Koen tulleeni Pirkanmaan hätäkeskuksen simputtamaksi01.05.2009 Ajoin tänään (01.05.2009) aamupäivällä autolla Tampereella Lempääläntiellä kohti kaupungin keskustaa. Palokallionkadun kohdalla näin, kun ajosuunnassani oikealla puolella kulkevalla yhdistetyllä jalankulku- ja pyörätiellä hiekka pöllähti. Matkaa "pöllähdyspaikkaan" oli n. 40 metriä. Kohdalle tultuani huomasin, että väylällä makasi mieshenkilö. Hän oli kaatunut polkupyörällä. Miehen apuna oli välittömästi kaksi henkilöä ja huikkasinkin heille, että tarvitaanko ambulanssia. Onnettomuuden uhrin apuna olleet huusivat takaisin, että ambulanssia tarvitaan. Soitin hätänumeroon klo 10.24 ja naishenkilö vastasikin melkein heti. Kerroin, että ambulanssia tarvitaan Lempääläntien ja Palokallionkadun risteyksessä. Naishenkilö varmisti, että minkä kunnan alueelle apua tarvitaan - kerroin, että Tampereelle. Autossani istuen pyysin ambulanssia välittömästi paikalle. Naishenkilö alkoi tehdä uhrin tilannetta selvitteleviä kysymyksiä. Pidin niitä tässä tilanteessa toissijaisina, sillä avun nopea saaminen oli mielestäni tärkeintä. Toisekseen matkaa autostani uhriin oli viitisentoista metriä, joten minun oli uskottava niitä, jotka jo hoivasivat uhria. Hälytyskeskuksen numeroon vastannut naishenkilö pyysi minua siirtymään uhrin luo. Tein työtä käskettyä ja menin nurmikkokaistan yli yhdistetylle jalankulku- ja pyörätielle. Uhri makasi asfaltilla kasvojen oikea puoli asfalttia vasten. Vasemman silmän yläpuolella oli suuri haava ja kasvojen koko vasen puoli oli veren vallassa. Uskoakseni kerroin nämä hätäkeskuksen päivystäjälle. Hälytyskeskuksen numeroon vastannut naishenkilö jatkoi kuulusteluani. Kysyin häneltä, että mihin minun pitää soittaa, jotta saisimme onnettomuuspaikalle ambulanssin. Hän kertoi puhelun olevan Pirkanmaan hätäkeskuksessa ja sieltä lähetetään ambulanssi, mutta minun pitää vielä vastata kysymyksiin. Liikkumattomana asfaltilla verissään makaavan uhrin vierellä tunsimme tilanteen irvokkaaksi, sillä me kaikki näimme ammattihenkilöiden ensiavun välttämättömyyden. Kaiken huippu oli mielestäni se, kun kuulustelua suorittava naishenkilö tivasi minulta, että oliko uhrilla kypärää päässään! On vaikea ymmärtää nyt jälkeenpäinkään, että kypärän olemassaololla on ratkaisevaa merkitystä, kun apua pyydetään verissään asfaltilla makaavalle pyöräilijälle. Olisiko ambulanssi jäänyt tulematta, jos olisimme huomanneet pyöräilykypärän uhrin päässä tai jossain pusikossa hänen lähellään? Pyysin uhria hoivaavilta lupaa saada jatkaa matkaani ja sen heiltä myös sain. Poliisi soitti minulle klo 10.49. Hän kiitti hälytyssoitosta ja kertoi, että he ovat etsimässä onnettomuuden tarkkaa paikkaa. Opastuksellani sekä verijälkien perusteella he onnettomuuspaikan myös löysivät. Poliisi kertoi, että uhri on toimitettu sairaalahoitoon. Minulle soittanut poliisimies oli hyvin kohtelias ja toivottavasti pystyin hänelle hieman valaisemaan tapahtumaa. Kerroin poliisille Pirkanmaan hätäkeskuksen minulle suorittamasta kuulustelusta ja totesin, että saamani kohtelu ei jatkossa rohkaise soittamaan hätäkeskukseen. Poliisimies esitti pahoittelunsa minulle siitä, että koin hätäkeskuksen menettelyn epäasialliseksi. Olen tapauksen jälkeen tutustunut 112:n nettisivuihin ja todennut, että hälytysohjeiden kohdassa 4 kerrotaan päivystäjän esittävän kysymyksiä. Toivon Pirkanmaan hätäkeskuksen henkilökunnan koulutuksessa korostettavan jatkossa sitä, että päivystäjän edessä olevista valmiista kysymyskaavakkeista voidaan poiketa, jos hätätilanne tuntuu selvältä. Ajan henkilöautolla vuosittain 45.000…60.000 kilomeriä ja joudun kerran…pari vuodessa tekemään tien päältä hälytyksiä 112:teen. Tämänpäiväinen kokemukseni oli poikkeuksellinen ja toivon, että se myös poikkeukselliseksi jää. -Esko Erkkilä- |