Otepään Maarja luteri kirik on merkittävä paikka Viron historiassaPerjantai 20.9.2013 - -Esko Erkkilä- Eräs kohteemme elokuisella Viron kartanokierroksellamme oli Otepään luterilainen kirkko.
Kirkon virallinen nimi Pyhän Marian kirkko eli viroksi ”Maarja luteri kirik”.
Kirkko on Viron historian kannalta merkittävä sen vuoksi, että siellä on Viron sini-musta-valkoinen lippu vihitty kesäkuun 4. päivänä 1884.
Tuolloin lippu oli Viron Ylioppilaiden Seuran lippu, mutta siitä tuli Viron virallinen valtiolippu 21.10.1918.Pitkän Hermannin tornin lippusalkoon Tallinnan Toompeanmäellä lippu vedettiin ensimmäisen kerran 12.12.1918.Ennen Otepäässä tapahtunutta vihkimistään lippu oli ollut ylioppilaiden (Eesti Üliopilaste Selts) salainen lippu jo vuodesta 1881 alkaen.
Muutama kuva kirkon sisätiloista:
**************
Otepään Marian kirkkoon liittyy eräs urheilumaailmaa hieman koskettava juttu, sillä virolainen hiihtäjäsuuruus Kristiina Smigun rakensi talon Otepäähän siten, että hänen ikkunoistaan oli esteetön näkymä laakson yli kohti Pyhän Marian kirkkoa.
Tässä Kristiina Smigun ´in omistama talo kadun puolelta. Kirkko sijaitsee talon takana ja sinne oli rakennusaikana esteetön näköala.
Hiihtäjäsuuruus ei kuitenkaan osannut varmistaa näköalaansa ja Kristiinan talon eteen rakennettiin ökytalo ja sen rakentaminen merkitsi, että Kristiinan talosta ei enää ole näköyhteyttä Otepään kauniiseen kirkkoon! Tässä ökytalo kirkon luota kuvattuna ja Kristiina Smigun´n talo jää näkymättömiin tämän taakse. Tuo tiilikatto ökytalon takana taitaa olla Kristiina Smigun´n talon kattoa.
Korostan, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta Kristiinalta meni hieno näköala.
Vastaaviin tapauksiin saadaan varmaan Tampereellakin taas tottua, jos Rantaväylän tunneli rakennetaan.
Smigun´n talonrakennusjuttu oli oppaamme meille kertomaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Otepää, Pyhän Marian kirkko Otepäässä, Maarja luteri kirik, Viron lippu, Viron lipun vihkiminen, Viron sini-musta-valkoinen lippu, Viron Ylioppilaiden Seura, Eesti Üliopilaste Selts, Kristina Smigun, agrologit Virossa 2013, Toompeanmäki, Pitkä Hermanni, |
Pikajärven kartano eli Cantervillan linna on helmi Viron kartanoiden joukossaTorstai 19.9.2013 - -Esko Erkkilä- Kerroin aikaisemmassa jutussani, että vietimme yhden yön agrologien Viron kartanomatkalla Cantervillan linnassa kreivittären sviitissä.
Linna sijaitsee Polvan maakunnassa Valgjärven kunnassa. Se sijaitsee 7 kilometrin etäisyydellä Otepäästä ja Tarttoon sieltä on matkaa 43 kilometriä.
Tien varrella olevassa viitoituksessa paikasta käytetään sen molempia nimiä; Pikajärven kartano (Pikajärve mõis) ja Cantervillan linna (Cantervilla loss).
Pikajärven kartano on paikan alkuperäinen nimi ja Cantervillan linna puolestaan eräänlainen markkinointinimi.
Käytän tässä jutussani paikasta molempia nimiä, mutta ”Cantervillan linna” kuvaa paikkaa mielestäni paremmin.
Cantervillan linnan portilla on urosleijona…
…ja naarasleijona tervehtimässä tulijaa.
*************
Kartanon historia juontuu ainakin 1700-luvulle, sillä vuonna 1749 Pikajärven kartano erotettiin idempänä sijaitsevasta Valgjärven kartanosta.
Aluksi kartano kuului Schreiterfeld-suvulle, mutta sittemmin sillä oli useita omistajia.
Vuonna 1873 kartano siirtyi von Muellerien omistukseen ja heiltä kartano sitten takavarikoitiin vuoden 1919 tapahtumissa.
Nykyisin kartanon omistavat Relvo ja Saima Värton. Tämä on kuva kuvasta, jossa Saima ja Relvo Värton poseeraavat linnan edessä.
Relvo on varmaan varakas mies, mutta kyllä hän aamulla oli päivystämässä linnahotellin vastaanotossa, kun olin lähdössä aamukävelylle linnan ympäristöön.
Linnahotellin aulassa on Värton´in vaakuna oikein tupla-veellä komistettuna.
Relvo Värton on ilmeisen isänmaallinen yrittäjä, sillä hän kävi illalla tervehtimässä seuruettamme ja piti meille jyrisevän puheen – harmi, että vironkielinen puhe avautui meille sanoiltaan puutteellisesti, mutta isäntämme puheen poljento kertoi paljon.
***********
Linnahotellissa vieraiden vastaanottotiski on tavallisesta hotellirespasta poikkeava ja edukseen!
Cantervillan linnassa oli runsas aamiaispöytä ja siitä uskalsi ottaa – näin ei ollut edellisessä yöpymiskohteessamme Taageperan kartanossa.
Tässä joitain kuvia Cantervillan linnan ravintola- ja muista tiloista:
**************
Voin suositella Cantervillan linnaa erääksi kohteeksi, kun käytte Virossa!Näyttää siltä, että Cantervillan linnan ympäristössä nähdystä täytyy kertoa joskus toiste!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cantervillan linna, Pikajärven kartano, Cantervilla loss, Pikajärve mõis, Relvo Värton, agrologit Virossa 2013, |
Cantervillan linnassa kreivittären sviitti oli kartanomatkamme elämysKeskiviikko 18.9.2013 - -Esko Erkkilä- Olin vaimoni kanssa agrologien Viron kartanomatkalla elokuussa onnekas, kun saimme Cantervillan linnassa yöpyessämme majoitushuoneeksemme kreivittären sviitin.
Kreivittären sviitti on viroksi ”Krahvinna tuba”.
Kyseessä oli ylellinen sviitti, joka linnassa järjestettävissä hääjuhlissa varataan morsiusparin huoneeksi. No, meidän häistämme on kulunut jo lähes 40 vuotta, mutta tuntui siitä huolimatta mukavalta yöpyä morsiuspareille varatussa sviitissä.
Tilavan olohuoneen lisäksi sviitissä oli erillinen makuuhuone ja kuten kuvasta nähdään, sen sisustus sopii hyvin morsiusparin makuuhuoneeksi!
Sviitin olohuoneessa oli tunnelmallinen takka; myös takkapuita oli valmiina, mutta emme kokeilleet, että oliko takan veto kunnossa!
Hotelliesitteestä huomasimme, että kreivin sviitissä ei ollut saunaa, mutta meilläpä kreivittären sviitissä sellainen oli. On selvää, että saunaa piti iltamenojen jälkeen kokeilla ja hyvät löylyt saunassa saimmekin!
Aamusaunat jäivät kokematta, sillä aamulla piti ani varhain lähteä tutustumaan linnan lähiympäristöön. Aamun kävelykierroksella nähdystä ehkä myöhemmin tarkemmin.
Krahvinnan tubassa saniteettitilat olivat virolaisten kartanoiden tapaan osattu rakentaa jälkikäteen huoneisiin siten, että ne soveltuvat huoneen kokonaisilmeeseen. Tästä kuvassa nähdään, että sauna- ja saniteettitilat (oikealla) on osattu sijoittaa sviitin tunnelmaan sointuviksi.
Kaikki hyvä loppuu liian aikaisin ja sen vuoksi meidänkin piti aamulla pakata laukkumme ja jättää krahvinnan tuba todellisille morsiuspareille heidän hääyösviitikseen!
*********
Vielä se, että Cantervillan linnan hinnastossa krahvinnan tuban hinnastohinta on 140 euroa yöltä!Meidän kartanomatkamme kokonaishinta oli kolmen yön ja neljän päivän reissulla 395 euroa ja hintaan sisältyi joka aamu aamupala sekä vähintään yksi ruokailu joka päivä!Matkamme järjestelyistä vastasi Suomen Matka-Agentit Oy – suosittelen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cantervilla, Cantervillan linna, Cantervillan kartano, Cantervilla loss, krahvinna tuba, morsiusparin hääsviitti, www.cantervilla.ee, agrologit Virossa 2013, |
Suomalaisomisteinen Oü Kure mõis Virossa edustaa todellista markkinaehtoista maatalousyrittämistäTiistai 10.9.2013 - -Esko Erkkilä- Ammatillisesti parasta antia taannoisella agrologien kartanokierroksella Viroon oli tutustuminen Oü Kure mõis´n toimintaan lähellä Tarttoa.
Oü Kure mõis on osa entisestä Leninin nimelle omistetusta näyttelykolhoosista, joka vuonna 1998 siirtyi suomalaisomistukseen. Vladimir Iljits Lenin ei milloinkaan käynyt maatilalla, mutta Suomen presidentti Urho Kekkonen on tilalla käynyt, kun kävi hiihtomatkallaan lähellä sijaitsevalla Otepään hiihtokeskuksella.
Korpilahtelainen Antti Mennala on hankkeen puuhamies. Tässä Antti Mennala (oikealla) keskustelee Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Esko Lappalaisen kanssa.
Antti Mennalan lisäksi omistuskuvioissa ovat mm. Erkki Nieminen, Hannu Uusitalo sekä Mennalan suvusta ainakin Anssi Mennala ja Sirkku Mennala – nämä tiedot meille kertoi Antti Mennala, kun esitteli kartanoa.
Kartanon pellot sijaitsevat lähellä talouskeskusta ja peltoa on viljelyksessä kaikkiaan 1.200 hehtaaria. Pelloista on omassa omistuksessa 700 hehtaaria.
Tilan peltoviljelypuolesta vastaa suomalainen ja suomalaiskoulutuksen saanut agronomi Arto Auer. Olipa mukavaa nähdä haalariasuinen agronomi!
******** Peltolohkot ovat suomalaisittain ajateltuna kooltaan suuria, sillä lohkojen keskikoko on 30 hehtaaria. Viljelylohkoja tilalla on 58.
Viljelykasveja ovat mm.:
Myyntiin menevä viljasato kuivataan.
Rapsisato toimitetaan jalostettavaksi Werol Oy:lle, joka on tullut tutuksi aikoinaan myös minulle.
Werol perustettiin vuonna 1997 ja sen tuotannollinen toiminta alkoi vuonna 1999. Värikkäiden vaiheiden jälkeen yhtiö ajautui maksuvaikeuksiin ja lopulta konkurssiin, mutta lienee nyt taas päässyt ainakin joiltain osin jaloilleen. Yrityksen virallinen nimi taitaa nykyisin olla Scanola Baltic Oy! Kasviöljyjen jalostaminen ei taloudellisesti ole ruusuilla tanssimista.
*********
Oli kiinnostavaa kuulla tilan kotieläinpuolesta.
Tilalla on 550 lypsylehmää ja niiden keskituotos on kunnioitettava 9.400 kiloa. Tilan maitotuotos on 14.000 kiloa päivässä. Tila kuuluu maidonmyyntipooliin ja pooli pystyy tarjoamaan 2.000 tonnia maitoa päivässä myyntiin. Lehmien ruokinta perustuu 100 %:sesti aperuokinnalle.
Apevaunun hinta on n. 150.000 € ja kun sille kertyy vuodessa käyttötunteja n. 2.000, on se uusittava viiden vuoden välein.
Lypsyrobotteja ei ole, vaan lypsäminen tapahtuu lypsyasemalla. Lypsyteho on 89 lehmää tunnissa.
Meijeriin on matkaa 550 metriä, joten olettaisi, että tila saa hyvän hinnan meijerille toimittamastaan maidosta. Pooliin kuuluminen saattaa yhtenäistää maidosta saatavan hinnan kaikille poolin jäsenille; tästä ei ollut juttua.
*********
Muutamia agronomi Auer´n ajatuksia pohdittavaksi:
*********
Jokunen kuva kartanon konekalustosta:
Tässä on rautatievaunun pyöristä tehty säilörehuauman tiivistyslaite.
********
Kiitokset Antti Mennalalle ja Arto Auer´lle mielenkiintoisesta tilaesittelystä!Mustialassa opiskelleiden agrologien tapaan toivottelemme Oü Kure mõis´lle sekä tilan omistajille ja työntekijöille:Jatkuvaa menestystä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oü Kure mõis, Antti Mennala, Arto Auer, Werol, Scanola Baltic Oy, agrologit Virossa 2013, Esko Lappalainen, aperuokinta, apevaunu, |
Ruiskreivin hautakukkana kasvaa ruista!Keskiviikko 4.9.2013 - -Esko Erkkilä- Uskon, että jokseenkin kaikille maatalousopintoja suorittaneille on Sangaste –ruislajike tuttu ainakin nimeltään.
Saimme elokuun puolivälissä toteutetun agrologien Viroon suuntautuneen kartanomatkan aikana tutustua Sangaste –ruislajikkeen syntymätienooseen eli Sangasten kartanolinnaan.
Olen jo aikaisemmin esitellyt Sangasten linnan ja nyt on aika kertoa, että miten Sangaste –ruislajike liittyy tähän kartanolinnaan.
Kartanon omisti aikoinaan kreivi Friedrich Georg Magnus von Berg, joka on työnsä tuloksena saanut lempinimen ”ruiskreivi” eli rukkikrahv. Ruiskreivin "arvonimi" perustui sille, että kreivi Berg jalosti Sangaste-ruislajikkeen.
F. G. M. von Berg oli syntynyt vuonna 1845 ja hän kuoli Sangasten linnassa vuonna 1938.
Kreivi oli Suomen kansalainen vuodesta 1920 alkaen aina kuolemaansa saakka.
Kreivi von Berg´n rintakuvaveistos on myös linnan sisätiloissa.
Sangasten linnassa on erillinen ruishuone, virolaisittain ruistupa, jossa vierailijat saavat runsaaseen aineistoon tukeutuen perehtyä kuuluisan ruislajikkeen syntyhistoriaan.
Kreivi sai ruispelloiltaan vuonna 1875 suuren sadon ja hän itse pitikin sitä vuotta Sangaste-rukiin kehittämisvuotena.
Sangaste-ruis sai vuonna 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä viljojen sarjassa ensimmäisen palkinnon (Grand Prix-palkinto).
Sangaste-ruis oli hyvin talvehtiva, taudeista vapaa, satoisa ja laadukas lajike, jonka ominaisuuksia kasvinjalostajat ovat pystyneet siirtämään jopa näihin päiviin saakka.
Nykypäivänä tuntuu hieman erikoiselta, kun vajaat sata vuotta sitten suuren pahnasadon omaavaa ruislajiketta arvostettiin – Sangaste antoi suuren pahnasadon!
Vuonna 1935 oli Sangaste-rukiin viljelyala Virossa puolet rukiin kokonaisalasta.
Sangasten linnan ruistuvassa on useita valokuvia ruiskreivistä ja tästä kuvasta huomaa helposti, että Sangaste-ruis tuotti runsaan pahnasadon.
Tunnetuin valokuva kreivi Berg´stä lienee tämä, jossa hän on työpöytänsä ääressä vuonna 1929.
********
Kreivi Friedrich Georg Magnut von Berg halusi kuolemansa jälkeen tulla haudatuksi Sangasten hautausmaalle.
Kreivi oli pidetty henkilö ja hänen hautajaisistaan muodostui suuri surujuhla.
Oppaamme johdatteli meidät kartanokäynnin jälkeen Sangasten hautausmaalle ja siellä ruiskreivin haudalle.
Kreivin hautamuistomerkin on veistänyt Anton Starkopf ja muistomerkissä on kuvattuna Sangasten rukiintähkät. On luonnollista, että ruiskreivin haudalla olevat ”kukat” ovat rukiita!
Matkaseurueemme oli tyytyväinen, sillä saimme mielenkiintoista uutta taustatietoa Sangaste-rukiista ja sen jalostajasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Friedrich Georg Magnus von Berg, ruiskreivi, Sangaste-ruis, Sangaste-ruislajike, Sangasten hautausmaa, Anton Starkopf , agrologit Virossa 2013, Sangasten linna, Sangaste loss, |
Sangasten linna on suosittu "pulmapidu" pitopaikka!Maanantai 2.9.2013 - -Esko Erkkilä- Sangasten linna oli eräs mielenkiintoisimmista kohteista Viroon 15. – 18.8.2013 suuntautuneella agrologien kartanomatkallamme.
Linna on sinänsä jo melkoinen nähtävyys, mutta sillä on ollut omistajansa kautta myös merkittävä rooli maatalouden ja erityisesti kasvinviljelytalouden edistämisessä.
Tässä jutussa keskityn kuitenkin lyhyeen kartanon esittelyyn ja sitä kautta myös siihen, että miten kartano liittyy ”pulm” iin!
Sangasten linna eli viroksi Sangaste loss sijaitsee Valgamaalla ja sinne on Tallinnasta matkaa 250 kilometriä, Tartosta 65 kilometriä ja Otepäästä 25 kilometriä.
Sangasten linna on eräs omaperäisempiä kartanorakennuksia Virossa. Kartanon tiiliseiniin on muurattu 1.450.000 tiiltä. Linnan on rakentanut kreivi Friedrich von Berg, mutta hänestä myöhemmissä jutuissa enemmän.
Linnan sisäänkäynnin tiilisessä katoksessa on hieno akustiikka, sillä yhdessä nurkassa lausuttu kuiskaus kuuluu ihmeellisen selvänä vastakkaisessa nurkkauksessa seisovan korviin – kokeiltu on!
Kartanoa ympäröi vehmas puisto…
…ja viereinen järvi tuo eläväisyyttä maisemaan.
Pengerrykset ja kukkaistutukset antavat kartanoympäristöstä viimeistellyn vaikutuksen.
Kartanon tornista näkee…
…ympäröivän luonnon vihreyden.
Jutun otsikossa mainitaan ”pulmapidu”.
Pulmapidu on viroa ja tarkoittaa suomeksi hääjuhla. Hääthän ovat viroksi pulm!
Sangasten kartanon nykyistä juhlasalia on vaikea kuvitella siihen tilaan, jossa se oli neuvostomiehityksen jälkeen. Neuvostojoukot olivat käyttäneet tätä 300 neliömetrin suuruista salia hevostallina ja puimasuulina! Lattiassa oli suuria aukkoja ja kulkeminen salissa oli ollut vaivalloista.
Nyt kaikki on toisin ja sen vuoksi Sangasten kartano onkin suosittu ja romanttinen hääjuhlien eli ”pulmapitojen” järjestämispaikka. Sangasten linna lupaa, että heiltä löytyy tiloja 150 hengen suuruiselle juhlajoukolle.
Käyntiämme seuraavana yönä linnassa tuli yöpymään 70 häävierasta…
…ja häiden järjestelijät parhaillaan plaseerasivat häävieraille oikeita paikkoja.
Muutamia kuvia juhlasalin viereisistä tiloista:
*******
Poikkesimme hieman salaa yhdessä hotellihuoneessakin ja totesimme, että siellä oli saniteettitilat rakennettu myöhemmin ja täällä niiden soveltaminen vanhaan ympäristöön ei ollut onnistunut yhtä hyvin kuin esim. Taageperan linnassa.
Joskus myöhemmin pyrin kertomaan Sangasten linnan merkityksestä kasvinviljelytalouden kehittymisessä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Sangaste, Sangaste loss, Sangasten linna, Friedrich von Berg, pulmapidu, |
Hella Wuolijoki oli syntynyt Viron TaageperassaSunnuntai 1.9.2013 - -Esko Erkkilä- Näytelmäkirjailija, poliitikko, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen Hella Wuolijoki syntyi Virossa Helmen kunnan...
...Taageperan kylässä.
Olen jo parissa aiemmassa jutussani kertonut Taageperan kartanolinnasta ja Hella Wuolijoen synnyintalo sijaitsee lähellä Taageperan kartanolinnaa.
Tässä talossa syntyi Ella Murrik vuonna 1886.
Hella Wuolijoen synnyinkodin seinässä on tämä laatta, jossa kait kerrotaan, että EU sekä Viron valtio ovat osallistuneet kohteen kunnostamiseen.
Vastaavia laattoja näkee hyvin monien uusien EU-maiden erilaisissa kohteissa.
********
Ella Murrik siirtyi Suomeen 1904 ja aloitti opiskelunsa Helsingin Yliopistossa, jota silloin kutsuttiin Aleksanterin yliopistoksi.
Ella avioitui kansanedustaja Sulo Wuolijoen kanssa 1908 ja sen jälkeen hän käytti nimeä Hella Wuolijoki.
Hella Wuolijoella on ollut merkittäviä rooleja Suomen historiassa.
Eräs hänen ”nykypäivän rooleistaan” on se, että hän on ulkoministeri Erkki Tuomiojan isoäiti, sillä Hella ja Sulo Wuolijoen tytär Vappu oli suurlähettiläs Sakari Tuomiojan puoliso.
Yksi tekemättömistä töistäni on se, että pitäisi lukea Erkki Tuomiojan kirja ”Häivähdys punaista”. Kirjassa ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta ja tämän sisaresta Salme Pekkalasta.
Agrologien Viron-matkamme opas kertoi, että hän toimi oppaana, kun Erkki Tuomioja kävi tutustumassa isoäitinsä lapsuudenmaisemiin.
Hella Wuolijoen asema on Suomen historiassa värikäs ja osin myös kiistanalainen.
Jaksan henkilökohtaisesti uskoa, että Hella Wuolijoella oli tietty rooli, kun Neuvostoliiton Tukholman suurlähettiläs Aleksandra Kollontai toimi välittäjänä Talvisodan rauhaan päätyneissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa.
Aleksanda Kollontain isä oli venäläinen kenraali ja äiti suomalaisen puutavarakauppiaan tytär ja Aleksandra viettikin lapsena kesiään Kuusaan hovissa Muolaalla. Muistan, kun Muolaan hovista oli jotain jäljellä vielä kymmenkunta vuotta sitten, mutta nyt hienosta kartanosta ei liene enää mitään jäljellä.
Pysähtykää edes valokuvaamaan Hella Wuolijoen syntymäkoti, kun olette liikenteessä Helmen kunnan Taageperan kylässä, sillä niin merkittävästä henkilöstä on kyse, kun puhutaan Hella Wuolijoesta!
-Esko Erkkilä- |
|
5 kommenttia . Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Hella Wuolijoki, Ella Murrik, Helme, Taagepera, Sulo Wuolijoki, Sakari Tuomioja, Vuokko Tuomioja, Erkki Tuomioja, ulkoministeri Erkki Tuomioja, Aleksandra Kollontai, Kuusaan hovi, Salme Pekkala, |
Aamureippailulla Taageperan linnan puistossaLauantai 31.8.2013 - -Esko Erkkilä- Agrologimatkamme ensimmäisen yöpymisen aamu elokuun 16. päivänä valkeni Taageperan linnassa kauniin sään vallitessa ja kun en tapaa ulkomaanmatkoillani makoilla aamuisin pitkään, niin lähdin varhain aamureippailulle kartanon ympäristöön ja puistoon.
Jätin muut nukkumaan kartanolinnan hienoihin huoneisiin ja aloin tutustumaan Taageperan puistoon sekä kartanoympäristöön.
Taageperan linnan kanssa samassa pihapiirissä on toiminut sairaalarakennus, jossa on neuvostovallan aikana saatu monenlaisia hoitoja. Matkamme aikana huomasimme, että useat virolaiset hoitolat ovat olleet neuvostomiehityksen aikana mielenterveyskuntoutukseen tähtääviä laitoksia.
Taageperan sairaalarakennuksen on suunnitellut arkkitehti Alar Kotli (1904 – 1963).
Taageperan linnan sairaalarakennus on päässyt huonoon kuntoon, mutta perusrakenteet ovat sellaiset, että saamme rauhallisin mielin odottaa rakennuksen kunnostamista.
Alar Kotli oli aikoinaan tunnettu ja tunnustettu arkkitehti Neuvosto-Virossa, sillä hän toimi mm. Viron Neuvostoliiton Arkkitehdit –säätiön puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.
Kotlin tunnetuin työ on Tallinnan Laululavan suunnittelu. Sen lisäksi hänen työnsä jälkeä voi ihailla mm. Kadriorgin palatsissa Tallinnassa, joka on nykyisin Viron presidentin virallinen asunto, vaikka Viron nykyinen presidentti Toomas Hendrik Ilves ei asu siellä.
Palatsi on tyyliltään uusbarokkia.
Onko Taageperan sairaalarakennuksessa joitain vaikutteita Alvar Aallon töistä?
Tässä sairaalarakennus on toiselta puoleltaan nähtynä.
Kartanolinnan puisto on hoidettu hyvin ja nurmikon leikkaamisesta on huolehdittu.
Lyhyeksi leikatulla nurmikolla oli korkeita ja nopeakasvuisia kasveja, joita en tuntenut. Tuntevatko lukijani tämän kasvin?
Minulle tuntemattomia kasveja esiintyi nurmikolla runsaasti.
Taageperan kartanolinnaan ja sen puistoon pääsee kulkemaan kahden kiviportin kautta – tässä porteista toinen.
Muutamia kuvia kartanolinnan puistosta ja laajemminkin kartanon alueesta:
********
Aamureippailun jälkeen oli aika hiiviskellä hotellin käytävällä, jotta en herättäisi sikeässä unessa olevia matkatovereitani…
…ja palasin omaan korkeaan hotellihuoneeseeni.
Hotellihuoneeseen on remonttitöiden aikana saatu suhteellisen onnistuneesti rakennettua saniteettitilat siten, että ne eivät heikennä huoneen aistikkuutta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Taagepera, Taagepera loss, Taageperan kartano, Taagepera park, Alar Kotli, Tallinnan laululava, Kadriorgin palatsi, Toomas Hendrik Ilves, Taageperan sairaalarakennus, |
Kokouksista, palavereista, neuvotteluista ja sovituista tapaamisista myöhästelevä henkilö on varas - aikavaras!Torstai 29.8.2013 - -Esko Erkkilä- Olen huomannut, että palaverit ja erilaiset neuvonpidot eivät suinkaan loppuneet, kun siirryin eläkkeelle. Tuntuu, että ne jatkuvat melkein entiseen tahtiin.
En osaa arvostaa kanssaihmisiä, jotka myöhästelevät sovituista palavereista ja tapaamisista.
Krooniset myöhästelijät menettävät ajatusmaailmassani suuren osan jopa niiden mielipiteidensä painoarvosta, jotka saattaisivat olla ihan järkeviäkin.
Olen aina pitänyt periaatteenani, että palaveri, jonka vetäjänä toimin, aloitetaan täsmälleen sovittuna aikana. Tulee monesti mieleen, että palaverihuoneen ovet pitäisi lukita palaverin alkamishetkellä, jotta myöhästelijät huomaisivat menettelynsä muille aiheuttamansa häiriön! Opiskeluajat Mustialassa olivat hyvää harjoittelua täsmällisyyteen. Koko luentosali huusi "Oi oi", jos joku saapui luennolle myöhästyneenä. Lisäksi myöhästyjä joutui ovensuussa pokkaamaan kunnioittavasti niille, jotka olivat saapuneet säntillisesti luennolle. Pelkään, että tämä tapa on karissut pois Mustialastakin! Vahinko, jos näin on tapahtunut.
Olen muuten huomannut, että täsmällinen palavereiden aloittamistapani on kasvattanut joitakin kroonisia myöhästelijöitä säntillisyyteen.
Myöhästelijät syyllistyvät varkauteen – he varastavat aikaa työtovereiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan.
Menetettyä aikaa ei saa takaisin.
Viron edesmennyt presidentti Lennart Meri oli suuri myöhästelijä ja kerrotaan, että myös Venäjän presidentti Vladimir Putin myöhästyy sovituista aikatauluista jatkuvasti.
Putinin kohdalla kyse on vallankäytöstä!
Lähipiirissäni ei ole ketään – ei myöhästelijöissäkään – joilla olisi kanttia käyttää myöhästelemistään vallankäytön elementtinä.
Sain joskus olla esimiehenä kroonisesti myöhästelevälle myyntimiehelle. Kuljimme asiakaskäynneillä aina vähintään puoli tuntia myöhässä.
Aluksi kärsin tavattomasti, että asiakkaamme saivat odottaa meitä, mutta sitten huomasin alaiseni mahtavan taidon selittää myöhästymisemme.
Kun myyntimieheni oli parilla lauseella selittänyt tilanteen, niin asiakas tuli siihen käsitykseen, että saavuimme hänen luokseen suorastaan etuajassa!
Nyt näitä selittäjiä en enää hyväksy, sillä iän karttuessa suhtaudun aikaisempaakin tiukemmin myöhästelijöihin, koska minulla on nykyisin entistäkin vähemmän aikaa, jotta voisin menettää sitä muiden odotteluun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aikavarkaat, Mustiala, Mustialan maatalousopisto, Mustialan agrologit, |
Taageperan linnassa lomittuvat tyylikkyys ja maalaismiljööTiistai 27.8.2013 - -Esko Erkkilä- Valgan maakunnassa sijaitseva Taageperan linna oli taannoisen Viroon suuntautuneen agrologimatkamme ensimmäinen yöpymiskohde.
Jykevän jugendtyylisen linnan on rakentanut Hugo von Stryk vuosina 1907 - 1912 omaksi kodikseen. Sisäänkäynnin yläpuolella sijaitsevan parvekkeen taustaseinään on hakattu vuosiluvuksi 1907.
Linnan on suunnitellut riikalainen arkkitehti Otto Wildau.
Linnan holvattu porrashalli…
…ja metsästyssali tuovat tuulahduksen aidosta metsästyslinnan tunnelmasta.
Iso takka…
…ja hienot nahkasohvat täydentävät metsästyslinnamaista tunnelmaa.
Linnan juhlasali luo puitteet esimerkiksi hääjuhlien tanssiaisille. ******** Taageperan linnalla on nettisivut ja niiden osoite onwww.taageperaloss.ee********
Lähtöaamunamme linnaa alettiin koristella illan hääjuhlallisuuksia varten ja halusin, että minusta otettiin valokuva erään hääkoristeen kanssa, sillä yhdennäköisyyteni hääkoristeen kanssa oli ilmeinen!
Jossain on todettu, että Taageperan linna tuo mieleen peikkotarinat. En tiedä, mutta kiipesin lähtöaamunamme linnantorniin. Sinne on linnan toisesta kerroksesta kivirappusia 96 askelmaa ja sen jälkeen vielä 30 askelmaa puurappusia.
Käynti linnantornissa oli tietyllä tapaa koettelemus, sillä tornin huipulla olevassa tilassa oli määrätön määrä lentäviä hyönteisiä, jotka tunkivat suuhun, silmiin ja joka paikkaan.
Onneksi olin liikenteessä niin varhain, että ehdin tornissa käyntini jälkeen käydä suihkussa ja siten puhdistautua hyönteisten hyökkäyksen vaikutuksilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Taagepera, Taageperan linna, www.taagerapaloss.ee, |
Kenraali Johan Laidoner´n ratsastajapatsas Viljandissa on sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoinen kohdeSunnuntai 25.8.2013 - -Esko Erkkilä- Johan Laidoner oli Viron itsenäisyystaistelun sotilaallinen johtaja 1919 - 1920 ja toimi sittemmin Viron puolustusvoimain komentajana vuoteen 1940 saakka.
Puolustusvoimain komentajana Laidoner teki läheistä yhteistyötä presidentti Konstantin Päts´n kanssa.
Laidoner erotettiin tehtävistään 1940 ja sen jälkeen hänet kyydittiin vaimonsa kanssa Moskovaan.
Laidoner virui Neuvostoliiton eri vankiloissa 13 vuoden ajan. Kenraali Lainoder kuoli vuonna 1953 vankeudessa kokemiinsa rasituksiin ja saattaa olla, että hänet teloitettiin, mutta varmuutta siitä ei ole.
Johan Laidoner on ollut arvostettu henkilö Virossa, sillä hänelle omistettuja puistoja, kylpylöitä ja muita kohteita oli ennen vuotta 1940 mm. Rakveressä, Pärnussa ja Haapsalussa.
Kenraali Johan Laidoner oli syntynyt Viiratsissa ja sen vuoksi hänellä on hieman luonnollista kokoa suurempi ratsastajapatsas Viljandissa.
Laidonerin patsas sijaitsee Viljandin kaupungin keskustassa ja sen lähellä sijaitsevat mm. Viljandin laululava, jota parhaillaan rakennetaan uuteen uskoon…
…sekä Pyhän Johanneksen kirkko.
Tunnustan, että ennen agrologien Viron matkaa en tiennyt mitään kenraali Johan Laidoneristä, mutta olen matkamme jälkeen pyrkinyt muodostamaan kuvaa hänestä.
Tunnelmani ovat ristiriitaiset, sillä en osaa päätellä, että olivatko presidentti Päts ja kenraali Laidoner liian pehmeitä Stalinin vaatimuksille 1939 – 1940.
Jossain lähteessä todetaan, että Talvisodan aikana Stalin arvosti Suomen tiukkaa vastarintaa, mutta halveksi Viron hampaattomia toimia.
Mene ja tiedä, mutta toivon, että historiantutkijat jatkavat tutkimuksiaan siitä, miten Viro joutui Neuvostoliiton miehityksen alle n. viideksikymmeneksi vuodeksi! Oliko siinä ja millainen rooli presidentti Päts´n ja kenraali Laidoner´n toiminnalla?
Laidoner´n puolustukseksi on mainittava, että joutui virumaan Neuvostoliiton vankiloissa kolmetoista vuotta ennen kuolemaansa.
Totuus kuitenkin on, että kenraali Johan Laidoner´n ratsastajapatsas sijaitsee tänäänkin Viljandin eräässä keskikaupungin puistossa – kannattaa tutustua!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Johan Laidoner, kenraali Johan Laidoner, kenraali Johan Laidonerin patsas, Konstantin Päts, agrologit Virossa 2013, |
Kalpaveljien Ritarikunnan rakentaman ritarilinnan rauniot ovat Viljandin merkittävin turistikohdePerjantai 23.8.2013 - -Esko Erkkilä- Elokuun puolessa välissä toteutetun agrologien Viron kartanomatkan ensimmäisen päivän ehtoopuolella pysähdyimme Viljandin kaupungissa.
Olen kerran aikaisemmin poikennut Viljandissa, mutta silloin kohteenamme olivat ainoastaan vanhan ritarilinnan rauniot.
Niillä kävimme myös nyt ja ne ovatkin turistien pääkohde Viljandissa.
Ritarilinnoitus on ollut mahtava kokonaisuus Viljandi-järven rannalla.
Alkuperäinen linna rakennettiin jo vuonna 1224 ja se oli kooltaan Liivinmaan suurin.
Ritarilinnan raunioita ympäröi 13 metriä syvät vallihaudat ja ne ovat säilyttäneet muotonsa tähän päivään saakka.
Linnanrauniot sekä niitä ympäröivä puisto ovat turistien ja viljandilaisten vapaasti käytettävissä.
Linnanraunioilla järjestetään kesällä monenlaista teatteri- sekä musiikkitoimintaa.
Vierailuhetkellämme lipunmyyjät olivat jo paikalla ja äänentoistolaitteita asennettiin paikoilleen. Tässä on alkamassa olleen esityksen mainos!
Ritarilinnan raunioiden vallihautojen yli pääsee kulkemaan vuonna 1879 valmistunutta riippusiltaa pitkin. Riippusillan on rakentanut riikalainen Felser & Co.
*********
Vielä joitain kuvia ritarilinnan raunioilta;
*******
Viljandissa käydessä kannattaa ehdottomasti poiketa tutustumassa Kalparitarien Veljeskunnan rakentaman ritarilinnan raunioihin.Jos samaan aikaan raunioilla on menossa jokin kulttuuritapahtuma, niin linnakokemus vain paranee!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Viljandi, Viljandin ritarilinna, Viljandin ritarilinnan rauniot, Viljandi-järvi, Kalpaveljien Ritarikunta, Viljandi ordulinnus, |
Olutsveren kartanoon saatiin sähköt ensimmäisenä paikkana koko BaltiassaTorstai 22.8.2013 - -Esko Erkkilä- Viron kartanomatkamme toinen kohde oli Olutsveren kartano Viljandinmaalla.
Tallinnasta on Olutsvereen matkaa 142 kilometriä.
Kartanossa toimii peruskoulu sekä Olutsveren Palvelu- ja Maatalouskoulu eli Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskool.
Kartano on Viron valtion omistuksessa, mutta oli mielenkiintoista kuulla, että Norja on vahvasti tukenut kartanon opetustoimintaa.
Kartanoa esitteli meille hyvällä suomenkielellä ja iloisella tavallaan Elvira Grosberg, joka kertoi omaavansa kartanossa emännän roolin sekä tyttöjen opettajana toimimisen.
*******
Kartanossa opiskellaan mm. maanviljelijöiksi, kokeiksi sekä elintarviketeollisuuden monipuolisiksi taitajiksi.
Lehmiä kartanossa ei ole, mutta hevosia on peräti 12, muutama poni, vuohia sekä lampaita – kartanossa on myös mehiläisiä.
Olutsveren kartanon pinta-ala on 800 hehtaaria ja siitä on peltoa 160 hehtaaria.
Ruis on kartanon tärkein viljalaji ja sen lisäksi viljellään vehnää, speltti-vehnää, ohraa, kauraa, rapsia, perunaa sekä juureksia.
Hehtaarisadot ovat hyviä, sillä viime vuonna rukiin ja vehnän satotaso oli 7,8 tonnia per hehtaari ja rapsia tuli 4.000 kiloa hehtaarilta.
Kartano työllistää 70 ihmistä.
********
Kartanon historia on värikäs ja siitä kertoo mm. se, että eräällä entisaikojen kartanonomistajalla oli 6 lasta vaimonsa kanssa ja niiden lisäksi 13 avioliiton ulkopuolista lasta!
Kartanon salongeissa oli seinillä useita muotokuvia ja kysyinkin, että onko muotokuvissa tämä ihmemies, mutta Elvira-emäntä kertoi, että hänestä ei ole muotokuvaa kartanossa.
********
Olutsveren kartanolla on hyvät nettisivut ja ne löytyvät googlaten:”Olutsvere möis”.
********
Muutamia kuvia kartanosta, sen sisätiloista ja puutarhasta:
Kartanon eteishallin matot ovat Viron parlamentin entisiä mattoja.
Pitihän kartanon tuoleja kokeilla!
********
*******
Olutsveren kartanon tähän rakennukseen on aikoinaan saatu sähköt ensimmäisenä koko Baltiassa!
******* Suosittelen Olutsveren kartanon ottamista Viron matkojenne ohjelmaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Olutsveren kartano, Olutsvere, Olutsvere Teenindus- ja Maamajanduskool, Elvira Grosberg, Matka-Agentit, Agrologien Liitto, |
Pirgun kartano on ensimmäisiä Neuvostoliiton miehityksen jälkeen entisöityjä kartanoita VirossaKeskiviikko 21.8.2013 - -Esko Erkkilä- Aloitimme viimeviikkoisen Viron kartanokierroksemme tutustumalla Pirgun kartanoon, joka sijaitsee 44 kilometrin etäisyydellä Tallinnasta.
Virossa oli ennen neuvostomiehitystä lähes tuhat kartanoa, kun niitä nyt on satakunta.
Pirgun kartano on ensimmäisiä virolaisia kartanoita, jotka on entisöity Neuvostoliiton miehityksen päättymisen jälkeen.
Kartano oli ulkoasultaan sata vuotta sitten jokseenkin samanlainen kuin nyt, mutta…
…vuonna 1983 sen kunto oli surkea.
Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys.
******
Pirgun kartano on rakennettu 1820-luvulla ja rakentajana oli Gideon von Staal. Vuodesta 1997 alkaen kartano on ollut yksityisomistuksessa. Sen omistaa psykologi Ruth-Kaja Pekk.
Kartanossa on mahdollisuus järjestää erilaisia koulutustilaisuuksia, häitä ja muita juhlia.
Ennen yksityisomistukseen siirtymistä Pirgussa toimi kehityskeskus ja mm. teatteri.
Kartanon huoneissa on mahdollisuus vaatimattomaan majoitukseen, joka useimmissa huoneissa on yhteismajoituksen luonteista.
Tässä kirjastohuoneessa on mahdollisuus myös hieman yksilöllisempään yöpymiseen.
Kartanon majoitustilojen palveluvarustukseen kuuluu myös sauna.
Koulutustilat sijaitsevat vanhojen holvien alla.
*********
Pirgun kartanolla on omat nettisivut viroksi ja englanniksi. Ne löytyvät googlaten vaikkapa näin: ”Pirgu möis”.
*********
Matkanjärjestäjämme oli suunnitellut kartanomatkamme siinä mielessä oikein, että saimme aluksi tutustua melko vaatimattomaan kartanoon.
Pirgun kartanon sijainti lähellä Tallinnaa luo kuitenkin hyvät mahdollisuudet kehittää kartanosta matkailijoille ja kokousväelle haluttu kohde.
Kartanolla on tällä hetkellä omistuksessaan maata vain kaksi hehtaaria ja niin pieni pinta-ala asettaa omat rajoituksensa kartanon kehittämiselle.
Kun katselee kartanosta vuonna 1983 otettua valokuvaa ja vertaa sitä nykytilanteeseen, on omistajalle annettava täysi tunnustus kartanon saattamisesta nykytilaansa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Pirgun kartano, Gideon von Staal, Pirgu möis, Agrologien Liitto, Matka-Agentit, |
Agrologien Liitto on ammatillis-aatteellinen koulukuntajärjestöTiistai 20.8.2013 - -Esko Erkkilä- Valmistuin agrologiksi Mustialan Maatalousopistosta vuonna 1970 ja olen alusta alkaen ollut Agrologien Liitto ry:n jäsen.
”Koulukuntajuureni” tulivat päivitettyä, kun osallistuin vaimoni kanssa Agrologien Liiton järjestämälle matkalle Viron kartanoihin 15.-18.8.2013.
Kartanokierroksemme käytännön järjestelyistä vastasi Suomen Matka-Agentit Oy ja hyvin vastasikin, joten voin lämpimästi suositella yrityksen palveluiden käyttämistä.
Matkamme oli onnistunut ja sain paljon aineistoa myös näille sivuilla jatkossa kirjoittamiini juttuihin. Aika näyttää, että millaisia juttuja läppärini näppäimistöltä löytyy.
Kiertomatkamme keskittyi virolaisiin kartanoihin tutustumisiin, mutta kohtasimme myös paikkoja, jotka liittyvät kiinteästi Suomen historiaan ja sotatoimiin – oikeastaan voidaan jo nyt todeta, että Suomeen liittyviin rauhantoimiin.
Maa- ja kotieläintalouteen tutustumiset jäivät lukumääräisesti vähäisiksi, mutta eräs tutustumisemme maatalouteen olikin sitä innostavampi – siitäkin aikanaan.
Matkaseurueemme koko oli 21 henkilöä ja se on sopiva koko ryhmälle, jotta kohteisiin pääsee tutustumaan yksityiskohtaisesti.
Oppaamme Lea Asso on syntyperäinen tarttolainen, mutta hän tuntui tuntevan koko Viron kuin omat taskunsa; lähes jokaisessa kylässä oli paikka, jonka Lea tunsi henkilökohtaisesti!
Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Esko Lappalainen oli mukana ja hän käytti matkan aikana muutaman puheenvuoron, joissa kertoi agrologikunnan ajankohtaisista asioista.
********
Nyt agrologeja valmistuu kahdeksasta opistosta, mutta suurimmillaan agrologeja valmistui perätä 11 opistosta. Sen lisäksi olivat ne muutamat oppilaitokset, joista agrologeja valmistui ns. pätevöittämiskoulutuksen kautta!
Valmistuin vuonna 1970 ja silloin Maatalousopistoja oli vain kolme eli Mustialassa, Hyvinkäällä ja ruotsinkielinen opisto Turussa.
Valmistumiseni aikana agrologi-tutkinto oli arvossaan, sillä silloin meitä valmistui vuodessa ainoastaan n. 90 uutta agrologia.
”Pahimmillaan” agrologeja valmistui vuonna 1990 ja silloin valmistuneiden määrä oli n. 350 uutta agrologia per vuosi.
Ihmettelen, että valmistumiseni aikana suomenkieliseen agrologikoulutukseen hakeuduttiin mielellään koko maasta joko Mustialaan tai Hyvinkäälle, mutta kulkuyhteyksien parannuttua agrologeja piti valmistuvan ”joka niemestä ja notkelmasta” sijaitsevasta maatalousoppilaitoksesta! Oli ilmeinen vaara, että agrologien massavalmistuminen rapautti koulukuntamme arvostusta.
Onneksi nämä nykyajan agrologit liittävät tittelinsä perään kirjaimet AMK ja se helpottaa heidän tunnistamistaan massavalmistumisen agrologeiksi!
Nykyisin hakupaine agrologitutkintoon on vain 1,5 kertainen per aloituspaikka ja sen lisäksi opintojen keskeyttäminen on tavanomaista. Ei hyvä niin!
Hakuprosessi maatalousopistoihin oli ennen pitkä, sillä pohjaksi tarvittiin alemman maatalouskoulun suorittamisen lisäksi vuoden kestänyt tilaharjoittelu. Nyt näitä ei kai enää vaadita!
******
Tiedän omakohtaisen kokemukseni perusteella, että agrologitutkinto ei merkitse suuriakaan valmiuksia työelämään, mutta käytännöllis-tietopuolisena tutkintona se antaa hyvät valmiudet alkaa kouluttautumaan työelämän haasteisiin. Olen saanut olla tilanteessa, jossa esimiehenäni on ollut agrologi, agronomi, DI, ekonomi, merkonomi "tai muuten virkeä nuorimies", mutta olen ollut myös esimiehenä agrologeille, agronomille, DI:lle, KTM:lle, merkonomille ja "muuten asioita hallitseville". Bisnesmaailmassa koulutuksen oppiarvolla ei ole suurtakaan merkitystä, vaan henkilön pystyvyys tehtäviensä hoitamiseen arvioidaan tulosten perusteella. Näin on hyvä, sillä tuloksistaan henkilö tunnistetaan!
Liike-elämässä toimii ja on toiminut useita kauppaneuvos- ja vuorineuvostasolle kohonneita agrologeja.Valtioneuvos Martti Miettunen kolminkertaisena Suomen pääministerinä lienee politiikassa parhaiten menestynyt agrologi.Ministerinä Martti Miettunen toimi 4.316 päivää!
Olen ylpeä, että olen valtioneuvos Miettusen tapaan Mustialan agrologeja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologien Liitto, toiminnanjohtaja Esko Lappalainen, koulukuntajärjestö, Mustialan Maatalousopisto, Martti Miettunen, valtioneuvos Martti Miettunen, Mustialan agrologit, Suomen Matka-Agentit Oy, Lea Asso, matkaopas Lea Asso, agrologit Virossa 2013, |
Katri-Helenan lavasäteily on edelleen täydellistä!Sunnuntai 5.12.2010 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Agrologit ry järjesti pikkujoulutilaisuutensa kruunuksi osallistumisen Katri-Helenan "Joulutaivas" esitykseen Tampere-talon Isossa salissa torstaina joulukuun 2. päivänä.
Pirkanmaan Agrologit ry:n jäsenenä olin paikalla.
Katri-Helenaan vuodet eivät vaikuta, sillä hän on yhtä raikas esiintyjä kuin vuonna 1966, jolloin sain ensimmäisen kerran nähdä hänet Aitoon Honkalan lavalla.
Katri-Helena esitti Tampere-talossa jouluaiheisen kavalkaadin suosituimmista joululauluista ja mukana hänen ohjelmistossaan oli myös talviseen aikaan hyvin sopivia muita kappaleita.
Säestävä orkesteri oli kuusi-miehinen. Kaikki Katri-Helenan taustaorkesterin jäsenet ovat huippumuusikoita, joten parituntinen Tampere-talossa oli hieno elämys.
Väkeä oli "tupa täynnä", sillä vapaita paikkoja oli ainoastaan muutama.
Katri-Helenan valttina on luonnollisuus ja hänen esiintymistaitonsa on kerrassaan valloittava.
Totesimme tauolla, että tänään emme kuule "Puhelinlangat laulaa" -kappaletta. Näin luonnollisesti olikin, sillä joulutaivas-aiheiseen konserttiin se ei kuulunut.
Katri-Helenan artistiura on nyt kestänyt 47 vuotta eli hän on aloittanut levytysuransa vuonna 1963.
Katri-Helenan "Joulutaivas" -konsertit jatkuvat eri puolilla Suomea lähes jouluun saakka.
Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja kokemaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katri-Helena, Joulutaivas, Tampere-talo, Pirkanmaan Agrologit, |