan sontaluukun läpi ja sieltä saattaa nähdä…

 

 

 

IMG_3790.JPG

 

 

…elävää luontoa, mutta varmasti sieltä näkee kierrätysneuvoksen taiteileman sorsapoikueen, joka emonsa johdolla on menossa eteenpäin!
 

 

*****************

 

 

TV-ruudun kokoiset sontaluukut olivat yleisiä vielä 1940-luvulla rakennetuissa navetoissa, mutta jo 1950-luvulla rakennetuissa navetoissa sontaluukut olivat tavallisen oven kokoisia ja näin oli myös meillä, sillä navettamme oli ja on rakennettu vuonna 1955.

 

 

*****************

 

 

Kierrätysneuvoksen teoksiin sisältyy aina vahva sanoma ja niin varmaan tässäkin.

 

 

Tulkitsen sontaluukku-Luomu-televisiota omalla tavallani, kun näen sontaluukussa piikin nykyistä televisiotoimintaa kohtaan.

 

 

Samoin haluan nähdä teoksessa piikin myös yletöntä luomuilua kohtaan, sillä sitä en osaa arvostaa kovinkaan korkealle.

 

 

On ehkä parempi, että en sano aiheesta enempää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kierrätysneuvos, Rautapuisto, Luomu-TV, sorsapoikue, luomu,

Joudun nöyränä vastaanottamaan Rouvan minulle osoittamat moitteet

Maanantai 15.7.2019 - -Esko Erkkilä-

 

Meillä on pienimuotoista puutarhaviljelyä mökillämme Viljakkalan Majajärvellä.

 

 

Porkkanoiden, punajuurten, palsternakkojen, sipulien, valkosipulien ja perunoiden lisäksi kasvussa on myös mansikkaa.

 

 

Vetoan kiireisiini, mutta todellisuudessa se lienee laiskuutta, että keväällä jätin väliin mansikkamaiden tuhoeläin- ja tautiruiskutukset.

 

 

Laiskuudestani joudumme nyt maksamaan kalliin hinnan, sillä mansikkamme ovat nyt luomua!

 

 

Luomuilumme merkitsee, että mansikkasatomme jää enintään kolmasosaan tavoitellusta ja mansikoistamme vain hyvin pieni osa täyttää mansikalle asetetut vaatimukset – kaikki muut ovat kelvotonta luomulaatua!

 

 

 

IMG_3494.JPG

 

 

 

Eilen poimimistamme mansikoista osa oli aivan kelvollista laatua, mutta…

 

 

 

IMG_34932.JPG

 

 

...aivan liian suuri osa oli taattua luomulaatua eli täysin kelvotonta asiakkaille myytävää tavaraa.

 

 

 

Sain jälleen kerran vahvistuksen, että luomuilu ei ole sitä toimintaa, jota minä voin harrastaa, sillä haluan pitää asiakkaani tyytyväisenä!

 

 

Niin, Rouva osoitti – aivan oikein – että luomuilu ei sovi meidän tapaamme toimia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luomu, Luomuilua pitää karttaa, Luomuilu ei sovi ruuantuotantoon,

Nyt tuli järkeä luomukeskusteluun

Torstai 20.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Olen seurannut maatalouden ja kotieläntalouden luomukeskustelua siitä alkaen, kun luomulla ratsastaminen ja luomulla rahastaminen alkoi.

 

 

Kotimaisen luomun lisäksi sain työelämässä seurata myös eurooppalaista luomuvouhotusta.

 

 

Surkein eurooppalaiseen ja kotimaiseen luomuvouhotukseen liittyvä tapaus oli se, kun eräs kilpaileva rehualan yritys toi Suomeen pienen erän – noin 500 tonnia – romanialaista luomurapsipuristetta.

 

 

Milloinkaan ei ennen ja ei myöskään sen jälkeen ole Suomeen tuotu niin salmonellapitoista rehuseosten raaka-ainetta, kuin oli tämä romanialainen luomuna myyty rapsipuriste-erä.

 

 

Muistelen, että erästä taidettiin löytyy viitisenkymmentä salmonellapitoista eränäytettä.

 

 

******************

 

 

Kuluvan viikon alussa sai laajaa huomiota tutkimus, jonka lopputulema oli, että luomuviljelyllä on suurempi haitallinen ilmastovaikutus kuin tavanomaisella viljelyllä.

 

 

Luomun suurempi ilmastorasitus perustuu sille, että pienten luomusatojen vuoksi luomupinta-alaa tarvitaan paljon enemmän kuin tavanomaisessa viljelyssä, jotta päästään samaan satomäärään.

 

 

Asia on yksinkertainen, sillä maailman väestö tarvitsee satotonneja, koska viljelyksessä olevat hehtaarit eivät kenellekään takaa riittävästi ravintoa.

 

 

Alhaiset luomusatomäärät per hehtaari merkitsevät globaalisti sitä, että luomuviljelyalan kasvaminen vaatii sademetsien lisääntyvää raivaamista tropiikissa, jotta saisimme maailman kansat ravittua.

 

 

Kiitän professori Stefan Wirsenius´ta Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta, joka julkaisi tutkimustuloksen ja kiitän myös niitä maatalousalan lehtiä sekä muita julkaisuja, jotka kertoivat meille monille toki tiedossa olleen asian!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luomu rasittaa luontoa enemmän kuin tavanomainen viljely, Luomuviljely,

Onko Sokos Hotell Ilveksen sortuminen tuoteväärennökseen vain jäävuoren huippu?

Lauantai 8.12.2018 - -Esko Erkkilä-

On mainio asia, että ruuan alkuperä kiinnostaa nykyään yhä useampia.

 

 

Kuluttajat arvostavat ruuan alkuperämerkintöjä ja se onkin luonnollista, sillä maailmalla liikkuu paljon erilaisia ruuan tuoteväärennöksiä ja eräät tuoteväärennökset ovat suorastaan hengenvaarallisia, sillä ruuan raaka-aineiden joukkoon on saatettu lisätä mitä epämääräisempiä ainesosia.

 

 

Tamperelaisessa Sokos Hotel Ilveksessä marraskuun alkupäivänä paljastunut neljän ruoka-aineen tuoteväärennös kertoo karua kieltään, että ruuan tuoteväärennökset ovat mahdollisia myös Suomessa.

 

 

Taisi olla tarkalleen 6.11.2018, kun Hotell Ilveksessä järjestettiin Sanomalehtien liiton suuret lehtipäivät.

 

 

Sanomalehtien liitto edustaa maakuntien lehdistöä ja sen vuoksi järjestäjä olikin toivonut ruokalistalle paikallisia tuotteita.

 

 

Kaikki näyttikin olevan kunnossa, sillä listalla oli alkuruokana Näsijärven taimenta, maalaispateeta urjalalaisen Paijan tilan possuista, akaalaisen Tolvilan kartanon luomukaritsaa sekä Pyhäjärven kuhaa.

 

 

Erinäisten vaiheiden jälkeen paljastuikin, että minkään mainitun ruuan alkuperä ei ollut ilmoitettua – taimen ei ollut uinut Näsijärvessä, possu ei ollut Paijan tilalta, karitsa ei ollut Tolvilan kartanon karitsaa ja se ei ollut edes luomua ja pisteenä iin päälle kuhaa ei ollut pyydetty Pyhäjärvestä!

 

 

Hotel Ilves syyllistyi siis törkeään tuoteväärennykseen!

 

 

*********************

 

 

Tamperelaisen Hotel Ilveksen kärähtäminen laajasta tuoteväärennöksestä on kuitenkin kaikesta huolimatta nähtävä positiivisena, sillä paljastihan se sen holtittoman menettelyn, jolla suomalaiset ravintolat kohtelevat asiakkaitaan. 

Ruuan alkuperämerkinnät ovat kuluttajan kannalta keskeinen menettely, mutta kun alkuperämerkintöjen vaatiminen ravintolaruualle ei vielä ole lakisääteistä, niin hotelli ilveksiä kyllä riittää.

 

Isotkin ravintolat käyttävät härskisti tätä lainsäädännön puutetta bisnestoiminnassaan hyödyksi.

 

 

Toivottavasti jo tällä vaalikaudella saadaan aikaiseksi velvoittava lainsäädäntö, jotta myös ravintolaruuan alkuperä pitää ilmoittaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ravintolaruokien tuoteväärennökset, Sokos Hotel Ilves, Sokos Hotel Ilveksen tuoteväärennökset, Näsijärven taimen, Paijan possu, Tolvilan karitsa, Tolvilan luomukaritsa, Pyhäjärven kuha, Laki ravintolaruuan alkuperämerkinnöistä pitää saada, ravintolaruoka,

Lehdellä soittava ei jää lehdellä soittamaan instrumenttihankinnoissaan!

Keskiviikko 15.8.2018 - -Esko Erkkilä-

MTK-Pirkanmaan yhdistykset järjestivät alueillaan lauantaina 11.8.2018 ”Päivä maalla”-tilaisuuksia ja oma MTK-yhdistykseni eli MTK-Viljakkala oli aktiivinen ja järjesti kahdella tilalla tämän tilaisuuden.

 

 

 

IMG_3365.JPG

 

 

Säkinojan tilalla…

 

 

 

IMG_3384.JPG

 

 

… järjestettyyn tilaisuuteen oli tilanteeseen sopivat opasteet.

 

 

 

IMG_3364.JPG

 

 

Talon puolesta tarjolla oli kahvia ja Louhisaaren juomaa eli Mannerheimin juomaa, joka on valmistettu mustaherukanlehdillä maustetusta simasta.

 

 

Mannerheimin juomaa on Askaisten Louhisaaressa maistellut myös sittemmin Suomen marsalkaksi kohonnut Mannerheim.

 

 

Kahvia karttavana tykkäsin Mannerheimin juomasta, jota siis kutsutaan Louhisaaren juomaksi, mutta myös Marskin simaksi tai mustaherukanlehtijuomaksi!

 

 

 

IMG_3371.JPG

 

 

 

Säkinojan tila on komea maalaistalo, jonka ovat luoneet tietokirjailija, kapteeni ja sosionomi Esko Lammi vaimonsa kanssa – nykyisin tilaa isännöi maalaistalon naapuriin rakentamassaan talossa MTK-Viljakkalan johtokunnan jäsen Kari Lammi.

 

 

 

IMG_3375.JPG

 

 

Vieraisille saapui tuttuni Kangasalta eli Mikko Kiio, jonka tiedän taitavaksi sahansoittajaksi ja erittäin taitavaksi lehdelläsoittajaksi.

 

 

 

IMG_3373.JPG

 

 

Mikko otti ensimmäiseksi työkseen sireenipuskasta pienen sireeninoksan ja valitsi siitä yhden lehden soittovälineeksi.

 

 

 

IMG_3378.JPG

 

 

Säkinojan tilan tienoot olivat todellinen musiikkikulttuurin kehto, kun Mikko Kiio kajautti ensiksi Finlandia-hymnin ja sen jälkeen Sibeliuksen tunnetuinta tuotantoa!

 

 

Olen monesti kuullut Mikko Kiion soittavan lehdellä, mutta tämä Säkinojan tilalla Viljakkalan Karhella kuulemani esitys ylitti kaikki entiset esitykset!

 

 

Mikko Kiion lehdillä soittamiseen pääsee tutustumaan, kun googlaa ”Mikko Kiio” – kannattaa katsoa ja ihmetellä.

 

 

Googlailin minäkin ja vasta googlailun tuloksena huomasin, että Mikon repertuaariin kuuluu monia tuttuja musiikkikappaleita – hän ei ole erikoistunut vain yhteen tai kahteen kappaleeseen. Ja ei myöskään vain sireenilehteen vaan vaikkapa ulpukanlehti passaa instrumentiksi oikein hyvin.

 

 

Mikko on mielenkiintoinen persoona: Joskus hän oli mukana jossain poliittisessa tilaisuudessa Tampereen Keskustorilla, jonka juonsin. Mikolla oli mukanaan pieni katiska tai jotkut sanovat kartiska ja pyysi puheenvuoron, jonka luonnollisesti hänelle annoin; Mikko kertoi keräävänsä siihen ääniä!

 

 

Mikko kävi joskus vieraanani Viljakkalan Majajärvellä ja toi tuliaisiksi sikurinsiemeniä, joista nyt on kasvanut iso pehko sikureita!

 

 

Hieno mies ja taitava lehdellä soittava soittoniekka tuo Mikko Kiio!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivä maalla, Säkinojan luomutila, Mikko Kiio, MTK-Viljakkala, lehdellä soittaminen,

Kyllä tekee pahaa, kun kasvinsuojelutöitä jotkut tietämättömät sanovat myrkyttämiseksi!

Keskiviikko 3.2.2016 - -Esko Erkkilä-

Lainaan tähän alle kuvan vuokramiehemme facebook-sivuilta, jossa vuokramiehemme kuvan kera kertoo viime Tapaninpäivänä eli 26.12.2015 suorittamastaan kasvinsuojeluruiskutuksesta.

 

 

 

 

 

 

Teki suorastaan pahaa, kun eräs henkilö kutsui vuokramiehemme kasvinsuojelutyötä myrkyttämiseksi – ei ole kaikki palikat kunnossa tuollaista kieltä käyttävällä!

Vuokramiehemme suojelee tässä viljelykasveja lumihomeelta!

 

 

Kasvinsuojelutoimenpiteiden sanominen myrkyttämiseksi ei ole tästä maailmasta!

 

 

Kuva ei ole omistamani maatilan mailta, mutta kyseessä on kuitenkin vuokramiehemme, joka on pitänyt hyvää huolta myös omistamistani viljelymaista.

 

 

Olen tehnyt kirjallisen sopimuksen lisäksi kyseisen vuokramiehen kanssa suullisen sopimuksen siitä, että vuokrasopimuksemme loppuu heti, jos vuokramies alkaa luomuilemaan tilamme mailla.

 

 

Hyväksyn luomun erääksi konstiksi, jolla viljelijä saa höynäytettyä kuluttajia luulemaan, että luomuilu on jotain, jonka tuotteista kannattaa maksaa lisähintaa, mutta en hyväksy luomuilua omilla maillani!

 

 

Arvostan edellisten sukupolvien työtä niin paljon, että en anna luomuilijoiden alkaa kasvattamaan paskaruohoja niillä pelloilla, jotka isäni ja esi-isäni ovat raivanneet!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luomu, luomuilu, lumihome, lumihomeen torjuntaruiskutus, kasvinsuojelu,

Luomutilaltakin voi oppia!

Torstai 17.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Suhtaudun peruskriittisesti kaikkeen luomuun viittaavaan, sillä tiedän tuotteiden laatuun liittyvät ongelmat, jotka kuuluvat luomun haasteisiin.

 

Myös luomutuotannon ympäristöystävällisyys on kyseenalainen, sillä tuotantopanosten ja ”korjuuvalmiiden” luomutuotteiden ravinnepitoisuudet eivät yleensä täsmää.

 

Arvostan kuitenkin korkealle luomutuotteita tuottavien viljelijöiden toiminnan, sillä he osaavat rahastaa luomutuotannolla.

 

Luomutiloilta onkin opittavaa monille sellaisilla viljelijöillä, jotka tuottavat laadukkaita kasvinviljely- tai kotieläintuotteita tavanomaisin ja tehokkain menetelmin.

 

Eräällä tällaisella luomutilalla vierailimme taannoisella Puolan matkallamme.

 

 

 

nawi1

 

 

Kyseessä oli Jan Nawiesniak`n ja hänen sisarensa Margaret´n omistama neljän hehtaarin kokoinen luomutila Maszkow´ssa Varsovan ja Krakovan välissä.

 

 

 

nawi2

 

 

Jan Nawiesniak on rehevänoloinen herrasmies, jolla on sana hallussaan.

 

 

 

*************

 

 

 

Seuraavassa joitain kuvia sekä kommentteja Nawiesniak´n tilalta.

 

 

 

nawi3

 

 

 

Isäntä piti tilaa esittelevän puheenvuoronsa aistikkaasti toteutetun esittelykatoksen äärellä.

 

 

 

 

nawi4

 

 

 

Tilan kolme lehmää tuottavat maitoa ja maidosta viljelijäsisarukset valmistavat juustoja, joihin he käyttävät maidon lisäksi herkullisuutta lisäämään hunajaa. Saimme maistella todellisia herkkupommeja!
 

 

 

nawi5

 

 

Tärkein oppi tältä luomutilalta oli mielestäni se, kun isäntä esitteli muurarimehiläisille ja muille pölyttäjäötököille rakentamiansa pesiä.
 
Puupökkelöihin poratut rei´ät ja onttorunkoisista kasveista kootut ”ötökkähotellit” ovat mainio apu niille pölyttäjille, joita jokainen viljelijä ja viherpeukalo kaipaa tontilleen.

 

 

 

nawi6

 

 

Oli mielenkiintoista matkamme jälkeen todeta Maaseudun Tulevaisuudessa juttu ja kuvia samanlaisista suomalaisista puupökkelöratkaisuista!

 

 

 

nawi7

 

 

 

nawi8

 

 

 

Tuulen voimalla pölliä sahaava mies teki pellon laidalla tärkeää työtään.

 

 

 

nawi9

 

 

Mansikkamaan äärellä isäntämme päästeli meille mitä ilmeisimmin pötyä, kun hän väitti saavansa näistä vajaasta kymmenestä mansikkapenkistä 1.000 kiloa mansikoita!

 

 

 

nawi10

 

 

Valkosipulimaa puolestaan oli uskottavan näköinen, vaikka satotasosta emme keskustelleetkaan.
 
Se ihmetytti, että isäntämme kertoi heillä harjoitettavan seitsemän vuoden viljelykiertoa myös valkosipulin kohdalla.  Omien kokemusteni mukaan valkosipulilla ei ole monokulttuuriongelmaa, sillä meillä valkosipulia on kasvatettu samalla paikalla jo kymmenkunta vuotta – edes kasvurivien suuntaa ei ole vaihdettu!!!

 

 

 

nawi11

 

 

Tilan esittelyteksteissä kerrottiin tilalla olevan kanalan. No, onhan kymmenkunta kanaa ja kukko jo jonkinlainen kanala ja kanala-asiassa täytyy aina pitää mielessä vanha suomalainen totuus:

”Yhtä kanaa vähempää kanoja ei kannata pitää”

 

 

 nawi12

 

 

 

Kaksi ”Puolan punaista” ja…

 

 

 

nawi13

 

 

…yksi muunrotuinen lehmä muodostivat tilan lypsykarjan.

 

 

***********

 

 

On selvää, että neljän hehtaarin pinta-ala merkitsee samanlaista konekantaa joka suomalaisilla pientiloilla oli 1950- ja 1960-luvuilla.

 

 

 

nawi14

 

 

 

nawi15

 

 

 

nawi16

 

 

 

nawi17

 

 

 

**************

 

 

 

nawi18

 

 

Tilan verstashuoneessa oli runsas työkaluvalikoima.
 
Se näillä ulkomaisilla luomutiloilla ihmetyttää, että mitä niillä tehdään nurkissa ja pihoilla näkyvillä lannoitteilla ja tälläkin tilalla tuolla kasvinsuojeluruiskulla.

 

 

 

 

nawi19

 

 

 

Vaihdoimme tilakäynnin päätteeksi lahjoja ja retkueemme sai isännältä tämän kauniin, koristellun ja varmasti maukkaan leivän, joka sitten päätyi krakovalaisen oppaamme matkaan!

 

 

 

Kiitokset Jan Nawiesniak´lle mielenkiintoisesta tilaesittelystä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jan Nawiesniak, puolalainen luomu, luomutuotanto, luomu, Krakova, Krakow, Maszkow, Polen, Puola, Gospodarstwo ekologiczne, Puola 2014,

Miksi Luomuliitto nosti älämölön MTK:n järkevästä gmo-linjauksesta?

Sunnuntai 15.9.2013 - -Esko Erkkilä-

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila esitti viime perjantaina, että Suomessa ja Pohjois-Euroopassa satsattaisiin enemmän geenimanipuloidun ruuan tuottamiseen.

 

Marttila painotti, että erityisesti kasvinjalostukseen ja sen kehittämiseen olisi panostettava.

 

Oli vähintäänkin kummallista, että Luomuliitto nosti Marttilan järkevästä lausumasta kovan älämölön.

 

Sanotaan toki, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta miksi Luomuliitto näin alkoi ärhennellä?

 

Luomuliitto ei ole ilmeisesti jaksanut perehtyä MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan esiintuloon perusteellisesti, sillä Marttila esitti, että geenimanipuloidun ruuan ja luomutuotannon yhtäaikaisiin markkinoihin pitäisi luoda puitteet.

 

Olen Juha Marttilan kanssa täsmälleen samaa mieltä, kun hän toteaa vastustavansa, että Suomella olisi mahdollisuus ikään kuin lainsäädännöllä julistautua gmo-vapaaksi alueeksi.

 

Poliitikkojen puuhastelut Suomen alueellisesta gmo-vapaudesta ovat haihattelua ja vailla todellisuuspohjaa.

 

Suomen gmo-vapautta puuhaavien ”juna meni jo” vuosia sitten ja se ei tule palaamaan tälle asemalle.

 

Marttila toteaa, että gmo-vapaus on oikeusturvakysymys. Se on sitä mielestäni sekä tuottajan, että kuluttajan näkövinkkelistä.

 

Kahden suurimman rehunvalmistajan lihantuottajat ovat jo vuosikausia joutuneet kilpailemaan pienvalmistajien asiakkaiden kanssa, sillä rehuseosten useat kotimaiset pienvalmistajat ovat jo pitkään käyttäneet tuotannossaan gmo-rehuja.

 

Pienvalmistajien kasvattamat possut ja broilerit menevät teurastamoissa sikin sokin niiden possujen ja broilereiden kanssa, jotka on kasvatettu non gmo-rehulla – oliko tämä uutta Luomuliitolle?

 

Miksi Luomuliitto vasta nyt nostaa älämölön, kun myös suurten rehutehtaiden asiakkaat pääsevät käyttämään tuotannossaan edullisempia gmo-rehuja?

 

Merkittävä osa kuluttajan päivittäistavarakaupoista hankkimista lihatuotteista on tuontitavaraa. On varmaa, että jokseenkin kaikki tuontia olevat lihat ja lihajalosteet on kasvatettu gmo-rehuilla. Onko tämäkin tieto uutta Luomuliitolle?

 

Juha Marttila toteaa, että aiheesta on hyvä keskustella, koska aihe on monimutkainen.

 

 

Kiitän MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilaa selkeästä kannanotosta gmo-kysymykseen ja toivon, että asiasta käydään perusteellista keskustelua. 

 

Tosiasiat pitää kuitenkin tunnustaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: GMO, gmo-vapaus, non gmo-rehut, gmo-rehut, gmo:n merkintäraja, MTK, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, Juha Marttila, Luomuliitto, älämölö,

Kaksi elintarvikeuutista, jotka eivät yllättäneet

Keskiviikko 27.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Maanantaina helmikuun 25. päivänä tiedotusvälineet kertoivat kaksi elintarvikealan uutista, jotka eivät alaa tunteville tulleet lainkaan yllätyksinä.

 

*********

 

Saksassa Ala-Saksin liittovaltion maatalousministeri Ilse Aigner ilmoitti, että he epäilevät laajaa huijausta luomumunien tuotannossa.

 

Syynä huijausepäilyihin on se, että 200 tilalla epäillään olleen liian paljon kanoja neliömetrillä, jotta tuotettuja kananmunia voitaisiin kutsua luomumuniksi.

 

Ministeri Aigner toteaa, että kuluttajien pitää voida luottaa siihen, mitä pakkauksessa lukee.

 

Henkilökohtainen kantani luomutuotantoon on hyvin epäileväinen.

 

Ymmärrän ja hyväksyn luomutuotannon eräänä keinona saada alkutuottajalle parempi hinta tuotteistaan kuin kunnollisista tuotteista, mutta itse en luomutuotteita arvosta. Kartan niiden hankkimista, sillä haluan laadukkaita ja ympäristöystävällisiä elintarvikkeita.

 

********

 

Toinen markkinoita kohahduttanut uutinen oli, kun huonekalujätti Ikean lihapullista löydettiin Tsekissä hevosenlihaa.

 

Tämäkään uutinen ei hätkähdyttänyt vaan voidaan todeta, että tieto oli oikeastaan odotettu.

 

On luonnollista, että halpatuotteisiin erikoistunut yritys pyrkii mahdollisimman halpoihin ratkaisuihin myös elintarvikemyynnissään ja kun hevosenliha on halpa raaka-aine, on ollut suuri kiusaus korvata sillä lihapullissa naudan- sekä sianlihaa.

 

Onneksi Ikea jäi kiinni vilpistään!

 

Olen joutunut käymään Suomessa Ikean myymälässä kahdesti – molemmat kerrat liittyvät erään yhdistyksen kalustehankintoihin; omaan talouteeni en Ikean tuotteita hyväksy.

 

Nyt minulle varmistui, että Ikean karttamiseni on ollut perusteltua.

 

******

 

Kiitän nykyajan tekniikkaa elintarvikealan väärinkäytösten paljastamisessa.

 

Hevosenlihaskandaalissa DNA-testit ovat osoittaneet luotettavuutensa, kun elintarvikealan huijarit on pystytty paljastamaan.

 

Toivottavasti ainakin suomalainen elintarviketeollisuus on ottanut opikseen – vilunkitoiminnalla on lyhyet jäljet!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilse Aigner, luomu, luomukananmunat, saksalaiset luomumunat, Ikea, Ikean lihapullat, Ikean lihapullissa hevosta, DNA, DNA-testit, elintarvikehuijaukset,

Toiveunia vai tietoista harhauttamista - miksi?

Tiistai 1.11.2011 - -Esko Erkkilä-

Tavase Oy tuli eilen julkisuuteen kertomalla tekopohjavesihankkeensa yleissuunnitelmasta ja esitteli samalla oman versionsa hankkeen kustannusarviosta.

 

Tekopohjaveden vertaaminen luomuveteen on ennenkuulumatonta luomu-käsitteen raiskaamista.

 

Tekopohjavettä valmistettaisiin pumppaamalla Suomen kauneimpiin harjumaisemiin Roineen vettä 863 metriä korkea vesipatsas vuosittain. Hyväksyykö luomuväki ja pirkanmaalaiset sen, että normaalisadantaan verrattuna suoritetaan keinokastelua tuhatkertaisella määrällä ja näin syntynyttä tekopohjavettä kutsutaan luomuvedeksi?

 

Tavase Oy:n esittelemä kustannusarvio on varsinainen tekeles. Kyseessä on joko ymmärtämättömyydessä laadittu kustannusarvio tai sitten Tavasen tarkoitus on tietoisesti harhauttaa osakaskuntien päättäjiä ja heidän kauttaan Tampereen seutukunnan asukkaita.

 

Tavase Oy kertoo eilen lehdistölle toimittamassaan tiedotteessaan, että kustannusarvio on investointien osalta 57 miljoonaa euroa. Kaiken huippuna Tavasen tiedotteessa todetaan, että kustannusarvioon sisältyvät myös siirtolinjojen investoinnit. Uskokoon ken tahtoo.

 

Olen nähnyt useita varjolaskelmia Tavasen kustannuksista ja on todettava, että Tavasen eilen esittämät luvut pitää vähintään kertoa kahdella ja ehkä jopa kolmella, jotta tarvittavat investoinnit olisivat valmiina.

 

Vastustan Tavase Oy:n suunnitelmia ja esitän, että koko hanke olisi nyt kuopattava.

 

Taloudelliset seikat ovat kuitenkin vasta toisella sijalla vastustamiseni perusteluissa.

 

Tavase Oy:n suunnittelema tekopohjavesilaitos on mielestäni ekologisesti täysin kestämättömällä pohjalla ja se asia on tärkein peruste sille, että vastustan hanketta.

 

Mainitsin jo edellä, että tekopohjaveden valmistamisessa pumpattaisiin Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin yli tuhatkertaiset vesimassat alueen normaalisadantaan verrattuna.

 

On selvää, että mikään luontokohde ei kestä 863 metrin korkuisen vesipatsaan pumppaamista luontoon. On täysin varmaa, että harjumaisemaan pumpattuna tuollaiset vesimassat muuttaisivat luonnon täysin toiseksi kuin se on nyt.

 

Toivon, että viimeistään nyt, kun Tavase Oy:n on esittänyt luonnottoman alhaiset kustannusarvioluvut, huomataan että kyse on suuresta bluffista. Ihmettelen ja kysyn, että kenen tarkoitusperiä bluffi palvelee?

 

-Esko Erkkilä-

PS. Huomenna on näille sivuille tulossa mielenkiintoinen kirjoitus Tampereen vesiasioiden eräästä häpeällisimmästä kohteesta eli siinä valotetaan tilannetta Hervannassa Houkanojalla!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, luomuvesi, luomuvettä, Houkanoja, Houkanojan myrkkyskandaali, pormestarin siisteyskampanja, ECO2-hanke,

Vahvaa asiaa luomusta

Keskiviikko 6.7.2011 - -Esko Erkkilä-

En tapaa toistella blogissani muiden aikaansaannoksia, mutta Aamulehti julkaisi nettisivuillaan ja myös paperiversiossaan ansiokkaan jutun luomusta 4.7.2011.

Liitän sen sellaisenaan tähän juttuun, mutta haluan sanoa luomuvouhotuksesta muutaman sanan ensiksi itsekin.

Kiinnitän huomiota siihen, että luomuvouhotus asettaa suomalaisen puhtaan ruuantuotannon sellaiseen valoon, että se olisi jotenkin epäkelpoa. Näin ei suinkaan ole, vaan suomalainen ruoka on ilman luomuiluakin puhdasta ja kaikilta osiltaan korkealuokkaista.

Luomun ongelma on, että sen periaatteilla tuotettu ruoka sisältää monesti runsain mitoin monia ongelmia tavanomaisin keinoin tuotettuun ruokaan verrattuna. Viimeisin pysähdyttävä tieto oli se, kun alasaksilaisen luomutilan idut aiheuttivat lähes viidenkymmenen henkilön kuoleman Saksassa ja valitettavasti myös mm. Ruotsissa.

Veronmaksajana en voi hyväksyä sitä, että erilaisten yhteiskuntamme maksamien luomusaarnaajien armeija on suuri. Luomun puolestapuhujien palkollisten määrä on alkutuotannon neuvonnassa mittaamaton ja heidän määränsä on käsittämättömän suuri erilaisten EU:n rahoittamien projektien sekä kansallista rahoitusta nauttivien organisaatioiden piirissä.

Luomu on hyvä keino yksittäisen tilan tulonmuodostuksessa, jos luomun extrakustannukset pystytään ulosmittaamaan tuotteiden myyntihinnassa. Erityistukea luomulle ei yhteiskunnan taholta pidä maksaa, sillä se ei ole oikein.

Ja sitten se Aamulehdessä julkaistu juttu:

 

Valtion virkamies Heikki Jokipii hermostui luomuhössötykseen kymmenen vuotta sitten. Luonnonmukaisuudesta oli yhtäkkiä tullut ruokakeskustelun kuumin asia, ja suomalaisia patistettiin suosimaan luomua mitä monipuolisimmin perustein.

Jokipii päätti ottaa selvää, mistä luomussa on oikeastaan kyse. Nyt hän listaa seitsemän perustetta, miksi luomu on vain suuri kupla.

1 Luomu ei ole hyväksi ihmisille.

Luomutuotteet eivät ole ravitsevampia, turvallisempia tai maukkaampia kuin muut elintarvikkeet.

Luomun ravitsevuudesta on esitetty useita tutkimuksia, mutta ne on kerta toisensa jälkeen kumottu.

Ihmisiä pelotellaan tavanomaisten elintarvikkeiden torjunta-ainejäämillä, mutta todellisuudessa jäämät ovat aivan mitättömiä.

Makutesteissä luomutuotteet eivät erotu edukseen, paitsi jos testihenkilöille on etukäteen kerrottu, että tarjolla on luomua. Silloin se pärjää, koska ennakkoasenteet ohjaavat valitsemaan luomun.

2 Luomu ei säästä luontoa.

On totta, että luomupeltojen ravinnepäästöt ovat jonkin verran pienemmät kuin tavallisten peltojen. Päästöt pitää kuitenkin suhteuttaa tuotettuun ruokamäärään.

Luomun satomäärät ovat niin paljon tavanomaista viljelyä pienemmät, että kaikkiaan luomuviljely ei ole erityisen ympäristöystävällistä. Tavanomaisessa viljelyssä käytettävät torjunta-aineet hajoavat nykyään hyvin nopeasti, eivätkä rasita luontoa samaan tapaan kuin ennen.

3 Luomu ei ole hyväksi Suomelle.

Suomen maabrändityöryhmä ehdotti, että luomun osuus Suomen maanviljelystä pitäisi nostaa 50 prosenttiin. Tällä saavutettaisiin vain se, että ruoan hinta nousisi. Luomun hinta on jo vuosikausia ollut kaksinkertainen perinteisiin tuotteisiin verrattuna, eikä se merkittävästi laskisi, vaikka kysyntä lisääntyisi.

Luomua on markkinoitu päättäjille tehokkaasti, ja tuloksia on saatu. Jostain syystä melkein kaikki puolueet ovat alkaneet kannattaa luomua.

4 Maailman ruokapula ei kestä luomua.

Satomääriä on kasvatettava, jotta maailman väestö saadaan ruokittua. Seuraavien 40 vuoden aikana ruoantuotanto pitää tuplata.

Viljelymaan määrää on vaikea lisätä tuhoamatta tärkeitä luontoarvoja. Maata pitäisi raivata valtavasti, jos tarvittavat satomäärät haluttaisiin tuottaa luomumenetelmillä. Esimerkiksi Afrikassa pitäisi ehdottomasti satsata tehoviljelyyn, koska sen avulla on mahdollista nostaa satomääriä nopeasti.

5 Luomun kysyntää vääristellään.

Luomun kysynnästä kerrotaan tavattoman suurentelevia juttuja. Ihmisille kerrotaan, että muualla maailmassa luomua käytetään paljon enemmän ja että Suomi on luomun kehitysmaa.

Kun tutustuu faktoihin, niin huomaa, että luomun kysyntä on yleensä muutaman prosentin luokkaa.

Suurinta kysyntä on Tanskassa, missä se on seitsemän prosenttia.

6 Luomua markkinoidaan valheilla.

Luomun puolesta ei löydy pitäviä perusteluja, joten sen markkinoinnissa käytetään hyväksi myyttejä.

Luomun puolustajat levittävät mielellään mielikuvaa, että kaikki muu ruoka on jotenkin epäilyttävää tai likaista. Muu kuin luomuruoka esitetään moskana, joka on täynnä kaikenlaisia myrkkyjä.

Ihmisille annetaan käsitys, että suomalaiseen tai eurooppalaiseen ruokaan ei voisi luottaa. Eurooppalainen elintarvikevalvonta on kuitenkin äärimmäisen tiukkaa.

7 Luomu on muoti-ilmiö.

Ihmiset rakentavat identiteettiään kuluttamisen avulla, ja tässä ruoalla on yhä tärkeämpi osa. Yltiöpäisestä tuhlaamisesta on kuitenkin tullut junttimaista, ja tilalle on tullut tiedostava kuluttaminen. Kalliit luomutuotteet ovat tehokas työkalu kuluttajaidentiteetin rakentamisessa.”

 

Täyttä asiaa ja on hienoa, että monet ruuantuottajat sekä kuluttajat ovat kommentoineet Aamulehden juttua samoin!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: luomu, luomuvouhotus, Heikki Jokipii, luomu ei ole ratkaisu,

Saksalainen luomutila on aiheuttanut EHEC-bakteerin saastuttamilla pavuniduillaan jo 47 kuolemaa ja suurta rahanmenoa kaikille EU-kansalaisille

Perjantai 1.7.2011 - -Esko Erkkilä-

Ehec-epidemiaan kuolleiden määrä lähestyy jo 50:tä Saksassa, kertoivat maan terveysviranomaiset 28.6.2011. Kuolleita oli silloin 47.

Kaikki paitsi yksi kuolleista on ollut saksalaisia. Ainoa poikkeus on ollut ruotsalaisnainen, joka oli sairastunut käytyään Saksassa.

 

Tappavan epidemian alkuperäksi on paljastunut alasaksilainen luomutila, jonka pavuniduista bakteerit ovat levinneet ympäri Eurooppaa.

 

Kyse on mittavan luokan ruokaskandaalista, sillä Ehec-epidemiaan on sairastunut kaikkiaan 3 800 ihmistä 16 maassa. Sairastuneista noin 850 on kärsinyt sairauden vakavana, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.

 

Huolestuttavaa on, että Saksasta Eurooppaan levinneen ehec-bakteeriepidemian kantaa vastaavia ehec-tartuntoja on todettu myös Ruotsissa ja Ranskassa. Kuinka laajasta ruokakatastrofista onkaan kyse?

 

Aluksi taudinaiheuttajaksi epäiltiin espanjalaisia kurkkuja. Kurkkuboikotti aiheutti espanjalaisille viljelijöille valtavat tappiot.

 

Aiheettoman boikotin kohteeksi joutuneet espanjalaiset kurkunviljelijät saavat EU:lta mittavat korvaukset. Se merkitsee, että jokainen suomalainen joutuu maksamaan saksalaisen luomutilan tussaroinnista!

 

Itujen paljastuminen ehec-epidemian lähteeksi ei yllättänyt asiantuntijoita. Pidän itseäni asiantuntijana näissä asioissa ja sen vuoksi itujen paljastuminen ruokakriisin aiheuttajaksi ei yllättänyt minua. Toki yllätyin kriisin rajuudesta – nyt jo lähes 50 kuollutta!

 

Ituja kasvatetaan vedessä siemenistä, joita huuhdellaan päivittäin. Saksalaisviranomaisilla ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, olivatko itujen siemenet alun perin saastuneita vai saastuivatko idut likaisesta vedestä. Veikkaan, että luomutilalla on siementen idättämisessä käytetty ”paskavettä”.

 

Koen harmillisena, että Keskustan aina esilläpitämää ruokaturvallisuutta ei käsitelty vaalien alla riittävällä vakavuudella.

 

Alkutuotannon kannattavuudesta huolehtiminen, ruuan alkuperämerkintöjen vaatiminen ja ruoka-aineiden jäljitettävyydestä huolehtiminen ovat tae, että jatkossakin saamme turvallista kotimaista ruokaa.

Toivon, että myös Kataisen vasemmistohallitus muistaa tämän!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EHEC, luomu, ruokakatastrofi, Kataisen vasemmistohallitus,

Vanhemmat kirjoitukset »