Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Jouduin olemaan eri mieltä pormestarin kanssa - asukkaat olivat samaa mieltä kanssani!

Tiistai 28.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti pormestarin asukasillan Peltolammin koululla 21.9.2010.

 

Tilaisuuteen oli erityisesti kutsuttu Peltolammin ja sen lähialueiden asukkaita, mutta paikalle sai tulla asukkaita kaikkialta Tampereelta.

 

Kutsua oli noudattanut kuutisenkymmentä asukasta pääosin Peltolammilta, Multisillasta sekä Palokalliolta.

 

Olin paikalla lähes tilaisuuden loppuun saakka - valitettavasti jouduin poistumaan hieman ennen tilaisuuden päättymistä, sillä oli kiirehdittävä seuraavaan palaveriin.

 

Pormestari Timo P. Nieminen avasi tilaisuuden.

 

Nieminen kosketteli eteläisen Tampereen viimeaikaisia tapahtumia ja näki ne asukkaiden vinkkelistä positiivisina.

 

Ikean rakentuminen moottoritien toiselle puolelle, Ikano-tavaratalon rakentamissuunnitelmat Ikean viereen ja Peltolammin tiivistysrakentaminen ovat pormestarin mielestä asukkaiden kannalta positiivisia asioita.

 

Ne tulevat Timo P. Niemisen mielestä nostamaan asuntojen hintoja Peltolammilla ja lähiseudulla ja siten tuovat kaikkea hyvää asukkaille. Lakalaivan kaavoituksen eriyttämien Lahdesjärven kaavasta takaa hyvän kaavoituksen Peltolammin lähialueelle.

 

Sulkavuoreen suunniteltua jätevedenpuhdistamoa ja Peltolammille suunniteltua jätteenpolttolaitosta Nieminen ei sentään maininnut Peltolammille autuutta tuovina kohteina.

 

Pyysin illan edetessä puheenvuoron ja tilaisuuden puheenjohtajana toiminut pormestarin erityisavustaja Pauli Välimäki sen myös minulle antoi.

 

Annoin tunnustusta pormestari Timo P. Niemisen näkemyksille Tampereen kaupungin kehittämisestä. Sanoin kuitenkin puheenvuoroni alussa, että haluan tuoda esille asukkaiden mielipiteitä pormestarin mainioiksi kertomista hankkeista ja asukasmielipide ei niiden kohdalla ole lainkaan myötäsukainen.   

 

Totesin, että Ikean sullominen ahtaalle paikalla Tampereen rajojen sisäpuolelle oli hölmöä hommaa. Ikean tontin ja sen vaatimien liikenneväylien rakentaminen vaati älyttömät räjäytystyöt ja niiden aiheuttamat suurimmat vahingot ovat edelleen korvaamatta.

 

Kerroin, että Peltolammin vaihtoehto jätteenpolttolaitoksen sijoittamiseksi Peltolammille on varmaan pelkää vaihtoehtojen etsintää hankkeen YVA-tarkastelua varten ja siinä järki voittaa ja jätteenpolttolaitos rakennetaan Tarastenjärven kaatopaikalle.

 

 Totesin, että asukkailla on huoli Sulkavuoreen suunnitellun jätevedenpuhdistamon louheista, joita saattaa syntyä jopa 1.200.000 kuutiometriä. Välivarastoidaanko ne eteläisen Tampereen alueella ja missä? Räjäytetäänkö ne murskeeksi jossain Peltolammin, Multisillan, Palokallion, Härmälän tai Koivistokylän alueella? Mitkä ovat räjäytysten vaikutukset asunnoille ja omakotitaloille? Kysymyksiä Sulkavuoren tiimoilta riittää.

 

Kerroin Peltolammin tiivistysrakentamisesta asukkailla olevan tyystin toinen näkemys kuin pormestarilla. Peltolammilaiset eivät kaipaa alueensa rauhan häirintää ja siten torjuvat alueen tiivistysrakentamisen.

 

Painotin, että virkamiesten pitäisi lopettaa tiivistysrakentamissuunnitelmansa, sillä alue on lentomelualuetta ja siten asuinrakentaminen Peltolammille ei ole lainsäädännöllisestikään mahdollista. Miksi euroja hutlataan turhaan työhön?

 

Lopuksi esitin tiettyä hyvitystä sille, että eteläinen Tampere on joutunut ja joutuu kantamaan raskaan vastuun Tampereen kehittymisestä.

 

Peltolammi ja sen lähialueet ovat viihtyisiä asuinalueita. Alueiden kerrostalot, rivitalot ja omakotitalot sijaitsevat pääosin kaupungin vuokratonteille. Alkuperäiset vuokrasopimukset ovat katkolla lähivuosina ja silloin…

 

…Tampereen kaupungin pitäisi pidättäytyä suurilta vuokrankorotuksilta.

 

Puheenvuoroni oli maltillinen, mutta sen sanoma oli selkeä. Halusin siinä tuoda esille laajan alueen asukasmielipiteen rakentavassa mielessä.

 

Uskon onnistuneeni, sillä mm. pormestari taisi kommentoida sitä tuoreeltaan myötämielisesti.

 

Korostan, että arvostan pormestari Timo P. Niemisen toimintaa Tampereen kehittämisessä ja toivon, että kommenttipuheenvuoroni edistää tamperelaisen asukasmielipiteen huomioimista lopullisia päätöksiä tehtäessä.

 

Läsnäollut yleisö kommentoi puheenvuoroani kättentaputuksin ja olen seuraavina päivinä saanut mukavasti kannustavia puhelinsoittoja ja teksti- sekä sähköpostiviestejä.

 

Toivo elää eteläisellä Tampereella synkistä pilvistä huolimatta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, pormestarin asukasilta, Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Koivistonkylä, Härmälä, tiivistysrakentaminen, Timo P. Nieminen, Ikea, Ikano, Ikea-farssi, Lahdesjärven kaava. Lakalaivan kaava, Tarastenjärvi, Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo,

Ikea on tuhonnut Automiehenkadun läpikulkumahdollisuuden

Lauantai 3.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereelle suurella kohkaamisella haalittu ruotsalaisjätti Ikea on saanut paljon pahaa aikaan.

 

Tampereen kaupungin keräämiä verorahoja on syydetty Ikean vaatimiin katujärjestelyihin yli 30 milj. euroa! Ikean vaatimat salaiset tukitoimenpiteet julkistuvat tuskin koskaan.

 

Ikean rakentaminen Lakalaivan-Lahdesjärven alueelle on siirtämässä kaupan painopistettä pois keskustasta. Tampereen keskustan kauppa on kuihtumassa ja tämän vuoksi keskustan elävöittämiseksi tarvitaan kalliita panostuksia.

 

Ikea jouduttiin sullomaan aivan liian pienelle alueelle - kas kun kuntien yhteistoiminta ei Tampereen kaupunkiseudulla pelaa. Oikea sijoituspaikka Ikealle olisi ollut jossain Lempäälän, Pirkkalan, Nokian, Ylöjärven tai Kangasalan puolella. Se piti kuitenkin hinnalla millä hyvänsä sijoittaa Tampereen kaupunginrajojen sisäpuolelle!

 

Ikean rakentamisen ja sen vaatimien liikennejärjestelyiden aikana suoritettujen räjäytystöiden vahingot uhkaavat jäädä asukkaiden kontolle.

 

Pitkään on ollut nähtävissä, että Ikean tonttia sivuava Automiehenkatu muuttuu suureksi ongelmaksi. Uhkakuvat ovat nyt toteutumassa.

 

Automiehenkatu on toiminut mainiona väylänä Lahden ja Jyväskylän suuntaan matkaaville etelä-tamperelaisille. Sitä ovat Lempääläntieltä Lahdesjärven ABC-huoltamolle saakka käyttäneet Peltolammin, Multisillan, Palokallion, Sarankulman ja jopa Härmälän asukkaat.

 

Automiehenkatu oli ennen mielekäs ja vetävä linja Tampereen eteläiselle ohikulkutielle, mutta eipä ole enää. Keinotekoiset mutkat, kaistojen yht´äkkiset päättymiset ja monet kiertoliittymät huolehtivat siitä, että ohikulkutielle pääsemiseksi on etsittävä uudet väylät - ja bensaa palaa!

 

Mitä Ikea-casesta voitaisiin oppia?

 

Kuntarajat pitäisi pystyä kaupan suuryksikköjä suunniteltaessa unohtaa. Suuryksikön sullominen liian pieneen tilaan on karhunpalvelus kaikille - tähän Tampereella on Ikean kohdalla syyllistytty.

 

Ulkomaista tavaraa myyvän liikkeen haaliminen Tampereelle ei täytä kestävän kehityksen periaatteita.

 

Keskustan näivettäminen suosimalla maailman rikkaimpiin kuuluvan henkilön bisnestä ei ole eettisesti oikein.

 

Verovarojen rajoittamaton syytäminen tänä aikana kyseenalaisen bisneksen tukemiseen ei ole oikein.

 

Lähiseudun asukkaiden elinolosuhteiden heikentäminen ei luo hyviä edellytyksiä hedelmälliselle vuorovaikuttamiselle kaupunkilaisten ja virkamiesten välillä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikea, Ikea Tampere, Automiehenkatu, Tampere Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Sarankulma, Härmälä Lahdesjärvi, Lahdesjärven ABC, Lakalaiva

Yksi oli joukosta poissa...

Perjantai 28.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereella kohkattiin 27.5.2010 Ikean avajaisia.

 

En ymmärrä mylläkkää, joka yhden ruotsalaisen yrityksen ympärillä pyörii.

 

Ikean Tampereelle tuleminen on aiheuttanut tähän mennessä paljon ongelmia ja pelkään, että ongelmat jatkuvat.

 

Suurimmat henkilökohtaiset ongelmat on aiheutunut niille omakotiasujille, joiden talot sijaitsevat Ikean räjäytystöiden vaikutusalueella. Lukemattomat talot...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Lahdesjärvi, Ikea,

Kansi ja Keskusareena hyväksyttiin pitkien puheiden saattelemana

Torstai 20.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkoiltana 19.05.2010 runsaat kolme tuntia kestäneen keskustelun jälkeen Kansi ja Keskusareena-projektin aloittamisen.

 

Keskustelu oli lähes yksimielinen, sillä ainoastaan äärivasemmisto esitti aluksi lopullisen päätöksen siirtämistä. Keskustelua kuitenkin jatkettiin ja lopulta lopputulos oli se, että kaupunginhallituksen ehdotus Kansi ja Keskusareena-hankkeeseen ryhtymisestä hyväksyttiin äänin 63 - 4.  

 

Oli hupaisaa, että pormestarin alustuspuheenvuorossa oli...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, Kansi ja Keskusareena, Ikea, Mikko Kriikku, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Mikko Alatalo, Timo P. Nieminen

Se päivä koitti sittenkin!

Torstai 22.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Palokallion omakotialueen länsilaidalla kulkeva voimajohtolinja on purettu 21.4.2010. Olemme saavuttaneet tavoitteemme, joka meillä on ollut alueen rakentamisen aloittamisesta lähtien.

 

On surkuhupaisaa, että alueemme taloille suurta vahinkoa aiheuttanut Ikea-projekti lopulta mahdollisti voimajohtolinjan poistumisen.

 

Ensimmäiset toimenpiteet voimajohtolinjan poistamiseksi alkoivat v. 1988, kun yksi johto katkesi ja se putosi tulta syösten maahan. Palokallion omakotialueen ensimmäinen rakennusvaihe oli meneillään ja sähköt katkesivat kaikkien omakotitalojen rakennustyömailta pariksi tunniksi - onneksi kukaan ei sattunut putoavan johdon alle ja henkilövahingoilta vältyttiin.

 

Tampereen kaupunki ja Fingrid Oy olivat...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Ikea, Ikea-sopimus, voimajohtolinja, Palokallion Omakotiyhdistys ry

Tampereen Sulkavuoreen suunnitellun kalliopuhdistamon esittelytilaisuus Ahlmanilla 23.11.2009

Tiistai 24.11.2009 klo 20.52 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi järjesti Ahlmanin ammattiopistolla maanantaina 23.11.2009 yleisötilaisuuden, jossa lähialueen asukkailla oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä Sulkavuoreen suunnitellusta jäteveden puhdistuslaitoksesta.

 

Tilaisuus täytti Ahlmanin auditorion ääriään myöten, sillä tilaisuuteen oli saapunut...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sulkavuori, keskuspuhdistamo, Ikea-sopimus

Miten Palokallion Omakotiyhdistys ry on onnistumassa Tampereen kaupungin kanssa solmimansa ns. Ikea-sopimuksen toteuttamisessa ?

Sunnuntai 12.10.2008 klo 11.47 - -Esko Erkkilä-

 

PALOKALLION OMAKOTIYHDISTYS RY:N TAMPEREEN KAUPUNGIN KANSSA SOLMIMAN NS. IKEA-SOPIMUKSEN ONNISTUMISET JA EPÄONNISTUMISET

Olen ollut mukana kaikissa niissä neuvotteluissa, jotka Palokallion Omakotiyhdistys ry on käynyt Tampereen kaupungin kanssa sittemmin ns. Ikea-sopimukseen päätyneissä neuvonpidoissa. Erilaiset neuvonpidot alkoivat jo v. 2004 ja ne näyttävät tiivistyvän prosessin edetessä. Lisäksi olen ollut keskeinen toimija niissä toimenpiteissä, joihin olemme olleet pakotettuja, jotta saisimme Tampereen kaupungin noudattamaan solmittua sopimusta. 

 

Seuraavassa on luettelomaisesti kirjattu keskeiset onnistumisemme ja myös epäonnistumisemme. Toivon, että tästä on apua niille toimijoille, jotka jatkossa solmivat erilaisia sopimuksia Tampereen kaupungin kanssa.    

 

Onnistumiset 

  • eritasoristeystä onnistuttiin siirtämään kaupunkiin päin merkittävästi. Tämän vuoksi rakennustyöt sekä liikennevirta saatiin kauemmas Palokallionkadun ja Ruokomäenkadun omakoti- sekä rivitaloalueilta.

  • eritasoristeyksen läntisiä ramppirakennelmia saatiin kohotettua monia metrejä ylemmäs verrattuna Tampereen kaupungin alkuperäisiin suunnitelmiin. Näin menetellen louhintatöiden tarve kutistui murto-osaa alkuperäisistä suunnitelmista.
 
  • onnistuimme muuttamaan Helsinkiin menevää ja kaupungista Ikean alueelle saapuvaa ajoratalinjaa siten, että toteutettava linjaus pienentää louhintatarvetta ja säästää Palokallion omakotitaloalueen lähimetsikköä.
 
  • onnistuimme saamaan Tampereen kaupungilta lupauksen kohtuullisesta meluvallista
 
  • onnistuimme saamaan Tampereen kaupungilta lupauksen meluvallin päälle rakennettavasta meluseinästä
 
  • saimme pelastettua osan Herrainsuon lähivirkistysalueesta
 
  • saimme aikaan sen, että Tampereen kaupungin valvonnan puuttuessa syntynyt laiton kaatopaikka saneerataan. Laittoman kaatopaikan saneeraus mahdollistaa sen, että kaatopaikalle haudattujen ongelmajätteiden haitta-aineiden liukeneminen Peltolammiin virtaavassa vedessä vähenee.
 
  • saimme sopimukseen pykälän, jonka tuloksena yli 20 vuotta kestänyt taistelu Tampereen kaupunkia vastaan loppuu, kun alueen läpi kulkeva voimajohtolinja poistuu vuonna 2010. Tampereen kaupunki on laittomasti kaavoittanut 1970-luvulta alkaen voimajohtolinjan vaara-alueelle rivi-, kerrostalo- sekä omakotitalotontteja. Sen lisäksi voimajohdon vaara-alueelle on rakennettu Ketunleivänkadun lasten leikkipaikka. Voimajohtolinjan poistamisen kytkemisen Ikea-sopimukseen ideoi Esko.  Henry Kukkola ja Veikko Niemelä toimivat kumpikin tahoillaan pontevasti, jotta voimajohtolinjan poistava määräys saatiin osaksi Ikea-sopimusta.
  
  • saimme erään pyytämämme maastotarkastuksen yhteydessä todistettua, että Tampereen kaupunki on virheellisesti poistanut puustoa lähivirkistysalueeksi määritellyltä alueelta. Virheellistä puuston poistamista oli pahimmassa kohdassa tapahtunut 11 metriä liian suurelta alueelta. Pormestari totesi neuvottelussamme, että hän kantaa asiasta vastuun. Saman maastotarkastuksen yhteydessä saimme mittauksin osoitettua, että rakentajan poistettavaksi suunnittelema iso siirtolohkare sijaitsee lähivirkistysalueella. Nyt siirtolohkare jää tulevien sukupolvien ihailtavaksi.
 
  • saimme sopimukseen pykälän, joka velvoittaa Tampereen kaupungin keskeyttämään louhintatyöt vähintään kolmen arkipäivän ajaksi, jos neuvottelutuloksena sovitut raja-arvot ylittyvät  
 

Epäonnistumiset 

 
  • emme pystyneet estämään Särkijärven eritasoristeyksen rakentamista eli suurin tavoitteemme ei täyttynyt
 
  • Tampereen kaupungin alueella sijaitsevat vähäiset "ryytimaat" vähenevät taas eli lähivirkistysalue pienenee, kun ramppirakennelmat runtelevat lähivirkistysaluettamme
 
  • emme pystyneet estämään luonnollisen meluesteen eli metsän tuhoamista, sillä Tampereen kaupunki ehti ennen väliintuloamme kaatamaan metsää jopa 11 metriä liian suurelta alueelta
 
  • Tampereen kaupungin neuvottelijoiden tietämättömyyden tai tahallisuuden vuoksi emme osanneet kiinnittää tarpeeksi huomiota ns. Ikean tontilla sittemmin toteutettuihin poikkeuksellisen mittaviin louhintatöihin. Meille vakuutettiin neuvotteluissa kyseessä olevan vaatimattomat lisälouhinnat, mutta todellisuudessa oli kyse erittäin suurista louhinnoista. Monen talon ja asunnon perhekalleuksia sisältävät lasivitriinit menivät räjäytysten vuoksi uusjakoon!
 
  • emme pystyneet sovituista mittaroinneista huolimatta estämään ylisuurien räjäytyskenttien rakentamista. Ylisuurien räjäytyskenttien vuoksi useat omakotitalot ovat kärsineet suuria vahinkoja ja nyt on ounasteltavissa, että Tampereen kaupunki tulee luistelemaan vastuistaan.
 
  • Tampereen kaupunki ei ole meille antamista lupauksistaan huolimatta pystynyt viestittämään urakoitsijoille eikä aliurakoitsijoille solmimamme sopimuksen sisältöä ja sopimusrikkomuksesta seuraavia sanktioita.
 
  • louhittujen kivien murskausilmoitusta emme kesälomakauden vuoksi huomanneet Tampereen kaupungin nettisivuilta tai kuulutuksista. Tämän vuoksi Ympäristökeskus myönsi kivenmurskaukselle luvan virheellisen murskausanomuksen vuoksi.
 
  • Tampereen kaupunki ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin rampin rakennustöiden keskeyttämiseksi, vaikka olemmekin sitä Tampereen kaupungilta vaatineet. Töiden käskeyttämispyynnön perusteena on se, että ramppia ollaan rakentamassa virheelliseen paikkaan. Rampin virheellinen sijainti kasvattaa louhintatarpeen monikymmenkertaiseksi sovittuun verrattuna. Olemme tehneet asiasta Valvontapyynnön Länsi-Suomen Lääninhallitukselle, jolta pyydämme töiden keskeyttämistä. Lisäksi pyydämme Länsi-Suomen Lääninhallitusta määräämään Tampereen kaupungille uhkasakon, ellei se keskeytä ilmeisen laittoman rampin rakentamista.
 

  -Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallion Ikea-sopimus

« Uudemmat kirjoitukset