Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Saunakukka eli peltosaunio on ns. vaarallinen rikkakasvi!

Sunnuntai 4.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Olin vuosina 1968 – 1970 tieteidenharjoittaja, kun opiskelin agrologiksi Instituutissa eli Mustialan Maatalousopistossa.

 

Tärkeä osa tieteidenharjoittamisessa oli perehtyminen kasvinviljelytieteisiin.

 

 

Siihen aikaan virallisissa kasvinviljelytieteissä keskeinen osa-alue oli ns. vaarallisten rikkakasvinsiementen tunnistaminen.

 

 

Maailma on muuttunut ja nykyisin ei mistään löydä tietoa ns. vaarallisista rikkakasveista ja niiden siemenistä.

 

Muistelen, että vaarallisia rikkakasveja ja niiden siemeniä oli puolisentusinan verran.

 

************************

 

 

IMG_2261.JPG

 

 

IMG_2262.JPG

 

Eräs keskeisimmistä vaarallisista rikkakasveista ja niiden siemenistä oli silloin ja on yhä edelleen peltosaunio eli saunakukka.

 

Mökkitontillamme kasvaa runsaan metrin korkuinen peltosaunio ja ainakin eilen tapahtuneeseen kuvaamiseen saakka annoin sen kasvaa koko ”komeudessaan”!

*******************

On lähes surkuhupaisaa, että monet sekoittavat tänä päivänäkin tuon vaarallisen rikkakasvin…

 

 

IMG_2274.JPG

 

…päivänkakkaraan!

 

********************

 

Peltosaunion siemenet leviävät tehokkaasti timotein sekä apilansiementen joukossa ja sen leviämistä edesauttaa myös se, että peltosaunion siemenet säilyttävät itämiskykynsä jopa märehtijöiden ruuansulatuskanavan läpi kulkiessaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saunakukka eli peltosaunio on ns. vaarallinen rikkakasvi!, vaaralliset rikkakasvit, peltosaunio, saunakukka, päivänkakkara, Instituutti, Mustialan Maatalousopisto, tieteidenharjoittaminen,

Kurjenkello on luonnonvaraisten kukkien ehdotonta aatelia!

Lauantai 3.7.2021 - -Esko Erkkilä-

On aika, jolloin peltojen ja teiden pientareilla kukkii luonnonvaraisten kukkien ehdoton aateliskukka eli kurjenkello.

 

 

IMG_2245.JPG

 

Ainakin lähiympäristössäni kurjenkello on viime vuosina harvinaistunut ja se on suuri vahinko.

 

Tässä on eilen ottamani valokuva eräästä mökkimaailmassamme kasvavasta kurjenkellosta!

 

*******************

 

Nettitiedustelujen perusteella kurjenkellon siemeniä on monen siemenkaupan tarjonnassa, joten asiaan on paneuduttava lähiaikoina.

 

Kurjenkello on kasvupaikan suhteen ”monipaikkainen” eli se kasvaa jopa savimaalla.

 

Kurjenkellon siemenet kylvetään mieluiten syksyllä ja niitä ei saa lainkaan peittää.

 

***********************

 

 

Kuvasta nähdään, että kurjenkello on tyypillisesti etelä- ja länsisuomalainen kasvi, joten sitä on turha etsiskellä itä- sekä pohjois-Suomesta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kurjenkello on luonnonvaraisten kukkien ehdotonta aatelia!, Kurjenkello, Campanula persicifolia,

Nyt pitää kastella herukkapensaitakin

Torstai 24.6.2021 - -Esko Erkkilä-

Hyvin edennyt kesä on merkinnyt myös sitä, että herukkapensaiden raakileet ovat kehittyneet poikkeuksellisesti.

 

Satonäkymät ovat herukkasadon osalta kohtuulliset, mutta poutasäät jatkuessaan merkitsevät jonkinlaista uhkaa herukkasadolle.

 

*******************

 

Meillä on mökkimaailmassa vajaat satakunta herukkapensasta ja niiden hyvinvoinnista kannan jonkinlaista huolta.

 

Onneksi esikoisemme rakensi aikoinaan…

 

IMG_2144.JPG

 

…isomman kastelupumpun runkoputkistoon kaikkiaan yhdeksän ulosottoa ja niistä on nyt helppo kastella herukkapensaita.

 

Kuvassa pienempi pumppu on isompi pumppu ja isompi pumppu puolestaan pienempi pumppu!

 

 

IMG_2142.JPG

 

Runkoputkiston alempi jakopiste…

 

 

IMG_2138.JPG

 

…ja tässä runkoputkiston ylempi jakopiste!

 

 

IMG_2145.JPG

 

Näin sitä vettä tulee samanaikaisesti neljälle herukkapensaalle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt pitää kastella herukkapensaitakin, herukkapensaat, herukkapensaiden hoitaminen, herukkapensaiden kastelu,

Juhannusruusujen kukkiminen merkitsee, että on kesä!

Tiistai 22.6.2021 - -Esko Erkkilä-

Useiden kukkien ja kasvien kohdalla on harmittelun paikka, että niitä on tullut laitettua kasvuun aivan liian pienelle alueelle; juhannusruusun kohdalla osasimme aikoinaan varata tuolle hienolle kasville riittävästi tilaa!

 

 

IMG_2114.JPG

 

On jo vuosia aikaa, kun teimme mökkitonttimme sisääntulon äärelle juhannusruusuryhmän ja siitä voimme nyt nauttia.

 

Tarkoituksemme oli valita tuohon ryhmään ainoastaan juhannusruusujen taimia, mutta eikös sinne sekaanjoukkoon vaan osunut muutama punakukkainenkin ruusuntaimi!

 

 

IMG_2116.JPG

 

Kellarinpäädyssä on kaksikin juhannusruusuryhmää ja olen monena vuonna suunnitellut leikkaavani ne matalaksi ja siten uudistaisin ne.  Hanke on kuitenkin jäänyt suunnittelun asteelle.

 

Sen olen juhannusruusuryhmän uudistamisesta selvitellyt, että alasleikkaamisen pitäisi tapahtua keväällä koivunmahlan juoksemisen aikoihin ja ei niinkään syksyllä.

 

 

Näin Juhannuksen aikoina juhannusruusujen alasleikkaaminen ei tunnu lainkaan oikealta toimenpiteeltä, mutta saapa nähdä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juhannusruusujen kukkiminen merkitsee että on kesä! Juhannusruusu, Juhannusruusujen kukkiminen, Juhannus,

Kesä etenee nyt vauhdilla!

Keskiviikko 16.6.2021 - -Esko Erkkilä-

Kesän vauhdikkaan etenemisen huomaa siitä, että kasvien kukkiminen kestää vain muutaman päivän ja on oltava tarkkana, jotta ehtii ikuistamaan eri kasvin kukinnan.

 

Tein eilen kamerakierroksen mökkitontillamme ja tuloksena mm. nämä kuvat:

 

 

IMG_2042.JPG

 

Päivänliljoja on moniaita eri lajikkeita ja tässä se, jota meillä on useassakin eri paikassa.

 

 

IMG_2043.JPG

 

Onko tämä ukko- vaiko jättilaukka? Monessa paikassa meillä on näitäkin!

 

 

IMG_2046.JPG

 

Kurjenmiekkoja on niitäkin useita eri versioita, mutta vain yksi niistä on kotoperäinen eli keltainen kurjenmiekka.

 

Tämä on varmasti kotoperäinen, sillä olen sen kolmisenkymmentä vuotta sitten kaivanut maanomistajan luvalla naapurimme mutakuopasta, jossa sitä oli laaja esiintymä – nykyaikainen maatalous on täyttänyt tuon mutakuopan, joten sitä ei ole enää olemassa.

 

 

IMG_2023.JPG

 

Särkynyttä sydäntä meillä on kahta eri versiota. Kulotamme aina keväisin perennapenkkimme, mutta aina sieltä kesällä nousevat molemmat särkyneet sydämet!

 

 

IMG_2048.JPG

 

Meillä on useissa paikoissa akileijoja ja kaikki ne ovat todellista maatiaiskantaa, sillä ne on saatu anopin kukkapenkistä Kälviältä.

 

 

IMG_2050.JPG

 

Pitihän tuo eilinenkin kamerakierros päättää alppiruusuryhmäämme ihailemaan, sillä kohtapuoliin alppiruusujen kukinta-aika on ohi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivänliljat, ukkolaukka, jättilaukka, keltainen kurjenmiekka, särkynyt sydän, akileija, alppiruusu, rodo,

Pitipä käydä ostamassa uusi pakastin!

Lauantai 12.6.2021 - -Esko Erkkilä-

Vuodentulo näyttää monien puutarhakasvien osalta valoisalta, sillä alkukevään aikana kosteutta oli riittävästi ja nyt kesän edetessä on ollut lämpimiä säitä.

 

 

IMG_2011.JPG

 

Mökillä mansikkamaamme on toki pieni, mutta se on parhaassa sadontuottoiässä.

 

Mansikkamaallamme on hyvässä kunnossa olevat verkkojen tukirakennelmat, joten veikkaanpa, että juhannusvieraamme pääsevät perinteiseen tapaan auttamaan meitä rastasverkkojen asentamisessa!

 

 

IMG_2010.JPG

 

Kukinta on mansikkamaallamme nyt parhaimmillaan ja se merkitsikin, että jouduimme käymään pakastinostoksilla.

 

Mökkipakastimet ovat meillä pakastettavien tuotteiden ensipakastamiseen tarkoitettuja, sillä kuljetamme pakastetut tuotteet Tampereelle nopsaan, koska varsinaiset ”säilytyspakastimet” sijaitsevat siellä.

 

Kesän ensimmäisiä omalta maalta poimittuja mansikoita odotellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mansikka kukkii, mansikka kukkii runsaasti,

Nyt on kesä kun tillipioni kukkii!

Maanantai 7.6.2021 - -Esko Erkkilä-

Meillä on muutamia pioneja ja varhaisin kukkija ja niistä komein kukkija on tillipioni.

 

 

IMG_19822.JPG

 

Mökkitontillamme on vain yksi tillipioniryväs, mutta se on sitäkin komeampi.

 

 

IMG_1983.JPG

 

Tillipionin kukat ovat komeat ja niistä on juuri nyt nautittava, sillä hyvin pian ne lakastuvat.

 

 

IMG_1981.JPG

 

Tillipionin lehdet muistuttavat tilliä ja eihän sitä muuten tillipioniksi kutsuttaisikaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on kesä kun tillipioni kukkii!, Tillipioni,

Kunnollinen kanttaaminen antaa pihamaasta huolitellun vaikutuksen

Maanantai 24.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Viileät ja sateiset säät ovat vaikuttaneet, että olen viettänyt aikaani edellisvuosia enemmän Tampereella ja mökkielämä on jäänyt vähemmälle.

 

Taimien kanssa on tullut puljattua paljonkin ja niitä ei ole vielä kylmien säiden vuoksi voitu kuljettaa lopullisille kasvupaikoilleen mökkimaailmaan.

 

Taimipuljaamisten ohella ehdin eilen kanttaamaan syyshortensia-aidanteemme ja olen tuosta saavutuksestani tyytyväinen.

 

**********************

 

Syyshortensia-aidanteemme on perustettu kunnolla, sillä kaivoin aikoinaan lapiolla 60 senttiä syvän ja 60 senttiä leveän kaivannon, jonka täytin happamalla maalla. Aidanteella on ikää yli 25 vuotta, mutta jokakeväisen leikkaamisen ansiosta se on edelleen…

 

 

https://asiakas.kotisivukone.com/files/esko.erkkila.palvelee.fi/shortensia3.

 

…”kukkimiskunnossa”! Syyshortensia kukkii elokuun puolenvälin paikkeilta yöpakkasiin saakka.

 

**************************

 

Mutta siitä kanttaamisesta:

 

 

IMG_1901.JPG

 

Tältä näytti aamupäivällä kanttaamaton aidanne…

 

 

IMG_1903.JPG

 

…ja tältä se näytti iltapäivällä kantattuna!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puutarhaistutusten kanttaaminen, kanttaaminen, Syyshortensia, Syyshortensia-aidanne, Syyshortensia-aita, Syyshortensian kukkiminen, Syyshortensia-aidanteen perustaminen,

Kamerakierros mökkitontilla sateiden välissä!

Sunnuntai 23.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Sadetta on riittänyt ja sääennusteiden mukaan tulee riittämäänkin, mutta näihin saakka luonto on kiittänyt kosteista kasvuolosuhteista.

 

Tein pari päivää sitten pienen kamerakierroksen mökkitontilla ja tarkoitukseni oli tallentaa kameran muistikortille kevään ensitulokkaat; tässä kamerakierroksen antia!

 

 

IMG_1887.JPG

 

Rentukka

 

 

IMG_1884.JPG

 

Lehtolemmikki

 

 

IMG_1878.JPG

 

Vuohenjuuri

 

 

IMG_1875.JPG

 

Esikko

 

 

IMG_1874.JPG

 

Valkovuokko

 

 

IMG_1873.JPG

 

Tulppaaneja on useitakin eri tyyppejä, mutta tässä tämmöinen.

 

 

IMG_1872.JPG

 

Yksinäinen voikukka voi olla kaunis…

 

 

IMG_1869.JPG

 

…ja miksei myös ”voikukkapelto”, vaikka ei mikään ylpeydenaihe olekaan!

 

 

IMG_1871.JPG

 

Kylmänkukka

 

 

IMG_1864.JPG

 

Helmihyasintti

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rentukka, Lehtolemmikki, Vuohenjuuri, Esikko, Valkovuokko, Tulppaani, Voikukka, Kylmänkukka, Helmihyasintti,

Toivotan Kukkatalon tervetulleeksi Tampereelle!

Perjantai 23.4.2021 - -Esko Erkkilä-

Tampere ja Pirkanmaa saavat uuden puutarha-alan toimijan jo ennen Vappua, kun Pirilän Kukkatalo avaa vapunaattona uuden puutarhamyymälän Lahdesjärven ABC:n viereiselle tontille Lahdesjärvellä.

 

Myymälän – voidaan kai puhua jopa puutarhakeskuksesta – rakentaminen on jo loppusuoralla, sillä…

 

 

IMG_1666.JPG

 

 

IMG_1667.JPG

 

…tältä homma näytti ohikulkijalle toissapäivänä.

 

 

Kukkatalolla on ennestään myymälät Raisiossa, Salossa, Kaarinassa, Helsingissä, Tuusulassa sekä Riihimäellä.

 

Kukkatalo avasi ensimmäisen myymälänsä Raisioon vuonna 1994 ja se tuli aikoinaan minulle tutuksi, sillä sijaitseehan se nelikymmenvuotisen työnantajani pääkonttorin vieressä.

 

Yrityksen nimi on Pirilän Kukkatalo ja ”Pirilä” tulee siitä Raision kaupunginosasta, jossa tuo firman ensimmäinen puutarhaliike sijaitsee.

 

Mainittakoon, että Raisio Yhtymän pääkonttorissa eräs arvostettu neuvotteluhuone on nimeltään Pirilä!

 

Olen iloinen, että Kukkatalo valitsi Tampereella sijoituspaikakseen Lahdesjärven, sillä se on vilkkaiden liikenneyhteyksien äärellä (ja lähellä Palokallion omakotialuetta, jossa omakotitalomme sijaitsee)!

 

 

Odotan suurella mielenkiinnolla Lahdesjärven Kukkatalon avajaistarjouksia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toivotan Kukkatalon tervetulleeksi Tampereelle!, Kukkatalo, Pirilän Kukkatalo, Kukkatalon Lahdesjärven myymälä, Kukkatalon Lahdesjärven myymälä avataan 30.4.2021, Neuvotteluhuone Pirilä, Raisio, Raisio Yhtymä,

Eilen tuli kuluneeksi 45 vuotta Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksestä

Keskiviikko 14.4.2021 - -Esko Erkkilä-

Huhtikuun 13. päivänä 1976 tapahtui Suomen rauhanajan eräs suurimmista onnettomuuksista eli Lapuan Patruunatehtaan räjähdys.

 

Olin silloin töissä Seinäjoella ja ihmettelin töihin tullessani, kun ilmassa oli jatkuva hälytysajoneuvojen ulvonta.

 

Siihen aikaan ei ollut nettiä ja ei ainakaan minulla edes matkapuhelinta, joten olimme uutispimennossa jonnekin aamukymmeneen saakka.

 

Meitä oli Raision konttorilla keskellä Seinäjokea puolenkymmentä myyntimiestä sekä -naista ja sinne oli joku meistä tuonut matkaradion, josta sitten aikoinaan kuulimme, että mitä oli tapahtunut.

 

*********************

 

Lapuan Patruunakeskus sijaitsi aivan Lapuan keskustassa ja säästyneissä rakennuksissa sijaitsee nykyään Vanha Paukku eli Lapuan Kulttuurikeskus.

 

Lapuan Patruunatehtaan teollinen toiminta jatkui, mutta Jouttikallion teollisuusalueelle siirrettynä.

 

Olen saanut erään retkikunnan jäsenenä tutustua Lapuan Patruunatehtaan toimintaan Jouttikalliolla ja siellä toiminta on nyt hajautettu pieniin yksiköihin ja nuo yksiköt ovat hiekkavalleilla eriytetty toisistaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapuan Patruunatehdas, Vanha Paukku, Jouttikallio, Jouttikallion teollisuusalue Lapualla, Raision myyntikonttori Seinäjoella, Helsinginpankki, HOP Seinäjoki,

Fiskarsin halkomakirves, tukkisakset ja Stihl-moottorisaha - niillä polttopuita syntyy!

Sunnuntai 11.4.2021 - -Esko Erkkilä-

Meillä on polttopuun kulutus melkoinen, sillä takan lisäksi lämmitämme saunankiukaan joka päivä ja kun sekin lämpiää puilla, niin puita tarvitaan.

 

Onneksi omassa metsässä riittää polttopuita, mutta jonkinmoinen urakkahan se on kuljettaa polttopuupöllit Viljakkalasta Tampereelle.

 

Nyt korona-aikana on ollut hyvää aikaa puuhastella polttopuiden tekemisessä ja se on onneksi työtä, jossa näkee työnsä tulokset!

 

 

IMG_1529.JPG

 

Fiskarsin halkomakirves, tukkisakset sekä Stihl-moottorisaha ovat olleet ne työkalut, joilla polttopuita on syntynyt.

 

 

IMG_1534.JPG

 

Suurimmat pöllit ovat olleet yli 100-vuotiaita ja halkaisijaltaan 45 senttiä.  Onneksi sen verran on vielä ruista ranteessa, jotta ei ole tarvinnut turvautua moottorisahaan pöllien ”halkomisessa”!

 

 

IMG_1563.JPG

 

Osan pölleistä sahasin oikeaan mittaansa vasta omakotitalomme ”polttopuurantteella”!

 

 

IMG_1568.JPG

 

Takkaan ja saunanpesään sopivat klapit ovat niin lyhyitä, että pinojen tueksi piti laittaa useamman pinon läpimeneviä tukipuita.

 

 

IMG_1618.JPG

 

Joissakin järeissä koivupölleissä oli komeaa lainekoivua, mutta kyllä myös ne menivät polttopuiksi – olishan ne olleet puusepille mainiota raaka-ainetta!

 

 

IMG_1626.JPG

 

Tasan yhdeksän pinokuutiometriä pieniksi pilkottuja klapeja oli saalis ja kyllä niillä hyvinkin ensi talvi pärjätään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Fiskarsin halkomakirves, tukkisakset, Stihl-moottorisaha, lainekoivu, lainekoivua puuseppien tarpeisiin,

Maalaissepän takomat tukkisakset ovat mainio esimerkki ominaisuuksiltaan erinomaisesta työkalusta!

Perjantai 9.4.2021 - -Esko Erkkilä-

IMG_1517.JPG

 

 

IMG_1518.JPG

 

Olen alkutalven aikana kuljettanut Viljakkalasta puupölleinä polttopuita Tampereelle omakotitalomme saunankiukaan sekä takan lämmityspuiksi – on luonnollista, että polttopuut päätyvät polttoon vasta joskus kesän jälkeen.

 

*******************

 

IMG_1533.JPG

 

Työssä on erinomaisena työvälineenä ollut tukkisakset, jotka meillä omaavat jo oikeastaan perintötyökalun arvon.

 

En edes tunne noiden tukkisaksien historiaa, mutta sen tiedän, että ne ovat maasepän takomat.

 

Lapsuudessani noissa tukkisaksissa oli remminä nahkainen remmi, mutta jossain vaiheessa remmiksi vaihdettiin puimakoneen remminä palvellut remmi!

 

Sen voin todeta, että maasepän tekemät tukkisakset ovat vielä nykyäänkin ylivertainen työkalu metsätöissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maalaissepän takomat tukkisakset ovat mainio esimerkki ominaisuuksiltaan erinomaisesta työkalusta!, maalaiseppä , maalaissepän takomat, maalaisepän takomat tukkisakset, tukkisakset,

"Myöhäisheränneet" leikkaavat nyt herukkapensaitaan

Maanantai 22.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Katselin facebookista, kun ”myöhäisheränneet” kaverini leikkasivat herukkapensaitaan.

 

Herukkapensaiden leikkaamisen pitäisi suorittaa syksyllä ja ei suinkaan keväällä – toki se keväälläkin onnistuu, mutta parempi olisi syksyllä.

 

Toiseen virheeseen kiinnitin huomiotani, kun kevätleikkaajan herukkapensailla oli pensaiden ympärillä muovinen panta!

 

Herukkapensaille ei kuulu missään vaiheessa muovisia ja puurakenteisia pantoja tai tukia, sillä herukkapensaiden oikea muoto pitää pystyä hoitamaan leikkaamalla.

 

Olen näissä asioissa tiukka - toki jokainen voi leikkailla tai olla leikkaamatta herukkapensaitaan, mutta paras olisi tehdä nämäkin asiat oikein!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukkapensaiden leikkaaminen, herukkapensaat leikataan syksyllä, ei muovipantoja herukkapensaille, ei puukehikkoja herukkapensaille,

Linja-autoja kulkee, mutta aikataulujen selvittäminen on välttämätöntä ja haasteellista!

Lauantai 23.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala on esimerkki asuinseudusta, jossa julkisilla liikkuminen on vaikeaa, mutta toki mahdollista.

 

Puheenjohtamani…

 

IMG_1315.JPG

 

…Viljakkala-neuvosto on ollut asian tiimoilta aloitteellinen ja nyt tiistaina 19.1.2021 pääsimme eteenpäin, kun saimme Ylöjärven kaupungin kehityspäällikkö Mari Ruissalon keräämät aikataulutiedostot jakeluun.

 

*******************

 

IMG_1316.JPG

 

 

IMG_1317.JPG

 

Kerätyt linja-autojen aikataulut ovat päivitettyjä 11.1.2021 tilanteeseen.

 

Linja-autojen aikataulut muuttuvat nopeaan tahtiin ja sen vuoksi onkin välttämätöntä, että aikataulut varmistetaan liikennöitsijöiltä ennen matkaa.

 

 

Positiivista Viljakkala-neuvoston selvityksessä oli se, että Viljakkalan alueella liikkuu linja-autoja yllättävänkin runsaasti.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Länsi-Linjat Oy, Pirkanmaan Tilausliikenne, Viljakkalan alueen joukkoliikenne, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto,

Se olikin potkupalloilija!

Sunnuntai 17.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Vuoden urheilija-titteliä on jaettu vuodesta 1947 alkaen ja eräinä vuosina on erikseen valittu myös kyseisen vuoden naisurheilija – toki monena vuonna naispuolinen urheilija on saanut ”Vuoden urheilija” –tittelin.

 

1947

Mikko Hietanen ja Lassi Parkkinen

Ei vielä jaettu

1948

Heikki Hasu

1949

Viljo Heino

Kerttu Pehkonen

1950

Heikki Hasu

Sylvi Saimo

1951

Veikko Karvonen

Eevi Huttunen

1952

Veikko Hakulinen

Sylvi Saimo

1953

Veikko Hakulinen

Eevi Huttunen

1954

Veikko Hakulinen

Siiri Rantanen

1955

Voitto Hellsten

Mirja Hietamies

1956

Antti Hyvärinen

Siiri Rantanen

1957

Olavi Vuorisalo

Iiris Sihvonen

1958

Vilho Ylönen

Siiri Rantanen

1959

Juhani Järvinen

Siiri Rantanen

1960

Veikko Hakulinen

Eevi Huttunen

1961

Kalevi Huuskonen

Mirja Lehtonen

1962

Pentti Nikula

Maire Rautakoski

1963

Pentti Eskola

Mirja Lehtonen

1964

Eero Mäntyranta

Kaija Mustonen

1965

Jouko Launonen

Maire Lindholm

1966

Eero Mäntyranta

Eila Pyrhönen

1967

Eero Tapio

Eija Krogerus

1968

Kaarlo Kangasniemi

Kaija Mustonen

1969

Kaarlo Kangasniemi

Marjatta Kajosmaa

1970

Kalevi Oikarainen

Marjatta Kajosmaa

1971

Juha Väätäinen

Marjatta Kajosmaa

1972

Lasse Virén

Marjatta Kajosmaa

1973

Mona-Lisa Pursiainen

1974

Riitta Salin

1975

Heikki Ikola

Helena Takalo

1976

Lasse Virén

Helena Takalo

1977

Pertti Ukkola

Lea Hilokoski

1978

Helena Takalo

1979

Pertti Karppinen

Outi Borgenström

1980

Pertti Karppinen

Hilkka Riihivuori

1981

Heikki Ikola

Hilkka Riihivuori

1982

Keke Rosberg

Hilkka Riihivuori

1983

Tiina Lillak

1984

Marja-Liisa Kirvesniemi

1985

Matti Nykänen

Marja-Liisa Kirvesniemi

1986

Marjo Matikainen

1987

Marjo Matikainen

1988

Matti Nykänen

Marjo Matikainen

1989

Marjo Matikainen

1990

Päivi Alafrantti

1991

Kimmo Kinnunen

Marja-Liisa Kirvesniemi

1992

Toni Nieminen

Marjut Lukkarinen

1993

Juha Kankkunen

Sari Essayah

1994

Jani Sievinen

Sari Essayah

1995

Jari Litmanen

Sari Laine

1996

Heli Rantanen

1997

Mika Myllylä

Raija Koskinen

1998

Mika Häkkinen

Satu Pusila

1999

Mika Myllylä

Tuuli Matinsalo

2000

Arsi Harju

Pia Sundstedt

2001

Sami Hyypiä

Pirjo Manninen

2002

Samppa Lajunen

Heli Koivula

2003

Hanna-Maria Seppälä

2004

Marko Yli-Hannuksela

Tanja Poutiainen

2005

Janne Ahonen

Tanja Poutiainen

2006

Jukka Keskisalo

Tanja Poutiainen

2007

Tero Pitkämäki

Virpi Kuitunen

2008

Satu Mäkelä-Nummela

2009

Aino-Kaisa Saarinen

2010

Minna Kauppi

Ei enää jaettu

2011

Kaisa Mäkäräinen

2012

Tuuli Petäjä-Sirén

2013

Tero Pitkämäki

2014

Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi

2015

Tero Pitkämäki

2016

Leo-Pekka Tähti

2017

Iivo Niskanen

2018

Iivo Niskanen

 

********************

”Vuoden urheilija” –kunniamaininnan saajan valitsevat Urheilutoimittajain liiton jäsenet ja se on parina viime vuonna myös näkynyt valinnassa.

 

Vuoden 2019 osalta valinnan vielä jotenkin ymmärtää, sillä Teemu Pukin valintaa Vuoden urheilijaksi voidaan jotenkin perustella.

 

Täysin metsään mentiin viime vuoden valinnassa, kun hienon kunniamaininnan sai hyvin tuntematon potkupalloilija! En voi käsittää!

 

Kuulin valitun nimen ja oletin kyseessä olevan joku tuntematon jääkiekkoilija, mutta paljastuikin, että kyseessä on potkupalloilija!

 

Vuoden urheilijan kunniamaininnan on yli kuudenkymmenen vuoden ajan saanut ansioitunut ja suosittu urheilija, mutta nyt Urheilutoimittajien liitto on valinnoissaan lähtenyt hakoteille.

 

En tunne taustoja, mutta oletan potkupallotoimittajien kaapanneen ylivallan Urheilutoimittajien liitossa ja se ei ole kunniaksi kenellekään.

 

Vuoden urheilija -äänestykseen voivat osallistua jäsenmaksunsa maksaneet Urheilutoimittajain Liiton ja sen paikalliskerhojen jäsenet. On ollut hankkeita, että tuon hienon kunniamaininnan valintaan voisi osallistua suuri yleisö ja on varmaa, että kahden viime vuoden valinnat kasvattavat paineita valintamenettelyn uudistamiseen.

 

Valintamenettelyn uudistaminen olisi myös Urheilutoimittajien liitonkin etu, sillä niin vahvasti nyt kyseinen porukka kusee omiin muroihinsa!

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden urheilija, Urheilutoimittajien liitto, porukka kusee omiin muroihinsa, Vuoden uerheilijan kunniamaininnan valintaprosessia pitää muuttaa,

Joulupukki kävi aina silloin, kun Isä oli käymässä tallissa antamassa joulukauroja hevoselle!

Torstai 24.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Näin Jouluaattona – kirjoitan Jouluaaton tarkoituksella isolla alkukirjaimella – on paikallaan muistella joitakin Joulupukin käyntejä ja päällimmäisenä muistoissani on se harmitus, kun Joulupukki kävi useinkin sinä aikana jolloin Isä oli käymässä tallissa antamassa Vappu-hevoselle joulukauroja.

 

Isä kyllä palasi kohta tallinreissunsa jälkeen pirttiin, mutta liian myöhään, sillä Joulupukki oli jo ehtinyt käymään.

 

***************

 

Toinen Joulupukki-muistoni liittyy siihen, kun tätini – oli muuten miehensä kanssa kummitätini – oli meillä Joulupukin käyntiaikaan. Jostain syystä tätini mies ei ollut mukana, kun Joulupukki saapui.

 

Joulupukki oli silloin hieman pitkän matkan rasittama, sillä lahjojen jakamisen yhteydessä hän kaatui pirtin lattialle ja samalla kaatui myös joulukuusi.  Tätini oli ”täkkelänä” (viljakkalalainen sanonta) auttamassa pukkia ylös ja onnistuihan se!

 

 

Joulupukki lähti jatkamaan matkaansa ja pian pirttiin ilmestyi myös kummisetäni, joka oli ilmiselvästi nauttinut joulusahtia ja oli hyvällä tuulella!

 

Semmoiset mukavat Joulumuistelot tänään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulupukki, Jouluaatto,

Liisan-päivänä joulukuusi!

Torstai 26.11.2020 - -Esko Erkkilä-

”Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat” ovat vanhankansan sananlaskuja, joilla kuvataan marraskuun loppupuoliskon kelejä, sillä vietettiinhän Liisan-päivää 19. marraskuuta ja Kaisan-päivää puolestaan 25. marraskuuta eli eilen.

 

Kaisan-kaljamat olivat eilen totisinta totta, sillä mm. turvallinen autoilu oli eilen hieman ”hakusessa”!

 

Liisan liukkaat eivät viime viikolla pitäneet paikkaansa, mutta liukkaiden tilalla oli melkoinen myrsky.

 

Sain Liisan-päivän myterin ansiosta hienon joulukuusen, sillä satuin Liisan-päivänä paikalle, kun sen yksityistien yli oli kaatunut kaksikin kuusta, jonka osakkaana olen.

 

 

IMG_0978.JPG

 

Lepomäen riihen luona oli juurakkoon kaatunut kuusi, mutta sen ohi pääsi ilman saha- tai kirveshommia.  Juurakkoon kaatuminen osoittaa, että maa ei ole lainkaan jäässä ja sen vuoksi puut kaatuvat tuulella juurakkoon.

 

 

IMG_0977.JPG

 

Samalla yksityisteillä Koivuniemen kuivurin kohdalla ja Rapa-ahteen alla oli kaatunut kuusi ja se oli sellaisessa asennossa, että piti ottaa auton takaluukusta kirves ja katkaista tuosta puusta latva pois.

 

Soitin maanomistajalle ja pyysin, että josko saisin ottaa latvan joulukuusekseni ja sain siihen luvan.

 

*********************

 

IMG_1029.JPG

 

Nyt minulla on harvinaisen hyvännäköinen latvakuusi, jonka pyrin säilyttämään joulukuusekseni.

 

Sahasin eilen kuusesta pätkän pois, jotta sain joulukuusiehdokkaalleni uuden imupinnan ja laitoin ehdokkaan vedellä täytettyyn muovisankoon!

Eipä minulla koskaan aikaisemmin ole ollutkaan joulukuusta naapureiden metsästä ja ei koskaan joulukuusta valittuna näin aikaisin!

 

Rouvakin tykkää noin kapeasta joulukuusesta, sillä se ei vie liian paljon tilaa olohuoneestamme – nyt haasteena vaan on, että säilyykö joulukuusiehdokkaamme ”freisinä” jouluun saakka!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat, Liisan-päivän myrsky 19.11.2020, joulukuusi,

Miksi leipojat käyttävät tuotteisiinsa saastuneita seesaminsiemeniä?

Tiistai 17.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Lokakuun loppuun mennessä Suomessa on elintarvikkeiden takaisinvetoja ollut jo yhtä paljon kuin koko viime vuotena.

 

 

Lokakuun lopulla ja marraskuun aikana takaisinvedot ovat keskittyneet seesaminsiemeniin, joita leipomoteollisuus ja myös kotileipojat käyttävät leipomustensa raaka-aineena.

 

Vajaan kolmen viikon aikana on Ruokaviraston  nettisivuilla kerrottu ainakin seuraavista eri yritysten takaisinvedoista, joista kaikissa on kyse seesaminsiementen liian korkeista etyleenioksiinipitoisuuksista.

 

 

**************

 

 

26. lokakuuta 2020

Mauste-Sallinen Oy on ilmoittanut Ruokavirastolle vetävänsä pois kaupoista erän pakattua seesaminsiementä. Erässä saattaa olla turvallisen rajan ylittäviä määriä etyleenioksidia, joka pitkäaikaisesti käytettynä voi olla terveydelle haitallista. Tuotetta ei tule käyttää, kertoo yritys.

 

 

4. marraskuuta 2020

Helsinkiläinen Harmonia Life Oy on ilmoittanut vetävänsä myynnistä ja kuluttajilta kolme Voimaruoka-sarjan tuotetta. Hollantilainen tuotteen valmistaja on havainnut, että raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenessä on sallitun enimmäismäärän ylittävä määrä torjunta-aine etyleenioksidia.

 

 

9. marraskuuta 2020

Leipomo Rosten Oy on ilmoittanut vetävänsä myynnistä ja kuluttajilta kaksi gluteenitonta siemennäkkileipätuotetta, joiden raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenessä on sallitun enimmäismäärän ylittävä määrä torjunta-aine etyleenioksidia.

 

 

11. marraskuuta 2020

Atria Suomi Oy on ilmoittanut, että sen valmistama mikroateria Atria Heat & Eat Asian Meatballs with Noodles 350 g, on poistettu myynnistä. Tuotteen raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenerässä on mitattu liian korkea pitoisuus kasvintorjunta-aine etyleenioksidia.

 

 

11. marraskuuta 2020

Lidl Suomi Ky on ilmoittanut, että sen valikoimissa ollut myslipatukka Crownfield Muesli Bar Hazelnut, 200g, on poistettu myynnistä. Tuotteen raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenerässä on mitattu liian korkea pitoisuus kasvintorjunta-aine etyleenioksidia.

 

 

12. marraskuuta 2020

Kesko Oyj on ilmoittanut vetäneensä myynnistä kolme Pirkka-tuotetta. Näissä tuotteissa on käytetty seesaminsiemeniä, joissa on todettu lainsäädännön mukaisen raja-arvon ylittävä määrä etyleenioksidi-kasvinsuojeluainetta.

 

 

13. marraskuuta 2020

Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku on ilmoittanut vetäneensä myynnistä pienen määrän kuorittuja Eldorado seesaminsiemeniä, pakkauskoko 250 g. Yrityksen tavarantoimittajaltaan saaman tiedon mukaan tietyissä erissä on todettu turvallisen rajan ylittäviä määriä kasvinsuojeluaine etyleenioksidia, joka pitkäaikaisesti käytettynä voi olla terveydelle haitallista.

 

 

Lildl´n ja Keskon Pirkka-tuotteiden osalta töppäilyt eivät minua lainkaan yllätä, mutta miksi myös Atria on liittynyt töppäilijöiden joukkoon – ihmettelen ja kysyn vaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: seesaminsiemenet, etyleenioksiini, etyleenioksiinilla saastuneet seesaminsiemenet, Mauste-Sallinen Oy, Harmonia Life Oy, Leipomo Rosten Oy, Atria Suomi Oy, Lild Suomi Ky, Lild, Kesko Oyj, Pirkka-tuotteet, Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku, Ruokavirasto,

Jo on aikoihin eletty!

Lauantai 7.11.2020

Tuota otsikkoteemaa pystyy nykyaikoina soveltamaan moniin asioihin, mutta tässä jutussani sovellan sitä erikoisen lämpimänä jatkuvaan syyssäähän.

 

Porissa mitattiin 2.11.2020 Suomen kaikkien aikojen lämpimin marraskuun lämpötila, kun elohopea nousi 14,7 asteeseen.

 

Se ennätys ei saanut kuitenkaan olla voimassa Suomen lämpimimpänä marraskuun lämpötilana pitkään, sillä Maarianhaminan lentokentällä mitattiin 6.11.2020 peräti 16,6 asteen lämpötila.

 

Lämmintä on ollut myös mökkimaailmassani Viljakkalan Majajärvellä ja siitä osoituksena viime torstaina eli 5.11.2020 ottamani valokuva…

 

 

IMG_07622.JPG

 

…kukkivasta digitaliksesta eli sormustinkukasta, joka kukkii varastorakennuksemme räystään alla!

 

Kirjallisuustieto ja monivuotinen kokemuksemme sormustinkukasta kertoo sen kukinta-ajankohdaksi heinä-elokuun, mutta että vielä marraskuussakin – se on jotain ennenkuulumatonta.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sormustinkukka, digitalis, kaikkien aikojen lämpimin marraskuu,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »