Tyhmyyden tiivistymä; Suomen IlmastopaneeliLauantai 20.12.2025 - -Esko Erkkilä- Ei kai missään asiassa olla niin hakoteillä, kuin siinä, että Suomen ilmastopaneelista todetaan näin:Suomen ilmastopaneeli on tieteellinen, riippumaton asiantuntijaelin…jonka tehtävänä on ilmastopolitiikan suunnittelun ja sitä koskevan päätöksenteon tukeminen.**********************Suomen ilmastopaneelin hakoteillä oleminen vahvistui, kun se väitti Suomen metsien olevan päästölähde!Professoritasoinen Suomen ilmastopaneeli sotkeutui metsien päästölähde- sekä päästönielukysymyksessä täydellisesti paskaan ja pahimmaksi paskaanastujaksi osoittautui silloinen Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.Ollikainen on henkilö, jonka esiintyminen televisiossa aiheuttaa välittömästi television sulkemisen, sillä niin vahvaa paskaa tuo henkilö jauhaa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyhmyyden tiivistymä; Suomen Ilmastopaneeli, Suomen Ilmastopaneeli, Suomen metsät ovat ilmastonielu, Suoimen metsät eivät aiheuta ilmastopäästöjä, Markku Ollikainen, Markku Ollikaisen esiintyminen aiheuttaa television sulkemisen, |
Pyynikin Kesäteatterin toimitusjohtaja Piia Soikkeli sai MSL-Tampereen vesuripalkinnon!Torstai 18.12.2025 - -Esko Erkkilä- Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry eli ……MSL-Tampere, julkisti eilen vuosittain jakamansa……vesuripalkinnon ja sen sai tänä vuonna…
…Pyynikin Kesäteatterin toimitusjohtaja Piia Soikkeli, jolle tunnustuksen luovuttivat MSL-Tampereen puheenjohtaja Ari Hirvikoski (vasemmalla) sekä Jouni Koskela.******************
Kuvassa mukana myös MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyynikin Kesäteatterin toimitusjohtaja Piia Soikkeli sai MSL-Tampereen vesuripalkinnon!, Pyynikin kesäteatteri, Pyynikin kesäteatterin toimitusjohtaja Piia Soikkeli, MSL, MSL-Tampere, Maaseudun Sivistysliiton opinto- ja kulttuuriyhdistys ry. |
Vanhusneuvoston glögitilaisuuden päätteeksi oli pormestarin kyselytuokio!Keskiviikko 17.12.2025 - -Esko Erkkilä- Toimin aikoinaan Tampereen Vanhusneuvostossa yhden vaalikauden ajan jäsenenä ja se merkitsi, että olin neljästi isännöimässä Vanhusneuvoston jouluglögitilaisuutta.Jäsenyysaikani lopussa Vanhusneuvoston puheenjohtajana toimi……Tampereen ex-apulaispormestari Tarja Jokinen, joka nyt taas on palannut tuolle paikalle.Eilen Tarja Jokinen avasi Jouluglögitilaisuuden ja toimi tilaisuuden juontajana.*****************Jokisen perhekunta oli vahvasti mukana tilaisuuden järjestelyissä, sillä……näyttelijä Ahti Jokinen esitti kuuluvalla äänellään muutaman perinteisen joululaulun – osanottajat yhtyivät hänen lauluunsa.*************Glögitilaisuuden lopuksi oli keksitty jotain uutta, sillä……pormestari Ilmari Nurminen toi tilaisuuteen kaupungin tervehdyksen!Pormestarin tervehdykseen sisältyi kattava katsaus Tampereen kaupungin ajankohtaisiin hankkeisiin ja ihan lopuksi……meillä osanottajilla oli tilaisuus esittää kysymyksiä pormestarille!*******************Arvostan Vanhusneuvoston perinteistä jouluglögitilaisuutta ja varsinkin sitä, että pormestari oli mukana esiintymässä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhusneuvoston glögitilaisuuden päätteeksi oli pormestarin kyselytuokio!, Tampereen Vanhusneuvosto, Vanhusneuvoston puheenjohtaja Tarja Jokinen, näyttelijä Ahti Jokinen, pormestari Ilmari Nurminen, |
Kaksi osuvaa ajatusta!Sunnuntai 7.12.2025 - -Esko Erkkilä- Facebook palautti eilisen Itsenäisyyspäivän kunniaksi mieleeni kahden facebook-kaverini osuvaa lausumaa - kas näin:Valtioneuvos Matti Vanhanen:”Itsenäisyys ei tarkoita yksinoloa vaan tarvitsemme luotettuja ystäviä, Heitä meillä on onneksi paljon.”Hämeenkyrön entinen kunnanjohtaja Antero Alenius:”Itsenäisyyttä on myös se, että voi liittoutua.”***************Sattuvasti sanottu!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Kaksi osuvaa ajatusta!, Valtioneuvos Matti Vanhanen, Hämeenkyrön ex-kunnanjohtaja Antero Alenius, |
Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja Natoon vahvistavat maamme itsenäisyyttä!Lauantai 6.12.2025 - -Esko Erkkilä- Tänään vietämme Suomen Itsenäisyyspäivää ja se antaa hyvän mahdollisuuden pohtia asioita useammalta kantilta.Pari ajatusta viime vuosien tapahtumista:Suomen liittyi Euroopan unioniin 01.01.1995 ja se tapahtui neuvoa antavan kansanäänestyksen jälkeen – 56,9 % äänestyksessä kannatti Euroopan unioniin liittymistä.Suomen Nato-jäsenyys vahvistui 04.04.2023, kun Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti Suomen liittymiskirjan noin kello 14 Suomen aikaan Naton päämajassa Brysselissä.*********************Liittymiset Euroopan unioniin sekä Natoon asemoivat vahvasti Suomen läntiseen maailmaan kuuluvaksi ja siten vahvistavat maamme itsenäisyyttä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja Natoon vahvistavat maamme itsenäisyyttä!, Suomi liittyi Euroopan unioniin 1.1.1995, Suomi liittyi Natoon 4.4.2023, Suomi hyväksyttiin Naton jäseneksi 4.4.2023, |
Tokmannin Eurospar Ylöjärven myymälä on tervetullut lisä alueen elintarvikeliikkeiden tarjontaan!Lauantai 29.11.2025 - -Esko Erkkilä- Eurospar palasi Suomen elintarvikekauppiaaksi ja ensimmäiseksi kauppapaikakseen se valitsi Ylöjärven.Tokmannin elintarvikekauppa osuu mökkimatkani matkalle ja sen vuoksi olen sen vakioasiakas.Toinen syy vakioasiakkuuteni on se, että siellä on jatkuvasti……tarjolla elintarvikkeita, joiden viimeinen myyntipäivä on lähestymässä!*****************Hyödynnän Tokmannin Ylöjärven myymälän vastuuhenkilöiden osaamattomuuden!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tokmannin Eurospar Ylöjärven myymälä on tervetullut lisä alueen elintarvikeliikkeiden tarjontaan! |
Viljakkalan seurakunnan viimeinen kirkkoherra sai Isänpäivämitalin!Tiistai 18.11.2025 - -Esko Erkkilä- Synnyinkuntani Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 ja kuntaliitoksen myötä Viljakkalan seurakunta liittyi samanaikaisesti Ylöjärven seurakuntaan.****************Viljakkalan itsenäisen seurakunnan viimeinen kirkkoherra Johannes Riuttala – Kimmo Tapio Johannes Riuttala – oli yksi niistä 48 isästä, joille Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein (SVR M 1 kr) valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa 9. marraskuuta 2025.******************Nykyisin Riuttala toimii Ylöjärven seurakunnassa kappalaisena ja diakoniapappina.************Riuttalasta ja hänen saamastaan huomionosoituksesta löytyy hyvä juttu, kun googlaa ”Ylöjärven Uutiset Johannes Riuttala”!****************Parhaimmat onnittelut Johannekselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunnan viimeinen kirkkoherra sai Isänpäivämitalin! Tasavallan presidentti Alexander Stubb, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen 1.1.2007, Viljakkalan seurakuntaliitos Ylöjärveen, Johannes Riuttala, SVR M 1 kr, |
Päivölän Joulumyyjäisissä oli ennätysyleisö!Sunnuntai 9.11.2025 - -Esko Erkkilä- Lavajärven Maamiesseura ry, jonka jäsen olen, järjesti eilen perinteiset……Joulumyyjäiset……Juhlatalo Lavajärven Päivölässä.Mökiltäni on Päivölään matkaa viitisen kilometriä, joten oli luonnollista, että poikkesin Päivölässä.Ensimmäisellä käynnilläni klo kymmenen tienoilla……”väkeä oli kuin merenmutaa”, mutta puolenpäivän jälkeen oli jo seesteisempää.***********Rouva lähetti viemisekseni……sipuleita arpajaisvoitoiksi ja hyvin kelpasivat palkinnoiksi!************Tapasin joulumyyjäisissä moniaita tuttuja ja oli mukava vaihtaa jokunen sana heidän kanssaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivölän Joulumyyjäisissä oli ennätysyleisö!, Päivölä, Lavajärven Päivölä, Lavajärven Päivölä Hämeenkyrön Komissa, Lavajärven Maamiesseura, |
Takkahuoneesta eteiseen!Perjantai 31.10.2025 - -Esko Erkkilä- Laskutusnopeus on eräs kriteereistä, joilla arvostelen tavarantoimittajaa ja/tai palveluntuottajaa.Mitä nopeampi laskutus, sitä korkeammalle arvostan liikekumppaniani! Liikekumppanin antama maksuaika on tyystin toinen kysymys.**********Hormiässä Oy eli Tommi Korhonen suoritti meillä nuohouksen 13.10.2025 ja hän kunnostautui nopealla laskutuksella, sillä työnsä tehtyään hän lähetti meille kännykästään laskun seisoessaan takkahuoneessamme ja lasku kilahti sähköpostiini, kun Korhonen oli ehtinyt poistuessaan eteiseemme!!!****Hormiässän laskutusnopeus oli siis takkahuoneesta eteiseen!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Takkahuoneesta eteiseen!, Laskutusnopeus, Hormiässä Oy, Tommi Korhonen, |
Siniristilippu roikkui eilen alakuloisenaLauantai 25.10.2025 - -Esko Erkkilä- Vietimme eilen YK:n päivää ja sen kunniaksi vedin……myös meidän lippusalkoon siniristilipun.Päivä oli sateisen harmaa ja alakuloisen oloinen. Alakuloisuus on leimaa-antavaa nykyisin myös YK:lle, sillä sen merkitys Suomelle on mennyt alamäkeen entisistä ajoista.Suomi liittyi Yhdistyneisiin Kansakuntiin vuonna 1955 eli kymmenen vuotta YK:n perustamisen jälkeen.YK antoi pitkään lisäarvoa Suomen painoarvolle kansainvälisesti, mutta maamme liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 ja erityisesti liittymisemme Natoon vuonna 2023, merkitsivät YK-jäsenyytemme merkityksen laimenemista.*************Kyllä YK kuitenkin on liputuspäivän väärtti!-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Siniristilippu roikkui eilen alakuloisena, YK, Yhdistyneet Kansakunnat, Suomi YK:n jäseneksi 1955, Suomi EU:n jäseneksi 1995, Suomi Naton jäseneksi 2023, |
On hienoa, kun nurmikot pidetään hyvin leikattuina!Sunnuntai 28.9.2025 - -Esko Erkkilä- Mökkitonttimme on kooltaan hieman yli hehtaarin ja suurin osa sen pinta-alasta on nurmikkoa.*************Juha-esikoisellamme on mökillämme kaksikin päältäajettavaa ajoleikkuria ja hän haluaa pitää mökkinurmikkomme koko ajan paraatikunnossa!Olikohan jo eilen kesän viimeinen nurmikonniitto, kun……Juha ahkeroi koko nurmikkoalan putsikuntoon!**********************Juha on hankkinut ajoleikkurin perään ruohon- ja lehtienkerääjän, joka eilen……keräsi vallan onnistuneesti pudonneet männynneulaset talteen ja jatkokäytölle valmiiksi.Jatkokäyttö saattaisi olla valkosipulimaan rivivälien kattaminen, mutta se pitää tiedostaa, että neulaset happamoittavat maan, joten kalkitusta tarvitaan!****************Mielenkiintoista kuitenkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On hienoa kun nurmikot pidetään hyvin leikattuina!, Ajoleikkuri, Ruohonkerääjä ajoleikkuriin, Neulastenkerääjä ajoleikkuriin, Lehtienkerääjä ajoleikkuriin, Valkosipulimaan kattaminen, |
Sähköfirmat ovat aktiivisia tarjoajia!Perjantai 26.9.2025 - -Esko Erkkilä- Maailma on mennyt siihen jamaan, että kuluttajan pitää solmia sähkösopimus sähköfirman kanssa sähkönkulutuksestaan.Verkkoyhtiön kanssa sopimusta ei voi kilpailuttaa, sillä se asiakassuhde määräytyy käyttöpaikan sijainnin perusteella.*************Sähkömarkkinoilla on aktiivista tarjontatoimintaa, mutta kun olen viime aikoina ollut Imatran Seudun Sähkö Oy:n asiakas, tein jokunen päivä sitten sen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen omakotitalomme sekä mökkimme osalta.*************Energian hinta sopimuksessamme on 7,60 snt/kWh ja perusmaksu 4,90 €/kk.**************Imatran Seudun Sähkö Oy on pienehkö sähköntoimittaja, mutta olen ollut sen toimintaan tyytyväinen.On mielenkiintoista nähdä tulevien kuukausien aikana, että teinkö oikean ratkaisun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sähköfirmat ovat aktiivisia tarjoajia!, Imatran Seudun Sähkö Oy, |
Toteutuuko se kuitenkin!Perjantai 12.9.2025 - -Esko Erkkilä- Muistan, kun alle kymmenvuotiaana nasikkana kuuntelin meidän pirtissä isäni ja meillä vieraina käyvien hänen sotakavereidensa juttuja, joissa kerrattiin taisteluja ryssiä vastaan milloin Taipaleessa tai muualla Karjalassa.Silloin ajattelin, että sotaan osallistuminen kuuluu aikuisena jokaisen miehen elämänkiertoon, mutta vartuttuani totesinkin, että syvä rauhan tila merkitseekin jotain aivan muuta.**********Nyt armon vuonna 2025 kaikki on kuitenkin muuttumassa ja syynä on Venäjän diktaattori Putinin toiminta, joka on raunioittamassa koko maailman rauhaa ja siinä myllerryksessä mikään ei ole varmaa Suomenkaan osalta.********Ikä suojelee minua taistelutoimenpiteisiin joutumiselta, mutta Putinin mahdollisesti aiheuttamien sotatoimien seurannalta se ei suojele!*************Onneksi Suomi on ehtinyt liittyä Euroopan Unioniin sekä Natoon, sillä ne toivottavasti pitävät Putinin kynnet irti Suomesta ja pikkupenskana luulemani tulevaisuus ei toteudu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toteutuuko se kuitenkin!, Sotajermujen muistelukset, Pysäyttääkö EU Putinin?, Pysäyttääkö Nato Putinin?, |
Seura on tehnyt kaltaisekseen!Maanantai 1.9.2025 - -Esko Erkkilä- Olen pitkän aikaa pidättäytynyt käsittelemästä poliittisia aiheita, mutta nyt politiikan saralla on tapahtunut paljon sellaista, että jokunen rivi on siitäkin paikallaan.Tarkoitan lähinnä perussuomalaisten hallituksen kakkospuolueena esittämiä ajatuksia ja Kokoomuksen hampaattomuutta vastata niihin.*******************Kokoomus oli entisaikaan – eikä niin kauankaan sitten – jämerä ja johdonmukainen puolue, johon monet sen ulkopuolisetkin halusivat samaistua.Vallan toisin on nyt, sillä Kokoomuksesta on tullut perussuomalaisten räksytyksen ja jopa laittomuudet hyväksymä aisankannattaja.Kokoomus tietää, että sitä uhkaa seuraavien vaalien jälkeen kolmanneksi suurimman puolueen asema ja sen vuoksi se hyväksyy perussuomalaisten kannatusalhossaan tekemät surkeimmatkin temput.********************Perussuomalaisten seura on tehnyt Kokoomuksesta itsensä kaltaisen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seura on tehnyt kaltaisekseen!, Hallituksen toimintakyky, Kokoomus, perussuomalaiset, |
Seuraavan kesän herukkasadon pohjat tehdään pensaiden syysleikkauksella!Tiistai 26.8.2025 - -Esko Erkkilä- Olen viikon verran myöhässä, kun vasta nyt teen herukkapensaille syysleikkausta, mutta toki parempi nyt kuin ei lainkaan.Mökin rakennustöiden vuoksi olemme parina viime vuotena menettäneet toistakymmentä herukkapensasta, kun rakennustöiden huoltotöiden vuoksi jouduimme luopumaan muutamasta herukkapensaan kasvupaikasta.********************Herukkapensaiden syysleikkaaminen olisi tehtävä heti viimeisten poimintojen jälkeen, mutta eilisten leikkaamisten jälkeen homma jatkuu vielä tänään ja ehkä parina muunakin päivänä.***********Tässä kuva eräästä eilen leikkaamastani herukkapensaasta eli……ennen leikkaamista ja……leikkaamisen jälkeen!***On luonnollista, että heitin jokaisen pensaan juurelle kourallisen syyslannoitetta herukkapensaan talviturkiksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seuraavan kesän herukkasadon pohjat tehdään pensaiden syysleikkauksella!, Herukkapensaiden syysleikkaus, Herukkapensaiden syyslannoitus, |
Tukkeutuneen salaojan ohitusleikkaus onnistui!Maanantai 21.7.2025 - -Esko Erkkilä- Taannoinen sadejakso paljasti mökin nurmikentän salaojitukseen vuosien saatossa muodostuneet tukokset.Tukokset vaikeuttivat jopa nurmikonleikkuuta, joten oli ryhdyttävä……salaojituksen ”ohitusleikkaukseen”!Kaksi salaojaputkea muodostivat ylipitkän peräkärrykuorman, mutta onneksi en matkalla joutunut virkamiespuhutteluun!”Ohitusleikkauskohta” paketoitiin ja……avattu salaoja täytettiin kunnolla.Tasoittaminen haravoimalla ja……nurmikonsiemenseoksen kylväminen saivat aikaan entistä ehomman (= kuivemman) kohdan nurmikossamme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tukkeutuneen salaojan ohitusleikkaus onnistui!, Tukkeutunut salaoja, |
Puheenjohtajakin tarttui haitariin!Torstai 10.7.2025 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen järjestämän kolmen keskiviikkokahvilan viimeinen musiikkitapahtuma sai eilen uutta puhtia, kun……yhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki liittyi haitarinsa kanssa musiikintekijöiden joukkoon!Varsinaisina ja ennalta kerrottuina esiintyjinä toimivat……Markku Ylijoki ja säestäjänä Jani Lehtimäki!****************Musiikkituokion lopuksi……Markku Ylijoki, Jani Lehtimäki ja puheenjohtaja Outi esiintyivät yhdessä!************Kiitokset Viljakkalan Seurojentalo-yhdistykselle kesäisen toiminnan järjestämisestä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puheenjohtajakin tarttui haitariin!, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry, Markku Ylijoki, Jani Lehtimäki, Outi Lähteenmäki, |
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen keskiviikkokahvilat ylläpitävät kulttuuria!Torstai 3.7.2025 - -Esko Erkkilä- Kiitokset Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen puuhahenkilöille, jotka tänäkin kesänä järjestävät kesäkahvilatoimintaa!********************Eilisen kesäkahvilatilaisuuden avasi yhdistyksen sihteeri Niilo Nieminen ja……monipuolista lauluosaamistaan osoitti Aarre Aalto, jonka……säestäjänä toimi Hannu Lampinen!***************Olipa taas kerran mukava tavata ”vanhoja” viljakkalalaisia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen keskiviikkokahvilat ylläpitävät kulttuuria!, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo.yhdistys, Niilo Nieminen, Aarre Aalto, Hannu Lampinen, Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen keskiviikkokahvila, |
Ylöjärven Tokmanni-EUROSPAR´n avajaistoiminnoissa oli liiketoiminta-ajatusta!Torstai 19.6.2025 - -Esko Erkkilä- Hollantilaistaustainen Spar-kauppabrändi palasi Suomeen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen 12.6.2025, kun Halpahalli Tokmanni avasi Ylöjärvellä……Tokmanni-EUROSPAR-myymälän.Olin avajaispäivänä paikalla ja tein pienet ostoksetkin.****************Tokmanni-SPAR´n avajaistoiminnoissa oli liiketoimintaideaa, sillä tavanomaisten ilmaisten ämpärijakeluiden lisäksi avajaispäivänä ostaneille annettiin viiden euron suuruinen alennuskuponki, jonka pystyi hyödyntämään vasta seuraavalla viikolla!***********Hyödynsin kuponkini eilen ja Rouvan määräyksestä ostin tomaatteja sekä uusia perunoita - tomaatit olivat kotimaisia, mutta uudet perunat ulkomaisia.Tomaatit maksoivat 0,99 €/kg ja uudet perunat 1,49 €/kg eli olivat hinnaltaan edullisia!**************Toivotan SPAR-kauppaketjun tervetulleeksi Suomeen ja arvostan sen kampanjatoimintoja Ylöjärven toimipisteen avajaisten tiimoilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Tokmanni-EUROSPAR´n avajaistoiminnoissa oli liiketoiminta-ajatusta!, SPAR, Tokmanni-EUROSPAR, SPAR-myymälä Ylöjärvellä. |
Avoimet Kylät -tapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla 14.6.2025Sunnuntai 15.6.2025 - -Esko Erkkilä- Suomen suurinta kylätapahtumaa Avoimet Kylät –tapahtumaa vietettiin eilen lähes 600 eri paikassa ja eräs noista paikoista oli……Viljakkalan Seurojentalo, jossa vierailin puolenpäivän tietämillä.****************Paikka on minulle tuttu, sillä kävin siellä vanhempieni kanssa jo pikkupenskana. Käyntini oli käynti Viljakkalan Säästöpankissa, sillä tuo rahalaitos toimi……pankinjohtaja Hugo Salvaksen johdolla silloin Viljakkalan Seurojentalolla.1960-luvulla seurojentalo tuli perusteellisesti minulle tutuksi, sillä tuolloin paikassa toimi Viljakkalan kansalaiskoulu!Mieluusti eilen osallistuin tutustumiskierrokselle Viljakkalan Seurojentalolla……puheenjohtaja Outi Lähteenmäen johdolla!****************Suuret kiitokset niille talkoolaisille, jotka aikoinaan kunnostivat Viljakkalan Seurojentalon nykyiseen kuntoonsa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoimet Kylät -tapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla 14.6.2025, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan kansalaiskoulu, Avoimet Kylät. |