Saako tavallinen portugalilainen viininviljelijä EU-tukia?Maanantai 12.12.2016 - -Esko Erkkilä- Celeiros on pikkupaikkakunta Portugalissa Douron alueella ja lokakuisen agrologimatkamme eräs pääkohteista oli Celeiroksessa sijaitseva Quinta do Bucheiron viinitila.
Kyseinen viinitila oli eräs matkamme pääkohde sen vuoksi, että saimme siellä osallistua viininkorjuuseen ja halukkaat pääsivät osallistumaan viinirypäleiden polkemiseen.
Vierailutilamme isäntä on aikoinaan ollut Portugalin ensimmäisiä ja on yhä edelleen maan johtavia enologeja.
Enologia on suomeksi viinitutkimus ja viinioppi. Se on viinien ja viinivalmistuksen tutkimusta tai tuntemusta rypäleiden korjaamisesta pullotukseen saakka. Sana on peräisin kreikan kielen viiniä tarkoittavasta sanasta, johon on liitetty –logia-termi. Enologian asiantuntija on enologi.
Odotuksemme olivat suuret, että josko nyt saisimme perinpohjaisen selvityksen Euroopan Unionin viinitiloille maksamista tuista sekä tietoa myös niistä kansallisista tukitoimenpiteistä, joita Portugali saa maksaa ja pystyy maksamaan maan viininviljelijöille.
Petyimme, sillä isäntämme oli kovin haluton kertomaan viininviljelijöiden saamista EU-tuista ja vielä vähemmän isäntämme oli innostunut kertomaan niistä tuista, joita Portugali maksaa maansa viininviljelijöille.
Emme saaneet mitään vastausta siihen, että millaisia tukia viininviljelijät tilatasolla Portugalissa saavat.
Isäntämme mainitsi kuulemamme tulkkauksen perusteella, että Portugalin EU:lta saamat tuet menevät suurten viinintuotantotilojen hyväksi ja tavallinen viininviljelytila ei niitä saa.
En jaksa uskoa isäntämme väitettä, mutta jos niin on, on pikaisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta tavallinen portugalilainen viininviljelijä saa meidän EU:lle maksamista tukieuroista oikeudenmukaisen osuuden itselleen ja tilansa kehittämiseen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, enologi, Celeiros Portugal, Quinta do Bucheiron viinitila, Quinta do Bucheiro, Portugalin saamat viininviljekyn EU-tuet, Viininviljelyn EU-tuet, |
Quinta da Avessadan viinitilan museo Douron viinialueen sydämessä Favaioksessa...Lauantai 10.12.2016 - -Esko Erkkilä- …oli tiistai-päivän 4.10.2016 kolmas kohde agrologimatkallamme syyskuussa Portugaliin.
Oppaanamme ja isäntänämme täälläkin oli edellispaikan isäntä mosanbikiläissyntyinen Don Mitu, jonka kanssa tässä peukutan.
Museon esitteessä todetaan, että vierailija on täällä ystävä ja siltä se myös tuntui.
Tässäkin muuten valmis slougan suomalaisilla matkailuyrityksille:
"Meillä olet ystävä!"
Don Mitu kertoi, että museorakennus on rakennettu sata vuotta sitten ja siellä pyritään säilyttämään alueen viininvalmistuksen perinne, mutta huomioidaan myös se interaktiivinen kehitys, jolla viininvalmistusta on kehitetty ja kehitetään!
Täällä näimme matkamme aikana ensimmäisen kerran viininkorjuuseen liittyvää todellista perinnettä, kun esittelyhuoneessa muutama miesnukke oli polkemassa viinirypäleitä – tosin kuiviltaan ja ilman rypäleitä.
Viinitilan omistaja löi tahtia viininpolkijoille.
Mutta sitten pääsi ryhmämme vauhtiin ja ensimmäiset viininpolkijamme ammeeseen!
****************
Tahtia löivät hanuristi sekä rumpali…
…ja katsojilla oli hauskaa!
Ja sitten jalkojen pesulle!
***************
Ovi seuraavaan huoneeseen avattiin…
…ja nyt pääsimme asiaan eli maistelemaan Moscatel-aperitiiviviiniä!
Paljon jäi Moscatel-viiniä tynnyreihin,…
…kun jatkoimme matkaamme kohti majapaikkaamme Vila Realia!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Lda -matkatoimisto, Quinta da Avessada, Quinta da Avessadan viinitila, Favaios, Moscatel, Moscatel-viini, viininpoljenta, Douro, Douro-laakso, Douro-joki, |
"Lounas Pinhaossa"Perjantai 9.12.2016 - -Esko Erkkilä- Otsikossa toistamani lause kuului Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme ennakko-ohjelmaan tiistaille 4.10.2016.
Muistiinpanoissani se hieman laajenee, kun oppaamme totesi muistiinpanojeni mukaan, että kyseessä on perinteinen pohjois-portugalilainen lounas.
No, katsotaan pienen kuvakertomuksen avulla, että mitä oli perinteinen pohjois-portugalilainen lounas:
Lounaspaikkamme sijaitsi Favaijos-nimisellä paikkakunnalla – paikkakunta on pieni, sillä siellä on ainoastaan n. 1.500 asukasta ja paikkakunnan pinta-ala on vain hieman yli 21 neliökilometriä.
Lounaspaikkamme sijaitsi merenpinnasta 600 metrin korkeudessa – kylässä on 1.000 hehtaaria Muscatel-viinitarhoja.
Moscatel on portviinin kaltainen viini ja kylässä tuotetaan sitä n. 30 miljoonaa pulloa vuosittain.
Sitten muutamia kuvia varsinaisesta lounasruokailusta – siitä on paljon opittavaa suomalaisille ravintoloille ja niille, jotka haluavat tehdä rahaa turistien avulla:
Nousimme bussista ja meitä tervehti korvia huumaavalla musiikilla tilan viihdeorkestari.
Viihdeorkesteri johdatteli meidät varsinaisen lounaspaikkamme pihamaalle.
Asiaan kuului, että tervetuliaisjuomana oli tilan moscatel-viini.
Pihamaalta oli hulppeat näkymät tilan viiniviljelyksille.
Oppaamme Mika Palo oli valmistellut meitä toteamalla, että tilanomistaja muistuttaa ulkonäöltään ja esiintymiseltään Mr. Bean´a ja siinä oppaamme luonnehdinta osui täsmälleen oikeaan.
Oppaamme valmisteli meitä myös siitä, että tilanomistajan kakkosmies on myös melkoinen taitaja.
Vakuutuimme tästä, sillä Mosambicissa syntynyt Don Mitu (keskellä) esitteli lounaan yhteydessä nautitut viinit. Lisäksi hän kertoi tarinan viini-sanan synnystä. Tarinan pääosissa olivat Olympos-jumalien lisäksi ihmisen viisi aistia, joilla viinin voi havaita.
Aistimukset ovat;
*******************
Pöydällä oli meitä odottamassa useita viinilaatuja:
**************
Lautasemme ja viinilasimme olivat tyhjät, mutta pian ne alkoivat täyttyä.
Riistamakkaraa, paneroitua turskaa ja possunlihapaloja.
Voimakasta vihanneskeittoa, jonka saatesanoiksi Don Mitu evästi;…
… ”Voimia töihinne ja harrastuksiinne!”
Ruokailun edetessä Don Mitu esitteli eri ruokalajien kanssa nautittavat viinit.
***************
Jälkiruokapöytä oli vapaassa käytössä…
…ja valittavana oli useita eri vaihtoehtoja:
***************
Musikantit viihdyttivät meitä jälkiruokaan ehdittyämme. He tykkäsivät, jos heidän vyölaukkuunsa sujautti euron tai pari!
Musikanttiseurueeseen yhtyi myös viehättävä hanuristi…
…ja hän sekä tarjoilijat toivottivat meille hyvää matkaa seuraavaan kohteeseen…
…jonka paikallisoppaana jatkoi Don Mitu, mutta siitä joskus toiste – ehkä jo huomenissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Lda -matkatoimisto, Pinhao, moscatel, moscatel-viini, Favaijos, pohjois-Portugali, Portugal, Don Mitu, viininmaistajaiset, Douro, |
Retkikunnat pitää elintarvikeyrityksissä aina kuljettaa puhtaalta puolelta likaiselle puolelleTorstai 8.12.2016 - -Esko Erkkilä- Tehdasvierailujen ehdoton sääntö elintarviketeollisuudessa on, että retkikuntien tehdasvierailut pitää aina aloittaa prosessin puhtaalta puolelta ja päättää ns. likaiselle puolelle.
Alaa tuntematon saattaa ajatella, että tehdasvierailu toteutettaisiin samalla vuokaaviolla, kuin tuotteen valmistus tapahtuu eli raaka-ainepuolelta valmiiden tuotteiden osastolle. Ei, näin ei saa tehdä.
”Vastavirtaan” eteneminen perustuu hygieniasyihin eli emme saa tehdasvierailuilla vaarantaa yrityskohteemme tuotteiden hygieniaturvallisuutta.
Vierailimme lokakuisella agrologimatkallamme Quinta do Bomfimin portviiniä valmistavalla tehtaalla Pinhao´ssa ja isäntämme kuljettivat meitä aivan oikein eli puhtaalta puolelta likaiselle puolelle.
Quinta do Bomfim on Symington-perheen omistama neljännen polven sukuyritys, joka tuottaa viinirypäleitä 27 viinitilalla ja viinitarha-alaa on tuotannossa yhteensä 940 hehtaaria.
Oppaanamme tehdaskierroksella oli parrakas Antonio, jonka selostukset oppaamme Mika Palo suomensi.
Aloitimme tehtaaseen tutustumisen avarasta esittelyhallista, jossa oli mm. esillä…
…pienoismalli ”rabelos”-veneestä, jollaisilla Douron alueella tuotetut viinit entisaikaan kuljetettiin Douro-jokea pitkin Portoon ja sieltä edelleen maailmanmarkkinoille.
*******************
Quinta do Bomfim`n tuotanto-ohjelmassa on seitsemän erilaista portviinilaatua ja tunnetuimmat merkit ovat…
…Dow´s…
…sekä Graham´s.
Tehtaanmyymälässä huomasi hinnastosta, että tarjolla oli erilaisia pullokokoja yli kymmenen eri tuotetta molemmista merkeistä.
****************
Tässä muutama kuva tuotantohallitilasta – kaikesta näki, että tilat olivat puhtaat ja tuotantotilojen hygieniataso oli moitteeton.
Kuten jo totesinkin, etenimme oikeaoppisesti tuotantoprosessia vastavirtaan ja tehdasvierailumme lopussa saimme nähdä, kun…
…tehtaalle tuotiin viinirypäleitä…
…ja tilan kuljetuslaatikot tyhjennettiin suuriin muovilaatikkoihin.
Laatikoiden sisältö tyhjennettiin kuljettimelle, jossa miesvoimin – naisia ei työntekijöissä ollut – suoritettiin esipuhdistus,…
…rypäleet riivittiin koneellisesti irti tertuista,…
…tertuista irtiriivityt rypäleet ohjattiin putkea pitkin prosessiin…
…ja karat ohjattiin eläinten rehuksi tai vietiin pellolle lannoitteeksi.
*************
Yhä edelleenkin Douron alueen viinit kuljetetaan Portoon, jossa viinien loppukypsytys tapahtuu, mutta nykyään kuljetus tapahtuu säiliöautoilla.
*****************
Tehtaanmyymälässä oli vierailijoiden ihailtavana ja ilmeisesti myös ostettavissa hieman tavallista kokoa suurempiakin viinipulloja, jotka suuren kokonsa lisäksi olivat ”Vintage”-mallia ja laatua!
**********************
On luonnollista, että tehdaskierroksen jälkeen oli portviinin maistajaiset ja täytyy todeta, että kielenkannat kertoivat kyseessä olevan laadukkaat tuotteet.
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, Quinta do Bomfim, Pinhao, Porto, Douro, Symington, Dow´s, Graham´s, rabelos, elintarvikehygienia, viininmaistajaiset, portviini, |
Merkillistä!Maanantai 5.12.2016 - -Esko Erkkilä- Huomenna vietämme Suomen 99:ttä itsenäisyyspäivää.
Ritarikunnat ja tasavallan presidentti palkitsevat itsenäisyyspäivämme kunniaksi 3.786 ansioitunutta suomalaista kunniamerkeillä.
Korkeimman kunniamerkin, Suomen Valkoisen ruusun suurristin saavat pääministeri Juha Sipilä ja puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg.
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perusti valtionhoitaja G. Mannerheim 1919 isänmaan palveluksessa ansioituneiden kansalaisten ja ulkomaalaisten palkitsemiseksi. Mannerheim antoi ritarikunnan perustamiskirjan 28.1.1919.
Suomen Leijonan ritarikunnan perusti tasavallan presidentti Risto Ryti 11.9.1942 antamallaan asetuksella. Uuden ritarikunnan perustaminen mahdollisti kunniamerkkien helpomman ja tarkemman sovittamisen palkittavan aseman ja ansioiden mukaan.
Olen vuosia sitten saanut Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.
Saamani kunniamerkin tunnus on SVR Ar ja sen on korkeampi kuin esimerkiksi Suomen Leijonan ansioristi tai Suomen Punaisen ristin ansioristi.
Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkki on aina korkeampi kuin vastaava kunniamerkki Suomen Leijonan ritarikunnassa ja se johtuu siitä, että Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta on vanhempi kuin Suomen Leijonan ritarikunta.
Tiedän, että merkin minulle anoi Pirkanmaan Agrologit ry.
Kiitokset Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle ja Pirkanmaan Agrologit ry:lle!
*****************
Olen vuosien saatossa saanut olla mukana useiden kunniamerkkien anomisessa ja niistä jokunen ajatus niille hyödynnettäväksi, jotka jatkossa tulevat anomaan yhteisöissään ansioituneille henkilöille kunniamerkkejä.
Anomus kannattaa tehdä ajoissa
Pyytäkää ehdottamanne saajan itse kertoa ansioistansa!
Arvioikaa, että kannattaako kunniamerkkianomuksesta kertoa ehdokkaalle
Ohjeet kunniamerkkien anomisesta löytyvät, kun googlaa ”Ritarikunnat”!
Kaikki kunniamerkkianomukset kuuluvat tietyn ministeriön piiriin ja kokemuksesta luulen tietäväni, että ministeriöillä on ohjeelliset kiintiöt esittää ritarikuntien hallituksille kunniamerkkianomuksia - anakin takavuosina esim. omakotiyhdistysten anomukset kuuluivat ympäristöministeriön kiintiöön.
Kerron vielä yhden tositapauksen kunniamerkin anomisesta:
Kannustan yhdistyksiä, kuntia, kuntainliittoja ja erilaisia muita tahoja anomaan ansioituneille jäsenilleen kunniamerkkejä, mutta tiedostakaa ne ”vaarat”, jos kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Agrologien Liitto ry, Pirkanmaan Agrologit, kunniamerkin anominen, Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, Juha Sipilä Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, |
Azulejo-kaakelitaideteokset ovat tärkeä osa portugalilaista kulttuuriaPerjantai 2.12.2016 - -Esko Erkkilä- Azulejo on Portugalissa yleisesti käytetty koristeellinen keraaminen laatta.
Niitä käytetään julkisivujen, katupintojen, sisäseinien sekä lattioiden pinnoitukseen ja koristeluun.
Portugalissa tapaa hyvin yleisesti azulejo-laatoista tehtyjä seinäkuvioita ulkotiloista kirkkotiloihin saakka.
Azulejo-laatat ovat yleensä kiiltäväksi lasitettuja ja sinikuvioisia, mutta myös muita värejä käytetään.
Azulejo-kulttuuri on saanut vaikutteita Hollannissa jo 1600-luvulla tehdystä sinivalkoisesta keramiikasta.
Lokakuisella agrologimatkallamme saimme tutustua azulejo-taideteoksiin Pinhaon rautatieasemalla, jossa asemarakennuksen kaikki ulkoseinät on koristeltu azulejo-kaakelilaatoilla.
Azulejo on osa portugalilaista kulttuuria, sillä se on ollut tunnettua jo viisi vuosisataa.
****************
Kauniit azulejo-keramiikkalaatoista luodut taideteokset ovat olleet osa Pinhão rautatieasemaa vuodesta 1937 alkaen. Ne kertovat kaupungin historiasta ja kuvaavat viinitarhoja, viinitiloja, viininkorjuuta sekä yleensäkin elämä Douro-joen rannalla.
Kiersin Pinhaon rautatieaseman vastapäivään ja kuvasin näkemäni azulejo-taideteokset.
Tässä kuvakavalkaadi:Toivon, että perehdyt jokaiseen kuvaan, vaikka niitä onkin paljon, ja ajattelet, että mitä viininkorjuuseen liittyvää tapahtumaa kukin azulejo-taideteos kuvaa. Monet azulejo-teokset kuvaavat Douro-jokea ja sen merkitystä Douron alueen viininviljelylle. Kaikki Douron alueen hyvinvointia kasvattava viini piti kuljettaa Douro-jokea pitkin rannikolle Portoon! Ihailkaa Douro-joen maisemia!
Kannattaa poiketa Pinhaon rautatieasemalla ja tutustua azulejo-taideteoksiin, sillä niitä on ulkoseinien lisäksi myös asemarakennuksen sisällä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi-matkatoimisto, azulejo, azulejo Portugal, azulejo Pinhao, Pinhao, Pinhaon rautatieasema, |
Junamatka Douro-joen upeissa rantamaisemissaTorstai 1.12.2016 - -Esko Erkkilä- Lokakuisen agrologimatkamme ohjelmassa oli tiistain 4.10.2016 kohdalla otsikossa mainittu ohjelmanumero ja sen tiimoilta nyt muutama kuva sekä selostava saatesana!
Matkasimme majapaikkakunnaltamme Vila Realista bussilla kauniita portugalilaismaisemia ihaillen läheiseen Peso de Reguaan.
Olimme Peso de Reguan rautatieasemalla hyvissä ajoin sillä,…
…asemalla oppaamme Mika Palon jakamissa matkalipuissa junamme lähtöajaksi kerrottiin 9.09.
Rautatieasemalla oli hyvää aikaa tehdä ostoksia…
…ja viettää aikaa junanlähtöä odotellen.
Reguan asemalla kuuluu kuvaan, että siellä on makeisten myyjiä,…
…jotka myyvät itsevalmistamiaan makeisia…
…euron kappalehintaan.
Rebucados-niminen makeinen on valmistettu hellalla kuumennetulla pannulla. Sen raaka-aineina ovat vesi, sokeri, hunaja ja sitruuna – makeisen loppusilaus on jokaisen myyjän salaisen reseptin aikaansaama.
Makeinen on kova ja se nautitaan imeskelemällä.
Reguan aseman rebucados-makeista on valmistettu ja asemalla myyty jo vuodesta 1879 alkaen.
Pitihän sellaisia ostaa!
****************
Juna saapui täsmällisesti ja nousimme junaan.
Matkasimme joenrantaa pitkin ylävirtaan eli kohti Espanjan rajaa ja ihailimme Douro-joen maisemia.
Konduktööri tarkisti lippumme ja kaikki selvisimme tarkastuksesta ilman moitteita.
Douro-joki lipui (oikealle) laiskasti kohti parinsadan kilometrin päässä odottavaa Atlantia…
…ja jokiliikennekin oli hiljaista.
Covelinhas oli Reguasta lähdettyämme ensimmäinen asema; se on pieni kylä Peso de Reguan kaupungissa, sillä siellä on ainoastaan hieman yli 200 asukasta, mutta oma rautatiepysäkki kuitenkin.
On hyvin tyypillistä monissa paikoissa keski- ja etelä-Euroopassa, että jokiväylän toisella puolella kulkee rautatie ja toisella puolella maantie – näin myös Douro-jokilaaksossa!
Ohitimme Ferrao´n pienen seisakkeen ja jatkoimme ylävirran suuntaan.
Viherpeukalon syke tiheni, kun näimme junaradan ja joen välisellä kapealla rantakaistaleella kaktuksia. Valitettavasti niitä ei päässyt lähempää ihailemaan!
Junamatkamme alkoi olla lopuillaan ja…
…saavuimme Pinhao´n rautatieasemalle.
Pinhaon rautatieasemalla olikin mielenkiintoista nähtävää, mutta niistä joskus toiste!
Sen verran avaan jo nyt, että kyseessä oli tutustuminen azulejo-taideteoksiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi-matkatoimisto, Douro-jokilaakso, Douro Portugal, Vila Real, Peso de Regua, rebucados, rebucados-makeinen, Pinhao, azulejo, rebucados da Regua, traditional sweets, Sucres Traditionels |
Museu do Espumante - kuohuviinimuseo Dalvadesin kylässä PortugalissaKeskiviikko 30.11.2016 - -Esko Erkkilä- Viinintuotanto on ollut kautta aikain tärkeä elinkeino Portugalissa ja se merkitsee, että maassa on monia museoita, jotka liittyvät viininvalmistukseen.
Eräs sellainen sijaitsee pohjois-portugalilaisessa Dalvaresin kylässä – pääsimme tutustumaan museoon taannoisella agrologien viininkorjuumatkallamme Portugaliin.
Kyseinen museo on nimeltäänMuseu do Espumanteja se on erikoistunut kuohuviinimuseoksi.
Kuohuviinimuseo on rakennettu kunnan omistamaan jo rappeutumaan päässeeseen kiinteistöön, joka on museoksi muuttamisen jälkeen saanut uuden elämän.
Museossa on kuohuviininvalmistuksessa tarvittua esineistöä, joista tässä muutama kuva:
***************
Museossa oli ”pölysinetin” alla takavuosina valmistettuja laadukkaita vuosikertakuohuviinejä.
***************
Museon nauttimasta arvostuksesta kertoo, että Portugalin pääministerinä ja sittemmin EU-komission puheenjohtajana toiminut Jose Manuel Barroso on vieraillut museossa.
Saimme vierailla saman pöydän äärellä, jolla Barroso on aikanaan kirjoittanut nimensä museon vieraskirjaan.
*****************
Kuohuviinin valmistamiseen liittyy tiettyä gloriaa ja siitä kertovat mm. ne hienot puvut, merkit ja arvokkaat liput, joilla on paikkansa kuohuviinimuseossa.
************************
On luonnollista, että kuohuviinimuseossa vierailumme huipentui ja päättyi kuohuviinien maistajaisiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, Museu do Espumante, Kuohuviinimuseo Dalvades, Jose Manuel Barroso, |
Ucanhan linnoitettu keskiaikainen silta on eräs Portugalin kansallisista monumenteistaTiistai 29.11.2016 - -Esko Erkkilä- Lokakuisen Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme eräs kohde oli Ucanhassa sijaitseva keskiaikainen linnoitettu silta.
Silta ylittää Varosa-joen ja sen sanotaan joidenkin tietojen mukaan olevan peräisin jo 1100-luvun puolivälistä.
On luonnollista, että sillanylityksestä perittiin aikoinaan siltamaksua.
Kuljimme sillan yli oikealta vasemmalle ja kuvan oikeassa laidassa näkyvä torni oli kohde, jonka ylimpään kerrokseen mm. minä kiipesin ennen sillan ylitystä.
Tässä seurueemme lähestyy siltaa ja sen päässä sijaitsevaa tornia, jonka korkeus on 20 metriä.
Näkymä tornista tulosuuntaamme…
…ja tässä näkymä tornista sillalle.
”Jalkamiehen” silmien tasolta silta…
…näytti tältä.
Vielä viimeinen silmäys kohti tornia…
…ja pieni ylämäki…
…kohti odottavaa autoamme ja sitten nokka kohti uusia seikkailuja. Automme edessä oli pätkä kivistä tietä ja se saattaa olla peräisin roomalaisajalta eli vuosilta 0 -> 400 jKr! Valitettavasti en ottanut tienpätkästä valokuvaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologit, agrologit2016, Agrologit Portugalissa 2016, Ucanha, Ucanhan keskiaikainen silta, Ucanhan linnoitettu keskiaikainen silta, Pontee e Torre de Ucanha, Brigde and Tower of Ucanha, roomalaisaika, siltatulli, |
Sisterssiläisen sääntökunnan luostarikirkossa Taroucassa PortugalissaLauantai 26.11.2016 - -Esko Erkkilä- Pohjois-Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme eräs monista kirkkokohteista oli Taroucassa sijaitseva Pyhän Johanneksen luostarikirkko.
Pyhän Johanneksen luostari on perustettu Taroucaan vuonna 1144 ja se oli silloin ensimmäinen sisterssiläisluostari Portugalissa.
Vaikka sisterssiläinen sääntökunta arvostaakin omavaraisuutta, rukoilemista, opiskelua ja työtä on kirkko sisältä komea ja jopa pramea.
Me suomalaiset rakentajat ja kodinsisustajat tiedämme, että portugalilaiset seinä- ja lattialaatat sekä erilaiset kaakelit ovat Suomessakin tunnettuja sekä arvostettuja rakennustarvikkeita.
Portugalissa huomaa, että kaakelilaatat ovat suosittuja materiaaleja, joita käytetään useissa paikoissa. Myös kirkoissa on usein kaakelilaatoille tehtyjä taideteoksia, joissa kuvataan raamatullisia tapahtumia – niin myös tässä luostarikirkossa.
***********************
Nyt muutama kuva kirkkosalista:
***************
Jätimme Taroucan sisterssiläiskirkon jatkamaan vuosisataista eloaan ja jatkoimme matkaamme yhtä merkittävää kokemusta rikkaampana!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, Tarouca, sisterssiläisyys, Sao Joao de Tarouca, St. John Tarouca, Pyhän Johanneksen kirkko, Pyhän Johanneksen sisterssiläisluostari, |
Sisterssiläinen sääntökuntaPerjantai 25.11.2016 - -Esko Erkkilä- Pieni matkustelu maailmalla on avartavaa, sillä matkustelun seurauksena pitää kotiin tultua ryhtyä tutkailemaan, että missä sitä tulikaan käytyä ja mitä tuli nähtyä.
Tämmöisen tilanteen seurauksena jouduin selvittämään itselleni, että mitä on sisterssiläisyys.
Sisterssiläisyys on katolinen sääntökunta, jolla on luostareita sekä nunnille että munkeille.
Sääntökunnan perustaja Robert da Molesme kuoli vuonna 1110. Hän oli alkujaan benediktiiniläismunkki, mutta hänen mielestään benediktiiniläiset ajautuivat liian kauas alkuperäisestä ja sen vuoksi hän halusi perustaa luostareita, joissa elettäisiin omavaraisina ja luostarissa rukous, opiskelu sekä työ olisivat keskiössä.
Tämän vuoksi sisterssiläisen sääntökunnan luostarit olivat maatalouden pioneereja.
Sisterssiläisiä luostareita oli useissa Euroopan maissa ja mm. Virossa sijaitsi kaksi munkkiluostaria ja kolme nunnaluostaria.
Eräs Viron sisterssiläisluostareista oli Padisten luostari Tallinnasta jonkun matkaa länteen.
Padisten luostarilla oli 1300-luvulla maita myös Suomessa, lähinnä Uudellamaalla ja maanomistuksen lisäksi sillä oli mm. lohenkalastusoikeudet Vantaanjoessa! Luostarin oikeudet Suomessa siirtyivät vuonna 1428 Turun tuomiokapitulille.
Luostarirakennus tuhoutui tulipalossa 1700 –luvulla. Monien vaiheiden jälkeen nykyisin Padisten luostarin paikalla sijaitsee von Ramm-suvun omistama hotelli ja ravintola.
Pitäisipä joskus päästä käymään Padisten kartanossa!
Kävimme Portugaliin suuntautuneella agrologimatkallamme Taroucassa sijaitsevassa sisterssiläisessä luostarikirkossa eli cistersiläiskirkossa, mutta kerron vierailustamme siellä ehkä jo huomenissa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi - matkatoimisto, Sisterssiläinen sääntökunta, Padisten luostari, Padisten kartano, Padiste möis, cistersiläisluostari Taroucassa, Tarouca, |
Jose Manuel Barroso nauttii suurta kunnioitusta portugalilaisten keskuudessaKeskiviikko 23.11.2016 - -Esko Erkkilä- Jose Manuel Durao Barroso toimi Portugalin pääministerinä vuosina 2002 - 2004.
Barroso toimi ensimmäisen kerran Euroopan komission puheenjohtajana vuosina 2004 - 2009 ja hän johti komissiota myös kaudella 2010 - 2014.
Barroso nautti komission puheenjohtajana ollessaan suurta arvostusta Portugalissa.
Tapasimme Barroson kuvan ainakin kaksi kertaa eri yhteyksissä taannoisen lokakuussa toteutetun agrologimatkamme aikana.
Kerroin toissapäivänä Quinta da Varzean viinitilalla nauttimastamme kartanolounaasta ja eilen kerroin kyseisen viinitilan omistaja varakreivitär Maria Manuel Cyrne´stä ja hänen meille kertomistaan ”evästyksistä”.
Osoittaa matkanjohtajamme Mika Palon mainioita verkostoja, kun pääsimme tutustumaan varakreivittären edustusasuntoon sekä hänen omistamaansa hotelliin.
Kuvia varakreivittären asunnosta:
******************
Ja kuvia hotellista:
****************
Näkymä hotellin terassilta.
************************
Muotokuva varakreivittären kaksospojista.
Ja sitten se tämän jutun tärkein kuva:
Jose Manuel Barroso, varakreivitär Maria Manuel Cyrne ja kaksospojat!
******************
Kiitokset varakreivitär Maria Manuel Cyrnelle maukkaasta lounaasta, arvostettavista elämänviisauksista ja siitä, että me agrologimatkaajat pääsimme tutustumaan asuntoonne sekä hotelliinne!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi-matkatoimisto, Jose Manuel Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso , Quinta da Varzean -viinitila, |
"Älkää koskaan lakatko unelmoimasta!"Tiistai 22.11.2016 - -Esko Erkkilä- Nuo otsikossa toistetut sanat olivat yksi suurimmista viisauksista, joita saimme kokea agrologien viininkorjuumatkalla Portugalissa lokakuun alussa.
Ne lausui meille sen lounaspaikan eli Quinta da Varzean omistaja…
…varakreivitär Maria Manuel Cyrne, jossa nautitusta lounaasta eilen kerroin.
Varakreivitär, joka tässä yhdessä oppaamme Mika Palon kanssa, on syntynyt vuonna 1964.
Kymmenvuotiaana varakreivitär menetti kotinsa Portugalin neilikkavallankumouksessa, mutta sai ostettua sen takaisin 24 vuoden kuluttua.
Kodin saaminen takaisin oli varakreivittären elämässä suuri asia, mutta ehkä vielä suurempi asia oli se, kun hän synnytti kaksospojat varttuneella iällä.
Näiden kahden suuren asian vuoksi varakreivitär Maria Manuel Cyrnellä on perusteita todeta:
” Älkää koskaan lakatko unelmoimasta!”
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, varakreivitär Maria Manuel Cyrne, Maria Manuel Cyrne, Quinta da Varzea, Hotel Rural Casa dos Viscondes da Varzea, |
Portugalilainen kartanolounas on kulinaristin huippuhetkiä!Maanantai 21.11.2016 - -Esko Erkkilä- Kartanolounas Portugalin Britiandessa Quinta da Varzean viinitilalla eli Hotel Rural Casa dos Viscondes da Varzea´ssa oli agrologimatkallamme esimerkki lounaasta, joka jää matkaajalle mieleen hienona gastronomisena kokemuksena.
Tässä jutussani on vähemmän tekstiä, mutta sitä enemmän kuvia kuvaamassa hienoa lounastamme:
Bon apetit!
Yleisnäkymä siitä ulkoilmalounastilasta, jossa saimme nauttia lounaamme.
Kattaus odotti meitä.
Kuvia etu- ja lämminruokapöydästä:
*******************
Eturuokakeitto lautasella
Kylmiä alkupaloja lautasella
Lämmintä ruokaa lautasella
**************************
Kuvia jälkiruokapöydästä:
Voiko jälkiruokalautasellinen olla herkullisempi!
Kahvia lopuksi - en toki ole nauttinut kahvia 35 vuoteen, mutta kauppansa teki vieruskavereille!
Noista lounashetkistä osaa nauttia vielä nytkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, kartanolounas Portugalissa, portugalilainen kartanolounas, Britiande, Quinta da Varzea, Hotel Rural Casa dos Viscondes da Varzea, Bon apetit!, |
Nossa Senhora dos Remedios -pyhiinvaelluskirkon 686 askelmaaSunnuntai 20.11.2016 - -Esko Erkkilä- Lamego on 27.000 asukkaan kaupunki pohjois-Portugalissa.
Lamego ja sen kuuluisin nähtävyys Nossa Senhora dos Remedios –pyhiinvaelluskirkko oli eräs kohteemme lokakuun alussa tekemällämme agrologien viininkorjuumatkalla Portugaliin.
Lamegon pyhiinvaelluskirkossa valokuvaaminen on kiellettyä, joten kirkon sisältä minulla ei ole valokuvia.
Nossa Senhora dos Remedios – kirkon kuvaaminen on myös ulkoa vaikeaa, sillä kirkko on niin suuri, että kuvaajalla on vaikeuksia päästä tarpeeksi kauas.
Kirkon historia juontaa aina 1300-luvulle saakka, mutta nykyisen kirkon rakentaminen alkoi vasta vuonna 1750.
Kirkon julkisivussa on viitteitä barokki- ja rokokoo –tyyleistä; rakennusmateriaalina on käytetty graniittia.
Julkisivua reunustaa kaksi kellotornia.
Kirkolle johtaa Lamegon keskuspuistosta 686 rappusta – onneksi me saimme kulkea nuo rappuset alamäkeen eli kirkolta keskuspuistoon!
Portaikossa on yhdeksän ”lepotasannetta”.
Koko portaikon matkalla on kappeleita, patsaita, suihkulähteitä ja obeleskejä; tässä niistä muutamia valokuvia:
Voin vakuuttaa, että 686 askelman kulkeminen alaspäin kävi sekin työstä ja sen vuoksi pitikin ihailla niitä turisteja ja pyhiinvaeltajia, jotka kiipesivät meitä vastaan kun olivat jalan matkalla pyhiinvaelluskirkkoon.
Todelliset pyhiinvaeltajat kiipeävät nuo 686 askelmaa paljain jaloin kontaten ja on selviö, että perille päästyään heillä on polvet verillä.
Osa pyhiinvaeltajista kiipeää nuo portaat toki kontaten, mutta eräänlaiset tyynyt polviensa suojana.
******************
Otimme matkamme ainoan ryhmäkuvan, kun taustanamme oli Nossa Senhora dos Remedios – kirkko! Mainio matkanjohtajamme Mika Palo polvillaan!
Vielä viimeinen silmäys Lamegon Nossa Senhora dos Remedios –pyhiinvaelluskirkkoon; tuolta me hetki sitten taivalsimme ne 686 askelmaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, Lamego, Nossa Senhora dos Remedios, Nossa Senhora dos Remedios-pyhiinvaelluskirkko, pyhiinvaeltajat, |
Douro-joen komein maisema - Sao Leonardo de Galafuran näköalapaikka!Lauantai 19.11.2016 - -Esko Erkkilä- Saimme taannoisella Portugalin agrologimatkallamme suorastaan ahmia hienoja maisemia Douro-jokilaaksossa, mutta monet kertovat, että näkymät Sao Leonardo de Galafuran näköalapaikalta ovat ylivertaiset.
Kävimme tällä 640 metriä merenpinnasta olevalla näköalapaikalla ja näkymät olivat hienot.
Portugalin taivaalla on jatkuvasti ja joka hetki lentokoneiden jälkeensä jättämiä tiivistysjuovia, sillä maan ilmatilassa on vilkas lentoliikenne.
Kipusimme parkkipaikalta portaita pitkin varsinaiselle näköalapaikalle,…
…josta näköalat olivatkin tosi hulppeat.
Douro-joki kiemurtelee tässä Espanjan puolelta kohti Atlanttia. Matkaa valtamerelle (oikealle) jokea pitkin on näiltä seuduilta parisensataa kilometriä.
Tämä näköalapaikka on aikoinaan inspiroinut portugalilaisen Miguel Torgan kirjoittamaan kauniita ja puhuttelevia runoja Douro-joen kauneudesta.
Miguel Torga (1907 – 1995) oli taiteilijanimi, sillä hänen oikea nimensä oli Adolfo Correia da Rocha. Hän oli pitkäaikainen Nobel-kirjallisuuspalkintoehdokas, mutta ei milloinkaan tullut palkituksi kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.
Eräs Torgan runo on taltioitu näköalapaikalla sijaitsevan kappelin seinään.
Runossa ihannoidaan sitä neitseellistä universumia, joka on kuin juuri syntynyt ja sitä ikuista harmoniaa, hiljaisuutta sekä tyyneyttä, joka tällä paikalla vallitsee.
Näköalapaikalla järjestetään vuosittain elokuun toisena viikonloppuna festivaali, jossa on mukana lukuisia vierailijoita, jotka nauttivat tämän paikan kauneudesta – festivaalivieraat ovat etuoikeutettuja maisemien suhteen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Lda -matkatoimisto, Sao Leonardo de Galafura, Sao Leonardo de Galafuran - näköalapaikka, Miguel Torga, Adolfo Correia da Rocha, |
Viinikirva oli tuhota Euroopan viininviljelyn 1800-luvun loppupuolellaPerjantai 18.11.2016 - -Esko Erkkilä- Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme aikana kävimme monissa viinimuseoissa ja eräs sellainen oli…
…Peso da Reguassa, jossa vierailimme Douron viinialueen museossa eli Museu do Dourossa.
Museossa oli mielenkiintoista nähtävää ja eräs nähtävyyksistä oli kivitolppa, jollaisilla entisaikaan oli merkitty Douron viinialue maastoon. Kivitolppia oli joskus kolmisensataa ja niitä on nyt löydetty n. 150 kappaletta – yksi kivitolpista on tässä museossa.
Kivitolppia oli siis noin vähän ja se kertoo, että Douron viinialue on pinta-alaltaan pieni.
Museossa on esillä viininviljelyssä tarvittavia työkaluja – työkalut ovat käsityökaluja, sillä jyrkkien rinteiden vuoksi viininviljelyä on jokseenkin mahdotonta koneistaa.
Merkittävä osa museon näyttelystä on omistettu viinikirvalle eli Phylloxeralle, joka 1860-luvulla oli tuhota viininviljelyn Portugalista, mutta myös koko Euroopasta.
Ensimmäinen viinikirvahavainto Euroopassa todettiin Ranskassa vuonna 1863 ja Portugalissa Douron jokilaakso todettiin saastuneeksi 1865.
Museossa oli kuvia lohduttomista rypäleviljelmistä, jotka Phylloxera-loinen on tuhonnut.
Kolmenkymmenen vuoden taistelun jälkeen vaivaan löydettiin ratkaisu, kun osattiin amerikkalaiseen viiniköynnöksen juureen varttaa eurooppalainen taimi.
Viinikirvasta vapaita alueita ovat nykyään Kypros, Kreeta, Kanariansaaret sekä Chile.
Viinimuseon pihalla tepasteli kanoja, jotka uteliaisuuttaan pyrkivät museon sisätiloihin.
Museon pihalla oli aito rabelos-purjevene, jollaisilla Douron alueen viinit taannoin kuljetettiin alavirtaan Portoon.
Dourosta on matkaa Portoon 180 kilometriä ja menomatka kesti 6 – 8 päivää, mutta paluumatka vastavirtaan olikin vaivalloisempi, sillä se saattoi kestää 14 päivästä aina kolmeen kuukauteen saakka!
Kuten jokseenkin kaikissa käyntikohteissamme, myös tämä museokäynti huipentui viininmaisteluun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, Peso da Regua, Museu do Douro, Douro, Phylloxera, rabelos, Porto, Douro-joki, viinikirva, |
"Lounas Dao-viinien kera"Perjantai 4.11.2016 - -Esko Erkkilä- Otsikossa kertaamani maininta oli agrologien Portugalin-matkamme sunnuntaille 2.10.2016 kirjatussa ohjelmassa.
Piti netistä tarkistaa, että mitä tarkoitetaan Dao-viineillä
Tässä eräs selitys:
”Dão – Vuoristoinen DOC-appellaatio melko keskellä Portugalia. Suuri osa alueen viineistä on hyvin tanniinisia ja reilusti tammitettuja punaviinejä.” Siis lounaalle Dao-viinien kera!
Ruokailu Portugalissa on aina juhlahetki ja niin oli tämäkin lounaamme.
Muutamia kuvia ja pieniä selityksiä:
Lounaspaikkamme edessä torilla oli häpeäpaalu, joka entisaikaan Portugalissa vastasi suomalaista jalkapuuta.
Saimme luonasta odotellessamme tutustua, maistella ja ostaa herkullisia soseita – jokunen purkki siirtyi retkeläistemme laukkuihin.
Eturuokana meille tarjoiltiin riistamakkaraa lihapullien muodossa…
…ja sen yhteydessä kuohuviiniä!
Lämpimänä ruoka saimme oliiviöljyssä ruskistettuja porsaan noisetteja…
…ja viininä Dao-punaviini ”Casa de Santar” eli sen viinitilan viini, jossa ennen lounastamme vierailimme.
Jälkiruuaksi meille tarjottiin appelsiinivanukasta ja vaniljajäätelöä
Jälkiruokaviininä oli Douron viinialueen muscatel-viini eli ”Moscatel do Douro”.
Kuvassa tyhjä pullo, mutta takaoikealla olevassa lasissa tätä viiniä!
Portugalilainen lounas viineineen on elämys!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dao-viinit, agrologit2016, Douron viinialue, Douron jokilaakso, Moscatel do Douro, Casa de Santor-punaviini, kuohuviini, |
Casa de Santar´n historiallisella viinitilalla Portugalissa on 103 hehtaaria koneellisesti korjattavia viinirypäleviljelyksiäTorstai 3.11.2016 - -Esko Erkkilä-
Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme päivän ensimmäinen kohde 2.10.2016 oli Douron viinialueella Casa de Santarin historiallinen viinitila.
Tila on 1600-luvulta peräisin oleva Cunha-suvun upea palatsi eli Paco dos Cunhas de Santar ja saimme vierailumme aikana tutustua palatsiin.
Tutustuimme tilaan viehättävän tilaoppaamme (vasemmalla) johdolla, jonka selostukset ”oma oppaamme” Mika Palo (oikealla) suomensi meille.
Tilalla viljellään viinirypälettä kaikkiaan 120 hehtaarin alueella…
…ja tästä alasta on maaston tasaisuuden ansiosta koneellisesti korjattavissa peräti 103 hehtaaria. Korjuukone oli sunnuntaipäivän vuoksi odottamassa työviikon alkamista ja se oli niin korkean kiviaidan takana, että siitä oli vaikea saada valokuvaa.
Koneellinen viinirypäleiden sadonkorjuu on Portugalissa harvinaista, sillä maasto-olosuhteet ovat tavallisesti niin vaikeat, että koneellinen sadonkorjuu ei ole mahdollista.
***************
Tilan rakennukset on rakennettu vuonna 1914 ja viininjalostuslaitteet ovat vuodelta 1991.
Viinirypälekasvustojen karat ohjataan lampaiden rehuksi ja osasta niistä tehdään pontikkaa.
Laitteet olivat korkeatasoiset ja hygieniatasoltaan erinomaiset.
Viini varastoidaan 225 litran vetoisiin ranskalaisiin tammitynnyreihin – huippuviinit varastoidaan kahdeksi vuodeksi.
Tila on ollut neljän aatelissuvun hallussa ja se näkyy mm. niistä vaakunoista, jotka koristavat hevosten vanhaa juoma-allasta.
Nykyään hevosten juoma-altaassa ja erillisessä piha-altaassa uiskentelee karppeja, joita ruokitaan teollisella kalanrehulla. Piha-allas on houkuttelevan näköinen jopa käyskentelyyn, mutta käyskentely piha-altaalla ei ole mahdollista, sillä se on täynnä vettä! *****************
Viinirypäleet olivat...
...korjuukypsiä!
*******************
Kartanon puutarhaan on istutettu intialaisia kastanjoita, jotka ovat tehokkaita mm. koiperhosten karkottamisessa. Toki puutarhassa ei ole koiperhosia, mutta oppaamme kertoi tämän asian tiedoksemme.
Plataanipuut ovat tärkeä kasvi viinirypäleviljelmillä, sillä niiden lehdessä erilaiset viinirypäleiden taudit näkyvät ennen kuin viiniköynnöksissä – plataanipuissa ilmenneiden muutoksien perusteella pystytään aloittamaan viiniköynnöksiin kohdistuvat kasvinsuojelutoimenpiteet riittävän aikaisin.
Kartanon puutarhassa oli neljää erilaista ruusua – jokainen ruusulajike kuvaa kartanon neljää eri omistus-sukuhaaraa.
Houkutteleva uima-allas!
Tämä kuvaamani näkymä on tuttu myös kartanon nettisivuilta - nettisivut löytyvät, jos googlaa: ”Casa de Santar Portugal”.
Lopuksi vierailimme kartanon ajoneuvomuseossa ja vanhassa keittiössä – tässä muutama kuva sieltä:
Tämä ajoneuvo oli varustettu piknik-varusteilla.
Vaunuissa oleva vessa - oikeammin huussi - toi matkustusmukavuutta, sillä matka esimerkiksi Lissaboniin kesti useita päiviä.
Kiitokset Casa de Santar –viinitilan esittelystä – kiitokset osoitan erityisesti mainiolle oppaallemme Mika Palolle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Casa de Santor, Paco dos Cunhas de Santar, Casa de Santar Portugal, agrologit2016, |
Portugalin vuoristoisilla moottoriteillä on varauduttu siihen, että auton jarrut pettävätLauantai 29.10.2016 - -Esko Erkkilä- Portugalissa korkeuserot ovat suuria – tämä pätee myös moottoriteiden kohdalla.
Suurten korkeuserojen teillä ovat autojen jarrujen pettäminen aina vaarana.
Portugalissa vaaraan on varauduttu rakentamalla jarrutus- ja suoja-alueita hieman formula ykkös-ratojen tapaan.
Suoja-alueet on rakennettu siten, että jarrujen pettäessäkin raskas ajoneuvo saadaan pysähtymään turvallisesti, sillä turva-alueet on rakennettu siten vastamäkeen, että ajoneuvo pysähtyy ilman jarrujakin.
Monien suoja-alueiden rakentamisessa on hyödynnetty sitä, että suoja-aluetie on päällystetty soralla, jotta raskaankin ajoneuvon matka hyytyy varmasti.
Muutama kuva ja kuvasarja selventävät asiaa – kas näin:
Moottoritiellä on ennakkomerkkejä lähestyvistä suoja-alueista.
Tässä bussin ikkunasta kuvattu kuva erään suoja-alueen alkamisesta. Bussimme jatkaa jyrkkään alamäkeen, mutta suoja-alue nousee yhtä jyrkästi ylöspäin!
**************
Nyt kuuden kuvan kuvasarja suoja-alueesta
********************
Ja vielä yksi kuvasarja eräästä toisesta suoja-alueesta - tämä suoja-alue on heti alusta alkaen sorapintainen:
Turvallista matkaa Portugalin teillä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Portugalin moottoritiet, maksulliset moottoritiet, moottoriteiden suoja-alueet Portugalissa, moottoriteiden suoja-alueet, agrologit2016, |