Arvostettava suoritus; ex-kansanedustajasta liike-elämän palvelukseen!Lauantai 31.1.2015 - -Esko Erkkilä- Tämän juttuni pontimena toimii se paperikassi, joka on autotallimme hyllyllä muovikassien säilytyspaikkana muistuttamassa edellisistä eduskuntavaaleista.
Kyse on silloisen kokoomuslaisen eduskuntavaaliehdokas Marja Tiuran vaalimainosmateriaalista, jonka myös minä häneltä vaalitaistelun tiimellyksessä sain.
Marja Tiura valittiin Eduskuntaan ensimmäisen kerran Pirkanmaan vaalipiiristä vuonna 1999 ja hän uusi paikkansa vuosien 2003 sekä 2007 eduskuntavaaleissa.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Tiuraa ei valittu, vaan hän jäi Kokoomuksen ensimmäiseksi varaedustajaksi.
Arvostan ex-kansanedustaja Marja Tiuraa, sillä hänet valittiin vuoden 2013 alkupuoliskolla Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liiton toiminnanjohtajaksi.
Sain työurani aikana seurata aitiopaikalta Suomen turkisalan kehitystä 2000-luvun alkuajoista aina 2010-luvulla saakka ja osaan antaa arvoa henkilölle, joka toimii STKL:n toiminnanjohtajana.
On harvinaista, että eduskunnasta luopumaan joutunut ex-kansanedustaja pystyy luomaan uuden työuran bisnesmaailman palveluksessa.
Entisiä kansanedustajia on kyllä erilaisissa suojatyöpaikoissa monenkirjavien järjestöjen, kaupunkien, kuntien, kuntayhtymien ja muiden poliittisesti valittavien yhteisöjen palveluksessa, mutta on harvinaista, että entisen kansanedustajan taidot riittävät vastuullisiin tehtäviin bisnesmaailmassa.
Seurasin tosiaan työurani aikana läheltä Suomen turkistuotannon monivivahteista toimintaa, sillä olin mm. pari vuotta hallituksen jäsenenä yrityksessä, joka toimi turkisrehumaailmassa vapaan markkinatalouden puitteissa.
Tavallisesti jonkin alueen turkiseläinkasvattajat omistavat ”oman” turkisrehutehtaansa ja ovat siten jokseenkin pakotettuja käyttämään sen palveluksia.
Oy Monäs Feed Ab, jonka hallituksessa sain olla, toimi vapaassa markkinataloudessa eli yrityksemme tuotteiden oli oltava niin korkealuokkaisia ja kuitenkin hinnaltaan kilpailukykyisiä, että niille löytyi markkinoita vapailla markkinoilla.
Totean vielä kerran, että arvostan Marja Tiuran toimintaa Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liiton toiminnanjohtajana, sillä tiedän toiminnanjohtajalle asetettavat kovat vaatimukset ja paineet!
Olen melkoisen varma, että ensi kevään eduskuntavaaleissa kokoomuslaisen kansanedustajaehdokkaan on äärimmäisen vaikea tulla valituksi eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiiristä, sillä niin voimakkaassa vastatuulessa Kokoomus nyt vaeltaa Pirkanmaalla ja koko Suomessa.
Mielestäni Marja Tiura on tehnyt oikean valinnan, kun on pystyvänä henkilönä siirtynyt bisnesmaailman palvelukseen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Turkiselänten Kasvattajien Liitto, STKL:n toiminnanjohtaja Marja Tiura, STKL:n toiminnanjohtaja, Monäs Feed, Oy Monäs Feed Ab, |
Kaikkea kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt osaavatkin koinataLauantai 2.8.2014 - -Esko Erkkilä- Olen ihmetellen, kummastellen ja surullisena seurannut, kun Tampereen kaupungin palkkalistoilla olevat virkahenkilöt ja korkeimmat luottamushenkilöt ovat kaipailleet Tampereen kaupungin alueella liikennöiviin busseihin vaikka minkälaisia lisäherkkuja.
Asialla ovat luonnollisesti olleet Vihreisiin ja Kokoomukseen kuuluvat henkilöt – niin eihän Tampereella noissa asemissa muita demarien lisäksi olekaan!
Nyt olisi tarve mm. wifi-yhteyksille ja tietysti ilmainen kyyti!
Vihreiden ja Kokoomuksen virkahenkilöiltä sekä johtavilta luottamushenkilöiltä lienee täysin unohtunut, että kaiken julkistalouden maksumies on aitojen ja markkinoilla toimivien yritysten henkilökunta!
Kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt saavat palkkansa, jos aitojen yritysten palveluksessa olevien tamperelaisten keräämät verot sen mahdollistavat.
Olen ylpeä, että 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana olin joka hetki aidon yrityksen palveluksessa ja siten osaltani maksoin mm. Tampereen virkahenkilöiden sekä johtavien luottamushenkilöiden aiheuttamat kustannukset.
**********
Wifi-yhteyksiä busseihin koinaaville kerron omasta kokemuksestani sen, että 1960-luvulla Viljakkalassa kotikylälläni oli puhelin ainoastaan Rantalassa ja sen apuun meilläkin turvauduttiin kymmenkunta kertaa vuodessa.
Muutama kerta piti tilata Mäihäniemen Kalevin tai Salvaksen Tarmon taksi, kun piti päästä jumalanpalvelukseen Viljakkalan kirkkoon. Taksin tilaaminen onnistui Rantalasta ja sinne ei ollut matkaa kuin hieman yli kaksi kilometriä.
Kalevilla taksina oli Volga ja Tarmolla Mersu.
Kirkkokyydin lisäksi toinen puhelimentarve syntyi, kun piti tilata keinosiementäjä lehmille.
1950-luvulla sonnintarve hoitui, kun lehmä vietiin Koivuniemeen siellä olevan sonnin ”lääkittäväksi”, mutta 1960-luvulla meilläkin siirryttiin käyttämään lehmien tiineeksi saattamisessa keinosiementäjää.
Minut laitettiin tavallisesti asialle, kun Rantalasta piti pyytää soittamaan keinosiementäjä jollekin kolmesta tai jopa neljästä lehmästämme.
Puhelurahaksi annettiin 50 markan lantti, joka rahanuudistuksen myötä vuonna 1963 muuttui 50 pennin lantiksi. Eihän Rantalan emäntä sitäkään olisi ottanut, mutta ohje kotoa oli, että se pitää antaa.
************
Kova on ajan riento, kun maalaisperhe vielä 1960-luvulla pärjäsi kymmenkunnalla puhelulla vuosi, mutta nyt Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen väriä tunnustavat virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt vaativat, että heillä pitää aamuisin ”työmatkallaan” olla jopa bussissa yhteys globaaliin maailmaan, jotta he pystyvät pelaamaan erilaisia pelejä ja siten viihdyttämään itseään työnantajan eli meidän veronmaksajien maksaman kännykkäyhteyden avulla!
Ei hyvä näin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wifi-yhteydet TKL:n busseihin, TKL, Tampereen Joukkoliikenne, |
On vastakkainasettelun aika!Torstai 25.10.2012 - -Esko Erkkilä- Monesti sanotaan, että vastakkainasettelun aika on ohi.
Tampereella näin ei kunnallispolitiikassa ole, vaan juuri nyt on asetettava vastakkain eri asioita.
Haluan asettaa vastakkain ainakin seuraavat asiat:
On selvää, että haluan asettaa vastakkain myös TKL:n bussien korjaamisen Virossa ja tamperelaisten autonasentajien työllisyyden.
Kysyn, että kumman puolen valitsee tamperelainen.
Minä valitsen vanhustenhoitoon panostamisen, valitsen vammaisten elinolosuhteiden kohentamisen ja valitsen lapset sekä nuoret.
***********
Laitoin eilen aamulla Keskustan vaalimökkiä kuntoon, kun mökille tuli fiksu nuorimies.
Nuorimies kertoi, että hän ei pysty äänestämään, sillä hänellä ei ole henkilöllisyystodistusta. Hänellä ei ole myöskään ajokorttia, sillä ”nuorempana tuli törttöiltyä”.
Keskustelimme pitkään ja pyrin tukemaan nuoren miehen tulevaisuutta.
Positiivista oli se, että hän ei lätrännyt viinan kanssa ja kannustinkin häntä pysymään siitä erosta.
Kehoitin nuorta miestä hankkimaan henkilöllisyystodistuksen ja suorittamaan insinööriajoa vailla olevan ajotutkinnon.
Näissä tilanteissa tuntee vahva vastuuta oudonkin nuoren tulevaisuudesta.
Toivon, että pystyin rohkaisemaan vaalimökillämme poikennutta nuorta miestä tarttumaan tiukemmin tulevaisuuteensa.
Nuorelle miehelle Tavasella, tunnelilla tai pikaratikalla ei ollut mitään merkitystä. Hänelle tärkeintä on se, että saisi työpaikan ja pystyisi pääsemään kiinni turvalliseen tulevaisuuteen.
Toivon, että Rantaväylän tunnelin puolustajat, Tavase-intoilijat ja pikaratikkaa sokeasti Tampereelle ajavat muistaisivat vaikkapa näitä nuoria! *************Esko Erkkilä
208On vastakkainasettelun aika!
Kumman puolen Sinä valitset?
Esko valitsee vanhukset, vammaiset, lapset ja nuoret! *************-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Rantaväylän tunneli, pikaratikka, vastakkainasettelu, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, |
Vaaliesitteeni Koivistonkylän asukkailleMaanantai 22.10.2012 - -Esko Erkkilä- Eskon kokemukset ovat Koivistonkylän asukkaiden käytössä!
208
Eskolla on kokemusta räjäytystöistä, jotka Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon myötä nyt uhkaavat Koivistonkylän asukkaita.
Ikean räjäytystyöt raunioittivat Palokalliolla monia omakotitaloja ja myös Eskon omistama talo kärsi vaurioita.
Esko tuntee kaupunkikoneiston ja pystyy antamaan vankan panoksensa Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon rakentamisen estämiselle.
Jos Sulkavuori kuitenkin toteutuu, on räjäytystöihin valmistauduttava suurella huolella. Räjäytystöiden suorittamiselle on vaadittava turvalliset heilahdusnopeusrajat, heilahdusnopeusmittarit pitää kiinnittää ainakin joka kolmannen talon kivijalkaan, heilahdusnopeudet on asukkaiden edustajan saatava tietoonsa reaaliajassa ja urakkasopimuksessa on oltava sanktiot liian suurista panostuksista.
Tärinäalueella sijaitsevien talojen ja asuntojen kaikki seinät, katot ja lattiat on tarkastettava ennen räjäytystöiden aloittamista. Kaikki havainnot pitää kirjata siten, että kiinteistön omistaja hyväksyy kirjauksen.
On selvää, että Tampereen kaupungin on korvattava kaikki räjäytystöiden aiheuttamat vauriot!
Eskon kaupunkitasolla ajamat muut asiat:
Rantaväylän tunnelikysymys on 28.10.2012 valittavan kaupunginvaltuuston päätettävä tarvittaessa uudestaan!
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella!
-Esko Erkkilä- Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja v. 2009 -2012 Ruokomäenkatu 32, 33840 Tampere 050 556 4878 www.eskoerkkila.fi |
3 kommenttia . Avainsanat: Koivistonkylä, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Koikkari, Koikkarin kenttä, Veisu, Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdistamo, Palokallio, Ikea-räjäytykset, Vihioja, Vihiojan myrkyttäminen, Tavase, TKL:n bussien korjauttaminen Virossa, TKL, ulkoistaminen, |
Miksi TKL:n busseja korjataan Virossa?Maanantai 22.10.2012 - -Esko Erkkilä- Onko oikein, että TKL:n busseja korjataan Virossa?
208
Esko Erkkilä puolustaa tamperelaista työtä ja vastaa:
Se ei ole oikein, sillä Tampereen kaupungin oma korjaamotoiminta on tehokasta ja sitä tekevät Tampereelle veronsa maksavat ammattimiehet.
Virossa tapahtuvalla bussien korjaamisella ei saada säästöjä aikaan ja toiminta on ekologisesti ympäristöä rasittavaa.
TKL:n sinisten bussien korjaaminen Virossa merkitsee, että työttömyys Tampereella lisääntyy!
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella! -Esko Erkkilä-Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja Ruokomäenkatu 32, 33840 Tampere 050 556 4878 www.eskoerkkila.fi |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TKL, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussin korjaaminen Virossa, hiilijalanjälki, bussien korjaamisen hiilijalanjälki, Tampereen Infra, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, |
Mieletön tekopohjavesihanke Tavase ja TKL:n bussien korjaaminen Virossa olivat Hydepark-puheeni aiheinaSunnuntai 21.10.2012 - -Esko Erkkilä- Sumeliuksenkadun Klubi Oy tuottaa asiakkailleen sosiaalisia ja terveydenhuollollisia kuntoutus-, liikunta-, harrastus- ja virkistyspalveluja.
Se järjesti toimintansa tukemiseksi Hydepark-puhetilaisuuden Tammelantorilla eilen eli 20.10.2012.
Koen itseni hyväksi puhujaksi ja varasin tilaisuudesta viiden minuutin pituisen ajan puheelleni. Sumeliuksenkadun Klubi Oy veloitti viiden minuutin puheesta 30,00 euroa ja koska näin, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen, maksoin mielihyvin pyydetyn summan.
Tilaisuuden tuotto meni Tampereen Ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan tukemiseen ja totesinkin, että harvoin pääsee osallistumaan niin tärkeään projektiin!
Hydepark-tilaisuuden juontajana toimi Harri Holli. Holli on Tampereella tullut tunnetuksi vapaaehtoistyöntekijänä ja aiemmin hän oli menestyksekäs jalkapallomaalivahti.
"Rahastonhoitajana" tässä tilaisuudessa toimi sosiaalineuvos Sirkka Merikoski (oikealla), joka tässä keskustelee erään Hydepark-puhujan eli Anneli Kivistön kanssa.
*****************
Keskityin puheessani kahteen asiaan eli mielettömän Tavase-hankkeen vastustamiseen ja toisen yhtä mielettömän projektin eli TKL:n bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen arvosteluun!
Tapaan laatia puheideni valmisteluvaiheessa iskusanaliuskan ja niin tein nytkin.
Liitän iskusanaliuskani tähän (muistakaa, että iskusanaliuska on muistin tukena, kun asioista esitetään):
********************
”Hyvät kuulijat!
Nimeni on Esko Erkkilä ja edustan Suomen Keskustaa.
Keskityn nyt vain kahteen asiaan: 1. Tampereen sinisten bussien korjaamiseen Virossa 2. Tekopohjavesihanke Tavaseen
Kuka on tänään kulkenut sinisillä busseilla?
TKL korjauttaa niitä Virossa.
Epäkuntoinen bussi hinataan Helsinkiin, konstaillaan laivaan, konstaillaan laivasta Tallinnassa, hinataan virolaiselle korjaamolle, korjataan siellä, ajetaan satamaan, ajetaan laivaan, rahdataan Helsinkiin ja ajetaan Helsingistä Tampereelle.
Mitä tämä rumba maksaa?
Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen eli TKL:n johtokunnan puheenjohtajan Petri Siuron puheenvuoro Tampereen kaupunginvaltuustossa 18.6.2012! Siuro sanoi sanatarkasti mm. näin: "Miksi busseja käytetään Virossa? Niin johtuu siitä, että se on huomattavasti halvempaa ja työn laatu on siellä erittäin hyvä."
Mikä on tämän toiminnan ympäristöä tuhoava vaikutus?
Tampereen Infran johtokunnan varapuheenjohtajana tiedän, että Nekalassa sijaitsevan korjaamon asentajia pitäisi liiketaloudellisin perustein laittaa kilometritehtaalle, sillä bussilinjojen yksityistämisen ja bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen vuoksi asentajille ei ole töitä riittävästi. On irvokasta, että Vihreän valtuustoryhmän edustaja puolustelee TKL:n sinisten bussien korjaamista Virossa!
********************
Tekopohjavesihanke Tavase:
Valitettavan harvat tamperelaiset tuntevat Tavasen.
Kyseessä on takavuosina polkaistu hanke Tampereen ja Valkeakosken seudun vesihuollon hoitamiseksi.
Paljonko Tampereen seudulla on vuotuinen sademäärä?
Se on 70 – 75 senttiä, kun huomioidaan mm. lumen vesiarvo.
Tavasen haaveena on sadettaa Kangasalan ja Pälkäneen harjuihin Roineen vettä ja löytää samainen vesi harjujen kupeeseen kaivetuista kaivoista sekä pumpata se "pohjavetenä" Ruskon vedenkäsittelylaitoksen kautta Tampereelle juomavedeksi.
Kokeissa on merkkiaineella värjätystä koevedestä löydetty vain murto-osa ja valtaosa koevedestä on hävinnyt taivaan tuuliin. Merkkivettä löytyi sellaiselta alueelta, jonne sitä ei missään tapauksessa olisi saanut mennä.
Systeemi ei siis toimi.
Arvatkaa, että mikä on sen vesipatsaan korkeus, jota Tavase suunnittelee sadettavansa Suomen kauneimpiin harjumaisemiin?
Vesipatsas olisi korkeudeltaan 863 metriä eli 5,29 kertaa Näsinneulan korkeus!
Kuka uskoo, että harjut kestäisivät näin runsaan keinosadetuksen?
Hanke on mieletön.
Tavase-hanke on epäekologisena hylättävä ja siitä aiheutuneet 7 miljoonan euron kustannukset on kirjattava Tampereen kaupungin kirjanpitoon. Näin säästymme 200 miljoonan euron kustannuksilta, sillä Kangasalan ja Pälkäneen imeytysalueiden tuotto ei koskaan tule riittämään luvattuihin vesimääriin – tarvitaan toinen vastaava laitos Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven Pinsiöön.
Kaupinojan laitoksen saneeraaminen 15 miljoonan euron panostuksella varmistaisi Tampereelle todellisen lähiveden saannin.
Tamperelaisilla ei ole oikeutta tuhota Kangasalan eikä Pälkäneen harjuja!”
******************
Kuvaaja: Pia-Christina Roth Olen tässä kuvassa yhdessä Harri Hollin kanssa.
Hydepark-teltalla oli hyvät äänentoistolaitteet, joten puheeni tavoitti lähes kaikki Tammelantorilla olleet tamperelaiset.
Tamperelaiset olivat puheeseeni hyvin tyytyväisiä, sillä sain puheenvuoroni jälkeen paljon positiivista palautetta!
-Esko Erkkilä- |
7 kommenttia . Avainsanat: Sumeliuksenkadun Klubi Oy, Harri Holli, Sirkka Merikoski, Anneli Kivistö, Tampereen Ensi- ja turvakoti ry, Hydepark, Tavase, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Petri Siuro, Vihreät, Tampereen Vihreä valtuustoryhmä, |
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!Torstai 4.10.2012 - -Esko Erkkilä- Ilmoitukseni Keskustan Vaalilehdessä:******
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!Ehdokasnumero 208EI
KYLLÄ
Uusi valtuusto päättää Rantaväylän tunnelista!******
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, tekopohjavesihanke Tavase, Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdstamo, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihioja, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Peltolammi, lentomelu, 14 päivää vanhat leivät |
Vaalilupaukseni YLE:n vaalikoneessaKeskiviikko 3.10.2012 - -Esko Erkkilä- YLE:n vaalikone on avautunut ja siellä pyydetään ehdokkaita kertomaan kolme vaalilupausta, joita ehdokas tulee ajamaan valituksi tultuaan.
Pidän menettelyä hienona, sillä ehdokkaiden lupaukset jäävät vaalikoneen arkistoon ja ne ovat sieltä valtuustokauden aikana kaikkien tutkittavissa.
Minun kolme vaalilupaustani olivat seuraavat:
Tutkailin nopealla silmäyksellä muiden tamperelaisehdokkaiden vaalilupauksia ja huomasin, että monet ehdokkaat lupasivat ”ympäripyöreitä”.
Yksi pohjanoteeraus löytyi ehdokkaiden aakkosjärjestyksen kärkipäästä, kun eräs SDP:n kärkiehdokas mainitsi vaalilupauksekseen tämän:
”Vanhuspalveluiden määrä ja laatu on pidettävä vähintään lain edellyttämällä tasolla.”
Onko SDP:n piirissä laajemmaltikin se käsitys, että lain edellyttämä taso on tavoite? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lain edellyttämä taso ei voi olla tavoite, vaan itsestäänselvyys. Ehkä SDP:n johtohenkilöiden pitäisi asettaa Tampereen kaupungin tilaajajohtajan toimesta eläköitynyt ehdokas pienelle lainnoudattamisen kurssille!
Toinen ihmeellisyys on Vihreän valtuustoryhmän erään edustajan vaalilupaus, joka kuuluu näin: ”Lupaan edelleen tehdä parhaani”. Jouduin takavuosina olemaan paikalla, kun eräs merkittävä liike-elämän edustaja sanoi samoin kuin nyt sanoo Vihreiden tamperelainen kaupunginvaltuutettu.
Liike-elämässä toiminut henkilö sanoi nuo sanat Atria Oy:n erään johtajan kuullen ja muistan aina kommentin, jonka Atrian johtaja sanoi.
Hän sanoi näin: ”Meillä Atriassa se ei riitä, vaan mies pannaan silloin vaihtoon!”
Mielestäni tamperelaisäänestäjien on laitettava sellainen kaupunginvaltuutettu vaihtoon, jonka tavoitteena on pystyä tekemään vain parhaansa!
-Esko Erkkilä, ehdokasnumero 208- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE:n vaalikone, vaalilupaukset, Tavase, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihinoja, Pyhäjärvi, Kokemäenjoki, |
Vaalikoneita ja vaaliesitteitäMaanantai 1.10.2012 - -Esko Erkkilä- Eilinen iltapuhde meni vaalikoneisiin vastatessa ja omatekoisia vaaliesitteitä laatiessa. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n vaalipäällikkönä jouduin antamaan apua muillekin ehdokkaillemme vaalikoneiden täyttämisessä. Olen vastannut Tampereen kaupungin, Tamperelaisen, YLE:n sekä MTV:n vaalikoneisiin! Lukijani ovatkin saaneet tutustua kolmeen vaaliteemaani eli Tavasen vastustamiseen, ihmettelyyn siitä, että Tampereen kaupunki hankkii oikein tarjouskilpailulla vanhuksille 14 päivää säilyvää leipää sekä TKL:n bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen arvosteluun. Tässä vaaliteemoistani kertovat vaaliesitteet, jotka laadin omalla tietokoneellani ja tulostin omalla tulostimellani: Nyt pitääkin lisätä nimensä jälkeen numero 208! -Esko Erkkilä 208- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin vaalikone. Tamperelaisen vaalikone, YLE:n vaalikone, MTV:n vaalikone, Tavase, 14 päivää säilyvän leivän kilpailutus, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, |
Onko oikein, että TKL:n busseja korjataan Virossa?Torstai 6.9.2012 - -Esko Erkkilä- TKL:n sinisten bussien korjaaminen Virossa oli pääaihe Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Tampereen Markkinoilla syyskuun 3. päivänä. Kysyin lukemattomilta Keskustan teltalla poikenneilta tamperelaisilta, että mitä mieltä he ovat TKL:n sinisten bussien korjaamisesta Virossa. Monet tamperelaiset eivät edes tienneet asiasta mitään ja he ihmettelivätkin sitten, että korjataanko Tampereen busseja todellakin Virossa! Yksikään keskustelukumppaneistani ei kannattanut TKL:n sinisten bussien korjaamista Virossa. Useat kannustivat minua pitämään esillä tämän ihmeellisen asian ja sen vuoksi laadinkin omatekoisen "esitteen", jossa lyhyesti kerroin oman mielipiteeni. Tavallisen A4-arkin kokoinen vaatimaton esite näyttää tältä: ********Onko oikein, että TKL:n busseja korjataan Virossa?Esko Erkkilä (kesk.) puolustaa tamperelaista työtä ja vastaa:Se ei ole oikein, sillä Tampereen kaupungin oma korjaamotoiminta on tehokasta ja todellista säästöä ei saada aikaan!
TKL:n sinisten bussien korjaaminen Virossa merkitsee, että työttömyys Tampereella lisääntyy!
-Esko Erkkilä-Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja 050 556 4878 www.eskoerkkila.fi ********-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TKL, TKL:n bussit, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Tampereen Markkinat, Tampereen Torikauppiaat, |
Hallituksen esitys kilometrikorvausten leikkaamiseksi ja TKL:n bussien korjauttaminen Virossa saivat täystyrmäyksen toriyleisöltäTiistai 7.8.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen torikauppiaat ry järjesti elokuun Tampereen Markkinat Keskustorilla eilen.
Keskusta oli mukana markkinoilla ja tällä kerralla tarjosimme toriyleisölle politiikanteon ohella grillimakkaraa. Toriyleisö kiitteli Keskustaa kotimaisen makkaran tarjoamisesta.
Halusimme kotimaista makkaraa tarjoamalla painottaa kotimaisen elintarviketuotannon tärkeyttä ja onnistuimme tavoitteessamme hyvin.
Makkaroiden grillaaminen oli Arja Hirvenojan vastuulla ja ikinuori Johannes Jonov huolehti niiden tarjoilemisesta yleisölle.
Eva Back (oikealla) oli useiden keskustalaisten ohella tapaamassa tamperelaisia.
Pääsin toritapahtuman aikana keskustelemaan lukuisten tamperelaisten kanssa ja huomasin, että kansalaiset ovat kyllästyneet valtakunnan politiikan venkoiluihin sekä etelä-Euroopan vempulamaiden ja niiden pankkien tukemiseen.
Suomen taloustilanteen nopea heikkeneminen oli yleinen puheenaihe markkinoilla. Kokemattoman pääministerin ja koppavan valtiovarainministerin tosiasioista piittaamatonta käyttäytymistä ihmeteltiin.
Hallituksen esitystä kilometrikorvausten leikkaamisesta pidettiin käsittämättömänä, sillä se on kaikille selkeä signaali, että Suomen talouselämä halutaan hallituksen toimesta ajaa kerta kaikkiaan ahtaalle. Talouselämän ahdinko heijastuu nopeasti tavallisen kansalaisen elämään.
Markkinapäivän jälkeen oli tiedotusvälineiden kautta kuultavissa, että valtiovarainministeriö on rukkaamassa ensi vuoden kasvuennustettaan alaspäin. Ei tarvitse olla suurikaan selvänäkijä, kun ennustaa ensi vuodelle selkeästi miinusmerkkistä kehitystä.
Tätä se Kokoomuksen ja SDP:n politiikka saa aikaan!
Kaupan liitto tuli eilen julkisuuteen tiedotteellaan, jossa se kertoi kaupan aloittaneen työvoimansa sopeuttamisen. Kauppa on markkinatilanteen herkin indikaattori ja sen eilinen ilmoitus on vakava piikki Kataisen ja Urpilaisen politiikalle.
Osoittaa tilannetajua, että Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä käsitteli toissapäivänä julkaistussa blogikirjoituksessaan kilometrikorvausten leikkaamista.
Sipilä toteaa aivan oikein, että korvaus oman auton käytöstä pitää osaltaan Suomea liikkeellä ja toimeliaana. Jos tuo toimeliaisuus vähenee nyt tehtyjen päätösten seurauksena, putoavat vastaavasti muut verotulot.
Tamperelaisittain suurin kysymys Tampereen Markkinoilla oli TKL:n bussien korjauttaminen Virossa.
TKL:n johdon toteuttama ja luottamushenkilöiden hyväksymä toiminta Tampereen kaupungin omistamien sinisten bussien korjaamisessa Virossa herätti ihmetystä ja ärtymystä.
Työttömyyden lisääntyminen Tampereella oli kansalaisten suurin huolenaihe, joka seuraa bussien korjaamisesta Virossa.
Myös hiilijalanjäljen kasvaminen Virossa suoritetun sinisten bussien korjaamisessa ihmetytti.
Korjaamotoiminnan hiilijalanjälki kasvaa mahdottomasti, kun epäkuntoinen bussi joudutaan hinaamaan Tampereelta Helsinkiin, konstailemaan laivaan, hinaamaan virolaiselle korjaamolle, korjaamaan siellä ”halvalla ja hyvin”, kuten vihreiden Petri Siuro kaupunginvaltuustossa totesi, ajamaan satamaan ja laivaan sekä laivamatkan jälkeen ajamaan Helsingistä Tampereelle.
TKL:n johdon toteuttama ja TKL:n johtokunnan hyväksymä toiminta sai täystyrmäyksen Tampereen Markkinoilla!
Oli mukava todeta, että olen tamperelaisten mielestä oikeassa, kun arvostelen TKL:n bussien korjaamista Virossa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TKL, TKL:n bussit, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, kilometrikorvausten leikkaaminen, Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Tampereen Markkinat, Tampereen Torikauppiaat, |
Puolustan tamperelaista lähityötä!Sunnuntai 29.7.2012 - -Esko Erkkilä- Atanas Aleksovski (SDP) on Tampereen kaupunginhallituksen edustaja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa. Toimin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana.
Olen jokseenkin kaikista Infran johtamiseen liittyvistä kysymyksistä samaa mieltä Atanaksen kanssa.
Arvostan, että Atanas Aleksovski otti Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa kesäkuun 18. päivänä esille tärkeän asian. Asia on Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen toiminta, kun se käyttää Tampereen kaupungin omistamien sinisten bussien korjaamisessa virolaisten korjaamoiden palveluksia.
Tarkistin Atanaksen puheenvuoron kaupunginvaltuuston kokouksen videotallenteelta ja se kuului näin:
(Välimerkit olen liittänyt puheeseen parhaan taitoni mukaan)
”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut! Tämä TKL. Varmasti ne bussit on kaikki sinisiä ja varmasti sinisiä on vaikea arviointi nopeasti. Onko se oma vai joku muu, mutta kyllä sen sen verran sanoisin jos Infran korjaamon joka TKL käyttää vähemmän vähemmän rahaa tähän korjauksiin. Ja osa korjauksista tehdään jopa Virossakin, tota noin. Että kyllä selvästi taso laskenut on kyllä, laskenut näihin näihin juttuihin, että että en tiedä että onko nyt hyvä vai huono. Se on totuus. Kiitos.”
Arvostan Aleksovskin puheenvuoroa, sillä siinä hän toi selvästi esille, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos korjauttaa bussejaan Virossa.
Kaupunginvaltuuston jäsenen ja Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajan Petri Siuron (vihreät) repliikkipuheenvuoro Aleksovskin esille ottamaan kysymykseen kuului näin:
”Kiitos puheenjohtaja!
No, TKL:stä oli.
Kun me olemme nyt tässä tilaaja-tuottaja –mallissa ja TKL:n tulee ajatella mitenkä mahdollisimman taloudellisesti hoidetaan nämä asiat, että meillä on edullinen joukkoliikenne täällä.
Miksi busseja käytetään Virossa?
Niin johtuu siitä, että se on huomattavasti halvempaa ja työn laatu on siellä erittäin hyvä.
Että valitettavasti Infran nämä korjauskustannukset ovat olleet niin niin korkeat tai siis korotuspaineet niin kovat että voi olla että yksityisiltä markkinoilta TKL saisi edullisemmin näitä korjauksia ostettua kuin kaupungin omalta palveluntuottajalta mikä mikä on ikävää.” On hieno asia, että Tampereen kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan ja sen avulla tamperelaiset pääsevät myöhemminkin tarkistamaan, että mitä mieltä kaupunginvaltuutetut ovat olleet eri asioista.
Vihreiden Petri Siuron puhe oli selvää tekstiä, jossa hän asettui selkeästi puolustamaan Tampereen sinisten bussien korjaamista Virossa.
Siuron ja TKL:n linja merkitsee, että Virossa sijaitsevien korjaamoiden suosimisen vuoksi Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksessa on jatkettava korjaamotoimintojen väen vähentämistä! Onko tämä Tampereen Vihreiden valtuustoryhmän kanta?
Tämä linjaus on isku vasten kasvojamme, jotka olemme hyvällä menestyksellä ja henkilöstön suurella myötävaikutuksella saaneet aikaan toimintojen tehostumista Tampereen kaupungin korjaamotoiminnoissa eli Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksessa.
Kaupunginvaltuuston videoinnit todistavat, että TKL, siurot ja vihreät puolustavat globaalia maailmaa, johon kuuluu vähät välittäminen TKL:n sinisten bussien korjaamotoimintojen hiilijalanjäljestä, energian säästämisestä ja lähipalvelujen ylläpitämisestä.
TKL:n luottamushenkilöpäättäjien mielestä tehokasta toimintaa on siis se, että bussi ajetaan Tampereelta Helsinkiin, laivataan Tallinnaan ja ajetaan korjattavaksi virolaiselle korjaamolle. Korjauksen jälkeen sama ralli toisinpäin!
Olisiko kuitenkin paikallaan miettiä, että josko se epäkuntoinen bussi siirrettäisiin muutaman sadan metrin verran Infran korjaamolle, jossa Tampereelle veronsa maksava tamperelainen asentaja korjaisi bussin ja TKL:n sininen bussi olisi taas korjauksen jälkeen valmis ilman ulkomaanmatkaa palvelemaan tamperelaisia?
Voisivatko päättäjät, TKL:n johtokunta ja TKL:n toimiva johto harkita tätä vaihtoehtoa!Olen varma, että en ole ainoa tamperelainen, joka tätä kysyy!Puolustan tamperelaista työtä yhtä suurella intohimolla kuin puolustan lähiruokaa!Tamperelainen lähityö on mielestäni yhtä arvokasta kuin lähiruoka!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, TKL, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunta, bussien korjaaminen Virossa, |
Tampereen Kaupunkiliikenteen bussien korjaaminen Virossa oli ykkösaihe Tampereen MarkkinoillaPerjantai 6.7.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistyksen 2.7.2012 järjestämät heinäkuun Tampereen Markkinat kärsivät Keskustorilla samaan aikaan järjestetystä Tammerkosken sillalla –tapahtumasta.
Tammerkosken sillalla –tapahtuma oli vallannut suuren osan Keskustorista ja mm. osa poliittisten puolueiden sekä monien muiden markkinaosastoista joutuivat siirtymään sivummalle.
Olen tyytyväinen Suomen Keskustan lopulta saamaan esittelypaikkaan, sillä se oli melkein Tampereen Teatterin rappusilla.
Markkinoiden ykköspuheenaihe oli taannoin Tampereen kaupunginvaltuustossa voimallisesti esillä ollut Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen bussien korjaaminen Virossa.
Olen tyytyväinen, että Vihreiden Petri Siuron viime valtuustossa vankasti puolustama TKL:n bussien korjaaminen Virossa sai markkinayleisöltä yksiselitteisen tuomion.
Olen Vihreiden näkemyksen suhteen täysin eri linjoilla ja ihmettelen, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos suorittaa bussien korjaamista Virossa!
Tapasin osastollamme erään Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen palkkalistoilla olevan henkilön, joka kertoi olevansa niiden henkilöiden listoilla, joille pyritään uudelleensijoittamisen kautta löytämään uusi työpaikka. Henkilöllä, jota en tuntenut, on armonaikaa ensi vuoden loppuun saakka etsiä uusi työpaikka kaupungilta. Muutamia paikkoja on ollut tarjolla, mutta työntekijän mieleistä ei vielä ole löytynyt.
Kannustin infralaista ottamaan tarjottu työpaikka vastaan, mutta olin hänen kanssaan samaa mieltä, että uuden työpaikan vastaanottamisella ei ole kiirettä, sillä hänen uudelleensijoittamisajankohtansa ”erääntyy” vasta 31.12.2013.
Infralaisen kanssa keskustellessani huomasin taas kerran, että luottamushenkilön on tavattoman tärkeää päästä keskustelemaan erilaisten järjestelyiden kohteena olevien henkilöiden kanssa – näin henkilöt ovat luottamushenkilön mielissä ihmisinä ja eivät pelkästään lukuina tai numeroina.
Pyrkimiseni tapaamaan tavallisia infralaisia on syy siihen, että kalenteristani on aina löytynyt aika osallistua Infran erilaisiin henkilöstötilaisuuksiin – ihmettelen, että useat puheissaan ”työväen aatetta ajavat” eivät ole olleet tekojen asteella kiinnostuneita osallistumaan henkilöstötilaisuuksiin!
Kiitän minulle tuntemattomaksi jäänyttä infralaista ja hänen työkaveriaan, joiden kanssa sain markkina-aamuna käydä avartavan keskustelun.
Jos Siuron ajama Vihreiden linja tamperelaisen työn hylkimisessä yleistyy, joutuvat yhä useammat Tampereen kaupungin palkkalistoilla olevat työntekijät etsiytymään kortistoon.
Sitä en ainakaan minä Tampereen kaupungin veronmaksajana ja luottamushenkilönä halua!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, TKL:n bussit, TKL:n bussien korjaaminen, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Tampereen toimintojen ulkoistaminen, ulkoistaminen, henkilöstön uudelleensijoittaminen, Tampereen Infra, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, |
Eilinen blogikirjoitukseni herätti suurta mielenkiintoa!Torstai 21.6.2012 - -Esko Erkkilä- Kiitän kaikkia eilisen blogikirjoitukseni lukeneita ja sitä kommentoineita aktiivisuudesta esittämäni asian suhteen.
Sain sähköpostiviestejä, puhelinsoittoja, henkilökohtaisia kommentointeja ja poikkeuksellisen suuren määrän nettisivuillani kävijöitä kirjoitukseni ansiosta.
Lähetin kirjoitukseni hieman fiksattuna Aamulehdelle ja se julkaisi kirjoitukseni ”Lukijalta” –palstallaan 20.6.2012 – se varmaan osaltaan vaikutti, että nettisivuillani oli poikkeuksellisen vilkasta.
Aamulehti huomioi mielipidekirjoitukseni jo etusivullaan, sillä lehden nimen alla oli 20.6.2012 alaotsikko: Palvelut: TKL korjauttaa yhä bussejaan Virossa, vaikka kaupungin oma tuotanto on tehostunut."
Sivulla B24 julkaistu kirjoitukseni kuului näin:
”Halutaanko palvelut ulkomaille?
Tampereen Infratuotanto Liikelaitos on onnistunut liikelaitoksen tehostamisessa hyvin. Onnistuminen koskee myös korjaamotoimintoja, joka merkitsee mm. Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen sinisten bussien kunnossapidon ja korjaamisen tehostumista.
Kaupungin oman tuotannon tehostumisesta huolimatta TKL korjauttaa bussejaan Virossa.
Hämmästys oli suuri, kun TKL:n johtokunnan puheenjohtaja kaupunginvaltuustossa 18. kesäkuuta kehua retosteli virolaisten bussikorjaamoiden hyvää työn laatua ja halpaa hintaa
Puheenvuoro oli isku suomalaista ja tamperelaista työtä vastaan.
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet ovat pelastaneet kaupungin oman tuotannon säilymisen laajemmaltikin. Infran kokemukset osoittavat, että myös kaupungin oma tuotanto pystyy olemaan tehokasta – kaikkea ei tarvitse ulkoistaa!
Haluavatko päättäjät ulkoistaa bussien korjaamisen ohella myös muut Tampereen kaupungin palvelutoiminnot ulkomaille?
Esko Erkkilä Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja, kesk”
Toivon, että blogikirjoitukseni ja sen Aamulehdessä julkaistu ”miedompi” versio vauhdittavat keskustelua siitä, että... ...onko meidän Tampereella ja koko Suomessa pakko siirtää kaikki palvelutoiminnot Suomen ulkopuolelta tapahtuviksi!Vastaan omasta puolestani ja vastaukseni on VAHVA EI!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, Tampereen Vihreät , Vihreät De Gröna, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussien korjaaminen Virossa, suomalaisen työn halveksiminen, Tampereen kaupunginvaltuusto 18.6.2012, ulkoistaminen, ulkoistaminen Viroon, TKL, Tampereen Infra, |
Kuinka laajaa kotimaisen ja tamperelaisen työn halveksunta on Tampereen päättäjien piirissä?Keskiviikko 20.6.2012 - -Esko Erkkilä- Seurasin Tampereen kaupunginvaltuuston kokousta internetin välityksellä maanantaina 18.6.2012.
Kaupunginvaltuutettu Hellä Asumaniemi (SDP) otti kokouksen ensimmäisessä puheenvuorossa esille Tampereen kaupungin omien sinisten bussien heikon kunnon.
Asumaniemen puoluetoveri Atanas Aleksovski, joka toimii kaupunginhallituksen edustajana Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa, toi esille, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos käyttää bussien korjaamisessa virolaisia bussikorjaamoita!
Aleksovskin kertoma on täyttä totta, vaikka se kuulostaakin uskomattomalta.
Toimin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana ja olemme siellä ihmetelleet virolaisten korjaamoiden käyttämistä Tampereen sinisten bussien korjaamisessa. Menettely on ihmeellistä oman oksan sahaamista, sillä olemme vaalikauden aikana saaneet Tampereen Infran korjaamotoiminnot hyvään iskuun. Virolaiset korjaamot saavat töitä, mutta kaupungin omaa tuotantoa syrjitään!
Olin pudota tuoliltani, kun kuulin Vihreiden Petri Siuron puheenvuoron, jossa Siuro ponnekkaasti puolusti virolaisten bussikorjaamoiden käyttämistä Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen bussien korjaamisessa!
Siuro mainosti virolaisten korjaamoiden työn hyvää laatua ja halpoja hintoja.Puheenvuoro oli isku suomalaista ja tamperelaista työtä vastaan.
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet ovat esimerkillään pelastaneet kaupungin oman tuotannon säilymisen laajemmaltikin. Infran kokemukset osoittavat, että myös kaupungin oma tuotanto pystyy olemaan tehokasta – kaikkea ei tarvitse ulkoistaa!
Haluavatko päättäjät ulkoistaa bussien korjaamisen ohella myös muut Tampereen kaupungin palvelutoiminnot ulkomaille? -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, Tampereen Vihreät, TKL, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussien korjaaminen Virossa, Tampereen kaupunginvaltuusto, |
Tampereen Peltolammin tiivistysrakennussuunnitelma on kelvotonTorstai 24.6.2010 - -Esko Erkkilä- Peltolammin seurakuntakeskuksessa oli 22.6.2010 Tampereen kaupungin järjestämä yleisötilaisuus, jossa Tampereen kaupungin virkahenkilöt esittelivät suunnitelmiaan Peltolammin alueen täydennysrakentamiseksi. Kyseessä on alueen yleissuunnitelma.
Tilaisuudessa oli n. 120 alueen asukasta ja osallistuin tilaisuuteen.
Asukastilaisuuden tekniset järjestelyt oli toteutettu alokasmaisesti, sillä mm. kovaäänisjärjestelyt sekä diaesitysten esittäminen auringon valaisemalle seinälle ontuivat pahasti. Etelä-Alvarin touhunaisen Pirkko Maatraivan ja Etelä-Alvarin puheenjohtajan... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Peltolammi, Palokallio, Multisilta, Pirkko Maatraiva, Juhani Skogberg, Hervanta, Vuores, Peltolamminkatu, Lempääläntie, TKL, lentomelu |
Kolmen uuden bussilinjan tarjouskilpailu on käytySunnuntai 20.12.2009 - -Esko Erkkilä- Tampereen Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 15.12.2009, että Tampereen sisäisten linjojen 17, 20 ja 22 liikennöintisopimus solmitaan Väinö Paunu Oy:n ja Länsilinjat Oy:n muodostaman tarjousyhteenliittymän kanssa.
Sopimus alkaa linjan 22 osalta talviliikennekauden 2010-2011 alusta ja linjojen 17 sekä 20 osalta kesäliikennekauden 2011 alusta. Sopimukset ovat voimassa... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, TKL, Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitos, ulkoistaminen, Suomen Keskusta, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos |