Arvostan saamaani kunniamerkkiäKeskiviikko 6.12.2017 - -Esko Erkkilä- Itsenäisyyspäivän kunniaksi poikkesin kirjahyllyllä ja otin esille kauan sitten saamani kunniamerkin.
Kunniamerkkini on Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi ja sain se jo viitisentoista vuotta sitten.
Kunniamerkin minulle anoi Pirkanmaan Agrologit ry ja kiitos siitä heille.
********************
Suomessa on kaksi ritarikuntaa – Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta.
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalla on arvojärjestyksessä seuraavat kunniamerkit:
Lisäksi ritarikunnalla on ansioristi sekä kolme mitaliluokkaa:
*****************
Olen saanut olla työelämässä ja myös järjestöelämässä anomassa kunniamerkkejä ansioituneille henkilöille ja anomisista jokunen muistelma.
Olin aikoinaan Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteeri ja anoimme menestyksellisesti kunniamerkkiä eräälle jäsenellemme.
Kyseessä oli ansioitunut jäsen ja ao. Ritarikunta myönsi hänelle niin korkean kunniamerkin, että se oli maksullinen.
Emme olleet osanneet varautua maksullisuuteen, mutta kun se kuuluu anojan velvollisuuksiin, niin maksettavahan se oli. Yhdistyksellämme ei ollut suuria varoja ja kunniamerkin lunastamiseen menikin puolet yhdistyksemme silloisista varoista. Siitäkin kuitenkin selvittiin.
**************
Meillä agrologeilla oli ainakin ennen se tapana, että kerroimme henkilölle etukäteen suunnitelmistamme ja pyysimme häneltä tiedot niistä ansioista, joita hänellä on. Vaarana tässä on tietysti se, että josko kunniamerkkiä ei sitten myönnetäkään, mutta etuna puolestaan se, että asianomaisen kaikki ansiot tulevat ritarikunnan tietoisuuteen.
Noudatin tätä tapaa myös työelämässä ja hyvillä tuloksilla, sillä ainakin eräs alaiseni sai näin menetellen kunniamerkin vaikka edellinen hakemus olikin tullut bumerangina takaisin.
Suosittelin samaa tapaa myös eräässä toisessa vastaavassa työelämän tapauksessa ja hienolla lopputuloksella.
On tärkeää anomusvaiheessa anojien tietää, että mille ministeriölle kunniamerkkianomuksen osoittaa; kokemuksesta tiedän, että esimerkiksi omakotiyhdistysasioissa kunnostautuneiden kunniamerkkianomukset pitää osoittaa ympäristöministeriölle!
Onnittelut tänään kunniamerkin saaneille ja onnittelut myös niille, jotka ovat saaneet kunniamerkin edellisvuosina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunniamerkit, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonen ritarikunta, |
Pompeijin raunioista löytyneitä kalleuksia Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssaTiistai 5.12.2017 - -Esko Erkkilä- Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa eli Napolin arkeologisessa museossa on omia huoneita ja näyttelytiloja niille arvokkaille löydöille, jotka on löydetty Pompeijin kaivausten yhteydessä.
Seuraavassa muutamia kuvia löydöksistä; vain osassa kuvia on selityksiä:
Erään näyttelyhuoneen täyttää Pompeijin raunioista kertova pienoismalli.
Pompeijin kaupungista on nyt kaivettu esiin 45 hehtaaria, mutta kaivamatta on vielä n. 20 hehtaarin suuruinen alue.
Suihkukaivojen ja suihkulähteiden sekä vesipostien vesisuuttimia.
Punnitusvälineitä
Kolkuttimia
Vesijohtotarvikkeita
Menanderin talon raunioista löydettyjä hopeaesineitä.
Menanderin hopeaa.
Sininen maljakko, jota pidetään museon arvokkaimpana esineenä.
Maljakko löydettiin 29.12.1837.
Maljakko on cameo-lasia ja keisarillisia roomalaisia cameo-lasimaljakoita on jäljellä vain muutama koko maailmassa.
Maljakot valmistettiin fuusioimalla erilaisia värillisiä lasilevyjä uunissa ja jäähdytyksen jälkeen päällimmäinen kerros poistettiin.
Kuvituksena on viiniköynnöksiä ja linturyhmiä.
Maljakon pohjaosassa on kuvattuna Välimeren alueen kasveja ja eläimiä.
Maljakko on taitavien käsityöläisten korvaamaton mestariteos ja se pitää nähdä jokaisen, joka vierailee Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, Napolin arkeologinen museo, Museo Archeologico Nazionale di Napoli, Pompeiji, roomalaisaika, blue vase pompeii, blue glas vase of pompeii, sininen maljakko pompeiji, |
Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa pääsee tutustumaan Pompeijin ja Herculaneumin raunioista löydettyihin ja myös muihin roomalaisajan patsaisiinMaanantai 4.12.2017 - -Esko Erkkilä- Napolin arkeologinen museo eli Museo Archeologico Nazionale di Napoli on paikka, jossa Napolissa ollessaan kannattaa käydä.
Sain käydä siellä lokakuun puolessavälissä, kun teimme kahdeksanpäiväisen matkamme Sorrentoon.
Seuraavassa kuvakertomus siitä Museo Archeologico Nazionale di Napoli –vierailustamme, jolloin tutustuimme museossa esilläoleviin patsaisiin.
Patsaat ovat peräisin pääosin Herculaneumin kaupungin raunioista, mutta mukana on patsaita myös Pompeijista sekä yleensäkin Rooman valtakunnan ajalta.
Museon aulassa on mahtava hevosenpääveistos, jonka alkuperää ja taustaa en tiedä.
Ala-aulassa nousemista ylempiin kerroksiin…
…vartioivat nämä veistokset.
****************
Ja sitten niitä veistoksia:
Hercules…
…ja sama takaapäin.
Ei ihme, että naiset ihailevat tätä veistosta!
Toro Farnese on massiivinen roomalainen kopio hellenistisestä veistoksesta ja se on ollut museossa vuodesta 1862 lähtien.
Giulio Cesare eli Julius Caesar; kopio vuodelta 110 ja alkuperäinen vuodelta 50 eaa.
Agrippina eli vuonna 15 syntynyt ja vuonna 59 kuollut Julia Agrippina, joka oli keisari Neron äiti – hän oli myös keisari Caligulan sisar.
Giulio Cesaren eli Julius Caesar´n kokovartalomuotokuvaveistos.
Ns. hallitsijoiden käytävä Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa. Poiketkaahan Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, Napolin arkeologinen museo, Museo Archeologico Nazionale di Napoli, Herculaneum, Pompeiji, roomalaisaika, keisari Nero, keisari Caligula, Agrippina, Julia Agrippina, |
Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen on jokaisessa tilaisuudessa vakuuttavaSunnuntai 3.12.2017 - -Esko Erkkilä- Olin äänivaltainen puoluekokousedustaja, kun valitsimme Keskustan puoluekokouksessa kesäkuussa vuonna 2016 Seinäjoella Matti Vanhasen presidenttiehdokkaaksemme.
Olen muutaman kerran saanut kuunnella presidenttiehdokas Vanhasen puheita eri tilaisuuksissa ja on mieluisaa todeta, että Matti Vanhanen on pätevin presidenttiehdokkaistamme. **************
Vanhasella oli eilen vahva kampanjapäivä Pirkanmaalla ja sain olla tiiviisti mukana hänen yleisötilaisuudessaan Tampereella.
Väkeä kutsuttiin tilaisuuteen mm. tällä fb:ssä jaetulla mainoksella.
Tampereen Pantin auditorio osoitteessa Puutarhakatu 11 on sopiva paikka yleisötilaisuuksille - siellä on kerran esiintynyt mm. Juha Sipilä.
Opasteita oli mm. Puutarhakadulla.
Me talkoomiehet kokoonnuimme paikalle jo varhain – tässä Reijo Laitinen vasemmalla ja Johannes Jonov oikealla.
Kahvinkeiton ja muun valmistelun talkoomiehinä olivat myös Pentti J. Ilmari sekä allekirjoittanut.
"Vastakkainasettelu on valitettavasti lisääntynyt - mm. Helsinki vastaan maaseutu."
"Itsenäisen valtakunnan pitää seisoa omilla jaloillaan ja se merkitsee mm. sitä, että ruuan ja energian omavaraisuudesta on huolehdittava. Maa on heikoilla, jos ruuan saamiseksi on neuvoteltava."
"Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa."
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhanen, presidentinvaalit 2018, ruuan ja energian omavaraisuus, Arto Pirttilahti, |
Napolin arkeologinen museo - Museo Archeologico Nazionale di Napoli - on yksi maailman parhaista arkeologisista museoista.Lauantai 2.12.2017 - -Esko Erkkilä- Lokakuisen Sorrenton-matkamme eräs kohokohta oli vierailu Napolin arkeologisessa museossa.
Museossa on näytteillä Pompeijin ja Herculaneumin raunioista kaivettuja patsaita, astioita, koriste- ja ruokailuvälineitä, maalauksia ja mosaiikkeja.
Pompeiji on varmaan kaikille tuttu, mutta Herculaneum lienee oudompi. Se koki Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79 saman kohtalon kuin Pompeiji.
Herculaneum sijaitsi 8 kilometriä Napolista etelään – se oli tärkeä kauppapaikka, mutta pienempi kuin Pompeiji.
Tuho Herculaneumissa oli erilainen kuin Pompeijissa, vaikka tuhon aiheuttikin sama Vesuviuksen purkaus.
Pompeiji koki tulivuorenpurkauksessa nopean tuhon, sillä myrkylliset kaasut ja pyroklastinen tuhkapilvi surmasivat Pompeijin asukkaat nopeasti.
Pompeiji hautautui kiven ja tuhkan alle n. 4 – 10 metrin syvyyteen.
Herculaneum puolestaan hautautui mudan ja laavan alle, mutta ne etenivät niin hitaasti, että väestö ehti evakoitumaan ennen muta- ja laavavirran ehtimistä kaupunkiin saakka.
Herculaneumin päälle kertyi mutaa ja laavaa n. 15 – 18 metriä korkea kerros.
Herculaneum tuhoutui jo vuonna 62 siinä maanjäristyksessä, joka ennakoi vuonna 79 tapahtunutta Vesuviuksen purkautumista – Vesuviuksen purkaus tuhosi Herculaneumin lopullisesti.
Pompeijin ja Herculaneumin kaupunkien lisäksi Vesuviuksen tulivuorenpurkauksessa 1938 vuotta sitten tuhoutuivat myös Stabiaen sekä Boscorealen kaupungit.
Pyrin lähipäivinä kuvien kera kertomaan, että mitä näimme Museo Archeologico Nazionale di Napoli´ssa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Napolin arkeologinen museo - Museo ArcheoNapolissa yksi maailman parhaista arkeologisista museoista., Sorrento2017, Napoli, Museo Archeologico Nazionale di Napoli, Napolin arkeologinen museo, Pompeiji, Herculaneum, Vesuvius, Stabiae, Boscoreale, |
Elintarvikeyrityksissä vierasryhmän pitää aina edetä puhtaalta puolelta ns. likaiselle puolelleTorstai 30.11.2017 - -Esko Erkkilä- Omaan neljänkymmenen vuoden kokemuksen elintarviketeollisuudesta ja olen niiden vuosien aikana luotsannut lukemattomia vierasryhmiä tehdasosastojen läpi.
Tärkeimpänä teknisenä seikkana vierasryhmien ohjaamisessa on se, että aina tehdaskierroksella pitää edetä puhtaalta puolelta likaiselle puolelle ja sen jälkeen ulos.
Otan esimerkiksi lihanjalostusteollisuuden:
Tuskin kenellekään tulee mieleen, että teurastamolla vierasryhmä aloittaisi tutustumisen yrityksen tuotantoon teurastamon sika- tai nautakarsinoista!
Saman periaatteen pitää olla voimassa myös esimerkiksi viljanjalostusteollisuudessa!
Italian Gragnanossa Maccaroneria di Gragnanon pastatehtaalle emme edenneet näin.
Aloitimme pakkaustarvikevarastosta ja sitä pidinkin pahana virheenä, sillä suomalaisissa elintarvikeyrityksissä vieraskäynnit aloitetaan aina puhtaalta puolelta ja edetään ns. likaiselle puolelle eli edetään prosessia seuraten ”vastavirtaan”! Pakkaustarvikkeet saapuvat elintarviketehtaalle autoilla ja autojen puhtaudesta ei koskaan ole varmuutta eli pakkaustarvikkeet ja erityisesti ne kuormalavat, joille ne on pakattu, saattavat olla kovinkin "paskaisissa" ympäristössä pyörineitä!
*****************
Maccaroneria di Gragnano sanoo tuotteidensa olevan ”artesaanipastoja” ja selvisi, että heidän mielestään artesaanipastan ja teollisen pastan ero on kuivumisajassa.
Valmistusprosessi ja pastanvalmistuslaiteet ovat käsittääkseni samanlaiset, mutta ns. artesaanipastan kuivumisaika on 50 tuntia, kun se "teollisella" pastalla on 20 tuntia!
Olen ehkä inhorealisti, kun ajattelen, että kyseessä on markkinoinnillinen väite!
*******************
Seuraavassa kuvasarja pastanvalmistuksesta Maccaroneria di Gragnanon pastatehtaalla:
Kuivauskaappeja.
Ja tehdaskierroksen jälkeen taas pakkaustarvikevaraston kautta….
…tehtaanmyymälään, josta…
…saattoi pastatehtaan tuotteiden lisäksi…
…ostaa myös tehtaan yhteistyökumppaneiden valmistamia tuotteita.
*********************
Aikoja sitten tehtaan pastatuotteet kuivattiin…
…kadulla, mutta nyt kuivaaminen…
…samalla kadulla olisi mahdotonta!
Kiitokset Maccaroneria di Gragnano-pastatehtaalle kattavan pastatiedon antamisesta retkikunnallemme – näin siitä huolimatta, että meidät ohjattiin pastatehtaalle pakkaustarvikevaraston kautta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, Gragnano, maailman pastapääkaupunki, Gragnano maailman pastapääkaupunki, vierasryhmän kulkusuunta, vierasryhmän kulkusuunta elintarvikeyrityksessä, |
Gragnano on maailman pastapääkaupunki ja siellä valmistetuilla pastoilla on "pähkinäinen aromi ja suudelma"!Keskiviikko 29.11.2017 - -Esko Erkkilä- Lokakuisella kahdeksanpäiväisellä Sorrenton-matkallamme tutustuimme pastanvalmistukseen maailman pastapääkaupungissa Gragnanossa.
Gragnano on kukkulakaupunki, joka sijaitsee n. 30 kilometriä Napolista kaakkoon.
Kaupungin kukkulaominaisuus merkitsi ainakin ennen, että pastankuivatus onnistui kaduilla hyvin, sillä kukkuloilta tulevat kuivattavat tuulet olivat suotuisia pastan kuivattamiselle.
Pastatehdas, johon tutustuimme, on nimeltään Maccaroneria di Gragnano.
Kuten sisäänkäyntiopasteista huomataan, pastatehtaalla on myös oma ja suurikin ravintola.
Tehdaskierroksen oppaana toimi pastatehtaan markkinointiosastolla työskentelevä naishenkilö.
Pastanvalmistuksen perusta on durumvehnä joka…
…tällä tehtaalla on italialaista.
Pastamassa puristetaan muottien läpi ja…
…muottireikien muodosta riippuen saadaan…
…kuvioiltaan erimuotoisia pastoja.
****************
Tehdaskierrokselle pukeuduttiin asianmukaisesti, mutta…
…ei niinkään mukavasti, kuten omakuvastani ilmenee! Tehdaskierroksesta ja sen aikana tekemistäni havainnoistani huomisessa jutussani!Maltathan huomiseen!
Vielä se, että tämän jutun otsikko on lainattu Gragnanon mainosesitteestä!-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, Gragnano, maailman pastapääkaupunki, Gragnano maailman pastapääkaupunki, Maccaroneria di Gragnano. pasta, durumvehnä, |
Italiassa tuotetusta vehnästä lähes puolet on durumvehnääTiistai 28.11.2017 - -Esko Erkkilä- Lokakuisella Sorrenton-matkallamme eräs vierailukohteemme oli pastatehdas ja siellä saimme hieman tutustua italialaiseen vehnänviljelyyn.
Toimin työelämäni aikana muutaman vuoden päätoimisesti viljojen parissa ja se merkitsi, että pastatehtaalla kuulemani vilja-asia oli mielenkiintoista.
Olen tätä juttua varten täydentänyt tietojani vehnäasioista useista eri lähteistä.
Italiassa vuonna 2012 vehnäsato oli 7.445 miljoonaa kiloa, kun se Suomessa samana vuonna oli poikkeuksellisen suuri eli 975 miljoonaa kiloa. Luonnonvarakeskuksen ennakkkotietojen mukaan vehnäsato on tänä vuonna Suomessa 789 miljoonaa kiloa.
Vielä pari mittasuhteita kuvaavaa tietoa:
* Suomessa kaikkien viljalajien kokonaissato on tänä vuonna hieman alle 4 miljardia kiloa eli alle 4.000 Mkg, kun Italiassa pelkästään leipävehnää korjataan saman verran ja samoin myös durumvehnää saman verran kuin Suomessa kaikkia viljalajeja.
* vehnän ja durumvehnän lisäksi Italiassa saadaan maissia tuplasti saman verran kuin Suomessa on viljojen kokonaissato
**************
Välihuomautuksena se, että tapaan käyttää vilja- ja yleensäkin raaka-ainevolyymeistä puhuessani mittayksikkönä miljoonia kiloja, kun monet käyttävät mittayksikkönä tuhansia tonneja. Miljoona kiloa on tuhat tonnia.
**************
Italian vehnäsadosta puolet on durumvehnää eli vuonna 2012 durumsato oli Italiassa 3.561 Mkg ja tavallisen leipävehnän sato 3.884 Mkg.
On muistettava, että Italiassa maissisato on siis jokseenkin samaa luokkaa kuin leipävehnä- ja durumvehnäsadot yhteensä.
Leipävehnän latinankielinen nimi on Triticum aestivum ja durumvehnän vastaavasti Triticum durum.
Durumvehnää kutsutaan myös nimillä lasivehnä, kovavehnä, makaronivehnä tai pastavehnä – toki sillä saattaa olla muitakin nimiä.
Durumvehnän nimistä jo voidaan päätellä, että sitä käytetään pastanvalmistuksessa raaka-aineena.
Pastatehdasvierailullamme minulle oli suuri yllätys, että Italia ei ole omavarainen durumvehnässä vaan Italiaan tuodaan durumvehnää mm. Ukrainasta ja Kanadasta.
Kanada on maailman suurin durumvehnän vientimaa ja sen tiesinkin, mutta Ukraina durumvehnän vientimaana oli minulle uutta tietoa.
Durumvehnää tuodaan myös Suomeen, mutta tuontivolyymejä ja tuontimaita en saanut selville.
Durumvehnää suomalaiset myllyt käyttävät raaka-aineena pastajauhojen jauhatuksessa.
Durumvehnä ei kasva Suomessa, mutta muutamia yksilöitä on löydetty yksittäisinä hajaesiintymisinä viljavarastojen ja viljan purkauspaikkojen läheltä, jonne se on kulkeutunut tuontiviljan mukana.
Pyrin lähipäivinä kertomaan pastatehdasvierailustamme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, durumvehnä, leipävehnä, Triticum aestivum, Triticum durum, lasivehnä, kovavehnä, pastavehnä, makaronivehnä, vehnäsadot Suomessa, |
William Kentridgen veistos "Il cavaliere di Toledo" NapolissaMaanantai 27.11.2017 - -Esko Erkkilä- En voi sanoa itseäni taideasiantuntijaksi vähimmässäkään määrin, mutta kotimaassa ja ulkomailla liikkuessani olen toki kiinnostunut näkemistäni taideteoksista.
Tapaan ottaa kuvia näkemistäni taideteoksista ja taideteosten lisäksi kuvaan niitä tunnistelaattoja, jotka kertovat kyseisestä taideteoksesta.
On mieluisa harrastus sitten kotona etsiä tarkempia tietoja niistä taideteoksista, joita on nähnyt.
***************
Tänään kerron parilla kuvalla William Kentridgen Napolissa olevasta ”Toledon ratsastaja” teoksesta.
William Kentridge on vuonna 1955 syntynyt etelä-afrikkalainen monitaito-osaaja, joka on kunnostautunut taideteosten, piirustusten ja animaatioelokuvien tekijänä.
William Kentridgen vanhemmat olivat johtavia apartheid-asianajajia, jotka puolustivat mm. Nelson Mandelaa oikeudenkäynneissä.
Toledon ratsastaja eli ”Il cavaliere di Toledo” on William Kantridgen vuonna 2012 teräksestä valmistama 6 metriä korkea taideteos Napolissa lähellä Toledon metroasemaa.
Tässä patsaan jalustassa oleva laatta, josta teokseen liittyvät oleelliset tiedot ilmenevät.
Niin, näimme tuon taideteoksen sillä matkallamme, jonka lokakuun puolivälissä teimme Sorrentosta Napoliin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, William Kentridge, Il cavaliere di Toledo, Toledon ratsastaja, Nelson Mandela, apartheid, |
Varotoimenpiteisiin on panostettu myös NapolissaSunnuntai 26.11.2017 - -Esko Erkkilä- Napoli on etelä-Italian suurin kaupunki ja siellä on n. miljoona asukasta ja esikaupungit mukaan lukien asukkaita on 3,7 miljoonaa.
Lähes neljällä miljoonalla asukkaalla Napoli ja sen metropolialue on Italian kolmanneksi suurin urbaanikeskus ja se on EU-alueen kahdeksanneksi suurin kaupunkiseutu.
On selvää, että maailmanpolitiikan nykyisessä tilanteessa Napoli on eräs potentiaalinen kohde terroristeille ja kaiken maailman hörhöille.
Tutustuimme lokakuisella Sorrenton-matkallamme Napoliin lokakuun 16. päivä ja huomasimme, että kaupungissa on panostettu turvatoimiin.
Poliisit sinällään kuuluvat suurkaupunkien normaaliin elämään, mutta sotilasjoukkojen julkinen esiintyminen keskikaupungilla kertoo, että asukkaiden sekä turistien turvallisuuteen panostetaan tavallista enemmän.
Kuljimme Napolin keskustasta kävellen erästä kaupungin pääkatua pitkin - Via Enrico Pessina - kohti Napolin argeologista museota – Museo Archeologico Nazionale di Napoli – ja näimme, että miten tiukasti sotilaat olivat varuillaan.
Sotilailla oli paljastetut aseet valmiina.
Sotilasajoneuvoja oli kadun varrella…
…useita.
Sotilaiden läsnäolo -lisääkö se turvallisuudentunnetta vai turvattomuudentunnetta?Onneksi Suomessa ei ole ainakaan vielä katsottu tarpeelliseksi tuoda sotilaita kaduille huolehtimaan kansalaisten turvallisuudesta!
Kyselee ja toteaa
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, kansalaisten turvallisuus, Via Enrico Pessina, Museo Archeologico Nazionale di Napoli, |
Laivamatka Caprilta takaisin Sorrentoon on kokemusPerjantai 24.11.2017 - -Esko Erkkilä- Kerroin aikaisemmin, että jouduin Sorrentosta Caprille mennessämme niin ahtaaseen paikkaan, että en saanut matkamme aikana lainkaan ”säällisiä” valokuvia.
Opin menomatkamme kokemuksista ja tulomatkalla huolehdin, että sain kunnollisen kansipaikan, jotta pystyin nauttimaan hienoista Napolinlahden ja Sorrentonlahden näkymistä.
Porto di Capri on todellinen muurahaispesä, sillä väkeä on liikkeellä paljon.
Hienot avotaksit houkuttelevat saarelle saapujia kyyteihinsä.
Iltapäivällä satamasta lähtee useiden operaattoreiden laivalinjoja useille paikkakunnille Italian mantereelle ja myös muille saarille.
Laivalippu Caprilta Sorrentoon maksaa yksittäiseltä matkaajalta 17,70 €.
Meidän lippumme oli matkanjärjestäjän ennalta varaama ja meidän rahoillamme maksama, joten sen hintaa en tiedä.
Satamassa on yrityksiä, jotka kauppaavat Caprin ympäripurjehdusta ja poikkeamista Siniseen luolaan eli Grotta Azurra´aan eli Blu Grotto´oon hintaan 18,00 euroa per henkilö.
Grotta Azurrassa käynti maksaisi 15,00 euroa.
Me emme osallistuneet kummallekaan, mutta suosittelen!
**************
Seuraavassa vielä joitain kuvia Caprin satamasta ja sitten niistä näkymistä, joita sain nauttia laivan kannelta!
Caprin silhuetti jää taakse…
…ja Vesuviushan se siinä taas!
Ettehän tyydy näihin Caprin juttuihini vaan poiketkaa itse Caprilla!Poikkeaminen kannattaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Capri, Porto di Capri, Grotta Azurra, Caprin ympäripurjehdus, Vesuvius, |
Vai ei mafiaa huomaa!Keskiviikko 22.11.2017 - -Esko Erkkilä- Mafia tunnetaan myös nimellä Cosa nostra eli suomennettuna ”Miedän asiamme”. Se on Sisiliassa perustettu salaseura ja rikollisjärjestö, joka toimii Italiassa ja Yhdysvalloissa.
Monesti puhutaan myös Venäjän mafiasta, mutta sillä ei ole yhteyttä Italian tai Yhdysvaltojen mafiaan.
Sanotaan, että tavallinen Italian matkaaja ei havaitse mafiaa, mutta olen toista mieltä.
Vietin ydinseurueeni kanssa Caprin satamassa eli Marina Grandessa runsaan tunnin, kun olimme tutustuneet Anacapriin sekä Caprin kaupunkeihin ja huomioin sinä aikana ympärillämme tapahtunutta.
Caprin saarella liikennöivien pikkubussien virta pyöri jatkuvasti Marina Grandessa ja Caprin vierailijoita oli jatkuvasti lähdössä satamasta erilaisille kiertoveneilymatkoille eri puolille saarta.
Bussien liikennöintiä ja hetkellistä pysäköintiä ohjaili ”M-klubin” alimmalla tasolla olevat toimijat ja hieman ylemmälle tasolle kiivenneet seurasivat asioiden kehittymistä sekä sitä, että kaikkinainen toiminta satamassa pelasi.
Jotkut toimijat hyppäsivät pienoisbussien kyytiin ja olivat hetken poissa satamasta, mutta palasivat muutaman kymmenen minuutin kuluttua, kun olivat käyneet ”auditoimassa” jonkun muun tärkeän liikennepaikan.
Nautimme runsaan tunnin aikana yhdet oluet ja seurasimme parin viereisen pöydän tapahtumia. Viereisestä ravintolasta – jossa toki minäkin kävin ainakin kerran WC:ssä – tuotiin näihin pöytiin juotavaa ja en kyllä huomannut, että tilausta olisi koskaan tehty tai laskua olisi koskaan pyydetty ja vielä vähemmän maksettu. Bisnesyhteys rantaravintolan ja viereisissä pöydissä olleiden ja niissä piipahtaneiden kesken oli ilmeinen.
Eräs henkilö kertoi nähneensä, kun paikallinen mieshenkilö otti eri taskuistaan useita nippuja seteleitä – taisivat olla viissatas-euroja – laski ne ja laittoi toiseen taskuun. No, niinhän tavataan Suomessakin sanoa, että sama se on, että milloin rahansa laskee!
Vahva olettamukseni on, että Caprin korkean hintatason eräs selitys on saarella vaikuttava ”M-klubi”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mafia, |
Funicolare-matka Marina Grandesta Caprin Piazzettaan tai toisinpäin kannattaa kokeaTiistai 21.11.2017 - -Esko Erkkilä- Funicolare on jyrkillä rinteillä käytettävä kiskoköysirata ja niitä on eri puolilla maailmaa vajaat kolmisensataa.
Olen kulkenut funicolarella vain kahdessa kaupungissa eli Portugalin Lissabonissa ja lokakuun puolivälissä Caprin saarella Italiassa.
Caprilla funicolare kulkee Caprin satamasta Marina Grandesta ylös Caprin kaupungin keskustaan ja tietysti myös toisinpäin.
Ajoimme Caprin keskustasta eli Capri Piazettasta alas Marina Grandeen funicolarilla.
Yhdensuuntainen matkalippu eli ”Biglietto corsa singola funicolare di Capri” maksaa kaksi euroa ja sen voi ostaa ylä- tai alaporteilta funicolarin sisäänkäyntiporteilta.
Opasteet funicolaren yläasemalle eli Piazza Umberto I:lle ovat selkeät.
Matkalipun leimaaminen portilla avaa portit vaunuihin.
Vaunut on rakennettu siten, että niiden on lattia vaakasuorassa vaikka vaunujen kulkukulma on varsin jyrkkä – ei siis mitään huolta!
****************
Matka kestää viisi minuuttia ja sen aikana voi ihailla Caprin parhaita näkymiä.
Funicolar kulkee vartin välein suuntaansa, mutta vilkkaimpana turistiaikana vuorovälejä tiivistetään.
Funicolarissa voi matkustajille olla mukanaan myös pienikokoisia koiria, mutta niillä pitää olla kuonokopat ja ne on oltava kytkettyinä.
Matkan jälkeen vaunusto pitää pienen lepohetken, mutta kohta se taas lähtee matkalle.
Funicolaren ala-asema on vilkkaan Marina Granden laidalla!
Kannustan Teitä arvoisat lukijani, että tehkää Caprin matkallenne ainakin yksi funicolar-matka!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Caprin saari, Capri, Anacapri, Funicolare, Funicolare-matka, Marina Grande, Caprin Piazzetta, Biglietto corsa singola funicolare di Capri, |
Ovatko Caprin parhaat näkymät Auguston puutarhasta?Sunnuntai 19.11.2017 - -Esko Erkkilä- Laskeuduimme Caprin matkallamme Anacaprista Capriin ja tutustuimme ensimmäiseksi Auguston puutarhaan eli paikkaan nimeltään Giardini di Augusto.
Giardini di Augusto ei puutarhana ollut mikään ihmeellinen kokemus, mutta maisemat sen näköalatasanteelta olivat suurenmoiset.
Auguston puutarhasta alkaa Via Kruppo eli saksalaisen teollisuusmahtimiehen Friedrich Alfred Krupp ´n aikoinaan rakentama vuorenrinnettä tiukasti mutkitteleva polku merenrannasta ylös Auguston puutarhaan.
Emme kulkeneet Via Kruppoa ja se ei olisi ollut mitenkään mahdollistakaan, sillä vuorenrinnettä alhaalta Marina Piccolosta Giardini di Augustoon mukaileva polku on kivisortumavaaran vuoksi suljettu.
Giardini di Auguston puutarhasta avautuvat Caprin saaren ehkä parhaat näköalat alas merelle – kas näin:
**********************
Maailmanhistorian kannalta tärkein näkymä Giardini di Auguston näköalatasanteelta on näkymä punaruskeaan Punta Tragada –hotelliin, jolla on tiukat siteet Yhdysvaltain ja Iso-Britannian suhteisiin toisen maailmansodan aikana.
Yhdysvaltain puolelta kenraali Dwingt Eisenhower ja Iso-Britannian puolelta sir Winston Churchill neuvottelivat sotasuunnitelmista Punta Tragadassa, sillä amerikkalaiset käyttivät kuvassa näkyvää hotellia eräänä tukikohtanaan tai paremminkin sodanjohtokeskuksenaan Euroopassa.
Hotellirakennuksen on suunnitellut 1900-luvun alussa insinööri Emilio Enrico Vismara, joka vahvasti halusi panostaa Caprin saaren kehittymiseen.
Emme poikenneet hotellissa, joka 1960-luvulta alkaen on kehittynyt ylelliseksi hotelliksi Caprilla.
Emme siis päässeet tutustumaan Eisenhowerin ja Churchill´n neuvottelupaikkaan, mutta sotahistoriasta kiinnostuneena arvostan sitäkin, että näimme tämän tärkeän neuvotteluhotellin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Anacapri. Capri, Giardini di Augusto, Auguston puutarha Capri, Via Kruppo Capri, sir Winston Churchill, Friedrich Alfred Krupp, Marina Piccolo Capri, Punta Tragada-hotell, Emilio Enrico Vismara, kenraali Dwingt Eisenhower, |
The story of San MicheleLauantai 18.11.2017 - -Esko Erkkilä- Jatkan vielä Axel Munthesta ja hänen Anacaprilla sijaitsevasta Villa San Michelestä.
Tämä taitaa olla jo viides peräkkäinen juttuni samasta aiheesta, mutta kun näen päivittäiset juttujeni lukijamäärät, niin uskallan jatkaa aiheesta - kiinnostusta on riittänyt.
Axel Munthe kirjoitti otsikossa mainitun kirjan vuonna 1929 ja alkuvaikeuksien jälkeen siitä kehkeytyi suurmenestys.
Alkuteos on englanninkielinen ja Munthe itse käänsi sen…
…ruotsiksi vuonna 1930.
Suomeksi ”The story of San Michele” tai ”Boken om San Michele” käännettiin vuonna 1930 ja silloin sen nimeksi tuli ”Huvila meren rannalla”.
Kaikista ”The story of San Michele” –kirjasta laaditut käännösversiot ovat esillä Ruotsin valtion omistamassa Villa San Michele –huvilassa Anacaprilla.
The story of San Michele/ Boken om San Michele/Huvila meren rannalla –kirjoissa Alex Munthen kertomat jutut eivät ole ehkä täysin totta, mutta ainakin ne noudattelevat suurinpiirtein niitä tapahtumia, joita lääkäri ja kirjailija Axel Munthe koki Caprilla.
Sanotaan, että esimerkiksi Ruotsin kuningattareen liittyvät kerronnat eivät ole kirjassa täydellisiä tapahtuneisiin verrattuna.
Olen perin huono arvioimaan ”Huvila meren rannalla” –kirjaa, sillä en ole siihen tutustunut- suunnitelmissa kirjan lainaaminen toki on.
Toivon, että googlaatte:
tai/ja
tai/ja
Parasta tietenkin olisi, jos ostaisitte tai lainaisitte kirjan – sitä minä suunnittelen!
*****************
Vielä muutama kuva Villa San Michelen puutarhasta:
*******************
Kävelymatkalla Munthen huvilasta Anacaprin keskustaan on liikkeiden edessä ”vartiossa” hälystä piittaamattomia kissoja ja tässä yksi niistä!
****************
Munthen huvilasta vielä se, että hän tarjoutui myymään elämäntyönsä Luftwaffen komentaja Hermann Göringille.
Onneksi kaupoista ei tullut mitään ja huvila on nyt Ruotsin valtion omistamana avoinna kaikille Anacaprilla – kannattaa ehdottomasti poiketa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: The story of San Michele, Sorrento2017, Sorrento, Capri, Anacapri, Axel Munthe, Boken om San Michele, Huvila meren rannalla, Herman Göring, |
Toiveesi toteutuu, kun laitat vasemman kätesi Villa San Michelessä sfinksiin, katselet merta Napolinlahdella ja toivot!Perjantai 17.11.2017 - -Esko Erkkilä-
Alex Munthen Villa San Michele-huvilassa Anacaprilla, sen parhaalla näköalapaikalla, lepää graniitista veistetty egyptiläinen sfinksi, jota koskettelemalla toiveesi toteutuu.
Pääsin koskettelemaan sfinksiä ja toivomaan, kun Sorrenton matkallamme poikkesimme Caprin saarella.
Sfinksi sijaitsee huvilan eräällä parhaimmista paikoista, mutta kuitenkin sen verran luontaisesta kulkureitistä sivussa, että sinne ohjaava opaste on hyvinkin paikallaan.
Munthen Villa San Michelessä on viihtyisä pergola, jossa helteisenäkin päivänä on sopivan viileää, sillä Napolinlahdelta puhaltava tuuli pitää pergolan viileänä.
Huvilalta on hienot…
…näkymät Napolinlahdelle ja Caprin satamaan.
Mikäs se siellä kaukana siintää – no, Vesuviushan se!
Munthe oli hyvin eläinrakas henkilö ja huvilan puutarhassa oleilevat sisiliskot ovat hyvin luontevia eläimiä tähän ympäristöön!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Axel Munthe, Villa San Michelen sfinksi, egyptiläinen sfinksi, La sfinge, Napolinlahti, Vesuvius, |
Axel Munthe oli naistenmiesTorstai 16.11.2017 - -Esko Erkkilä- Anacaprille Villa San Michelen rakentanut ruotsalainen Axel Munthe oli naistenmies.
Jo se, että Munthe oli lääkärikoulutukseltaan mm. gynekologi, teki hänestä ”naistenmiehen”, mutta sen lisäksi hänellä oli useita muitakin meriittejä naistenmieheksi.
Gynekologian lisäksi Munthen toinen pääaine oli psykologia ja hän oli kiinnostunut myös neurologiasta.
Munthen ensimmäinen vaimo oli ruotsalainen Ultima Hornberg; avioliitto solmittiin vuonna 1880.
Avioliitto Ultiman kanssa päättyi eroon ja Axel Munthe meni vuonna 1907 naimisiin englantilaisen Hilda Pennington-Mellorin kanssa.
**************
Ehkä merkittävin nainen Axel Munthen elämässä oli kuitenkin Ruotsin kuninkaalliseen hoviin kuulunut prinsessa Victoria, jonka henkilökohtaisena psykologina Munthe toimi Victorian kuolemaan saakka vuoteen 1930.
Victoriasta tuli Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n puoliso ja heille syntyi kolme lasta.
Avioliitto ei ollut onnellinen.
Kustaa V ja Victoria olivat Ruotsin nykyisen kuninkaan Kaarle XVI Kustaan isänpuoleiset isovanhemmat.Kustaa V hallitsi Ruotsia kuninkaana vuodesta 1907 vuoteen 1950 saakka eli hän oli leskimies 20 vuotta. Kustaa V:n poika Kustaa VI Adolf oli Ruotsin kuninkaana 1950 - 1973 ja hänen poikansa Kaarle XVI Kustaa on ollut Ruotsin kuninkaana siitä eli vuodesta 1973 alkaen. Olen kerran nähnyt Kaarle XVI Kustaan läheltä, kun olimme katsojana eräässä Ruotsi-Suomi -yleisurheilumaaottelussa Tukholman Olympiastadionilla ja kuningaspari saapui seuraamaan maaottelua muutamaa katsomoriviä ylempää kuin seurueeni, jonka isäntänä toimin.
****************
Victorian henkilääkärinä Axel Munthe suositteli kuningatarta muuttamaan talveksi Caprille ja niin tapahtuikin ensimmäisen kerran vuonna 1901. Victoria vietti myöhempinä vuosina Caprilla vuosittain useita kuukausia.
Axel Munthen ja Victorian suhteesta on vain arvailuja ja jotkut mainitsevat Victorian olleen Munthen rakastajatar.
Kuvassa Munthen makuuhuone Villa San Michelessä ja jää ikuiseksi arvoitukseksi, että ovatko Munthe ja kuningatar Victoria viettäneet tässä sängyssä yhteisiä hetkiä!
Makuuhuoneessa Munthella oli myös työpöytä ja tässä kuva siitä.
Munthen Villa San Michelessä on kaunis pieni kappeli. Kuningatar Victoria ja Munthe järjestivät tässä tilassa konsertteja – kuningatar osasi soittaa painoa ja kerrotaan, että hän esiintyi pianokonserteissa mm. Napolissa.Mielenkiintoisia juttuja Ruotsin kuninkaan isoäidistä ja Axel Munthesta!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Anacapri, Capri, Axel Munthe, Villa San Michele, Kustaa V, kuningatar Victoria, Kaarle XVI Kustaa, Kaarle XVI Kustaan isoäiti, |
Taidetta Munthen huvilassa Caprin saarella AnacaprissaKeskiviikko 15.11.2017 - -Esko Erkkilä- Lääkäri ja kirjailija Axel Munthe keräsi paljon taidetta, jonka hän sijoitti Anacaprissa sijaitsevaan huvilaansa Villa San Micheleen.
Seuraavassa kuvakertomuksessa kuvia muutamista taideteoksista, joita Munthe sijoitti Villa San Micheleen:
Aluksi lisään kuvakavalkaadiin kuvan, jossa esiinnyn erään Villa San Michelessä olevan veistoksen vierellä.
En tiedä tämän veistoksen nimeä ja sama tilanne on myös niiden muiden taideteosten osalta, jotka tässä jutussa esiintyvät!
*********************
Aluksi muutama kuva huvilan keittiöstä ja huvilassa olevista ruokailuastioista:
***********************
Ja sitten niitä taideteoksia, joita huvilassa on paljon:
Poika ilman, että minä olisin samassa kuvassa!
Tässäpä näitä!
Aineistoa Munthesta ja hänen huvilastaan riittää, joten yritän lähipäivinä jatkaa teeman tiimoilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taidetta Munthen huvilassa Caprin saarella Anacaprissa, Sorrento2017, Sorrento, Capri, Anacapri, Axel Munthe, Villa San Michele, |
Axel Munthen Villa San Michele on Anacaprin kuuluisin nähtävyysTiistai 14.11.2017 - -Esko Erkkilä- Ruotsalainen lääkäri Axel Munthe (1857 – 1949) rakensi Caprin saarelle Anacapriin huvilan, joka on tänä päivänä Anacaprin kuuluisin ja kiehtovin nähtävyys.
On luonnollista, että tutustuminen Munthen rakentamaan Villa San Micheleen kuului Capsin vierailumme ohjelmaan, kun teimme Sorrentosta matkan Caprin saarelle.
Munthe oli todellinen kosmopoliitti; syntyi Ruotsissa, mutta muutti 18-vuotiaana Ranskaan, jossa opiskeli lääkäriksi. Munthe teki työuransa Ranskassa ja Italiassa, mutta liikkui laajalti maailmalla.
Anacaprissa sijaitseva Munthen rakentama Villa San Michele on nykyisin Ruotsin valtion omistuksessa ja on annettava suuri tunnustus Ruotsin valtiolle, joka pitää ”Munthen huvilaa” avoinna kaikille.
Villa San Michelestä on vaikea saada kokonaiskuvaa ulkoapäin, sillä suuri rakennuskokonaisuus valloittaa koko sen korkean vuoren, jolla se sijaitsee.
Rakennuksen ulkopuolella on havainnekuva huvilasta ja siitä saa jonkinmoisen kokonaiskuvan Villa San Michelestä.
Huvilaan on sisäänpääsymaksu, mutta se on niin pieni, että se kannattaa satunnaispoikkeajankin maksaa.
Aulassa vierailijaa tervehtivät Italian ja Ruotsin pienoisliput.
Huvilassa kaikki on alkuperäisesineistöä lukuun ottamatta Ruotsin nykyisen hallitsijaparin valokuvaa.
************
Sanotaan, että Axel Munthesta on vähän valokuvia, mutta toki niitä muutama on esillä huvilassa:
Munthe 10-vuotiaana.
Munthe Ison-Britannian Punaisen Ristin uniformussa.
Veistos huvilan isännästä.
Jatkan myöhemmin siitä mitä näimme Munthen huvilassa ja mutta jo nyt totean, että Caprin saarella kävijän kannattaa nousta Anacapriin ja tutustua siellä Villa San Micheleen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Axel Munthe, Villa San Michele, Sorrento2017, Sorrento, Capri, Caprin saari, Anacapri, Huvila meren rannalla, Ruotsin valtio, Ruotsin valtio omistaa Villa San Michelen, |
Jokaisen Sorrentossa kävijän pitää käydä Caprin saarella!Maanantai 13.11.2017 - -Esko Erkkilä- Lokakuun puolenvälin tienoilla toteuttamamme Sorrenton lomamatkamme ensimmäinen kohokohta oli käydä Pompeijissa.
Toinen kohokohta oli päiväretki Caprin saarelle ja siitä käynnistämme sain aineksia useampaankin juttuun – tässä ensimmäinen:
********************Caprin saarta sanotaan Napolinlahden kaunottareksi ja sitä se kerta kaikkiaan myös on. Lukemattomat maailmankuuluisuudet ovat vierailleet tai jopa asuneet Caprilla.
Teimme matkamme Capriin Sorrenton satamasta, mutta Capriin pääsee myös mm. Napolista laivalla.
Meillä oli hotelliltamme lyhyt kävelymatka Sorrenton satamaan, mutta kun kaupunki on korkealla ja satama tietysti merenpinnan tasolla, niin Villa Comunalesta on portaat alas – minä menin alas kuitenkin hissillä, sillä hissimatka maksoi vain yhden euron!
Satamaan tuli…
…ja satamasta lähti jatkuvasti laivoja Capriin.
Sorrentosta Capriin liikennöi neljä eri laivayhtiötä ja päivässä on jopa 36 lähtöä!
Laivamme Capriin lähti klo 8.45 ja jouduin niin ahtaaseen paikkaan laivalla, että menomatkalla maisemien kuvaaminen ei onnistunut, mutta…
…sain toki Vesuviuksen kuvattua, sillä sehän on aina ”läsnä” Sorrentossa ja Napolissa! Ajatella, että tuonne huipulle kiipesimme sitten aikanaan!
Sorrentosta on matkaa Caprin saarelle 15 kilometriä ja saavuimme vajaat kolmevarttia kestäneen laivamatkan jälkeen Caprin satamaan eli Marina Grandeen, joka olikin varsinainen muurahaispesä.
Caprilla liikennöinti tapahtuu pienoisbusseilla, joita kulkee sataman ja Caprin sekä ylhäällä sijaitsevan Anacaprin välillä jatkuvasti.
****************
Ajoimme satamasta Caprin kaupungin ohittaen Anacapriin ja kun olin bussin oikealla puolella, niin näin upeat maisemat hienosti:
***************
Poistuimme bussista ja aloimme tutustumaan 6.000 asukkaan Anacaprin kaupunkiin.
Alemmalla sijaitsevassa Caprin kaupungissa on 7.000 asukasta, joten Caprin saarella on n. 13.000 asukasta.
Caprin ja Anacaprin kaupunkien suhteet ovat aina olleet hieman huonot ja eivät ne kai nytkään ole mitään sydänystäviä keskenään.
Hieman jäi harmittamaan, kun ei ollut mahdollisuutta mennä tuolihissillä Caprin saaren korkeimmalle vuorelle eli Monte Solarolle, jonne tuolihissimatka kestää 13 minuuttia – Monta Solaro on 589 metriä korkea. Kannustan varaamaan aikaa, että ehditte tekemään tuolihissimatkan Monte Solarolle, kun menette Caprille ja Anacaprin kaupunkiin!
Anacaprissa on erilaisia liikkeitä ja ainakin pääkadun varrella olevien liikkeiden hinnoissa on selkeästi Capri-lisää!
Kerron aikanaan Anacaprista ja myöhemmin myös Caprista lisää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Capri, Anacapri, Napolinlahden kaunotar, Napoli, Villa Comunale, Marina Grande, Monte Solaro, Napolinlahti, |