Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miesmuisti ehti kulua edellisestä valtiomiespuheesta

Perjantai 18.9.2015 - -Esko Erkkilä-

Pääministeri Juha Sipilän toissapäiväinen televisioitu ja myös radiossa kuultu puhe oli jotain ainutkertaista yli kolmeenkymmeneen vuoteen.

 

 

Edellisen valtiomiespuheen televisiossa piti presidentti Urho Kekkonen miehuusvuosinaan.

 

 

Taisi olla niin, että silloinen pääministeri Mauno Koivisto (SDP) piti Kekkosen jälkeen ensimmäinen liirumlaarum-puheen 1.1.1982, kun Kekkonen oli sairautensa vuoksi estynyt pitämään presidentin uudenvuodenpuhetta.

 

 

Kansalaisia rangaistiinkin sitten kolmisenkymmentä vuotta, kun demaripresidentit olivat vallassa ja pitivät kukin vuorollaan uudenvuodenjaarituksensa.

 

 

Koiviston uudenvuodenpuheissa oli muistaakseni jotain järkeä, mutta Ahtisaarella ei ollut juuri mitään sanottavaa ja Tarja Halosen uudenvuodenpuheet karkottivat televisionkatsojat pois ruutujen ääreltä jo sillä tiedolla, että puhujana oli Halonen. En jaksanut katsoa ainuttakaan Halosen pitämää uudenvuodenpuhetta.  

 

 

Aikakirjat kertovat, että pääministeri Esko Aho piti uudenvuodenpuheen vuonna 1993 presidentti Koiviston sijasta – en muista Ahon puhetta ja tuskin hän esittikään puheessaan mitään oleellista.

 

 

Presidentti Sauli Niinistö on ollut palauttamassa presidentin uudenvuodenpuhetta sille kuuluvaan arvoonsa.

 

 

 

**************

 

 

 

 

Juha Sipilän toissailtainen puhe oli valtiomiesmäisyyttä parhaimmillaan.

 

 

Puhe kosketteli kahta akuuttia ongelmaa – pakolaiskysymystä ja Suomen onnetonta taloustilannetta.

 

 

Sipilä onnistui molempien ongelma-alueiden käsittelyssä mainiosti.

 

 

Jonkinmoisena ”puhetyöläisenä” uskallan arvioida pääministerin puhetta myös teknisen onnistumisen vinkkelistä ja voin todeta, että puheen tekninen toteuttaminen ansaitsee parhaan arvosanan.

 

 

Levollinen esiintyminen, selkeä ulosanti ja luottamuksen herättäminen sekä luottamuksen säilyttäminen puheen loppuun saakka olivat parasta, jota puhuja voi kuulijoilleen tarjota.

 

 

Oletan, että Sipilä ”luki” kirjoittamansa puheen televisiokameran yllä olevalta ruudulta, mutta hän osasi tehdä sen niin, että katsoja ei huomannut pääministerin silmänliikkeitä – mahtava taito puhujalta!

 

 

Eilen oli mukava seurata kattavasti niitä median kommentteja. jotka koskivat pääministerin puhetta ja oli mieluista todeta se yksituumaisuus, jolla Juha Sipilän puhetta sekä sen asiasisältöä kommentoitiin.

 

 

Maamme on saanut Urho Kekkosen jälkeen poliittisen johtajan, joka meiltä on ollut kadoksissa yli kolmekymmentä vuotta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, pääministeri Juha Sipilä, valtiomiespuhe, Juha Sipilän valtiomiespuhe, Urko Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Esko Aho. presidentin uudenvuodenpuhe, Mauno Koivisto SDP, Martti Ahtisaari SDP, Tarja Halonen SDP,

Kaksoisveljesten taustajoukot, media sekä kaksoisveljet itsekin yrittävät löytää eroja presidentiksi pyrkivistä Brysselin identtisistä kaksoisveljeksistä

Perjantai 3.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Kylillä kerrotaan, että maassa käydään presidentinvaaleja.


Tieto ei ole minua omakohtaisesti tavoittanut, mutta joissain niissä monissa yhteyksissä, joissa kylillä liikun, niin joskus kerrotaan.


Presidentinvaalit päättyivät kohdallani siihen, kun VTT Paavo Väyrynen nosti itsensä ja Keskustan kunniakkaasti kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi koko maassa ja myös Tampereella.


Arvostan tietyllä tavalla Timo Soinia markkinointimiehenä, joka pystyi tyhjää kauppaamalla kohottamaan perussuomalaisten kannatuksen viime eduskuntavaaleissa niin korkealle kuin sitten tapahtui. Olen työurani aikana myynyt aina laadukasta tavaraa sekä tieto-taitoa ja siitä vinkkelistä surettaa, että suomalaiset hurahtivat epäkelvon tavaran "ostajiksi". Surettaa senkin vuoksi, että epäkelvon tavaran palauttaminen myyjälle on eduskuntavaaleissa mahdollista vasta neljän vuoden kuluttua.


Presidentinvaaleissa protestipuolue putosi sille tasolle, jolla eri maiden protestipuolueet luontaisesti ovat.


Tietty arvostuksenripaus minulta liikenee myös Paavo Lipposelle, joka kaikista taustaryhmänsä tyrimisistä ja omista toimistaan huolimatta uskalsi asettautua kansan eteen arvioitavaksi.  Arvioinnin tulos oli tyly, mutta ansaittu.


Olen sen verran seurannut presidentinvaalien toista kierrosta, että olen huomannut kahden Brysseliin nojaavan identtisen kaksoispojan tavoittelevan valtakuntamme presidenttiyttä.


Kansalla ei ole valinnanvaraa, sillä molemmat vaihtoehdot ovat äärettömän heikkoja vaihtoehtoja. Ainoa lohtu on se, että nykyistä heikompaa presidenttiä emme kummastakaan ”kaksoispojasta” saa.


Saattaa olla, että asettaudun television ääreen 1.1.2013 klo 12.00 ja hiljennyn ainakin hetkeksi kuuntelemaan Tasavallan Presidentin Uudenvuodenpuhetta – siihen ei ole ollut tarvetta kolmeen vuosikymmeneen!


Presidentinvaalien toinen kierros on näkynyt ja tuntunut mielenkiintoisesti, kun olen ensimmäisen kierroksen jälkeen liikkunut kaupungilla ja osallistunut erilaisiin tilaisuuksiin.


Olen huomannut, että minut on huomioitu monen ”silmäätekevän” toimesta aivan uudella tavalla!


Ystävälliset tervehdykset, pyrkiminen puheilleni ja kaikinpuolinen vähäpätöisen persoonani huomioiminen ovat yltäneet aivan uudelle tasolle. Tilanne tuntuu kieltämättä mukavalta, vaikka osaankin arvioida, että kyseessä on tietynlainen kosiskelu.


Näyttää, että ”kaksoispoikien” taustajoukot pitävät tärkeänä yhdenkin lisä-äänen saamista ”oman pojan” äänisaaliiseen!

Toivon, että Haaviston ja myös Niinistön taustajoukot arvostavat Suomen Keskustaa edustavia henkilöitä ja heidän toimintaansa myös sen jälkeen, kun presidentinvaalit ovat ratkenneet!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Haavisto, Sauli Niinistö, Presidentin Uudenvuodenpuhe, Presidentin Uudenvuodenpuhe 1.1.2013, Presidentin Uudenvuodenpuhe 2013, Suomen Keskusta, Timo Soini, Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen, kaksoisveljekset Haavisto ja Niinistö,

MTV:n Presidenttitentti 14.12.2011 vahvisti Paavo Väyrysen asemia presidentinvaalitaistossa

Torstai 15.12.2011 - -Esko Erkkilä-

MTV järjesti eilen televisioidun Presidenttitentin klo 20.05-21.55. Mukana tentissä olivat kaikki kahdeksan presidenttiehdokasta.

 

VTT Paavo Väyrynen oli selättänyt flunssanpoikasensa, joka uhkasi häntä jo maanantaina 12.12.2011 Tampereella Kirjastotalo Metsossa järjestetyssä puhetilaisuudessa.

 

Väyrynen oli tentissä vakuuttava ja omasi myös sopivan humoristisen otteen, jonka myös katselijat olivat huomioineet lähetykseen toimittamissaan viesteissä.

 

Tenttitilaisuuden viimeinen kysymys keskittyi siihen, että millaisen Uudenvuodenpuheen kukin presidenttivaaliehdokas pitäisi televisiossa runsaan vuoden kuluttua.

 

Väyrynen linjasi, että hänen puheensa olisi laajasta näkökulmasta rakennettu ja kauaskatseinen.

 

Väyrynen lupasi käsitellä Uudenvuodenpuheessaan ympäristöasioita ja kestävää kehitystä.

 

Elävä maa ja elävät maakunnat saisivat Väyrysen Uudenvuodenpuheessa merkittävän roolin. Näitä asioista käsitellessään Väyrynen presidenttinä ottaisi ainakin mutkan kautta kantaa nykyhallituksen suunnittelemaan suurkunta-ajatteluun.

 

Pienituloisten huomiointi sekä naisten ja miesten tasa-arvo olisivat teemoja, joita Väyrynen Tasavallan Presidenttinä käsittelisi ensimmäisessä Uudenvuodenpuheessaan.

 

VTT Paavo Väyrynen oli pikkuflunssansa jälkeen taas mainiossa vedossa ja se merkitsee hyvää tulosta vaalitaistelun loppumetreillä.

 

Odotan innolla tammikuun 15. päivää, sillä silloin Paavo Väyrynen taas saapuu Tampereelle. Silloin klo 15.00 järjestetään Pirkanmaan suuri maakunnallinen vaalijuhla Tampereen Yliopiston juhlasalissa, Kalevankatu 4 .

 

Paavo Väyrysen vaalijuhlan ohjelmassa on mm. musiikkiesityksiä ja presidenttiehdokkaan juhlapuhe. Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta!


Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana toivotan kaikki pirkanmaalaiset ja myös laajemmankin alueen asukkaat tervetulleiksi VTT Paavo Väyrysen vaalijuhlaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, VTT Paavo Väyrynen, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen, MTV:n Presidenttitentti, Kirjastotalo Metso, Presidentin Uudenvuodenpuhe,

Presidenttien Uudenvuodenpuheet ovat menettäneet merkityksensä

Maanantai 10.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Presidentti Urho Kekkosen aikana Tasavallan Presidentin televisioitu Uudenvuodenpuhe oli Tapaus.

Kekkosen aloitus ”Kansalaiset” viritti televisionkatsojat kuuntelemaan, että kuinka Maan Isä linjasi mennyttä ja erityisesti tulevaa.

Koivisto oli käynyt Kekkosen koulun, joten hänen puheissaan oli toveittain särmää. Ahtisaaren ja erityisesti Halosen aikana kaikki on toisin.

Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaaren puheille on tullut painoarvoa – vaikea uskoa, että Haloselle kävisi samoin.

Ainakaan minä en ole viime vuosina halunnut pilata Uudenvuodenpäivääni kuuntelemalla presidentin jaarituksia. Minulle on riittänyt, että tutustun puheen antiin median kritiikin kautta.

Presidentin vuoden 2011 Uudenvuodenpuhe oli median kertoman analysoinnin perusteella pohjanoteeraus.

Kansalaisilla on lupa odottaa presidentiltä jotain muutakin, kuin epäkohtien listaamista – siihen riittää kyllä, kun vilkaisee muutaman jutun netin eri keskustelupalstoilta.

Presidentti Halosen toiminta on hyvin ristiriitaista. Hän korostaa presidentin oikeuksia ja päätösvaltaa, mutta vuoden tärkeimmässä tilanteessa paljastuu gallup-tulosten toistelijaksi!

Uudenvuodenpuhe, jos mikä, olisi paikka linjanvedoille, mutta kun ei, niin ei.

Kerran vielä Uutenavuonna eli 1.1.2012 joudun olemaan kaukana televisioruudun äärestä klo 12.00!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasavallan Presidentti, Presidentti, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Urho Kekkonen, Uudenvuodenpuhe, Tasavallan Presidentin Uudenvuodenpuhe,

Presidentti Halonen luki televisioidussa nauhoitteessa asiantuntijoiden kirjoittamia tekstinpätkiä

Perjantai 1.1.2010 klo 22.54 - -Esko Erkkilä-

 

Tänään oli kautta aikain ensimmäinen kerta, kun katselin televisiosta presidentti Tarja Halosen esittämän Uudenvuoden puheen. Odotin puheelta arvojohtajuutta vaalikampanjassaan peräänkuuluttaneen Halosen linjauksia valtakunnan tulevaisuudelle.

 

Puhe koostui asiantuntijoiden kirjoittamista tekstinpätkistä, joiden yhdistäminen jänteväksi puheeksi epäonnistui.

 

Puheen alussa oli taloustilannetta ja työllisyyttä käsittelevä jakso. Positiivista siinä oli...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasavallan presidentin Uudenvuodenpuhe, Tarja Halonen, 1.1.2013