Vasemmistoliittolainen liikenneministeri Merja Kyllönen alueellistaa valtion toimintoja Helsinkiin ja Viroon!Torstai 15.8.2013 - -Esko Erkkilä- Valtiovarainministeriön nettisivuilla todetaan alueellistamisesta näin:
”Alueellistamisella tarkoitetaan valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.”
Samainen tietolähde toteaa alueellistamisen tavoitteista seuraavaa:
”Alueellistamisen tavoitteista säädetään alueellistamislaissa. Tavoitteena on
Kaiken pitäisi siis olla kunnossa, mutta nyt värikkäästä kielenkäytöstään tunnetun liikenneministeri Merja Kyllösen ”peukalon alla” oleva Finavia Oyj toteuttaa alueellistamista perin oudosti.
Finavia ilmoitti maanantaina 12.8.2013, että Tampereella Aitovuoressa sijaitsevat aluelennonjohtopalvelut siirrettäneen Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Aluelennonjohdolla on tärkeä osuus lentotuvallisuuden varmistamisessa, sillä Aitovuoresta valvotaan kaikkia Suomen ylilentoja ja sen lisäksi sieltä valvotaan lentoliikenteen sujumista Suomen kaikkien 25 lentoaseman välillä.
Mutta ei tässä vielä kaikki!
Liikenneministeri Merja Kyllösen (vasemmistoliitto) vastuulle kuuluva Finavia Oyj ilmoitti aluelennonjohtoon liittyvistä järjestelyistä kertoessaan, että se tutkii mahdollisuuksia ulkoistaa lennonneuvontapalvelut Viroon!
Kerrassaan luovaa alueellistamista!
Lennonneuvontapalvelut ovat lentoliikenteen sujumisen ja lentoturvallisuuden kannalta elintärkeä toiminto, sillä niillä palvellaan lentoyhtiöitä ja lentäjiä heidän operatiivisessa toiminnassaan. Lentosään kertominen ja reittiselostukset ovat sitä toimintaa, jota lennonneuvontapalvelut tarjoavat.
********
Julkisuudessa kerrotaan, että ministeri Kyllösen vastuualueelle kuuluvan Finavia Oyj:n toimet ovat tulleet liikenneministerille ”puun takaa”.
Tuntuu suorastaan pelottavalta, että lentoliikenteestä ja sen turvallisuudesta vastaavalla ministerillä ei ole tietoa hän vastuualueensa eräästä tärkeimmästä seikasta.
Ihmettelen myös sitä, että Kataisen-Urpilaisen hallitus on nyt romuttamassa Matti Vanhasen hallitusten ja Mari Kiviniemen hallituksen aikana liikkeelle lähtenyttä alueellistamista.
Kataisen hallituksen alueellistamisen ”miedontamista” saattoi kyllä jo odottaakin, sillä Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa siitä todetaan näin:
”Valtion toimintojen alueellistamisen tulokset ja menettelytavat selvitetään ja sen pohjalta jatketaan alueellistamista; sekä valtion toimintojen alueellistamisen laatua ja kustannustehokkuutta arvioidaan.” Ainakin näin jälkikäteen on helppo huomata, että jo hallitusohjelmaan on kirjattu se, jota Kataisen-Urpilaisen hallitus on johdonmukaisesti noudattanut eli maakuntien kurjistaminen ja heikompien alueiden lyömistä!
********
Toivoa sopii, että nyt kun Finavia Oyj:n suunnitelmat on saatu ”puun takaa” myös liikenneministeri Merja Kyllösen tietoon, hän menettelee Finavia Oyj:n suunnitelmien kanssa samoin kuin hän menetteli ns. Kyllösen giljotiinilistan paljastuttua.
Giljotiinilistahan koski Valtatie 8:n uudistamistöiden jäädyttämistä Turun ja Porin välillä.
Listan tultua julkisuuteen Kyllönen lupasi näin:
”Kun saan sen käsiini, revin sen tuhanneksi kappaleeksi. Varmuuden vuoksi vielä poltan sen.”
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alueellistaminen, lentoliikenteen toimintojen ja palvelujen alueellistaminen Helsinkiin, lentoliikenteen palvelujen ulkoistaminen Viroon, Merja Kyllönen, liikenneministeri Marja Kyllönen, kun saan sen käsiini revin sen tuhanneksi kappaleeksi, |
Vaaliesitteeni Koivistonkylän asukkailleMaanantai 22.10.2012 - -Esko Erkkilä- Eskon kokemukset ovat Koivistonkylän asukkaiden käytössä!
208
Eskolla on kokemusta räjäytystöistä, jotka Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon myötä nyt uhkaavat Koivistonkylän asukkaita.
Ikean räjäytystyöt raunioittivat Palokalliolla monia omakotitaloja ja myös Eskon omistama talo kärsi vaurioita.
Esko tuntee kaupunkikoneiston ja pystyy antamaan vankan panoksensa Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon rakentamisen estämiselle.
Jos Sulkavuori kuitenkin toteutuu, on räjäytystöihin valmistauduttava suurella huolella. Räjäytystöiden suorittamiselle on vaadittava turvalliset heilahdusnopeusrajat, heilahdusnopeusmittarit pitää kiinnittää ainakin joka kolmannen talon kivijalkaan, heilahdusnopeudet on asukkaiden edustajan saatava tietoonsa reaaliajassa ja urakkasopimuksessa on oltava sanktiot liian suurista panostuksista.
Tärinäalueella sijaitsevien talojen ja asuntojen kaikki seinät, katot ja lattiat on tarkastettava ennen räjäytystöiden aloittamista. Kaikki havainnot pitää kirjata siten, että kiinteistön omistaja hyväksyy kirjauksen.
On selvää, että Tampereen kaupungin on korvattava kaikki räjäytystöiden aiheuttamat vauriot!
Eskon kaupunkitasolla ajamat muut asiat:
Rantaväylän tunnelikysymys on 28.10.2012 valittavan kaupunginvaltuuston päätettävä tarvittaessa uudestaan!
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella!
-Esko Erkkilä- Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja v. 2009 -2012 Ruokomäenkatu 32, 33840 Tampere 050 556 4878 www.eskoerkkila.fi |
3 kommenttia . Avainsanat: Koivistonkylä, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Koikkari, Koikkarin kenttä, Veisu, Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdistamo, Palokallio, Ikea-räjäytykset, Vihioja, Vihiojan myrkyttäminen, Tavase, TKL:n bussien korjauttaminen Virossa, TKL, ulkoistaminen, |
Tampereen Kaupunkiliikenteen bussien korjaaminen Virossa oli ykkösaihe Tampereen MarkkinoillaPerjantai 6.7.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistyksen 2.7.2012 järjestämät heinäkuun Tampereen Markkinat kärsivät Keskustorilla samaan aikaan järjestetystä Tammerkosken sillalla –tapahtumasta.
Tammerkosken sillalla –tapahtuma oli vallannut suuren osan Keskustorista ja mm. osa poliittisten puolueiden sekä monien muiden markkinaosastoista joutuivat siirtymään sivummalle.
Olen tyytyväinen Suomen Keskustan lopulta saamaan esittelypaikkaan, sillä se oli melkein Tampereen Teatterin rappusilla.
Markkinoiden ykköspuheenaihe oli taannoin Tampereen kaupunginvaltuustossa voimallisesti esillä ollut Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen bussien korjaaminen Virossa.
Olen tyytyväinen, että Vihreiden Petri Siuron viime valtuustossa vankasti puolustama TKL:n bussien korjaaminen Virossa sai markkinayleisöltä yksiselitteisen tuomion.
Olen Vihreiden näkemyksen suhteen täysin eri linjoilla ja ihmettelen, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos suorittaa bussien korjaamista Virossa!
Tapasin osastollamme erään Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen palkkalistoilla olevan henkilön, joka kertoi olevansa niiden henkilöiden listoilla, joille pyritään uudelleensijoittamisen kautta löytämään uusi työpaikka. Henkilöllä, jota en tuntenut, on armonaikaa ensi vuoden loppuun saakka etsiä uusi työpaikka kaupungilta. Muutamia paikkoja on ollut tarjolla, mutta työntekijän mieleistä ei vielä ole löytynyt.
Kannustin infralaista ottamaan tarjottu työpaikka vastaan, mutta olin hänen kanssaan samaa mieltä, että uuden työpaikan vastaanottamisella ei ole kiirettä, sillä hänen uudelleensijoittamisajankohtansa ”erääntyy” vasta 31.12.2013.
Infralaisen kanssa keskustellessani huomasin taas kerran, että luottamushenkilön on tavattoman tärkeää päästä keskustelemaan erilaisten järjestelyiden kohteena olevien henkilöiden kanssa – näin henkilöt ovat luottamushenkilön mielissä ihmisinä ja eivät pelkästään lukuina tai numeroina.
Pyrkimiseni tapaamaan tavallisia infralaisia on syy siihen, että kalenteristani on aina löytynyt aika osallistua Infran erilaisiin henkilöstötilaisuuksiin – ihmettelen, että useat puheissaan ”työväen aatetta ajavat” eivät ole olleet tekojen asteella kiinnostuneita osallistumaan henkilöstötilaisuuksiin!
Kiitän minulle tuntemattomaksi jäänyttä infralaista ja hänen työkaveriaan, joiden kanssa sain markkina-aamuna käydä avartavan keskustelun.
Jos Siuron ajama Vihreiden linja tamperelaisen työn hylkimisessä yleistyy, joutuvat yhä useammat Tampereen kaupungin palkkalistoilla olevat työntekijät etsiytymään kortistoon.
Sitä en ainakaan minä Tampereen kaupungin veronmaksajana ja luottamushenkilönä halua!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, TKL:n bussit, TKL:n bussien korjaaminen, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Tampereen toimintojen ulkoistaminen, ulkoistaminen, henkilöstön uudelleensijoittaminen, Tampereen Infra, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, |
Eilinen blogikirjoitukseni herätti suurta mielenkiintoa!Torstai 21.6.2012 - -Esko Erkkilä- Kiitän kaikkia eilisen blogikirjoitukseni lukeneita ja sitä kommentoineita aktiivisuudesta esittämäni asian suhteen.
Sain sähköpostiviestejä, puhelinsoittoja, henkilökohtaisia kommentointeja ja poikkeuksellisen suuren määrän nettisivuillani kävijöitä kirjoitukseni ansiosta.
Lähetin kirjoitukseni hieman fiksattuna Aamulehdelle ja se julkaisi kirjoitukseni ”Lukijalta” –palstallaan 20.6.2012 – se varmaan osaltaan vaikutti, että nettisivuillani oli poikkeuksellisen vilkasta.
Aamulehti huomioi mielipidekirjoitukseni jo etusivullaan, sillä lehden nimen alla oli 20.6.2012 alaotsikko: Palvelut: TKL korjauttaa yhä bussejaan Virossa, vaikka kaupungin oma tuotanto on tehostunut."
Sivulla B24 julkaistu kirjoitukseni kuului näin:
”Halutaanko palvelut ulkomaille?
Tampereen Infratuotanto Liikelaitos on onnistunut liikelaitoksen tehostamisessa hyvin. Onnistuminen koskee myös korjaamotoimintoja, joka merkitsee mm. Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen sinisten bussien kunnossapidon ja korjaamisen tehostumista.
Kaupungin oman tuotannon tehostumisesta huolimatta TKL korjauttaa bussejaan Virossa.
Hämmästys oli suuri, kun TKL:n johtokunnan puheenjohtaja kaupunginvaltuustossa 18. kesäkuuta kehua retosteli virolaisten bussikorjaamoiden hyvää työn laatua ja halpaa hintaa
Puheenvuoro oli isku suomalaista ja tamperelaista työtä vastaan.
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet ovat pelastaneet kaupungin oman tuotannon säilymisen laajemmaltikin. Infran kokemukset osoittavat, että myös kaupungin oma tuotanto pystyy olemaan tehokasta – kaikkea ei tarvitse ulkoistaa!
Haluavatko päättäjät ulkoistaa bussien korjaamisen ohella myös muut Tampereen kaupungin palvelutoiminnot ulkomaille?
Esko Erkkilä Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja, kesk”
Toivon, että blogikirjoitukseni ja sen Aamulehdessä julkaistu ”miedompi” versio vauhdittavat keskustelua siitä, että... ...onko meidän Tampereella ja koko Suomessa pakko siirtää kaikki palvelutoiminnot Suomen ulkopuolelta tapahtuviksi!Vastaan omasta puolestani ja vastaukseni on VAHVA EI!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, Tampereen Vihreät , Vihreät De Gröna, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussien korjaaminen Virossa, suomalaisen työn halveksiminen, Tampereen kaupunginvaltuusto 18.6.2012, ulkoistaminen, ulkoistaminen Viroon, TKL, Tampereen Infra, |
Tampereen kaupunki on ulkoistanut jo johtajiensa hakuprosessinkin!Lauantai 4.2.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungilla toimintojen ulkoistamisvauhti on edennyt jo johtajavalintoihin saakka. Näin on pääteltävä ainakin siitä juttukokonaisuudesta, jonka Aamulehti toi kaiken kansan ihmeteltäväksi eilen eli perjantaina 3.2.2012 ilmestyneessä numerossaan. Aamulehden etusivulla oli kuuden palstan uutinen, jossa kerrottiin kunnallisoikeuden professori Asko Uotin toteavan, että Tampere ei saa salata työnhakijoiden nimiä. Kuntamaailmassa kaikki mielettömyydet ovat näköjään mahdollisia!
Aamulehden juttujen perusteella saa sen käsityksen, että johtajaksi Tampereen kaupungille on mahdollista päästä, vaikka ei kertoisi nimeään!
Onko Tampereen kaupunki todella ulkoistanut johtajavalinnat konsulttiyrityksille?Sain työurani aikana valita lukemattomat määrät uusia henkilöitä työnantajani riveihin. Käytimme valintaprosessin aikana toki konsulttiyrityksiä, mutta aina lopullinen päätös oli yrityksen vastuulla. Konsulttiyrityksiä voi ja pitääkin käyttää, mutta niiden lausunnoille ei saa antaa ratkaisijan roolia. Vastuu henkilövalinnoissa on aina työnantajalla – sen täytyy olla kirkkaana mielessä myös kuntatyönantajilla! On mielestäni välttämätöntä, että Tampereen kaupunki lopettaa välittömästi sekoilunsa "nimettömien johtajien" valinnoissa ja kaupungin luottamushenkilöiden on kaikissa tilanteissa kannettava vastuu henkilövalinnoista. Vastuuta johtavien virkamiesten valinnassa ei voi delegoida kaupungin virkahenkilöille ja vielä vähemmän konsulttiyrityksille – virkahenkilöt avustavat valintaprosessissa, mutta heillä ei saa olla vähäisintäkään roolia päätöksenteossa! -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, ulkoistaminen, professori Asko Uoti, Pekka Palola, hallinto- ja henkilöstöryhmän johtaja, hallinto- ja henkilöstöryhmän johtaja Pekka Palola, |
Kolmen uuden bussilinjan tarjouskilpailu on käytySunnuntai 20.12.2009 - -Esko Erkkilä- Tampereen Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 15.12.2009, että Tampereen sisäisten linjojen 17, 20 ja 22 liikennöintisopimus solmitaan Väinö Paunu Oy:n ja Länsilinjat Oy:n muodostaman tarjousyhteenliittymän kanssa.
Sopimus alkaa linjan 22 osalta talviliikennekauden 2010-2011 alusta ja linjojen 17 sekä 20 osalta kesäliikennekauden 2011 alusta. Sopimukset ovat voimassa... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, TKL, Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitos, ulkoistaminen, Suomen Keskusta, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos |